65. Kasperi Kapanen
Kasperi Kapanen luisteli tiensä suomalaisen jääkiekkoyleisön sydämiin kiepautettuaan jatkoaikamaalin ikimuistoisissa nuorten MM-kisoissa 2016. Alla oli entuudestaan jo kolme lupaavaa SM-liigakautta KalPassa, alle 18-vuotiaiden MM-pronssi ja taskussa ykköskierroksen varaus Pittsburgh Penguinsiin.
Toisen polven kiekkoilija kävi haistelemassa NHL-tuulia kauden 2014–15 alla, mutta lopulta hän putosi viimeisten joukossa Penguinsin NHL-ryhmästä. Paluu tarunhohtoiseen toteutui vuotta myöhemmin syksyllä 2015, mutta ei Penguinsiin vaan Toronto Maple Leafsiin Kapasen oltua osa pelaajakauppaa. Kolme seuraavaa kautta olivat epätasaisia. Paikkaa ylhäältä ei tuntunut löytyvän, vaikka pelit farmissa Toronto Marliesissa sujuivat erinomaisesti. Ylhäällä rooli oli pääsääntöisesti nelosketjussa.
2018–19 oli Kapasen ensimmäinen kokonainen NHL-kausi ja lopullinen läpimurto. Silloin syntyivät myös tähänastiset ennätyspisteet 20+24. Seuraava kausi oli vähintään yhtä vahva (13+23, kymmenen ottelua vähemmän pelattuna). Kapanen loi maineensa monipuolisena kahden suunnan pelaajana ja tarkkanäköisenä pelinrakentajana.
Hyvistä otteista huolimatta edessä oli siirto – ironista tai ei – Penguinsiin.
Lintupaidoissa ei löytynyt sopivaa roolia, ja keväällä 2023 seura asetti Kapasen waiver-siirtolistalle. Uudeksi työnantajaksi osoittautui St. Louis Blues. Siellä vietetty kausi 2023–24 oli vaikea, mutta kesällä solmittu jatkosopimus tarjoaa Kapaselle vielä mahdollisuuden näyttää kykynsä.
Kasperi Kapasen reitti NHL:ään ja siellä selviytyminen ei olisi voinut olla paljoa vaikeampi, mutta matka on ollut kulkemisen arvoinen.
64. Sean Bergenheim
Sean Bergenheimin urakehitys oli hämmästyttävän nopea, jälkikäteen arvioituna kenties liiankin nopea. Bergenheim teki Jokerien junioriosastolla vahvaa jälkeä, ja esimerkiksi 16-vuotiaana hän dominoi kaksi vuotta vanhempien ikäluokkasarjaa. Maajoukkueesta plakkarissa oli kolme arvokisamitalia alle-18 ja -20-vuotiaiden MM-kisoista.
New York Islanders valitsi Bergenheimin ensimmäisellä kierroksella kesällä 2002. Taalajäille Bergenheim siirtyi kaudeksi 2003–04, jolloin alla oli toisaalta pari tuloksellisesti vaatimatonta SM-liigakautta, toisaalta vahvoja otteita nuorten MM-kisoista.
Vaatimaton oli NHL-starttikin. Debyyttikaudella vyölle kertyi vain 18 ottelua, ja työsulkukausi 2004–05 sujui AHL:ssä Bridgeport Sound Tigersissa. Näytöt poikivat uuden noston ylös, mutta läpimurto ei toteutunut toisellakaan yrittämällä.
Seuraavat pari kautta Bergenheim haki tuntumaa KHL:n edeltäjästä Superligasta ja Elitserienin Frölunda Indiansista.
Kaudella 2007–08 Bergenheim palasi Islandersiin, ja kolmas kerta sanoi toden. Bergenheim vakiinnutti paikkansa Islandersin kokoonpanossa, vaikka kaudet jäivät epätasaisiksi. Kentällä ollessaan Bergenheim osoitti kuitenkin arvonsa monipuolisuudellaan ja fyysisyydellään.
Kolmen kauden jälkeen oli aika siirtyä kohti uusia haasteita, ja osoitteeksi tuli Tampa Bay Lightning. Kausi 2010–11 oli Bergenheimin NHL-uran paras. Runkosarjassa syntyi oma piste-ennätys (14+15), ja pudotuspeleissä koittikin sitten lentokeli. Lightning eteni konferenssifinaaleihin, ja Bergenheim iski 16 ottelussa yhdeksän maalia – Lightningissa ainoastaan Martin St. Louis oli tehokkaampi (10).
