Juha Oinonen
Teksti
Jari Mäki-Kuutti
Kuvat
Alle tunti vieraassa maassa ja heti fistbumpit Stanley Cup -voittaja Valtteri Filppulan kanssa – reportaasimatka Sveitsiin alkoi räväkästi.
Sveitsin pääsarja – nykyiseltä nimeltään National League eli NL – on houkutellut suomalaispelaajia lähes 50 vuotta. Ilves-ikoni Jorma Peltonen pelasi EV Zugissa pääsarjatasolla kauden 1976–77 ja muutaman kauden sarjatasoa alempana NLB:ssä eli nykyisessä Swiss Leaguessa (SL).
Kimmo Rintanen on sijalla 12 NL:n kaikkien aikojen pistepörssissä: 481 runkosarjaottelua tuottivat 553 tehopistettä, ja lisäksi Rintanen valittiin kahdesti tähdistökentälliseen, sarjan parhaaksi hyökkääjäksi sekä arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Petteri Nummelin on sarjan historian tehokkain puolustaja ja kertaalleen turkulaistaituri voitti koko liigan pistepörssin. Nummelin pelasi Sveitsissä peräti 13 kautta, joista kymmenen HC Luganossa, joka on jäädyttänyt tämän pelinumeron 33.
Saman kunnian sai ZSC Lionsissa 14 kautta torjunut maalivahti Ari Sulander, jolla on nykyään myös Sveitsin kansalaisuus. Sulander voitti neljästi Sveitsin mestaruuden, oli kahdesti sarjan parhaaksi valittu maalivahti ja onnistui jopa maalinteossa ensimmäisenä maalivahtina sarjan historiassa.
Reijo Ruotsalainen siirtyi viiden NHL-kauden jälkeen SC Berniin ja tehokkaiden pelien jälkeen palasi vielä Edmonton Oilersiin voittamaan uransa ensimmäisen Stanley Cupin. Myöhemmin huippupuolustaja pelasi vielä yli viisi kautta Sveitsissä ja voitti SC Bernissä kolmesti Sveitsin mestaruuden.
Tällä kaudella NL:ssä on pelannut kahdeksan suomalaista: puolustajat Sami Vatanen, Juuso Hietanen ja Sveitsin kansalaisuuden saanut Santeri Alatalo sekä hyökkääjät Harri Pesonen, Toni Rajala, Filppula, Aleksi Saarela, Jere Sallinen ja Lauri Korpikoski. Lisäksi Antti Törmänen on EHC Biel-Biennen päävalmentaja ja Waltteri Immonen HC Davosin apuvalmentaja.
Myös suomalaisella valmennuksella on Sveitsissä pitkät perinteet: esimerkiksi Alpo Suhonen on valmentanut Sveitsissä neljällä vuosikymmenellä ja toiminut GM:nä vielä 2010-luvulla, 90-luvulla EHC Kloten voitti Suhosen alaisuudessa kaksi peräkkäistä mestaruutta.
Juhani Tamminen puolestaan nosti HC Sierren pääsarjaan kaudelle 1990−91, mutta pääsarjauraa kesti vain tuon yhden kauden verran. Tamminen kuitenkin valmensi Sveitsin maajoukkuetta vielä Albertvillen olympialaisissa vuonna 1992 ja samalla kaudella Sveitsin U20-joukkuetta MM-kisoissa.
Näin vahvasta suomalaisedustuksesta ja -perinteestä huolimatta sarja jää Suomesta katsoen pimentoon. Otteluita on vaikea nähdä, eivätkä esimerkiksi Pesosen ja Rajalan tehokkaat otteet nouse herkästi otsikoihin, jos vaikkapa KHL:ään vertaa.
Kun muutaman tunnin lentomatkan päähän saapui pari entistä NHL-konkaria lisäämään Sveitsin pääsarjan ennestään suurta mielenkiintoa, oli tie tasoiteltu Jatkoajan reportaasimatkalle.
Ennakkotietoni Sveitsistä nojasivat Asterix ja alppikukka -sarjakuvaan ja yleisesti tunnettuihin stereotypioihin, kuten käkikello, fondue ja suklaa. Matkamme ensimmäisestä kohteesta tiesin ennakkoon, että kaupungin seurassa Genève-Servette HC:ssä pelaavat suomalaiset Filppula ja Vatanen ja että lentokentältä jäähallille on noin kymmenen minuutin ajomatka.
