Kuka on ollut mestari kaksi vuotta putkeen, vaikka on voittanut vain yhden mestaruuden? Millä paikkakunnalla juhlittiin ainoaa mestaruutta vasta silloin, kun sillä oli todellista merkitystä? Mikä seura on jäänyt pudotuspeleistä pihalle hallitsevana mestarina?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen jatkamalla lukemista. On aika kerrata kaikkien kymmenen mestaruuden voittaneiden seurojen historia Mestiksessä.
Jukurit
7 mestaruutta: 2001, 2002, 2003, 2006, 2013, 2015 ja 2016
Kuusitoista kautta Mestiksessä pelannut Jukurit on Mestiksen ylivoimaisesti menestynein seura. Seitsemän mestaruutensa lisäksi Jukurit oli neljästi hopealla, kolmesti pronssiottelussa ja voitti runkosarjan yhdeksän kertaa.
Vuosituhannen alku oli silkkaa savolaisten dominointia. Mikkelissä vietettiin kultajuhlia kolmena keväänä putkeen. Neljännen mestaruutensa Jukurit nappasi 2006, kun välissä kantona kaskessa olleesta KalPasta oli päästy eroon. Runkosarjassa Jukurit oli kaikilla näillä kuudella ensimmäisellä kaudella joko ykkösenä tai kakkosena.
Mikkeliä ei löytynyt suomalaisen kiekkoilun kartalta vielä ennen 2000-luvun alkua. Jukurit oli tahkonnut alasarjoissa jo vuosikymmenten ajan ja vielä 1990-luvun loppupuolella sen peleissä kävi kourallinen katsojia. Vain muutamaa vuotta myöhemmin kaupunki eli kiekkobuumia. Keväällä 2001 jukurikannattajia matkasi bussilasteittain seuraamaan ratkaisevaa viidettä finaaliottelua Turkuun.
Jukurit-ilmiö ja seuran rakettimainen nousu Suomen toiseksi kovimman sarjatason valtiaaksi oli paitsi määrätietoisen työn, mutta myös sopivan ajoituksen ansiota.
Jääkiekkoseuran pyörittämisestä innostuneet mikkeliläisliikemiehet laativat seuralle selvät suunnitelmat ja palkkasivat Kärpistä kenkää saaneen Risto Dufvan nostamaan joukkuetta kakkosdivisioonasta ylöspäin. Mestaruusvuosien luottopelaajista muun muassa Lasse Kanerva, Mikko Hakkarainen, Niko Kantelinen, Markku Erholtz ja Antti Laakso olivat hekin mukana nostamassa Jukureita Mestikseen.
Liigan sulkemisen ja Mestiksen perustamisen aiheuttama myllerrys loi puolestaan tyhjiön, joka sarjanousijan oli mahdollista täyttää. Monella perinteisellä paikkakunnalla yleisö äänesti jaloillaan suljettua Liigaa vastaan. Esimerkiksi Sportin ja KooKoon toimintamahdollisuudet muuttuivat totaalisesti, kun katsojamäärät jäivät vain puoleen siitä, mitä ne olivat olleet ennen.
Jukureiden kannalta menestystä tuli lopulta jopa liikaa liian lyhyessä ajassa. Monen mikkeliläisen maha oli jo niin täynnä makeaa, että hurmos alkoi hiipua ensimmäisten vuosien jälkeen, eikä pelkkä runkosarjan voitto tai edes kultajuhlatkaan tuntuneet enää välttämättä miltään.
Muilla Mestis-paikkakunnilla niin pytyt kuin parhaat pelaajatkin kahmineeseen nousukkaaseen suhtauduttiin ajoittain nyrpeästi. Se, ettei Jukurit liittynyt mukaan suljettua liigaa kritisoineeseen rintamaan, vaan vakuutteli tyytyväisyyttään sarjajärjestelmään, ei ainakaan parantanut muiden seurojen suhtautumista siihen.
Liiallisella juhlimisella on tunnetusti aina seuraamuksensa. Mikkelin mestaruuskrapulasta ei tullut varsinaista liskojen yötä, mutta suhteellisen pitkän kohmelon se joka tapauksessa aiheutti. Dufva jätti Jukurit kultasaatossa 2006. Sen jälkeen Mikkelissä jouduttiin odottamaan seitsemän pitkää vuotta ennen seuraavaa mestaruutta.
Menneisyyden haamut leijailivat ilmassa ja painolasti Dufvan seuraajien harteilla oli melkoinen. Niin Reijo Ruotsalaisen kuin Kari Makkosenkin pestit Jukureiden peräsimessä päätyivät potkuihin, ja Dufvan apumiehenä toiminut Pekka Lipiäinen jouduttiin hälyttämään apuun useampaan otteeseen.