Seuraavaksi kaudeksi Bergenheim siirtyi paikallisvastustaja Florida Panthersiin. Tulokset olivat linjassa aikaisempien kausien kanssa, mutta heiveröinen joukkue ei päässyt Bergenheimin aikana kertaakaan pudotuspeleihin. Viimeiset pelit Bergenheim pelasi Minnesota Wildissa keväällä 2015.
Bergenheimin loppusaldo NHL:ssä oli kymmenen kautta, 506 ottelua ja 180 tehopistettä. Ne ovat kunnioitettavia lukemia kenelle tahansa. Arvoitukseksi jää, olisiko potentiaaliin nähden aineksia voinut olla vielä enempään.
63. Ville Leino
Erikoista kyllä Ville Leinoa ei koskaan varattu NHL:ään. Skouttien kiinnostus heräsi vasta Leinon ryhtyessä latomaan urakalla pisteitä SM-liigassa ensin Ilveksen, sitten HPK:n ja Jokerien paidassa. Leino oli mukana voittamassa Suomen mestaruutta HPK:lle keväällä 2006, ja syksyllä 2008 oli suuntana perinteikäs menestysseura ja hallitseva Stanley Cup -voittaja Detroit Red Wings.
Leino oli tuolloin verrattain iäkäs tulokkaaksi, 25-vuotias, mutta itseluottamusta uhkuva suomalainen uskoi löytävän paikkansa jopa kaikkein kovimmassa seurassa. Red Wings kuitenkin kamppaili palkkakaton kanssa, ja uudelle pelaajalle oli vaikea löytää tilaa kokoonpanosta. Leinon debyyttikausi Pohjois-Amerikassa sujuikin pääosin AHL-seura Grand Rapids Griffinsissä.
Keväällä 2010 Leino siirtyi Philadelphia Flyersiin. Siirtoa seuranneet pudotuspelit olivat ilmiömäiset. Kaikki tuntui onnistuvan, vaikka Leinon roolitus ja sijoittelu ketjukoostumuksissa oli epäselvää koko kevään. Epätasaisesta peluutuksesta huolimatta Leino taituroi 19 ottelussa tehot 7+14, mikä oikeutti pudotuspelien pistepörssin seitsemännelle sijalle. Leino luokiteltiin tulokaspelaajaksi, joten hän otti nimiinsä tulokkaiden pudotuspelien jaetun piste-ennätyksen ja yksinään syöttöpiste-ennätyksen.
Flyers voitti itäisen konferenssin, ja kärsi lopulta Stanley Cup -finaalitappion Chicago Blackhawksille.
Kevät 2010 oli antanut lupauksia, jotka Leino kykeni lunastamaan seuraavalla kaudella. Leino pelasi yhtä vaille kaikki ottelut merkkauttaen tehot 19+34. Flyers eteni jälleen pudotuspeleihin, mutta joukkue tai Leino eivät nousseet enää edelliskevään kaltaiseen loistoon. Joka tapauksessa Leino oli ollut kahdesti Stanley Cup -finaalijoukkueessa ja kerran konferenssin välierissä, ja maine voittavana pelaajana alkoi muodostua.
Kesällä 2011 Leino teki arvokkaan kuusivuotisen sopimuksen Buffalo Sabresin kanssa, jossa oli odotettavissa keskeinen rooli ja osuus joukkueen tulevaisuudensuunnitelmissa. Loukkaantumiskierre kuitenkin rokotti Leinon pelikäsialaa, eikä valmennus uskaltanut antaa luottoa loukkaantumisherkälle suomalaiselle. Kaudella 2011–12 Leino oli joukkueen sisäisen pistepörssin seitsemäs, mutta lopullinen niitti NHL-uralle iskettiin kaksi kautta myöhemmin: Leino ei tehnyt 58 pelaamassaan ottelussa ensimmäistäkään maalia.
Ville Leinon ura NHL:ssä oli kuin kirkkaana palanut liekki, joka lämmitti hetken kuumasti mutta hiipui sitten yhtä äkisti kuin oli syttynyt. Kukaan ei unohda uskomatonta kevättä 2010 ja sitä seurannutta Flyers-kautta, mutta viimeiset vuodet Sabresissa ovat kuin kaikuna vastaava huuto erämaassa.
