Jatkoerä 12/2021 – Valtteri Filppula: Tuhannen NHL-taiston katse

Jääkiekkovuoden loppu lipsui tukevasti synkkyyden puolelle. Kansainvälisessä jääkiekossa tyylilajina oli farssi, tai vähintään tragikomedia. Arvoturnauksia peruttiin, U20 MM-kisat keskeytettiin alkuunsa ja hartaasti haaveiltu NHL-tason olympiaturnaus haihtui savuna ilmaan.

Kotimaan kaukaloissa tarjolla on ollut tasaisen turruttavaa ankeutta. Koronatartuntoja, ottelusiirtoja, jääkiekkoa ilman yleisöä, talousvaikeuksia – perinteikäs Jääkiekkolehtikin tuli tiensä päähän. Valoisat aiheet ovat vähissä.

Ja juuri sellaisia aiheita ja tarinoita näinä aikoina kaivataan. Kovimmankin kiekkofanin usko alkaa olla koetuksella kolmannen koronavuoden häämöttäessä. Pandemian jälkeisiä raunioita ei välitä edes ajatella.

Mitään erityistä piristysoperaatiota ei ollut mielessä, kun sesongin alkajaisiksi asetimme omia tavoitteitamme, mutta sellaiseksi ovat monet projektit osoittautuneet. Vaikka U20-kisatiimi joutuu palaamaan Edmontonista kotiin pettymystä nieleskellen, jatkoaikalaiset ovat silti löytäneet maailmalta hyvää mieltäkin.

Tämän lukupaketin ytimessä ovat kahden innokkaan tekijän tuliaiset Sveitsistä. Valtteri Filppulan henkilökuvan ohella tiivis retki alppimaahan poiki tuhdin tukun elähdyttäviä tarinoita ja kohtaamisia useiden suomalaisten kiekkomiesten kanssa, unohtamatta arvokkaita muistutuksia elävän lajikulttuurin arvosta. Omanlaisiaan kiinnostavia tarinoita olemme viime aikoina löytäneet Sveitsin ohella esimerkiksi Ljubljanasta, Oslosta, Bolzanosta ja Örebrosta.

Asiat eivät välttämättä ole juuri paremmin ulkomailla, eikä jää ole kirkkaampaa aidan tuolla puolen. Mutta erilaista kiekkoarkea kuvaavat, kertomisen arvoiset tarinat ovat tarpeen. Ne muistuttavat innostuksen syvimmistä syistä. Niitä me metsästämme kevätkaudellakin.

Eikä aina tarvitse suunnata edes maailman ääriin. Siitä muistuttaa yhden hengen sissipartion voimin joulukuun alussa laadittu laaja juttukokonaisuus lappilaisesta jääkiekosta ja pohjoisesta pelaajapolusta. Hyviä aiheita, ja arjen puurtamisesta irti nousevia kertomuksia riittää kotimaan kentilläkin – kunhan niihin jaksaa uskoa.

Jääkiekkoilun kannalta hyvää uutta vuotta ei juuri nyt uskalla luvata, mutta vähintäänkin hieman edellistä parempaa uutta vuotta sopii toivoa. Tavoitelkaamme sitä.

Jenna Suokko, 26, lähti viime kauden päätteeksi Naisten Liigasta ja Ilveksestä Pohjois-Amerikkaan ammattilaiseksi. PHF-sarjassa pelaava Buffalo Beauts on Suokon mielestä upea ympäristö pelata.

− Saan olla kiitollisessa asemassa, sillä meillä on poikkeuksellisen hyviä tyyppejä joukkueessa. Vaikka aina sanotaan näin, olen rehellisesti sitä mieltä, että ihmiset täällä haluavat aidosti auttaa. Se on ollut lähes liikuttavaa, sillä varauduin siihen, että kilpailemme pelipaikoista ja aina ei löydy kaveria auttamaan kaikessa.

Myös kaukalon ulkopuolelta löytyy auttajia ja periamerikkalainen mielikuva yltiöystävällisistä ihmisistä tulee joukkueen piirissä todeksi − Beutsissa toisista välittäminen on Suokon mukaan aitoa.

− Meidän General Managerimme Nathaniel Oliver on huikea tyyppi. Hän kohtelee meitä kuin omia lapsiaan sekä on lähes päivittäin yhteydessä ja kysyy, onko kaikki hyvin ja voisiko hän auttaa jossakin asiassa.

PHF:ssa, eli entisessä, NWHL:ssä ei pelaa Suokon lisäksi muita suomalaisia. Eurooppalaisia on jonkin verran, mutta selvä enemmistö on pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Paikalliset pelaajat tulevat ammattilaissarjoihin yliopiston jälkeen eikä yksikään pelaaja eksy paikalle vahingossa.

Ammattilaisena kilpailun keskellä

Suokko näkee, että kilpailu pelipaikoista on paitsi kovaa, myös rehellistä. Kun pelaajat lähtevät kaukalosta, kaikki ovat ystävällisiä toisilleen eikä toisten selkien takana kyräillä. Joukkueen kaikki pelaajat ovat aikuisia, sillä sen nuorin jäsen on 22-vuotias Emilie Harley.

− Jos yliopiston jälkeen haluaa pelata, ne ovat nämä ammattilaissarjat PHF, PWHPA tai SDHL Ruotsissa. Nämä ovat ne kolme sarjaa, joita he lähtevät katsomaan sen jälkeen. Ruotsissa pelasin yhden kauden ja siellä kaukalot ovat isoja ja täytyy olla erityisen hyvä luistelemaan. Pelaajat ovat taitavia, mutta peli ei ole niin fyysistä.

− Täällä on pieni kaukalo ja vähän tilaa. Peli on nopeaa ja ollaan koko ajan iholla. Kaikki pelaajat ovat voimakkaita, vahvoja ja aggressiivisia. Massa ja volyymi on valtava, joten yhdessäkään joukkueessa ei ole pelaajia, jotka eivät osaisi pelata, Suokko kertoo.

Vielä viime kaudella Jenna Suokko viiletti Ilves-nutussa.

Kuva © Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Niille pelaajille, joiden rahkeet eivät riitä ammattilaissarjoihin löytyy Pohjois-Amerikasta myös lukuisia vaihtoehtoja. Vastaavasti pelihaluja uhkuva Suokko koki, että Suomessa pelaaminen ei ollut hänelle enää mahdollista.

− On näillekin harrasteliigoja, joihin voivat mennä äijien kanssa, jos ei muuten kiinnosta. Onhan tämä (ammattilaisuus) epärealistisen hienoa! Suomessa ei ollut enää mahdollista tehdä kaksi- tai kolmivuorotyötä sairaanhoitajana ja aloittaa työpäivän jälkeen toinen työpäivä sekä olla töissä viikonloppuisin, lisäksi reissata Rovaniemelle ja Ouluun ja tulla kotiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä neljän aikaan kotiin ja aloittaa leipätyöviikko.

Pelaajakehitystä ja edistyneitä tilastoja

Beautsin GM on kertonut halunneensa joukkueeseen hyviä ihmisiä. Suokko kokee, että Oliver on onnistunut tehtävässään. Kilpailu on kypsää, eikä esimerkiksi toisen pelipaikan vienyttä pelaajaa aleta kohdella nuivasti.

− Pelaajat ymmärtävät, että se on osa peliä. Se ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Valmennus on lanseerannut ajatuksen, että se on "meidän perhe vastaan teidän joukkue", kun lähdemme peleihin ja siksi meillä on mahdollisuus, Suokko kertoo.

Suokko pukeutuu tällä kaudella Buffalo Beautsin peliasuun.

Kuva © Mike Hetzel

Suokko tietää, että häneltä odotetaan joukkueessaan maaleja. Beautsiin tullessaan hän ei ollut varma, pystyykö siirtämään Naisten Liigan tehonsa uuteen sarjaan. Viime kaudella hän teki Ilveksen riveissä runkosarjassa 28:ssa ottelussa 22 maalia ja antoi 14 syöttä.

− Tämä on niin eri peli, ja että tottuminen ottaa hetken. Tunnen kuitenkin olevani parempi pelaaja kuin viime kaudella. Ei tarvitse kiirehtiä eikä kannatakaan, mutta tilanteet tulevat niin nopeasti vastaan, että on oltava tietoinen siitä, mitä pelissä tapahtuu. Kun saa kiekon lapaan, täytyy olla ideaa missä muut menevät. Täytyy tunnistaa tilanteet ja voittavan jääkiekon sekä joukkueen pelitavan ratkaisut, Suokko tietää.

Hyökkääjä kertoo, että hän tykkää seurata ja arvioida omaa pelaamistaan edistyneiden tilastojen avulla. Esimerkiksi Naisten Liigassa ei tilastoida juuri muuta kuin tehopisteet.

− Olen tietoinen niistä (edistyneistä tilastoista). Ei ole väliä, jos tekee yhden maalin pelissä, jos on myös kentällä vastustajan tehdessä kolme maalia. Siinähän jää miinukselle, vaikka se jossain tilastossa näyttäisikin hyvältä. Vaikka maaleista puhutaan, niin peli kätkee aina enemmän sisäänsä.

− Ehkä iän myötä olen alkanut miettiä pelaamista ja voittavaa jääkiekkoa eri tavalla. Ehkä ne ei olekaan ilmaveivimaalit ja tällaiset, mitkä ovat ehkä nuorempien pelaajien juttuja. Jos haluaa kehittää itseään ja joukkueen peliä, on olemassa pistepörssiä tärkeämpiä tilastoja.

Haastatteluhetkellä Suokko on pelannut Beautseissa kolme ottelua tehoin 0+2.

Odotukset karusta maailmasta vaihtuivat iloon

Suokko on alkujännityksestä huolimatta päässyt Beautsissa hyvin joukkueeseen sisään ja hän on ystävystynyt joidenkin pelaajien kanssa erittäin hyvin.

− Niin kuin varmaan kaikissa joukkueissa, on täälläkin aikamoisia vilperttejä, mutta myös pohdiskelevampia ja rauhallisempia tyyppejä. Aluksi en tiennyt, tulenko saamaan yhtään elinikäistä ystävää, mutta nyt jo voin sanoa, että olen saanut useamman loppuelämän ystävän.

Suokolla kulkee siis paitsi kaukalossa, myös sen ulkopuolella. Ensimmäiset kokemukset PHF:stä ovat olleetkin erittäin positiivisia.

− Olin henkisesti valmistautunut siihen, että on vähän karua ja kolhoa kilpailla pelipaikoista, eikä välttämättä ole sellaisia ihmisiä, jotka vilpittömästi haluavat joka käänteessä auttaa vaan oltaisi pelikavereita ja joukkuelaisia. Olen positiivisesti yllättynyt, sillä olin varautunut ääripäähän.

Jenna Suokko lähti Ilveksestä, jotta pystyi jatkamaan tavoitteellista jääkiekkoilua.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Unelman elämistä omilla ehdoilla

Naisten maajoukkueella on miesten tavoin iso vuosi edessään. Ensin mitellään Pekingissä olympiamitaleista ja elokuussa vuorossa ovat MM-kisat. Suokkoa ei ole nähty maajoukkueessa pitkään aikaan, vaikka peli on luistanut.

− Sain mahdollisuuden viitisen vuotta sitten, enkä minä sitä rehellisesti sanottuna niin hyvin käyttänyt kuin olisin voinut. Voin olla levollinen, koska tiedän pelaavani urani parasta jääkiekkoa ja olen todennäköisesti pelaajana parhaimmillani. Nyt on tullut ensimmäistä kertaa jääkiekkoilijana tunne, että voisi nauttia tästä ja että tämä saattaa olla urani hienoin kausi, Suokko pohtii.

Hän kertoo olevansa fyysisesti hyvässä kunnossa ja paljon parempi pelaaja kuin päästessään Naisleijonissa yrittämään. Hän tietää tasonsa, eikä jossittele asioilla turhaan. Hän toivoo saavansa pelata omilla ehdoillaan niin kauan kuin peli-intoa riittää.

− Tämä on sitä lapsuuden unelmaa, että vaikka sarja ei ole NHL, niin täytyy muistaa nauttia ammattilaisena pelaamisesta naisena, Suokko päättää.

Lappi on Suomen mittakaavassa kaukana kaikesta ja jääkiekkopuheissa etelän suuret kaupungit ja niiden pelaajatarinat vievät valtaosan palstatilasta. Jatkoaika vieraili Rovaniemellä selvittämässä vastauksia kysymyksiin siitä, millainen on lappilainen pelaajapolku, millaista jääkiekkoa alueellla pelataan ja millaisia pelaajia Lapista tulee.

Koko työpäivän mittaisen, Tampereelta lähteneen junamatkan aikana näitä kysymyksiä ehti pohtia ja pyöritellä eri vaihtohtoja mielessään. Tampere on kohdekaupunki Rovaniemestä noin 700 kilometrin päässä.

Joulupukinkin kotikaupunkina tunnettu Rovaniemi on lämminhenkinen ja helposti hahmotettava. Myös Santasport Lapin urheiluopisto ja Lappi Areena muodostavat  idyllisen kampusalueen. Joka aistillaan voi tuntea, että nyt ei olla Mansessa. Kohtaamiset ihmisten kanssa opiston infopisteellä, kahvilassa ja areenalla ovat aitoja.

Lapissa pelataan iloista lätkää.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Ainakin Lappi Areenan puitteet, tunnelma ja mahdollisuudet yhdistettynä urheiluopistoon tarjoavat sellaisen elämyksen, että allekirjoittanutkin voisi viihtyä pidempään kuin viikonlopun verran. Myös lappilaisella kannattajalla taitaa pelaajan tavoin olla omanlaisensa persoona. Peliin eläydytään − pääsääntöisesti riemulla omia kannustaen.

Kuten Liigaan ponnistanut nykyinen huippupuolustaja Vili Saarijärvi asian puki sanoiksi, Lapista tulee leppoisia, rentoja ja rehtejä ihmisiä, joiden persoonasta paistaa positiviisuus. Leijoniinkin noussut Saarijärvi huokui lappilaisuutta haastattelussa ja hän on tehnyt mukavasti tulosta kaukalon puolella.

Oulustakin on melkoisesti matkaa Lapin kiekkopitäjiin.

Oulu on Liiga-paikkakunnista pohjoisin, mutta sekin on verrattaen etelässä. Esimerkiksi välimatka Kemiin, Lapin eteläosaan, on liki 100 kilometriä, Rovaniemelle ajomatka on reilusti yli 200 kilometrin mittainen ja Ivaloon mentäessä kilometrilukema on yli 500. Oulusta etelään suunnatessa reportaasireissun lähtöpisteeseen Tampereelle on alle 500 kilometriä.

Lappia riittää Rovaniemeltä pohjoiseen useita satoja kilometrejä. Suomen pohjoisinta tähtiseuraa Tunturi-Kiekkoa pyörittävä Janne Tervahauta kertoo omassa haastattelussaan, mitä jääkiekko Ivalossa on.

Lauantaipäivä Santasport Lapin Urheiluopistolla ja Lappi Areenalla alleviivasi Lukko-pakin luonnehdintaa. Juttukavereita riitti ja sekä naisten että miesten edustusjoukkueiden otteluissa vallitsi mainio tunnelma.

Nykyiset Rovaniemen Kiekon Mestis-joukkueen pelaajat, Saarijärven tavoin lappilaiset Elias Kaarela ja Aleksi Kenttämaa ovat tyytyväisiä kiekkopolkuunsa Lapissa. Kaarela on kittiläläisen KiPSin kasvatti ja kulki jo yläasteikäisenä isänsä kanssa pitkiä matkoja päästäkseen Rovaniemellä junioripolkuun kunnolla kiinni. Kittilän ja Rovaniemen välinen etäisyys on noin 150 kilometriä.

− KiPSissä on ollut lähinnä pikkujunnuja. Sitten ne, jotka ovat halunneet kokeilla rajojaan ovat lähteneet muualle. Edustusjoukkue pelaa kolmosdivaria. Pieni ja sympaattinen Lapin seura. Oli aika raskasta koulun jälkeen saman tien Rovaniemelle ja syödä eväätkin autossa. Illalla treenit ja takaisin, ja seuraavana aamuna kouluun. Olihan se raskasta, mutta siitä selvittiin, Kaarela tuumii.

Lukossa välillä viisi vuotta pelannut Kenttämaa on Lapin vanhimman kiekkoseuran, ylitorniolaisen Et-Po-72:n kasvatti. Samoista ympyröistä ovat kansan tietoisuuteen nousseet muun muassa Toni Koivisto ja Jarkko Kauvosaari. Läheltä, Tornion kaupungista on tullut kaikkien tuntema NHL-kiekkoilija, TIHC-kasvatti Jesse Puljujärvi.

− Se (Et-Po-72) on itselle rakas seura ja se on myös arvostettu Lapissa. Siellä on ollut hyvää valmennusta vuosien varrella. Nykyään harrastajamäärät ovat vähän vähissä.

Mutta minkälaisia pelaajia Lapista oikeastaan tulee ja millaisen reitin he joutuvat kulkemaan noustakseen kansallisen tason pelaajiksi? Jo haastatteluita tehdessä lappilainen mielenmaisema alkoi piirtyä mieleen ja ihmisten avatessa suunsa näkemys vain vahvistui.

Iloiset lappilaiset ovat olosuhteisiinsa tottuneet

Ivalolaisen Tunturi-Kiekon puheenjohtajan Tervahaudan mukaan se, että "joku käy vähän tekemässä ilman kunnon koulutusta" ei onnistu pohjoisessa eikä se onnistu etelässä. Pitää pystyä koko ajan kehittämään ja miettimään, miten pienillä resursseilla voidaan saada vanhemmat uskomaan juttuun.

− Lähtisin sillä tavalla ajattelemaan, että se on kylien ja kuntien kannalta tärkeä elinvoima- ja pitovoimatekijä. Jääkiekko on Suomen suosituin urheilulaji, joten on tärkeää, että sitä voidaan pelata myös pohjoisessa. Laji vaatii jossain määrin paljon, eikä tule esimerkiksi kuin lentopallo, että joka koulussa on sali, jossa pelata. Jääkiekon eteen pitää tehdä töitä, sanoo Suomen pohjoisimman tähtiseuran, TuKin puheenjohtaja Tervahauta.

RoKin edustusjoukkueen toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta on tyytyväinen Rovaniemen jääkiekkokulttuurin kehitykseen. Vuonna 2003 valmistunut Lappi Areena toi lisäulottuvuuden Mestis-kentän "pohjoisen oikun" toimintaan. Kankaanranta pohtiikin, miten Mestiksen pelaaminen Rovaniemeltä käsin eroaa etelän olosuhteisiin.

Rovaniemeläiset kerääntyvät Lappi Areenan lehtereille seuraamaan RoKin edesottamuksia.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

RoKin vanhimmat juniori-ikäluokat alkavat olla siinä pisteessä, että ne pelaavat SM-tasolla. Tämä on helpottanut myös lappilaisen pelaajapolun rakentamista.

