Jatkoerä 11/21 − Hyvästi, Hakametsä!

Ilves voitti perjantaina Nokia Arenan ensimmäisen liigaottelun tylysti numeroin 6−3. Tappara iski kovan vastineen lauantaina pöllyttäessään tupsukorvia peräti 7−0. Kumpanakaan iltana ei nähty vielä kovinkaan laadukasta jääkiekko-ottelua.

Vaikka pitkään on ollut tiedossa, milloin uusi areena avaa ovensa, ei yli 13 000 ihmistä vetävä Nokia Arena ollut sellaisessa kuosissa kuin sen on luvattu niin satunnaiskäyttäjille, tosifaneille kuin mediallekin. Avausviikonloppuna Tampereen ydinkeskustassa nähtiin kaksi tapahtumaa, joissa lähinnä joukkueiden tarpeet oli hoidettu viimeisen päälle kuntoon.

Yleisölle yllätyksenä tulivat muun muassa videotaulun grafiikoiden mittasuhteet. Käynnissä olevien rangaistusten jäljellä olevaa aikaa täytyi tihrustaa toden teolla, eikä joka puolelta katsomoa niitä nähnyt juuri ollenkaan. Myös kenties ensimmäistä kertaa mestaruusviirien määrä tamperelaisen jäähallin katossa saattoi haitata paikallista yleisöä, sillä plakaatien rivistö blokkasi tietyistä kuvakulmista mediakuution.

Tosifanit joutuvat opettelemaan kenties eniten uuden ympäristön tavoille, sillä uuden hallin mittasuhteet verrattuna Hakametsään tekevät tanssista ja laulusta hyvin erilaisen kokemuksen. Sama määrä huutoa ei kuulosta samalta isommassa tilassa.

Myös jotkut, lähinnä Ilveksen kannattajaryhmälle luvatut, elementit loistivat vielä avausviikonloppuna poissaolollaan. Seistä olisi pitänyt saada, vaikka turvallisuusmääräysten vaatimat kaiteet eivät olleet paikallaan.

Kannattajien pettymys muutenkin uudessa tilanteessa on ymmärrettävää, mutta he olisivat voineet ilmaista asian jollain muulla tavalla kuin marssimalla ulos katsomosta ja näyttämällä takapuolta joukkueelle, jonka takia paikalle alun perin tulivat.

Liikkuminen Nokia Arenalla vaikuttaisi yleisön näkökulmasta sujuvan mainiosti. Käytävillä yleisömeri virtaa jouhevasti ja tapahtuman jälkeen kotiin pääsee lähtemään ilman suuria ruuhkia. Niin kirjoittava media kuin tv- ja radioväkikin joutuvat vielä tulemaan toimeen osittain lukittujen ovien sokkeloissa, mutta työympäristönä areena tarjoaa hyvät tilat.

On selvää, että Nokia Arenan puitteet ovat sellaiset, että kokeilujen, testaamisen ja erehdyksenkin kautta tamperelaisjoukkueiden ottelutapahtumista saadaan juuri sellaiset unelmakokemukset katsojille kuin he ansaitsevatkin, sillä kummankin seuran kannattajat ovat yhtälössä se kaikkein tärkein palanen.

Janne Silvo sanoo suoraan, että elämä ilman jääkiekkoilua on vaikeaa.

– Olin 7-vuotiaana ensimmäisen kerran isän kanssa TPS:n matsissa ja siitä saakka olen ollut fani. Nyt kun olen itse päässyt TPS:n toimintaan mukaan, niin se on ollut pikkupojan unelmien täyttymys. Tämä mahdollisuus, kun otetaan pois, niin ottaa koville!

Hän on ollut TPS:n kelkkajääkiekkojoukkueen maalivahti, mutta kiistanalaista lääkekannabista seitsemän vuoden ajan käyttänyt Silvo on ajautunut törmäyskurssille suomalaisen byrokratian kanssa eikä saa reseptiään uusittua.

– Olen kolmatta kertaa samassa tilanteessa ja joka kerta, kun matto on vedetty jalkojen alta, se on tuntunut aina pahemmalta. Aikaisemmin olen onnistunut löytämään uuden lääkärin, joka on suostunut minulle määräämään lääkekannabista.

Olen päättänyt antaa julkisuudessa tälle asialle kasvot ja tehdä kaikkeni, että tilanteeseen saataisiin muutos. 

– Perussairautena minulla on CP-vamma. Synnyin kolme kuukautta ennenaikaisena ja painoin noin 700 grammaa. 47 elinvuoteni aikana olen maannut leikkauspöydällä yhteensä 40 kertaa ja leikkauksista 15 on tehty vatsan alueelle. Puolet suolistosta on poistettu ja minulla on pysyvä ohutsuoliavanne eli uloste tulee kyljessä olevaan pussiin.

Kivun Käypä hoito -suosituksen mukaan kannabinoideilla saattaisi nykytietämyksen mukaan olla useita kohdealueita nimenomaan kroonisen kivun lievityksessä.

– Jotta lääkekannabista on voitu edes miettiä, minun on pitänyt kokeilla kaikki markkinoilla olevat lääkkeet, mukaan lukien masennuslääkkeet. Minulla kokeiltiin myös selkärankaan asennettavaa kipustimulaattoria, mutta se ei toiminut ja se olisi ollut väliaikainen ratkaisu joka tapauksessa. Kaikki kivun hoitoon tarkoitetut lääkkeet ja lääkkeettömät hoitokeinot on kokeiltu, niin lääkekannabista voidaan harkita.

CP-vammastaan huolimatta Silvo on pystynyt harrastamaan sekä parajääkiekkoa että parayleisurheilua.

Kuva © Kalle Ryökäs

– Isot byrokratian rattaat pitää käydä läpi, että lääkekannabiksesta voidaan edes keskustella. Minun kohdalla on lisäksi se tilanne, että ohutsuoliavanteen vuoksi suun kautta otetut lääkkeet saattavat jäädä imeytymättä eli se on yksi syy lisää olla syömättä pillereitä.

Ennen lääkekannabisreseptiä Silvo söi pitkään vahvoja opiaattikipulääkkeitä, jotka eivät ole pitkäaikaisen kivun hoidossa ensisijainen vaihtoehto. Käypä hoito -suosituksen mukaan opiaattihoidon vaikutusta toimintakykyyn ja elämänlaatuun sekä haittavaikutuksia arvioidaan hoidon aikana säännöllisesti. Näin ei kuitenkaan Silvon mukaan hänen kohdallaan toimittu.

– Jos ajatellaan sitä aikaa, kun söin voimakkaita opiaattipohjaisia kipulääkkeitä, niin olin neljä tai viisi tuntia vuorokaudesta hereillä ja pystyin miettimään vain, että koska voin ottaa seuraavan lääkkeen. Ei voi siis puhua minkäännäköisestä toimintakyvystä.

– Minulla on myös siltä ajalta puolen vuoden jakso, josta en muista yhtään mitään. Se oli käännekohta ja tajusin, että täytyy tapahtua muutos tai muuten lähtee henki.

"Jos olisin tehnyt, mitä lääkärit määräävät, en todennäköisesti olisi tässä enää juttelemassa"

Vaikka opiaatteihin liittyy lääkekannabista vakavampia riskejä, ja riippuvuusriski on selvästi suurempi, ei Silvolla ollut mitään ongelmia saada opiaattireseptejään uusittua.

– Kun söin opiaatteja, lääkäri ei ollut kiinnostunut haittavaikutuksista. Kun resepti oli loppumassa, soitin lääkärille ja hän kysyi, paljonko tarvitsen lääkettä, että kyllä hän kirjoittaa.

Huomattavasti vaikeampaa olikin päästä eroon opiaateista.

– Se taistelu kesti vuoden. Se oli aivan järkyttävää! En ole ikinä kokenut niin kovaa fyysistä riippuvuutta mihinkään. Vieroitusta yritettiin aluksi sairaalassa, mutta koska söin niin suuria annoksia opiaatteja, vieroittautuminen oli todella pitkä prosessi. Niinpä ilmoitin lähteväni kotiin ja hoitavani homman itse, niin kuin hoidinkin.

– Vähensin annosta pikkuhiljaa ja pääsin lopulta kokonaan eroon, mutta se oli ihan hirvittävää. Sitä on vaikea edes kuvailla, mutta minulla oli esimerkiksi jatkuvia flunssan oireita, hikoilua ja keskittymisvaikeuksia. Se ei ollut mitään elämää!

Silvo on käyttänyt lääkekannabista vaporisaattorilla.

Kuva © Kalle Ryökäs

Silvo otti itse selvää lääkekannabiksesta ja sitä mahdollisesti määräävistä lääkäreistä. Lääkevaihdoksen jälkeen hänen vointinsa ja toimintakykynsä muuttui merkittävästi paremmaksi.

– Jos olisin tehnyt, mitä lääkärit määräävät, en todennäköisesti olisi tässä enää juttelemassa. Tämä seitsemän vuotta, kun olen käyttänyt lääkekannabista, on sujunut täysin ongelmitta. Kertaakaan en ole käynyt edes lääkärissä enkä ole tarvinnut yhden yhtä pilleriä.

Syödessään opiaatteja Silvo kertoo joutuneensa ravaamaan lääkärissä jatkuvasti ja tarvinneensa esimerkiksi antibiootteja usein.

– En olisi itsekään uskonut, että kontrasti voisi olla näin iso. Lääkekannabiksen avulla olen pystynyt elämään viimeiset seitsemän vuotta normaalia elämää, eikä sen pitäisi olla keneltäkään pois. Itsekseni olen miettinyt, että kuka tästä tilanteesta hyötyy, kun potilaille sanotaan, ettei lääkekannabista voi saada.

Sativex on ainoa myyntiluvan saanut lääkekannabisvalmiste, mutta se on tarkoitettu ainoastaan MS-potilaille, joiden liiallinen lihasjänteys on kohtalaista tai vaikeaa, ja jotka eivät ole saaneet apua muista spastisuutta estävistä lääkkeistä. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea voi kuitenkin myöntää erityisluvan myyntiluvattomaan lääkekannabisvalmisteeseen.

Valvira puolestaan on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto, joka valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta – eli myös lääkäreiden työtä, kuten määrättyjä lääkkeitä. Koska tutkimusnäyttö ei tue myyntiluvattomien kannabisvalmisteiden laajamittaista käyttöä, Valvira on puuttunut joidenkin lääkäreiden työskentelyyn.

– Otin proviisorin kanssa puheeksi, että lääkekannabista määrätään vuosittain noin 300 potilaalle. Minulla on ollut kolme eri lääkäriä, ja viimeisimmän lääkärin toimintaa Valvira on rajoittanut. Valitettavasti hän on vastannut suurimmasta osasta lääkekannabisreseptejä.

– Tilanne on turhauttava, koska tänä päivänä ei pitäisi joutua tappelemaan tällaisesta asiasta. Olen sanavalmis ja aikaansaava ihminen ja tottunut löytämään ratkaisuja, eikä sormi mene helposti suuhun, mutta nyt alkavat keinot olla vähissä.

Silvo on pelannut parajääkiekkoa maalivahtina.

Kuva © Kalle Ryökäs

“TPS on ilmoittanut seisovansa tukenani, mikä antaa aivan valtavasti voimia”

Urheilu on Silvolle intohimo, josta on kuitenkin luovuttava, koska hän ei enää saa käyttöönsä lääkekannabista. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna käynnistynyt parajääkiekon SM-liiga noudattaa Suomen Antidopingtoimikunnan sääntöjä, jotka kieltävät kannabiksen käytön ilman reseptiä.

– Viimeksi kun kävin apteekissa, ostin kaikki lääkkeet, jotka oli mahdollista saada eli kolme purkkia lääkekannabista. Se annos riittää noin kuukaudeksi, mutta ongelma on se, että resepti meni vanhaksi 29. lokakuuta eli en saa lääkettä enää käyttää. Siitä tulee parajääkiekon näkökulmasta kielletty aine, mikä on aika absurdi tilanne.

Silvo ei missään nimessä halua ottaa riskiä ja jäädä kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä.

– Testi voidaan ottaa koska tahansa keneltä tahansa, ja tämä ajaa minut sellaiseen tilanteeseen, etten voi urheilla. Sama tilanne koskee myös parayleisurheilua. En voi ottaa riskiä, että saattaisin huonoon valoon paitsi itseni myös TPS:n ja koko paraurheiluperheen.

Parajääkiekon lisäksi turkulainen on kilpaillut parayleisurheilussa – heittolajeista keihäässä, kiekossa ja kuulassa Silvo on moninkertainen SM-mitalisti. Suomen ennätykset hän saavutti kyseisissä lajeissa käyttäessään lääkekannabista, mikä on yksi merkki siitä, että lääkitys oli sopiva eikä aiheuttanut haittoja, kuten toimintakyvyttömyyttä.

Kun Silvo ei enää voi urheilla, ei hänen elämäänsä jää muutakaan tärkeää. Ruoanlaitto on ollut hänelle toinen intohimo, mutta ilman lääkekannabista syömisestä tulee vaikeaa eikä ruoanlaittokaan kiinnosta.

– Kun olen ollut noin kaksi viikkoa ilman lääkettä, alkaa syömisen yhteydessä tulla vatsan alueelle kipua, jota en lääkekannabista käyttäessäni huomaa. Vatsakivun takia alan pelätä syömistä eikä tee mieli syödä. Kun ei pysty syömään eikä liikkumaan, ihminen kuihtuu.

– Voisin olla yhteydessä terveyskeskukseen ja kertoa kivuistani, mutta tiedän kokemuksesta, että lääkäri alkaa taas syöttää pillereitä, mikä ei ole minulle vaihtoehto.

TPS on Silvolle rakas seura.

Kuva © Kalle Ryökäs

Silvo on kuitenkin kiitollinen, ettei hän joudu käymään kamppailuaan yksin.

– TPS on ilmoittanut seisovansa tukenani, mikä antaa aivan valtavasti voimia. Esimerkiksi TPS:n selostaja Markku Silvennoinen on ottanut asiaan kantaa. Olen äärimmäisen kiitollinen, ettei minun tarvitse tapella yksin. Se antaa mulle kaks vaihdetta lisää, kun TPS:stä sanotaan, että he ovat mun puolella, niin silloin ei luovuteta.

Luovuttaminen ei muutenkaan kuulu Silvon sanavarastoon, vaan hän on tottunut taistelemaan läpi elämänsä. Sopivan lääkityksen ja terveytensä puolesta hän on valmis taistelemaan niin sanotusti päätyyn asti.

– Suuri tukipilari TPS:n tuen lisäksi on ehdottomasti vaimoni Sari. Hän on kuitenkin kulkenut rinnallani yli 14 vuotta ja on nähnyt aivan kaiken. Tietysti me tavallaan käymme tätä yhdessä läpi, mutta mikäli olisi yksin, niin en jaksa uskoa että riittäisi voimia taisteluun. Hän on kuitenkin edelleen rinnallani ja moni muu olisi jo vaihtanut maisemaa.

kun söin opiaatteja, olin viisi tuntia vuorokaudesta hereillä ja pystyin miettimään vain seuraavaa lääkettä. Ei voi siis puhua minkäännäköisestä toimintakyvystä.

– Olen päättänyt antaa julkisuudessa tälle asialle kasvot ja tehdä kaikkeni, että tilanteeseen saataisiin muutos. Mulla ei ole muuta kuin aikaa eikä toisaalta mitään hävittävää. Minua rohkaisee myös se, että taisteluni auttaa muitakin potilaita, jotka ovat kanssani samanlaisessa tilanteessa.