Mikkeliläisten Mestis-ajan aallonpohjakausia olivat 2008−2009 ja 2009−2010. Ensin Jukurit jäi katastrofimaisesti runkosarjassa yhdeksänneksi ja ulos pudotuspeleistä. Vuotta myöhemmin se ylsi nipin napin kahdeksanneksi, mutta putosi silloinkin peleistä pois puolivälierissä.
Tie takaisin menestykseen löytyi Jokipojat mestaruuteen luotsanneen ja sen jälkeen Mikkeliin pestatun Jarno Pikkaraisen opeilla. Jukurit oli kaikilla Pikkaraisen kolmella kokonaisella kaudella runkosarjassa ykkösenä ja onnistui lopulta kaudella 2012−2013 voittamaan jälleen myös mestaruuden.
Tämän mestaruuden myötä Jukurit pääsi viimein myös Liiga-karsintoihin. Karsinnat olivat Jukureille sen historian ensimmäiset – ja ainakin näillä näkymin Mestis-seuroille myös viimeiset karsinnat koskaan. Kovin paljon kerrottavaa ei niistä jäänyt. Puhtaalla pelillä pudotuspelit selvittänyt Jukurit ei pystynyt haastamaan sarjajumbo-Ilvestä juurikaan.
Pelaajiensa kanssa nujakoinut Pikkarainen sai lähteä Mikkelistä kesken neljännen kautensa. Tilalle tullut Antti Pennanen johdatti sekavasta tilanteesta huolimatta joukkueen heti ensimmäisenä kautena loppuotteluihin.
Pennasen seuraavien kausien aikana Jukurit hyvästeli Mestiksen historialleen sopivalla tavalla. Se voitti mestaruuden kaksi kertaa putkeen ennen kuin siirtyi tämän tason moneen kertaan läpipelanneena Liigaan kaudeksi 2016−2017.
Sport
3 mestaruutta: 2009, 2011 ja 2012
Neljätoista kautta Mestiksessä pelannut Sport on sarjan toiseksi menestynein seura. Se ei jäänyt kertaakaan pudotuspelien ulkopuolelle ja pelasi vähintään välierissä peräti yhdeksän kertaa. Toisaalta ei olisi väärin kutsua Sportia Mestiksen kaikkien aikojen alisuorittajaksikaan.
Sportin pelaajabudjetti oli lähes aina Mestiksen suurin ja vaasalaiset kuuluivat mestarisuosikkeihin käytännössä joka kausi. Pohjalaiseen tapaan suuria olivat myös puheet. Kovista odotuksista huolimatta – tai ehkä osin niistä johtuen – vaasalaisille jäi kuitenkin käteen karvaita pettymyksiä, velkaa ja konkurssipuheita useammin kuin mestaruuksia.
Mestiksen seuraajille Sport tarjosi silkkaa saippuadraamaa: Vaasassa sattui ja tapahtui jatkuvasti ja tunnelmat saattoivat vaihtua hyvinkin nopealla syklillä hurmoksesta syvään depressioon. Sportin kunniaksi on kuitenkin ehdottomasti sanottava se, että se onnistui olemaan parhaimmillaan aina silloin, kun pelissä oli todelliset panokset.
Ensimmäisen kerran Vaasassa pelattiin Mestis-finaaleja keväällä 2005 – eli juuri silloin, kun Liiga raotti ensimmäisen kerran oviaan sulkemisen jälkeen. Liiga-nousu oli Sportin tavoitteena ja se oli palkannut Juhani Tammisen tuplapestiin: sekä päävalmentajaksi että toimitusjohtajaksi. NHL-miehillä ryyditetty KalPa oli kuitenkin liian kova pala siipirikkoiselle Sportille.
Tulos ei ollut vaasalaisten kannalta sen parempi seuraavanakaan keväänä, kun Jukurit kukisti Sportin finaalisarjassa voitoin 3−1.
Ensimmäisen mestaruutensa Sport voitti viimein 2009. Puikoissa oli toisen tulemisensa Vaasaan tehnyt Tamminen. Saman kevään karsintasarjassa Sport laittoi Ässät niin tiukoille kuin vaan mahdollista. Kevään jännittävä huipennus oli erinomaista pr:ää koko Mestikselle, joka oli lähes vuosikymmenen odotuksen jälkeen saanut kaipaamansa Liiga-karsinnat.
Yhden erittäin sekavan ja turhankin vaiheikkaan välikauden jälkeen Sport palasi takaisin mestariksi ja voitti kultaa sekä 2010−2011 että 2011−2012.
Kevään 2011 finaalisarja oli huikea takaa-ajotarina. Antti Törmäsen valmentama Sport oli edennyt hieman yllättäenkin finaaleihin. Selvänä suosikkina kultajahtiin lähtenyt Jukurit näytti menevän menojaan ja johti loppuottelusarjaa jo 2−0. Selkä seinää vasten pelannut Sport punnersi kuitenkin itsensä viidenteen otteluun ja lopulta mestariksi Kalevankankaan hiljentäneen Robin Bergmanin jatkoaikamaalilla.