Jäähalli, Les Vernets, onkin ensimmäinen kohteemme – Geneven iltapäiväruuhkassa matka ei tosin aivan taittunut kymmenessä minuutissa. Onneksi Filppula odotti kärsivällisesti yhdessä seuran mediapäällikön kanssa, ja elämäni ensimmäinen Stanley Cup -voittajan haastattelu saatiin purkkiin ennen majoituksen tai ruokailun miettimistä.
Haastattelun yhteydessä opin myös, että Genève-Servette HC:n kotihalli on Sveitsin vanhin – valmistunut vuonna 1958. Vastavuoroisesti sivistin sveitsiläistä yhteyshenkilöä, että Suomen vanhin jäähalli rakennettiin 1965, ja kyseisen päivän iltana sen tilalle otettaisiin käyttöön upouusi Nokia Arena.
Koska Filppulan haastattelun jälkeen seuraava työtehtävä reissulla olisi vasta seuraavan illan kotiottelu SC Rapperswil-Jona Lakersia vastaan, oli hyvää aikaa tehdä taustatyötä ja perehtyä sekä Geneven kaupunkiin että Genève-Servette HC:n historiaan.
Siihen nähden, että Geneve on Sveitsin toiseksi suurin kaupunki ja paikallinen seura on vanha ja perinteikäs, on yllättävää, että Genève-Servette HC ei ole koskaan voittanut Sveitsin mestaruutta – ainoastaan Swiss Cupin ja Spengler Cupin molemmat kahdesti.
Seuran kuudesta jäädytetystä pelinumerosta tunnistan ainoastaan ranskalaisen Philippe Bozonin, joka pelasi 90-luvulla pari kautta NHL:ssä St. Louis Bluesissa. Igor Fedulov on seurahistorian toiseksi paras pistemies, Fritz Naef puolestaan paras maalintekijä.
Pisimpään seurassa pelannut suomalainen on Tony Salmelainen, joka parhaalla kaudellaan oli joukkueen paras pistemies, koko sarjan pistepörssissä kuudes ja pudotuspelien toiseksi paras pistemies.
Salmelainen sai kaudella 2011–12 Sveitsissä pelatessaan aivotärähdyksen, joka johti koko uran päättymiseen pari vuotta myöhemmin. Kausina 2012–14 toisen polven kiekkoilija pystyi pelaamaan yhteensä vain 15 runkosarjapeliä ja seitsemän pudotuspeliottelua.
Elämän pelikirja -podcastissaan Salmelainen kertoo sveitsiläisen kiekkoilun erityispiirteistä, kuten opiskeluun kannustamisesta peliuran aikana tai tiiviistä yhteydestä sponsoreihin.
– Oli täälläkin siitä puhetta, muutamat teki valmentajakurssin. Nuorilla ainakin koulun kanssa sovittaminen tuntuu toimivan, vaikka liigajoukkueen mukana olisikin, kommentoi asiaa kahdeksan vuotta Davosissa asunut ja pelannut Perttu Lindgren.
Saavumme kuvaajan kanssa hallille hyvissä ajoin ennen kuin hallin ovet avataan ja ehdimme ihmetellä pihapiiristä kuuluvia pelaamisen ääniä. Samassa pihassa on uimahalli, joka paljastuu varsinaiseksi monitoimihalliksi, sillä sen jäähallin puoleisella sivulla näkyy kiekkokaukalo, jonka yksi sivu on täysin avonainen.
Käynnissä on junioreiden harjoitukset, joita tuulessa ja tuiskussa seuratessa en voi välttyä ajatukselta kotimaisesta Leijonapolusta. Genève-Servette HC:n tunnus on kotka, ja arviolta 12–14-vuotiaita nuoria kiekkoilijanalkuja katsellessani ajattelin paikallisen “kotkapolun” puolittaisesta ulkoilmasta vähintään legendaariseen halliin ja edustusjoukkueeseen olevan varsin konkreettinen motivaattori.
Tämän kauden kokoonpanossa on kuusi sveitsiläispelaajaa, jotka ovat nousseet edustusjoukkueeseen oman junioripolun kautta – lisäksi muutama nuori pelaaja kärkkyy vielä mahdollisuutta pelipaikkaan.
– Zugissa esimerkiksi on todella hyvä akatemia-systeemi. Sinne menee muualta paljon nuoria, Lindgren kertoo.
EVZ Academy pelaa Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, ja valtaosa kokoonpanosta on 2000-luvulla syntynyttä. Mukana on myös muutama ulkomaalainen oppia hakemassa.