− Ajattelen, että kiekkokulttuuri on nuorempaa kuin etelässä ja perinteisillä kiekkopaikkakunnilla, kuten Tampereella. Täällä Rovaniemellä talviurheilu, jalkapallo ja lentopallo ovat olleet isoja juttuja. Jääkiekko on tullut perästä 90-luvun taitteesta, kun ensimmäinen jäähalli tuli. Harrastajamäärät ovat kasvaneet ja Rovaniemellä on noin 600 harrastajaa junioripuolella, Kankaanranta sanoo.

Nuori kulttuuri tarkoittaa sitä, ettei Lapissa ole vielä ehditty kenties saavuttaa sitä potentiaalia, jota alueella on. Lapissa on seuroja, jotka voivat omalla mallillaan auttaa muita tekemään pelaajakehitystyötä. Prosessit ovat väistämättä pelaajamateriaalin vähyyden vuoksi hitaita, mutta oikeilla valinnoilla pohjoisestakin ponnistetaan siinä missä etelästäkin. Myös etelän pikkupaikkakunnat joutuvat pyörittämään toimintaa kapeilla resurseilla.

Opiskelun ja töiden myötä Rovaniemelle päätynyt ja aina pelaamisen ohella jompaa kumpaa tehnyt Henri Joki-Erkkilä viihtyi RoKissa pitkään ja oli edustusjoukkueen pitkäaikainen kapteeni.

− Paljon puhutaan iloisesta lappilaisesta kiekosta. Se näkyy siten, että 3–1 tai 2–1 eivät ole ehkä todennäköisimpiä lopputuloksia. Kuten Mestiksessä vähän muutenkin, mieluummin tehdään pelissä kahdeksan maalia ja halutaan voittaa ennemmin vaikka 4–3. En tiedä, onko se menestyksen kannalta hyvä vai huono, mutta en sulje sitä pois, että tuollaisellakin voisi pärjätä.

Henri Joki-Erkkilä johti RoKia omalla tyylillään.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Legendan asemassa oleva pelaaja haki urallaan perspektiiviä myös Ranskasta ja Japanista. Nykyään hän kiekkoilee kolmosdivarissa rovaniemeläisessä RoPossa. Hän on lappilaisen seurayhteistyön kannalla.

− Näen, että seurayhteistyössäkin on paljon, saataisiin RoKissakin niin hyvät olosuhteet ja niin hyvä valmennus jokaiselle ikäpolvelle ja myös naiskiekolle. Olisi hienoa, jos lappilaisen pelaajan ensisijainen vaihtoehto olisi tulla Rovaniemelle eikä lähteä Ouluun tai etelämmäs. Ja ettei tarvitsisi kokea niin, että tullakseen ammattilaiseksi tarvitsisi lähteä täältä juniori-ikäisenä pois.

Kärppiä pidetään etelässä erityisesti isoilla Liiga-paikkakunnilla puolen Suomen joukkueena. Kuten on käynyt selväksi, myös Kärppien kotikaupungin pohjoispuolella riittää jääkiekkoilevaa suomalaiskansaa. Tällä hetkellä Lapista suunnataan juuri Ouluun, mutta miksei Rovaniemellekin voisi kehittyä vetovoimainen peliympäristö?

Kärppänutun ei tarvitsisi olla esimerkiksi sodankyläläisnuorelle se ainoa haave. Syy ei ole kärppäorganisaation, vaan lappilaisissa seuroissa on työtä tehtävänä. 

Myös pitkään lappilaisessa jääkiekossa vaikuttanut ja olympialaisten jälkeen Naisleijonien päävalmentajaksi hyppäävä Juuso Toivola on samoilla linjoilla.

− Lappilaisen pelaajan tulisi tavoitella RoKin U18 ja U20 kansallisia sarjoja ja sitä kautta Mestistä. Ei kannata havitella kuuta taivaalta ja kiirehtiä liian nopeasti maailmalle. Ruoho ei välttämättä ole vihreämpää muualla. Rovaniemelle ja tästä eteenpäin. Mestis on vielä siinäkin vaiheessa hyvä sarja kehittyä.

Lappi Areena tarjoaa joukkueille hyvät puitteet toimia.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Ison osan Suomea kattava Lappi on peliympäristönä hyvin erilainen kuin tiivis etelä. Toivola toteaakin, että kyse on siitä, miten asiat näkee.

− Lapissa asuvat tietävät sen ja he ovat tottuneet siihen. Etelästä tullessa ne välimatkat pitenevät. Pääkaupunkiseutuhan on Rovaniemen esikaupunkialuetta, koska se on tunnin tai puolentoista päässä. Täytyy suhtautua ajatukseen eri tavalla.

Toivola muistuttaa, että lappilaisten pelaajien on toisaalta muistettava, että etelässä itse pelin vaatimus saattaa olla kovempi kuin mihin kotipuolessa on totuttu. Kiekkoilijan on omaksuttava juniorivuosina lajitaidot ja poikkeuksellinen sinnikkyys, joita Lapista ponnistamiseen tarvitaan.

Taitavilta pelureilta vaaditaan sitkeyttä

Kaikki haastatellut lappilaiset jääkiekkovaikuttajat ja pelaajat olivat samaa mieltä siitä, että alueelta huipulle noustakseen on oltava sitkeä ja sinnikäs. Pelireissut kestävät aamusta iltaan ja harrastajamäärät eri ikäryhmissä ovat verrattaen pieniä.

− Periksiantamattomuus on näkynyt niissä lappilaisissa kiekkoilijoissa, jotka ovat täältä jonnekin päässeet. Vahvoja persoonia ja loppuun asti yrittäjiä, se kuuluu lappilaisuuteen. Olisikohan meillä noin puolet jengistä pohjoisen jätkiä, toteaa RoKin Kenttämaa joukkuekaveri Kaarelan kompatessa vieressä.

Myös RoKi-legenda Joki-Erkkilä lisää, että lappilainen jääkiekkoilija on ulkojäätaustansa ansiosta juonikas ja vähän taiturimainenkin pelaaja. Hän muistelee RoKi-uransa alkuvuosia ja peilaa sitä nyt koettavaan ilmiöön. Tällä kaudella RoKin Mestis-joukkueessa on kymmenen lappilaislähtöistä pelaajaa.

− Varsinkin alkuaikoina huomasi, että oli vielä enemmän paikallisia pelaajia. Huomasi, että seura merkitsee todella paljon pelaajille ja taustahenkilöille. Tietyllä tavalla perintöä on saatu vietyä eteenpäin niiden kanssa, jotka ovat olleet pidempään mukana. Ylpeys ja halu pärjätä tarttuvat myös etelästä ja muualta tulleisiin.

Pitkän linjan valmentaja Toivola esittää myös oman visionsa siitä, millainen on tuo tarunhohtoinen lappilainen peluri. Muottiin on osiltaan asetettavissa niin tässä jutussa mainitut Saarijärvi, Koivisto ja Kauvosaari sekä niin ikään Lapista kiekkokartalle tulleet Antti Erkinjuntti ja Joonas Alanne. 

− Lappilainen jääkiekkoilija on urheilullinen, positiivisessa mielessä nöyrä, lajitaitava ja halukas kehittämään peliä. Hän on todennäköisesti valtaosan ajasta pelannut hitaampitempoisia pelejä kuin esimerkiksi etelässä. Lajitaidot ja fysiikka pitäisi rakentaa siihen, että pystyy tarttumaan nopeampaan peliin.

Toisaalta hän näkee, että peli saattaa yllättää, kun kiekkoilija menee Pohjola-leirille tai tyttöpuolen vastaaviin leirityksiin.

− Pelin vaatimus on kovempi kuin mihin täällä normaalisti tottuu. Se on laaja kokonaisuus. Jos ei ole omaksunut lajitaitoja ja luulee, että peli on helpompaa eikä nosta omaa rimaa tarpeeksi korkealle tai ei ole valmis siihen, että valmennus vaatii.

Lapissa pelaajien pitää totutella kovaan vaatimustasoon.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Lapissa jääkiekkoa on hankalampi organisoida tiukaksi verkostoksi. Tämä näkyy myös alueen nais- ja tyttökiekossa.

− Meillä (Lapissa) on yksittäisiä joukkueita. Kemijärvellä, Sodankylässä ja Ivalossa on pitkä tyttökiekkohistoria, mikä on aivan loistava juttu. Myös länsirajalla on ollut aktiivista tyttökiekkoa. Kunnon sarjan tekeminen on kuitenkin hankalaa, vaikka se mahdollista olisikin. Täytyy vielä miettiä, miten määrät tulisivat hyviksi ja miten sitä pyörittäisi, että he saisivat pelata, Toivola tuumii.

Mestis-RoKin toimitusjohtaja Kankaanrannalla on oma näkemyksensä siitä, miten hajanaisuus valjastetaan hyödyllisiksi ominaisuuksiksi ja miten se näkyy jäällä.

− Sitkeä pitää olla. Haluamme sitkeitä jätkiä. Meillä on täällä luonnonjää marraskuusta huhtikuulle, niin voisi sanoa, että meillä on keskimäärin hyviä luistelijoita. Lapset pääsevät paljon luistelemaan koulun jälkeen.

Yhteisellä työllä tuloksia

Muun Mestiksen tavoin RoKin edustusjoukkueessa pelaa varsin nuoria pelaajia. Kokeneemmat kiekkoilevat esimerkiksi Euroopan muissa sarjoissa. Lappilaisilla tuntuu olevan yhteinen halu kehittää alueen jääkiekkoa.

− Unelma olisi saada RoKi sellaiseksi organisaatioksi, että pelaaja tulisi tänne eikä vaikka Kärppiin matkalla eteenpäin. Se on isossa kuvassa työ, joka pitäisi saada aikaiseksi. On tietysti myös Liiga- ja NHL-unelmia, mutta RoKi voi liittyä vaikka U16-unelmiin tai siihen, että joku pelaa U20-joukkueeseen asti täällä ja jatkaa matkaa, Joki-Erkkilä tuumaa.

Myös RoKin toimitusjohtaja Kankaanranta haluaa olosuhteiden olevan otolliset pelaajakehitykselle. Joukkue palkkasi täksi kaudeksi päävalmentajakseen Imatran Ketterän Mestis-mestaruuteen vieneen Maso Lehtosen tuomaan vaatimustasoa arkeen.

− Kun edustusjoukkueeseen mietitään pelaajia, katsomme keitä meillä on täällä omasta junnuputkesta ja keitä lappilaislähtöisiä pelaajia on esimerkiksi U20 SM-sarjassa. Esimerkiksi Kenttämaa ja (Anton) Sikorski ovat tällaisia kavereita. Haluamme, että pelaajalla on huippu-urheilumentaliteetti. Valmennuksen vaatimustaso on korkea ja haluamme pelaajia, jotka ovat valmiita laittamaan siinä itsensä likoon joka päivä ja tavoittelevat ammattilaisuutta, Kankaanranta painottaa.

Maso Lehtonen on nostanut vaatimustasoa RoKissa.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Naisleijonien tulevalla päävalmentajalla Toivolalla on tärkeä viesti lappilaisille kiekkotoimijoille.

− Koska meitä on muihin maihin verrattuna vähän, ehdoton menestymisen edellytys on yhteistyö. Yhteisten tavoitteiden eteen ja yhdessä urheilijan menestymisen eteen tehtävä työ. Se ei ole yksittäisen seuran tai päävalmentajan tavoite, vaan kyseessä on me. Kaikilla on sama tavoite ja merkitys työssämme.

− Minun uskomuksessani voittavat, seura, alue ja maajoukkue. Ne terveiset haluan lähettää, että tehdään yhdessä! Silloin kenenkään ei tarvitse osata kaikkea, vaan nautimme tästä ja tämä on merkityksellistä sekä tehokkaampaa suomalaisen urheilun eteen,

Lappilaiset pelaajat vaikuttavat olevan persoonina sellaisia, jotka pärjäävät nykyjääkiekon lainalaisuuksissa hyvin. Alue tarvitsee tietotaitoa Suomen huippuorganisaatioilta siitä, missä kansallinen kärki menee. Kun kaikissa seroissa ollaan omien huippunuorten lisäksi tietoisia naapurikaupungin junioreista, päätyy kyseinen tyttö tai poika todennäköisemmin sellaiselle pelaajapolulle, josta ammattilaisuus on mahdollinen.

Lappi Areena sijaitsee kauniiden maisemien keskellä.

Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Lapista tulee Liiga- tai edes Mestis-tason pelaajia harvakseltaan, mutta järjestelmällisellä kehitystyöllä ja yhteispelillä potentiaalisia kiekkoilijoita voisi pompata vaikkapa muutama ikäluokkaa kohden. Lappilaisen pelaajatyypin kiekkoilijoita tarvitaan jatkossakin.

Vierailu Rovaniemellä ja paikallisten kiekkopersoonien sekä lajinäkökulmasta tavallisten ihmistenkin tapaaminen alleviivasi haastatteluissa piirrettyä kuvaa: lappilainen jääkiekko on omanlaisensa juttu ja sellaisenaan arvokas ja kehittämisen arvoinen. Rovaniemi antoi hyvän esimerkin siitä, että jos jokaisella Lapin kiekkopaikkakunnalla suhtaudutaan yhthä antaumuksella lajiin on vain ajan kysymys, milloin hedelmiä aletaan poimia.

Yli seitsemän tunnin junamatka napapiiriltä Tampereelle tuntui viikonlopun kokemusten jälkeen hujaukselta.

Muokattu: 12.12.2021, kello 16:00: Maininta Jesse Puljujärvestä lisätty.

Toista kauttaan Norjan pääsarjassa pelaava puolustaja Tommi Taimi avaa vuonomaan kiekkoliigan tasoa ja kuinka se vertautuu Euroopaan huippusarjoihin, kuten Suomen Liigaan. Erot ovat selvästi huomattavissa.

– Taitotaso ei sinänsä varmaan hirveästi eroa parempiin sarjoihin, mutta fysiikkapuolessa on sitten isommat erot.

– Euroopan parhaisiin sarjoihin ei voi verrata missään nimessä. Kyllä esimerkiksi Liigassa pelaajat ovat selvästi vahvempia kaksinkamppailuissa, se on varmaan suurin ero, Taimi toteaa.

Sen sijaan kestävyysominaisuuksilla mitattuna Norjan liigan pelaajista voidaan puhua ilman muuta huippu-urheilijoina, minkä todistaa kovat tulokset kuntotesteissä.

– Meillä taisi 15 jätkää juosta 3 000 metriä alle 10.30. Voimaa ei tosiaan ole niin paljoa ja se näkyy muun muassa kulmapeleissä.

Kapean kaukalon hurma

Taimen mukaan sarjan kärkijoukkueiden väliset ottelut ovat tasoltaan varsin hyviä, mutta isoista tasoeroista johtuen isossa kuvassa vertailu Euroopan kärkisarjoihin on turhaa. Myöskään taktisella puolella ei olla erityisen edistyneitä.

– Täällä pyritään pelaamaan ihan edes takaisin -peliä. Välillä se menee vähän Havaiji-lätkäksi, mennään kovaa päästä päätyyn, eikä pelissä ole oikein mitään järkeä.

Vauhdikkaaseen pystysuunnan peliin vaikuttaa olennaisesti se, että Norjassa on viime vuosina siirrytty aktiivisesti NHL-mittaisiin kapeisiin kaukaloihin. Myös Vålerengan upouudessa hallissa pelataan 26 metriä leveässä kaukalossa.

"mennään kovaa päästä päätyyn, eikä pelissä ole oikein mitään järkeä."

– Välillä tämä vauhdikas peli on ihan hauskaakin, kun omalla taidolla pystyy hallitsemaan kiekkoa. En ole nähnyt yhtäkään joukkuetta, joka olisi seisonut trapissa keskialueella, Taimi naurahtaa.

Liigassa Ässiä ja HIFK:ta edustanut Taimi myöntää, että trapilla keskialueen saisi kapeassa kaukalossa tehokkaasti tukkoon, mutta tätä ei ole nähty hänen joukkueessaan Vålerengassa tarpeelliseksi.

– Viime kaudella valmentaja taisi kerran sanoa, että pistetäänpä trap tuohon, mutta ei hän tainnut tietää, että mistä puhui.

– Toisaalta tämä tyyli sopii varmaan paremmin tähän pieneen kaukaloon. Leveässä kaukalossa on varmasti hyvä, että ryhmitytään viisikkona paremmin, kun tilaa on niin paljon, Taimi tuumaa.

Vielä viime keväänä etenkin Jyväskylässä ihasteltiin suomalaistuneen virolaisen Robert Rooban otteita. Tallinnan mies paukutti viime kaudella 30 maalia, ja tämä riitti KHL-sopimukseen. Rooba sijoittui Liigan maalipörssissä toiseksi. Hänen edelleen ylsi ainoastaan Porin Ässien Sebastian Wännström. KHL:ssa samanlainen lentokeli ei ole jatkunut, sillä 33 pelin jälkeen Rooban pistesarakkeessa ovat tehot 5+2=7.

− Ei ole ollut kivuton siirtyminen. Selvästi Liigassa ja KHL:ssä on eroja. Joillain pelaajilla on varmasti onnistunut siirtyminen paremmin kuin minulla. Omalla kohdallani tasoero on tuntunut, Rooba avaa hyppyään uuteen sarjaan.

Hyökkääjä avasi konkreettisia eroja Suomen ja Venäjän liigojen välillä.

− Tasoero tulee esiin pelaajien fyysisyydessä ja kypsyydeessä. Myös yleinen vaatimustaso on kovempi kuin Liigassa. Pelimatkat ovat myös erilaisia, ne lisäävät fyysistä- ja henkistä kuormaa.

"Jokainen on valmis kuolemaan oman pelipaikkansa edestä tässä sarjassa."

− Odotuksiini nähden oma peli ei ole ollut sellaista mitä olisin toivonut. Tiesin kuitenkin jo kesällä, ettei siirtyminen KHL:ään ole helppo. Tiesin myös sen, että vaikka tein 30 maalia viime kaudella Liigassa, niin se ei tarkoita sitä, että tulen tänne ja pystyn täällä samaan tai edes lähellä sitä. Mutta on hienoa, että ollaan joukkueena pärjätty tosi hyvin.

Rooba juhlimassa maalia joukkuekavereidensa kanssa tänä syksynä Jokereita vastaan käydyssä kamppailussa Helsingissä.

Kuva © Joonas Kämäräinen

Venäjällä on kova kamppailu peliajasta, ja Rooba avaa myös tätä kulttuuria.

− Olen huomannut millainen kilpailu täällä on peliajasta. Jokainen on valmis kuolemaan oman pelipaikkansa edestä tässä sarjassa. Se luo ihan erilaisen asetelman pelaajille pärjätä täällä.

