Korkeakoulujen jääkiekkosarja FCAA:n ensimmäisen kauden lopputurnaus paketoitiin torstaina Vaasassa. Mestaruudet jaettiin niin miesten kuin naistenkin sarjassa.
Parru HT:n ja Mighty Cocks Greenin tiet kohtasivat välierissä
Viime vuonna Kylterien SM-turnauksena tunnetun turnauksen mestari Parru HT selvitti tiensä välieriin, kun se kaatoi aamukahdeksalta alkaneessa päivän ensimmäisessä ottelussa turkulaisen FLL Hockeyn lukemin 2−0. Parru HT:n maalilla torjunut Aleksi Pöppönen pelasi nollapelin ja tylsytti turkulaiset 19 torjunnalla. Voittomaali puolestaan oli Olli Kohosen käsialaa. Maali oli Kohosen lopputurnauksen kolmas.
Viime vuoden toinen finalisti ja Vaasassa kotiyleisön edessä pelannut Mighty Cocks Green puolestaan kaatoi puolivälierässä toisen turkulaisen joukkueen, KY-Jetsin lukemin 6−3. Voittomaalista vastasi Eemeli Larste, jolle maali oli lopputurnauksen ensimmäinen.
Välieräottelussa Mighty Cocks Green kaatoi Parru HT:n lukemin 3−0 ja eteni finaaliin kotiyleisönsä edessä. Ottelu eteni enimmäkseen vaasalaisten tahdissa, vaikka Parru HT sai luotua hieman enemmän paikkoja toisessa erässä. Mighty Cocks Greenin voittomaali syntyi Tuukka Lahtisen lavasta.
Viime vuoden finalistien lisäksi HH Rangers, sekä HC Preemio selvisivät neljän parhaan joukkoon. HH Rangers lunasti paikkansa välierässä kaadettuaan HAMK Capybarasin lukemin 2−0.
Rangers menetti ottelussa Liiga-taustaisen tähtipelaajansa Hugo Rikkilän, joka sai kiekon leukaansa vaatien tikkausta. Se ei kuitenkaan helsinkiläisten menoa haitannut, sillä joukkue kaatoi Preemion välierissä voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2–1.
Preemio itse oli edennyt välierävaiheeseen kaatamalla toisen vaasalaisjoukkueen, Mighty Cocks Whiten lukemin 4–1.
Lopulta niukan välierätappion kärsinyt runkosarjan voittaja Parru HT nappasi lopputurnauksesta kolmannen sijan, kun se kaatoi pronssiottelussa HC Preemion lukemin 5−1. Ottelussa nähtiin vakuuttavia suorituksia kummaltakin joukkueelta, mutta Parru HT määritti ottelun alun maaleillaan tahdin välittömästi.
– Emme me tätä pronssia lähteneet hakemaan täältä, mutta on tämä parempi kuin neljäs sija. Pelasimme rennosti ja laitoimme paikoista sisään, sanoi Parru HT:n kapteeni Olli Kohonen ottelun jälkeen.
Central juhli naisten mestaruutta
Turnauksen päätöspäivänä pelattu naisten sarja käynnistyi varhain aamulla Southin ja Westin kohtaamisella. Neljä maantieteellisesti jaettua joukkuetta kohtasivat keskenään kolmen ottelun alkulohkovaiheessa, josta kaksi kärkijoukkuetta etenivät suoraan finaaliin. Joukkueet oli nimetty alueittain Southiksi, Eastiksi, Westiksi ja Centraliksi. Osa joukkueista koostui pitkälti Naisten Liigan pelaajista.
Avausottelussa South oli huomattavasti Westiä vahvempi ottelun päättyessä lukemin 8–2. HIFK:n paidassa kaksi suomen mestaruutta voittanut Anni Pere iski ottelussa tehot 2+1, ja voittomaalista vastasi SaiPan paidassa Naisten Mestiksessä menneellä kaudella nähty Mona Puumala.