Maalivahti Luca Hollenstein on tällä hetkellä onnistunein esimerkki noususta akatemiajoukkueesta EV Zugin kokoonpanoon. 21-vuotias sveitsiläinen on vuosi vuodelta saanut lisättyä vastuutaan pääsarjatasolla, mutta rooli on kuitenkin edelleen tuurata legendaarista Leonardo Genonia ja imeä vaikutteita.
– Davosissa on se haaste, että tämä on niin pieni paikka, ja junnujen vanhemmat yleensä muuttavat mukana, niin täällä on huonommat työmahdollisuudet isoihin kaupunkeihin verrattuna. Täällä on kuitenkin mahtavat puitteet harjoittelulle. Pari vuotta sitten rakennettiin uusi harjoitushalli, mutta totta kai tarvitaan myös oikeita ihmisiä töihin, Lindgren jatkaa.
– Meidän vanhempi poika pelasi kiekkoa muutaman vuoden, mutta vaihtoi nyt keväällä salibandyyn. 12-vuotiailla oli neljä kertaa viikossa jääharjoitukset ja oheiset, mikä vaatii todella intohimoista asennetta harrastukseen, kun täällä koulusysteemi on vähän erilainen ja koulupäivät kestää neljään. Davosissa on myös hyvät mahdollisuudet harrastaa muutakin kuin jääkiekkoa, mutta toisaalta HC Davos osallistuu erittäin hyvin kustannuksiin eli lätkäharrastus on paljon halvempaa kuin Suomessa.
Joulukuisena perjantaina ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua: ensimmäinen paikan päällä nähty jääkiekko-ottelu sitten vuoden 2019 Karjala-turnauksen ja ensimmäinen näkemäni Sveitsin liigan ottelu – jäällä Filppula, Vatanen ja Tapparasta tuttu Henrik Tömmernes. Tämä etukäteiskuvitelma kuitenkin romuttui, kun Vatanen olikin loukkaantuneena.
Niinpä ensimmäinen erä meni erätauolla tapahtuvaan haastatteluun valmistautuessa ja toisesta erästä suuri osa harhaillessa mediatiloista takaisin hallin puolelle.
Ulkomaalaisiin kenttäpelaajiin sen sijaan satsataan ja he ovat seuroissaan isoissa rooleissa. Sarjan pelillinen taso, lyhyet etäisyydet ja helppo aikataulu sekä palkkataso houkuttelevat Sveitsiin huippupelaajia, kuten Dominik Kahunin NHL:stä ja tšekkiläiset Jan Kovářin ja Roman Červenkan KHL:stä.
Ruotsalainen Jesper Olofsson johtaa tällä hetkellä NL:n maalipörssiä, ja pistepörssiä tšekkiläinen Červenka. Pistepörssin kärkikymmenikköön mahtuu vain yksi sveitsiläispelaaja: NHL:ssäkin yrittänyt Denis Malgin. Viiden ulkomaalaispelaajan kiintiö pakottaa panostamaan myös kotimaisiin pelaajiin.
– Keskiverto sveitsiläinen ei ole suomalaispelaajan tasolla, mutta huiput on todella hyviä eivätkä ne sitten lähde täältä mihinkään. Muutamat harvat ehkä NHL:ään. Eli se pitää sarjan tason hyvänä, Lindgren kommentoi.
NHL on sveitsiläispelaajille todennäköisin osoite pois kotimaastaan. SHL:ssä pelaa tällä kaudella 17-vuotias puolustajalupaus Lian Bichsel, ja esimerkiksi maajoukkuelegenda Martin Plüss pelasi neljä hyvää kautta Frölundassa, mutta muut Euroopan suursarjat KHL, DEL ja Liiga eivät vedä sveitsiläisiä. Sven Andrighetto pelasi NHL:n jätettyään yhden kauden KHL:ssä ennen paluutaan kotimaahansa.
NHL:ssä pelaa tällä hetkellä 12 sveitsiläistä ja AHL:ssä kolme lisää. Ykköskierroksella varatut Timo Meier, Nico Hischier ja Nino Niederreiter siirtyivät Pohjois-Amerikkaan jo teineinä Kanadan juniorisarjoihin, joissa tälläkin kaudella pelaa muutamia sveitsiläisiä.
Kevin Fiala siirtyi jo 16-vuotiaana Ruotsiin ja pelasi varaustaan edeltäneellä kaudella 17 peliä SHL:ssä – myös ilman varausta NHL-sopimuksen saanut puolustaja Dean Kukan siirtyi Ruotsiin jo teininä. Roman Josi, Grégory Hofmann ja viimeisin sveitsiläinen NL:n pistepörssin voittaja Pius Suter sen sijaan vakuuttivat NHL-kykyjenetsijät pelaamisellaan Sveitsin pääsarjassa.