62. Kari Eloranta
Kari Elorannan tie kansainvälisiin kiekkoympyröihin kulki nousujohteisesti ja suoraviivaisesti. Eloranta oli nostamassa Lahden Reipasta kaksi sarjaporrasta ylöspäin 1970-luvun jälkipuolella. Monipuolinen, taitava ja raamikas pakki siirtyi kahden tasapainoisen SM-liigakauden jälkeen Elitserienin Leksandsiin neljäksi vuodeksi.
NHL-ovet avautuivat kaudella 1981–82 Calgary Flamesin riveissä. Visiitti jäi lyhyeksi, sillä jo samalla kaudella Eloranta siirtyi St. Louis Bluesiin. Pelit jatkuivat farmipitoisesti, ja NHL-ura oli vähällä jäädä raakileeksi. Elorannan onneksi ovi Flamesiin avautui uudestaan syksyllä 1982.
Uusi yritys liekkipaidoissa oli täysosuma. Eloranta pelasi 27-vuotiaana elämänsä kiekkoa. kasaten runkosarjassa 44 tehopistettä, ja loistamalla pudotuspeleissäkin. Flames putosi toisella kierroksella, mutta vastassa olikin nimekäs ja väkivahva Edmonton Oilers.
Kaudella 1983–84 tahti jatkui yhtä vahvana, mutta sesongin päätteeksi oli eväät syöty. 1984–85 oli vaikea sekä Elorannalle että Flamesille. Suomalaisen pelit jatkuivat pari kautta Elitserienissä, ja NHL-ura sai vielä joutsenlaulun kaudella 1986–87 tutussa Flamesissa.
NHL kattaa kuusi vuotta Kari Elorannan 20-vuotisesta taipaleesta jääkiekon ammattilaisena. NHL:n lisäksi Eloranta pelasi täysipainoisia kausia myös SM-liigassa, Elitserienissä, Sveitsin Nationalligassa ja Suomen maajoukkueessa. Saavutus on kunnioitettava ja täysin vertailukelpoinen nykypäivän mittapuulla.
Varsinaiset kansainväliset menestysvuodet osuivat NHL-uran jälkeisiin vuosiin 1980-luvun lopulle. Eloranta voitti kaksi Sveitsin mestaruutta HC Luganossa, mutta saavutuksista merkittävin on Calgaryn olympiahopea 1988.
61. Lauri Korpikoski
Lauri Korpikosken uralla oli alkuun kaikki klassisen tuhkimotarinan ainekset. Korpikoski teki vahvaa jälkeä alle 20-vuotiaiden SM-sarjassa kaudella 2003–04 sekä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa Suomi oli altavastaaja. New York Rangers varasi Korpikosken ensimmäisellä kierroksella kesän 2004 draftissa.
Varsinainen NHL-debyytti sai odottaa vuoroaan viiden vuoden ajan, vaikka Korpikoski merkkautti melkoisen tilastokummajaisen keväällä 2008 iskemällä maalin uransa ensimmäisessä pudotuspeliottelussa. Runkosarjassa turkulainen ei ollut pelannut lainkaan.
Ensimmäinen NHL-kausi Rangersissa osoittautui pettymykseksi. Ei juuri jääaikaa, eikä niin muodoin tehojakaan. Edessä oli siirto Phoenix Coyotesiin.
Uudessa seurassa Korpikoski puhkesi kukkaan kaudella 2010–11, joka jäi tehojen valossa hänen parhaakseen (19+21). Nopeana luistelijana ja hyvänä reagoijana Korpikoski oli joukkueelle erittäin tärkeä kahden suunnan pelaaja. Korpedo sekä hakeutui että loi laatupaikkoja ja oli käyttökelpoinen erikoistilanteissa.
Tahti jatkui myös seuraavalla kaudella. 2011–12 oli Korpikosken ainoa kausi jolloin hän pelasi runkosarjan kaikki ottelut, ja keväällä 2012 Korpikoski pelasi uransa pisimmät (ja viimeisimmät) pudotuspelit.
Tynkäkausi 2012–13 katkaisi lupaavan urakehityksen. Pelituntumaa Korpikoski haki kasvattajaseuransa TPS:n riveissä, mutta paluu NHL:ään oli vaikea. Kahden alavireisen Coyotes-kauden jälkeen Korpikoski edusti vielä Edmonton Oilersia, Dallas Starsia ja Columbus Blue Jacketsia. Paluu Eurooppaan koitti syksyllä 2017. Yhdeksän NHL-kautta tuotti 609 ottelua tehoilla 86+115.