− Meidän joukkueessa on ollut vähän erilainen suhtautuminen siinä, mitä valmentaja vaatii pelaajilta. Täällä ei tuijoteta pistesaraketta tai maalimäärää niin paljoa vaan sitä, mitä pystyy tekemään voittamisen eteen. Täällä on yksi asia tärkeä, ja se on se, että me voitetaan, ja sitä meiltä vaaditaan.

Haastava syksy ei ole Tallinnan miestä lannistanut. Hyökkääjän maltti on tuottanut hedelmää ennenkin.

− Totta kai on halu pysyä tässä sarjassa. Tämä on hieno haaste itselle. On hienoa, että ura on kantanut tälle tasolle. Usko on omaan tekemiseen kova, ja aion katsoa tämän kortin loppuun asti. Itsensä haastaminen ja mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on hienointa urheilussa. Tämä reissu on kasvattanut henkisesti paljon jo tähän asti.

− Ei varmaan kukaan uskonut aikanaan Suomessakaan, että pystyisin olemaan Liigassa johtava pelaaja, joka pystyisi joskus kilpailemaan maalipörssin voitosta. Siihenkin meni aika monta vuotta ennen kuin tajuttiin, että se voisi olla edes mahdollista.

"osa eurooppalaisten puheista on täyttä tarua."

Suomessa liikkuu paljon mielenkiintoisia tarinoita Venäjältä, etenkin jääkiekkoilijoiden kertomina. Virolaishyökkääjä ei kuitenkaan ole joutunut pettymään.

− Kun tänne tulee niin ymmärtää, että ainakin osa eurooppalaisten puheista on täyttä tarua. Siihen nähden ollut positiivinen yllätys. Itsellä ei ole ollut mitään ongelmia. Ei ole mitään mistä voisi valittaa. Joukkue on hoitanut kaikki asiat ihan loistavasti. Ehkä mulla on käynyt vaan hyvä tuuri.

− Mutta Venäjä on Venäjä. Maassa maan tavalla. Elämä ei täällä ole ihan samanlaista, mitä se on Euroopassa, mutta ei täällä ole myöskään sellaisia puutteita, mitä kaipaisin Euroopasta. Kaikki tarvittava löytyy ja pystyy elämään ihan normaalia elämää. Mutta eihän tämä meidän kaupunki (Tšerepovets) mikään metropoli ole. Venäjän mittakaavalla tosi pieni paikka. Ei kauheasti ole sellaista, mitä voisi vapaa-ajalla tehdä, ja samoissa ravintoloissa tulee käytyä pitkälti.

Venäläinen joulu

Rooban joulu on tänä vuonna hieman tavallisesta poikkeava. Taukoa peleistä ei joulun aikaan tule, mutta hyökkääjä pääsee kyllä irtautumaan sanojensa mukaan jääkiekosta.

− Lähdemme juuri joulun alla vieraspelireissulle. Meillä on kolme peliä 21. - 25. joulukuuta. Ensimmäistä kertaa tulee vietettyä se ihan jossain muualla, kuin kotona. Ei tule varmaan joulua sitä kautta edes juhlittua. Nyt mennään ihan pelatessa vaan, mutta ei voi mitään, tämä kuuluu ammattiin, hyökkääjä harmittelee.

Itänaapurissa joulu ei ole ihan samanlainen, mihin Suomessa tai Virossa ollaan totuttu.

− Täällä päin joulu on kuin meidän uusivuosi. Tässä kulttuurissa toimitaan vähän eri tavalla. Ymmärtääkseni meillä on kuitenkin joukkueen kanssa tarkoitus järjestää jonkunlaiset joulujuhlat aikanaan. Mutta kyllä meillekin taukoja tulee. Tällä viikolla esimerkiksi, kun ei ole ollut pelejä, niin kerkesin käymään kotona Virossa. Parin päivän reissussa tuli nähtyä kavereita ja perhettä, ja se on tosi kiva asia.

− Jokainen päivä, minkä saa täällä lomaa, on erityisen tärkeä. Mutta meillä on kyllä mielestäni hyvin ollut lomaa ja sitä kautta mahdollisuus käydä kotona.

Konstantin Shostak siirtyi JYPin riveihin puolestaan Severstal Tšerepovetsista.

Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

Rooban entinen seura Jyväskylän JYP sai joulun alla kaivattua vahvistusta tolppien väliin. Konstantin Šostak siirtyi hurrikaanipaitoihin juuri Tšerepovetsin joukkueesta. Oliko valkovenäläisvahti kenties joululahja Roobalta entiselle joukkueelleen? Rooba paljastaa, miten hän oli osallisena tässä siirrossa.

− Agentin hommia en toistaiseksi vielä tee. Nämä asiat hoitaa ammattilaiset, Rooba naurahtaa.

Vaikkei virolainen vielä olekaan ryhtynyt agentiksi, niin lämpimät välit entiseen seuraan auttoivat siirron toteuttamisessa. 

− Mutta jonkun verran olin yhteydessä JYPin ihmisiin. Mulla on edelleen hyvät välit sinne, ja multa kyseltiin hänestä ja autoin siinä. Šostak ennen lähtöään kyseli minulta Jyväskylästä ja JYPistä, ja kerroin parhaani mukaan. Kyseessä on huippuveskari ja hän on todistanut, että pystyy myös KHL:ssä pelaamaan hyvällä tasolla.

- Hänelle tulee varmasti olemaan vähän erilainen kokemus siihen nähden, mihin hän on tottunut pelkästään jo suomalaisen maalivahtivalmennuksen ja kulttuurin osalta. Mutta se on hienoa asia, että hän meni auttamaan JYPiä, ja toivottavasti hänen avullaan he onnistuvat menemään mahdollisimman pitkälle tänä vuonna.

Paluu Suomeen?

Vielä viime keväänä Rooba pelasi Suomessa ja hän kantoi JYPin paitaa yhteensä viiden kauden ajan.

Kuva © Juuso Koro

Rooba pelasi Suomessa pitkään, ja jo 14-vuotiaana Suomeen muuttanut hyökkääjä ei sulje mahdollisuutta paluulle takaisin Liigaan. Paluu ei kuitenkaan ei ole aivan  lähitulevaisuuden suunnitelmissa.

− En halua sulkea ovea. Suomesta jäi paljon hyviä kokemuksia, ja Liiga on todella kova sarja. Voi olla, että palaan tai voi olla että en. Olin kuitenkin aika pitkän putken Suomessa. Viimeisinä vuosina Suomessa tuli sellainen olo, että haluaisin kokea jotain muuta ja nähdä vähän maailmaa ja uusia sarjoja. Sillä tiellä ollaan tällä hetkellä, mutta tämä ammatti on tosi arvaamaton ja ei sitä ikinä tiedä mitä tulee tapahtumaan.

Juttua muokattu: 18.12.2021 15.46:Rooba muutti Suomeen 14-vuotiaana.

Legendaarinen vuodesta 1993 asti ilmestynyt suomalainen jääkiekkoon erikoistunut aikakausilehti julkaisi viimeisen numeronsa joulukuussa 2021. Jatkoaika halusi kunnioittaa Jääkiekkolehden taivalta omalla muunnelmallaan klassisesta 99 kysymystä -osiosta.

Jatkoajan 65 kysymystä -haastatteluun vastasi Ilveksen kapteeni Eemeli Suomi, joka vastasi myös taannoin Jääkiekkolehden 99:ään kysymykseen. Osa haastattelun kysymyksistä on Jatkoajan toimituksen kysymiä ja osa verkkolehden lukijoiden Jatkoajan Instagram-tarinassa kysymiä kysymyksiä.

Ensimmäinen erä

Joulutauko

1. Hyvää joulun aikaa! Miten vietät joulua tänä vuonna?

− Perheen kanssa tulee vietettyä joulu. Tämä viikko on vähän vapaampaa treeneistä ja joulupäivänä jatkuu hommat omaehtoisilla harjoituksilla.

2. Mitä olet toivonut joululahjaksi?

− En ole kauheasti mitään toivonut, mutta pelionnea voisin vielä toivoa.

3. Paras jouluruoka?

− Kyllä se kinkku on, mutta ei sitäkään jaksa montaa päivää vetää.

4. Millainen välietappi/-pysähdys joulu on ammattikiekkoilijalle?

− Tämä on vähän kuin puoliväli. Vielä on puolet jäljellä, onhan se paljon. On hyvä, jos jouluna on hyvissä asemissa. On kiva lähteä pelaamaan toinen puolikas.

5. Millainen peli klassinen Tapaninpäivän matsi yleensä on? Tänä vuonna Ilves-HPK.

− Kyllä siinä kaikki ovat ihan valmiita pelaamaan.

Kaudesta

6. Olette joulutauolla sarjakakkosina. Oletko tyytyväinen joukkueen edesottamuksiin?

− Tosi tasaisesti olemme pelanneet ja hyvin on mennyt. Olemme neljän ketjun joukkue. Se on hyvä pärjäämisen kannalta.

Ilveksen alkukausi on sujunut hyvin.

Kuva © Tiia Mahkonen

7. Mitenkäs oma kausi?

− Parempaan suuntaan. Alku oli vähän hankala ja tuli pieni loukkaantuminenkin. Viime viikot ovat menneet hyvin. Olemme pelanneet hyvin joukkueena, niin ei voi tyytymätön olla.

8. Missä olet onnistunut parhaiten?

− Olen pelannut tasaisesti hyviä pelejä. Ei tule yksittäisiä mieleen.

9. Entä missä on eniten kehitettävää henkilökohtaisesti?

− Pitää pelata kokonaisvaltaisesti hyvin.

10. Millainen henki Ilveksessä on näin runkosarjan puolivälissä?

− Hyvillä mielin jäimme joulutauolle. Kaikilla on varmaan ihan hyvä fiilis. Olemme hyvissä asemissa ja kaikki on onnistunut.

Joukkueen vireestä

11. Mikä on yllättänyt Ilveksessä eniten tällä kaudella?

− Varmaan tasaisuus. Se on ollut hyvä joukkueen kannalta.

12. Mikä ruokkii parhaiten hyvää suoritustasoa?

− Varmaan se, että saamme hyviä pelejä ja kokemuksia. Kaikki näkevät, että pärjäämme tässä.

13. Mikä on hyvän 60-minuuttisen salaisuus?

− Hyvästä alusta lähtee hyvä kierre. Totta kai pelissä joutuu aina myös puolustamaan. Pitää myös pystyä voittamaan, vaikka menisi joku erä huonostikin. 60 matsin runkosarjaan mahtuu monenlaista.

14. Millaisessa ottelussa viihdyt itse parhaiten?

− Omasta fiiliksestä se riippuu. Silloin kun kulkee, niin kulkee.

Eemeli Suomi nauttii, kun peli kulkee.

Kuva © Samuli Huikuri

15. Niin, että joukkueen pärjääminen ja oman luistimen kulkeminen vaikuttavat asiaan?

− Niin, näinhän se on.

Nokia Arenasta

16. Millaisen ensivaikutelman sait pukukopista sisään astuessasi?

− No onhan siellä hienot ja uudet tilat. Ei Hakametsässäkään mitään vikaa ollut. Positiiviset on fiilikset.

17. Millainen istumajärjestys kopissa on Nokia Arenalla ja miten siihen päädyttiin?

− Huoltajat ja nuo sen päättää, mutta aika lailla sama se on kuin Hakametsässä. Itselläni on ainakin samat jätkät vieressä. Koppi on tietysti vähän erilainen.

Tamperelaiset Liiga-joukkueet siirtyivät joulukuun alussa Nokia Arenalle.

Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

18. Mikä on isoin ero Hakametsän ja Nokia Arenan pukukopeissa?

− Tietysti uudet tilat. Hakametsä oli jo vähän vanha halli. Myös oheisharjoittelutilat ovat uudet. Samat vehkeet tuolla on, mutta kaikki on vain uudempaa.

19. Kuka teki ensimmäisen pukukoppijäynän Nokia Arenalla ja millainen se oli?

− Ei tule mieleen. Voi olla, että on vielä korkkaamatta tai sitten asia on mennyt minulta ohi. Ainakaan itse en ole tehnyt.

20. Eroaako otteluihin latautuminen Hakametsän ja Nokia Arenan välillä?

− Yhtä helppoa se on. Jokaisella on omat keinot. Itsestä kaikki kuitenkin lähtee.

Toinen erä

Yleisö ja olosuhteet

21. Nokia Arenasta itsestään: millaista on ollut pelata?

− Hienoa. Iso, uusi halli ja ihan hyvä jää. Onhan se paljon isompi kuin Hakametsä ja fiilis on vähän erilainen, mutta tosi hyvä siellä on pelata.

22. Millaista Ilves-kannattajien meininki on ollut pelaajien näkökulmasta?

− Hyvin on kuulunut meininki! Meillä on hyvät fanit. Olisiko aluksi ollut joku, etteivät he saaneet seistä? Samanlaista se on nyt ollut kuin Hakametsässä. Kannatus kuuluu hyvin, vaikka halli onkin vähän isompi.

23. Jää on kuulemma erilainen kuin Hakametsässä. Millainen se on?

− On se ehkä vähän parempi kuin Hakametsässä. Hyvä jää pelata, eikä siinä ole mitään ihmeellisyyksiä.

24. Mitä mieltä olet Nokia Arenan ottelutapahtumasta?

− Onhan siellä hienoa. Tuohan se paljon tapahtumaan, kun valot vilkkuvat ja halli on hienon näköisenä.

25. Sami Hintsanen palasi Ilveksen kuuluttajaksi ja showmies sopii isolle areenalle, vai mitä?

− En hirveästi keskity kuulutuksiin, mutta huomasin Hintsasen kyllä. Hän on hyvä jätkä.

Juhlahetkiä Tampereella

26. Nokia Arenan avausviikonloppu oli eriskummallinen. Mistä luulet tulosten johtuneen?

− Ne menivät vähän ihmeellisesti, vaikka eivät pelit niin epätasaisia olleet. Periaatteessa ne olivat normaaleja runkosarjapelejä, vaikka avajaisviikonloppu olikin. En osaa sanoa asiaan oikein enää mitään.

27. Miltä tuntui pelata 13 000 katsojan silmien alla ensimmäistä kertaa kotihallissa?

− Olihan se vähän erilainen fiilis, kun on tottunut Hakametsässä vetämään. Vähän siinä oli sellainen fiilis kuin olisi Hartwall Arenalla ollut. Onhan se makeaa, että Tampereelle on saatu tuollainen halli ja se varmasti tuli tarpeeseen.

Tamperelaisyleisö on löytänyt uuteen pyhättöön.

Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

28. Mikä hetki on jäänyt toistaiseksi parhaiten mieleen peleistä Nokia Arenalta?

− Varmaan juuri ensimmäinen kerta, kun meni avausviikonloppuna alkulämmöille ja porukkaa oli jo paljon katsomossa. Nyt muutaman pelin jälkeen tuntuu jo siltä kuin olisimme pidempäänkin jo pelanneet siellä.

29. Nokia Arenalla pelataan myös tulevat kotikisat. Millaiset fiilikset siitä?

− Onhan se hienoa! MM-kisat on hieno tapahtuma ja on hienoa saada ne Tampereelle. Tulee varmasti mahtavat kisat.

30. Millainenkohan kisakaupunki Tampere on?

− Ilman muuta hyvä! Onhan tämä lätkäkaupunki. Huippuhalli ja kaikki on viimeisen päälle.

Urheilun seuraajana

31. Kuinka paljon tulee seurattua urheilua?

− Lätkää seuraan. Jonkun verran myös muita lajeja.

32. Mitä urheilua seuraat mieluiten?

− Lätkää selkeästi eniten vapaa-ajallakin.

33. Suosikkiurheilija jääkiekon ulkopuolelta?

− Ei tule mieleen ketään yksittäistä, mutta onhan kaikissa lajeissa hienoja supertähtiä.

34. Kumpi tulee ensin, Suomen ensimmäinen olympiakulta vai Ilveksen 17. mestaruus?

− Ei ole niin väliä, mutta olisihan se hienoa itse olla mukana. Hienoa, jos olympialaisista tulisi jo mitali. 

35. Millainen esimerkki itse haluat olla jääkiekon aloittaville lapsille ja nuorille?

− Itselle on tärkeä tuo pelihomma, että jos siinä on jotain mistä ottaa mallia. 

Unelmat

36. Millaisia unelmia sinulla on jääkiekon parissa tällä hetkellä?

− Ehkä sellainen iso unelma, että pystyisi nauttimaan jääkiekosta joka vuosi niin kauan kuin pelaa. 

37. Sinulla on takana kovia kausia ja tälläkin kaudella vire löytymässä. Millaisia virityksiä sinulla on ollut muihin sarjoihin uran varrella?

− Onhan niitä kyselyitä tullut, mutta olen aina tehnyt aikaisin jatkot Ilvekseen. Olen tykännyt täällä pelata. Olen nauttinut kotikaupungissa pelaamisesta. Omasta halustani olen aina jatkanut.

38. Uskotko vielä jossain vaiheessa uraasi pelaavat Pohjois-Amerikassa?

− Onhan se tietynlainen unelma. En ole sitä kauheasti miettinyt, mutta hyvin pelaamalla se on mahdollista. En ole koskaan ollut junnutähti ja nykyään jätkät menee sinne jo nuorena varauksen saatuaan.

39. Miten uskot pelityylisi sopivan pieneen kaukaloon?

− En ole kauheasti pelannut pienessä kaukalossa. Eiköhän siihenkin sopeutuisi, vaikka totuttelemista varmasti olisi.

40. Keiden NHL-pelaajien kanssa haluaisit samaan ketjuun?

− No, voisin minä Connor McDavidin kanssa pelata samassa ketjussa. Siihen Leon Draisaitl viereen, niin varmaan onnistuisi. Pakkokin olisi.

Connor McDavidin vierellä olisi mieluisaa pelata.

Kuva © Getty Images

Kolmas erä

Lukijat kysyvät

41. Pelaatko konsolipelejä? Ja jos, niin mikä on lempipelisi?

− Joo, pelaan jonkun verran. Olin pari vuotta pelaamatta kokonaan, mutta nyt on "Pleikkari" kaivettu esiin taas. Fortnitea tulee pelailtua eniten.

42. Jos Suomi ja Viro pelaisivat vastakkain, kumpi voittaisi?

− Suomi.

43. Onko toivoa nähdä Suomi ensi kaudella Ilves-nutussa?

− Ilman muuta! En ole vielä asiaa miettinyt, mutta ilman muuta on. 

44. Mitä Ilves-kannattajat voivat tehdä vielä paremmin?

− Meidän peleissämme on tosi hyvä meininki. Kenties paras koko Liigassa. Kunhan tulevat paikan päälle ja jatkavat samaan malliin, niin hyvä tulee!