Naisten runkosarjassa nähtiin peräti neljä nollapeliä, kun Central nollasi Eastin lukemin 3–0, ja East puolestaan kaatoi Southin peräti murskalukemin 11–0. Kummatkin joukkueet onnistuivat nollaamaan vastustajansa vielä toistamiseen, kun Central kaatoi Westin 8–0 ja East Southin 2–0.
Centralin maalin puhtaana kahdesti piti juniorimaajoukkueissa- ja Ilveksen Naisten Liiga-joukkueessa pelannut Neea Pohjamo. Eastin portinvartijana puolestaan toimi yli 200 Naisten Liigan ottelua KalPa:n maalilla torjunut Tiina Ranne.
Loppuotteluun etenivät lopulta puhtaalla pelillä lohkovaiheen läpi purjehtinut Central, sekä East. Pronssia nappasi lopulta South, joka kaatoi Westin pronssiottelussa lukemin 4−2. Pronssiottelun voittomaali oli Peren käsialaa, kun HIFK-hyökkääjä vei joukkueensa 3−1 johtoasemaan.
Sarjan mestaruuden voitti Central, joka finaalissa kaatoi Eastin lukemin 3−1. Mestaruusmaalin verkkoon iski Ilveksen Naisten Liigan joukkueessa yli 140 ottelua pelannut Sanna Lehikoinen. Ilves-hyökkääjä Linnea Melotindos mätti turnauksessa neljään otteluun peräti kahdeksan maalia voittaen maalipörssin.
HH Rangers miesten mestariksi
Finaalissa Haaga-Helian joukkue HH Rangers nappasi historian ensimmäisen FCAA-mestaruuden, kun se kaatoi Mighty Cocks Greenin loppuottelussa lukemin 3−1. Loppuottelua oli saapunut seuraamaan kiitettävä määrä yleisöä, eikä ääntä vaasalaisjoukkueen vannoutuneesta kannattajaryhmästä puuttunut.
Mestaruuden ratkaisseen maalin verkkoon iski Veikko Paakkanen, jonka 2–0-maali toisen erän loppupuolella nosti vieraat tavoittamattomaan johtoon. Finaalin loppupuolella Mighty Cocks Green pääsi vielä kahden miehen ylivoimalle, mutta helsinkiläiset pitivät pintansa ottelun loppuun asti, ja Rangers kruunattiin FCAA:n historian ensimmäiseksi mestariksi.
– Hyvältähän tämä tuntuu, ihan uskomaton joukkue meillä. Meidän koko joukkue uskoi mestaruuteen, ja meillä oli erittäin hyvä meininki ensimmäisestä päivästä lähtien. Aloitimme vasta elo-syyskuussa joukkueen rakentamisen ja olemme hitsautuneet päivä päivältä vain enemmän yhteen. Kukaan ei uskonut, että voisimme päästä finaaleihin, vaikka meitä tituuleeraattiinkin ennakkosuosikiksi, Rangersin kapteeni Okan Gerlander kertoi loppuottelun päätyttyä.
Turnaus paketoitiin palkintoseremonialla jäällä, jossa jokainen mitaleille yltänyt joukkue palkittiin mitalilla. Sen lisäksi sarjan ensimmäisen kauden parhaita pelaajia palkittiin palkinnoilla sekä tilastojen että jäällä nähtyjen suorituksien perusteella.
Miesten sarjan lopulliset sijoitukset
- Haaga-Helia Rangers
- Mighty Cocks Green
- Parru HT Red
- HC Preemio
- FLL Hockey
- Mighty Cocks White
- HAMK Capybaras
- KY-Jets
- PUS-Hockey
- Näädät
- Kylteriveljet
- Metka HC
- HC Morjens
- Oulu
- Pykälän Ranne
- Pirkanmaa Goons
- MPKK
- Nylandsgatans Åilers
- KuoLo Eisbären
- Mighty Cocks Black
- Parru HT Black
Naisten turnaus
- Central
- East
- South
- West