Mestiksen mestaruuden voittaneet kymmenen seuraa esiteltiin jo juttusarjan aikaisemmassa osassa, mutta eihän mitään sarjaa voi pelkillä mestareilla pyörittää.
Tällä kertaa esittelyvuoron saavat kaikki muut Mestiksessä pelanneista 28 seurasta.
Kiekko-Vantaa – kaikkien lempivastustaja puolivälieriin
20 kautta, paras sijoitus: 2.
Tuto ja Kiekko-Vantaa ovat ainoat täydet kaksikymmentä kautta Mestistä pelanneet seurat. Kiekko-Vantaa on siten myös ylivoimaisesti pisimpään mestaruutta jahdannut seura sarjassa. Vaan onpa Kiekko-Vantaa kertaalleen sentään päässyt niin lähelle mestaruutta kuin käytännössä mahdollista on; tarkalleen ottaen 37 sekunnin päähän.
Jami Kauppi luotsasi kaudella 2002–2003 vantaalaiset seuran toistaiseksi parhaimpaan suoritukseen. Kiekko-Vantaa oli runkosarjassa koko porukan maaliahnain joukkue ja sijoittui kolmanneksi heti edelliskevään finalistien Jukureiden ja KooKoon perään. Lohipaidat olivat sijoittuneet runkosarjassa kärkinelikkoon myös kahdella edelliskaudella, mutta kummallakin kerralla seinä oli tullut eteen heti puolivälierissä.
Keväällä 2003 tahti oli toinen. Kiekko-Vantaa pudotti ensin Hokin puhtaasti 3–0 ja kukisti välierissä KooKoon otteluvoitoin 3–1. Todellinen yllätys oli kuitenkin käsillä vasta finaaleissa.
Loppuotteluihin Kiekko-Vantaa lähti altavastaajan asemasta, mutta lähes koko Mestis-väen kannustamana, sillä Jukureiden dominointiin oltiin jo kyllästyneitä. Kotisohvillaan Urheilukanavan lähetyksiä seuranneilla riittikin ihasteltavaa, kun haluttoman näköistä jukurilaumaa vietiin kahdessa ensimmäisessä pelissä.
Mikkeliläiset selvittivät ensimmäisen ottelupallon kotihallissaan, mutta voi veljet, kuinka lähellä vantaalaisten mestaruus neljännessä finaalissa olikaan! Henri Ekholm vei koko uransa ainoaksi playoff-osumaksi jääneellä maalillaan vantaalaiset johtoon kolmannen erän alkupuolella. Jukureiden takaa-ajo näytti hampaattomalta, kotijoukkueen pelaajat miettivät jo tulevaa Kaupin ottamalla aikalisällä ja joku laittoi jo Den glider in –kappaleenkin soimaan hallin ämyreistä.
Paksu leidi ei ollut kuitenkaan vielä laulanut viimeistä riimiään, ja niinhän siinä kävi, että mestaruusjuhlat peruuntuivat. Jukurit heräsi ja aloitti loppurutistuksensa kuuden kenttäpelaajan voimin. Aika näytti loppuvan kesken, mutta sitten Tommi Kovanen tarjosi syötön Pasi Järviselle, joka latasi kiekon ylänurkkaan. Pelikellossa 59.23. Ratkaisu siirtyi lopulta Mikkeliin, kun Tero Koponen teki voittomaalin toisen jatkoerän alussa.
Myös ratkaiseva viides peli eteni niin tasaisissa merkeissä, että mestaruuspokaalin osoitetta selviteltiin aina jatkoajalle saakka. Jukureiden kolmas peräkkäinen mestaruus irtosi lopulta Petri Lehtosen 2–1-maalilla ja vantaalaisille jäi hyvästä yrityksestään palkinnoksi pelkkä hopea.
Hopeamiehistö muistetaan hyökkäysvoittoisesta "rokkilätkästä". Joukkueessa riitti Mestiksen kärkihyökkääjiä useampaan ketjuun: Teemu Kuusistoa, Pete Suonpäätä ja kumppaneita tuki Jukka Hakkaraisen johtama tulivoimainen puolustus. Vantaalaisten materiaalin laajuutta kuvastaa, että ratkaisijoita riitti, vaikka joukkueen runkosarjan parhaista maalintekijöistä Ilari Filppula ei tehnyt pudotuspeleissä yhtään maalia ja Hannu Väisänenkin osui vain kertaalleen.
Seuraavaa mestaruusmahdollisuutta Vantaalla saatiin odottaa pitkään. Simo Mälkiä valmensi lohipaidat runkosarjan kolmoseksi kaudella 2016–2017. Kevään tosipeleissä se nuiji sekä Jokipojat että Tuton, mutta finaaleissa takki oli tyhjä. SaPKo ei jättänyt Kiekko-Vantaalle sanansijaa, vaan vei pytyn nimiinsä tylysti 4–0.
Keväiden 2003 ja 2017 välissä Vantaanjoessa ehti vesi vaihtua niin moneen kertaan, ettei Kiekko-Vantaata voi kutsua sarjan kestomenestyjäksi. Itse asiassa kahta finaalikauttaan lukuun ottamatta lohipaidat eivät ole selviytyneet kertaakaan edes välieriin saakka. Puolivälierätappioita sen sijaan riittää.
Pudotuspelien ulkopuolelle Kiekko-Vantaa on jäänyt kuitenkin vain viidesti, eikä se ole joutunut kertaakaan varsinaisiin putoamiskarsintoihin. Kaudella 2012–2013 vantaalaisseura jäi kuitenkin runkosarjassa toiseksi viimeiselle sijalle, mutta voitti HCK:n putoamiskarsintaotteluissa.
Sarjasysteemi oli vantaalaisten puolella myös kaudella 2014–2015. Se jäi runkosarjassa jumboksi, mutta karsintoja ei järjestetty, kun vain kymmenellä joukkueella pelattuun sarjaan kaivattiin täydennystä. Keväällä 2019 jännitys säilyi puolestaan aivan runkosarjan päätöskierroksille saakka. Eroa karsintaviivaan jäi kuitenkin lopulta riittävät kaksi pistettä.
Viime kaudella Kiekko-Vantaa oli runkosarjassa yhdeksäs. Siltä olisi siis ensimmäistä kertaa historiassaan jäänyt pudotuspelit väliin kahtena peräkkäisenä keväänä, vaikka korona ei olisi kautta keskeyttänytkään.
Kiekko-Vantaan Mestis-tarinasta on vaikea löytää selkeää punaista lankaa. Seura on silloin tällöin yrittänyt pärjätä itsellisenä toimijana, mutta todennut jokaisella kerralla, että isompien lähiseurojen apu on sille elinehto. Vuodesta 2017 alkaen Kiekko-Vantaa on toiminut Jokereiden virallisena farmiseurana – vantaalaisten pelipaidassa on nähty KHL-seuran logokin.
Koko Mestis-historian aikana turbulenssi on ollut melkoista niin vantaalaisten pelaajapenkillä kuin sen takana. Kaupin (2001–2005) ja Harri Aholan (2007–2010) jälkeen yksikään valmentaja ei ole pysynyt pestissään kahta kautta pidempään. Täksi kaudeksi tullut Mika Niskanen on jo kuudes päävalmentaja kolmen vuoden sisään.
Ehkäpä Vantaalla onkin ennemmin haettu etenemismahdollisuuksia pelaajille kuin menestystä seurana? Sillä saralla seura on kieltämättä tehnytkin hyvää työtä. Esimerkiksi Antti Niemi nousi Vantaalta omana kasvattina aina maailman terävimmälle huipulle. Liigatasolle Kiekko-Vantaasta on noussut aina rutkasti pelaajia.
LeKi – talkoilla Mestikseen, kolehtikyydillä ulos
12 kautta, paras sijoitus: 4.
Pienen pirkanmaalaisseuran on vaikea kasvaa ja kehittää toimintaansa, kun kivenheiton päässä toimii kaksi isoa ja perinteikästä liigaseuraa, ja maakunnasta löytyy monia tasapäisiä kilpakumppaneita. Oli farmiyhteistyöstä sitten mitä mieltä tahansa, on selvää, että ilman tiivistä yhteistyötä Tapparan, Ilveksen ja muiden liigaseurojen kanssa LeKillä ei olisi ollut mahdollisuutta pelata kahtatoista kautta Mestiksessä.
Kisaan oli ollut hyvää imua Suomi-sarjassa, mutta jopa Lempäälässä oltiin hieman äimän käkenä, kun seura kukisti Kooveen kevään 2007 Mestis-karsinnoissa. Pikaisten palaverien perusteella selvisi, että taustatukea löytyisi tarpeeksi ja seura ottikin Mestis-paikan vastaan.
Yllätysnousu syntyi omin eväin, mutta Mestis-joukkueen päävalmentajaksi tuli Tapparan palkkalistoilla ollut Juha Juujärvi ja pelaajalainaruljanssi starttasi saman tien.
LeKin Mestis-taipaleesta jäi ristiriitaiset fiilikset. Seurassa satsattiin yksilöiden kehittymiseen ja sen myötä kaukalossa nähtiin usein vauhdikasta, kiekollista ja viihdyttävää peliä. Mestis-yleisölle tarjoutui LeKin myötä myös etuoikeus nähdä niin Patrik Laine kuin moni muukin lupaus ottamassa ensiaskeleitaan kohti ammattilaisjäitä.
Toisaalta harva jäi suremaan, kun LeKi jäi talousvaikeuksiensa johdosta ilman Mestis-lisenssiä kauden 2018–2019 päätteeksi. Seura ei kiinnostanut yleisöä, eikä sen kokoonpanon voimakas eläminen ollut aina vastustajien näkökulmista kovin reilua. Pahimmillaan LeKin paidassa nähtiin yhden kauden aikana yli kolmen joukkueellisen verran pelaajia.