Seuraavalla kaudella Pasi Räsänen johdatti vaasalaiset huomattavasti aiempaa helpompaan mestaruuteen. Sport voitti Jokipojat puhtaasti 3−0 eikä hävinnyt pudotuspeleissä kuin yhden ottelun.
Peräkkäiset mestaruudet osoittautuivat merkityksellisiksi. Liiga-noususta vuosikymmeniä haaveilleiden vaasalaisten unelmat täyttyivät, vaikka Sport ei pystynytkään uhkaamaan sen paremmin Pelicansia kuin Ilvestäkään karsinnoissa.
Sport oli noussut paitsi taloudellisesti myös urheilullisesti Mestiksen ykkösseuraksi ja oli luonteva valinta täyttämään Jokereiden jättämää aukkoa Liigaan. Kahden viimeisen Mestis-kauden vaatimattomaksi jääneellä urheilullisella menestyksellä ei ollut enää mitään merkitystä, kun Sport oli jo päätetty nostaa Liigaan kaudeksi 2014−2015.
KalPa
2 mestaruutta: 2004 ja 2005
Mestis oli vain välietappi perinteikkäälle KalPalle, joka oli pitkän kituuttamisen jälkeen pudonnut Liigasta 1999, mennyt konkurssiin ja joutunut hakemaan uutta vauhtia aina Suomi-sarjasta asti.
KalPa pelasi Mestiksessä neljän kauden ajan (2001−2005). Ensimmäiset kaksi kautta menivät vielä uuden ja entistä terveemmän tulemisen rakentamisessa. Mika Pieniniemen valmentama ryhmä pohjautui hyvin pitkälti kuopiolaisiin pelaajiin.
Vuonna 2003 KalPa sai uudet omistajat, kun NHL:ssä taaloja takoneet Sami Kapanen ja Kimmo Timonen sekä Pasi Kuivalainen ottivat ohjakset. Samalla lähitulevaisuuden tavoitteet asetettiin Kuopion palauttamiseen takaisin Liiga-kartalle.
Edelliskaudella Tapparan Liiga-joukkueessa SM-kultaa voittanut Kuivalainen palasi samalla myös pelaamaan KalPan paitaan. Huikean kevään pelannut maalivahti olikin yksi mestaruuden takuumiehiä, kun KalPa anasti Savon valtikan takaisin itselleen Jukureilta tiukassa finaalisarjassa keväällä 2004.
Seuraava kausi olikin jo lähestulkoon KalPan näytöstä. Kuopiolaisille oli jo lupailtu Liiga-paikkaa, kunhan vain hoitaisivat leiviskänsä kaukalossa kunnialla.
KalPa kasasikin kokoon kovan joukkueen. Kun sitten vielä Timonen ja Kapanen saivat NHL-työsulun ansiosta mahdollisuuden tulla auttamaan seuraansa kaukalossa, ja houkuttelivat Adam Hallinkin mukaansa, Liiga-junalle ei löytynyt enää pysäyttäjää. KalPa ei hävinnyt kevään 2005 pudotuspeleissä yhtään ottelua, eikä Sport saanut loppuotteluissa tehdyksi Kuivalaisen selän taakse maaliakaan.
Kuopiolaiset eivät joutunut karsimaan Liiga-paikkansa eteen, mutta ehkäpä juuri enempää ei olisi voinutkaan vaatia. Kaksi mestaruutta neljässä vuodessa ja näytösluonteinen viimeinen kevät riittivät todisteeksi siitä, ettei Mestis ollut enää KalPan paikka.
Hokki
Mestaruus: 2007
Mestiksen ensimmäinen oikea yllätysmestari – ja samalla myös sarjan ensimmäinen ei-savolainen voittaja – oli Kajaanin Hokki, joka järjesti vähintäänkin keskisuuren jytkyn keväällä 2007.
Kauden ennakkoarvioissa Hokkia oli veikattu kärkiviisikon haastajaksi ja runkosarjassa se sijoittui neljänneksi, mutta ei sen mestaruuden puolesta kovinkaan moni olisi laittanut pennosiaan likoon. Pudotuspelien edetessä päävalmentaja Kai Suikkanen onnistui kuitenkin keittelemään melkoiset käärmekeitot.
Tie finaaleihin ei ollut helppo, mutta loppuotteluissa Jukureita vastaan Hokki oli lyömätön ja vei mestaruuden suoraan voitoin 3−0. Urakkaa saattoi tosin helpottaa kiekkopäättäjien neronleimaus: varsinaisia Liiga-karsintoja ei järjestetty, mutta sen sijaan yhdelle Mestis-seuralle oli tarjolla mahdollisuus päästä pelaamaan niin sanotut tasonmittausottelut Liiga-jumbo KalPaa vastaan.