Hofmann varattiin NHL:ään jo vuonna 2011, mutta ura Pohjois-Amerikassa käynnistyi vasta, kun pelaajaoikeudet kaupattiin Carolina Hurricanesista Columbus Blue Jacketsiin. 29-vuotias laitahyökkääjä ehti tehdä 24 NHL-ottelussa seitsemän tehopistettä ennen kuin palasi kotimaahansa kesken kauden – ja sai kutsun myös Sveitsin olympiajoukkueeseen.
Ensimmäinen sveitsiläispelaaja varattiin NHL:ään jo vuonna 1976, mutta hyökkääjä Jacques Soguel ei koskaan pelannut tai valmentanut kotikaupunkinsa Davosin ulkopuolella. Maalivahti Pauli Jaks varattiin seuraavana 15 vuotta myöhemmin, mutta hänen NHL-uransa jäi yhteen otteluun.
Vuonna 1997 varattiin hyökkääjä Michel Riesen ensimmäisellä kierroksella Edmonton Oilersiin, mutta Colorado Avalanchen seitsemännellä kierroksella varaama maalivahti David Aebischer pelasi selvästi merkittävämmän NHL-uran, jonka kruununa oli Stanley Cup keväällä 2001.
Puolustajat Mark Streit ja Josi ovat suurimmat sveitsiläiset NHL-tähdet, mutta hyökkääjät Fiala ja Meier sekä vuoden 2017 ykkösvaraus Hischier tekevät nousua tähtikaartiin.
Genevessä tuli vajaassa kahdessa vuorokaudessa hoidettua se, mitä tulimme tekemään eli Filppulan ja Vatasen haastattelut – lisäksi ehdimme lyhyesti myös turistirientojen pariin.
Matkasuunnitelmassa oli seuraavana merkintänä lauantai-iltana 4.12. pelattava EHC Biel-Biennen kotiottelu Genève-Servette HC:tä vastaan, joten edessä oli parin tunnin ajomatka.
Tässä vaiheessa reportaasimatkaa halusimme kuvaajan kanssa keskittyä nimenomaan matkapuoleen eli valitsimme maisemareitin, jonka varrella myös pysähdyimme säännöllisin väliajoin kuvaustauoille. NL:n ottelut alkavat pääsääntöisesti klo 19.45, joten ehdimme paitsi nauttia matkasta myös asettua hotelliin ja käydä pitsalla ennen peliä.
Ennakkoon tavoite oli ottelunjälkeinen haastattelu päävalmentaja Törmäsen kanssa, Rajalan kanssa oli sovittu erillinen haastattelu seuraavalle päivälle. Kiertäessämme seuran mediapäällikön kanssa hallin mediatiloja ja valokuvauspaikkoja kuvaaja huomautti seisomakatsomon kulmassa näkyvästä Suomen lipusta.
Havainnosta seurasi miellyttävä ex tempore -juttutuokio Frankin kanssa.
Geneven ja Biel/Biennen hallien välinen ikäero on lähes 60 vuotta. Geneven jäähalli oli jo ympäristönä tunnelmallinen, ja päädyn mittaiset seisomakatsomot sekä koti- että vierasfaneille loivat kannustamiselle erinomaiset puitteet.
Perjantai-illan kiihkeä kamppailu nosti riman niin sanotusti ennätyskorkeuteen, mutta EHC Biel-Biennen kannattajat eivät haasteesta hätkähtäneet. Myös uudessa, vuonna 2015 valmistuneessa hallissa, on koko päädyn mittainen seisomakatsomo, jossa fanit pitivät ennenkokematonta tunnelmaa yllä.
Kotijoukkue oli ottelussa hallitsevampi, ja peliä voisi kuvata fraasilla “katsojan unelma, valmentajan painajainen”. Peli oli viihdyttävää katseltavaa, tapahtumia ja tunnetta riitti ja lopussa kotijoukkue haki maalia peräti kuudella kolmea vastaan.
EHC Biel-Bienne kuitenkin päästi kaksi alivoimamaalia, ja kotijoukkueen tähtimaalivahti van Pottelberghe joutui yllättäen taipumaan vierailijoiden Sandro Zurkirchenille, joka torjui tuolloin vasta kauden kolmannen ottelunsa ylimmällä sarjatasolla. Mahdollisuus aukeni ykkösvahti Descloux’n loukkaannuttua edellisillan pelissä.