Sosiaali- ja terveydenhuolto ei tee Silvon taistelua helpoksi: ilman sopivaa lääkitystä hänen toimintakykynsä heikkenee ja hän tarvitsisi säännöllisen hoitokontaktin, joka ottaisi vastuun kokonaishoidosta ja tarjoaisi esimerkiksi keskustelutukea.

– Tilanteeni on tällä hetkellä sellainen, ettei kukaan lääkäri tai mikään hoitotaho ota vastuuta hoidostani. On pelottavakin ajatus, mitä tapahtuisi, jos alan sairastella ja tarvitsen hoitoa.

– Kun yksityislääkäriltä tuli tieto, että reseptiä ei enää ole mahdollista uusia, olen yrittänyt varata aikaa omalta terveysasemaltani. Kerroin ajanvaraukseen, että minulla on erityislupavalmiste, jonka resepti pitäisi uusia. Viesti luvattiin välittää lääkärille ja samalla ilmoitettiin, että lääkäriaika menee kuukauden päähän.

Seuraavana aamuna Silvo kuitenkin sai tekstiviestin, että terveyskeskuksen kautta kannabislääkitystä ei voi uusia. Hän oli uudelleen yhteydessä yksityiselle lääkäriasemalle ja sai ohjeen kysyä perusteluita, miksi terveyskeskuksesta ei lääkekannabiksen reseptiä uusita.

– Taas luvattiin välittää viesti lääkärille ja ilmoitettiin ajan menevän kuukauden päähän. Puolen tunnin päästä tuli tekstiviesti, että reseptiä ei voida uusia terveyskeskuksessa, koska resurssit ovat niin niukat, ettei ole mahdollista soittaa potilaalle takaisin. Tämä ei ole mikään selitys, eikä tällä hetkellä ole ketään lääkäriä, joka ottaisi asiaani kantaa.

– Olen ollut yhteydessä myös potilasasiamieheen, jolta olen saanut vastauksen, että olen erityisluvallisen lääkitykseni kanssa pioneeri ja minun pitää vain yrittää pärjätä. Käytännössä minun pitäisi joutua niin huonoon kuntoon, että minua pitäisi hoitaa ensiavussa.

Keskustelun herättely on ainoita positiivisia asioita, joita Silvo nykytilanteestaan löytää.

– Olen yleensä elämänmyönteinen tyyppi ja yritän löytää asioista aina positiivisia puolia, mutta nyt sellaisia ei meinaa löytyä. Se, mikä häiritsee, on, että vallalla on sellainen kulttuuri, että jos joku lääkäri määrää potilaalleen lääkekannabista, niin asiasta ei saa ääneen puhua.

Rasmus Kulmala on pelannut Unkarissa vuodesta 2017 lähtien. Ensin hän edusti kaksi kautta DVTK Jegesmedvékiä ja nyt menossa on kolmas kausi Ferencvárosi TC:n riveissä. Pääosin hän on pelannut Erste Ligassa, jossa tällä kaudella pelaa kahdeksan joukkuetta Unkarista ja kolme Romaniasta. DVTK Jegesmedvék pelasi yhden kauden Slovakian sarjaa Kulmalan pestin aikana.

Ennen ulkomaille siirtymistään Kulmala pelasi 122 liigaottelua, joista 120 TPS:ssä ja kaksi Tapparassa. Mestiksessä hän edusti TUTOa. Kaudella 2016−17 Kulmala pelasi Valko-Venäjällä ja Puolassa.

Kulmala edusti Suomea vuonna 2012 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja kaksi vuotta myöhemmin hän oli voittamassa nuorten maailmanmestaruutta Malmössä. IIHF:n sääntöjen mukaan arvokisoissa pelannut pelaaja voi vaihtaa edustusoikeuttaan sen jälkeen, kun hän on pelannut neljä kautta peräkkäin uudessa kotimaassaan. Tämä kriteeri täyttyi Kulmalalle viime kauden päätteeksi. 

Marraskuun maaottelutauolla Kulmala debytoi uuden värisessä edustusasussa Unkarin isännöimässä turnauksessa.

− Hän voi pelata tässä turnauksessa. Meidän pitää vielä katsoa, miten hänen kansallisuushakemuksensa kanssa käy, ja sitten katsotaan mikä on tilanne toukokuussa, kun joukkuetta valitaan, Unkarin maajoukkueen päävalmentaja Sean Simpson kommentoi ennen turnauksen alkamista Unkarin jääkiekkoliiton haastattelussa.

− Ensimmäistä kertaa maajoukkueessa pelaaminen tuli puheeksi tänä kesänä. Olen viihtynyt Unkarissa ja tämä on mahdollisuuteni antaa jotain takaisin, Kulmala itse kommentoi mahdollisuuttaan pelata maajoukkueessa.

Unkarin maajoukkue pelaa tällä erää I divisioonan A-tasolla. Alempien divisioonien kisat on peruttu nyt kahtena vuonna peräkkäin koronatilanteen takia. Ensi keväänä on tarkoitus pelata turnaus Slovenian Ljubljanassa.

Unkari voitti kotiturnauksensa avausottelussa Italian maalein 4−1. Kulmalan debyytti oli onnistunut, sillä hän onnistui maalinteossa ja keräsi myös syöttöpisteen. Turnauksen toisessa ottelussa Ukrainaa vastaan Kulmala jäi pisteittä.

Leijonien Karjala-turnauksen toisen ottelun näkyvimpiin hahmoihin kuului Niko Ojamäki, jonka lukuisista yrityksistä yksi tuotti onnistumisen. KHL:ssä selvällä erolla maalipörssiä johtava hyökkääjä laukoi suoraan syötöstä Leijonien 2–0-osuman avauserässä.

Ojamäen selväksi rooliksi Leijonissa onkin muodostunut maalitykin tontti B-pisteen kaarelta niin sanotulla "Ovetškinin tontilla".

– Siinä voi vain nauttia ja odottaa, kun se kiekko kolahtaa kohdalle ja sitten antaa vain laulaa, Ojamäki kuvailee.

Aiemmin Ojamäki on pääasiassa tunnettu energisenä alaketjujen työmyyränä, mutta nyt täsmäaseen rooli on melko uusi koko uralla.

– Maajoukkueessa tällaista roolia ei ennen ole ollut, kun vetäjän paikalle en ole aiemmin päässyt.

Tukkoisuudesta korkealiitoon

Ojamäki kertoo, että tällä kaudella Vitjaz Podolskissa rooli on ollut täsmälleen samanlainen kuin se on ollut Karjala-turnauksessa. Verkko on tämän syksyn aikana heilunut KHL:ssä peräti 19 kertaa.

– Siellä kun Miron (Aaltonen) kanssa pelaan niin hän tietää aika pitkälti missä liikun. Meillä on siellä tappava ylivoima, kun (Valtteri) Kemiläinen viivassa syöttelee aika paljon minulle. Keskityn aika pitkälti vetämiseen ja aika hyvin on osunut.

Muutos on hätkähdyttävä varsinkin siihen peilaten, että viime kaudella SHL-joukkue Linköpingissä Ojamäki osui vain viidesti 48 ottelussa.

"Hienoa nähdä, että se Ruotsi-keikka jäi aika nopeasti taakse."

– En osaa sanoa, mikä siellä meni vikaan. Hienoa nähdä, että se Ruotsi-keikka jäi aika nopeasti taakse. Ei siitä kaudesta sen isompia arpia jäänyt, vaikka se ei kovin hyvin mennytkään, Ojamäki kertoo.

Lauantain Tšekki-ottelua Ojamäki analysoi seuraavasti.

– Aika kaksivaiheinen peli. Ensimmäinen erä oli sellaista peliä, mitä me halusimme. Sitten kaksi erää Tšekki laittoi aika paljon kapuloita rattaisiin – vastattiin omalla pelillä ja aika hyvin se onnistui.

Marko Jantunen on kiitollinen mies.

– Kiitän itseäni joka aamu, että olen päättänyt lähteä tekemään työtä päihteettömyyden eteen. Olen nähnyt pelikavereiden kuolevan päihteisiin, mutta itse olen saanut jatkoajan ja se on elämän NHL.

Hän oli päihderiippuvainen jo pelivuosinaan, ja uran päätyttyä riippuvuussairaus vain paheni. Amfetamiini oli hänen pääpäihteensä, mutta ennen raitistumistaan hän ehti käyttää tai ainakin kokeilla kaikkia mahdollisia päihteitä: alkoholia ja lääkkeitä yhdessä sekä erikseen, kokaiinia, opiaatteja.

– Jokaisella seuralla mun kohdalla on varmasti taustalla ollut välittävä ajatus, ja on haluttu auttaa. Auttamiseksi on koettu se, että ei ainakaan anneta potkuja, niin ihminen saa jatkaa työtään. Tämä on totta kai kultainen ajatus, mutta riippuvuussairauden kohdalla tällainen välittävä ja lämmin toiminta on päihdekäytön jatkamisen mahdollistamista.

Vasta peliuransa päätyttyä Jantunen sai tehokasta päihdehoitoa Avominnellä ja hoidosta saamillaan opeilla hän kouluttautui päihdetyön ammattilaiseksi samaan yritykseen. Puhuimme Jantusen kanssa jääkiekosta yli kaksi tuntia, mutta päihteistä ja päihdehoidosta puhuttaessa hän vasta innostuu.

jos alkaa käyttää päihteitä, samaan aikaan kannattaa laittaa korkeakorkoiselle tilille rahaa päihdehoitoa varten

Ehkäisevä työ on ykkösjuttu

Jantunen jäi peliuransa aikana kiinni rattijuopumuksesta ja oli päihtyneenä myös joukkueen mukana – eikä hän suinkaan ole ainoa kiekkoilija, jolla on ollut ongelmia päihteiden kanssa.

Avominnellä on jo Liiga Alumnin ja Liigan sekä SJRY:n kanssa hoitoonohjaussopimukset, joita Jantunen koordinoi.

– Sopimuksen tärkein asia on ennaltaehkäisevyys. On tärkeää tuoda oikea tieto kaikille lajin parissa toimiville johtajille, lääkäreille, valmentajille, pelaajille ja huoltajille. Kun tieto lisääntyy koulutuksen kautta, seurat ja pelaajat osaavat toimia oikein.

– Riippuvuussairauteen tarvitaan seuroihin samanlainen selvä toimintamalli kuin esimerkiksi polvivammoissa: polvi kuvataan, jos löytyy vamma, niin se leikataan ja leikkauksen jälkeen on jälkiseuranta.

Ennaltaehkäisyn merkitystä Jantunen painottaa tämän tästä ja lätkäkontekstin lisäksi hän luennoi myös yrityksissä.

– Ensimmäinen asia on saada lisää tietoa ja oppia tunnistamaan, millainen sairaus päihderiippuvuus on. Ennaltaehkäisy olisi ykkösasia päihdeongelmissa, mutta se ei saa jäädä teoreettiseksi puheeksi, vaan tieto pitää konkreettisesti jalkauttaa: seuroihin, kouluille, valmentajakoulutuksiin, nuorten pelaajien vanhemmille.

Ehkäisevä työ eli tiedon ja ymmärryksen lisääminen on Jantusen mukaan ykkösjuttu, ja hänen luentonsa on kuullut jo yli 100 000 ihmistä. Toiseksi prioriteetiksi hän nostaa toimivan hoitomallin: varhainen puuttuminen, hoitoonohjaus ja tehokas hoito.

– Tärkeää on reagoida ja ottaa asia puheeksi heti, kun ongelmia ilmenee. Jos pelaajalla jää päihteiden takia harjoituksia väliin, on päihtyneenä hallilla, jää kiinni rattijuopumuksesta tai päihde- tai peliriippuvuus haittaa muuten arkea, niin ensimmäisellä kerralla varoitus, mikä tarkoittaa, että ongelman toistuessa seurauksena on hoitoonohjaus.

Jantunen puhuu toipumisestaan ja päihteettömästä elämästään suorastaan paatoksella.

Kuva © Ari Lehtola (www.instagram.com/kaisala_photography)

NHL:n supertähti Carey Price ei ole tällä kaudella vielä pelannut, koska hän on hakeutunut NHL:n ja pelaajayhdistys NHLPA:n hoito-ohjelmaan päihdekäytön vuoksi. Jantusen mukaan Avominnen hoito-ohjelma pystytään tarvittaessa räätälöimään jopa pelikauden ajalle.

– Prioriteetti on, että terveys menee työn edelle.

Vaikka lätkäseurojen tavoite on tehdä tulosta, ovat ne myös ihmisten muodostamia yhteisöjä, joissa kaverista välitetään. Ja tuloksenkin kannalta hyvinvoiva pelaaja on mieluisampi vaihtoehto.

– En ole koskaan kohdannut lätkäseuraa, jossa ei olisi haluttu tukea pelaajan toipumista. Samalla tavalla kuin polvivammasta kärsivä pelaaja on sivussa ja kuntouttamassa vammaansa, myös riippuvuussairaudesta tai mielenterveysongelmasta kärsivä pelaaja pitää hoitaa kuntoon.

– Olen päihdetyön ammattilaisen lisäksi myös laji-ihminen ja ajattelen lajinkin parasta, mutta en terveyden kustannuksella. Salailu ja peittely vain mahdollistaa riippuvuuskäyttäytymisen jatkumista.

Työyhteisö ei saa olla hoitoyhteisö

Jantunen näkee tietoisuuden lisääntymisen vähentävän päihderiippuvuuteen liittyvää stigmaa ja madaltavan kynnystä hakeutua hoitoon.

– Niin sanottu normaali päihdekäyttäjä pystyy lauantain saunaillassa juomaan niin, että on maanantaina skarppina duunissa, mutta päihderiippuvuutta sairastavalla tulee poissaoloja tai muita ongelmia. Tiedetään, että noin kymmenen prosenttia päihteen käytön aloittavista jää koukkuun ja sairastuu.

– Kehotan kaikkia olemaan hoitomyönteisiä. Ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat meitä ihmisiä varten, ei meitä vastaan.

Jantusen mielestä päihde- ja peliriippuvuudet sekä mielenterveysongelmat pitää inhimillistää ja tuoda luotettava tieto osaksi kiekkokulttuuria.

– Ne ovat osa lajin kokonaisuutta ja läsnä nuorten pelaajien ympäröivässä elämässä. Siksi meillä yhteiskuntana on vastuu tarjota pelaajille, valmentajille, seurajohtajille, pelaajien vanhemmille ja koko kiekkoyhteisölle toimiva hoitomalli.

Aktiivisesta ennaltaehkäisevästä työstä huolimatta on inhimillistä, että myös hoidoille on tarvetta.

– Hyvää tulosta ei saavuteta yksittäisillä keinoilla, vaan systemaattisella ja pitkäjänteisellä työllä.

Jantunen on kiitollinen saamastaan päihdehoidosta ja haluaa auttaa muita riippuvuussairaudesta kärsiviä.

Kuva © Ari Lehtola (www.instagram.com/kaisala_photography)

Päihde- ja peliriippuvuus ovat itsenäisiä sairauksia, mutta niihin voi liittyä muita ongelmia, kuten ahdistusta ja unettomuutta. Jantunen korostaa, kuinka tärkeää on selvittää mahdolliset riippuvuusongelmat pelaajan ahdistus- tai masennusoireilun yhteydessä.

– Päihde- tai peliriippuvuus kannattaa hoitaa ensin kuntoon, koska riippuvuussairaus altistaa ja ylläpitää psyykkistä oireilua. Kun riippuvuussairaus on saatu hoitoon ja jos edelleen pelaajalla on psyykkistä oireilua, se on tehokkaampaa diagnosoida ja hoitaa päihteettömänä.