Pelaajien kehittäminen ja liigaseurojen palveleminen näkyi myös LeKin urheilullisessa menestyksessä; kuntokäyrä laski lähes aina kevääseen tultaessa, kun laina-avut kutsuttiin pois. Pudotuspeleissä LeKi nähtiin kahdeksana keväänä. Mitaleille se ei yltänyt kertaakaan ja välierissäkin seura nähtiin vain kahdesti.
Kaksi ensimmäistä Mestis-kautta päättyivät Lempäälässä tylysti, kun sekä KooKoo että Jokipojat ottivat LeKistä 3–0 -voitot puolivälierissä. Sen sijaan keväällä 2010 LeKi eteni mitalipeleihin asti. Se oli ollut runkosarjassa kolmas ja ehkä ainoaa kertaa historiassaan saamapuolella siirtomarkkinoilla: joukkue vahvistui helmikuussa Juuso Rajalalla, Sami Ryhäsellä ja konkarivahti Markus Korhosella.
Vahvistukset olivat näkyvässä roolissa, kun LeKi voitti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Tuton 3–1. Välierissä tuleva mestari Jokipojat oli kuitenkin vahvempi selvin 3–0 ja pronssikin meni KooKoolle.
Sami Hirvosen päävalmentajakausien (2008–2010) jälkeen LeKin peräsimessä nähtiin neljän seuraavan kauden aikana peräti viisi eri valmentajaa, joista yksikään ei saavuttanut yhtäkään voitettua pudotuspeliottelua.
Kaudella 2010–2011 LeKi oli runkosarjassa kuudes, mutta puolivälierissä vain pelkkä suupala Sportille. Seuraavana keväänä Lempäälässä suli muukin kuin lumi: joukkue voitti kymmenestä viimeisestä runkosarjapelistään vain yhden ja valahti lopulta niukasti karsintaviivan alapuolelle. LeKi hävisi putoamiskarsintaottelut Peliitoille, mutta säilytti kuitenkin Mestis-paikkansa karsintasarjassa ilman vaikeuksia.
LeKi ehti pelata välillä yhdet pudotuspelit, joissa kärsi suorastaan rökelämäiset tappiot Jukureille, mutta kausi 2013–2014 meni taas pahasti mönkään. LeKi jäi sarjajumboksi, mutta sen onneksi karsintoja ei tuolloin järjestetty.
Ensimmäinen LeKin voitokas pudotuspeliottelu viiteen vuoteen nähtiin, kun Juujärvi palasi vanhaan pestiinsä kaudeksi 2014–2015 ja luotsasi LeKin kuudenneksi. Pudotuspeleissä lempääläläisten 3–1-johto valui kuitenkin käsistä ja Tuto kampesi 4–3-voittolukemin itsensä välieriin.
Kaksi seuraavaa kautta olivat enemmän tai vähemmän selviytymistaistelua. Kaudella 2015–2016 LeKi onnistui nousemaan niukasti karsintaviivan yläpuolelle voitettuaan runkosarjan neljä viimeistä otteluaan. Myös seuraavalla kaudella eroa karsintaviivaan jäi LeKin hyväksi samaiset kolme pistettä.
Urheilullisesti LeKi palasi vielä yhdeksi sarjan kärkijoukkueista viimeisiksi Mestis-kausikseen. 2017–2018 LeKi oli runkosarjassa kahdeksas, mutta hävisi tulevalle mestarille KeuPalle. Hyvästit Mestikselle LeKi jätti pelattuaan historiansa toista ja samalla siis viimeistä kertaa välierissä keväällä 2019. Runkosarjassa se jäi Hermeksen taakse ja kakkossijalle vain maalieron turvin. Puolivälierissä kaatui RoKi. Mitalia ei kuitenkaan irronnut, sillä KeuPa pudotti sen välierissä ja Tuto vei pronssin.
Kaukalon ulkopuolella LeKin lopputaival oli kuitenkin yhtä tuskaa. Seura oli jo kesällä 2018 joutunut antamaan Jääkiekkoliitolle lisäselvityksiä siitä, että se pystyisi selviämään seuraavan kauden läpi. Vakuuttelulla ei ollut kuitenkaan juurikaan katetta.
Miikka Kuuselan johtama valmennusryhmä meni lakkoon palkanmaksuepäselvyyksien johdosta jo syksyllä. Runkosarjan loppupuolella tilanne oli niin huono, että pelaajat joutuivat keräämään kolehdin, jotta bussikyyti vieraspeliin saatiin onnistumaan. Jääminen ilman Mestis-lisenssiä ei siis tullut yllätyksenä, vaikka kausi oli urheilullisesti onnistunut. LeKi jatkoi edustuskiekkoilua kakkosdivarissa.
HeKi/Peliitat – putoamista vastaan jo vuodesta 2006
14 kautta, paras sijoitus: 7.
Heinolalaisen jääkiekkoilun menestyskaudet -kirjasta tulisi todella lyhyt. Keväällä 2013 Peliitat voitti pari pudotuspelimatsia, mutta siihen päijäthämäläisen Mestis-kiekkoilun kohokohdat jäävät. Sen sijaan HeKin ja Peliittojen taivalta voi hyvin kutsua sinnikkääksi selviytymistarinaksi. Seura nousi pelaamalla sarjaan jo vuonna 2006 ja on vaikeuksista huolimatta säilyttänyt sarjapaikkansa niin ikään pelaamalla.
Heinolan Peliitat pelasi viiden kauden ajan ykkösdivaria 1980-luvulla, mutta seuran taru päättyi konkurssiin vuosikymmenen lopussa. Kakkosdivarissa pelannut Heinolan Kiekko nousi samalla kaupungin ykkösjoukkueeksi, mutta jäi pelaamaan vielä pitkäksi aikaa alasarjoihin.
2000-luvulle tultaessa Heinola alkoi kiinnostaa jopa Mestis-tason kiekkoilijoita. Jarno Pikkarainen valmensi HeKin keväällä 2005 Mestis-karsintoihin ja vuotta myöhemmin sarjanousuun. Nousijajoukkueessa pelasivat muun muassa Ville Kiiskinen ja Janne Sinkkonen.
Ensimmäinen kausi Mestiksessä meni mukavasti Jari Blomberginkin komennossa. HeKi onnistui jättämään muut sarjanousijat, SaPKon ja KooVeen, taakseen ja sijoittui seitsemänneksi. Pudotuspeleissä se hävisi TuTolle, mutta joutui siitä huolimatta jatkamaan kauttaan. Playout-erikoisuuden johdosta HeKin oli kukistettava vielä Salamat ennen kuin se pääsi kesälomille.
Tämä kerta jäi kuitenkin ainoaksi kerraksi, kun Mestiksen pudotuspeliohjelmassa nähtiin HeKin nimi. Kausina 2007–2008 ja 2008–2009 sen sijoitus oli kymmenes. Karsintaviiva oli ollut uhkaavan lähellä jo keväällä 2009, mutta seuraavalla kaudella oli jo hyvissä ajoin selvää, että Heinolassa joudutaan jatkamaan kiekkokautta vielä runkosarjan jälkeen.
RoKi ja Kiekko-Laser panivat heinolalaiset koville kauden 2009–2010 karsintasarjassa. Mestis-paikan uusiminen varmistui lopulta karsintasarjan toiseksi viimeisellä kierroksella valmentajanuransa aloittaneen Sinkkosen komennossa.
Viimeisen kerran HeKi nähtiin Mestiksessä 16.2.2011. Se voitti kotiottelussaan KooKoon rankkareilla, mutta olisi tarvinnut pelistä täyden pistepotin. HeKi jäi runkosarjassa yhdeksänneksi ja Kiekko-Vantaa vei viimeisen pudotuspelipaikan ainoastaan paremman maalieronsa turvin.
Seuraavaksi kaudeksi seuran nimeksi vaihdettiinkin jo uusvanha Peliitat. Pelkkä nimenvaihdos ei kuitenkaan tuonut tarvittavaa muutosta, sillä Peliitat jäi ensimmäisellä kaudellaan sarjajumboksi. Karsintasarjan se onnistui välttämään, kun se voitti putoamiskarsintaotteluissa LeKin.
Seurahistorian toistaiseksi paras kausi on ollut 2012–2013. Joukkueelta ei ennakkoon odoteltu liikoja, mutta Petri Karjalainen sai niin konkarit kuin nälkäiset nuoretkin pelaamaan hyvin. Joukkue oli runkosarjassa seitsemäs ja pystyi kelvolliseen esitykseen pudotuspeleissäkin, vaikka oli menettänyt sensaatiomaiset tulokaskaudet pelanneet Ville Järveläisen ja Ville-Veikko Eerolan siirtorajalla liigaan. Peliitat johti jatkoaikavoittojensa myötä puolivälieräsarjaa Tutoa vastaan kahteen otteeseen, mutta hävisi sitten kolme peliä putkeen ja taipui lukemin 4–2.
Tämä jälkeen Peliitat on yltänyt pudotuspeleihin ainoastaan kerran: kaudella 2016–2017 runkosarjasijoitus oli jälleen seitsemäs ja vastustaja tuli tälläkin kertaa Turusta. Pelit olivat melko tasaisia, mutta menivät Tutolle puhtaasti 4–0.
Kausina 2013–2016 Peliittojen kausi päättyi runkosarjaan: tosin osin siksi, että kahtena keväänä karsintoja ei järjestetty. Viimeiset kolme vuotta Heinolassa on kuitenkin menty vaikeimman kautta. Kaudella 2017–2018 Peliitat oli selvääkin selvempi jumbo. Jani Keinänen korvasi Santeri Heiskasen joukkueen päävalmentajana karsintojen alla ja raskaan kauden päätteeksi peli-iloa löytyi lopulta sen verran, että Kalajoen JHT kaatui.
