Suomi nappasi olympiakullan voittamalla Venäjän olympiakomitean joukkueen finaaliottelussa lukemin 2−1 (0–1, 1–0, 1–0). Venäjän ainoa maali syntyi ylivoimalla, Suomen maalit tasakentällisin. Suomi vei laukaukset 31–17.
Parempi hyökkäys tiesi parempaa puolustusta
Aikaisemmissa otteluissa vajaaksi jäänyt hyökkäyspään pelaaminen toimi nyt paremmin. Maalipaikat tasakentällisin olivat tässäkin ottelussa kortilla, mutta hyvä työ hyökkäyspäässä venytti Venäjän vaihtoja omassa päässä, ja sen hyökkäämisestä tuli entistä tahmeampaa.
Etenkin nelosketju Saku Mäenalanen–Hannes Björninen–Marko Anttila oli nyt parhaassa elementissään ja teki lopulta ottelun voittomaalin. Yhtä arvokasta työtä olivat myös ne vaihdot, missä kiekko pidettiin Venäjän päädyssä.
Trap aktivoitui
Suomen trap oli Slovakia-peliä aktiivisempi koko ottelun läpi. Välillä karvaaja näytti venyttävän trapia 1-2-2:een, mutta 3-2-muodossakin otettiin siivun verran aktiivisemmalla mailahäirinnällä ja upeilla ajoituksilla. Slovakia-pelissä trap toimi ensimmäisen erän ajan, nyt läpi ottelun, sillä Venäjällä oli jokseenkin odotetusti vaikeuksia vaihtaa ainoaa vaihdettaan toiseen.
Venäjän pelissä oli läpi turnauksen omat vahvuutensa. Naapurin jätit olivat nytkin vahvoja päätypelissä, ja puolustajien taito riitti pitkiinkin syöttöihin tarkasti, mutta kiekkokontrollin vähyys koko viisikkona pudotti sen mahdollisuuksia päästä ylivoimaisena ja hallitsevasta asemasta Suomen alueelle.
Puolustuspään herrat
Suomen puolustuspeli oli myös omassa päässä entistä tiiviimpää. Hyvän trap-pelaamisen ansiosta kiekot omassa päässä olivat lähtökohtaisesti hyvistä asemista pelattuja, mutta henkilökohtaisessa kamppailupelissäkin leijonat onnistuivat mainiosti vaihdosta toiseen. Tässä toki nähtiin pieniä eroja pelaajien välillä − osa joutui turvautumaan enemmän purkuun,
Petteri Lindbohm puolustajien etunenässä taas tunnisti parhaiten miten lähteä purkamaan tilannetta auki. Kiitosta tilanteissa kuuluu toki aina myös ketjukavereille ja kiekkoa hakeneille senttereille. Toisessa erässä ja kolmannessa erässä oli ajanjaksoja Suomen päädyssä, mutta niistä Venäjän maalipaikoiksi rakentui vain olematon määrä.
Johtopäätös: Jalosen valmennusryhmälle nappisuoritus kapeassa kaukalossa
Leijonat koki turnauksessa omat vaikeat hetkensä, mutta lopputulosta ja suoritusta ei voi kokonaisuutena kritisoida valinnoista, kun peli tasakentällisin oli tällä tasolla. Vain yksi tasakentällisin päästetty maali turnauksessa kielii ylivoimasta puolustuspelissä, mutta onnistuminen oli lopulta muutakin kuin jalkapallosta kaukaloon muunnettua Kreikan kilpikonnapuolustusta.
Jukka Jalosen vetämän valmennuksen suurin onnistuminen lopputuloksen kannalta oli pelaajiston yhteensovittaminen kapeaan kaukaloon hiottuun pelitapaan: oman pään peliäly paineen purkamisessa, vahva ja ratkaisuhetkillä aktiivinen keskialueen tukkiminen ja riittävä rouhimisen, liikkeen ja taidon yhdistelmä hyökkäyspäässä.
Finaalivastustaja Venäjä oli tähän nähden liian yksiulotteinen. Suomi tarvitsi oman ripauksensa onnea matkan varrella, mutta oli pelillisesti ehdottomasti turnauksen paras joukkue.