Hokki ei ollut kelvollinen tasonmittaajaksi, joten jukuripelaajien motivaatiota finaaleissa saattoi ainakin alitajuntaisesti syödä tieto siitä, että heidän pelinsä jatkuisivat joka tapauksessa tuloksesta riippumatta.
Kauden erikoisuus oli siis siinä, että hävinnyt osapuoli jatkoi vielä kauttaan, kun Hokki jo lähti juhlimaan mestaruuttaan. No, eipä se silti himmennä Teemu ja Marko Virtalan, Jarkko Hattusen, Joni Myllykosken ja muiden kevään Hokki-sankareiden suorituksen arvoa.
Hokki on pelannut Mestistä nyt yhteensä kuudentoista kauden ajan. Seura nousi toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ensimmäisen kerran historiassaan vuonna 2002. Ennen mestaruuttaan se oli pelannut sarjassa neljän kauden ajan ja yltänyt Timo Meriläisen ja Vladimir Kolekin johdolla jokaisella näistä kausistaan myös pudotuspeleihin.
Mestaruudesta käynnistyi Hokin mitaliputki. Kainuussa pelattiin finaaleja myös mestaruuskevättä seuranneella kaudella, mutta kulta meni tuolloin TUTOlle voitoin 3−1. Hokki ylsi mitaleille vielä kolmannella peräkkäisellä kaudella, kun se voitti pronssia 2009 – vaikka Suikkanen olikin jättänyt alkukaudesta saatuaan pestin TPS:stä.
Seuraavilla kausilla kainuulaiskiekko ui kuitenkin synkissä vesissä. Kaudella 2009−2010 Hokki jäi runkosarjassa yhdeksänneksi. Seuraavana keväänä ahdinko oli vielä syvempi, sillä se joutui puolustamaan sarjapaikkaansa karsinnoissa.
Hokki palasi kuitenkin ensin Petri Mattilan valmennuksessa takaisin pudotuspelijoukkueeksi ja Jari Laukkasen johdossa mitaleille. Keväällä 2014 Hokki pisti tulevan mestarin KooKoon äärimmäisen tiukille välierissä. Seuraavanakin keväänä Hokki jäi mestarin jalkoihin välierissä, tällä kertaa Jukurien, mutta voitti sentään pronssia.
Kaudella 2015−2016 Hokki oli runkosarjan kakkonen ja ylsi kahdeksan vuoden tauon jälkeen finaaleihin. Jukurit vei kuitenkin mestaruuden puhtaasti 4−0.
Kaukalossa kaikki oli näyttänyt hyvälle, mutta pian nälkämaan taivaalla kaarteli jo korppikotkia. Suurimpana mestarisuosikkina kauteen 2016−2017 lähtenyt Hokki floppasi lähes täydellisesti ja jäi runkosarjassa sijalle 11. Se voitti karsintasarjan, mutta ei saanut siitä huolimatta Mestis-lisenssiä, suljettiin sarjasta ja ajautui konkurssiin.
Uuden taustayhtiön voimin Suomi-sarjaa kahden kauden ajan pelannut Hokki palasi Mestikseen, kun LeKi jäi vuorostaan ilman lisenssiä kauden 2018−2019 päätteeksi. Sarjanousija jäi viime kaudella Mestiksessä selvääkin selvemmäksi jumboksi, mutta selvisi siitä säikähdyksellä, kun koko kausi jäi lopulta kesken.
TUTO
Mestaruus: 2008
TUTO on Kiekko-Vantaan ohella ainoa seura, joka on pelannut Mestistä täydet kaksikymmentä kautta. Mestaruuden se on tosin voittanut vain yhden kerran; silloinkin "välikaudella", jolloin mestari ei päässyt haastamaan Liiga-seuraa.
Ainakin ulkopuolisen silmin TUTOn 20-vuotinen taival Mestiksessä on ollut poukkoileva ja päämäärätön. TUTOlta on tuntunut puuttuneen pitkän ajan suunnitelma, jollainen Liigaan nousseilta Sportilta, KooKoolta tai Jukureilta löytyi.
Turussa on ajoittain panostettu joukkueeseen kunnolla ja Liiga-unelmistakin on välillä puhuttu kovaan ääneen. Mutta kun vetäjät taustalla ovat vaihtuneet, vanhat suunnitelmat on haudattu kaikessa hiljaisuudessa ja organisaatiolle valittu taas jokin toinen suunta.
Tällä hetkellä TUTO tuntuu olevan joko tyytyväinen tai vaihtoehtoisesti alistunut kohtaloonsa Turun kakkosseurana Mestiksessä ja tekee muiden sarjan joukkueiden tavoin yhteistyötä Liiga-seurojen kanssa.