Vuotta myöhemmin oli Keinäsen vuoro saada kenkää kevättalvella. Vesa Petäjä sai joukkueen tahdin kääntymään. Loppukiri oli hyvä, mutta aika loppui kesken ja karsintaviivan paremmalle puolelle jäi yhden voiton mittainen matka. Karsinnoissa meno oli yhtä vahvaa kuin edelliskeväänä: Peliitat voitti Porvoon Huntersin 4–0. Karsinnat olisivat odottaneet Peliittoja myös viime kaudella, jos korona ei olisi keskeyttänyt kautta. Peliitat jätti runkosarjassa taakseen vain sarjanousija Hokin.
Heinolalaisen kiekkoilun kohtalo on ollut vuosi vuodelta entistä vahvemmin Pelicansin varassa. Peliitoilla ei olisi mahdollisuuksia pelata Mestiksessä ilman naapurikaupungista tulevia lainamiehiä, lahtelaisen juniorimyllyn muista tarjokkaista puhumattakaan.
Hermes – mitaleilta mutasarjoihin ja takaisin
11 kautta, paras sijoitus: 3.
Kokkolan Hermes on perinteinen jääkiekkoseura, joka pelasi aikoinaan kaksi kautta SM-sarjassakin. Ykkösdivariin se nousi vuonna 1993 ja taisteli parhaimmillaan liigakarsinnoissa. Myös Mestiksessä Hermes aloitti vahvasti, mutta taival toiseksi korkeimmalla sarjatasolla tyssäsi lopulta yllättävästi 2006.
Hermestä oli povattu kauden 2005–2006 alla jopa yhdeksi sarjan kärkijoukkueista, mutta se jäi runkosarjassa toiseksi viimeiseksi. Karsintasarjaan joutumisesta ei osattu olla kovin huolissaan: Haukat oli luovuttanut jo ennen karsintoja, joten Mestis-paikka oli luvassa poikkeuksellisesti kolmelle seuralle.
Kokkolalaisten peli ei kuitenkaan luistanut kunnolla karsintasarjassakaan ja nihkeä lopullinen ratkaisu tuli sarjan päätöskierroksella Heinolassa. Tasapeliin taistellut HeKi nousi Mestikseen, kuten myös SaPKo ja Koovee. Hermestä pidettiin yhtenä Mestiksen uhreista, mutta suurin osa sen synneistä oli peräisin jo divariajalta. Seuran talous oli edelleen ahtaalla 1990-luvun kilpavarusteluvuosien johdosta.
Ennen putoamistaan Hermes pelasi kaikilla viidellä Mestis-kaudellaan pudotuspeleissä ja voitti kaksi himmeintä mitaliakin. Keväällä 2001 kokkolaisten meno tyssäsi välierissä, kun vastassa oli tuleva mestari Jukurit. Lohtua toi tosin paikallisvastustaja Sportin lyöminen pronssiottelussa. Hermes jäi mestarin jalkoihin myös 2004, jolloin oli KalPan vuoro lyödä se välierissä. Hermes voitti myös tältä kaudelta pronssia. Muilla kausilla Hermes putosi jo puolivälierissä puhtain 3–0-numeroin.
Hermeksen ensimmäisen Mestis-visiitin hahmoja olivat vajaat neljä kautta, eli tammikuun 2006 potkuihinsa saakka, seuraa valmentanut Pasi Arvonen sekä seuraikoniksi noussut Jani Uski. Kaikkein parhaiten seura muistetaan kuitenkin huippumaalivahdeista. Muun muassa Juuso Riksman, Eero Kilpeläinen, Teemu Lassila ja Miika Wiikman ponnahtivat ammattilaisurilleen Kokkolan kautta.
Putoamisen jälkeen kokkolalainen jääkiekkoilu joutui kurimukseen. Seura yritti pikaista paluuta Mestikseen, mutta ei yltänyt edes karsimaan noususta. Syksyllä 2008 tilanne oli äitynyt niin pahaksi, että alkanut kausi jäi kesken ja seura meni konkurssiin. Hermes joutui aloittamaan uuden tulemisensa aina kolmosdivisioonasta asti. Mestikseen se oli valmis vasta paljon myöhemmin.
Kokkola palasi kabinettipäätöksellä Mestis-kartalle kaudeksi 2015–2016. Seura oli paluukaudellaan kuudes. Pudotuspeleissä vastaan tuli toinen uusvanha sarjanousija, Jokipojat, joka vei vuorotasatahdilla edenneessä sarjassa pidemmän korren voitoin 4–3. Seuraavalla kaudella Hermes oli runkosarjassa peräti neljännellä sijalla, mutta hävisi taas puolivälierissä. Tällä kertaa jatkoon eteni Espoo United voitoin 4–2.
Vaan jos Hermeksen toisen tulemisen avainteemoja olivat olleet aseman vakiinnuttaminen ja tulevaisuuden turvaaminen, näille toiveille tuli lunta tupaan jo kaudella 2017–2018. Tavoitteena ollut välieräpaikka ei ollut lähelläkään. Hermes jäi runkosarjassa toiseksi viimeiseksi, mutta voitti karsinnoissa Kooveen selvästi.
Kaudella 2018–2019 oli puolestaan toisenlaisen yllätyksen vuoro. Samu Markkula latoi taululle hurjat tehot ja Hermes voitti yllättäen koko runkosarjan. Pudotuspelit päättyivät kuitenkin totaaliseen mahalaskuun. Vastassa oli nipin napin pudotuspeleihin selvinnyt puolustava mestari KeuPa, josta ei näyttänyt olevan vastusta, kun Hermes voitti sarjan kaksi ensimmäistä peliä.
Hermeksen pelaaminen tyssäsi kuitenkin totaalisesti. KeuPa voitti neljä seuraavaa peliä ja lähetti hämmentyneet ja pettyneet kokkolalaiset kesälomille. Jonkunlainen jähmeys jatkui vielä kesälomien jälkeenkin: Hermeksen peli ei rullannut vapautuneesti viime kaudellakaan ja seura sijoittui vasta kahdeksanneksi.
D Team/JYP-Akatemia – nimihirviöstä nimihirviöksi
9 kautta, paras sijoitus: 2.
Jyväskylän kakkosjoukkue lienee LeKin ohella koko Mestis-historian halveksituin joukkue. Urheiluromantikkojen maailmankuvaan ei sopinut täysverinen farmijengi, jonka onnistumista ei mitattu mitaleilla, vaan pelaajien kehittämisellä ja liigaisäntänsä palvelemisella.
Vastaavaa liigaseuran omistamaa kakkostason joukkuetta ei oltu nähty sitten 1990-luvun alun ja Kiekko-67:n. JYP kyllä hyötyi omasta pelaajahautomostaan kuten TPS aikoinaan. JYP voitti vuosina 2008–2017 kaksi Suomen mestaruutta ja oli vähintään välierissä lähes jokaisena keväänä. Seuralla oli käytössään laaja pelaajamateriaali ja Mestiksen kautta ajettiin sisään iso tukku pelaajia niin liigaan kuin vielä kovempiinkin sarjoihin.
Mestis-joukkueen pyörittäminen ei ollut halpa kuluerä. Loppuvaiheessa seurassa havahduttiin myös siihen, että organisaatio kehitti valmiita liigapelaajia myös kilpailijoilleen. Tietyn pisteen jälkeen pelkät Mestis-pelit eivät enää riittäneet pitämään pelaajia Jyväskylässä, vaan esimerkiksi Oula Palve, Joose Antonen ja Miika Roine lähtivät luomaan liigauriaan muualle.
Vaikka JYPin menestys oli tärkeintä, ei pärjäämistä toki kielletty pikkuveljeltäkään. D Team –nimellä pelatessaan seura voitti hopeaa ja tarjosi monen monta kertaa karvasta kalkkia kunnianhimoisemmille kilpakumppaneilleen. Vuonna 2011 nimeksi tuli JYP-Akatemia ja se integroitui entistä vahvemmin isäntänsä apuriksi. Sattumaa tai ei, sen jälkeen seuran urheilullinen menestys Mestiksessä jäi olemattomaksi.
Jos Jyväskylän kakkosseura oli poikkeuksellinen niin omistuspohjan kuin nimiensäkin osalta, hyvin sekava oli myös sen syntyhistoria. Ensin oli perinteinen Diskos, joka putosi Mestiksestä 2002 ja meni sitten pari vuotta myöhemmin konkurssiin. Sen tuhkista syntyi uusi seura D-Kiekko, joka aloitti taivalluksensa kolmosdivarista.
D-Kiekko nousi ylöspäin lähes sarjataso/vuosi-tahdilla. Keväällä 2008 se voitti Suomi-sarjan ja ylsi Mestis-karsinnoissa tasapisteisiin Salamoiden kanssa. Kapteeni Pirkka Lahtinen ratkaisi jatkoaikamaalillaan uusintaottelun jyväskyläläisten eduksi. Omin voimin rahkeita Mestikseen ei ollut, mutta sarjapaikka otettiin vastaan, kun JYP ryhtyi seuran taustalle perustetun yhtiön pääomistajaksi. Samalla nimeksi vaihdettiin Kari Tynin keksimä D Team.
D Team pelasi pudotuspeleissä jo ensimmäisellä Mestis-kaudellaan. Se väänsi tiukat pelit Sportia vastaan, mutta hävisi kuitenkin suoraan kolmessa ottelussa. Parhaat kautensa se pelasi 2009–2010 ja 2010–2011: runkosarjan viides sija kirkastui kumpanakin keväänä mitaliksi.
Keväällä 2010 jyväskyläläisseura järjesti useammankin sensaation. Se pudotti ensin mestaruutta puolustaneen Sportin voitoin 3–1. Finaalipaikka puolestaan ratkesi viidennessä välieräpelissä, kun Timo-Pekka Heikkinen mykisti kouvolalaisyleisön jatkoajalla. Itse finaaleissa Jokipojat oli kuitenkin parempi voitoin 3–0.
Myös kausi 2010–2011 päättyi jyväskyläläisten mitaliin – ja kouvolalaisten pettymykseen. Jukurit oli ollut nyt välierissä vahvempi 3-0, mutta pronssia irtosi sentään. Tälläkin kertaa kotihallissaan pelannut KooKoo kaatui jatkoajalla, maalintekijänä tuleva NHL-pelaaja Yohann Auvitu.
