On heinäkuu 2020 ja istun autossa matkalla uuteen kotiini, joka sijaitsee Kanadan läntisessä osavaltiossa, Brittiläisessä Kolumbiassa. Ulkona on tukahduttavan kuuma ja suurin osa ihmisistä on rannalla nauttimassa kesästä, mutta minä olen täällä matkalla uuteen työpaikkaani valmentamaan jääkiekkoa.
Ajamme vuorten keskellä nykyisen pomoni kanssa Okanaganjärven reunaa hipoen ja ohitamme kymmeniä idyllisen näköisiä viinitiloja. Ruoho on palanut poroksi jo aikaa sitten ja maisemat muistuttavat minua enemmänkin Etelä-Ranskasta. Olenko minä oikeasti edes Kanadassa? Olin lukenut, että lomailijoiden lisäksi täällä asustaa myös myrkyllinen hämähäkkilaji, useita erilaisia käärmeitä, paljon karhuja ja jopa puumia. Kangasalan kesämökkini saunakammarin seinällä hengaava lukki ei pelota enää minua.
"Kiireisimpinä päivinä olen terapeutti, mentori, opettaja, järjen ääni, matkanjärjestäjä ja lopulta myös jääkiekkovalmentaja."
Jatkuvat käännökset ja ylös-alas-liikkeet saavat minut voimaan hieman pahoin, mikä saa minut ikävöimään Winnipegin tasaisen tappavia suoria teitä ja loputtomia viljapeltoja. Mutta toisaalta – tämä näyttää paratiisilta.
Penticton on reilun 30 000 ihmisen koti ja väkiluku moninkertaistuu kesällä turistien saapuessa. Talvella elämää ei ole muualla kuin laskettelurinteissä ja jäähallilla. Talvikuukausina aurinko väistyy pilvien tieltä ja harmaus peittää kaupungin marraskuusta maaliskuuhun. Harmautta pääsee onneksi karkuun pilvien yläpuolelle lähivuoristoon, johon suuntaan talvella vapaapäivinä lumilautailemaan ja ottamaan happea.
Työpaikkani Okanagan Hockey Group on perustettu Pentictonissa vuonna 1963. Vetovoima on kesäleireissä ja lisäksi yrityksen omistamissa ympärivuotisissa akatemioissa ympäri maailmaa. Toimin päävalmentajana alle 17-vuotiaiden tyttöjen joukkueessa. Yksikään työpäivä ei ole samanlainen ja työtunteja on aivan turhaa edes laskea, minkä varmasti moni valmentamisen parissa toimiva ihminen ymmärtää. Akatemia maksaa minulle kuukausipalkkaa, mutta todellisuudessahan palkanmaksajiani ovat pelaajien vanhemmat. Vuosi akatemiassa on kustannuksiltaan erittäin kallis, ja hintoja neuvotellaan perheiden kanssa alaspäin aina pelaajasta riippuen.
Välillä mietin, että minun pitäisi olla tuon summan arvoinen. Koen hetkellisesti paineita vanhempien odotuksista, mutta loppuviimein koitan tehdä parhaani joka päivä. Jos se ei riitä, niin kamppailen epätäydellisyyteni kanssa hetken ja otan askeleen eteenpäin. Kiireisimpinä päivinä olen terapeutti, mentori, opettaja, järjen ääni, matkanjärjestäjä ja lopulta myös jääkiekkovalmentaja. Onneksi fysiikkaharjoittelu ja vammat hoidetaan ammattilaisten tarjoamina akatemian katon alla.
Näillä teini-ikäisillä pelaajilla on paremmat olosuhteet kuin itselläni oli ikinä pelaajaurani aikana. Tätä kuvastavat fyysisten fasiliteettien lisäksi myös ammattimainen aikataulu sekä koulun ja urheilun yhdistäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Pelaajat käyvät koulua kahdeksasta kahteentoista ja tulevat sen jälkeen akatemiaan neljäksi tunniksi. Sinä aikana meillä on päivästä riippuen muun muassa jäätreenit, oheisharjoitukset, videopalaveri ja "coach time". Illat kuluvat pelaajilla koulutehtävien ja ystävien parissa. Viikonloppuina pelataan ja matkustetaan turnauksiin ympäri läntistä Kanadaa.
Matkustaminen ja tämä työ on välillä hyvinkin rankkaa, mutta jooga, luonnon läheisyys, rento pikkukaupungin ilmapiiri ja oma pieni perhe tarjoavat sen kesäisen auringon läpi pitkän kauden.