Olivat syyt menneiden strategioihin sitten mitkä tahansa, eväitä TUTOlla olisi joka tapauksessa ollut paljon parempaankin menestykseen. Talousalueen, pelaajapohjan ja perinteidensä myötä se on ollut resursseiltaan aina yksi Mestiksen isoista seuroista.
TUTO oli ollut ennen Mestiksen perustamista ykkösdivarin kärkiseuroja. Keväällä 1999 se aiheutti shokin Juhani Tammiselle ja siirsi Kärppien Liiga-nousua vuodella. Kärjessä se oli myös ensimmäisellä Mestis-kaudella: TUTO voitti runkosarjan, mutta hävisi karvaalla tavalla finaaleissa Jukureille.
Mestis ei osoittautunut kuitenkaan helpoksi toimintaympäristöksi TUTOllekaan. Anatoli Bogdanovin pitkälle aikakaudelle tuli lopulta tyly loppu. Kaudella 2002−2003 turkulaiset jäivät ulos pudotuspeleistä ja joutuivat seuraavana keväänä jopa karsimaan sarjapaikastaan.
TUTO palasi kuitenkin takaisin kärkikahinoihin Ismo Lehkosen valmennusperiodilla (2004−2008). Kokeneen rungon ympärille kasatuilla joukkueillaan TUTO oli kaikilla neljällä kaudella välierissä. Projekti huipentui runkosarjan ylivoimaiseen voittoon sekä vakuuttavalla tavalla otettuun mestaruuteen Tero Forsellin, Markku Vuorisalon, Pasi Järvisen ja kumppaneiden johdolla.
Harva olisi tuolloin arvannut, että TUTOn seuraavaa finaalipaikkaa saataisiin odottaa kymmenen vuotta. Petri Niukkanen, Kari Makkonen, edes Juhani Tamminen tai toiselle kierrokselleen tullut Lehkonen eivät pystyneet johdattamaan TUTOa takaisin loppuotteluihin.
Näihin kymmeneen vuoteen mahtui toki niin runkosarjan kärkisijoja kuin pari pronssiakin, mutta myös yksi katastrofikausi. Kaudella 2010−2011 nuorennusleikkauksen tehnyt TUTO jäi sarjassa selväksi jumboksi.
Finaaleissa TUTO nähtiin joka tapauksessa seuraavan kerran vasta keväällä 2018. TUTO lähti tuolloin kauteen suosikkina. Runkosarjassa sillä oli hankaluuksia, mutta Miika Elomo sai piiskattua suojattinsa hyvään taisteluvireeseen pudotuspeleissä. Yllättäjä-KeuPa vei kuitenkin mestaruuden voitoin 4−2.
Toissa kaudella TUTO jäi välierissä Ketterän jyräämäksi, mutta otti kuitenkin pronssia. Viime kaudella turkulaiset olisivat lähteneet runkosarjan seiskasijalta pudotuspeleihin mustana hevosena.
Jokipojat
Mestaruus: 2010
Jääkiekkoseuran pyörittäminen ei ole Suomessa helppoa, mutta erityisen vaikeaa se tuntuu olevan Joensuussa. Seuran nimi vaihtui jo 1990-luvulla useampaan kertaan ja uutta vauhtia on haettu aina välillä alemmilta sarjatasoilta, kun rahat ovat loppuneet kesken. Sama meno on jatkunut myös Mestis-aikana.
Jokipoikien ensimmäinen jakso Mestiksessä jäi lyhyeksi. Se ehti pelata viisi kautta ykkösdivisioonassa ja yhden Mestiksessä kunnes meni konkurssiin 2001 ja joutui luopumaan sarjapaikastaan.
Kolmen Suomi-sarja-kauden jälkeen Joensuu palasi takaisin Mestis-kartalle. Jokipojat joutui karsimaan heti toisen tulemisensa ensimmäisenä keväänä, mutta muutoin seuran sarjapaikka ei ole ollut sen jälkeen kertaakaan vaarassa urheilullisin perustein. Talouden suhteen tilanne sen sijaan on ollut toinen.
Tuloksellisesti parasta joensuulaiskiekkoa nähtiin Jarno Pikkaraisen valmennuskauden (2008−2010) aikana. Stiga-kiekoksikin haukuttu pelityyli puri ja Jokipojat oli kauden 2008−2009 suurin yllättäjä. Se voitti runkosarjan ja pisti finaaleissakin Sportin varsin koville.
Seuraavana keväänä olikin sitten jo mestaruuden vuoro. Jokipojat onnistui välttämään kaikkien "isojen seurojen" kohtaamisen pudotuspeleissä, eikä hävinnyt yhtään ottelua peleissään Kiekko-Vantaata, LeKiä tai D-Teamia vastaan.