Draamaa siis riitti lauantai-illan koitoksessa, eikä Törmänenkään säästellyt sanojaan harmittavaan tappioon päättyneen pelin jälkeen. Biel/Biennen tuliaisista tärkein oli kuitenkin vasta edessä eli maailmanmestari Rajalan henkilökuva.
– Sveitsiläinen kiekkoilu kokonaisuutena kehittyy koko ajan, minkä huomaa MM-kisoissa. Sarja sopii myös mun pelityylille hyvin: paljon luistelua, mennään ylös ja alas. Sekin on tosin pikkuhiljaa muuttumassa, keskialueen trapia alkaa olla enemmän. Puolustamiseen on alettu perehtyä viime aikoina, Rajala kuvaa sveitsiläistä kiekkoilua.
Sveitsi on ollut vasta reilut parikymmentä vuotta yhtäjaksoisesti arvokisojen päätasolla. Vuonna 1992 Sveitsi oli yllätyksellisesti neljäs, mutta putosi vuotta myöhemmin B-sarjaan. 2010-luvulta saldona on kaksi MM-hopeaa, vaikka NHL-apuja on vähäisesti verrattuna muihin kärkimaihin.
Rajala on pelannut lähes koko NL-uransa Törmäsen valmennuksessa. Häntä pidempään Sveitsissä pelanneen Lindgrenin mielestä juuri ulkomaalaiset vaikutteet ovat muokanneet sarjaa.
– Alkuun kun tänne tulin, peli oli todella avointa ja ihan erilaista kuin Suomessa tai Ruotsissa tai KHL:ssä. Pelit päättyi tyyliin 9–2. Vuosi vuodelta peli on kääntynyt puolustavammaksi, kun on tullut enemmän suomalaisia ja ruotsalaisia valmentajia. Nyky-NL on jossain Liigan ja SHL:n välimaastossa. Tosi paljon on näinä vuosina muuttunut, kun olen täällä pelannut.
Ulkomaalainen valmennus onkin Sveitsissä voimissaan. HC Davosia yli 20 vuotta johtanut Arno Del Curto ja ruotsalaisen Hans Wallsonin kesken kauden korvannut Hans Kossman ovat ainoat 2000-luvulla NL-mestaruuden voittaneet sveitsiläiset päävalmentajat – Kossman on tosin sveitsiläistynyt kanadalainen.
Ulkomaalaisten mestarivalmentajien joukossa ovat esimerkiksi suomalaiset Törmänen ja Kari Jalonen sekä Stanley Cup -voittajat Bob Hartley ja Marc Crawford. Sveitsin maajoukkuetta on seitsemän vuoden ajan valmentanut kotimainen Patrick Fischer, mutta häntä edeltävästi tämän vuosituhannen ajan maajoukkuetta ovat johtaneet kanadalaiset Glen Hanlon, Sean Simpson ja Ralph Krueger.
Sveitsi on vauras maa ja suhtautuminen jääkiekkoon on intohimoista. Sveitsin pääsarja on KHL:n lisäksi ainoa sarja Euroopassa, joka pystyy niin rahallisesti kuin muilla vetovoimatekijöillä kilpailemaan lätkämaailman huippupelaajista ja -valmentajista.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Davosissa piti tehdä vain Lindgrenin henkilökuvahaastattelu maanantaina 6. joulukuuta, mutta Rajalan kanssa tuli puheeksi, että HC Davosilla on sunnuntaina päiväpeli, johon olisi mahdollisuus ehtiä.
Heti haastattelun päätyttyä laitoin nopeasti viestin seuran mediapäällikölle, ja lähdimme taittamaan noin kolmen tunnin matkaa. Kolmesta maan sisällä tehtävästä siirtymästä tämä oli ainoa, jossa päämäärä oli tärkeämpi kuin matka – eli etenimme poikkeuksellisesti moottoritietä emmekä pysähdelleet valokuvaamaan maisemia.
HC Davosin kotiottelussa HC Ambrì-Piottaa vastaan oli suomalaisväriä sekä jäällä että penkin takana: kotijoukkueen valmennusryhmään kuului Immonen ja vierailijoiden puolustusta johti konkari Hietanen.
Kotijoukkue aloitti pelin räväkästi ja siirtyi nopeasti 2–0 -johtoon, mutta aikalisän jälkeen peli tasoittui, ja maalivahdit Sandro Aeschlimann sekä kahdesti antautunut Damiano Ciaccio nousivat ottelun hahmoiksi.