JYP-Akatemian nimellä mitaleita tai menestystä ei enää tullut. Laskusuhdanne alkoi jo keväällä 2012. Jyväskyläläiset päättivät runkosarjan kolmeen peräkkäiseen tappioon ja valahtivat yhdeksännelle sijalle – vain pisteen päähän kummastakin viivasta. Kiekko-Vantaa meni loppumetreillä JYP-Akatemian ohi, mutta toisaalta LeKin loppukausi meni vielä niin paljon pahemmin penkin alle, että se romahti karsintoihin ja pelasti samalla jyväskyläläiset.
Sijoitus oli yhdeksäs myös kahtena seuraavana kautena. Pudotuspeleihin joukkue palasi kolmen vuoden tauon jälkeen kaudella 2014–2015. Silloin JYP-Akatemia sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Puolivälierät olivat tiukkaa kamppailua, mutta Hokki vei voiton otteluluvuin 4–2.
Jyväskyläläisseuran kaksi viimeistä kautta olivat jo silkkaa sinnittelyä. Keväällä 2016 oli LeKin vuoro huokaista helpotuksesta. LeKi nousi päätöskierroksella JYP-Akatemian ohi ja passitti jyväskyläläiset karsintoihin. Akatemia oli taivaltanut tappioiden tiellä jo tammikuun lopusta lähtien, mutta karsinnoissa JHT kaatui puhtaasti 4–0.
Myös kaudella 2016–2017 tilanne sarjataulukossa oli äärimmäisen tiukka. Runkosarjan hännillä olleet RoKi, Hokki ja JYP-Akatemia olivat tasapisteissä ennen sarjan päätöskierrosta. Kukin kolmikosta otti pakkovoittonsa, joten sijoitukset ratkottiin maalieron turvin. RoKilla oli paras maaliero, joten se selvisi kuivin jaloin, Kajaanissa ja Jyväskylässä kausi puolestaan jatkui toivottua pidempään.
Jyväskyläläisten taivallus päättyi lopulta kolmeen peräkkäiseen tappioon karsintasarjassa. Ketterä otti samaan aikaan loppukirin ja nousi JYP-Akatemian edelle. Putoaminen saattoi olla jyväskyläläisille jopa helpotus. Raskaaksi käyneen kakkosseuran pyörittäminen voitiin lopettaa hyvällä syyllä. JYP-Akatemian lakkauttamisesta tiedotettiin jo huhtikuussa. JYP kertoi samalla solmineensa yhteistyösopimuksen KeuPan kanssa.
JYPin kakkosjoukkueesta ei lopulta jäänyt kaksisia muistoja kovinkaan monelle Mestis-seuraajalle. Projektin merkitystä pelaajien kehittämisessä ja liigaseuran avittamisessa ei voi kuitenkaan kiistää.
Niin, ja Jukka Ahvenjärvi ansaitsisi elämäntyöpalkinnon panoksestaan seurassa. Ahvenjärvi aloitti Diskoksen päävalmentajana jo 2001 ja jatkoi tehtävissään aina hamaan loppuun asti. Toista näin pitkää ja pitkäjänteistä uraa tuskin ihan hevillä enää nähdään.
RoKi – ranskalainen visiitti ja uusittu yritys
6 kautta, paras sijoitus: 7.
Pääsarjatason palloilua on nähty niin Rovaniemellä, Torniossa kuin Kemissäkin, mutta jääkiekkoa pohjoisissa on pelattu korkeintaan Kalottiliigassa. Mestis-kartallekin Lappi saatiin vasta RoKin piipahdettua sarjassa ensimmäistä kertaa kaudella 2009–2010.
RoKin nousu alkoi vuonna 2003, kun hieno Lappi-areena avattiin. Uuden hallin myötä olosuhteet kiekkoseuran pyörittämiselle paranivat merkittävästi ja RoKi laatikin suunnitelman noususta Mestikseen muutamassa vuodessa. Nousussa meni kuitenkin hieman pidempään.
Kaudella 2008–2009 RoKi pääsi Suomi-sarjan kakkosena Mestis-karsintoihin ja onnistui heti ensimmäisellä yrittämällään: karsintasarjan kakkossijalle yltäessään se nappasi sarjapaikan Titaaneilta.
Ensimmäiseen Mestis-kauteen valmistautuminen sujui sekavissa merkeissä. RoKi ja Kärpät olivat jo sopineet farmiyhteistyöstä. Se olisi ehkä vielä sopinut rovaniemeläisseuran kannattajille ja tukijoille, mutta melkoinen metelihän siitä syntyi, kun selvisi, että Kärpistä olisi tarkoitus tulla myös yksi RoKin omistajista.
Yhtenä perusteluna kärppäkuviota vastaan kuultiin jopa huoli siitä, että sopimus olisi estänyt RoKin nousun liigaan ja kilpailemisen Kärppien kanssa. Niin Oulussa kuin Rovaniemellä tehtiin kohusta johtopäätökset, suunniteltu yhteistyö haudattiin ja RoKi jäi omilleen.
Ja niinpä RoKi jäi jumboksi debyyttikaudellaan. Nousua hakenut Kiekko-Laser ylsi karsintasarjassa tasapisteisiin, voitti Rovaniemellä pelatun uusintaottelun ja nappasi Mestis-paikan. Puukkoa käännettiin vielä senkin jälkeen rovaniemeläisten selässä, sillä oululaisseurat solmivat saman tien yhteistyösopimuksen keskenään ja Kärpät pääsi vielä näpäyttämään, ettei se olisi RoKia kaverikseen kaivannutkaan.
Pikavisiitin Mestikseen tehneen RoKin vuosia Suomi-sarjassa voi kuvailla pettymykseksi toisensa perään. Se voitti sarjan heti kaudella 2010–2011 ja pääsi Mestiksen karsintoihin, mutta jäi hyvistä otteista huolimatta parin pisteen päähän noususta. RoKi suuntasi karsintoihin Suomi-sarjan mestarina myös keväällä 2013, mutta ei onnistunut pudottamaan HCK:ta sarjasta.
Vuosina 2013–2015 Mestis-karsintoja ei järjestetty, mutta Suomi-sarjan mestarilla oli mahdollisuus anoa sarjapaikkaa. RoKi kompuroi pudotuspeleissä kumpanakin keväänä, mutta sai kuitenkin nousun "villillä kortilla", kun Mestis laajeni Jokipojilla, Hermeksellä ja RoKilla kaudeksi 2015–2016.
RoKin toinenkaan tuleminen Mestis-maailmaan ei alkanut vakuuttavasti. Rovaniemeläiset jäivät jumbosijalle, mutta iskivät heti karsintojen avausmatsissa taululle 10–0-lukemat Ketterää vastaan ja varmistivat sarjapaikkansa puhtaasti voitoin 4–0.
Tämän jälkeen RoKi ei ole joutunut karsimaan paikastaan, vaikka tiukoilla on oltu. Kaudella 2016–2017 RoKi otti pakkovoiton runkosarjan viimeisessä pelissä ja jäi karsintaviivan paremmalle puolelle maalieronsa turvin. Sijoitus oli sama, eli kymmenes, myös kausilla 2017–2018 ja 2019–2020.
Mestiksen pudotuspelejä Rovaniemellä on tähän mennessä nähty vain yhtenä keväänä. Santeri Immonen valmensi sinipaidat kaudella 2018–2019 nipin napin sijalle seitsemän. RoKi saalisti puolivälierissä ensimmäiset playoff-voittonsakin, mutta henkitoreissaan ollut LeKi meni jatkoon lukemin 4–2. Ottelusarjassa tehot 2+6 kerännyt Niko Mikkola on siis edelleen seuran historian playoff-pistepörssin selvä ykkönen.
IPK – poikkeustilanne vei mahdollisen mitalin
4 kautta, paras sijoitus: 2.
Iisalmen Peli-Karhut oli todellinen yllätysnousija, kun se voitti Suomi-sarjan kaudella 2015–2016 ja nousi mestarina suoraan Mestikseen ilman karsintoja. Vielä edelliskaudella IPK oli ollut lähellä putoamista Suomi-sarjasta ja vain kahta vuotta aiemmin se oli tahkonnut kakkosdivarissa tiukkoja paikalliskamppailuja muun muassa Pieksämäen Pallo-Seppoja ja Kontiolahden Kajastusta vastaan.
Eikä nousijan arki Mestiksessäkään herkkua ollut. Jukka Niiranen sai potkut tammikuussa, eikä tilalle tullut Janne Sinkkonen onnistunut pelastamaan seuraa jumbosijalta. Karsintasarjassa joukkueella ei kuitenkaan ollut suurempia vaikeuksia.
Toisella kaudellaan 2017–2018 IPK ohitti runkosarjan loppumetreillä sekä Espoo Unitedin että LeKin ja sijoittui seitsemänneksi. Pudotuspeleissä vastaan tuli hallitseva mestari SaPKo, joka ei antanut Peli-Karhujen yllättää itseään, vaan vei voiton luvuin 4–2.
IPK:ta veikkailtiin pudotuspelijoukkueeksi myös kaudelle 2018–2019. Joukkueen syksy meni kuitenkin täysin penkin alle ja tammikuussa oli Sinkkosen vuoro saada kengänkuva takalistoonsa. Yhteistyöseura-KalPasta valmentajaksi saatu Tommi Miettinen sai joukkueen kurssin kääntymään komeasti, mutta hurja loppukiri riitti lopulta vain yhdeksännelle sijalle.
Viime kausi sen sijaan olisi hyvinkin voinut olla IPK:n kausi. Konkari Ilkka Pikkarainen, tehopakki Saku Kinnunen ja muutenkin laajalla rintamalla onnistujia sisältänyt joukkue sijoittui runkosarjassa komeasti kakkoseksi. IPK:n ja Tuton puolivälierät jäivät kuitenkin toteutumatta, kun kausi jouduttiin lopettamaan kesken.