– On tärkeää ulkoistaa apu pois joukkueesta, jotta valmentaja ja muut pelaajat pystyvät keskittymään joukkueen toimintaan. Työyhteisö ei saa olla hoitoyhteisö.

Vakava varoituksen sana

Jantunen on puhunut tiedon merkityksestä toistuvasti ja nyt hän jakaa itse arvokasta tietoa.

– Jos käytät lääkärin määräämää pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavaa kipu- tai unilääkettä reseptin mukaisesti, puhutaan lääkeaineesta. Jos taas otat parikin pilleriä ilman reseptiä, vaikka kaverilta, ja jäät kiinni esimerkiksi liikenteessä, niin rattijuopumuksen lisäksi kyseessä on huumausaineen käyttörikos. Ja tämä on suurta tyhmyyttä!

Addiktio on, vittu, ainoa vankila, jossa lukot on sisäpuolella.

Jantunen sai lääkkeensä aina lääkärin reseptillä, mutta riippuvuutta se ei estänyt − peliuransa loppumetreillä vuonna 2010 hän oli pahasti koukussa alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttöön. 

– Riippuvuussairauteen kuuluu vähättely ja valehtelu, mikä vaatii lääkäriltä sen arvion, onko kyseessä riippuvuusoireilu. Unilääkkeet ja rauhoittavat lääkkeet voivat toimia kriisitilanteessa hyvänä tukena psykososiaalisen kuntoutuksen rinnalla, mutta riippuvuusriski ohitetaan tai käsitellään lyhyesti eikä kunnolla perehdytä, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Päihteetön elämä maistuu Jantuselle.

Kuva © Ari Lehtola (www.instagram.com/kaisala_photography)

Erityisesti päihderiippuvaisille PKV-lääkkeet ovat kyseenalainen hoito.

– PKV-lääkkeet toimivat alkoholisteilla ja narkomaaneilla päihdyttävinä ja krooniseen tilaan johtavina lääkkeinä eli ne kiihdyttävät neurobiologista prosessia, joka on riippuvuuden taustalla.

– Avominnessä puhutaan varhaisen riippuvuuden vaiheesta, keskivaiheen riippuvuuden vaihe ja kroonisen riippuvuuden vaiheesta. Alkuvaihe on sitä treffailua ja tutustumista, mikä ei tuota ongelmia. Keskivaiheeseen kun päästään, niin mun kohdalla esimerkiksi tuli ekat poissaolot duunista ja rattijuopumukset.

AUTTAMISEKSI ON KOETTU SE, ETTÄ EI AINAKAAN ANNETA POTKUJA. RIIPPUVUUSSAIRAUDEN KOHDALLA VÄLITTÄVÄ TOIMINTA ON PÄIHDEKÄYTÖN JATKAMISEN MAHDOLLISTAMISTA.

Tekemällä hoitoonohjaus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hoitaminen on helpompaa. Riippuvuuden edetessä myös ongelmat lisääntyvät.

– Välittävä auttaminen ilman oikeaa tietoa voi johtaa siihen, että asiaa peitellään ja lakaistaan maton alle, mutta riippuvuussairaus on luonteeltaan etenevä, niin jonain päivänä se pelaaja tuleekin hallille päihtyneenä eli ei ole työkykyinen. Siinä tilanteessa pitäisi sitten olla toimintamalli valmiina eli tapahtunut keskustellaan läpi ja tehdään selväksi, että seuraava kerta johtaa hoitoonohjaukseen.

– Varoituksen sana nuorille, että älkää lähtekö edes kokeilemaan unilääkkeitä! 

Esimerkiksi alkoholismin periytyvyys on suurempi kuin skitsofrenian tai diabeteksen, mutta päihderiippuvuuden syntyyn vaaditaan kuitenkin aina myös päihteen käyttöä.

– Jos on taipumusta riippuvuuteen, lääkkeet voivat alkaa maistua liian hyvin. Se ei ole enää lääkekäyttöä, jos lääkkeitä syödään rentoutumiseen tai alkoholin korvikkeena. Se on päihdekäyttöä!

– Riippuvuusriski on aina olemassa, mutta ei kukaan ala käyttää päihteitä tai pelata rahapelejä ajautuakseen alkoholistiksi, narkomaaniksi tai pelihelvettiin ja ehdoin tahdoin tuhoaisi elämänsä.

Jantuselta on kysytty, onko olemassa turvallista tai vastuullista päihteidenkäyttöä, mihin hän haluaa vastata sellaista olevan, jos ei käytä päihteitä ollenkaan.

– Addiktio on, vittu, ainoa vankila, jossa lukot on sisäpuolella.

Voiko jääkiekko altistaa riippuvuuksille äärikokemusten vuoksi?

Wicked game -podcastissa Jantunen ja Jere Karalahti muistelivat uransa huippuhetkiä. Molemmat tähtipelaajat ovat kokeneet, kuinka täpötäysi halli huutaa heidän nimeään.

– Tämä on hemmetin hyvä pointti! Me tiedetään, miten mielihyväjärjestelmä toimii. Normaaleja palkkioita on esimerkiksi ruoka, seksi ja selviytyminen. Päihteet, ison yleisön huomio, kirjoittelu lehdissä, onnistumiset, some: tällaiset tekijät rikkoo sitä palkkiojärjestelmää ja antaa dopamiini-karkkeja.

– Voin myöntää, että esiinnyin yleisölle ja hain sieltä sitä onnistumista ja hyvää fiilistä, on se voinut ruokkia ääriajattelua, mikä näkyi sitten päihteiden kanssa. Näen kyllä, että näillä lajiin kuuluvilla äärikokemuksilla voi olla yhteys siihen tunteeseen, mitä päihteistä haetaan.

Päihteitä toki käytetään monista syistä: joku hakee rentoutusta, joku haluaa sosiaaliseen elämäänsä vähän lisäpiristettä.

– Yleisö on iso osa lajia, ja me pelaajat tykkäämme huomiosta. Jokaisen suhtautuminen on kuitenkin yksilöllinen. En voi puhua kenenkään muun suulla, mutta uskoisin, että esimerkiksi Lehtisen Jerellä on ollut aika terve suhtautuminen tähän osaan peliä, vaikka totta kai hänkin on tykännyt huomiosta.

Jantunen haluaa painottaa, että Avominnessä tehtävä työ keskittyy riippuvuussairauden hoitoon sekä yksilön että koko yhteiskunnan näkökulmasta.

– Mä en halua puuttua päihteiden viihdekäyttöön ja valtaväestöön, vaan siihen kymmeneen prosenttiin, joille päihteet on ongelma ja heidän läheisiinsä tietysti. Työssäkäyviä alkoholiriippuvaisia on noin 280 000. Päihderiippuvuus koskee isoa osaa väestöstä.

PKV-lääkkeet toimivat alkoholisteilla ja narkomaaneilla päihdyttävinä ja krooniseen tilaan johtavina lääkkeinä

– Ja mä ymmärrän entisenä pelaajana sen joukkueen ryhmädynamiikan, kuinka tarvitaan yhteisiä saunailtoja ja ravintolaillallisia. Mä olen aina rakastanut näitä yhteisiä illanviettoja.

Pysyvä elämäntapamuutos vaatii pitkäjänteistä työtä

Jantusella on kokemusta päihdehoidosta sekä asiakkaana että työntekijänä.

– Itse olen käynyt läpi katkaisuhoidon, ollut A-klinikalla, Antabus on ollut käytössä, olen ollut psykologin ja psykiatrin hoidossa, mutta vasta Avominnen kokonaisvaltainen ja toipumiskeskeinen 12 askeleen hoito-ohjelma sai muutoksen aikaan.

Joka paikassa Jantunen on saanut hyvää hoitoa eikä halua kritisoida mitään hoitomuotoa. Avominne on yksi hyvä hoitopaikka monien joukossa. 

– Vuoden hoitojakson aikana raitistutaan ja jatkohoidossa toivutaan, ja ihminen itse tekee työn päihteettömyyden eteen ammattilaisten avulla. Pieni osa päihderiippuvaisista pystyy lopettamaan käytön ilman hoitoa, mutta hekin prosessoivat riippuvuutensa syyt ja seuraukset.

– Ja valtaosa tarvitsee hyvän päihdehoidon. 12 askeleen ohjelmassa ensimmäinen askel on “Minulla on ongelma, jota en ole yksin pystynyt ratkaisemaan. Tarvitsen siihen apua”.

Hoitoon pääsyssä on kuitenkin isoja eroja julkisen ja yksityisen puolen välillä.

– Aiemmin sanoin, että vastuullista päihdekäyttöä on olla käyttämättä. Jatkoajatus tähän on, että jos alkaa käyttää päihteitä, samaan aikaan kannattaa laittaa korkeakorkoiselle tilille rahaa päihdehoitoa varten.

– Rahalla pääsee heti hyvään, toipumiskeskeiseen päihdehoitoon yksityissektorille. Julkisella puolella on oma protokollansa, kuinka hoitoon pääsee. Mullekin tulee viikonloppuisin puheluita, että on akuutti hätä, ja joudun tekemään hoitoonohjausta päivystykseen.

Päihderiippuvuus on krooninen primäärisairaus, josta ei voi parantua, mutta siitä voi toipua hyvään elämään.

– Pysyvään tulokseen ja elämäntapamuutokseen vaaditaan pitkäjänteistä työtä. Siksi Avominnen hoito-ohjelma kestää vuoden. Se on oppimisteoreettista hoitoa eli me opetetaan potilaita ja annetaan tietoa riippuvuussairaudesta.

Fyysisen päihteettömyyden lisäksi ihmisen on opittava päihteetön tunne-elämä eli tunteet ja ajatukset ovat sillä tavalla hallinnassa, ettei ihminen tarvitse sen takia enää päihdettä.

– Päihteettömyys on vain alku toipumiseen: ilman hoitoa ja mielekästä arjen sisältöä riippuvuustaipumus jää piileväksi ja voi johtaa riippuvuuskäyttäytymisen uusiutumiseen. 

Elämän NHL:ssä Jantunen on pelannut parasta peliään.

Kuva © Ari Lehtola (www.instagram.com/kaisala_photography)

Elämän NHL

– Minut ohjasi päihdehoitoon lapsuudenystäväni Pasi Tuomaila. 14.9. oli kuusivuotispäivä siitä, kun Pasi toi mut hoitoon. Sain silloin päihdeinfossa ensimmäistä kertaa kuulla sairauskäsityksestä, mikä oli tosi herättävä kokemus, että mä olenkin sairas. Kun hoito alkoi, mulle heräsi ajatus, että luovuttaminen ei ole mikään vaihtoehto.

Tuomaila oli Jantusen pelikaveri Kiekkoreippaan junioreissa, mutta lätkä jäi jo nuorena kakkoseksi päihteille. Tuomaila raitistui muutama vuosi ennen Jantusta jouduttuaan sydänleikkaukseen, kun hän oli saanut likaisesta neulasta stafylokokin.

– Pasi näki sairaalassa äitinsä pitkästä aikaa ja sai kuulla käyneensä lähellä kuolemaa. Siitä huolimatta hän yritti vielä tilata kaveriltaan sairaalaan muuntohuume MDPV:tä, koska halusi vielä ennen leikkausta kerran käyttää. Tämä kaveri ei kuitenkaan sairaalaan toimittanut, niin Pasi pysyi päihteettömänä.

Siellä hoidossa tajusin oman yksinäisyyteni ja että maailma pyörii ilman muakin. Se oli tosi vapauttava kokemus.

– Siellä hoidossa tajusin oman yksinäisyyteni ja että maailma pyörii ilman muakin. Se oli toisaalta tosi vapauttava kokemus. Helvetisti teki mieli kamaa, mutta samaan aikaan tuli ahaa-elämys, että nyt mun pitää hoitaa itseni kuntoon.

Kun ensimmäisenä hoitopäivänä käytiin läpi hoidon säännöt ja ohjeet, Jantunen oppi, kuinka ne ovat tie pysyvään raittiuteen.

– Vittu, mä tartuin noihin ja katsoin, mihin tää johtaa. Musta tuli taas se kollektiivinen pelaaja, “älä Marko enää järkeile ja kikkaile”. Löysin taas rutiinit ja päätin siellä hoidossa, että nyt alkaa mun elämän NHL.

Lätkässä NHL jäi Jantuselta saavuttamatta, mutta päihdehoitoon hän sitoutui tosissaan.

– Olen noudattanut montaa pelikirjaa, mutta Avominnen 12 askeleen ohjelma on yksi vaikuttavimmista: 2. askel, “Opin uskomaan, että voin saada avun Avominnestä”, kolmas askel eli otan avun vastaan ja 4. askeleella itsetutkiskelu. Operoin itseni tähän hoito-ohjelmaan, ja sen jälkeen ohjelma alkoi elää arjessani.

Lätkässä opittu periaate pelata vaihto kerrallaan toteutui myös päihdehoidossa, kun hän alkoi elää elämäänsä päivä kerrallaan.

– Tästä kaikesta heräsi sisäinen motivaatio eli halusin lisätä hyvinvointiani. Minulla on joka aamu vapaus valita päihteetön elämä: tapahtui mitä tahansa, tänään en käytä päihteitä ja vietän hienon raittiin päivän. Teen tietoisesti jokaisesta päivästä itselleni kivan. Hoidan duunini hyvin, urheilen, vietän aikaa perheen kanssa.

Negatiivisetkin tunteet kuuluvat elämään, mutta Jantunen kokee, että nyt hänellä on kykyä elää niiden kanssa.

– On helvetin hienoa, että on tunteita! Päihteitä käyttäessä ei ollut surua tai iloa, ei kykyä empatiaan. Nyt päätän joka päivä, että olen tietoisesti läsnä elämässäni ja erityisesti lapsilleni sekä muille läheisille.

– Mussa on herännyt uteliaisuus oppia uutta ja haluan elää elämääni täysillä, se on just se elämän NHL.

Nyt päihteettömänä Jantunen vasta kokee elävänsä täysillä. Päihteiden käyttöön liittyvä ajatus “täysillä elämisestä” on lopulta vain tuhoisaa.

– Olen kiitollinen, että olen hengissä! On tärkeää kiittää ihmisiä, jotka olivat vaikuttamassa ja tekivät päätöksen myöntää minulle hoitorahan hyvään päihdehoitoon. Kiitos. Tämä työ, mitä nyt teen, on jatkumoa siitä.

Lue Marko Jantusen pitkän erikoishaastattelun aiemmat osat: NHL-unelma joka ei toteutunut ja Pelaajapolku lapsuuden idolien rinnalta Euroopan huipulle.

Juttelin taannoin entisen Ässien pelaajan kanssa, ja tietysti yksi puheenaihe oli patapaitojen nykyinen meno. Mieleeni jäi hänen sanansa ajasta, jolloin tunnelma Porissa oli hieman erilainen kuin nykyään.

– Jos vähänkin hölmöilit harjoituksissa, 13 jätkää oli heti tulossa vetämään turpiin.

Tämä oli siis ajankuva Ässistä 2010-luvun alkuvuosilta, jolloin nyt päävalmentajaksi paluun tekevä Karri Kivi luotsasi joukkuetta kohti kevään 2013 sensaatiomaista mestaruutta.

Tuon mestaruuden jälkeen Ässät on pitkälti ollut tuuliajolla niin pelinsä kuin identiteettinsä kanssa. Perusporilaisuus on vähitellen karissut toiminnasta, kun menestys on ollut surkeaa, pelaajaliikenne valtavaa ja peliesitykset laimeita.