Mestaruuskevään tunnelma lässähti kuitenkin pahasti, kun eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen haki seuraa konkurssiin juuri ennen Liiga-karsintojen alkamista. Ilves oli karsinnoissa vahvempi voitoin 4−1.
Pikkaraisen sekä lähes kaikkien avainpelaajien lähdön myötä kaudesta 2010−2011 ei odotettukaan helppoa velkasaneerauksessa olleelle seuralle. Jokipojat sijoittui sarjassa vasta kymmenenneksi välttäen karsinnat vain muutaman pisteen erolla. Se oli ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa kerta, kun puolustava mestari on jäänyt ulos Mestiksen pudotuspeleistä.
Mikko Haapakoski palautti kuitenkin Jokipojat pikaisesti takaisin mitaleille. Jokipojat pudotti keväällä 2012 Pikkaraisen Jukurit maukkaasti välierissä, mutta ei pärjännyt enää finaaleissa Sportille.
Vuotta myöhemminkin Jokipojat ylsi välieriin, mutta keväällä 2014 seuran niskaan kaadettiin jääkylmää vettä juuri pudotuspelien alla. Sekä verottaja että vakuutusyhtiö hakivat seuran taustayhtiötä konkurssiin. Pudotuspelit menivät penkin alle, Mestis-lisenssi jäi saamatta ja yhtiö meni nurin.
Uuden taustayhtiön pikaisesti pystyyn laittaneet joensuulaiset saivat sarjapaikan Suomi-sarjaan, eikä paluuta ylemmäs tarvinnut tällä kertaa odottaa kauaa. Jokipojat, Hermes ja RoKi nostettiin Mestikseen samalla kertaa kaudeksi 2015−2016. Paluu sujui onnistuneesti, sillä Ari Aaltonen valmensi Jokipojat heti komeasti kolmanneksi.
Jokipojat on ollut viimeisimmän tulemisensa kaikilla viidellä kaudella pudotuspeleissä, mutta kevään 2016 pronssi on ainoa mitali tältä ajanjaksolta. Viime kaudella joensuulaiset olisivat suunnanneet pudotuspeleihin runkosarjan kolmannelta sijalta.
Tulevalla kaudella Mestiksessä ei enää nähdä Jokipoikia, vaan seuran uusi nimi on Joensuun Kiekko-Pojat.
KooKoo
Mestaruus: 2014
Koronakeväässä ei ollut sinällään mitään uutta KooKoolle, sillä kouvolalaisten kausi on päättynyt pettymykseen lähes aina...
KooKoo pelasi yhtäjaksoisesti Mestistä sen perustamisesta alkaen, aina vuoteen 2015 ja Liigaan siirtymiseensä saakka. Se kuului sarjan suurimpiin seuroihin ja kestosuosikkeihin, mutta voitti mestaruuden vain kerran. Tuo mestaruus tosin tuli juuri silloin, kun se oli tarpeen.
Viidentoista Mestis-kautensa aikana KooKoo jäi pudotuspelien ulkopuolelle vain kaksi kertaa. Kaikilla muilla kausilla se oli aina vähintään viiden parhaan joukossa.
1990-lopulla kakkosdivarissakin käväisseen KooKoon alku Mestiksessä ei ollut lupaava, sillä sen paluu alasarjoihin oli enemmän kuin lähellä heti keväällä 2001. KooKoo jäi karsintasarjassa viimeiseksi, mutta säilytti sarjapaikkansa Jokipoikien konkurssin ansiosta.
Seuraavaksi kaudeksi KooKoo palkkasi valmentajakseen vanhan kapteeninsa Reijo Mansikan. Kaudesta tulikin makea ja mansikanmakuinen. Sarjan positiivisin yllättäjä pelasi viihdyttävää hyökkäysvoittoista peliä Timo Nurmberg, Reino Soijärvi ja Tomi Pöllänen tehomiehinään. KooKoo ylsi runkosarjassa kakkoseksi ja eteni finaaleihin, joissa Jukurit ei tosin antanut sille minkäänlaisia mahdollisuuksia.
Finaaleissa KooKoo nähtiin seuraavan kerran vasta yhdentoista vuoden päästä. Kaukana ei kuitenkaan ollut sekään, että koko seuran taru olisi päättynyt. Vaikean kauden 2004−2005 päätteeksi KooKoon johtokunta päätyi nimittäin radikaaliin ratkaisuun ja ilmoitti seuran lopettavan edustusjoukkueensa.
Shokkiuutisesta sisuuntui muun muassa Jouko Leppänen, joka lähti vetämään pelastusoperaatiota muun talkooporukan kanssa. KooKoo selvisi ahdingostaan, pystyi jatkamaan Mestis-kiekkoa ja alkoi vähitellen myös kehittää toimintaansa pitkäjänteisemmin.