FPS – ei mitään marsilaisia, vaan vorssalaisia
7 kautta, paras sijoitus: 7.
Forssan Palloseura on perinteistäkin perinteisempi divariseura. Se pelasi (SM-liigakauttaan 1975–1976 lukuun ottamatta) toiseksi korkeimmalla sarjatasolla yhtäjaksoisesti vuodesta 1972 kevääseen 2007 saakka. Nyt nuo pienet vihreät miehet ovat takaisin Mestiksessä, mutta kylläpä siihen meni aikaa!
FoPS ei ollut mikään varsinainen menestyjä ykkösdivisioonassa, eikä o-kirjaimen pudottaminen lyhenteestä tuonut parannusta tuloksiin Mestis-vuosinakaan. FPS selvitti tiensä pudotuspeleihin seitsemän Mestis-kautensa aikana vain kerran. Pasi Arvonen valmensi seuran kaudella 2001–2002 sijalle seitsemän, kun muun muassa Ville Kiiskinen yllätti latomalla taululle kovat pistelukemat. Pudotuspeleissä vastaan tullut KooKoo vei nimiinsä kaksi ensimmäistä puolivälieräkoitosta. FPS taisteli vielä tasoihin, mutta kaatui lopulta lukemin 3–2.
Pudotuspelipaikka oli ollut forssalaisilla lähellä – ja myös omissa käsissä – jo edelliskaudella. Silloin FPS hyytyi kuitenkin runkosarjan loppumetreillä ja putosi yhdeksänneksi. Jossiteltavaa jäi myös kömmähdyksestä: FPS peluutti maajoukkuetauolla muutamaa HIFK:n pelaajaa sääntöjenvastaisesti ja voitokas ottelu kääntyi protestin myötä tappioksi. Yhdeksännelle sijalle FPS ylsi myös kaudella 2005–2006.
Karsinnoista ja lähellä piti –tilanteista forssalaisille tuli sen sijaan turhankin tuttua kauraa. Keväällä 2003 FPS onnistui nousemaan runkosarjan lopussa KJT:n ohi ja vältti täpärästi karsinnat. Kaudella 2003–2004 seura taisteli puolestaan vielä tammikuussa playoff-paikastakin, mutta sen jälkeen voitot olivat kovin harvassa, ja se putosi pudotuspelijunasta pois. Lopulta runkosarjan päättyminen oli helpotus, sillä pelinsä uomiin saanut Tuto puuskutti jo uhkaavasti niskaan.
Jumboksi FPS jäi kahdesti. Kaudella 2004–2005 se voitti koko runkosarjassa vain kuusi peliä ja sai vaivaiset 18 pistettä. Edes Kai Raution vaihtaminen Timo Tuomeen kesken kauden ei saanut kurssia muuttumaan. Karsintasarjassa forssalaiset nappasivat kuitenkin ykkössijan.
Toinen keikka karsinnoissa koitui kuitenkin kohtalokkaaksi. Talouskurimuksessa ollut seura jäi jumboksi myös kaudella 2006–2007. Playout-sarjajärjestelmäkokeilun myötä kaukaloon heitettiin vielä monta pelastusköyttä, mutta FPS ei onnistunut edes hipaisemaan yhtään niistä.
Puolivälierissä pudonnut KooKoo löi FPS:n ensin lukemin 3–0. Sen jälkeen vuorossa oli tiukat pelit SaPKoa vastaan. Niistä kaksi meni jatkoajalle asti, mutta lopputulos oli forssalaisittain yhtä murheellinen: 3–0. Varsinaiseen karsintasarjaan lähdettäessä forssalaisten takki oli jo tyhjä. Karsintojen avausviikonloppuna tuli turpiin niin Titaaneilta kuin LeKiltäkin ja päävalmentaja Karri Kivi sai lähteä. Jälleen buutseissaan apuun marssinut Tuomi ei pystynyt enää ihmeisiin, vaan FPS hävisi loputkin karsintasarjan pelinsä.
Forssalaisten kunniakas historia toiseksi korkeimmalla sarjatasolla sai siis tylyn lopun. Se päätti Mestis-taipaleensa peräti 21 peräkkäiseen tappioon.
Helppoa forssalaisella jääkiekkoilulla ei ollut Suomi-sarjassakaan. Seura osoitti heräilemisen merkkejä ensimmäisen kerran vasta kaudella 2013–2014. Runkosarjassa kuudenneksi sijoittunut joukkue pelasi onnistuneen kevään ja kohtasi finaaleissa kauden toisen yllättäjän, kahdeksannelta sijalta pudotuspeleihin lähteneen KeuPan. Mestis-karsintoja ei järjestetty, joten vain mestaruuden napannut KeuPa nousi Mestikseen.
Suomi-sarjan mestarille oli luvassa nousu myös seuraavalla kaudella ja muillakin menestyneillä olisi ollut mahdollisuus hakea sarjapaikkaa ylemmältä tasolta. FPS voitti runkosarjan, mutta putosi heti ensimmäisellä playoff-kierroksella.
Välillä FPS käväisi jopa Suomi-sarjan putoamiskarsinnoissakin, mutta vakiinnutti sitten paikkansa sarjan kärkikahinoissa. Viime kaudella se oli runkosarjassa kakkossijalla. Jos korona olikin kova isku monelle urheiluseuralle, FPS:lle se saattoi olla jopa pelastus. FPS oli välierissä jo 2–0-tappiolla D-Kiekkoa vastaan, kun kausi keskeytettiin. Keskeytyksen johdosta kaikille välieräjoukkueille myönnettiin lupa hakea Mestis-paikkaa. Kiekko-Espoo ja FPS hakivat lisenssiä ja saivat sen.
Forssassa pelataan siis Mestistä taas pitkästä aikaa. Muistoja menneestä ajasta tuovat ainakin taustavoimat. Seuran päävalmentajana jatkaa Asko Rantanen, joka oli joukkueen takalinjojen luottosoturi vuodesta toiseen. Joukkuetta kasaa puolestaan Mestiksen jäähykuninkaana muistettu Timo Willman.
KJT/Haukat – rikkinäiset siivet eivät kanna loputtomiin
6 kautta, paras sijoitus: 6.
Mestis-seuran pyörittäminen Uudellamaalla ei ole helppoa. Pelaaja- ja yleisöpohjaa löytyy, mutta myös kilpailua tukieuroista ja katsojista riittää. Parhaiten – tai ainakin pisimpään – alueen seuroista sinnitteli Järvenpään Haukat, joka nousi ykkösdivisioonaan 1996 ja jätti hyvästit Mestikselle kymmenen vuotta myöhemmin.
Seura pyrki olemaan enemmänkin kuin pelkän Järvenpään juttu. Kerava, Järvenpää ja Tuusula –kolminaisuus näkyi myös vuosina 1999–2003 käytössä olleessa nimessä KJT. Virallisesti lyhenne tuli toki sanoista Keski-Uudenmaan Juniorikiekkoilun Tuki.
Ykkösdivarissa Haukat oli parhaimmillaan yltänyt jopa liigakarsintoihin saakka, mutta kuudelta Mestis-kaudelta ei kovin kummoisia muistoja kertynyt. Kaudella 2000–2001 KJT sijoittui runkosarjassa kuudenneksi. Se jäi ainoaksi kerraksi, kun Järvenpäässä pelattiin Mestiksen pudotuspelejä. Se oli myös ainoa kausi, jolloin seura voitti runkosarjassa enemmän pelejä kuin hävisi ja jäi maalierossa plussan puolelle.
Harri Aholan valmentamassa joukkueessa pelasivat muun muassa sarjan kärkihyökkääjiin lukeutuneet Janne Turpeinen ja Miikka Männikkö. Pudotuspeleissä seuran tilille ei kuitenkaan kertynyt voiton voittoa, vaan Hermes meni jatkoon puhtaasi 3–0.
Järvenpääläiset sijoittuivat kolmesti yhdeksänsiksi vuosina 2001–2005. Väliin mahtui yksi karsintakeikkakin. Kevätpuoliskolla 2003 KJT hyytyi lopussa ja jäi runkosarjassa toiseksi viimeiseksi. Jaska Vilenin, Miikka Lindholmin ja muiden seuran monivuotisten runkopelaajien rutiini riitti kuitenkin sarjapaikan uusimiseen. KJT hävisi karsintasarjassa vain yhden ottelun: sarjapaikan kohtalo ratkesi tosin vasta päätöskierroksella, jossa se haki 2–1-voiton Uudestakaupungista.
Seuran toiminta oli kuitenkin vaakalaudalla jo ennen viimeiseksi jäänyttä kautta 2005–2006. Velkoja – ja niistä suoriutumisen mahdollisuuksia – oli jouduttu pähkäilemään jo kesällä. Kauden aikana rahat alkoivat olla jo totaalisen lopussa. Siirtorajan kynnyksellä koko joukkueen parhaimmisto karisti Järvenpään tomut jaloistaan. Haukat jäi runkosarjassa jumboksi, eikä lähtenyt lainkaan mittaamaan tasoaan suomisarjalaisia vastaan, vaan luopui sovinnolla sarjapaikastaan. Seuran edustustoiminta lopetettiin kokonaan.
Toiminta alkoi uudelleen muutamaa vuotta putoamisen jälkeen kolmosdivarista ja nykyään Järvenpäässä pelataan jälleen Suomi-sarjaa Haukkojen nimellä. Keskiuusmaalaisten seurojen yhteistyötä on viritelty sittemminkin moneen otteeseen, mutta hyvin sekavissa, lyhytjänteisissä ja jopa riitaisissakin merkeissä.
HC Salamat – kannettua vettä kaivossa
5 kautta, paras sijoitus: 7.