Tästä isoa vastuuta kantaa urheilupuolesta vastaava kehitysjohtaja Tommi Kerttula, joka ei ole lupaavista puheistaan huolimatta onnistunut rakentamaan Ässien perusidentiteetin näköistä joukkuetta. Kiven palauttaminen seuraan vaikuttaa vastaukselta juuri tähän ongelmaan.

menestys perustuu vahvemmin hurmokseen kuin suurimmalla osalla muista liigaseuroista.

Ei ole sattumaa, että Ässien yleisömäärät ovat olleet umpisurkeita viimeisten vuosien ajan, vaikka joukkueessa onkin nähty varsin nimekkäitä pelaajia liigatasolla. 

Tunne kuuluu erittäin olennaisena osana porilaiseen jääkiekkoon, ja se on ollut täysin kadoksissa. Ässät onkin seura, jonka menestys perustuu vahvemmin hurmokseen kuin suurimmalla osalla muista liigaseuroista.

Tietysti Kiven ykkösprioriteetti on palauttaa Ässät voittavaksi joukkueeksi, mutta seuran kannalta olisi melkeinpä olennaisempaa, että pitkään kadoksissa ollut porilainen "meille ei muuten vittuilla" -asenne palaisi Isomäkeen.

Kuten hyvin tiedetään, Isomäki tunnetaan parhaiten ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Kun porilainen yleisö saa sytykettä kaupunkinsa näköisestä, keskisormet ylpeästi pystyssä tapahtuvasta toiminnasta, positiivinen kierre on helppo saada aikaiseksi.

Lienee sanomattakin selvää, että porilaiset ovat täysin kyllästyneitä harmaaseen joukkueeseen ja siihen, että verivihollinen Lukko murskaa aina Ässät selvin lukemin joukkueiden välisissä kohtaamisisssa. Viha on kytenyt, nyt on aika vapauttaa se.

Pekingin miesten olympiakiekkoturnauksen alkuun on aikaa enää reilut kaksi kuukautta, joten nyt on aika miettiä mahdollista Suomen joukkuetta, joka nähdään Kiinan jäillä. Tässä kolmiosaisessa juttusarjassa käydään läpi mahdollinen joukkue pelipaikoittain. Viimeisessä osassa käydään läpi hyökkäys.

Jatkoajan toimittajat Riku Isokoski ja Joni Perälä tekivät valinnat hyökkääjistä ja mahdollisista ketjuista sekä perustelevat tässä skenaariossa ensimmäisenä kisakoneesta ulos jäävien ehdokkaiden tilanteet.

1. ketju: Patrik Laine – Aleksander Barkov – Mikko Rantanen

Isokoski: Barkov ja Rantanen nimettiin itseoikeutetusti joukkueeseen jo lokakuussa, eikä heidän roolejaan tarvitse sen suuremmin perustella. Kummankin supertähden paikat ykkösketjussa näyttävät varmoilta, tosin Barkovin pitää toipua täyteen pelikuntoon taannoisesta polvivammastaan.

Sen sijaan tämän ketjun isoin kysymys löytyy vasemmasta laidasta. Laineen puutteet kokonaisvaltaisessa pelaamisessa ovat varmasti tulleet ilmi, mutta hänellä on kuitenkin siitä huolimatta poikkeuksellinen kyky tehdä maaleja. Tätä erikoisosaamista tarvitaan.

Ajattelen tämän ketjun muodostamisen sitä kautta, että Laine pääsisi "nauttimaan kyydistä" kahden härän vierellä, mikä voi olla hänelle paras mahdollinen vaihtoehto. Tärkeintä olisi miettiä, millä tavalla Laineesta saataisiin maksimaalinen hyöty irti. Koska ketjukaverit ovat huippuluokaa, peli pyörisi pääasiassa hyökkäysalueella ja näin ollen Laine ei joutuisi niin usein vaikeuksiin omassa päässä.

2. ketju: Teuvo Teräväinen – Sebastian Aho – Jesse Puljujärvi

Perälä: Aho on ollut Hurricanesin johtava keskushyökkääjä käytännössä siitä lähtien, kun hän siirtyi NHL:ään syksyllä 2016. Näiden vuosien aikana hänet on usein nähty samassa ketjussa Teräväisen kanssa, ja tämä parivaljakko muodostaa hyvän pohjan kakkosketjulle.

Ketjun kolmanneksi lenkiksi on tarjolla uransa selvästi parasta NHL-kauttaan pelaava Puljujärvi, jonka paikka olympiajoukkueessa oli vielä ennen kauden alkua kaikkea muuta kuin varma.

Mikäli kärkiketjuja halutaan viilata vaikkapa kesken turnauksen, voidaan esimerkiksi kahden kärkiketjun vasempia laitureita päikseen vaihtamalla saada kokoon vuoden 2016 nuorten MM-kisoista tuttu PuLa-Aho-ketju.

Jesse Puljujärvi on kovalla kehityksellään nostanut itsensä lähes varmaksi kisapelaajaksi.

Kuva © Getty Images

3. ketju: Mikael Granlund – Roope Hintz – Kasperi Kapanen

Perälä: Hyökkäyskaluston leveys tulee ehkä parhaiten esiin kolmosketjussa, johon Suomella on asettaa sekä tällä kaudella piste per peli -tahdissa edennyt Granlund että viime kaudella tuon tahdin jopa niukasti ylittänyt Hintz.

Granlund ja Hintz voivat tarvittaessa vaihtaa pelipaikkoja päittäin, ja paikata myös tarvittaessa ylemmissä ketjuissa millä paikalla tahansa. Kapasella ei vielä ole aivan kaavailtujen ketjukaveriensa kaltaisia tehokausia takanaan, mutta hänenkin pistetahdillaan oltaisiin hieman heikompina vuosina oltu suomalaispörssin kärkipäässä.

4. ketju: Artturi Lehkonen – Anton Lundell – Joel Armia

Isokoski: Jukka Jalosen pelitavallinen ajattelu lähtee vahvasti puolustamisen kautta, joten pidän todennäköisenä, että hyökkäykseen rakennetaan yksi selvästi puolustussuuntaan erikoistunut kentällinen.

Lundell oli jo viime keväänä merkittävässä roolissa MM-kisoissa ja vakuuttava meno on jatkunut NHL:ssä. Uskon Lundellin olevan nuoresta iästään huolimatta jo tarpeeksi kypsä ottamaan roolin Leijonien parhaasta kokoonpanosta ja pelillisesti hän istuu hyvin puolustavan ketjun keskelle.

Canadiensin suomalaishyökkääjät Lehkonen ja Armia ovat ennen kaikkea puolustussuuntaan luotettavia pelaajia, joten uskon heidän olevan hyvin vahvoilla kisajoukkueeseen. Kummankin mahdollisuuksia parantaa alivoiman erikoisosaaminen.

Extrat: Joonas Donskoi ja Eetu Luostarinen

Isokoski: Leijonien hyökkäykseen käydään erittäin kovaa kilpailua, sillä peräti 27 suomalaista hyökkääjää on saanut tällä kaudella peliaikaa NHL:ssä, ja lisäksi Euroopasta löytyy monia kansainvälisissä otteluissa korkealla tasolla esiintyneitä nimiä. Lähdetään kuitenkin siitä oletuksesta, että hyökkäys kasataan kokonaan NHL-pelaajista.

Donskoin alku uudessa seurassa on ollut tahmea, mutta toisaalta koko Seattle Kraken on alisuorittanut. Toisaalta Donskoi näytti viime kaudella ajoittain huikealta Colorado Avalanchessa. Joukkueella näyttää olevan iso vaikutus Donskoihin – Avalanchessa hän näytti todellista tasoaan paremmalta, Krakenissa heikommalta. Donskoi olisi etenkin pudotuspelikokemuksensa ansiosta turvallinen valinta ylimääräiseksi hyökkääjäksi, vaikka yhteisiä kokemuksia Jalosen kanssa ei ole.

Joonas Donskoi on yksi mielenkiintoisimmista rajatapauksista hyökkäykseen.

Kuva © Getty Images

Toisen ylimääräisen hyökkääjän paikka menee tässä hahmotelmassa mainion alkukauden pelanneelle Luostariselle, joka on saanut vakiinnutettua paikkansa Panthersin keskikaistalla. Luostarisen kisapaikan puolesta puhuvat monipuolisuus ja hyvällä tasolla oleva puolustusvalmius. Lisäksi pitää muistaa yhteinen kokemus Jalosen kanssa kultakeväältä 2019.

He joutuvat pettymään

Kaapo Kakko

Perälä: Vuoden 2019 varaustilaisuuden toisena pelaajana varattu Kakko ei ole vielä lunastanut kaikkia odotuksia, ja etenkin pistesaldot ovat jääneet pettymyksiksi. Tällä hetkellä ei näytä siltä, että Kakolla olisi asiaa kolmeen ensimmäiseen ketjuun. Asia voi kuitenkin muuttua, jos Kakko saa pistehanat kunnolla auki NHL:ssä.

Nelosketjuun saatetaan mieluummin valita Lehkosen ja Armian tyylisiä puolustuksellisesti parempia laitureita. Ylimääräisten hyökkääjien kisassa Donskoi on puolestaan kerryttänyt reilusti kokemusta pudotuspeleistä, mikä vaikuttanee valinnoissa.

Erik Haula

Perälä: Haula on viime vuosina joutunut vaihtamaan joukkuetta tiuhaan tahtiin. Kesällä Bruinsiin siirtynyt kokenut sentteri on jäänyt uudessa joukkueessaan alempiin ketjuihin.

Kärkisentterien takana taistelu viimeisistä kisapaikoista lähinnä Lundellia ja Luostarista vastaan on tiukkaa, ja Haula jää tuolileikissämme niukasti ilman istumapaikkaa. Täytyy myös muistaa, että Jalosen joukkueessa Haula ei ole koskaan pelannut.

Valtteri Filppula

Perälä: Pitkän NHL-uransa jälkeen Eurooppaan palannut Stanley Cup -voittaja ei välttämättä kauden alkaessa ollut kovin vahva ehdokas olympiajoukkueeseen. Sveitsissä kausi on kuitenkin sujunut piste per peli -tahdissa ja esitykset Karjala-turnauksessa keräsivät kehuja.

Leijonien leveään hyökkäykseen murtautuminen NHL:n ulkopuolelta on todella vaikeaa, mutta Filppulalle se on kuitenkin vielä mahdollista, etenkin jos sentteriosastolle osuu loukkaantumisia.

Valtteri Filppula voi olla Jalosen kokenut jokerikortti nuorehkoon joukkueeseen.

Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net

Joel Kiviranta

Isokoski: Kiviranta on Jaloselle tuttu mies keväältä 2019, jolloin hän oli yllätysnimenä mukana lopulta tärkeässä roolissa. Nousujohteinen kehitys on kantanut NHL:ään asti, jonne Kiviranta on osoittanut kuuluvansa.

Kiviranta kamppailee lähinnä nelosketjun puolustavista rooleista, mutta kovassa kilpailussa hän jää kokeneempien Armian ja Lehkosen jalkoihin. Lisäksi Kivirannan rooli on tällä kaudella pienentynyt Starsissa aiempaan nähden. Pieni peliaika ja ajoittainen katsomossa istuminen eivät lupaa hyvää kisapaikan saavuttamisessa.

Jesperi Kotkaniemi

Isokoski: Mikä olisi Kotkaniemen rooli tässä joukkueessa? NHL:ssä se on ainakin ollut hakusessa jo useamman vuoden. Tällä kaudella Kotkaniemi siirrettiin laitahyökkääjäksi uudessa joukkueessaan Hurricanesissa, mutta viime aikoina pelipaikka on löytynyt jälleen keskeltä.

Kotkaniemen peliajat ovat jääneet vain reiluun kymmeneen minuuttiin ja tuloksenteko on jäänyt vaisuksi. Keskinkertaiset esitykset ja kysymysmerkit roolista jättävät Kotkaniemen armotta ulos kisakoneesta.

Eeli Tolvanen

Perälä: Tolvanen löi itsensä läpi NHL:ssä viime kaudella ja oli Predatorsin paras maalintekijä ylivoimalla. Hänet olisi ollut helppo kuvitella Leijonien kakkosylivoimassa hieman samankaltaisessa laukojan roolissa, minkä Laine ottanee ykkösviisikossa.

Tälläkin kaudella ylivoimavastuuta on tullut, mutta tehot ovat jääneet puuttumaan, ja samalla Tolvasen osakkeet olympiaspekulaatioissa ovat laskeneet.

Arttu Ruotsalainen

Isokoski: Ruotsalainen kuului viime kevään kisoissa Leijonien parhaimmistoon, ja pelipaikka NHL:ssä on tällä kaudella vakiintunut. Ruotsalaisen eduiksi voi katsoa monipuolisuuden, työmoraalin ja kapeaan kaukalon sopivan suoraviivaisen pelityylin.

Pekingin kisakoneeseen olisi kuitenkin raivattava liian kovia nimiä tieltä, vaikka Ruotsalainen olisikin Jalosen listalla yllättävän korkealla. 

Lue myös: Jatkoajan valitsemata Pekingin Leijonien puolustajat ja maalivahdit.

Mikkelin Jukurit on ollut koko syksyn kiekkokansan ison suurennuslasin alla kiinnostavien hankintojensa ansiosta. Muhoksen Jääklubin kasvatti ja JYP-legendan statuksella varustettu Jani Tuppurainen on yksi tämän syksyn tuoreista Jukureiden hankinnoista.

Jukureiden syksy on ollut tiivistetysti kaksijakoinen ja mielenkiintoinen. Alkusyksystä näytti siltä, että Olli Jokisen valmentama Jukuri-ryhmä ei ole menossa sinne minne tavoitteet osoittavat, eli pudotuspeleihin. Viime viikkoina joukkue on kuitenkin löytänyt hyvän vireen, ja voittoja on alkanut tulemaan. Konkarihyökkääjä Tuppurainen avasi tuntemuksiaan syksystä.

− Vähän kaksijakoinen syksy. Ihan ok aloitettiin, mutta sitten tuli joukkueella vähän huonompi jakso pisteiden valossa. Välillä pelattiin hyvääkin kiekkoa, mutta ei voitettu hyvälläkään pelillä. Hyvin jaksettiin kuitenkin tehdä hommia ja uskottiin meidän juttuun. Kun usko tekemiseen ei loppunut, niin voittojakin alkoi tulemaan, ja päästiin siihen mitä haetaankin. Kokonaisuudessaan ollaan menty koko ajan parempaan suuntaan.

Muhoksen miehellä tai Mikkelin Jukureilla ei siis sisu lopu kesken vaikeinakaan hetkinä. Jukurit on porskuttanut parhaimmillaan viiden ottelun voittoputkessa. Tämä voittoputki kuitenkin koki kolauksen, ja se on kääntynyt nyt kahden ottelun tappioputkeksi.

Hyökkääjä suuntasi katseensa myös tulevaisuuteen joukkueen ja itsensä näkökulmasta.

− Tavoite on pelata pudotuspeleissä, ja sitä kohti tässä mennään. Tehdään töitä päivittäin, että siellä oltaisiin.

−Omalla panoksella pyrin auttamaan joukkuetta siihen, että tavoite saavutetaan.

Ikävä loukkaantuminen

JYP-vahti Markus Ruusun maila kolahti suoraan Tuppuraista suuhun, ja hyökkääjä joutui jättämään pelin kesken.