Ismo Lehkosen valmennuksessa KooKoo oli ensimmäistä kertaa runkosarjan ykkösenä kaudella 2009−2010. Pronssia parempaan ei ylletty Lehkosen aikakaudellakaan, joka päättyi yllätyspotkuihin tammikuussa 2012, kun KooKoo oli sarjassa kakkosena.
Etuajassa Lehkosen paikalle hypännyt Juha Juujärvi sen sijaan onnistui siinä, missä edeltäjänsä eivät olleet onnistuneet. Juujärven voikin sanoa olevan KooKoon seurahistorian menestynein valmentaja. KooKoo otti Juujärven komennossa ensin pronssia 2012, sitten hopeaa 2013 ja lopulta kultaa 2014.
Finaalipaikka kaudella 2012−2013 ratkesi suorastaan ikimuistettavassa ottelussa. Nick Dineen latoi peräti viisi maalia, kun KooKoo murskasi TUTOn lukemin 10−1. Turkulaisia valmentaneelle Juhani Tammiselle ottelu lienee yksi pitkän uran raskaimmista. Finaaleissa Jukurit oli selvästi parempi joukkue ja voitti mestaruuden häviämättä yhtään ottelua pudotuspeleissä.
KooKoo oli ollut kahdesti Mestiksen finaaleissa. Molemmilla kerralla vastassa oli ollut Jukurit, joka oli vienyt molemmat ottelusarjat puhtaasti 3−0. Keväällä 2014 KooKoo sai viimein revanssinsa. Vaikean kauden pelannut Jukurit punnersi itsensä runkosarjan seitsemänneltä sijalta finaaleihin, mutta siellä sen paukut eivät enää riittäneet.
KooKoo vei mestaruuden otteluvoitoin 4−1 ja lunasti samalla itselleen paikan Liigasta. Kevään kovimpana kankena kaskessa oli Hokki, joka piinasi KooKoota välierissä aina seitsemännen ottelun viimeisille sekunneille saakka.
Ennen siirtymistään Liigan puolelle KooKoon oli pelattava vielä kausi 2014−2015 Mestiksessä. KooKoo jätti jäähyväisensä sarjalle melko mallikkaasti. KooKoo sijoittui Hokin peräsimestä Kouvolaan tulleen Petri Mattilan johdolla runkosarjassa kakkoseksi ja ylsi finaaleihin kolmantena keväänä putkeen.
Viimeisissä Mestis-peleissään KooKoo kohtasi vanhan tutun finaalivastustajansa Jukurit. Omaa Liiga-nousuaan varten mestaruuden tarvinnut Jukurit oli tässä tämän kaksikon viimeisessä finaalisarjassa nälkäisempi otteluvoitoin 4−1.
SaPKo
Mestaruus: 2017
Kevään 2017 finaalipelien käynnistyessä oli ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen varmaa, että Mestis saa uuden mestarin. Vastakkain olivat neljätoista vuotta sitten finaaleissa hävinnyt Kiekko-Vantaa sekä SaPKo, joka ei ollut koskaan aiemmin pelannut edes välierissä.
Nuoret Jonatan Tanus ja Teemu Lepaus ottivat kaksoisvoiton pistepörssissä ja johdattivat SaPKon runkosarjan ylivoimaiseen voittoon. Pudotuspelit SaPKo suoritti läpi lähes näytösluontoisesti: niin KeuPa, Espoo United kuin lopulta myös Kiekko-Vantaakin kaatuivat kaikki puhtaasti 4−0.
SaPKon tie mestaruuteen oli pitkä ja kuoppainen. Perinteinen divarijengi oli pudonnut Suomi-sarjaan juuri ennen Mestiksen perustamista ja onnistui nousemaan takaisin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle vasta 2006. Oopperakaupungissa on pelattu Mestis-kiekkoa siitä lähtien yhtäjaksoisesti, vaikka alku olikin vaikea.
Neljän ensimmäisen kautensa aikana SaPKo sijoittui vain kerran kahdeksanneksi ja joutui karsimaan kahdesti. Menestyjien – ja lopulta myös sarjan jokavuotisten suosikkienkin – joukkoon SaPKo nousi vasta, kun suurimmat seurat olivat häipyneet sarjasta ja Pasi Räsänen tuli valmentajaksi 2015.
Vaasan Sportin mestariksi ja Liigaan valmentaneen Räsäsen ensimmäinen kausi oli lupaava. SaPKo sijoittui runkosarjassa neljänneksi, mutta tulos oli siitä huolimatta aiemmilta kausilta tuttu, kun puolivälierät KeuPaa vastaan menivät penkin alle.
Kauden 2016−2017 alla SaPKo laskettiin jo suurimpien suosikkien haastajaksi, ja mestaruutensa jälkeen se on puolestaan ollut itse aina yksi ennakkosuosikeista. Räsäsen komennossa jo pitkään pelannut SaPKo on sijoittunut kaikilla kolmella viimeisimmällä kaudella runkosarjassa neljän parhaan joukkoon, mutta finaaleissa sitä ei nähty mestaruuskeväänsä jälkeen.