Kuten kahden edellisen illan peleissä, myös sunnuntain päiväpelissä oli mahtava tunnelma. Erityisesti vierasjoukkueen faniryhmä jaksoi tappiosta huolimatta kannustaa äänekkäästi vielä pelin päätyttyäkin. HC Davosin kotihalli oli monella muullakin tavalla erityinen, mutta oma sisäänkäynti vierasjoukkueen seisomakatsomoon oli viehko yksityiskohta.
Vierasfanien joukossa huomio kiinnittyi suuriin lippuihin, joissa oli alkuperäisväestön jäseneksi tulkittava kuva. Yhteys HC Ambrì-Piottan ja alkuperäisväestön välillä ei kuitenkaan nopealla tutkimisella selviä.
Davos sijaitsee itäisessä Sveitsissä, ja jäähallin parkkipaikalla näkyi autoja Sveitsin lisäksi niin Italian kuin Liechtensteinin rekisterikilvillä. Tunnelmallisen ottelun ja erityisen tunnelmallisen hallin jälkeen omanlaistaan tunnelmaa loi vielä hämärtyvässä alppikylän illassa ehta ruuhka.
Sveitsi näyttäytyy kokonaisuutena varsin kalliina maana, mutta vahvasti hiihtoturismista elävässä Davosissa hintataso oli erityisen korkea. Tämän vahvisti myös Davosissa asuva Lindgren, joka haastattelun yhteydessä kertoili perheensä asunto- ja vakuutusasioista.
Lindgrenin haastattelun jälkeen retkemme seuraava kohde oli Zürichin lentokenttä ja paluu kotiin. Sitä ennen oli kuitenkin ihailtava tarkemmin yli 1 500 metrin korkeudella sijaitsevan Davosin maisemista sekä vielä upeammista näkymistä matkalla lentokentälle.
Mitä Sveitsistä jäi käteen? Kolme erittäin viihdyttävää jääkiekko-ottelua yhtä monessa päivässä, mielenkiintoisia keskusteluja niin haastateltavien kuin matkakumppanin kanssa ja yksi potentiaalinen matkakohde joskus myöhemmin.
Reissun ajoitus osoittautui täydelliseksi niin haastattelumahdollisuuksien kuin jo iäiseltä riesalta tuntuvan koronapandemian näkökulmasta. Tartuntatilanne räjähti käsiin pian kotiin päästyämme ja rajoituksia on kiristetty tuntuvasti.
Sveitsin pääsarjasta kolme peliä ja viisi eri joukkuetta oli vain pintaraapaisu, mutta muutamia ominaispiirteitä ja yhtäläisyyksiä tässäkin ajassa ehti havaita. Sekä tuoreemmat Sveitsiin muuttaneet suomalaiset että pidempään viihtyneet kehuivat sarjassa ja maassa samoja asioita: lyhyet etäisyydet, laadukas peli ja iso pelillinen rooli.
Oma kokemukseni oli hyvin pitkälti samanlainen.
Ottelutapahtumat olivat erittäin viihdyttäviä − niin pelillisesti kuin tunnelman kannalta, ja ymmärtääkseni näin korona-aikana tunnelma kalpenee vanhalle normaalille. Huippupelaajille- ja valmentajille NL on KHL:n veroinen vaihtoehto Pohjois-Amerikan ulkopuolella.
Maana Sveitsi on vakavarainen ja turvallinen, eurooppalainen sairaanhoitokortti pätee myös Sveitsissä, vaikka se ei olekaan EU-maa. KHL:ään verrattuna Sveitsissä pelaaminen on ainakin perheellisille mielekkäämpää, sillä vieraspeleistä pääsee yöksi kotiin.
En ole aiemmin harrastanut urheiluturismia, mutta on myönnettävä, että muutama päivä upeissa maisemissa ja huippuviihdyttävän lätkän äärellä herätti kiinnostuksen siihenkin.
Ymmärtääkseni rautatieverkosto on Sveitsissä varsin kattava, joten kaltaiseni ajokortittomankin on mahdollista liikkua kaupungista toiseen. Englannilla pärjäsi hyvin ja ranskankielisen Geneven jälkeen pystyin jopa kehnolla saksallani asioimaan kaupoissa.
Sveitsi on ollut mieluisa kohde suomalaisille sekä pelata että valmentaa jääkiekkoa. Joskus koronan jälkeisenä aikana se kenties toimii houkutteena myös kiekkofaneille.