Kirkkonummen Salamoiden syntytarina on suomalaisessa jääkiekkoilussa varsin poikkeuksellinen. Seura perustettiin käytännössä tyhjistä ja ennemminkin markkinahenkisistä kuin urheilullisista lähtökohdista.
Seuran taustavoimiin kuului muun muassa Ari Mennander ja sen yhdeksi omistajaksi oli saatu houkuteltua Teemu Selänne. Perustettu seura sai Espoon Palloseuran sarjapaikan Suomi-sarjasta kaudeksi 2002–2003 ja keräsi heti maailmanlaajuista huomiota pestatessaan maailman parhaan naisjääkiekkoilija Hayley Wickenheiserin joukkueeseensa.
Salamat oli heti ensimmäisellä kaudellaan Suomi-sarjassa kakkosena ja nousi saman tien Mestikseen, kun se sijoittui kevään 2003 karsintasarjassa kakkoseksi ja pudotti UJK:n.
Kiekkolegenda Matti Hagmanin valmennuksessa jatkanut joukkue sijoittui ensimmäisellä Mestis-kaudellaan 2003–2004 sijalle seitsemän. Pudotuspeleissä se hävisi tulevalle mestarille KalPalle 3–0. Sijoitus oli sama myös kahdella seuraavalla kaudella: keväällä 2005 se hävisi pudotuspelit Jukureille niin ikään 3–0, mutta vuotta myöhemmin Sportia vastaan pelattiinkin jo huomattavasti tasaisempi ja värikkäämpi ottelusarja.
Niki Anderssonin valmentama joukkue lähti kevään 2006 puolivälieriin selvänä altavastaajana, sillä olihan vastustaja Sport yksi suurimmista mestarisuosikeista. Lähellä kuitenkin oli, etteikö vaasalaisryhmä olisi joutunut ennenaikaiselle kesälomalle. Salamat avasi ottelusarjan vierasvoitolla ja kun se haki jatkoaikavoiton Vaasasta, oli tilanne 2–1 kirkkonummelaisille.
Neljättäkin puolivälierää Salamat johti jo 2–0, mutta Sport nousi vielä kuopastaan ja Vesa Myllyaho iski vaasalaisille helpotusta tuoneen maalin toisen jatkoerän alussa. Viides ja ratkaisevakin peli ratkesi Sportille vasta aivan ottelun päätöshetkillä.
Nämä kaksi voitokasta Sport-ottelua jäivät Salamoiden seurahistorian ainoiksi pudotuspelivoitoiksi. Kaudella 2006–2007 Salamat sijoittui runkosarjassa kymmenenneksi, mutta joutui jatkamaan kauttaan playout-peleissä. Se hävisi ensin tiukat pelit HeKille, mutta kukisti sitten kotiedun turvin KooVeen 3–2 ja vältti varsinaisen karsintasarjan.
Seurassa ja sen ympärillä oli sattunut ja tapahtunut kaikenlaista jo aiemmin, mutta lopunajan enteitä alkoi olla ilmassa jo keväällä 2006, kun seuraa haettiin konkurssiin maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen johdosta. Tästä kuitenkin vielä selvittiin, mutta lähtö Mestiksestä tuli vuotta myöhemmin.
Salamat jäi kaudella 2007–2008 runkosarjassa toiseksi viimeiselle sijalle. Karsintasarjassa se oli kakkosena, mutta vain maalieron turvin. Niinpä edessä oli uusintaottelu: siinä D-Kiekko hiljensi Kirkkonummen jäähallin jatkoaikamaalilla, joka passitti Salamat ulos sarjasta. Kirkkonummella pelattiin vielä yksi vaisu kausi Suomi-sarjaa, mutta sen päätteeksi seura meni konkurssiin, jonka jälkipyykkiä selvittelivät poliisitkin.
Koovee – tulevaisuus on kysymysmerkki
3 kautta, paras sijoitus: 5.
Koovee, jonka kirjoitusasu on muuttunut vuosien varrella moneen kertaan, on Tampereen perinteinen kolmosseura. Se voitti Suomen mestaruuden 1968, mutta jäi sittemmin enemmänkin juniori- ja kasvattajaseuran asemaan. Ykkösdivisioonassa seura vieraili niin 1980- kuin 1990-luvuilla, mutta tämän vuosituhannen puolella se on pelannut lähinnä Suomi-sarjassa.
Seura on nyt toiseen otteeseen Mestiksessä. Ensimmäinen yritys jäi yhden kauden mittaiseksi. Koovee oli kevään 2006 Mestis-karsinnoissa vasta kolmas, mutta nousi silti ylös täyttämään Haukkojen tyhjäksi jättämää paikkaa.
Seura lähti ensimmäiseen Mestis-kauteensa 2006–2007 nöyrästi, mutta samalla myös ylpeästi omillaan. Farmisopimusta ei tehty eikä liigalainoja nähty, vaan Ari Jortikan miehistön runko oli pysynyt vahvasti samana Suomi-sarjasta. Näillä eväin ei kuitenkaan Mestiksessä pärjätty.
Koovee jäi runkosarjassa toiseksi viimeiseksi. Playout-peleissä se hävisi Jokipojille (3–0) ja Salamoille (3–2). Karsintasarjassa tamperelaiset jäivät kahden pisteen päähän LeKistä ja yhden pisteen päähän Titaaneista, joten tuloksena oli putoaminen takaisin Suomi-sarjaan.
Seuraavina vuosina LeKi näytti täyttävän tyhjiön Tampereen alueen kiekkokartalla, mutta Suomi-sarjaa pelannut Kooveekin nähtiin karsinnoissa muutamaan otteeseen. Kaudella 2017–2018 Koovee oli Suomi-sarjan runkosarjassa kuudes, mutta voitti pudotuspeleissä sekä FPS:n että Pyryn ja pääsi karsimaan Mestis-paikasta. Hermes voitti karsintaottelut 4–1, mutta Espoo Unitedin konkurssin myötä Mestikseen avautui ylimääräinen paikka. JHT ei ottanut sille tarjottua paikkaa vastaan, mutta Kooveelle nousu kelpasi.
Koovee suuntasi kauteen 2018–2019 niin nimettömällä ja kokemattomalla miehistöllä, että moni mietti sen olevan pahasti aliarvioivaa koko sarjaa kohtaan. Joukkueen kasaamiseen vaikutti luonnollisesti se, että tieto sarjatasosta tuli myöhäisessä vaiheessa, mutta myös seuran samanlainen strateginen valinta kuin reilut kymmenkunta vuotta aiemmin. Koovee ei ollut halukas liigaseurojen farmiksi, eikä myöskään halunnut ottaa liiallisia taloudellisia riskejä.
Jumbosijallehan Koovee toki jäi, kuten oli odotettuakin, mutta ei läheskään niin huonoilla esityksillä kuin oli pelätty. Lainapelaajiakin nähtiin kauden mittaan jonkun verran. Omista pelaajista esimerkiksi Vili-Jesper Koivula ja Ville Saloranta kiittivät puolestaan vastuusta ja nousivat sarjan tehohyökkääjien kastiin. Karsinnoissa Koovee näytti kaapin paikan ja voitti Hokin puhtaasti 4–0, vaikka pelit tiukkoja olivatkin.
Viime kaudelle Koovee lähti tyystin toisenlaisella strategialla. Se hankki riveihinsä lukuisia Mestiksen kärkipään pelaajia ja lainamiehiäkin oli koko ajan kokoonpanossa vähintään kentällisen verran. LeKin poistuttua sarjasta niin Ilveksellä kuin Tapparalla oli tarvettakin syventää yhteistyötä seuran kanssa.
Koovee pelasi vahvan syksyn ja näytti taistelevan tosissaan jopa runkosarjan voitosta. Toiminta ei kuitenkaan ollut täysin terveellä pohjalla. Seuran talousongelmat tulivat julki kauden aikana ja samalla sen pelikin hyytyi. Koovee sijoittui lopulta runkosarjassa viidenneksi.
Espoo United – ei sittenkään niin yhdistynyttä toimintaa
2 kautta, paras sijoitus: 3.
Espoo United oli nimeään myöten muovinen ja epätoivoinen yritys, joka perustettiin 2016 konkurssiin menneen Bluesin raunioille. Se sai suoraan Mestis-paikan ja ensimmäinen pelikausi sujuikin mukavasti. Päävalmentaja Timo Hirvosta myöden hyvin espoolaistaustainen joukkue sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja selvitti tiensä välieriin voitettuaan Hermeksen 4–2. Välierissä mestari-SaPKo oli voittamaton, mutta kausi päättyi mitaleihin, kun Tuto kaatui pronssiottelussa.
Espoolaiskiekkoilun vanhoja sotkuja ja epäselvyyksiä ei ollut kuitenkaan vielä selätetty. Kesällä 2017 käynnissä oli muun muassa riita Blues Juniors -seuran kanssa, pelaajien palkat olivat myöhässä ja jäähallin sähkölaskut maksamatta. Uhkaavista merkeistä huolimatta United sai kuitenkin luvan osallistua Mestikseen myös kaudella 2017–2018.
Pelillisesti Espoo United selvitti homman ja sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi. Kaukalon ulkopuolella draamaa sen sijaan riitti. Jo alkuvuoden 2018 aikana seurasta jätettiin kaksi konkurssihakemusta. Huhtikuun lopussa omistaja Jussi Salonoja puhalsi pelin lopullisesti poikki ja jätti konkurssihakemuksen Espoon käräjäoikeudelle.
Tilalle synnytetty Kiekko-Espoo jatkoi espoolaisen kiekkoilun perinteitä Suomi-sarjassa. Tällä kaudella seura pelaa Mestiksessä.
HCK – kun kaikki ei ollutkaan ookoo
2 kautta, paras sijoitus: 5.
Keravalla kiekkoiltiin ensin nimellä Shakers, sitten vuorossa oli Sherwood Playboys, HC Kerava ja lopulta HC Keski-Uusimaa eli HCK. Jälkimmäisellä nimellä piipahdettiin jopa Mestiksessä asti, mutta ehkä jo nimien sekamelska selittää sen, että monet ovat jo unohtaneet seuran visiitin sarjoissa.