Kuva © Oskari Mäkisarka / https://www.facebook.com/makisarkaphoto

Lokakuisessa kamppailussa JYPiä vastaan sattui ikävä tilanne, kun Jani Tuppurainen tavoitteli kiekkoa maalivahti Markus Ruusun kanssa. Tilanteessa Ruusun maila kolahti Tuppuraista suoraan suuhun, ja hyökkääjä joutui jättämään pelin kesken. Tuppurainen on toipunut pelikuntoon, ja avaa millaista jälkeä isku aiheutti.

− Puhe suhisee vielä varmaan ihan hyvin, hyökkääjä naurahtaa.

− Neljä hammasta lähti, pari hammasta meni poikki ja leuka murtui. Leikkaus oli edessä, ja hammaslääkärillä tulee vieläkin käytyä. Mutta ei se mitään, pelataan nyt tuolla suojalla ja ei anneta sen häiritä tekemistä. Nopeasti pääsin kuitenkin takaisin pelaamaan, kun laitettiin leuka ja muut paikat kuntoon, kovia kokenut soturi iloitsee.

Peli muiden joukossa

Vielä viime keväänä Tuppurainen kantoi kapteenin C-kirjainta JYPin paidassa.

Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com

Tuppuraiselle tulee illan kamppailussa 800 Liigan runkosarjaottelua täyteen. Muhoslaisen Liiga-ura alkoi Kärppien paidassa, jossa mies pääsi pelaamaan kahdeksan ottelua. KalPassa Tuppuraisesta kasvoi Liiga-pelaaja kolmen kauden aikana. KalPasta Tuppurainen siirtyi Ruotsin pääsarjaan Färjestadin joukkueeseen.

KalPan paidassa Tuppurainen pelasi ensimmäisen täyden Liiga-kauden.

Kuva © Tuomas Linna

Lyhyeksi jääneeltä Ruotsin reissulta matka jatkui Jyväskylään ja JYPiin. JYPissä hyökkääjä viihtyi 12 kautta. Jyväskylässä nähtiin Tuppuraisen JYP-vuosina runsaasti menestystä. Hyökkääjä ehti voittaa kaksi suomenmestaruutta ja CHL-mestaruuden. Tuppurainen palkittiin keväällä 2012 pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana.

− Mulla on ollut vähän erilainen polku ammattilaiseksi. Nuorempana en mahtunut A- tai B-nuorten joukkueeseen. Enkä ansainnutkaan sitä paikkaa siellä Kärppä-junnuissa. En ollut sen tason pelaaja, että minun olisi pitänyt niitä pelejä pelata. Olen vähän myöhemmällä iällä kasvanut tähän hommaan, mutta olen kyllä tyytyväinen, miten se on tapahtunut.

Ottaen huomioon tavallista myöhäisemmän kasvamisen Liiga-pelaajaksi, on Tuppuraisen vyölle kertynyt hurja määrä Liiga-otteluita. Tätä hämmästelee myös mies itse.

− En olisi voinut kuvitellakkaan, että tulen noin monta peliä pellaamaan. On kyllä kova saavutus. 25-vuotiaana vasta sain pelata kokonaisen kauden Liigassa, ja siitä asti on tätä sarjaa pelattu. Yksi kausi tosin vierähti KHL:ssäkin välissä. On varmasti myös oikeita asioita tehty, että on pystynyt näin pitkään pellaamaan.

− Vauhtikin on aika kova verrattuna niihin alkuvuosiin. Nuoret pojat menevät niin lujaa. Siihen nähden ihan hyvin tullut harjoiteltua, että on pysynyt vauhdissa mukana. Mutta onhan noitakin, jotka on vetänyt tuhattakin peliä tässä Liigassa.

Hyökkääjä on tosiaan tehnyt myös kauden mittaisen visiitin Donbass Donetskin KHL-joukkueessa. Tuppurainen on saalistanut vyölleen myös 105 Liigan pudotuspeliottelua, kaikki JYPin paidassa. Kaiken tämän lisäksi Tuppurainen on edustanut Suomea Leijonien paidassa.

− Kyllähän itsekin olen aika lähellä sitä tuhatta, voi olla ylikin, kun kaikki miesten pelit ja tietenkin myös Mestis-pelit lasketaan yhteen, hyökkääjä muistelee aiemmin sanomaansa.

Entinen JYP-kapteeni avaa tuntemuksiaan myös illan juhlaottelusta.

− Kyllä tämä on peli muiden joukossa. Ei kannata liikaa ajatella, että olisi mitenkään erityinen peli. Mutta onhan se hauska sattuma, että tämä rajapyykki tulee nimenomaan JYPiä vastaan. Jyväskylässä tullut kuitenkin pelattua monta sataa peliä ja suurin osa urasta.

Käytännössä jokainen tehty maali lisää joukkueen voiton todennäköisyyttä, on se sitten ottelun ensimmäinen tai vaikka kymmenes. Toki on myös tilanteita, joissa syntyvällä maalilla ei ole enää paljon merkitystä. Pelin ollessa 6–1 on lopulta lähes yhdentekevää, päättyykö peli 7–1 tai 6–2. Kun ottelun voittaja alkaa olla ratkennut, maaleilla on eniten merkitystä enää yksittäisille pelaajille, esimerkkinä hattutempun metsästäminen tai maalivahdin mahdollisen nollapelin varjeleminen.

Maalin merkitys pelin lopputulokseen riippuu lopulta kahdesta asiasta: Kuinka tasainen ottelun tilanne on, ja paljonko ottelussa on peliaikaa jäljellä.

Ottelun avausmaali on aina väistämättä myös johtomaali. Nykysäännöillä, kun ottelut pelataan aina ratkaisuun asti, toisen joukkueen on silloin pakko tehdä vähintään kaksi maalia välttääkseen tappion.

Toisaalta ottelun ensimmäinen maali syntyy yleensä ottelun alkupuolella, jolloin vastustajalla on vielä paljon aikaa tehdä tarvittavat maalit ottelun kääntämiseksi. Ottelun yhdeksäs maali voi olla joskus paljon tärkeämpi, jos tilanne on 4–4 ja ottelua on pelattu jo 59 minuuttia. Silloin 5–4 johtomaalin tekijä on lähes varma voittaja.

Miten maalin merkitystä voi sitten mitata? Yksi tapa on laskea pistekeskiarvo niistä otteluista, joissa joukkue on tehnyt tietyn maalin.

Esimerkiksi kahdeksan viime kauden aikana pelatussa 3215 Liigan runkosarjan ottelussa avausmaalin tekijä on voittanut 1853 kertaa varsinaisella peliajalla ja jäänyt ilman pisteitä vain 628 ottelussa. Tasan varsinaisella peliajalla päädytty 734 kertaa, joista voitot ovat 361–373 eli avausmaali ei ole enää merkinnyt jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa.

Avausmaalin tehnyt joukkue on saanut yhteensä 6654 pistettä eli 2,07 pistettä/ottelu. Keskimäärin Liiga-ottelun ensimmäinen maali on syntynyt hieman ennen 13. peliminuuttia.

Maalin järjestysluku ei vaikuta sen tärkeyteen

Maalin tekeminen ylipäänsä tarkoittaa, että joukkueella on hyvä mahdollisuus voittaa ottelu − jokainen tehty maali lisää todennäköisyyttä, että ottelun lopussa maaleja on enemmän kuin vastustajalla.

Kahdeksan kauden otannalla Liigassa suurin merkitys näyttää olevan ottelun neljännellä maalilla, sen tekijä on saanut keskimäärin 2,1 pistettä ja pienin ottelun kahdeksannella maalilla, silloin pistekeskiarvo on jäänyt alle kahden (1,98 P/O). Kovin suuria eroja ei maalien merkityksessä kuitenkaan ole pelkästään järjestysluvun mukaan tarkasteltuna.

Kaikki maalit ovat yleensä tärkeitä, koska vain noin 15 prosenttia maaleista syntyy tilanteissa, joissa maaliero on yli kaksi maalia ja noin 8 prosenttia, kun ottelussa on yli kolmen maalin ero. Toisin sanoen hyvin pieni osa maaleista syntyy tilanteissa, joissa ottelun voittaja näyttää jo ratkenneen.

Ottelun ensimmäinen maali ei siis ole maalin tehneen joukkueen tuloksen kannalta sen tärkeämpi kuin muutkaan maalit. Tämä voi ehkä tuntua erikoiselta, mutta esimerkiksi ottelun toisen maalin tehnyt joukkue siirtyy joko 2–0 -johtoon tai tasoittaa pelin tilanteeseen 1–1. Molemmat vaihtoehdot lisäävät maalin tehneen joukkueen mahdollisuuksia voittoon merkittävästi.

Maalin merkitys kasvaa ottelun edetessä

Avaus- tai johtomaalin merkitys myös kasvaa pelin edetessä. Ottelun viiden ensimmäisen peliminuutin aikana tehty 1–0 -osuma ennustaa keskimäärin noin kahta pistettä, mutta loppuminuuttien johtomaalin jälkeen kolmen pisteen potti on lähes varma.

Ensimmäisessä erässä ei juuri ole merkitystä missä vaiheessa avaus- tai johtomaali syntyy. 10−15 minuutin välillä syntyvä maali itse asiassa on tilastoissa jopa ollut jonkin verran merkitsevämpi kuin avauserän lopussa syntynyt maali.

Toisessa erässä tehty johtomaali on jo selvästi tärkeämpi ja sanonnassa pukukoppimaalista taitaa olla jonkin verran perää, koska aivan toisen erän lopussa tehty johtomaali ennustaa joukkueelle jopa hieman isompaa (2,28) pistemäärää kuin kolmannen erän alussa tehty (2,23). Ensimmäisen erän lopussa vastaavaa ilmiötä ei näy.

Kolmannessa erässä luonnollisesti johtomaalin merkitys kasvaa edelleen. Jos avauserässä johtomaali ennusti täysiä pisteitä 57 prosentin todennäköisyydellä, viimeisen erän johtomaalin tehneet joukkueet voittivat 73 prosenttia otteluista varsinaisella peliajalla.

Johtomaalin merkitys kasvaa vielä kolmannen erän aikana todella paljon: kahden viimeisen minuutin aikana tehty johtomaali ennustaa joukkueelle 2,93 pistettä, eli vastustajan tasoitus vielä sen jälkeen on todella harvinaista.

Viiden viimeisen minuutin aikana tehty johtomaali on kuitenkin Liigassa kahdeksan viime kauden aikana aina merkinnyt varmoja pisteitä, eli vähintään jatkoaikaa ellei kolmen pisteen voittoa.

Tasaisessa tilanteessa maalin merkitys on suurempi

Maalin merkitys riippuu tietenkin myös ottelun tilanteesta. Jos toinen joukkue on yli viiden maalin johdossa, syntyneillä maaleilla ei ole enää merkitystä ja yli kolmen maalin eron jälkeenkin ottelun voittaja on aika selvä.

Tasoitusmaalin tekijä (maaliero 0) on saanut otteluista keskimäärin 1,54 pistettä, eli tasatilanteessa viimeisimmän maalin tekijä on hiukan yleisemmin lopulta voittanut ottelun.

Kun joukkueiden välillä on eroa yli kolme maalia, ei yhden maalin merkitys ole enää kovin painava. Neljän maalin eron (0,02 P/O) kaventaminen kolmeen (0,06 P/O) toki moninkertaistaa joukkueen mahdollsuuden saada ottelusta pisteitä, mutta kovin suuri se ei edelleenkään ole. Suuret erot ovat kuitenkin harvinaisia ja suurin osa maaleista tehdään tilanteissa, joissa eroa on alle kolme maalia. 

Eli kun selostaja puhuu avausmaalin tärkeydestä, hän on oikeassa siltä osin, että kaikki maalit ovat tärkeitä ja yleensä seuraava maali on tärkein. Avausmaali ei kuitenkaan tärkeydessään eroa muista johtomaaleista ja kaikkien johtomaalien merkitys kasvaa mitä pidemmälle ottelu etenee.

HCB Foxesin kotikaupunki Bolzano sijaitsee Italian pohjoisosassa, Etelä-Tirolissa. Nykyään se on reilun sadan tuhannen ihmisen kaupunki, jonka historia ulottuu satojen vuosien taakse. Kaupunki on muodostunut kolmen joen ja kahden solan risteykseen, jossa siitä tuli tärkeä kauppapaikka.

Historiallisesti Bolzanon alue kuului saksankieliseen Tiroliin, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana Italia valtasi kaupungin Itävalta-Unkarilta. Sodan päätyttyä 1919 Etelä-Tiroli tunnustettiin kansainvälisesti kuuluvaksi Italialle.

Seuranneiden italialaistamistoimien myötä italia nousi kaupungissa puhutuimmaksi kieleksi. Silti yhä tänäkin päivänä noin neljännes kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään saksaa, saksan ollessa valtakieli koko maakunnan alue mukaan lukien.

Jos saksa tai italia ei luonnistu, ei hätää, kiekkoturisti pärjää hyvin myös puhumalla englantia − vastaus tosin saattaa tulla silti eri kielellä. Kuriositeettina mainittakoon, että noin prosentti bolzanolaisista ja neljä prosenttia etelätirolilaisista puhuu äidinkielenään ladinia.

Il centro storico − Die Altstadt

Historia on varsin näkyvästi esillä paitsi kaupungissa, jossa kaksikielisyys on läsnä joka paikassa, myös jääkiekkojoukkueessa. HCB Foxes -nimen B voidaan tulkita kielestä riippuen tarkoittavan Bozen tai Bolzano. Myös toinen joukkueen nimisponsoreista kulkee kahdella eri nimellä, Südtirol ja Alto Adige. Kyseessä on alueen turisminedistämistoimisto ja sen nimi tarkoittaa Etelä-Tirolin alueen saksan- ja italiankielisiä nimiä.

Vanhassakaupungissa lähes kaikki on kaksikielistä, kuten Casa Al Torchio - Torgglhaus

Kuva © Samuli Huikuri

Nimikysymys ei ole pelkästään kieliasia, sillä Etelä-Tirolin alueella on ollut toisen maailmansodan jälkeen laaja itsehallinto, ja paikalliset identifioituvatkin usein ennemmin etelätirolilaisiksi kuin italialaisiksi. Vertailukohtana suomalaisittain voitaneen pitää Ahvenanmaan asemaa.

Sivumennen kaupungin nähtävyyksistä mainiten, Bolzanon arkeologisessa museossa säilytetään jäämies Ötzin muumioitunutta ruumista.

Menestyneellä seuralla on pitkä historia

HC Bolzano perustettiin vuonna 1933 ja se on Italian jääkiekon menestynein seurajoukkue. HCB pelasi Serie A:ssa sarjan perustamisesta vuonna 1948 lähtien yhteensä 65 kauden ajan ja voitti 19 mestaruutta. Seria A:n ohella HCB osallistui Alpenligaan (Italian, Slovenian ja Itävallan seurajoukkueiden turnaus) vuosina 1991−1997 ja 1998−1999 voittaen sen kertaalleen vuonna 1994.

Ketut marssivat joukkueen nimeen kaudella 1998−1999, kun joukkue halusi kunnioittaa pääsponsorina tuolloin toimineen Birra Forstin omistajaperhettä. Perheen sukunimi Fuchs tarkoittaa saksaksi kettua.

Bolzanon ja monen muun italialaisjoukkueen strategiana oli kanadalaisten pelaajien, joilla on myös Italian kansalaisuus, hankinta. Etenkin 80−90-luvuilla seura oli vähintään paikallisella mittapuulla todella äveriäs. Näiden seikkojen seurauksena joukkueen tähtinä kiisi usein suurella rahalla hankittuja, jopa NHL:ssä uraa tehneitä pelaajia. Linja oli ja on osaltaan ollut vaikuttamassa koko maan kiekon kehitykseen.