45. Mielipide Tapparasta?

− Ihan hyvä fiilis heistä. Ei olisi paikallispelejä ilman Tapparaa. Siellä on hyviä jätkiä. Tietysti aina vastakkain pelatessa haluan voittaa heidätkin. Tappara on ihan hieno seura.

46. Mikä on suurin este Ilveksen menestykselle?

− Ei nyt ruveta maalailemaan piruja seinille. Hommat ovat itsestä kiinni.

47. Paras tutkapari uran varrelta?

− Meskasen Ville on nuorempana ollut ja hänen kanssaan olen pelannut pitkään. Samoin Arttu Ruotsalaisen kanssa pelasin yhdessä kauan. Onhan niitä muitakin, mutta nämä kaksi tulee ensimmäisenä mieleen.

Eemeli Suomen pitkäaikainen ystävä ja ketjukaveri Ville Meskanen antaa tällä kaudella kiekolle kyytiä KooKoossa.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti / https://www.instagram.com/fotokuutti

48. Mitä pelaisit, jos et pelaisi jääkiekkoa?

− Golfia.

49. Suosikkivierashalli puitteiden puolesta?

− Ehkä Nordis. Siellä on hyvä meininki. Ehkä se on sellainen suosikki.

50. Nasta- vai kitkarenkaat?

− Nastarenkaat.

51. Miksi vaihdoit lapamallia tälle kaudelle?

− Se oli sellainen kokeilu. Minulle tulee näitä vähän joka kaudella.

52. Ilmeisesti siis siirryit jo takaisin vanhaan?

− Viime kaudella kokeilin uusia terämuotoja ja palasin niissäkin vanhaan jossain vaiheessa. Tänä vuonna oli tämä mailahomma, ja taas ollaan vanhassa mallissa. Aina sitä koettaa, josko saisi parempia tuloksia. 

53. Olet varttunut Lempäälän Sääksjärvellä. Mitä mieltä siitä, että Sääksjärven oma poika, Ilta-Sanomien toimittaja ja lapsuudenystäväsi Ville Touru on noussut NHL:ään?

− Ihan makea juttu kyllä. On se hienoa, että joku lapsuuden kaveriporukasta on päässyt Änäriin! En olisi välttämättä nuorempana uskonut, että se olisi juuri Ville.

54. Inhottavin tai ärsyttävin vastustaja Liigassa?

− Onhan niitä paljon hyviä pelaajia. En itse jaksa keskittyä mihinkään huuteluun. Varmaan joku tosi hyvä peluri tai hyvä pakki voisi olla.

55. Millaista musiikkia kuuntelet?

− Kaikenlaista. Suomalainen pop ja rap, mutta olen aika kaikkiruokainen. Suomi-musiikkia ennen kaikkea.

56. Mielipide sähköpotkulaudoista?

− Ihan hyvin niillä kai ajaa ja viilettää. Kesällä niillä pääsee iltasella hyvin kotiin. 

57. Ajatukset Marek Langhamerin paluusta?

− Tosi hyvät fiilikset. Hän on huippuveskari ja painanut paluunsa eteen paljon hommia.

Marek Langhamer oli pitkään poissa tupsukorvien tolppien välistä.

Kuva © Kristian.Salminen@jatkoaika.com

58. Miten alun perin päädyit Ilvekseen?

− Oma perhe on kannattanut Ilvestä, niin sen myötä päädyin Ilvekseen enkä Tapparaan.

59. Jääkiekkoidolisi?

− Pienenä se on ollut kyllä Raipe.

60. Tuotko Kanada-maljan Sääksjärven kouluun näytille?

− Se täytyy voittaa ensin.

Jatkoaika

61. Tämä haastattelu on tehty Jääkiekkolehden kunniaksi. Millaisia muistoja kyseisestä lehdestä?

− Olin tänä vuonna mukana 99 kysymystä -haastattelussa.

62. Luetko yleensä paljon lehtiä?

− Jonkin verran. Puhelimella tulee selailtua. Joskus lounaalla tulee paperisena selattua iltapäivälehtiä.

63. Miten suhtaudut mediaan yleisesti jääkiekkoilijana?

− Kuuluu hommaan. Siitähän se kiinnostuskin ammattiurheilua kohtaan varmaan tulee, kun tehdään juttuja.

Eemeli Suomi ei elä mediapimennossa.

Kuva © Samuli Huikuri

64. Kuinka paljon tulee luettua Jatkoaikaa?

− Jos osuu silmiin jotain kiinnostavaa, niin klikkailen kyllä. Vähän siinä, missä muutakin mediaa.

65. Terveiset Jatkoajan lukijoille?

− Hyvää joulua ja uutta vuotta! Käykäähän seuraamassa meidän pelejä.

Voittomaalikilpailu:

Mikä on suosikkikikkasi rankkareissa?

− Se vähän vaihtuu sen mukaan, mikä menee. Ei paljasteta kaikkea, jos vaikka joku veskari sattuu lukemaan jutun.

Vielä kuukausi sitten NHL-pelaajien olympiaosallistumisen yllä ei näkynyt suuria uhkakuvia, kun koronatilanne oli pysynyt hyvin aisoissa. Vähitellen kuitenkin huolia alkoi nousta pintaan ensimmäisten ottelusiirtojen ja kisojen arveluttavien koronasääntöjen myötä.

Viime viikot käytännössä murskasivat unelman kaikkien aikojen kiekkoturnauksesta, kun NHL:n koronatilanne riistäytyi käsistä kymmenien tartuntatapausten takia. Nopeasti kasautuneiden ottelusiirtojen myötä kävi selväksi, etteivät NHL-pelaajat ole lähtemässä Pekingiin.

Käytännössä homma on taputeltu jo ennen virallista tietoa. NHL tiedotti antavansa päätöksen osallistumisesta hyvissä ajoin ennen tammikuun 10. päivän takarajaa. Pelaajilta kantautuneiden tietojen mukaan päätös vetäytymisestä on selvä.

Tilanne ymmärrettävästi harmittaa valtavasti, sillä parhaiden pelaajien turnausta on odotettu vuosien ajan. Seuraava mahdollisuus NHL-pelaajien näkemiseen olympiakaukalossa siirtyy vuoteen 2026 – tuolloin viimeisimmästä parhaiden pelaajien olympiaturnauksesta on kulunut jo 12 vuotta.

Kaiken pettymyksen keskellä on syytä muistaa, ettei NHL:llä ole muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä olympiaprojektista. Sarjan on saatava lisää pelivaraa ottelukalenteriinsa, jotta kausi pystyttäisiin viemään mahdollisimman hyvin läpi. Tästä syystä olympialaisille varattu tauko on pakko perua.

NHL on isojen rahojen liiketoimintaa ja pitkään jatkuneen epävarmuuden keskellä sille on ensisijaisesti tärkeää turvata tulojen saaminen. Epävarmuustekijöiden summa alkoi olla niin valtava, että osallistuminen olympialaisiin olisi ollut jopa vaarallinen asia NHL:lle.

Kaiken pettymyksen keskellä on syytä muistaa, ettei NHL:llä ole muuta mahdollisuutta kuin vetäytyä olympiaprojektista.

NHL:llä on jo pelkästään omien ongelmiensa kanssa niin paljon ratkaistavaa, ettei olympiaosallistumisessa olisi oikeastaan mitään järkeä.

Lähiaikoina komissaari Gary Bettmanin työpöydällä on muun muassa kysymyksiä yleisörajoituksista, ottelukalenterin muuttamisesta, pelaajien karanteenisäädöksistä ja joukkueiden liikkumisesta Kanadan ja Yhdysvaltojen rajan yli.

Vaikka NHL:n vetäytyminen on edellä mainituista syistä täysin ymmärrettävää, harmittaa saa ja pitää. Kukapa ei olisi halunnut nähdä Suomen kaikkien aikojen lahjakkainta pelaajasukupolvea takuuvarman menestysreseptin taitavan Jukka Jalosen valmennuksessa?

Etenkin Jalosen puolesta täytyy olla pettynyt. Vuoden 2010 Vancouverin olympiaturnaus jätti pronssista huolimatta happaman maun ja pitkään jatkuneet epäilykset Jalosen kyvyistä luotsata supertähtiä.

Nykyisellä NHL-pelaajien sukupolvella ei kuitenkaan mitä luultavimmin olisi ollut epäilyksiä siitä, etteikö Jalonen olisi huipputason valmentaja myös parhaiden pelaajien turnauksessa. Jalosen sopimus Leijonien päävalmentajana päättyy keväällä 2023, joten mahdollisesti hän ei saa koskaan odottamaansa mahdollisuutta näyttää osaamistaan oikeassa huipputurnauksessa.

Samaan aikaan on toki todettava, että olympiaturnauksen arvoa ei ole syytä lakaista maton alle, vaikka parhaat jäävätkin jälleen sivuun. On esimerkiksi hienoa, että kokeneet Valtteri Filppula ja Leo Komarov pääsevät todennäköisesti vielä jahtaamaan olympiavoittoa uriensa loppuvaiheessa.

Fanien ja pelaajien kannalta on kuitenkin harmillista, että jääkiekossa parhaiden pelaajien maajoukkuetapahtumat ovat nykyään vahvasti kiven alla. Jotta uutta mahdollisuutta ei tarvitsisi odottaa aivan vuoteen 2026 asti, World Cupin pelaaminen lähivuosina olisi toivottava ratkaisu. 

Kiitos Mestis tästäkin syksystä! Olen iloisesti yllättänyt, kuinka tasainen ja yllätyksellinen sarja on ollut.

Ketterä ei olekaan niin ylivoimainen kuin mitä alkukaudesta näytti. Ja kukapa olisi uskonut, että FPS:lla, KeuPalla ja Hokilla olisi joulutauolle lähdettäessä kasassa enemmän pisteitä kuin Kiekko-Espoolla?

Melkoinen yllätys on myös se, että Kiekko-Vantaa ja TUTO eivät taistele kärkipään sijoista, vaan karsintaviivaa vastaan.

Kiitos myös kiinnostavista pelaajista. Mielenkiintoisia seurattavia löytyy kaikista joukkueista. On kokeneita konkareita, kuten elämänsä kovimpaan tehovireeseen äitynyt Elmeri Kaksonen, mutta myös nuoria huippulupauksia: esimerkiksi Jani Nymanin otteista kannattaa nauttia nyt, kun se vielä on mahdollista.

Panokset tällä kaudella ovat poikkeuksellisen suuret ja osasin odotella valmentajanvaihdoksia. TUTOn kohdalla ihmetyttää korkeintaan se, kuinka kärsivällisiä seurajohdossa oltiin. Vesa Viitakosken potkujen taustalla täytyi olla muutakin kuin KOOVEEn urheilullinen menestys.

Mutta Niko Erosen pikapotkut, niissä oli jotain sellaista mestismäisyyttä, mitä ei tavan pulliainen helposti ymmärrä. Tai kuten SaPKon seurapamppu Vesa Kutvonen asiaa kommentoi:

– Sellainen päätös tässä tehtiin, silloin kun sitä tehtiin, että kun se on ennemmin tai myöhemmin tehtävä tuo päätös, miten tehtiin Niko Erosen kanssa, niin parempi kun sen tekee ennemmin.

Monista positiivisista asioista huolimatta minulla on kuitenkin pikkaisen petetty, tai ainakin pettynyt fiilis.

Sportin, KooKoon ja Jukureiden lähtö Liigaan näivetti sinua, rakas Mestis, pahemman kerran. Sarjan profiili on tuntunut pienenevän vuosi vuodelta, kunnes tämän kauden alla annoit minulle viimein signaaleja paremmasta.

Saitte houkuteltua huiman määrän kokeneempia, korkeamman profiilin pelaajia nuorten kavereiksi Mestis-jäille, mikä oli iso kehitysaskel koko sarjalle. Konkareita nähdään keväälläkin, mutta vähintään joukkueellisen verran kovia pelimiehiä vain piipahti sarjassa. Taavi Vartiainen, Otto Nieminen, Saku Salmela, Juho Liuksiala...

Olin iloinen myös siitä, että seurat kasasivat entistä omavaraisemmat joukkueet. Kauteen lähdettäessä lainapelaajia oli vain kourallinen, joten voisiko olla niin, että tällä kaudella pelit ratkotaan lähinnä omien sopimuspelaajien voimin?

No, jotkut ovatkin pärjänneet oikein mukavasti omin voimin, mutta joissain joukkueissa lainarumba on ollut kovaa kuin LeKillä aikoinaan. Hermes, IPK, KeuPa, KOOVEE, Peliitat ja TUTO ovat peluuttaneet jokainen jo noin 40 eri pelaajaa – ja kausihan on vasta puolessavälissä.

Toivoin myös, että tunnelma kohoaisi, kun yleisö pääsisi palaamaan lehtereille. Ei ole palannut. Sarjan katsojakeskiarvo (539) on huonompi kuin koskaan.

Ehkä ymmärsin väärin, tai odotin yksinkertaisesti liikaa. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että kausi saisi keväällä hienon huipennuksensa: tiukan taistelun mestaruudesta sekä elämän ja kuoleman pelit putoamisesta!

Suomalaisten topit

1) Sebastian Aho, Carolina Hurricanes

Carolina Hurricanesin suomalaisässä on jälleen tehnyt uuden tasonnoston, mikä on hämmästyttävää huomioiden sen, miten erinomaisesti NHL-ura on tähän asti edennyt.

Aho kiekkoilee sadan pisteen tahdissa (nyt 26 ottelussa 15+17=32). Lukemilla irtoaa paikka runkosarjan pistepörssin kärkikymmenikössä – ja yhtä lukuun ottamatta kaikilla edellä olevilla on enemmän otteluita pelattuna.

Aho erottuu edukseen aina jäällä ollessaan, vaikka Hurricanesin hyökkäyskaarti on muutenkin sarjan laadukkaimpia. Ahon kiekollinen peli on paitsi tehokasta myös esteettisesti silmiä hivelevää katseltavaa. Myös huipputasolla on luvallista nauttia pelaamisen ilosta.

Ahon pelaaminen on tehokasta ja silmiä hivelevää.

2) Mikael Granlund, Nashville Predators

Epätasaisen viime kauden jälkeen Granlund lähti uuteen syksyyn suuri määrä kysymysmerkkejä ympärillään. Enää ei tarvitse pähkäillä, missä Granlundin kanssa mennään.

Yhteistyö ennen kaikkea Filip Forsbergin kanssa on toiminut kuin ajatus. Roolitus on ollut selvä: Granlund rakentaa peliä, ruotsalainen viimeistelee. Parhaimmillaan Granlund käväisi pistepörssin kahdeksannella sijalla. Se niistä pelivireongelmista.

Korona aiheutti ikävän katkon vahvaan vaiheeseen, mutta nähdystä päätelleen keväällä on Granlundilta jälleen lupa odottaa näyttävää pelinrakentelua.

3) Anton Lundell, Florida Panthers

Suomalaistulokkailta ei olla Patrik Laineen kauden 2016−17 jälkeen totuttu näkemään vahvoja onnistumisia, joten Lundellin positiivinen suoritustaso on tervetullut uutinen.

Lundell tuskin nousee vuoden tulokas -spekulaatioihin, mutta suuri saavutus on ollut nopea sisäänajo NHL-kaukaloihin ja pelipaikan vakiinnuttaminen hyökkäysvetoisessa Panthersissa.

Anton Lundell on ollut tämän kauden positiivisia yllättäjiä.

Kuva © Getty Images

Panthersilla on Lundellissa hyppysissään hiomaton timantti. Tulokkaiden pistepörssissä suomalainen on yhdeksännellä sijalla ja peliesityksistä näkee, että potentiaalia enempäänkin olisi.

4) Jesse Puljujärvi, Edmonton Oilers

Puljujärven viime kaudelta tutut raikkaat otteet jatkuvat yhä. Tekeminen kaukalossa on vahvaa ja Puljujärvi on omaksunut monikäyttöisen duunariroolinsa esimerkillisesti. Tuloksellisesti hieman vaisu marraskuu on viime aikoina osoittanut piristymisen merkkejä.

Viime keväänä Puljujärvi ei pudotuspeleissä päässyt omalle tasolleen. Nyt on otollinen tilaisuus parantaa omaa kestokykyä myös paineen alla.

5) Mikko Koskinen, Edmonton Oilers

Koskinen on pitkään joutunut taistelemaan paikasta auringossa Mike Smithiä vastaan ja usein joutunut tyytymään kakkosvahdin rooliin. Tänä syksynä Koskinen on ottanut päävastuun Smithin loukkaannuttua ja vastannut haasteeseen mainiosti. Hän on voittanut 18 pelaamastaan ottelusta 12.

Tilastot eivät toki ole liigan kärkeä (torjuntaprosentti 90,2 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,16), mutta on muistettava, että Oilersissa maalivahti asettuu usein varsin epäkiitolliseen asemaan. Vaikka suomalaisen suoritustaso on edelleenkin kokonaisuudessaan miinuksella, viime kaudelta on tapahtunut kohtalainen harppaus eteenpäin.

Täysin se ei kuitenkaan Koskinen heikkoa torjuntatasoa selitä, ja siksi suomalaisen tasonnosto on noteerattava. Nykyään suomalainen antaa edes jonkinlaiset mahdollisuudet joukkueelleen voittaa − siis huomattava parannus viime kaudesta, jolloin Koskinen oli koko NHL:n heikoimpia maalivahteja.

Lähellä valintaa: Aleksander Barkov (ilman loukkaantumista olisi viiden joukossa), Mikko Rantanen, Roope Hintz, Kasperi Kapanen

Suomalaisten flopit

1) Joel Armia, Montréal Canadiens

Montréal Canadiensin odotettiin kyykkäävän satumaisen pudotuspelikesän 2021 jälkeen. Harva kuitenkaan osasi odottaa tällaista katastrofia.

Heikentynyt joukkue olisi kaivannut profiilinnostoa kokeneelta runkopelaajistolta. Armialta se ei ole onnistunut – ei pelillisesti eikä tuloksellisesti. Maalisarakkeessa yksi ainut täysosuma, tehopisteitä kasassa viisi. Kaikkea muuta kuin profiilinnosto.

2) Rasmus Ristolainen, Philadelphia Flyers

Kun Ristolainen sai kaivatun siirtonsa uppoavasta laivasta nimeltä Buffalo Sabres, oli miehen uralla nähtävissä suunnanmuutos. Surullinen totuus on, että Ristolainen pelaaminen Flyersissa on vieläkin epävarmempaa kuin Sabresissa.

Ristolaisella on uudessa joukkueessa paljon todistettavaa. Kentällä näyttämisen halu ei ole konkretisoitunut. Ristolaisen otteet ovat usein näyttäneet todella vaisuilta: ei merkkiäkään fyysisestä kamppailupelistä tai oman alueen hallinnasta.

ristolaisen peli ei ole parantunut uudessa seurassa

Omanlaisekseen vitsinaiheeksi on kehkeytynyt Ristolaisen plusmiinus-tilasto. Se on muuten tällä hetkellä −9. Mikään puolustus ei ole se, että joukkueesta löytyy kaksikin pelaajaa, joilla se on vielä huonompi.