HCK pelasi Mestistä vuodet 2012–2014. Mestiksen karsinnoissa se nähtiin ensimmäisen kerran keväällä 2011. Silloin se jäi karsintasarjassa jumboksi, mutta seuraavana keväänä menestys oli parempaa. Telkkarissa pyöri HCK:ta seurannut Unelmana Mestis –niminen tositv-sarja, eikä Mestis jäänyt pelkäksi unelmaksi, kun seura ylsi karsintasarjassa kakkossijalle ja vei sarjapaikan Kooveelta.
Ensimmäisellä Mestis-kaudellaan 2012–2013 keravalaiset jäivät sarjassa jumboksi, hävisi esikarsintavaiheessa Kiekko-Vantaalle ja joutui karsintoihin. Joukkue voitti karsintasarjan ylivoimaisesti.
Seuraavaksi kaudeksi seura sai uuden omistajan ja teki kovia hankintoja, esimerkiksi Vesa Kulmala, Roope Ranta ja Kristian Ruisma olivat ykköskorin vahvistuksia. Edelliskauden sarjajumbo pääsikin alkukaudesta yllättämään monet vastustajansa housut kintuista ja keikkui sarjataulukossa parhaimmillaan jopa kakkosena.
Pikkulinnut alkoivat kuitenkin pian visertää pahoista rahahuolista. Kovin vire taittui kauden edetessä, mutta runkosarjassa HCK sijoittui silti komeasti neljännelle sijalle. Puolivälierissä HCK matka tyssäsi kuitenkin kuin muuriin. Runkosarjassa maaleilla mässäilleet keravalaiset tekivät pudotuspeleissä yhteensä vain neljä maalia ja Hokki tarjosi sille selkäsaunan lukemin 4–0.
Samalla loppui myös seuran taru. Omistaja-manageri Enska Mäntylä ilmoitti vappuaattona seuran luopuvan sarjapaikastaan talousvaikeuksien johdosta. Sittemmin Keravalla on kiekkoiltu taas muiden värien ja nimien alla.
Ahmat – tehotroikka tähtihetkenä
4 kautta, paras sijoitus: 7.
Hyvinkään Ahmat nousi Haukkojen tavoin ykkösdivisioonaan vuonna 1996. Divarissa se oli joutunut karsimaan peräti kolme kertaa putkeen sarjapaikastaan ja itse asiassa putosikin sarjasta keväällä 2000, mutta vain väliaikaisesti. Liigan laajentumisen ansiosta Ahmat pääsi mukaan Mestikseen, jossa homma sen osalta lähtikin käyntiin huomattavasti aiempaa mukavammin.
Ahmat pääsi pudotuspeleihin heti ensimmäisellä Mestis-kaudellaan 2000–2001. Runkosarjan voittanutta Tutoa vastaan sillä ei ollut kuitenkaan mahdollisuuksia, vaan turkulaiset jatkoivat puolivälieristä tietään kohti finaaleita 3–0-voitoin. Seuraavalla kaudella Ahmat oli sijalla 10.
Parhaiten Ahmat muistetaan kaudestaan 2002–2003 ja ennen kaikkea huikeasta ykköskentästään, joka on edelleenkin yksi koko Mestis-historian ikimuistoisimmista tehotroikista. Ahmojen oma kasvatti, parikymppinen Miikka Jäske voitti pistepörssin ylivoimaisesti. Kokenut Jukka Penttinen oli pistepörssissä kolmantena ja sentteri Juha-Pekka Loikaskin koko sarjan neljänneksi tehokkain pelimies.
Ykköskenttä teki melkein puolet kaikista Ahmojen maaleista. Runkosarjassa se riitti seitsemänteen sijaan, mutta puolivälierissä tukea olisi kaivattu jo muiltakin. KooKoo vei ottelusarjan nimiinsä 3–1.
Kauteen 2003–2004 Ahmat lähti kovasti uudistuneena, mutta hyvin menneen edelliskauden jäljiltä kuitenkin optimistisena. Peli ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin ja jossain vaiheessa oli epävarmaa jopa sekin, että riittävätkö seuran rahat edes kauden loppuun viemiseksi.
Ahmat voitti runkosarjassa ainoastaan viisi peliä sai kasaan 16 pistettä. Kauteen mahtui myös rökäketappioita: Ahmat hävisi KooKoolle 10–0 kotihallissaan ja yhtä tylyt olivat lukemat myös vieraspelissä Kupittaalla.
Karsintasarjaan joutuminen oli käytännössä tiedossa jo vuodenvaihteen tienoilla. Hyvä valmistautumisaikakaan ei auttanut, sillä Ahmat jäi karsintasarjassa kolmanneksi ja menetti sarjapaikan Jokipojille. Karsintasarjan viimeistä, merkityksetöntä, kotipeliä saapui seuraamaan vain 156 silmäparia.
Putoamisensa jälkeen Ahmat pelasi vielä yhden kauden Suomi-sarjassa. Myös tämä kausi meni pahasti penkin alle. Seura säilytti paikkansa karsinnoissa, mutta päätyi luopumaan koko edustustoiminnasta talousongelmien johdosta.
Kiekko-Laser – kivaa oli niin kauan kuin rahaa riitti
1,5 kautta, paras sijoitus: 7.
Lasi voi tunnetusti olla puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi. Kiekko-Laserin kohdalla saman asian voisi ilmaista vaikkapa niin, että se on KalPan lisäksi ainoa seura, joka on pelannut pudotuspeleissä jokaisella täydellä Mestis-kaudellaan, mutta toisaalta se on myös ainoa seura, joka on joutunut jättämään Mestis-kauden kesken.
Oulun kakkosjoukkue syntyi vuonna 2005, kun Suomi-sarjasta pudonnut Kiekko-Oulu ja samoista karsinnoista ylöspäin noussut Laser HT päättivät yhdistää voimansa. Mestikseen se karsi ensimmäistä kertaa keväällä 2008. Se voitti kuitenkin vain yhden pelin ja jäi karsintasarjassa jumboksi.
Kiekko-Laser kävi kovaa kisaa Pohjois-Suomen kakkosjoukkueen tittelistä RoKin kanssa niin kaukalossa kuin kulisseissakin. Kaudella 2008–2009 RoKi vei pidemmän korren ja onnistui nousemaan Mestikseen, kun Kiekko-Laser jäi puolestaan Suomi-sarjassa kolmanneksi.
Vuotta myöhemmin oli oululaisten vuoro myhäillä tyytyväisinä. Kiekko-Laser rutisti pakkovoiton karsintasarjan viimeisessä pelissään ja nousi tasapisteisiin RoKin kanssa. Sarjapaikan ratkaisseessa uusintaottelussa Kiekko-Laser – ja sen kesken kauden RoKista pois potkittu maalivahti Mika Norja – masensivat runsaslukuisen rovaniemeläisyleisön.
Kiekko-Laserin nousu oli mannaa myös Kärpille, sillä RoKi oli hylännyt sovitun yhteistyön liigaseuran kanssa aiemmin ja yrittänyt tulla toimeen omillaan. Kiekko-Laser oli sen sijaan heti valmiina hyppäämään Kärppien kyytiin.
Aiemmin Sportia valmentanut Mikko Manner sai luotsattavakseen varsin kilpailukykyisen joukkueen. Kiekko-Laserin riveissä pelasi monia rutinoituneita Mestis-pelaajia ja Kärpistä kävi lainalla Julius Junttilan kaltaisia lupauksia. Etenkin kauden alku oli vahva, mutta pienestä hyytymisestäkin huolimatta seura selvisi pudotuspeleihin heti debyyttikaudellaan. KooKoo vei kuitenkin puolivälierät luvuin 3–0.
Nousijan kausi onnistui urheilullisesti, mutta taloudenpidon osalta seurajohto ei ollut osannut varautua Mestiksessä pelaamiseen lainkaan realistisesti. Syksyllä 2011, vain viikkoa ennen kauden alkamista, oli vielä epävarmaa, pystyisikö Kiekko-Laser osallistumaan sarjaan, vaikka esimerkiksi Juhamatti Aaltonen, Lasse Kukkonen ja Pekka Rinne olivat lähteneet kesällä rahoittamaan seuran toimintaa ja ryhtyneet sen omistajiksi.
Kiekko-Laserin kassa oli kauden kynnyksellä totaalisen tyhjä ja velkaa oli melkein puolet siitä, mitä koko kauden budjetti oli. Jonkin tahon olisi ehkä pitänyt viheltää peli poikki jo siinä vaiheessa, mutta oululaisten annettiin vielä yrittää. Rahaa saatiin kerättyä muun muassa Facebookissa järjestetyllä huutokaupalla ja kausi saatiin kuin saatiinkin käyntiin.
Lokakuussa seura haki itseään velkasaneeraukseen, mutta se ei ainakaan parantanut tilannetta. Kiekko-Laserin viimeiseksi otteluksi jäi 3. joulukuuta 2011 pelattu vieraspeli Vaasassa. Tuon pelin jälkeen Manner kuvaili seuran tilanteen olevan "kuin Kummelista". Pelaajien ja valmentajien palkat olivat myöhässä, eikä varusteisiin tai bussivuokriin ollut rahaa.
– Kenelle minä soittaisin ja kysyisin? Olen tällä hetkellä seuran korkein taho, päävalmentaja Mikko Manner. Hallitusta ei ole, urheilutoimenjohtaja on sairauslomalla, ja minun lisäksi seurassa on vain toimistovastaava, Manner avasi tilannetta.
Vain paria päivää myöhemmin hengityskone irrotettiin lopullisesti. Seura vetäytyi velkasaneerauksesta ja ilmoitti jättävänsä kauden kesken. Tämä aiheutti suuria ongelmia koko sarjalle: pelattujen Kiekko-Laserin otteluiden tulokset ja tilastot mitätöitiin, lisäksi koko otteluohjelma ja sarjajärjestelmä oli pantava pikavauhdilla uusiksi. Sen jälkeen Jääkiekkoliitto on ollut lisenssivaatimuksissaan huomattavasti tiukempi.