Sarjasiirto Brennersolan läpi toiselle puolelle

Kaudelle 2013−2014 HCB pääsi useiden yritysten jälkeen mukaan Itävallan pääsarja EBEL:iin (nyk. ICEHL). Seura oli pyrkinyt mukaan jo vuodesta 2008 alkaen, mutta hakemusten hylkäämiselle oli pääsyynä Italian jääkiekkoliiton vastustus sarjasiirrolle.

HCB on voittanut ICEHL:ää edeltäneen EBEL:n mestaruuden kahdesti, sekä useita Italian cup-mestaruuksia.

Kuva © Samuli Huikuri

Aiemmasta historiasta poiketen HCB:n taloudellinen tilanne oli tuohon aikaan todella heikko, mutta strategia pelaajien hankkimiseksi oli siitä huolimatta onnistunut. Heti siirron jälkeisenä kautena Bolzanon joukkue teki historiaa, ja voitti Itävallan mestaruuden ensimmäisenä Itävallan ulkopuolisena joukkueena.

Mestaruutta oli tuomassa ja juhlimassa yksi suomalainen, tällä hetkellä KooKoossa kiekkoileva Kim Strömberg. Hyökkääjä nakutti runkosarjassa 46 otteluun 34 pistettä ja oli pudotuspeleissä joukkueensa paras tehoillen 13 otteluun yhtä monta pistettä.

Voitettuaan mestaruuden HCB pääsi ensimmäistä kertaa mukaan Mestareiden liiga CHL:ään. Vastustajaksi ensimmäiseen otteluun luisteli TPS, joka jyräsi ketut jään railoon numeroin 9−0.

Suomessa Bolzanon tunnetuin saavutus lienee HCB:n toinen ja toistaiseksi viimeisin mestaruus kauden 2017−2018 päätteeksi, sillä tuolloin joukkueen ykkösmaalivahtina torjui Pekka Tuokkola, hyökkäyskalustoa vahvisti Matias Sointu ja penkin takana pääkäskijänä toimi Kai Suikkanen. Kaikki suomalaiset saapuivat erittäin heikosti pelanneeseen joukkueeseen kesken kauden ja auttoivat kurssin kääntämisessä. Kaudesta tehtiin myöhemmin myös dokumenttielokuva Hockeytown.

Mestaruuskauden joukkueen paras pistemies oli seuraavaksi kaudeksi Liigaan ja Ilvekseen siirtynyt Mike Halmo. Sointu ja Halmo eivät olleet ensimmäiset kytkökset Ilveksen ja Bolzanon välillä, sillä joukkueet pelasivat vastakkain Euroopan liiga EHL:ssä jo kaudella 1998−1999. Alkusarjan pisteet jäivät tuolloin Tampereelle.

"Bolzanon pojat" levittivät lipun ennen CHL-ottelua Lukkoa vastaan.

Kuva © Samuli Huikuri

Italialaista tunnelmaa

Bolzanon keskusta ja etenkin vanhakaupunki vaikuttavat loppusyksystäkin varsin eläväisiltä. Ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi kaduilla on paljon torityylisiä kärryjä, joista myydään kaikenlaista pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä, kuinkas muuten, matkamuistoihin. Arkkitehtuuria ja maisemia ihaillen ja paikallista ravitsemustarjontaa läpikäyden saisi aikaa kuluttua varmasti viikkotolkulla, mutta tämän matkan päätarkoitus on kuitenkin jääkiekko.

Etelä-Tirolin kettujen kotiareena Eiswelle-jäähalli sijaitsee hieman kaupungin keskustan ulkopuolella. Mikäli neljän−viiden kilometrin reippailu vanhastakaupungista ei houkuta, hallille pääsee kätevästi raiteita pitkin. Päärautatieasema on Waltherplatzilta, tai Piazza Waltherilta, parin minuutin kävelymatkan päässä. Rata kulkee aivan jäähallin kupeesta ja useat junat pysähtyvät viiden minuutin happihyppelyn päässä hallin sisäänkäynnistä. Lippu reitille maksaa 1,50 euroa, joten matka on varsin edullinen.

Eiswelle ei näytä ulkoa perinteiseltä jäähallilta.

Kuva © Samuli Huikuri

Paikalliset ovat selvästi hyvin varautuneita illan CHL-otteluun ja vastustajaakin on tutkittu. Kaikki keinot ovat käytössä, sillä raumalaisia varten on hankittu esille mitä suurinta kryptoniittia: Porin Ässien pelipaita.

Bolzanolaisten kannattajien fanaattisuudesta on helppo löytää italialaisuuteen taipuvaista temperamenttia. Ottelussa Lukkoa vastaan laulu raikaa hallissa tilanteesta riippumatta ja kentällä olevat saavat tekemisistään välitöntä palautetta, oli kyseessä sitten oma pelaaja, vastustaja tai tuomari.

Suomalaisen jääkiekon seuraajan ei kannata italialaisten läsnä ollessa kannata osoitella tapahtumia kavereilleen imperatiivin kera, sillä cazzo on vulgaari ilmaisu, josta tuomari kotiyleisöä miellyttämättömän vihellyksen seurauksena saa osansa.

Eiswelleen (ital. Palaonda) mahtuu 7200 katsojaa.

Kuva © Samuli Huikuri

Hyviä, kuuluisia ja kulttimaineisia kettuja

Joukkueen kapteenina jäällä viilettää oman kaupungin poika Anton Bernard. Nimi saattaa kuulostaa äkkiseltään tutulta, eikä se ole sattumaa: Anton on jääkiekkoa pelaavasta veljessarjasta keskimmäinen. Vanhin veli Manfred päätti uransa jo kymmenen vuotta sitten Italian kolmostasolla, mutta nuorin, Andreas, voidaan laskea jo Italian maajoukkueen vakiokalustoon.

Suomessa Andreas pelasi niin U20-sarjaa, Suomi-sarjaa, Mestistä kuin Liigaakin SaiPan, RoKin, Jukureiden ja Ässien maalinsuulla. Viime kaudella Andreas pelasi kymmenen ottelua Bolzanossa ennen siirtymistään HockeyAllSvenskaniin Väsby IK:n riveihin.

Eiswellen kattoon on nostettu numero 33, joka kuului aikoinaan Gino Pasqualottolle. Vuosien 1972 ja 1993 välillä Pasqualotto pelasi HCB:ssa yhteensä 20 kauden ajan. Sekä hyökkääjänä että puolustajana pelannut Pasqualotto edusti Italiaa myös Sarajevon olympialaisissa 1984. Kesällä 2019 63-vuotiaana menehtynyt Pasqualotto oli paikalla vielä saman vuoden helmikuussa, kun hänen numeronsa jäädytettiin.

HC Bolzanon ainoa jäädetetty numero kuuluu seuraikoni Gino Pasqualottolle.

Kuva © Samuli Huikuri

Alppimaisemissa pelanneita ja ainakin paikallisen kulttimaineen erilaisilla kriteereillä on saavuttanut moni pelaaja. Yksi heistä on Ron Chipperfield, joka NHL-uransa päätyttyä kävi jäähdyttelemässä kolmen kauden ajan ja tehoili 84 otteluun 175 maalia ja 304 syöttöä. Parhaalla kaudella 1982−1983 syntyi 32 otteluun tehot 78+58=136.

Chipperfield pitää kärkipaikkaa yhden kauden maalimäärässä, mutta pisteissä hänestäkin mennään vielä ohi. Mittavan NHL-uransa jälkeen Bolzanossa kauden 1990−1991 kiekkoillut Mark Napier teki 46 ottelussa pisteet 53+91=144. Maalivahtiosastolla yksi kuuluisimmista on Tapparassakin kauden verran kiekkoja torjunut Jason Muzzatti.

Paikalliseksi legendaksi itsensä pelasi myös Alexander Egger, joka kolmea Ritten/Renon-kautta lukuun ottamatta pelasi koko uransa Bolzanossa ja oli kapteenina voittamassa kumpaakin EBEL-mestaruutta. Egger lopetti uransa toisen mestaruuden jälkeen.

Mainitaan vielä loppuun, että NHL:n työsulkukaudella 1994−1995 HCB:n paidassa kävi Alpenligaa pelaamassa muuan Jaromír Jágr. Viiteen peliin kirjattiin tehot 8+8=16.

Päivitetty 25.11.2021 kello 15:28: Fuchs on saksaa eikä italiaa.

On heinäkuu 2020 ja istun autossa matkalla uuteen kotiini, joka sijaitsee Kanadan läntisessä osavaltiossa, Brittiläisessä Kolumbiassa. Ulkona on tukahduttavan kuuma ja suurin osa ihmisistä on rannalla nauttimassa kesästä, mutta minä olen täällä matkalla uuteen työpaikkaani valmentamaan jääkiekkoa.

Ajamme vuorten keskellä nykyisen pomoni kanssa Okanaganjärven reunaa hipoen ja ohitamme kymmeniä idyllisen näköisiä viinitiloja. Ruoho on palanut poroksi jo aikaa sitten ja maisemat muistuttavat minua enemmänkin Etelä-Ranskasta. Olenko minä oikeasti edes Kanadassa? Olin lukenut, että lomailijoiden lisäksi täällä asustaa myös myrkyllinen hämähäkkilaji, useita erilaisia käärmeitä, paljon karhuja ja jopa puumia. Kangasalan kesämökkini saunakammarin seinällä hengaava lukki ei pelota enää minua.

"Kiireisimpinä päivinä olen terapeutti, mentori, opettaja, järjen ääni, matkanjärjestäjä ja lopulta myös jääkiekkovalmentaja."

Jatkuvat käännökset ja ylös-alas-liikkeet saavat minut voimaan hieman pahoin, mikä saa minut ikävöimään Winnipegin tasaisen tappavia suoria teitä ja loputtomia viljapeltoja. Mutta toisaalta – tämä näyttää paratiisilta.

Penticton on reilun 30 000 ihmisen koti ja väkiluku moninkertaistuu kesällä turistien saapuessa. Talvella elämää ei ole muualla kuin laskettelurinteissä ja jäähallilla. Talvikuukausina aurinko väistyy pilvien tieltä ja harmaus peittää kaupungin marraskuusta maaliskuuhun. Harmautta pääsee onneksi karkuun pilvien yläpuolelle lähivuoristoon, johon suuntaan talvella vapaapäivinä lumilautailemaan ja ottamaan happea.

Työpaikkani Okanagan Hockey Group on perustettu Pentictonissa vuonna 1963. Vetovoima on kesäleireissä ja lisäksi yrityksen omistamissa ympärivuotisissa akatemioissa ympäri maailmaa. Toimin päävalmentajana alle 17-vuotiaiden tyttöjen joukkueessa. Yksikään työpäivä ei ole samanlainen ja työtunteja on aivan turhaa edes laskea, minkä varmasti moni valmentamisen parissa toimiva ihminen ymmärtää. Akatemia maksaa minulle kuukausipalkkaa, mutta todellisuudessahan palkanmaksajiani ovat pelaajien vanhemmat. Vuosi akatemiassa on kustannuksiltaan erittäin kallis, ja hintoja neuvotellaan perheiden kanssa alaspäin aina pelaajasta riippuen.

Välillä mietin, että minun pitäisi olla tuon summan arvoinen. Koen hetkellisesti paineita vanhempien odotuksista, mutta loppuviimein koitan tehdä parhaani joka päivä. Jos se ei riitä, niin kamppailen epätäydellisyyteni kanssa hetken ja otan askeleen eteenpäin. Kiireisimpinä päivinä olen terapeutti, mentori, opettaja, järjen ääni, matkanjärjestäjä ja lopulta myös jääkiekkovalmentaja. Onneksi fysiikkaharjoittelu ja vammat hoidetaan ammattilaisten tarjoamina akatemian katon alla.

Näillä teini-ikäisillä pelaajilla on paremmat olosuhteet kuin itselläni oli ikinä pelaajaurani aikana. Tätä kuvastavat fyysisten fasiliteettien lisäksi myös ammattimainen aikataulu sekä koulun ja urheilun yhdistäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Pelaajat käyvät koulua kahdeksasta kahteentoista ja tulevat sen jälkeen akatemiaan neljäksi tunniksi. Sinä aikana meillä on päivästä riippuen muun muassa jäätreenit, oheisharjoitukset, videopalaveri ja "coach time". Illat kuluvat pelaajilla koulutehtävien ja ystävien parissa. Viikonloppuina pelataan ja matkustetaan turnauksiin ympäri läntistä Kanadaa.

Matkustaminen ja tämä työ on välillä hyvinkin rankkaa, mutta jooga, luonnon läheisyys, rento pikkukaupungin ilmapiiri ja oma pieni perhe tarjoavat sen kesäisen auringon läpi pitkän kauden.

Hakametsän viimeinen syksy liigakiekkoilun kotina on tullut päätökseen. Paikka on suomalaisen jääkiekon kannalta niin historiallinen, että Ilveksen ja Tapparan kotiareenan vaihtuminen kesken kauden marras-joulukuun vaihteessa teki jäähyväisistä hallin arvolle sopivat.

Kotiareenan vaihtuminen kesken kauden aiheuttaa toki omat käytännön järjestelynsä, mutta samalla nyt oli selvästi tiedossa, milloin viimeinen peli on ohjelmassa. Kauden päättyessä pudotuspeleissä ei sama ole mahdollista, sillä ollaan usein tilanteessa, jossa tappio päättää kauden, ja voitolla kausi jatkuu. Voidaan nähdä myös tilanne, missä ottelu voitetaan, mutta seuraava vierasottelu hävitään, jolloin paluuta ei enää ole.

Puhumattakaan siitä, että viime keväänä pudotuspelit pelattiin ilman yleisöä. Ilman paikan päällä olevia katsojia ei hienoja jäähyväisiä voida jättää.

Ilves järjesti hienot seremoniat, ja hallin tunnelma oli mahtava, vaikka tupsukorvat hävisivätkin viimeisen ottelunsa Hakametsässä. Ilveksen viimeisimmän mestarikapteenin Matti Kaarion suorittama valojen sammuttaminen oli hieno symbolinen ele.

Tappara sai omat jäähyväisensä päivää myöhemmin, ja vaikka kirvesrinnatkin kokivat tappion, kentälle saatiin taiston tauottua kymmeniä Tappara-legendoja. Viimeisen ottelun kiekko ja viimeisen maalintekijän Otto Rauhalan maila lähtivät ansaitusti Jääkiekkomuseoon.

Molempien joukkueiden kannattajilta nähtiin myös hienot tifot, jotka kuvasivat omalla tavallaan kaikkea hallissa 56 vuoden aikana koettua. Hakametsän tunnistettava ulkomuoto näkyi, ja Ilveksen tifossa esiin tuli historiallinen ajankuva, Tapparalla legendaariset pelaajat.

Vaikka moni olisi toivonut Hakametsän historian päättyvän paikallispeliin, nyt nähdyt tapahtumat olivat kuitenkin parempi päätös. Sen joukkueen kannattajille ja sidosryhmille, jotka olisivat olleet jäähyväisottelussa vierasjoukkueena, viimeinen kotiottelu ei olisi välttämättä tarjonnut samanlaista meininkiä, kun tiedossa olisi ollut vielä yksi peli hallissa.

Samu Markkulalla on vuosien mittaista jossiteltavaa.

– Jos asiat olisivat menneet toisin eli en olisi sairastunut syömishäiriöön ja olisin treenannut ahkerammin, voisin pelata vaikka NHL:ssä.