3) Juuso Välimäki, Calgary Flames

Tähän kauteen lähdettäessä näytti jo siltä kuin Välimäki olisi vakiinnuttanut paikkansa Flamesin kolmosparissa. Alla oli lupaava viime kausi. Se jäi Flamesin kannalta lyhyeksi, mutta ainakin Välimäki suoritti kelvollisesti ja herätti riittävästi huomiota peliesityksillään.

Noin kuukausi kauden avauksesta Välimäki pudottiin farmiin. Kahdeksan ottelun saldo: kahdeksan ottelua tasapaksua junnaamista. Pelipaikan säilyttämiseksi olisi tarvittu pelin edistymistä, mutta oma taso ei riitä. Oman tason notkahtaminen ei varsinkaan ole edesauttanut NHL-haaveita.

Saako Juuso Välimäki pelinsä kulkemaan farmikomennuksen kautta?

Kuva © Getty Images

AHL:ssä Stockton Heatissa Välimäki on kerännyt kuusi syöttöpistettä yhtä monessa ottelussa, joten pelivire ainakin periaatteessa on kunnossa. Se pitää vain nostaa takaisin NHL-tasolle.

4) Joonas Korpisalo, Columbus Blue Jackets

Oli aika, jolloin Korpisalosta puhuttiin tulevaisuuden tähtivahtina NHL:ssä. Se aika tuntuu nyt kovin kaukaiselta, vaikkei siitä ole kuin noin puolitoista vuotta.

Ei tullut läpimurtoa kansainväliseen maalivahtieliittiin vaan taantuma. Elvis Merzļikins on nyt Blue Jacketsin ykkönen ja ihan ansaitusti.

5) Erik Haula, Boston Bruins

Joka kerta, kun Haula näyttää saavansa pelinsä uomiinsa uudessa joukkueessaan, vedetään matto jalan alta. Viisi seuraa neljän kauden aikana on omiaan pilaamaan kenen tahansa käsialan, kun mieltä korventaa huoli huomisesta.

Tällä kaudella epävarmuus on heijastunut tekemiseen kaukalossa pahemmin kuin kertaakaan aiemmin Haulan uralla. Peliaikaa ja vastuuta on annettu, mutta joukkue ei ole saanut paljoakaan vastineeksi.

Lähellä valintaa: Janne Kuokkanen

Seison Ljubljanica-joen varressa, kahvila Cacaon edessä. Olen saapunut Slovenian Ljubljanaan haastattelemaan HK Olimpija Ljubljanaa edustavia Paavo Hölsää ja Joona Ervingiä.

Koska olen tavoistani poiketen reilusti etuajassa, ehdin ennen pelaajien saapumista ihastella vielä hetken talvisen lumipeitteen saanutta pääkaupunkia, joka valmistautuu jo jouluun kovaa vauhtia.

Jokivarressa on paljon talviterasseja, joulutoreja ja valoja.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Kun kiekkoilijat saapuvat paikalle, siirrymme kahvilan sisätiloihin, vaikka jokivarressa olevilla terasseillakin olisi lämpölamput. Etenkin ilta-aikaan kuhano vinon eli hehkuviinin nauttiminen ystävien seurassa ulkosalla vaikuttaa olevan erittäin suosittua.

Istuuduttuamme pöytään tarjoilija tiedustelee tilauksiamme. Toista kauttaan Ljubljanassa pelaavan Hölsän tilaus soljuu sujuvalla sloveenilla.

− Jonkin verran osaa höpötellä. Viime vuonna ei ollut muita ulkkareita, niin motivoi vähän opettelemaan, että pysyy jotenkin kartalla mitä kopissa tapahtuu. Pystyy sitten englanniksi liittymään mukaan, 27-vuotias SaiPa-kasvatti valaisee kielitaitonsa taustoja.

Slovakiassa aiemmin kiekkoillut ja nyt ensimmäistä kauttaan Sloveniassa pelaava Erving nyökyttelee päätään.

− Olen huomannut, että aika paljon samoja sanoja kuin slovakissa pystynyt käyttämään. Esimerkiksi kahvin tilaaminen menee aika samalla kaavalla, puolustaja kertoo.

Liigan sijasta Keski-Eurooppaan

Hölsä on pelipaikaltaan maalivahti, joka nousi SaiPan ja Jokipoikien junioreista viiden kauden ajaksi Mestikseen. Ennen ulkomaille siirtymistä neljä kautta kului RoKissa ja välissä yksi Keuruulla. KeuPan riveissä kaulaan ripustettiin kauden päätteeksi hopeinen mitali.

Erving puolestaan kävi juniorina ottamassa tuntumaa ruotsalaiseen kiekkoiluun Asplöven HC:n eri joukkueissa. Ruotsista paluun jälkeen viisi kautta kului JYPin sopimuspelaajana. Liiga-otteluitakin kertyi kourallinen, mutta KeuPa-laina kaudella 2017−2018 teki Ervingistä Mestiksen mestarin ja toi toistaiseksi uran ennätyspisteet. Seuraavat 2,5 kautta Haukiputaan Ahmojen kasvatti pelasi Slovakian pääsarjaa HK Popradin joukkueessa, minkä jälkeen päätti viime kevään Mestiksessä IPK:n riveissä pronssimitaliin.

Kummallakin heistä on menossa ensimmäinen kausi ylikansallista Itävallan pääsarjaa ICEHL:ää. Kuinka kiekkoilijat ovat Ljubljanaan päätyneet?

− Etsin pitkään Liiga-paikkaa ja tuntui siltä, ettei ovi sinne meinaa aueta. Sitten ajattelin, että täällä olisi parin vuoden projekti, että seura pelaa "Alpsissa" ekan vuoden ja nousisi kabinettipäätöksellä tähän ICE-liigaan. Se kiinnosti kyllä paljon. Oli ihan selkeää, että tuossa olisi mahdollisuus päästä eteenpäin hyppäämään. Eka kausi ulkomailla joka tapauksessa Alppiliigassa ja jos koppi tarttuu, saisi paikan tässä liigassa. Se oli selvä homma, että mahdollisuus pitää käyttää, Hölsä vastaa.

− Olin Slovakiassa 2,5 kautta ja kävin Suomessa viime kaudella. Sen jälkeen tuli kiinnostusta täältä päin. Tiesin, että [ICEHL] on tasokas sarja ja paljon kokeneita pelaajia. Pystyy menemään eteenpäin, jos täällä pelaa hyvin. Siitä se lähti. Ihan kiva, kun Paavo oli kanssa täällä, oli pehmeä laskeutuminen. Paavo näytti paikkoja ja opetti kieltä. Oli kiva jerrytellä suomeksikin, ei tarvitse vaan enkkua puhua, Erving puolestaan avaa lähihistoriaansa.

Maanmiehen joukkueeseen saaminen vaikuttaa olevan kummallekin mieluinen asia.

− On se mukava ja saa välillä höpöttää suomeksi, tai vähän kotimaan asioita, jotain spektaakkeleita mitä sattunut olemaan käydä läpi. Ja ottaa urheiluvisa lounaalla, se on meidän yksi rutiini. Meikä kyllä yleensä voittaa, alkaa käydä vähän tylsän puoleiseksi, heittää Hölsä, ja molemmat nauravat päälle.

− Ja viime kaudella kun Pullin Juuso tuli tänne, oltiin jouluun asti ilman muita ulkkareita, se oli iso juttu silloin. Sai vähän ulkkareita ja ennen kaikkea suomalaisia kavereita. Se on mukavaa, jatkaa Hölsä vielä.

Ylikansalliset sarjat tarjoavat mahdollisuuksia

Ljubljanalaisen jääkiekon juuret ulottuvat vuoteen 1928, tuolloin perustettiin Jugoslavian alueen ensimmäinen kanadalaisin säännöin pelannut joukkue SK Ilirija. Sotien ja useiden poliittisten muutosten jälkeen seuran nimeksi vakiintui lopulta vuonna 1962 HDD Olimpija Ljubljana.

Nykyinen HK Olimpija oli alun perin HDD Olimpijan amatööripohjalta toiminut farmiseura, mutta jälkimmäisen kaaduttua taloudellisiin ongelmiin EBEL-kauden 2016−2017 päätteeksi HK Olimpija muutti toimintansa ammattilaisjoukkueeksi.

Vihreä lohikäärme on niin kaupungin kuin joukkueenkin tunnus.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

ICEHL, jossa tulokasjoukkue HK Olimpija Ljubljana keikkuu kärkisijoilla, tunnettiin pitkään nimellä EBEL. Pääsponsorin vaihduttua myös liiga vaihtoi nimeään. Suomalaisille ICEHL ei välttämättä ole kovin tuttu, vaikka jonkin verran pelaajia on siirtynyt ICEHL:stä Suomen sarjoihin ja päinvastoin.

− Matikaisen Petri, joka on Klagenfurtissa valmentajana, kiteytti aika hyvin. Täällä ei voi sanoa, että on yhdentyylinen liiga. Jotkut puolustaa enemmän ja vaikka tuo Innsbruck, joita vastaan on huomenna matsi, ne hyökkää, hyökkää, hyökkää ja liikuttaa kiekkoa. Pitää olla kaikkeen varautunut, varsinkin maalilla. Kuitenkin hyökkäysvoittoisempaa lätkää, pikkaisen enemmän vanhanajan jääkiekkoa. Sarjan fyysisyydestä en osaa sanoa mitään, kun itse pyrin välttämään kontaktia, maalivahti virnuilee.

− Slovakiaan verrattuna nopeampaa vielä. Sielläkin oli paljon hyviä kokeneempia pelaajia, mutta sitten välillä haluttiin hakea sellaista kaunista peliä. Täällä ehkä on enemmän suoraviivaista, mekin pelataan koko ajan aika pystyyn ja ollaan aika ärsyttävä joukkue pelata vastaan. Mennään täysillä joka tilanteeseen. Kyllä varsinkin kärkijoukkueita vastaan aika nopeita on pelit. Paljon hyviä pelaajia vastassa, kiva kyllä pelata, näkee Erving kenttäpelaajan roolistaan käsin.

Hölsä painottaa vielä, että kaikki joukkueet ovat erilaisia. Kauniista pelistä tai taitokiekosta hän ottaa esimerkiksi tšekkiläisen Tesla Orli Znojmon joukkueen.

− Niillä oli älyttömän hyvä ylivoima. Siellä saattoi tulla neliön läpi parikin syöttöä, eikä edes välttämättä pelattu alivoimaa huonosti. Sieltä tuli niin taitavia jätkiä, että ne sai rikottua neliön, se on jäänyt mieleen.

Erving kertoo pitävänsä pelin fyysisyydestä. Hän pitää linjaa hieman sallivampana kuin vaikkapa Suomessa, mutta kuitenkin selkeänä ja samana kaikille.

− Jos tulee vaikka kulmasta viivaan kiekko ja kiekotonta alkaa boksaamaan, kyllä siinä saa ihan kunnolla painia välillä, että ne pysyy poissa maalilta, hän kuvailee.

Hölsä on samaa mieltä ja kertoo havainnoineensa, että maalin edustalla saisi käyttää mailaa hieman vapaamuotoisemmin.

− On ollut enemmän aikaa seurata pikkujuttuja, kun on ollut loukissa, niin katsoin kun Ben Blood paini meidän kanukin kanssa. Blood painoi kaverin maaliin, koski ihan omiinkin kylkiluihin, kun sieltä tuli poikkaria, hän kertoo esimerkkinä.

− Se on ihan hyvä, että on se uusi veskarin alue, ettei pääse kulmiin menemään. Ei tartte mennä vääntämään, hän lisää vielä ja naureskelee jälleen.

Vauhtia Alppiliigasta

Olimpija siis pelasi viime kaudella vielä AlpsHL:ää, joka on Itävallan kakkossarja, tavallaan ICEHL:n mestis. Hölsä kirjautti viime kaudella tilastoihin uransa huippulukemat, kun 24 ottelussa torjuntaprosentti oli 94,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo oli vain 1,20 per ottelu. Hänen mielestään askel sarjatasolta toiselle on suuri. Vaikka AlpsHL:ssä onkin hyviä yksittäisiä pelaajia, tasoero sarjan kärjen ja häntäpään välillä on turhankin iso.

− Meillä oli tosi hyvä joukkue viime kaudella, niin oli sitten jotain 8−0-pelejä. Siellä oli niitä itävaltalaisia farmijätkiä ja ne ei ehkä saaneet kasattua niin hyviä porukoita. Kärkiukot, kuten Italian porukat mitä oli viime vuonna, ja Red Bullin juniorijoukkueet, ne on kyllä ihan hyviä jääkiekkojoukkueita, Hölsä summaa.

Tasoerojen kaventuminen olisi hyvä asia, vaikka aivan suoraan maalivahti ei sitä sanokaan.

− Ei se (8−0-pelit) ole kivaa kellekään, Voihan se näyttää Eliteprospectsissa kivalle toiselle osapuolelle, mutta ei sillä ehkä jääkiekon kanssa ole tekemistä, hän muotoilee asian humoristiseen tyyliinsä.

− Voin suositella kyllä lähtemään, jos on sama tilanne kuin itsellä. Sieltä voi saada hyvän ponnahduslaudan ja jengi sit löytää. Mestistä ei hirveesti tunneta täällä päin maailmaa, se on ehkä ihan hyvä käydä näyttämässä mitä osaa. Ja yksi hyvä vaihtoehto on Alppiliiga mun mielestä, Hölsä kiteyttää.

Hölsä pelasi Suomessa neljä kautta RoKin maalinsuulla.

Kuva © Timo Savela

Mestiksestä on jonkin verran puhuttu nuorten miesten sarjana. Liigajoukkueiden yhteistyö tuo sarjaan pelaajia, jotka hakevat peliaikaa kasvaakseen korkoa sopimusjoukkueelleen. Hölsä ja Erving allekirjoittavat, että nousu Mestiksestä Liigaan käy vanhemmiten alati vaikeammaksi.

− Nuorilla pelaajilla on todennäköisemmin enemmän pelivuosia edessä, niin kyllähän ne huomataankin helpommin. Mahdollisuus potentiaaliin kasvaa sitten paremmaksi ja totta kai sitten varmaan hommataan herkemmin. Se on vaikeeta vanhempana kivuta. Mutta on näitäkin ollut, ei se mahdotonta ole, näkee Hölsä.

− Onhan se muuttunut paljon Mestiskin − silloin kun alkoi itse pelaamaan, oli KooKoo ja Jukurit sarjassa, Erving muistelee.

Mainittujen joukkueiden nousu Liigaan on korostanut tasoeroa Mestikseen. Hölsä toivookin, että Mestikseenkin saataisi muutama kova ulkomaalaispelaaja kirittämään kotimaista väkeä. Molemmat kuitenkin ymmärtävät, että loppujen lopuksi kyse on resursseista ja sitä kautta rahasta.

− [Esimerkiksi] ICEHL, ja brittien liiga on kans mennyt paljon eteenpäin, ja Ranskan liigastakin kuuluu hyvää juttua, siellä alkaa kärkiporukat olla aika hyviä, avaa Hölsä rahan vaikutusta.

Maalivahti toistaa vielä mielipiteensä ulkomaille lähtemisestä. Hänen mielestään ICEHL sujahtaa sopivasti Mestiksen ja Liigan välimaastoon ja tarjoaa sitä kautta aiemmin mainitun väliportaan.

− Helpompihan se on ottaa ensin pienempi askel isommassa roolissa ja sitten koittaa, kuin tehdä koko homma kerralla, hän jatkaa.

− Siistiä sekin [Mestis] oli, voisi varmaan tietyllä tapaa olla vieläkin. Kuitenkin on siihen vaihtelua, että voi mennä pelaajana eteenpäin ja ehkä ihmisenäkin. Vähän nähdä maailmaa siinä sivussa, Hölsä kiteyttää.

Yksi slovenialaisia erikoisuuksia on, että joukkue pelaa myös kansallista sarjaa ICEHL:n ohella. Sarjassa on mukana yhteensä kahdeksan joukkuetta. Erving kertoo, että Ljubljana on pelannut Slovenian sarjaa pääasiassa A-nuorten voimin. Parhaalla kokoonpanolla Olimpija on pelannut kaksi ottelua hieman pohjoisemmasta Sloveniasta tulevaa HDD Jeseniceä vastaan.

− Se on kovin vastustaja siinä sarjassa. Otettu vaan tuntumaa vähän, että tiedetään millainen joukkue pleijareissa tulee vastaan, sanoo Erving.

− Playoffit on se pääjuttu. Vaikka sitä ei uskoisi, varsinkin nyt kun pelataan eri sarjaa, niin se on täällä hengen ja elämän kysymys, että se pitää voittaa. [Olimpija ja HDD Jesenice] on verivihollisia keskenään ja ilmeisesti jonkin verran sponsoritkin innostuu siitä, jos tulee se pääsarjan mestaruus, kuvailee Hölsä.

Pelaajien tarinoinnista käy selväksi, että joukkueiden ja kannattajien välillä kipinöi ja katsomossakin meno on näkemisen arvoista.

− Meidänkin viime kotipelissä oli poliisit rynnäkkövarusteissa valmiudessa. Jos jotain syttyy, niin fanit lähtee siihen hommaan kunnolla. Siellä ollaan varautuneita kaikkeen. Ilmeisesti joskus historiassa on ollut vielä railakkaampaa, Erving naureskelee.

− Suomessa mietitään, uskaltaako taputtaa tai heittää paidan pois. Tai panna soihdun palamaan. Täällä ne ei mieti vaan ne tekee, Hölsä kertoo.

HK Olimpijan kotihalli Hala Tivolin kannattajakatsomo on äänekäs ja näyttävä.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Puoliammattilaisesta täysipäiväiseksi kiekkoilijaksi

Ervingin ja Hölsän kanssa keskustellessa käy hyvin pian selväksi, että pelaajat ovat erittäin tyytyväisiä jääkiekkoelämäänsä Sloveniassa. Joukkue hoitaa asiat viimeisen päälle.

− Yleisesti, aika hyvin on saanut keskittyä jääkiekkoon, että ei oo tarvinu hoidella jään ulkopuolisia asioita. Saanut pelata vain jäällä, niin se on ihan jees, sanoo Erving hieman arvoituksellisesti.

− Kyllähän tämä on iso harppaus ammattimaisempaan hommaan, että ei tartte kesällä käydä duunissa, se on hyvä juttu. Kyllä täällä on kaikki hierojista lähtien hoidettu hyvin, lääkärit on koko ajan matkassa ja näkee, että pelaajiin on panostettu. Oli meillä Mestiksessäkin hyvin hoidettu hommat, mutta se on kuitenkin eri asia lopun viimein, selittää Hölsä.

