Mestiksen kymmenestä päävalmentajasta ennakkotilaisuudessa oli yhdeksän. Jokerit oli vielä paluumatkalla Saksassa pelatusta turnauksesta, joten helsinkiläisiä edusti päävalmentaja Tero Määtän sijaan joukkueen omistusportaaseen kuuluva Ossi Väänänen.
Suoraan kysymykseen läpimurtopelaajasta ei halunnut ottaa kantaa Hokin Antti Halonen, joka totesi mieluummin 70 ottelua Liigassa pelanneen Jere Jokisen olevat joukkueen kovin. Joensuun Kiekko-Poikien Kasper Vuorinen puolestaan kertoi ajan näyttävän, ja arvioi että joukkueessa monella pelaajalla on siihen mahdollisuus.
Yksittäisen pelaajan nimeämisen sijaan RoKin päävalmentaja Sakari Salmela kehotti tarkkailemaan joukkueen uusia kanadalaispelaajia. Näistä Evan Boucher ja Kishaun Gervais saapuivat napapiirille ECHL:stä, Liam Izyk yliopistosarjasta.
Monet valmentajat tuovat esiin ensimmäistä täyttä kauttaan aikuisten sarjassa pelaavia pelaajia. Veljessarjan kolmas kiekkoilija Jeremi Tammela siirtyi mestariorganisaatiosta toiseen, sillä viime kaudella Tapparaa lähinnä U20 SM-sarjassa pelannut hyökkääjä matkasi IPK:n riveihin. Uusi päävalmentaja Simo Karjalainen nosti hänet esiin.
Otto Jaatisella on tilillä Mestis-otteluita IPK:ssa kolmella kaudella, mutta nyt odotettavissa on isompi vastuu KeuPa HT:ssa. Päävalmentaja Niko Raiskion mukaan Jaatinen voi jo ensimmäisellä täydellä miesten kaudellaan lyödä läpi. Junioreista ulos kasvaneista pelaajista myös Kiekko-Vantaan Oliver Holttinen nousi esiin päävalmentaja Jani Mannisen puheissa. Lohipaitojen luotsin mukaan Holttista kannattaa seurata, sillä hän tulee ottamaan hyviä askeleita jo tulevalla kaudella.
Valtteri Karnaranta on kokeillut liigavauhtia 27 ottelun ajan, mutta pääosin viime kaudet ovat kuluneet vielä junioreissa, joissa hän oli Ässien kanssa juhlimassa U20-mestaruutta viime keväänä. Täksi kaudeksi hyökkääjä siirtyi Hermekseen, ja päävalmentaja Simo Liukka odottaa hänen nousevan isoksi pelaajaksi joukkueessa.
TUTO Hockeyn Jonne Virtanen nimesi yliopistovuoden jälkeen Suomeen palanneen hyökkääjän Akseli Pennasen mielenkiintoiseksi nimeksi turkulaisten riveissä.
Väänänen uskoo toista täyttä Mestis-kauttaan aloittavan Santeri Haakanan tekevän läpimurron jokeripaidassa tulevalla kaudella. Ketterän Janne Tuunanen luottaa puolestaan jo kolme täyttä kautta Mestistä RoKissa pelanneen Elias Kaarelan nostavan tasoaan, sillä hän on pelannut hyvän harjoituskauden.