Hän ei mahtunut vuonna 2014 alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen, joka voitti lopulta Rasmus Ristolaisen maalilla kultamitalit Malmössä. 175-senttinen hyökkääjä oli teini-ikäisenä pitkään muita isompi ja pärjäsi alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa nykyisiä NHL-pelaajia vastaan. Pelkkä lahjakkuus ei kuitenkaan riittänyt.

– Olin aika kriittisessä iässä kropan kehittymisen kannalta, kun sairaus alkoi. 18–19-vuotiaana olisi hälytyskellojen pitänyt soida, että täytyy tehdä töitäkin. Se nuorten MM-kisoista putoaminen herätti sitten väärällä tavalla, ja aloin treenata ihan liikaa. Mulla oli silloin ehkä kaksi kiloa löysää rasvaa, mistä halusin eroon.

Aiempaa tehokkaampi treenaaminen hävitti ylimääräiset kilot parissa kuukaudessa.

– Siitä tuli hyvänolontunne ja halusin olla entistä kireämpi, jäälläkin olo tuntui kevyemmältä. Halusin pudottaa vielä muutaman kilon, mutta laihduttaminen lähti ihan käsistä, kun lähdin inttiin. Siellä syömishäiriö laukesi ihan kunnolla, mutta se U20-kisajoukkueesta putoaminen oli lähtölaukaus.

Aika monta hyvää vuotta heitin roskiin. Jos olisin hakenut apua aikaisemmin, olisin varmasti nyt paremmassa voinnissa.

Kovaa harjoittelu ja pieni painonpudotus ovat ammattiurheilijan arkea, mutta Markkulan kohdalla niistä seurasi vuosien syömishäiriöhelvetti. Laihuushäiriö sai luisevaksi laihtuneen Markkulan vain vähentämään syömistä ja lisäämään liikkumista.

– Armeijasta kun lähdin SaPKoon, muistan sanoneeni itselleni, että näin tämä ei voi jatkua. Vähäsen sain parannettua, mutta söin kuitenkin aivan liian vähän, kun pelkäsin niin paljon kaikkia hiilareita.

– Samaan aikaan hirveetä treeniä: puolentoista tunnin jäät, ennen jäitä puolen tunnin lenkki, jäiden jälkeen pidempi lenkki ja illalla vielä punttia. Ihan käsittämätöntä kulutusta!

Vaikka syömishäiriöt ilmenevät yli- tai alisyömisenä ja epärealistisen laihuuden tavoitteluna, on kyseessä ensisijaisesti psyykkinen sairaus. Sairastuneiden taustat ovat yksilöllisiä ja tilannesidonnaisia, mutta yleisesti ottaen syömishäiriö kehittyy tarpeesta saada elämään kontrollia.

Nykyvoinnissaan Markkula tiedostaa, että raskas pettymys ja stressaava tilanne olisi ollut mahdollista käydä läpi myös rakentavammin.

– Olisi ilman muuta pitänyt hoitaa asia eri tavalla. Varmasti olisin päässyt urheilupsykologin kanssa keskustelemaan, mutta ei mieli antanut periksi. Halusin vain näyttää kaikille, että hoidan itse tämän homman, mutta se lähti ihan väärään suuntaan.

Vaativassa ja maskuliinisessa lätkäkulttuurissa ei välttämättä ole helppoa myöntää ongelmia ja avuntarvetta.

– Pelaajan pitää itse tajuta, että kaikki ei ole kunnossa ja pelaajan pitää haluta hoitaa ongelma keskustelemalla. Jääkiekkoilijat eivät yleensä halua näyttää ulospäin, vaikka olisi paha olla. Se on vierestäkin todella vaikea nähdä, että joku tarvitsisi apua.

Markkula on palannut pitkän reissun jälkeen Jyväskylän tuttuihin maisemiin.

Kuva © @PabloCassoSport

"Olisi pitänyt jäädä kiinni jo aiemmin"

Riittämätön ravitsemus yhdistettynä liialliseen harjoitteluun jätti väistämättä jälkensä Markkulan voimaharjoitteluun.

– Kyykystä nousi aina vaan vähemmän, mutta juoksemisesta ja muusta aerobisesta harjoittelusta olen aina tykännyt, niin sitä lisäsin. Sairauttani se vei pahempaan suuntaan.

Sairaus vahingoitti vakavasti myös sosiaalista elämää.

– Kavereita en voinut nähdä, jos oli mahdollisuus, että olisi pitänyt syödä ja tyttöystävää ei voinut edes miettiä, koska olisin heti jäänyt kiinni.

Markkulan laihuushäiriö paheni tämän pelatessa SaPKossa kaudella 2015–16, ja neljän seuraavan Hermes-kauden aikana sairaus muuntui vähitellen ahmimishäiriöksi. Luiseva olemus herätti huolta, mutta parhaimmillaan Mestiksen pistepörssin kakkossijalle yltänyt hyökkääjä onnistui valehtelemaan vuosien ajan itselleen ja muille.

Olisi ilman muuta pitänyt hoitaa asia eri tavalla. Varmasti olisin päässyt urheilupsykologin kanssa keskustelemaan, mutta ei mieli antanut periksi.

– Olisi pitänyt niin sanotusti jäädä kiinni jo aiemmin. Kun pelikin kulki, ei tullut sellaista fiilistä, että olisi jotain hätää. Olen yrittänyt miettiä, miksi annoin tilanteen edetä niin pitkälle, mutta oikeastaan vasta tällä kaudella alkoi tuntua, ettei kroppa kestä.

Syömishäiriön luonteeseen kuuluu valehtelu ja peittely. Laihtunutta olemusta esimerkiksi yritetään salata runsaalla kerrospukeutumisella. Lätkäjoukkueen pukukopissa kikka ei toimi, mutta syömishäiriöön sairastuneet kehittyvät mestarivalehtelijoiksi − minkä Markkulakin todistaa.

– Opin vuosien varrella puhumaan niin hyvin paskaa, että sain kaikki huolestuneet ihmiset vakuutettua, ettei ole mitään hätää.

Painon seuranta kuuluu sekä syömishäiriötä sairastavien hoitoon että jääkiekkoilijoiden terveystarkastuksiin. On kuitenkin hyvin yleistä, että sairastunut tankkaa runsaasti nesteitä ennen punnitusta huijatakseen tulosta. Todellista korkeampi paino aiheuttaa sairastuneelle ahdistusta, jota on mahdollista lievittää käyttämällä ilman reseptiä saatavia ulostuslääkkeitä.

Sairaudelle on tyypillistä, että reaaliteettitestaus pettää, eikä sairastunut itse ymmärrä tilanteensa vakavuutta. Päinvastoin, sairaudesta tulee keskipiste, joka hallitsee koko elämää – ja pahimmillaan myös läheisten elämää.

Syömishäiriöillä onkin yhtäläisyyksiä riippuvuussairauksien kanssa. Yhteisiä tekijöitä ovat esimerkiksi kokonaisvaltainen vaikutus elämään, kuoleman riski ja sairauden eteneminen mielihyvää tai tyydytystä tuottavasta käyttäytymisestä toimintakykyä halvauttavaan pakkopaitaan, josta on todella vaikea pyristellä irti.

Vaikka Markkula näki kaudella 2019–20 vierestä, kun Hermes-valmentaja Janne Tuunanen jäi kesken kauden sairauslomalle masennuksen vuoksi, eivät herätyskellot soineet oman terveyden puolesta.

– Virallisesti ei tullut esille, että Tuunanen jäi psyykkisistä syistä pois Hermeksestä. Muistelisin, että hän olisi jollekin sanonut, että nyt on masennus ja pitää ottaa happea. Kyllä hänestä huomasi, ettei ollut kaikki kunnossa. Oli aika uupuneen näköinen.

– Olen sitäkin miettinyt, miksei se itsessä herättänyt mitään. Aika samoissa tilanteissa oltiin, vaikka eri sairauksista olikin kyse. Kroppa oli lujilla ja mieli alhaalla. Olin varmaan niin inessä omassa tilassani, etten halunnut myöntää.

Paluu kiekon pariin siintää Markkulan ajatuksissa, mutta ykköstavoite on toipua syömishäiriöstä.

Kuva © @PabloCassoSport

"Halusin tulla asian kanssa julkisuuteen, että voisin rohkaista hakemaan apua"

Jääkiekkoilijalle on ominaista harjoitella paljon ja asettaa kunnianhimoisia tavoitteita. Syömishäiriön kohdalla nämä voivat kuitenkin olla sairautta ylläpitäviä tekijöitä, minkä Markkula itsekin nykyvoinnissaan tunnistaa.

– Nyt kun olen lukenut ja perehtynyt asiaan, lepo ja ravitsemus korostuvat, kun treenaamisen tuloksista puhutaan. Ajattelin vain, että mitä enemmän teen ja kulutan, sitä parempi lopputulos. Syöminen ja nukkuminen olivatkin ihan perseellään.

Syömishäiriön ja kilpaurheilun yhteyttä on tutkittu paljon, ja tutkimuksissa on tunnistettu monet kilpaurheiluun kiinteästi kuuluvat piirteet riskitekijöiksi syömishäiriön kehittymiselle.

Tämän kauden Markkula aloitti Visby/Romassa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Heti ensimmäisessä pelissä saatu aivotärähdys oli lopulta onni onnettomuudessa, vaikka kausi tulikin heti päätökseen. Tutkimuksissa todettu vaarallisen alhainen veren kaliumpitoisuus konkretisoi tilanteen Markkulalle, mikä johti sairauden myöntämiseen sekä itselle että julkisesti. 

– Minulta ei ole Suomessa koskaan mitattu kaliumarvoa, mikä nyt Ruotsissa paljasti tilanteen vakavuuden. Aikamoinen kivi putosi harteilta, kun sain vihdoin myönnettyä itselleni ja muille, että olen sairas.

− Nyt keskityn vain itseeni enkä edes mieti työtäni. Jääkiekko on tältä kaudelta taputeltu.

Ajattelin, että mitä enemmän teen ja kulutan, sitä parempi lopputulos. Syöminen ja nukkuminen olivat ihan perseellään.

Vuosien salailun ja valehtelun jälkeen Markkula teki täyskäännöksen ja kertoi julkisesti sairaudestaan.

– Aivan varmasti on muitakin samassa tilanteessa ja siksi halusin tulla asian kanssa julkisuuteen, että voisin rohkaista mahdollisimman montaa hakemaan apua.

Markkula kehottaa välttämään tekemäänsä virhettä ja hakeutumaan sen sijaan ajoissa hoitoon.

– Aika monta hyvää vuotta heitin roskiin. Jos olisin hakenut apua aikaisemmin, olisin varmasti nyt paremmassa voinnissa.

Kotiseudulleen Jyväskylään vuosien tauon jälkeen palannut Markkula odottaa psykiatrisen hoitonsa alkamista.

– Olen saanut tekstarin, että hoidon pitäisi alkaa ihan lähiaikoina. Psykiatrin lisäksi hoitoon kuuluu ravitsemusterapeutti, jolta odotan ammattitaitoa urheilijan ravitsemuksesta, jotta osaan syödä oikein, kun alan taas kunnolla treenata.

Syömishäiriöön sairastuneen ajattelu on ehdotonta, jäykkää, pakonomaista. Markkula on ottanut vasta ensimmäiset askeleensa kohti toipumista, mutta ajattelussa näkyy jo tervettä armeliaisuutta.

– Kun päätin kertoa sairaudestani julkisesti, tiesin, ettei toipuminen tule olemaan helppoa, vaan edessä on pitkä tie. Tein kuitenkin itselleni selväksi, etten voi tehdä sitä virhettä, että asettaisin vitunmoiset paineet heti alkuun.

Toipumisessa keskeistä on oppia rakentavampia toimintamalleja kuin sairauden aikaansaama kapea-alainen ja tuhoisa ajattelutapa.

– Ikävienkin tunteiden pitää antaa tulla ja pitää olla rehellinen kaikesta. Jos jonain päivänä tulee oksennus, pitää vaan myöntää itselle, että kävin oksentamassa. Toistaiseksi ei ole onneksi tarvinnut oksentaa, että olen yllättävänkin hyvin pärjännyt.

– Ehkä se on se, että on kova halu näyttää, että pystyn täältä vielä nousemaan. Siksi koen psykiatrin itselleni jopa tärkeämmäksi kuin ravitsemusterapeutin. Mulla on sellaisia lukkoja vielä avaamatta, missä psykiatri voi auttaa.

Hermeksessä Markkula pelasi uransa tehokkainta peliä vaikeasta sairaudesta huolimatta.

Kuva © tomi.autio@jatkoaika.com

"Ensimmäisenä haluan parantua sairaudestani, mutta parin vuoden sisään toivottavasti pelaan jääkiekkoa ammatikseni"

Markkula on aiemmin kontrolloinut syömistään sekä minimoimalla ruoka-annoksiaan että oksentamalla ahmimispuuskan päätteeksi – tällöin oksentaminen toimii ahdistavan tilanteen purkuna. Periaate on sama kuin rentoutusharjoituksessa, jossa ensin jännitetään eri lihasryhmiä ja rentouttamalla haetaan parempaa oloa.

– Yllättävän hyvin on syöminen sujunut. Olin aluksi skeptinen, että mitähän tästä tulee, mutta ongelmani ei ole, ettenkö uskaltaisi syödä. Viime vuosina syömishäiriöni on oireillut bulimiana, niin täytyy olla tarkkana, etten vedä syömistä överiksi.

Halu todistaa toipumiskyvystä on auttanut tässäkin asiassa.

– Aika vapauttava olo on, kun olen kolmisen viikkoa elänyt suht koht normaalia elämää. On ollut ihan siistiä käydä kavereiden kanssa syömässä. Parina ekana päivänä söin ehkä liian vähän, mutta nyt olen pyrkinyt syömään useampia kertoja päivässä ja pienempiä annoksia kerralla, että pääsisin hyvään ruokarytmiin kiinni.

Markkula on erittäin kiitollinen läheisiltään saamasta tuesta.

– En yhtään osannut ajatella, että saisin noin paljon tukea. Se oli tosi liikuttavaa huomata, kuinka välittäviä ihmisiä on ympärillä. Moni läheinen on ollut huolissaan, kun on viime vuosien menoani seurannut, ja ovat nyt varmasti helpottuneita, kun olen saanut asian myönnettyä.

Rohkea keskustelunavaus on herättänyt myös ulkopuolisten ihmisten huomion, ja palaute on ollut kannustavaa.

– Myös itselleni tuntemattomat ihmiset ovat kiittäneet ja sanoneet, ettei tästä asiasta puhuta tarpeeksi, niin minun ulostuloni auttaa monia. Se koskettaa mielettömästi!

Jääkiekkoa Markkula ei aio hylätä, mutta tällä hetkellä fokus on muualla.

– Jääkiekon parissa edelleen haluan olla. Se on ollut tosi iso osa elämääni, ja tuntuu, etten ole vuosiin pystynyt näyttämään todellista potentiaaliani. Ensimmäisenä haluan parantua sairaudestani, mutta parin vuoden sisään toivottavasti pelaan jääkiekkoa ammatikseni. Helppoja asioita ei ole tiedossa, mutta kuitenkin ihan innolla odotan, että pääsen aloittamaan prosessin paranemista kohti.

Miikka Kiprusoffin aikakauden jälkeen liekkipaitojen maalia on vartioinut maalivahti jos toinenkin. Kiprusoff lopetti oman uransa keväällä 2013 pelattuaan 623 NHL:n runkosarjaottelua, ja kauden 2005−06 päätteeksi turkulainen palkittiin NHL:n parhaan maalivahdin palkinnolla, Vezina Trophylla, NHL:n historian ensimmäisenä suomalaisena.