Haastattelun hetkellä molemmat ovat tositoimista sivussa loukkaantumisen vuoksi. He vakuuttavat, että myös vammat on otettu tosissaan ja hoidettu mitä parhaimmalla tavalla.

Hölsän kuntoutusta on seurannut sekä fysioterapeutti että lääkäri, ja lisäksi käytettävissä on ollut vielä erikoisfysioterapeutti. Erving puolestaan sanoo, että näiden lisäksi hän pääsi käymään Suomessa omalla lääkärillään. Kuulostaa siltä, että ammattimaisuus on tässäkin avainsana?

− Erona Mestikseen, niin juurikin se. Tää on ihan ammattilaishommaa ja pelaajat laitetaan kärkisijalle, se on upeeta. Mutta resursseistahan se on kiinni, Hölsä sanoo ja muistuttaa edelleen, että Mestiksessäkin homma toimii.

Erving pelasi useita kausia Mestistä JYP-Akatemiassa.

Kuva © Timo Savela

Keski-Euroopan liigoihin jäähdyttelemään?

Kun keskustelu siirtyy ICEHL:n tasoon kotimaisiin sarjoihin verrattuna eri mittarein, Liiga saa molemmilta pelaajilta arvostusta. Mutta heitä kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että asioita ei parane ottaa itsestäänselvyytenä Liigan toimistolla.

− Palkallisesti varmaan Klagenfurt pystyy mätsäämään ja ylikin. Toki niillä on semmoinen kulttuuri, että pystyvät pelillisestikin mätsäämään. On ne ihan hyvin pelannu CHL:ssä. Suomea kuitenkin arvostaa vielä aika paljon, näkisin niin päin, että kun täällä pelaa hyvin, voi päästä Liigaan. Ehkä ero ei ole niin iso, mitä se on ollut vaikka kymmenen vuotta sitten. Ei tämä mikään jäähdyttelyliiga ole, kyllä tänne pitää ihan päästä, paaluttaa Hölsä.

− Suomenkin liiga jonkin verran nuorentunut. Jos vertaa tähän liigaan, täällä saattaa olla jonkin verran kokeneempiakin pelaajia keskimäärin. Kuten Paavo sanoi, niin Klagenfurt CHL:ssä, eikö ne voittaneet Leksandin? muistelee Erving.

Keskieurooppalaisten sarjojen maine ei ole pelaajien mukaan Suomessa päivittynyt asiaankuuluvalle tasolle. Ajatus uraansa lopettelevien, viimeisiä rahastuksia tekevien pohjoisamerikkalaisten tähdittämistä sarjoista istuu sitkeästi kiekkoseuraajien mielessä.

− Voi olla jäänyt semmonen kuva, että lähdetään vähän jäähdyttelemään, mutta jos katsoo vaikka noita pelejä, mitä on ollut CHL:ssä, niin [ICEHL-joukkueet] pystyy kyllä pelaamaan hyvin. Haastamaan, voittamaan, kyllä se jostain kertoo, Erving pohdiskelee.

Hölsän mukaan Suomessa ei ole välttämättä herätty siihen, että muualla tehdään paljon töitä ja erot ovat kaventuneet. Keskieurooppalaisten sarjojen mielikuvat ja arvostus ovat jääneet turhan alhaiselle tasolle. Palkkapolitiikassa hän kertoo kyseen olevan paljon muustakin kuin tilille napsahtavasta summasta.

− Esimerkiksi täällä, eihän eläminen juurikaan maksa. Kun oli puhetta, miten seura on hoitanut hommat, niin löytyy kämppä ja auto ja Joonalla taitaa olla vielä erikoishommana aamupala, kuittaa Hölsä, ja molemmat naureskelevat jälleen.

− Eihän sitä rahaa hirveästi mene mihinkään. Että se palkka on rahaa itelle, 8 kuukautta toki tilikausi. Mutta ei tarvitse käyttää asumiseen tai autoon ja siitä on jo verot maksettu pois, hän listaa.

Elämää Ljubljanassa

Normaalien työsuhdeasioiden lisäksi uudesta kotikaupungista on muitakin etuja. Jääkiekko on tietenkin pääasia, jota ilman herrat eivät maassa olisi, mutta kehuttavaa löytyy seuran ulkopuoleltakin.

− Kun katsoo ympärilleen, niin onhan tää huikea kaupunki, täällä on kaikki mitä tarttee. Ollut ihan elämys varsinkin tämä toinen vuosi, kun on ollu paikat auki. Viihtynyt älyttömän hyvin. Täällä on nähtävyyksiä vähän joka suunnassa, Ljubljana on hieno, mutta tästäkin kun lähtee niin välimatkat on tosi lyhyitä ja löytyy Alpit tosta, sitten hieno järvi, ja merenrannalle on joku tunnin matka, Hölsä luettelee.

− Se on vähän eri kuin lähteä Rovaniemeltä painaa, ei ihan lähimaastossa ollut välttämättä mitään. No Levi, hän lisää jälleen naureskellen.

Hölsän ja Ervingin taustalla on Ljubljanan kuuluisa Lohikäärmesilta, Zmajski most.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Itävallan koronasäädökset ovat hankaloittaneet vapaa-ajan matkustamista, ja toiveissa onkin, että naapurimaa aukeaisi kunnolla.

− Jos sattuu olemaan pari päivää vapaata, tekemistä kyllä löytyy. Nyt on ollut tiukkaa aina ennen vieraspeliä, kaikki pitää testata päivää ennen vaikka olisi koronapassi, muistelee Erving rajoituksia.

Pelimatkat ICEHL:ssä sujuvat bussilla, sillä yleensä matkat ovat verrattain lyhyitä. Pääasiassa reitit kulkevat moottoriteitä pitkin. Ljubljanasta pisin, 8−9 tunnin reissu suuntautuu länsi-itävaltalaiseen Dornbirniin, joka sijaitsee lähes Saksan ja Sveitsin rajalla. Matkustaminen ICEHL:ssä ei siis tuota ongelmia, mutta Alppiliigasta ja Slovakiasta kaikki kokemukset eivät ole yhtä mairittelevia.

Hölsälle on jäänyt mieleen erityisesti vierasmatka Italian Val di Fassaan. Tomáš Duba oli jo etukäteen varoitellut, että reissu saattaa olla melkoinen kokemus. Serpentiinitietä ylös ja alas kulkenut reitti saattaisi tuottaa jopa huonovointisuutta.

− Parempi oli että nukkui, ei tarttenut kattoo että missä sitä mennään, miten lähellä aita on. Välillä ei ees ollu aitoja, muistelee Hölsä.

Matkojen ja pelaamisenkin ohessa ehtii hiukan katsella maisemia. Vaikka pelipäivänä ei turistina pyörimiselle olekaan aikaa eikä sijaa, joskus paikkakunnalle matkustetaan päivää etukäteen.

− Hienoja paikkoja nähnyt. Tietysti kovia pelejä, mutta samalla vaikka kun mentiin Bolzanoon, niin se on vuorisolassa. Vuoret meni [kaupungin] ympäri, oli siinä kiva lähteä alkulämmittelylle, tunnelmoi Erving.

Mutta keksii Hölsä yhden asian, joka on Suomessa paremmin.

− Parempaa kahvia pitäis kyllä saada. Joonahan osti pannun...

− Mä aloin tekee pannukahvia, se menee aika lähelle moccamasteria, Erving vastaa.

− Pitää varmaan lähtee sinne sit kahville, tuumaa Hölsä.

− Ihan hyväähän tämäkin on, mutta tässä on puolet kermaa. Ei oikein löydy sellaista hyvää filtterikahvia, ei ole sellaista mitä on Suomessa.

Ulkomaalaisvahvistuksen paineet

Joukkueeseen hankittujen pelaajien tehtävänä on luonnollisesti toimia vahvistuksena, ja erityisesti tätä odotetaan ulkomaalaisilta pelaajilta. Suomen arvostus kiekkokartalla on korkealla, joten kokeeko suomalainen pelaaja paineita ulkomailla pelatessaan?

Erving kertoo, että etenkin Slovakian aikana hän sai seurata sivusta, kuinka paine kasvaa.

− Mä olin ekana parina kautena ainoa ulkomaalaispelaaja, joka oli koko kauden. Toka kautena meillä, olisko ollut 46 pelaajaa siinä ringissä. Aika paljon vaihtui, jos ei homma alkanut natsaamaan. Tulostouhuahan tämä on, mutta ei sitä passaa liikaa miettiä. Keskittyy vaan omaan hommaan ja koittaa nauttia matkasta, puolustaja summaa.

Samoilla linjoilla on myös Hölsä tuumien, että parhaiten homma sujuu kun ei mieti liikoja. Mutta nurkan takana voi aina odottaa yllätys.

− Viime vuonna pelattiin Jeseniceä vastaan cupia, hävittiin peli 1−0 rankkareilla. Koutsihan lähti tunti pelin jälkeen menemään. Ei oo koutsia ikinä erotettu omasta joukkueesta, niin oli se aika semmonen startti, huomasi että kyllä nää ihan tosissaan on. Uudenvuoden jälkeen ne laittoi kolme pelaajaa pihalle, vaikka oltiin Alppiliigan kärjessä. Mutta ei odotuksiin nähden onnistunu, hän kuvailee.

Kannattajakatsomo tuo halliin ääntä ja tunnelmaa.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Ennen kuin on aika päästää seuratoverit omiin menoihinsa, täytyy vielä kysäistä, käydäänkö otteluissa ylimääräistä sananvaihtoa suomalaisten kesken?

− Paavo yleensä huutelee aika paljon, Erving huikkaa ja virnistää päälle vitsin merkiksi.

− Riippuu ihan mielentilasta, välillä tulee heitettyä ihan vitsiä ja välillä kuumennettua, Hölsä vastaa.

− Suomalaiset on aika iisisti, sitä ei mene ensimmäisenä niille huutelemaan. Itse en ikinä kato edes rostereita ennen peliä, että en tiedä ketä siellä on. Saattaa tulla yllätyksenä et ai tuolla olikin suomalainen, hän sanoo, ja jatkaa pienellä tarinalla.

− Italialaisille oli ainakin viime vuonna ihan hauska heittää juttua. Oltiin Vipitenossa pelaamassa, vähän kylmempi halli ja semmonen hetki, että ne ei oikein saanut hyökkäyksiä meidän päähän. Oli toisen erän lopussa paikka ja just soi summeri kun ne oli päässyt sinisen yli. Huikkasin kaverille, että olisit vaan ampunut kun tulee kylmä tässä teidän hallissa. Sieltä tuli useempi äijä perään, hän muistelee.

Erving kysyy, eikö seuraava erä ollut sitten vähän tiukempi.

− Totta kai. Se ei ehkä ihan toiminut, mutta oli hauska pelata. Kyllä me se erä voitettiin, mutta oli huomattavasti tiukempi ja ne rupes tulee maalille. Tuli ehkä vähä keppiäkin, Hölsä lopettaa, edelleen pilke silmäkulmassa.

Vauhtia, rytinää, ja organisoitua kannustusta

Ljubljanan jäähalli Hala Tivoli sijaitsee Tivolin puistossa, noin kahden kilometrin kävelymatkan päässä Lohikäärmesillalta. Katsomoon saa joulukuussa ottaa puolet kapasiteetista eli 3500 henkeä. Parkkipaikalla käy vilinä ja areenan kulmalla olevassa baariterassilla on jo hyvä pöhinä päällä.

Terassi vetää väkeä hieman viileämmälläkin ilmalla.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Hallissa sisällä näkee, että tiloja olisi reilusti sekä lisäyleisölle että heidän palvelemiselleen. Vihreitä pelipaitoja ja huiveja vilisee ympäriinsä jo puolisen tuntia ennen ottelun alkua.

Ottelun alkamisaika on suomalaisittain melko myöhäinen, vasta 19.45. Joukkueiden esittelystä lähtien varsinaiset otteluun liittyvät kuulutukset tulevat sloveenin lisäksi myös englanniksi, joten aivan kaikkea ei paikallista kieltä taitamattoman tarvitse arvata ja päätellä. Avauskiekon käy pudottamassa selvästi jokin suuri paikallinen tähti, mutta valitettavasti minulla ei ole hajuakaan, kuka ja miksi.

Kello lähtee käyntiin ja ottelu alkaa. Ensi minuuteista asti näyttää siltä, että Hölsä ja Erving todellakin tiesivät, mistä puhuivat. Vauhti ja syke pelissä on kovaa, kiekko ja pelaajat liikkuvat päästä päähän liukkaasti. Kyse ei ole kuitenkaan koohottamisesta, vaan laadukkaasta jääkiekkoviihteestä. Ensimmäiselle erätauolle mennessä maaleja ei ole vielä nähty.

Erätauolla avauskiekon pudottajan henkilöllisyys selviää. Kyseessä on suosittu laujala-lauluntekijä SoulGreg Artist, joka esittää tauolla Slovenian olympiajoukkueelle tekemänsä kannustuskappaleen Slovenija Zmore! Hallin puolelle äänyt yleisö viihtyy ja esityksen päätyttyä laulajalla on paljon ylävitosia ja nimmareita annettavana sekä yhteiskuvia otettavana.

Toisessa erässä hyvätasoinen kiekottelu jatkuu. Kotiyleisön harmiksi Innsbruck Haie siirtyy pian 0−1-johtoon ja erän puoliväliin mennessä johto on revennyt jo kolmeen maaliin. Kotijoukkueen päävalmentaja Mitja Šivic tsemppaa joukkuettaan isoilla kirjaimilla, ja omaa, kovaäänistä apuaan tarjoaa myös kannattajaporukka Ledeni zmaji, Jäälohikäärmeet. Olimpija saa kavennusmaalin aikaiseksi ylivoimalla vielä toisen erän loppupuoliskolla.

Rytmikäs kannustus jatkuu kolmannessa erässä. Kotijoukkue tulee maalin päähän, kun ottelua on jäljellä reilu kahdeksan minuuttia. Kannattajakatsomossa huudetaan, lauletaan ja soihdutetaan.

Ottelun lopussa Olimpija yrittää tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mutta maalivahti Žan Usin luistellessa vaihtoon joukkueelle vihelletään jäähy liian monesta pelaajasta kentällä. Joukkue protestoi jäähyä vahvasti, kannattajat erittäin voimakkaasti. Protestointi ei auta, eikä Olimpija saa tasoitettua ottelua.

Vaihdan vielä hallin tyhjennyttyä muutaman sanan suomalaispelaajien kanssa. Ymmärrettävästi heillä olisi jo kova polte päästä pelaamaan itsekin ja niukan tappion seuraaminen katsomosta on vaikeaa. 

Poistuessani hallista kuljen vielä uudelleen areenan kulmabaarin ohi. Anniskelu on säädösten mukaan loppunut kymmeneltä, mutta tappiosta huolimatta terassilla on leppoisan menevä tunnelma. Kiinnostaisi kovasti nähdä, miten meno muuttuu, kun Jesenice saapuu kylään.

Myös Paki-maskotti kävi jäällä SoulGreg Artistin esiintymisen aikana.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Jouluaattona jääkiekko-Twitterissä puhuttiin aivan muusta kuin Joulupukista. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ilmoitti peruvansa kaikki tammikuun turnaukset pahentuneen koronavirustilanteen vuoksi. Tämä tarkoitti sitä, että alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat peruttiin toista vuotta peräkkäin.

Tieto aiheutti myrskyn sosiaalisessa mediassa, sillä samaan aikaan U20-kisat ovat käynnistymässä normaalisti. Myös vuosi sitten poikien U20-kisat järjestettiin, tuolloin turnaus järjestettiin kuplassa. Nyt kisoihin pääsee myös katsojia jonkin verran.

IIHF oma tiedote hukkui nopeasti U20-kisojen hypetykseen sen somekanavissa.
Tyttöjen kisat peruttiin, poikien kisat voidaan pitää.

IIHF:n ilmoitus tuli ennen kuin alle 20-vuotiaiden poikien MM-kisat alkoivat. Kaiken järjen mukaan myös nämä kisat olisi täytynyt perua, sillä turnaus huipentuu tammikuun puolella. Näin ei tietenkään tehty.

Perusteluna käytetty koronavirustilanteen pahentuminen on julkisuustemppu. Tyttöjen kisat eivät tuota taloudellisesti, kuten poikien U20-kisat, joten helpommaksi tulee niiden peruminen kuin hoitaa kisat esimerkiksi kalliissa kuplassa.

Tyttöjen MM-kisat ovat kuitenkin ponnahdusalusta naisten maajoukkueisiin. Nyt osalla Tyttöleijonien pelaajista kokonaan jää väliin mahdollisuus edustaa Suomea ikäluokkansa MM-kisoissa. Seuraava mahdollisuus on Naisleijonat, mutta mahdollisuudet ovat pienemmät, ellei ei ole maajoukkuekokemusta juniorivuosilta.

Sehän ei tietenkään haittaa, kun kyse ei ole tulevaisuuden NHL-pelaajista. Kyse voisi kuitenkin olla tulevaisuuden Premier Hockey Federation -pelaajista eli naisten ammattilaissarjan pelaajista.

Kaikki IIHF:n alaiset tammikuun turnaukset peruttiin suoraan. Kisojen siirtämistä ei edes ajateltu. Poikien kisojen kohdalla taas siirto olisi taatusti ollut ensimmäinen asia, jota olisi ehdotettu.

Kansainvälisen Jääkiekkoliiton sivuilla kerrotaan näin: "IIHF rohkaisee jäseniään edistämään jääkiekon pelaamista naisille ja tytöille". Julkisuudessa näkyneet ratkaisut ja päätökset eivät tue tätä lausetta.

Tasa-arvo ei toteudu Kansainvälisen Jääkiekkoliiton päätöksissä.

Jos edes perustason tasa-arvo toteutuisi, tyttöjen kisoille olisi tehty varasuunnitelma jo etukäteen tai vaihtoehtoisesti ilmoitettu, että kisat siirretään ja tarkemmista järjestelyistä tiedotetaan myöhemmin. 

Onneksi tyttökiekolle on löytynyt tukijoita IIHF:n ulkopuolelta. Ontario Women's Hockey Association ilmoitti Twitter-tilillään, että olisi kiinnostunut järjestämään alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat. OWHA mainostaa, tarjoaa ja luo tilaisuuksia naisten ja tyttöjen jääkiekon pelaamiselle Ontariossa. 

OWHA would be pleased to step up to host the U18 Women's World Championship to ensure the players are supported. We commit to working with @IIHFHockey @HockeyCanada and Federations on timing and safety. https://t.co/nn9J6EIrHO

— Ontario Womens Hockey (@OWHAhockey) December 25, 2021

Pelipäivä!

Vaan ei ollutkaan.

Tämä ehti muodostua jo teemaksi Kanadassa pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Kisoista peruttiin kahden päivän aikana kolme ottelua, mikä muodosti läpitunkemattoman tummia pilviä kisojen läpiviennin ylle.