Konkurssiin mennyt seura teki paluun kiekkokartalle muutamaa vuotta myöhemmin kolmosdivarissa ja muutti sittemmin nimensä takaisin Laser HT:ksi.
Titaanit – koripallo ja konkurssit kotkalaisten kiusana
2 kautta, paras sijoitus: 11.
Kotka on palloilukaupunki, jonka historiasta löytyy menestystä sekä kori- että jalkapalloilun puolelta. Jääkiekko ei sen sijaan ole koskaan saanut kunnollista jalansijaa Etelä-Kymenlaaksossa.
Titaanit piipahti 1990-luvun puolivälissä pikaisesti ja huonolla menestyksellä ykkösdivisioonassa. Kymmenisen vuotta myöhemmin tehty visiitti Mestikseen ei sujunut yhtään sen paremmin, vaan Titaanit on yksi huonoimmista Mestiksessä ikinä nähdyistä seuroista. UJK:n lisäksi se on myös Mestiksen 20-vuotisen historian ainoa seura, joka ei ole selviytynyt kertaakaan pudotuspeleihin.
Seuran nousu kohti Mestistä käynnistyi, kun Karhulaan saatiin viimein 2005 rakennetuksi kipeästi kaivattu kunnollinen jäähalli. Titaanit pääsi karsimaan Mestikseen heti ensimmäisellä uudessa hallissa pelaamallaan kaudella, mutta jäi voitoitta karsintasarjassa jumboksi.
Seuraavana keväänä karsinnat sujuivat paremmin. Seurajohto oli ilmoittanut rohkeasti Mestis-nousun ainoaksi tavoitteekseen ja joukkue vastasi huutoon. Kotkalaisten sarjanousu varmistui jo ennen karsintasarjan päätöskierrosta.
Titaanit valmistautui ensimmäiseen Mestis-kauteensa pelaamalla kerrassaan hurjan määrän harjoituspelejä. Paras puhti olikin sitten poissa varsinaisen kauden alkaessa: joukkue voitti vain yhden kolmestatoista ensimmäisestä sarjapelistään. Titaanit jäi runkosarjassa jumboksi, mutta voitti karsintasarjan vakuuttavin ottein.
Kotkalaisten kausi 2007–2008 ei sisältänyt juurikaan voittoja, mutta tylsäksi sitä ei voi moittia. Joukkuetta ehti valmentaa kauden aikana ainakin viisi eri päävalmentajaa, pelaajia tuli ja meni hurjaan tahtiin ja raskaan kauden päätteeksi oikeudessa puitiin vielä seuraan liittynyttä talousrikostakin.
Ilman ylimääräistä harmia ei saatu käyntiin myöskään kautta 2008–2009. Kotihallin jäähdytyslaitteiston rikkoutumisen vuoksi Titaanit joutui aloittamaan kautensa kahdeksan vieraspelin putkella. Kausi alkoi siitä huolimatta vähintään kohtalaisesti, mutta kun sydäntalveen mahtui synkkä 14 ottelun mittainen tappioputki, karsintasarja alkoi taas kutsua.
Jari Blombergin valmentama joukkue ei kuitenkaan luovuttanut, vaan jäi lopulta vain yhden voiton päähän karsintaviivasta. Itse karsintasarjassa Titaanit ei kuitenkaan pärjännyt SaPKolle eikä RoKille, ja jäi kolmanneksi.
Suomi-sarjaan pudonnut Titaanit meni konkurssiin jo kesken seuraavan kauden. Se ei jäänyt kotkalaisseuran ainoaksi konkurssiksi ja uutta alkua on jouduttu tekemään eri taustavoimien turvin niin kakkos- kuin kolmosdivaristakin asti. Nyt Titaanit on pelannut taas jo useamman kauden ajan Suomi-sarjassa.
Uudenkaupungin Jää-Kotkat – jumbojen jumbo
3 kautta, paras sijoitus: 11.
Jää-Kotkat syntyi vuonna 1995, kun Uudenkaupungin kiekkoseurat Lätkä77 ja Kalannin Pallo yhdistyivät. Uusi seura nousi vuodessa ykkösdivisioonaan ja pelasi lopulta Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kevääseen 2003 saakka. Kovaotteinen, mutta myös tehoja UJK:lle nakuttanut Marko Väkiparta nousi näinä vuosina lähes legendan asemaan.
Divarissa UJK oli onnistunut välttymään kahdesti putoamiskarsinnoilta, mutta Mestiksessä se jäi joka kaudella heittopussin asemaan. Kaudella 2000-–2001 UJK jäi runkosarjassa niukasti viimeiseksi ja oli vaikeuksissa myös karsintasarjassa. Päätöskierroksen ratkaisuottelussa Mika Julkunen maalasi kuitenkin kahdella maalillaan KooKoon nurin ja UJK säilytti sarjapaikkansa.
Kaudella 2001–2002 virallisen heittopussin roolin omi itselleen Diskos, joten UJK sijoittui runkosarjassa toiseksi viimeiseksi. Tasaisessa karsintasarjassa UJK, Hokki ja Diskos päätyivät tasapisteisiin. Jää-Kotkien maaliero oli kolmikon paras, joten se säilytti sarjapaikkansa myös tällä kertaa.
Vuotta myöhemmin UJK:n rimpuilu Mestiksessä loppui. Kokemattoman joukkueen saldo on edelleen Mestiksen historian huonoin. UJK voitti runkosarjan 44 pelistään vain kolme, saalisti seitsemän pistettä ja sen maaliero oli murskaavasti 200 maalia pakkasella.
UJK:n viimeinen Mestis-kausi lähti käyntiin peräti 15 peräkkäisen tappio-ottelun putkella. Itsenäisyyspäivänä se otti Hyvinkäällä selkäänsä murskaluvuin 13–0.
Kirvestä ei oltu kuitenkaan vielä heitetty kaivoon sarjapaikan suhteen kaivoon. Matti "Mölli" Keinonen hyppäsi kesken kauden peräsimeen ja muun muassa kokeneet Jari Torkki ja Mika Laaksonen tulivat joukkueen avuksi karsintasarjaan. Kaikki olikin omissa käsissä aina päätöskierrokselle asti, kun KJT ja UJK ratkoivat keskinäisessä ottelussaan putoajan ja säilyjän.
KJT vei voiton maalein 2–1, UJK putosi ja siirtyi samalla sovinnolla ylimääräisen portaan verran alemmaskin, eli kakkosdivariin. Seuran tavoitteena oli rakentaa rauhassa pohjia ja nousta sitten terveellä pohjalla ainakin Suomi-sarjaan, mutta tätä nousuliikettä ei ole nähty vieläkään.
UJK:n voisi sanoa olleen väärään aikaan väärässä paikassa. Se yritti tehdä yhteistyötä Lukon kanssa aikana, jolloin farmitoiminta oli vielä Suomessa varsin vierasta. Luultavasti myös seutukunnan taloustilanne olisi nykyään huomattavasti otollisempi jääkiekkoseuran pyörittämistä varten kuin mitä se vuosituhannen vaihteessa oli.
Diskos – velka tuo ja velka vie
2 kautta, paras sijoitus: 7.
Lohi-Kiekosta tuli Diskos vuonna 1993. Diskoksesta tuli puolestaan ykkösdivarijengi vuonna 1995. Niin uskomattomalta kuin se nykyään saattaakin kuulostaa, niin vuosituhannen vaihteessa ei olisi ollut mikään sula mahdottomuus, jos Jyväskylän seurat olisivat päätyneet kamppailemaan toisiaan vastaan.
JYP jäi nimittäin 1990-lopussa useampaankin kertaan ulos liigan pudotuspeleistä. Samaan aikaan Diskos kuului puolestaan divarin kärkiseuroihin. Kaudella 1999–2000 se eteni jopa liigakarsintoihin Pelicansia vastaan.
Velkarahan turvin hankittu menestys erääntyi kuitenkin maksettavaksi heti uuden vuosituhannen koittaessa. Kaudella 2000–2001 Diskos sijoittui vielä runkosarjassa seitsemänneksi, mutta helmikuussa seura joutui jäädyttämään pelaajapalkkioidensa maksamisen ja pudotuspelit Jukureita vastaan päättyivät 3–0-numeroin.
Seuraavaan kauteen seura joutui lähtemään säästöliekillä ja ilman Pasi Sinikunnasta sekä muita aiempien kausien kärkipelaajiaan. Nuoren joukkueen kaudesta tuli totaalinen kärsimysnäytelmä. Diskos sai kasaan vain kolmetoista pistettä ja jäi jumboksi.
Runkosarjan peräti kahdeksaantoista peräkkäiseen tappioon päättänyt Diskos ryhdistyi vielä karsintasarjassa. Se otti pakkovoiton päätöskierroksella ja pääsi uusintaotteluun Hokkia vastaan. Kainuulaiset veivät kuitenkin voiton uusintaottelussa ja saivat juhlia sarjanousuaan Jyväskylän yössä.
Diskos jatkoi toimintaansa Suomi-sarjassa ja selvitti tiensä Mestis-karsintoihin heti seuraavana keväällä 2003. Talousongelmat olivat lopulta liikaa ja seura meni konkurssiin vuotta myöhemmin. Konkurssipesän rauniolle perustettiin saman tien D-Kiekko, joka raivasi tiensä kolmosdivarista Mestikseen neljässä vuodessa. Mestis-nousun mahdollisti seuran omakseen ottanut JYP, joka vaihtoi samalla sen nimen D Teamiksi.
Diskos perustettiin uudelleen 2010 JYPin lopetettua Mestis-joukkueensa pyörittämisen. Seura on pelannut sittemmin Suomi-sarjaa sekä nimillä D-Kiekko että Diskos.