KeuPa HT
Mestaruus: 2018
Mikä ihmeen KeuPa? Moni vähemmän Mestistä seuraava ihminen oli ihmeissään, kun Keuruulla vietettiin mestaruusjuhlia keväällä 2018. KeuPan mestaruus oli toki Mestiksen historian yllättävin mestaruus myös sarjaa tiiviimminkin seuranneille.
Keskisuomalainen pikkukaupunki oli kiekkokartalla varsin uusi tuttavuus. KeuPa oli kuitenkin karsinut Suomi-sarjasta ylöspäin kolmena peräkkäisenä keväänä, pelannut Mestistä jo kaudesta 2014 alkaen ja yltänyt kaikilla mestaruuttaan edeltäneillä neljällä kaudellaan pudotuspeleihinkin.
Seura oli kuitenkin jäänyt jokseenkin huomaamattomaksi ja asiantuntijoidenkin aliarvostamaksi farmiporukaksi, jossa lappasi pelaajia sekä Raumalta että myöhemmin JYP-Akatemian lopettamisen jälkeen myös Jyväskylästä.
Viimein kaikkien oli kuitenkin huomattava KeuPa. Ville Niemisen opissa valmentajanuransa aloittanut Mikko Heiskanen sai sekalaisen joukon vahvaan iskuun kaudella 2017−2018. Pudotuspeliviivan tuntumaan ennakoitu KeuPa näytti pitkää nenää epäilijöille. Se voitti ensin runkosarjan ja jatkoi vakuuttavasti myös pudotuspeleissä.
Kapteeni Markus Jokinen pelasi elämänsä kevään ja täräytti Mestis-historian uuden ennätyksen: 12 maalia 15 pudotuspeliottelussa. TUTO kaatui loppuotteluissa voitoin 4−2.
Mestaruutensa jälkeisillä kahdella kaudella KeuPa on sijoittunut runkosarjassa itselleen tutuimmille sijoille. Kaudella 2018−2019 se selvisi vain yhden vaivaisen pisteen erolla pudotuspeleihin, mutta punnersi kahdeksannelta sijaltaan komeasti finaaleihin. Niissäkin se kiusasi tosissaan Ketterää, vaikka onnistuikin voittamaan vain yhden ottelun.
KeuPan pudotuspeliputki olisi jatkunut myös viime keväänä, sillä se oli runkosarjassa kuudes.
Ketterä
Mestaruus: 2019
Ketterä on hallitseva Mestis-mestari jo toista vuotta putkeen, vaikkei sillä mestaruuksia yhtä enempää olekaan. No, kesken jääneellä viime kaudellakin se olisi ollut suurin suosikki mestariksi, voittihan se runkosarjankin.
Perinteisen divarijengin taivalluksesta alasarjoissa tuli pitkä, kun seura putosi kevään 1997 suuressa harvennushakkuussa silloisesta ykkösdivisioonasta ja onnistui palaamaan vanhalle sarjatasolleen vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin.
Vaan jos imatralaisten paluu ei ollutkaan nopea, räväkkä se ehdottomasti oli. Sarjan tyvipäähän povailtu sarjanousija sijoittui heti ensimmäisellä kaudellaan 2017−2018 runkosarjassa kolmanneksi. Taiturimaiset tehohyökkääjät Joona Jääskeläinen ja Jesse Juntheikki leikittelivät kaksoisvoiton pistepörssissä.
Pudotuspeleissä Ketterän rahkeet eivät kuitenkaan vielä ensimmäisellä kaudella riittäneet. Jokipojat lähetti sen kesälomille jo puolivälierissä tylyin lukemin 4−0.
Seuraavalla kaudella Ketterä oli jo selvästi valmiimpi. Matias Lehtosen valmennuksessa jatkanut joukkue sijoittui runkosarjassa tälläkin kertaa kolmanneksi, mutta ei hävinnyt pudotuspeleissä kuin kaksi ottelua.
Ketterä kukisti KeuPan tiukassa finaalisarjassa. Vaikka voitot menivät imatralaisille selvästi 4−1, kaikki ottelut ratkesivat yhden maalin marginaalilla. Finaalihuumasta pääsi nauttimaan myös naapurikaupungin kiekkoväki, sillä loppuottelusarjan ensimmäinen ottelu pelattiin loppuunmyydyssä Lappeenrannan Kisapuistossa.
Ketterä on siis edelleen hallitseva mestari. Se saattaa hyvinkin olla sitä jopa pidempään kuin kahden vuoden ajan, sillä Ketterä lienee suurin ennakkosuosikki myös kaudelle 2020−2021.