Tartunnoista ollaan ymmällään. Alkuperä ei ole selvillä, mutta sen Suomen joukkueen GM Kimmo Oikarinen kertoi, että hotelli ei ole oikeastaan kupla viime vuoden tapaan, vaan siellä on paljon joukkueisiin kuulumatontakin väkeä. Tulkitsin rivien välejä oikein tai en, turhautuminen tilanteeseen olisi vähintäänkin ymmärrettävää.

Käytännössä joukkueet ovat siis kuplassa, joka ei ole kupla. Kontakteja voi välttää tiettyyn pisteeseen saakka, mutta olosuhteet eivät vastaa kuplaa, vaan pienimuotoista eristäytymistä.

Kisajärjestelyistä esimerkiksi vaatimaton markkinointi voidaan katsoa läpi sormien, mutta suurin otsikoin vannotun terveysturvallisuuden laiminlyömistä ei.

Onko IIHF asettanut hintarajan pelaajien viime vuotta vastaavalle turvallisuudelle? Ja kun hinta on ylittynyt, on järjestetty jonkinlainen epämääräinen himmeli, jonka varpaat ristissä ja peukut pystyssä on toivottu riittävän.

Eipä riittänyt, ja nyt koko kiekkoileva maailma miettii, mitä seuraavaksi? Alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat oli helppo peruttaa, mutta huomattavasti suuremman rahasampon kohdalla pillejä ei kovin kevyesti lyödä pussiin. Kisojen järjestäjät, IIHF ja Kanadan jääkiekkoliitto tekevät kaikkensa, että turnaus pelataan loppuun. Suurin uhka taitaa olla se, ettei joukkueita ole tarpeeksi pudotuspelien pelaamiseen.

Jos vuotavaa kuplaa lähdetään jälkijättöisesti paikkaamaan, toimenpiteiden onnistuminen on kaikkea muuta kuin taattua. Samaan aikaan kun tuomareille määrätään maskit naamalle, kaukalon ulkopuolella virus kulkee ihmiseltä toiselle lupaa kyselemättä.

Sen takia pian saattakin olla aika myöntää realiteetit: kisoja ei voida pelata loppuun.

Siitä syyttävä sormi osoittaa kisojen järjestäjätahoja, jotka halusivat paikata viime vuoden yleisöttömien kisojen tappioita menemällä sieltä, missä aita on matalin.

Rahalliset menetykset ovat suuria, mutta turnauksen keskeytyminen olisi jälleen yksi paha imagotappio IIHF:lle. Niitä sillä ja liiton uudella puheenjohtajalla Luc Tardifilla on viime aikoina riittänyt.

Ja niitä hänen on käsiteltävä, oli se sitten kuplassa, kuplassa joka ei ole kupla, tai missä tahansa.

Hyvästä suorituksesta tulee normaalitaso, mihin pitääkin pystyä. En halua satuttaa itseäni mahdollisella epäonnistumisella.

Nämä ajatukset kuvastavat erinomaisesti, kuinka Liigan vuoden tulokas ja pistepörssin voittaja Perttu Lindgren jätti NHL-kortin katsomatta ja on kärsinyt masennuksesta, vaikka palkintokaapissa on Sveitsin mestaruus ja sarjan arvokkaimman pelaajan palkinto – vieläpä eri kausilta.

Kaudella 2005–06 Ilveksen liigajoukkueeseen noussut keskushyökkääjä on kokenut urallaan paljon, ja koska 34-vuotias Davosiin asettunut Lindgren on tällä hetkellä ilman sopimusta ja keskittyy aivotärähdyskuntoutukseen, puhuttavaa riittää alppikodin kahvipöydässä, minne Lindgren on toimittajan ja kuvaajan kutsunut.

Lindgren varattiin Dallas Starsiin kolmannella kierroksella vuonna 2005, ja kaksi Ilves-kautta myöhemmin taitava keskushyökkääjä lähti 20-vuotiaana kokeilemaan siipiään Pohjois-Amerikassa.

– Eka vuosi Pohjois-Amerikassa oli kaikin puolin opettelemista, kunnon kulttuurishokki. Siihen aikaan Euroopassa oltiin harjoittelussa, vaatimustasossa ja yleisesti pelissä reipppaasti jäljessä. Itse olin pärjännyt puhtaasti lahjakkuudella enkä osannutkaan vaatia enempää.

15 vuodessa maailma on muuttunut: NHL:n seuraaminen Suomesta käsin on helppoa, ja suomalaiseen pelaajakehitykseen on panostettu enemmän. Kulttuurierot ovat kuitenkin ennallaan.

– Englanti taittui aika huonosti, ja ihan perusasioista piti parikymppisenä aloittaa. Muistan, kun menin Des Moinesiin, niin hotellihuoneen pöydällä oli viesti, että huone on maksettu neljäksi päiväksi ja sen jälkeen pitää hankkia oma kämppä.

Lindgren alkoi kysellä joukkuekavereilta asuntoa, mutta vaativa tehtävä se oli heti alkuun uudessa, englanninkielisessä suurkaupungissa ilman autoa.

– Ihan neljässä päivässä en kämppää saanut, mutta aika nopeasti se lopulta onnistui. Suomessa ja samoin täällä ulkomaalaispelaajat haetaan lentokentältä ja järjestetään perusasiat kuntoon. Itsekin sain puhelimen ja liittymän heti kun tulin. NHL:ssä opetetaan itsenäisyyttä ja omillaan pärjäämistä.

Uuteen kulttuuriin totuttelun ja asumisen kaltaisten käytännön asioiden hoitamisen ohessa piti myös harjoitella ja pelata jääkiekkoa AHL-tasolla. 69 ottelua tuotti 34 tehopistettä – samanikäinen James Neal pelasi seitsemän peliä vähemmän, teki kolme pistettä enemmän ja pelasi seuraavalla kaudella NHL:ssä.

Lindgren asuu perheineen Davosin upeissa vuoristomaisemissa.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

"Pelipaita jäi muistoksi ainoasta NHL-pelistä"

Lindgren kuitenkin palasi Suomeen ja tällä kertaa Lukkoon. Raumalle hankittiin Lindgrenin lisäksi muun muassa Tapparassa edellisenä keväänä pronssia voittanut päävalmentaja Rauli Urama ja yhteensä yli 600 NHL-ottelun verran kokemusta puolustaja Jeff Jillsonin ja hyökkääjä Antti Laaksosen muodossa.

Lukko päätyi kuitenkin runkosarjassa sijalle 11, eikä Lindgrenin pistesaldo 5+19 täyttänyt odotuksia. Edessä oli Lindgrenin toinen yritys kohti NHL:ää.

– Toisella kertaa oli paljon helpompi mennä, kun tiesi, mikä oli homman nimi ja oli helpompi hoitaa asioita.

Toisella AHL-kaudellaan Lindgren kokosi runkosarjassa jo 47 pistettä ja Calder Cupin finaaleihin asti kestäneissä pudotuspeleissä hän oli joukkueensa toiseksi paras pistemies – enemmän pisteitä Texas Starsissa sai aikaan vain Jamie Benn, joka oli runkosarjassa pelannut jo tulokaskautensa NHL:ssä.

Lindgren pääsi pelaamaan Stars-paidassa vain yhden ottelun.

Kuva © Getty Images

Myös Lindgren pääsi kokemaan NHL:n, mutta vain yhden pelin ajan.

– Pelipaita jäi muistoksi ainoasta NHL-pelistä. Olin ylhäällä vain sen yhden pelin ajan. Mulle soitettiin, että ehkä nostetaan tänään ylös. GM soitti vähän myöhemmin ja käski pakata kamat ja ajaa Dallasiin. Kolmen tunnin ajomatka, hotelliin ja pelikamojen kanssa hallille.

– Nopeesti sisään, nopeesti ulos eli seuraavana aamuna lähdin takaisin farmiin, söin lounaan ja illalla oli kotipeli. Ei ehtinyt oikein tajuta, että pelasin NHL:ssä.

Uutta kutsua Lindgren ei hyvistä otteistaan huolimatta saanut. Farmijoukkueesta moni muukin pääsi lyhyelle NHL-vierailulle.

– Joukkueella oli hyvä kausi, päästiin finaaliin. Itselläkin sujui hyvin, niin tuli tunne, että tännekö pitää jäädä. Jatkosta käytiin keskustelua, mutta päätin palata Lukkoon. Ajattelin ehkä voivani palata, jos pelit sujuvat Euroopassa hyvin, mutta ajatus oli jo jäänyt, kun siirryin KHL:ään.

Lindgrenin keittiönpöydän äärellä vierähti reilu tunti jutellessa jääkiekosta.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

"Raha ei paljon lämmitä pankkitilillä, kun lätkän lisäksi ei ole mitään mielekästä"

Kaudella 2010–11 Lindgren voitti Lukossa Liigan pistepörssin ja pronssimitalin. Seuraava kausi ei ollut samanlaista ilotulitusta, mutta edelleen Lindgren oli Lukon paras pistemies, vaikka runkosarjasta jäi yli kymmenen peliä väliin. Kauden 2012–13 Lindgren pelasi taas uudessa ympäristössä, KHL:ssä.

– KHL:ssä oli vaikeaa pelin ulkopuolella: meillä oli kolme lasta, tytär oli juuri syntynyt, vaimo ja lapset kävi Moskovassa, mutta käytännössä olin yksin.

Lindgren aloitti kauden Atlant Mytištšissä, mutta siirtyi kesken kauden Amur Habarovskiin.

– Habarovskiin perhe tuli mukaan, ja siellä oli mukavampi olla. Silloin huomasin, että ei ole mun juttu olla yksin jossain ja perhe muualla. En pysty nauttimaan pelaamisesta ja elämästä, jos on kotona yksin. Raha ei paljoa lämmitä pankkitilillä, kun lätkän lisäksi ei ole mitään mielekästä.

Parempi psyykkinen vointi on nähtävissä myös Lindgrenin tehoista: Atlant Mytištšissä 19 ottelussa 3+2, Amur Habarovskissa 21 ottelussa 5+6. KHL:ssä peli oli Lindgrenin mukaan laadukasta ja fyysistä, mutta venäläiseen mentaliteettiin oli myös vaikea sopeutua.

– Ulkomaalaisiin kohdistuvat odotukset ja vaatimustason ymmärrän, eikä siinä ollut ongelmaa, mutta siellä oli koko ajan ulkopuolinen olo. Habarovskissa taisi olla neljä jätkää, jotka puhui englantia.

– Olis pitänyt asennoitua hoitamaan vain oma hommansa, mutta itselle on aina ollut tärkeää, että pystyn nauttimaan sekä pelaamisesta että elämästä lätkän ulkopuolella. Täällä on ollut hyvä olla ja sillä tämä reissu vähän venähtikin.

“Täällä” tarkoittaa Davosissa, itäisessä Sveitsissä, missä Lindgren on perheineen viihtynyt jo kahdeksan vuotta.

– Venäjältä tultiin tänne, aluksi vuoden sopimuksella. Sitä on sitten jatkettu ja jatkettu taas lisää. Lasten kanssa tämä on ollut ihan mieletön paikka: koulut ihan vieressä, samoin harrastukset. Tätä ennen tuli reissattua, niin tänne oli hyvä asettua. Ja oma pelikin lähti kulkemaan, oli kiva pelata.

Lindgren on ollut lähes vuoden pelaamatta aivotärähdyksen vuoksi.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Mestaruusjuhlat tyhjässä kaupungissa

Heti toisella kaudellaan HC Davosissa Lindgren oli voittamassa Sveitsin mestaruutta. Fanikulttuuri on Sveitsissä Suomeen verrattuna aivan omaa luokkaansa ja Davos menestyksekkäimpiä seuroja, mutta mestaruusjuhlat kalpenevat suomalaiselle torijuhlinnalle.

– Voitettiin ratkaiseva peli Zürichissä ja tultiin Davosiin, niin kaupunki oli ihan tyhjä ja kaikki paikat kiinni. Vietiin hallille kamat, siellä oli pieni faniporukka, korkeintaan 30 henkeä. Parin ruotsalaisen kanssa istuttiin takahuoneessa ja katseltiin toisiamme, että pitäiskö lähteä kotiin. Mentiin sitten kotiin.

Mestaruus ratkesi Lindgrenin muistikuvien mukaan arkipäivänä ja laskettelukauden päätyttyä, joten 11 000 asukkaan kaupunki eli omaa rauhallista elämäänsä ilman turisteja.

– Viikko sen jälkeen oli iso paraati ja hevosajelut ympäri kylää, että silloin oli paljon porukkaa. Olihan se kiva juhlia viikkoa myöhemmin, mutta jotenkin se lässähti. Muistan, kuinka olin seuraavana päivänä kahden ruotsalaisen kanssa pitsalla, ja siinä vähän olutta tai viiniä juotiin.

– Zürichissä oli kyllä paljon faneja paikalla ja siellä oli kova meininki. Ja meillä on vakiopysähdyspaikka lähellä Zürichiä, siellä oli kans paljon faneja. Paikallisia faneja ei täällä olekaan ihan hirveästi, mutta muualta tulee paljon kannattajia.

Kahdeksan kauden aikana Lindgren on kohdannut HC Davosissa monia huippupelaajia, kuten maanmiehet Ville Koistisen ja Otso Rantakarin, NHL:ssäkin hyvällä tahdilla maaleja takoneen Devin Setoguchin sekä paikalliset seuraikonit Andres Ambühlin ja Enzo Corvin.

Viime kaudella HC Davos sai alkukaudeksi riveihinsä 24 NHL-kauden veteraanin, supertähti Joe Thorntonin, joka on pelannut Davosissa myös työsulkukausilla ja voittanut kaudella 2004–05 myös Sveitsin mestaruuden.

– Thornton on harjoitellut täällä joka kesä, vaimonsa on sveitsiläinen. Ihan hauska kaveri, mutta supertähti-status vähän näkyi. Mailan tuppi kun ei pysynyt kiinni, niin hän sanoi, ettei ole kymmeneen vuoteen itse laittanut mailojaan. Sanoin, että täällä joutuu tekemään.

Lindgren on saanut jo nimensä Davosin Hall of Fameen.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

"Kun tämä aivotärähdys tuli, ei ole enää samanlaista tavoitetta palata kaukaloon"

Pelkkää auvoa Davosissa vietetyt vuodet eivät kuitenkaan ole olleet. Kaudella 2018–19 Lindgren joutui HC Davosia yli 20 vuotta valmentaneen ja johtaneen Arno Del Curton silmätikuksi.

– Oltiin joukkueessa tyytymättömiä toimintatapoihin, kun hävittiin pelejä eikä mitään muutosta tapahdu. Jonkun piti sanoa jotain, mutta hän otti sen henkilökohtaisesti, ja asia kohdistui ulkomaalaisvahvistuksena muhun. Se homma meni aika rumaksi, ja mä olin ollut just vuoden pelaamatta ja koko ura oli vaakalaudalla. Oli raskas vuosi sekin.

– Jälkikäteen ajatellen nämäkin kokemukset ovat opettaneet, mutta se on urheilussa raadollista, ettei ole mahdollisuutta ottaa itselleen aikaa ja pysähtyä vaan täytyy puskea eteenpäin.

Lindgrenin lonkka leikattiin kauden 2016–17 jälkeen keväällä, ja hän pääsi syyskuun lopulla joukkueen mukaan.

– Toisessa pelissä lonkka oli niin kipeä, etten pystynyt menemään aloitukseen. Neljä peliä yhteensä kärvistelin, mutta lonkka oli paljon kipeempi kuin koskaan aiemmin. Helmikuussa tehtiin korjausleikkaus, ja siihen mennessä olin joutunut todella paljon prosessoimaan, että oliko ura tässä.

– Silloin en olisi ollut valmis lopettamaan pelaamista, oli vielä kova halu päästä takaisin. Sitten kun joutui valmentajan kanssa taistelemaan, ajattelin että ei vittu. Onneksi sen jälkeen pystyin vielä hyvän kauden pelaamaan, mikä oli tavoite. Nyt kun tämä aivotärähdys tuli, ei ole enää samanlaista tavoitetta palata kaukaloon.

Vaikeuksistaan valmentajien kanssa Lindgren puhuu suorastaan paatoksella.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Vielä suurempia vaikeuksia Lindgrenillä oli HC Davosin nykyisen valmentajan Christian Wohlwendin kanssa.

– Ongelma oli, että hän ei puhunut jääkiekosta. Se oli käynyt jossain Perussa juomassa ayahuascaa ja puhui vaan rakkaudesta.

Lindgrenin mukaan joukkueessa kävi myös saksalainen mentaalivalmentaja puhumassa vedestä ja kuinka mikroskooppikuvassa näkyy, kun vesi helmeilee, jos soitetaan klassista musiikkia, ja kuinka vesi väreilee eri tavalla, kun soitetaan raskaampaa kamaa.

– Oli kiva, että valmentaja vaihtui, koska vanha valmentaja oli ihan sekopää. Mutta tämäkin touhu alkoi kypsyttää, ja koko joukkuetta, vaikka en muiden suulla voikaan puhua. Mulle Wohlwend sanoi, että koska mä en hymyile aamulla kun tuun hallille, hän näkee, etten ole onnellinen täällä.

– Yritin selittää, etten ole sellainen tyyppi. Että vaikka en hymyile, se ei tarkoita, että asiat olisi huonosti. Sitten hän neuvoi feikkaamaan hymyä, niin jonain päivänä se tulee automaattisesti. Ja tämä oli jokapäiväistä: se oli hallilla peukut pystyssä ja leveä virne naamalla.

Lindgren kertoo tuolloin muutenkin kamppailleensa mentaalipuolen haasteiden kanssa, mitä tällainen käytös vain pahensi, eikä suomalainen pystynyt katsomaan valmentajaa edes silmiin.

– Jälkikäteen olen miettinyt, että se oli psykologista kiusantekoa: se haki musta murtumispistettä. Olin vähintään kerran viikossa sen toimistossa juttelemassa tai lähinnä hän kertoi, miten mun pitäisi elää elämääni.

– Välillä se oli pelipalavereihin googlettanut mietelauseita tyyliin “do your best” tai jotain leffasitaatteja ja se pistää jätkiä lukemaan näitä sitaatteja. Ihminen, jolta tällainen tulee, niin pitää mun mielestä olla sellainen, johon itse uskoo.

Aivotärähdyksen aiheuttaman pelitauon aikana Lindgren on tehnyt paljon itsetutkiskelua.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

"Seuraavaksi se alkoi valittaa kuinka mä oon itsekäs ihminen ja joukkueen syöpä"

Viimeinen niitti tapahtui Lindgrenin mukaan, kun Wohlwendillä oli syntymäpäivä tammikuun neljäs päivä.

– Meitä oli neljä jätkää hallilla: minä, Aaron Palushaj, Marc Wieser ja Luca Hischier, joka lähti mun kanssa samaan aikaan Biel/Bienneen. Ensimmäisenä Wohlwend sanoo mulle, että tänään on mun syntymäpäivä, mikset sä onnittele. Vastasin, etten tiennyt ja onnittelin. Sitten hän ojensi kätensä ja vedettiin fistbumpit.

– Mutta seuraavaksi se alkoi valittaa mun palkasta ja kuinka mä oon itsekäs ihminen ja joukkueen syöpä. Täällä alennettiin koronan takia palkkoja, niin seura säästi 130 000 mun palkasta. Wohlwend syytti mua siitä, että Del Curto sai kenkää ja väitti Arnon sanoneen, että se haluaisi tappaa mut.

Lindgren muistaa olleensa shokissa ja vain tuijottaneensa valmentajan kierrosten noustessa. Muita pelaajia ei Lindgrenin mukaan tilanteessa ollut, mutta apuvalmentajat Waltteri Immonen ja Johan Lundskog olivat.

– Se veti ihan törkeet herneet, vaikka mä en edes sanonut mitään. Lopuksi olin jo ihan tuohtunut ja kysyin Wohlwendiltä, onko se hymyn feikkaaminen ainoa, mitä hän minulta haluaa. Se vastasi, että just sitä hän haluaa ja mä vaan vastasin, ettei tuu vittu tapahtuun.

Lindgren sai käskyn pakata kamat ja häipyä, ja hän ilmoitti toimistolle, että hoitavat siirron johonkin. Alunperin suomalaisen piti vielä istua valmentajan kanssa samaan pöytään, mutta Lindgrenin mentyä sovittuna aikana hallille valmentaja ja toimitusjohtaja poistuivatkin paikalta, ja seuran GM ilmoitti, ettei keskustelu toteudu.

– Mä olin niin helpottunut: olin monena aamuna istunut autossa hallin pihassa ja kelannut, etten pysty menemään sisälle sen äijän takia. Sovittiin myös, että näistä asioista ei puhuta, mutta ne ilmoittivatkin, että mä olen se ongelma ja mä en tullut toimeen valmentajan kanssa.

– Se tässä eniten ottaa päähän, että seurassa hyväksyttiin päävalmentajalta tällaiset puheet ja teot. Mulle olis ollut ihan ok, jos se olisi rehellisesti sanonut, että homma ei toimi ja olisi parasta, että etsitään mulle uus seura. Siitä äijästä riittäisi tarinoita, eikä tietysti kaikki valmentajat ole tällaisia, mutta näitä on lätkäkuplassa ja niiden annetaan jatkaa, kuten Mike Babcock. Ihan sairasta.

HC Davosin suomalaisvalmentaja Immonen saa Lindgreniltä positiivista palautetta.

– Immonen on ollut tosi hyvä tyyppi, ihmisläheinen ja tosi helppo jutella. Oli ihan loistavaa, että valmennusryhmässä oli nämä kaksi muuta, joiden kanssa pystyi puhumaan. Ei tarvinnut esittää mitään eikä olla sellainen, mitä ei ole, mikä oli iso ongelma Wohlwendin kanssa.

Tällä hetkellä Lindgren kokee voivansa hyvin.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

"Koin, että piti saada apua omien tunteiden ja epäonnistumisten käsittelyyn"

Tarkkaavainen lukija on voinut huomata, kuinka Lindgren on tuonut esiin henkisiä vaikeuksia ensimmäisellä AHL-kaudella, KHL:ssä ja myös Sveitsissä.

– Aivotärähdyksen myötä menin aika syviin vesiin, mutta nyt kun on ollut aikaa ajatella, olen huomannut, että orastavaa masennusta on ollut aiemminkin. Sitä on lätkämaailmassa vaikea huomata, kun on aina jokin maali, mihin tähdätään, niin tuntuu että on vaan pieniä pomppuja matkassa.

– Nyt kun meni kaikki pohja alta ja oli vielä päästä kyse, menin tosi nopeesti huonoon kuntoon. Varmasti myös nämä valmentajakonfliktit aiheutti, etten ollut psyykeltäni ihan parhaissa kantimissa.

Ajankohtaisesti Lindgren kokee mielialansa paljon paremmaksi. Aivotärähdyksestä palautuminen on hieman edistynyt – lisäksi Lindgren on jo kahdeksan vuoden ajan tehnyt yhteistyötä urheilupsykologi Tuomas Grönmanin kanssa.

– Se alkoi mentaalivalmennuksena, mutta on vuosien mittaan muuttunut syvällisemmäksi. Viime aikoina Tuomaksen kanssa on mietitty perimmäisiä syitä mun käyttäytymismalleille. Jääkiekko ympäristönä asettaa vaatimuksia, ja oma vaatimustaso on aina ollut korkea eli en ole pelannut loistopeliä, vaan on ollut hyviä pelejä tai huonoja pelejä.

– Tuomas antoi tehtävän laittaa aikajanalle uran saavutukset, ja sitä kun teki, tajusin etten ollut missään vaiheessa pysähtynyt edes miettimään saavutuksia, vaan ne olivat vain välietappeja.

Davos, jos jokin, on ainakin terapeuttinen ympäristö.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Lindgren otti Grönmaniin yhteyttä henkisesti vaikean KHL-kauden jälkeen.

– Jaakolan Topin kanssa tuli asia puheeksi, ja hän tunsi “Oskun”. Koin, että piti saada apua omien tunteiden ja epäonnistumisten käsittelyyn. Grönman on sanonut jossain haastattelussa, että olisi hyvä, jos pelaajat ottaisivat yhteyttä ennen kuin asiat ovat jo huonosti.

– Grönmanin kohdalla tärkeää oli, että hänellä on taustalla oma kiekkoura ja loukkaantumiset eli hän tietää, mistä puhun. Olen käynyt täällä vakuutusyhtiön kautta psykologilla, mutta se on ihan erilaista, kun toisella ei ole kokemusta lätkäkuplasta.

Oltuaan lähes vuoden pelaamatta Lindgrenillä on ollut aikaa itsetutkiskeluun, ja punnittuja oivalluksia tipahtelee asioista jutellessa.

– Kun lätkässä kilpaillaan, on riski, että alkaa arvottaa itseään pelisuoritusten ja tilastojen kautta, eikä ole eroa työminän ja siviiliminän välillä. Nyt ymmärrän, että iso syy, miksi KHL:ssä oli vaikeaa, oli kun ei ollut jääkiekon lisäksi muuta elämää. Siihen peliin jää niin helposti vellomaan. Lisäksi mulla on ollut vaikeaa ihan hetkessä elämisessä.

– Aikanaan en ajatellut Pohjois-Amerikan-reissuja epäonnistumisina, mutta nyt viime aikoina kun olen oivaltanut omaa epäonnistumisen pelkoani. Jos olisin käsitellyt tunteitani ja ajatuksiani aiemmin, olisin ehkä osannut toimia silloin eri tavalla. Lopputulos olisi silti voinut olla sama, mutta tuolloin halusin suojella itseäni ja lähteä ennen kuin käsketään lähteä.

Lindgren pitää ehdottoman hyvänä, että myös psyykkisistä ongelmista puhutaan tänä päivänä.

– Kun tulin asian kanssa julki, sain todella paljon viestejä, kuinka yksi ja toinen on käynyt samaa läpi. Itse luin koripalloilija Kevin Loven tarinan Players’ Tribunesta ja tuntui kuin joku olisi kirjoittanut mun tarinan auki. Otin sen jälkeen yhteyttä tuttuun toimittajan ja ehdotin haastattelua.

Lindgren tunnistaa kokeneensa masennukseen liittyen myös häpeää.

– Muistan täyttäneeni mielialakyselyä ja aikoneeni kaunistella vastauksia, “ei mulla nyt noin huonosti mene”. Tiedän, etten ole ainoa pelaaja, joka on ollut masentunut, mutta silloin kun on niissä paskoissa fiiliksissä, niin ajattelee, ettei kukaan muu voi tuntea samoin.

Suomessa elettiin 1990-luvun alussa synkkää lama-aikaa. Työttömyysaste nousi vuoden 1990 kolmesta prosentista vain muutamassa vuodessa 17 prosenttiin. Muutamina kuukausina työttömyysaste rikkoi jopa 20 prosentin rajan.

Yrityksiä kaatui konkurssiaallossa kuin sieniä sateella, joka  yhdessä heikentyneen taloustilanteen kanssa lisäsi  työttömien määrää räjähdysmäisesti ja esimerkiksi leipäjonot tulivat katukuvaan.

Moni ihminen joutui jättämään leipätyönsä. Yksi heistä oli Leo Pesonen.

– Tiesin työpaikkani olevan menossa konkurssiin, joten minun oli alettava ajattelemaan itse, mistä elantoni tienaisin, Pesonen muistelee tilannetta, joka ajoi hänet elämänsä siihen asti suurimman oivalluksen pariin.

Juniorivuotensa Heinolassa viettäneen Pesosen oma peliura päättyi B-juniori-ikäisenä. Tämän jälkeen elämä vei odotettua pidemmälle Ruotsin matkalle.

– 1970 matkustin kesälomalle kielitaidottomana Ruotsiin ja aamulla kello yhdeksän minulla oli jo asunto ja työpaikka Tukholmassa, vaikka laivaan noustessa olin menossa vain lomalle.

– Suomeen palasimme 1987 tyttäremme takia. Emme halunneet repiä häntä juuriltaan vanhempana ja serkkuni houkutteli minut kattofirmaan pääkaupunkiseudulle, jossa hän oli toimitusjohtaja ja myöhemmin konkurssin jälkeen omistaja.

Keksintö muhiutui matkalla tutulle Ruotsin maalle, jonne Pesonen oli menossa katsomaan tuttavansa Petri Liimataisen pelejä. Pesonen kiinnitti huomiota Ruotsin maajoukkuepaidassa MM-kultaa voittaneen Liimataisen kaukaa lähteneisiin laukauksiin, jotka jäivät helposti maalivahdin haltuun.

Pesonen muisteli Lahden Reippaassa 1960−70 -luvulla pelanneen Matti Koskisen ampuneen kapealla käsiotteella. Pesonen ehdotti kapeampaa käsiotetta Liimataiselle. Pesonen itse sai myöhemmin Liimataisen mailan käsiinsä päästäkseen kokeilemaan kapeamman käsiotteen tehokkuutta yleisötilaisuudessa, jossa laukausten nopeuksia mitattiin tutkalla.

– Ammuin ranteella lähes yhtä kovia lukemia kuin paikalla olleet silloiset suomalaiset huippupelaajat. Se oli kapeamman käsiotteen ansiota. Lämärillä maila kuitenkin täräytti tällöin kovasti käsille, kun ote kapeni liikaa.

Pesonen ymmärsi, että mailan varren pitäisi olla taipuisampi.

– Seiväshypyssä hypättiin ennen terässeipäillä. Tiesin, että sama olisi edessä myös jääkiekkomailojen suhteen. Idea on sama kuin jousipyssyssä, joka on kapeampi ja taipuisampi kummastakin päästä.

Niinpä kekseliäs mies tarttui tuumasta toimeen ja ilman mitään aiempaa kokemusta alkoi työstää prototyyppiä hiomalla mailan varren ylä- ja alaosista pois lasikuitua ja lisäämällä sitä vahvikkeeksi keskiosaan. Pesonen valottaa hieman jääkiekkomailojen historiaa, joka oli ennen suomalaisosaajien hallussa.

– Suomi oli maailman ykkönen mailojen valmistuksessa 1960-luvun alusta jolloin Rahusen veljekset Raimo ja Seppo dominoi mailamarkkinoita ja Venäjän punakone pelasi Toronto mailoilla, joita valmistettiin Muuramessa 400 000 vuodessa.

– Kari Aro perusti Kohon. Rauli Virtanen perusti Cooper-tehtaan myös Forssaan ja kertoi, ettei keksintöni kaltaisia mailoja ole ollut 30 vuoteen, mitä hän oli alalla ollut, myös Kanadassa. En tunne hyvin 80-luvun mailoja, mutta ne olivat varreltaan tasavahvoja, ei mitään vaihtoehtoisia kick pointeja. Varret taipuivat vain alakäden kohdalta hieman.

Wayne Gretzky taikoi uransa suurimmat uroteot suomalaisen mailan avulla.

Kuva © Focus On Sport

– A.J.Tiitola kehitti Titan-mailan ja Wayne Gretzky pelasi sillä 1980 vuodesta 1991 vuoteen. Tiitola kuoli tänä vuonna ja arvosteli, etteivät suomalaiset firmat uskaltaneet innovoida uutta. Nyt kaikki mailateollisuus taitaa olla Suomesta poistunut.

Selänne tulitti mailalla ennätyksensä

Mailaprototyyppiään hionut Pesonen kutsui koolle kymmenkunta sen ajan huippupelaajaa, joista kaikki saivat lauottua tutkaan kovemmat laukaukset kuin omilla työkaluillaan. Pesosen mailalla ampui ennätyksensä myös muuan Teemu Selänne ennen lähtöään Winnipegiin. Sana mailataikurista alkoi levitä.

– Selänteen lisäksi mailaani kokeilleet Janne Niinimaa, Mats Näslund ja moni muu ampuivat kylmiltään 10 km/h tunnissa kovempia laukauksia kuin omilla mailoillaan. Selänne tilasi muutamia mailoja.

Mikko Mäkelä otti prototyypin heti omakseen käyttäen sitä sarjapeleissä Ruotsissa.

– Mäkelä laukoi mailallani pari maalia Lillehammerin Olympialaisissa, todisteeksi Pesonen esittelee vanhoja lehtileikkeitä, joissa yhdessä vuoden 1994 Kiekkolehden numerossa Mäkelä kiittelee maalinsa menneen Pesosen piikkiin.

Suuret mailatehtaat alkoivat kiinnostua uudesta ihmekeksinnöstä. Kaikki näytti keksijän itsensä kannalta lupaavalta, mutta isoihin sopimusneuvotteluihin ilman aiempaa kokemusta lähtenyt Pesonen jäi lopulta nuolemaan näppejään.

– Istuin neuvottelupöytään ja toin mukanani mailan mallikappaleeksi. Se oli virhe. Jälkeenpäin ymmärsin, että minun olisi pitänyt tuoda paikalle vain testitulokset paperilla ja jättää maila kotiin. He tutkivat mailaa ja tekivät siitä omat muistiinpanonsa.

Suuret mailatehtaat alkoivat suoltaa linjastoltaan Pesosen ideaan pohjautuvia mailoja, mutta rahallisesti idean isä ei keksinnöstään hyötynyt.

– Kyllähän se tietysti harmittaa, kun omalla kustannuksella silloin reissasin ulkomaita myöten tämän mailaprojektin parissa. 20 000 markkaa meni omaa rahaa kierrellessäni ja järjestellessäni testauksia eri puolella Suomea ja Ruotsia.

Pelaajien keskuudessa Pesonen on aina otettu lämpimästi vastaan. Mies saattoi pelmahtaa maajoukkueenkin pukukoppiin ennalta ilmoittamatta ja pelaajat testasivat uusia mailoja innolla. Kerran mies löysi itsensä Wayne Gretzkyn vaihtopenkin takaa toppatakki päällä.

– Wayne Gretzkyn All Stars -joukkue oli NHL:n työsulun aikaan 1994 kiertelemässä Eurooppaa. Tamperella oli peli Ilvestä vastaan, jonka Ilves voitti 4–3 jatkoajalla. Pelin jälkeen sain Ilkka Sinisalolta kutsun Ilveksen pukukoppiin.

− Joukkue pelasi seuraavaksi Ruotsin Globenissa. Siellä huomasin yhtäkkiä olevani toppatakki päällä joukkueen vaihtopenkin takana muiden ollessa siellä puvut päällä. Tuntui jotenkin epätodelliselta.

Lämärikuningas Al MacInnisin Pesoselle lahjoittama maila täynnä huippupelaajien nimikirjoituksia.

Kuva © Miska Miettinen

Puumailat jäivät vähitellen historiaan komposiittivarsien ja sitä seuraavien materiaalien tullessa tilalle, mutta periaate taipuvasta mailanvarresta on edelleen käytössä.

Pesosen uudet keksinnöt jo koekäytössä

Pesosella riittää elämässä muutakin jännitettävää kuin urheilu. 

– 1998 vasen sepelvaltisepelvaltimoni meni täysin tukkoon ja minulle tehtiin neljä ohitusta. Olen siis jatkoajalla jo sen puoleen. Nyt sitten ilmeni agressiivinen syöpä ja sen kanssa elämä jatkoajalla, kuinka pitkä se sitten on? Suomen yhteiskunta auttaa taas, Kiitos siitä hyvät suomalaiset, saan kalliita hoitoja.

Syöpädiagnoosin myötä edessä on raskas hoitojakso, mutta vielä tässä vaiheessa luistelukunnossa oleva hyväntuulinen keksijä jaksaa innostua ja syttyä jääkiekosta täysin palkein.

Ideoita 73-vuotiaan Pesosen päähän pulpahtaa vielä vanhoilla päivilläänkin. Nyt uudet ideat on suojattu asianmukaisin paperein. Vireillä on kaksi isompaa keksintöä, joista on jo prototyypit valmistettu. Uskottavuutta lisää papereista löytyvä tunnetun suomalaisen NHL-tähden nimi.

Toista varusteisiin liittyvää keksintöään Pesonen on työstänyt parin vuoden ajan yhden Suomen lupaavimpiin kuuluvan nuoren pelaajan kanssa. Luottamuksellisten asiakirjojen vuoksi nimiä ei voi kuitenkaan julkisesti huudella. Toinen keksinnöistä palvelisi jääurheilua laajemminkin.

Tarkasti urheilua ja etenkin sen yksityiskohtiin huomiota kiinnittävällä Pesosella on myös oma ajatuksensa siitä, kuinka jääkiekko saataisiin uuteen kukoistukseen pienemmillä paikkakunnilla.

– Miksei perusteta sarjaa, jossa pelattaisiin kolmella kolmea vastaan? Tällöin saataisiin joukkueet kasaan pienemmiltäkin paikkakunnilta.

Omien sanojensa mukaan Pesosella olisi näppinsä pelissä myös pelaajamäärän vähentämiseen MM-kisojen otteluiden jatkoajoilla.

– En ole tarkistanut entiseltä jääkiekkoliiton toimitusjohtaja J.P.Vuoriselta, menikö minun ehdotus MM-kisojen jatkoajan pelaajien vähentämisestä läpi, jonka tein vuonna 1994, mutta koskaan en sitä ollut aikaisemmin kuullut. Kyllä Kalervo Kummolan täytyy tietää myös ehdotukseni, eli pidän itseäni myös sen idean isänä, eli muutin jääkiekon jatkoajan sääntöjä ehdotuksellani, Pesonen pohtii.