Kipperin saappaita ei ole ollut helppo täyttää. Sen ovat todenneet muiden muassa Karri Rämö, Brian Elliott ja Jon Gillies. Organisaatio on mennyt läpi useiden vapaiden pelaajien markkinoiden, vaihtokauppojen ja varaustilaisuuksien etsien aloittavaa ja ennen kaikkea voittavaa maalivahtia. Kiprusoffin kaltaista huipputorjujaa ei ole kuitenkaan ollut helppo löytää.

Nyt muutos on tapahtunut, sillä sekä NHL-tasolta että tulevaisuuden lupausten korista löytyy runsain mitoin torjuntataituruutta.

NHL:n kuumin maalivahtikaksikko

Flamesin maalivahtitandem Jacob Markström ja Daniel Vladař on yksi liigan tämän hetken kuumimmista ellei jopa kuumin. Kuinka hyviä he todella ovat? 

Iso, liikkuva ja atleettinen Markström on parhaillaan ottamassa varmoja harppauksia NHL:n tähtivahtien joukkoon. Tätä toki joukkue ruotsalaisveskarilta tilasikin tarjottuaan hintavaa kuuden vuoden sopimusta, ja huipputorjumista Markstöm parhaillaan toimittaa. 

197-senttimetrisen maalivahdin alkukausi on ollut huomattavasti laadukkaampi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Esimerkiksi Vancouver Canucksin paidassa Markström esitti kelpo otteita, mutta kutsuminen tähtiluokan maalivahdiksi jo tuolloin olisi ollut liioittelua.

Markströmin alkukausi on ollut räjähtävä: nollapeleissä hän sijoittuu liigan maalivahtitilaston ykkössijalle, ja viisi nollapeliä ensimmäiseen 15 otteluun on raudanluja noteeraus − sekä samalla jo hänen henkilökohtainen ennätyksensä yhden kauden aikana pelatuissa nollapeleissä. 16 ottelun Markströmin torjuntaprosentti puolestaan on 93,7, joka on NHL:n kuudenneksi paras.

Kun mukaan ynnätään vielä kaksi Vladařin pelaamaa nollapeliä, kirjoittaa Flames jos ei nyt NHL-historiaa, ainakin uuden historiankirjojen alaviitteen: Flames on vuoden 1929 jälkeen ensimmäinen NHL joukkue, joka on ensimmäiseen 19 otteluun pelannut seitsemän nollapeliä. Vuosiluku 1929 on olennainen siksi, että sitä ennen eteenpäin syöttäminen oli hyökkäysalueella kiellettyä, ja kiellon kumoamisen myötä maalimäärät kasvoivat merkittävästi.

Calgary Flames become the first NHL team since offensive forward passes were allowed in 1929 to record 7 shutouts within the first 19 games of a season. pic.twitter.com/wmN82EMjFj

— Sportsnet Stats (@SNstats) November 22, 2021

Vladař lienee hieman Markströmiä tuntemattomampi nimi kiekkokansalle. Tšekkiläissyntyinen veräjänvartija saapui Calgaryyn viime kesän aikana Boston Bruinsista, jossa hän oli AHL-tasolla liigan tähti. NHL:n puolella peliaika kuitenkin oli kiven alla, sillä jääaika jakaantui aluksi Tuukka Raskin ja Jaroslav Halákin kesken ja sen jälkeen Jeremy Swaymanin ja Linus Ullmarkin välillä.

Flames näki varjoon jääneessä tšekkiläisessä mahdollisuuden ja hankki tämän riveihinsä varsin riskittömällä kaupalla kolmannen kierroksen varausvuoroa vastaan. Alkukauden perusteella voidaan todeta, että täysin hukkaan heitetty varausvuoro ei ollut. 

Joukkueen kakkosmaalivahdin roolissa Vladařin torjuntaprosentti on viiden ottelun jälkeen 94,6, joka on liigan kolmanneksi paras. Nollapelitilastossa Vladař sijoittuu jaetulle viidennelle sijalle kahdella nollapelillään. Potentiaalia hänessä siis on, mutta nähtäväksi jää, pysyykö herran kova vire kauden loppuun asti. Onhan otanta NHL-peleistä vielä toistaiseksi hyvin pieni.

Darryl Sutterin tiivistä viisikkopuolustusta on eittämättä kiittäminen Flames-maalivahtien onnistumisessa, mutta eivät he tiiviinkään puolustuksen takana täysin työttömiksi ole jääneet. Molemmat maalivahdit kohtaavat keskimäärin noin 30 laukausta per peli. 

Vaarallisia maalintekotilanteita Natural Stat Trickin tilastojen mukaan Markström kohtaa varsin runsaasti, mutta suoriutuminen näistä vaaranpaikoista on ollut erinomaista: vaarallisten maalipaikkojen torjuntaprosentilla mitattuna ruotsalainen lukeutuu liigan eliittiin.

Voidaan siis todeta, että ruotsalainen on joukkueensa tuki ja turva myös puolustuksen hetkellisesti nukahtaessakin.

Jacob Markström coming up BIG. 😤#NHLonSN | #HockeyNight pic.twitter.com/V5GYjfKPFv

— Sportsnet (@Sportsnet) October 17, 2021

Flamesin maalialueen tulevaisuus

Kävi nykyisille Flames-maalivahdeille mitä hyvänsä, on joukkueen maalivahtiosaston tulevaisuus hyvissä käsissä, sillä lupauskorissa riittää leveyttä ja syvyyttä. Ensinnäkin Flamesin lähimmässä torjuntareservissä, farmiseura Stockton Heatissä, maalivahtitilanne on vähintäänkin hyvä.

Kaksi kertaa peräkkäin vuoden maalivahdiksi junioriliiga CHL:ssä valittu 20-vuotias Dustin Wolf on osannut siirtää junioritason torjuntataitonsa myös ammattilaiskiekkoon, mistä osoituksena hänen torjuntaprosenttinsa on AHL:n parhaimmistoa: 93,1. Flames varasi Wolfin vuoden 2019 varaustilaisuuden seitsemännellä kierroksella, jonne hän potentiaalistaan huolimatta vajosi todennäköisesti pituutensa vuoksi.

Vain 183-senttinen nuorukainen on kuitenkin todistanut sisunsa ja pystyvänsä laadukkaaseen torjuntatyöskentelyyn, vaikka pituusero esimerkiksi nykymaalivahdin prototyyppi Markströmiin on 14 senttimetriä.

Wolfin aisaparina toimiva Adam Werner on myös pelannut alkukauden hyvin. Yli 92:n torjuntaprosentti neljään peliin on todiste siitä, että hän voi hypätä tarvittaessa myös aiempaa isompiin saappaisiin. Flames nappasi Wernerin riveihinsä vapaana agenttina tarjoten hänelle liigan minimipalkkaa.

Jopa ECHL:ssä liekkipaidoilla on kytemässä lupaava maalivahti. 20-vuotias Daniil Tšetšelev, neljännen kierroksen varaus vuodelta 2020, pelasi juuri debyyttiottelunsa pysäyttäen 31 laukausta ja päästäen sisään ainoastaan kaksi. Edellisellä kaudella venäläistorjuja oli KHL-seura Vitjaz Podolskin sopimuspelaaja, mutta peliaikaa hän joutui hakemaan VHL:stä ja MHL:stä.

Venäjän nuorten jääkiekkosarjassa Tšetšeleville tilastoitiin 19 ottelussa torjuntaprosentti 92,4, jota voidaan pitää merkkinä potentiaalista. Arvoitukseksi kuitenkin jää vielä se, onnistuuko venäläinen löytämään potentiaalinsa myös pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa.

Flames on odottanut jo vuosia Kiprusoffin tasoista veräjänvartijaa.

Kuva © Getty Images

Kenestä Kiprusoffin manttelinperijä?

Verrattuna edellisiin vuosiin Calgaryssa on otettu suuri harppaus maalivahtien osalta – tällä kertaa oikeaan suuntaan. Sen hinnaksi tuli lopulta vain kolmannen, neljännen ja muutaman seitsemännen kierroksen varausvuoro, kuuden miljoonan sopimus sekä monen vuoden odotus. Tulevaisuus näyttää, onko kyseessä hetkellinen huuma vai todellinen kehittyminen.

Mutta kenet kruunataan uudeksi Kiprusoffiksi? Uutta saman kaliiberin seuraikonia ei kenestäkään ole mahdollisesti tulossa, mutta ainakin maalivahtiosasto on ensimmäistä kertaa vuosiin kilpailukykyinen.

Flames-maalivahtien uuden tulemisen kasvoina toimiva Markström on raivaamassa tietään kohti Vezina Trophyn voittajaehdokkuutta, joka voisi toimia lähtölaukauksena kohti suomalaismaalivahdin mittoihin kasvamista. Ruotsalaisen on muutoinkin osoitettava arvonsa vielä useaan otteeseen pitkän sopimuksensa aikana, vaikkei ihan legendan tasolle yltäisikään.

NHL:n parhaan maalivahdin palkinto on nähty Flames-pelaajan, eli Kiprusoffin, käsissä ainoastaan kerran. Kiprusoffista puhutaan Calgaryssä edelleen kaihoisasti, eikä legendaa ole kukaan sivuuttamassa − ainakaan vielä. 

Kesällä 2019 käydyssä varaustilaisuudessa Kaapo Kakon nimi kuulutettiin ilmoille heti ensimmäisenä varatun Jack Hughesin jälkeen. Laitahyökkääjä veti päällensä legendaarisen New York Rangersin peliasun, ja näin ollen Madison Square Gardenin kirkkaat valot kutsuivat suomalaista.

Tällä vuosituhannella Rangers oli päässyt varaamaan pelaajan aikaisimmillaan ennen Kakkoa vuorolla kuusi, kun Al Montoya liitettiin seuran vahvuuteen vuonna 2004. Ennen vuotta 2019 Rangersilta löytyy vain kaksi näin aikaista varausvuoroa ja nekin 1960-luvulta, jolloin NHL:ään varattiin pelaajia monin kerroin vähemmän. Turkulaisen yllä leijuvat sankarihahmotelmat olivat ilmeiset.

Liigassa aika ajoin dominoineen ja maajoukkuepeleissä loistavasti esiintyneen hyökkääjän ensimmäinen kausi ei kuitenkaan sujunut odotuksien mukaisesti. Vastuksen koventuessa hyökkääjän kulmapelivahvuus ja nopeat pienen tilan suunnanvaihdokset eivät enää purreet aikaisempien vuosien tapaan. Suurin totuttelemisen arvoinen asia oli kuitenkin yleisesti NHL:n pelirytmiin, pienempään kaukaloon ja kovempitempoiseen peliin kiinni pääseminen, jossa Kakko oli vielä lapsen kengissä.

Kakon pisin maaliton putki tulokaskaudellaan venyi pahimmillaan jopa 19 ottelun mittaiseksi. Hyökkääjällä oli myös usein vaikeuksia pysyä mukana NHL:n nopeatempoisessa pelissä.

Kuva © Getty Images

Tulokaskaudellaan Kakon sijoittumisessa kentällä ja kiekottomana pelaamisessa saattoi usein havaita toistuvia virheitä. Nuorukainen oli usein puolustusalueen miesvartiointitilanteissa askeleen jäljessä vastustajaa, eikä pysynyt yksinkertaisesti vauhdissa mukana.

Kakolla oli myös tapana pysäyttää vauhti lähes kokonaan, kun oli aika ottaa vastaan vastustajan hyökkäyksiä. Tämä kertoo siitä, että Kakko halusi usein odottaa loppuun asti, mitä vastustaja tekee ja katkaista lähietäisyydeltä mahdollinen syöttö. Kolikolla oli kääntöpuolensa, sillä raskas pelityyli ja uuteen vauhtiin pääsemiseen kuluttivat valtavasti energiaa.

Kakko oli kuitenkin tulokaskaudellaan kiekonriistoja mittaavassa tilastossa joukkueen hyökkääjistä kolmanneksi paras 32 riistollaan. Hänen mailankäyttönsä kiekosta kamppaillessa oli siis erittäin aktiivista ja tulosta tuottavaa. Hän pystyi karvaustilanteissa nostamaan vastustajan mailaa juuri oikealla hetkellä riistäen kiekon itselleen.

Turkulainen pelasi kauden aikana keskimäärin hieman päälle 14 minuuttia ottelua kohden tehden 66 ottelussa kymmenen maalia ja yhteensä 23 tehopistettä. Monet pitivät tätä poikkeuksellisen vaisuna suorituksena näin matalalla varausnumerolla operoivalle pelaajalle, mutta asia ei kuitenkaan ole näin.

Ajassa ei täydy mennä kuin vuosi taaksepäin, kun Andrei Svetšnikov varattiin toisena pelaajana Carolina Hurricanesiin. Venäläinen iski tulokaskautensa 82 ottelussa 37 pistettä. Vuonna 2017 Nolan Patrick varattiin niin ikään toisella varausnumerolla Philadelphia Flyersiin, jossa hän kirjautti ensimmäisellä kaudellaan 73 ottelussa 30 tehopistettä. Pistemäärillä mitattavat suoritukset eivät siis poikkea juurikaan Kakosta.

Rangers-hyökkääjän − kuin myös ykkösvaraus Hughesin − kohdalla odotuksia turhaan nostatti varmasti myös aiempien vuosien kärkivarausten taso, sillä esimerkiksi Connor McDavid ja Auston Matthews olivat heti ensimmäisillä kausillaan poikkeusyksilöitä jopa poikkeusyksilöiden joukossa.

Askel parempaan kokonaisvaltaiseen pelaamiseen

Toisella kaudellaan peliaika pysyi kutakuinkin samoissa lukemissa, mutta tuolloinen päävalmentaja David Quinn halusi selvästikin, että Kakko pystyisi toimimaan kentällä myös puolustussuuntaan paremmin. Ylivoimavastuu putosi yli puolella edellisvuodesta, ja Kakko pelasi toisella kaudellaan ylivoimaa keskimäärin 1.19 minuuttia ottelua kohden.

Päävalmentaja Quinnia kritisoitiin vahvasti juuri tästä syystä. Miksi nuoren ja lupaavan pelaajan vahvuudet riisutaan ja häntä viedään juuri päinvastaiseen suuntaan siitä pelaajatyypistä, millaiseksi hänen pitäisi tulla?

Toisella kaudellaan nuorukaisen puolustuspelaaminen otti askelia parempaan suuntaan, mutta ylivoimavastuu pieneni lähes puolella tulokaskaudesta.

Kuva © Getty Images

Kakon kokonaisvaltainen pelaaminen kuitenkin parantui, ja hän alkoi tiedostaa paikkansa kentällä selvemmin. Tämä johti siihen, että suomalaisesta tuli Rangersille tärkeä palanen osana puolustuspeliä. Kakko ei yrittänyt olla enää varsinkaan juniorivuosiensa kaltainen virtuoosi, vaan tämä puoli laitettiin hetkeksi sivummalle. Nyt oli aika tehdä töitä joukkueen eteen myös toisella tapaa.

Toisen kauden päätteeksi Kakon ollessa jäällä maaliodottamaprosentti (xG%) nousi edelliskauden 39,29 prosentista 55,77 prosenttiin eli puolustustaistelu muuttui pelitapahtumien hallitsemiseksi. Kakko oli myös edelleen yksi Rangersin parhaista hyökkääjistä riistämään kiekkoja vastustajalta.

Kauden päätteeksi pelejä oli kertynyt lyhennetyn runkosarjan takia vain 48. Näissä peleissä Kakko teki 9 maalia ja yhteensä 17 tehopistettä. Eroa tulokaskauden pistemääriin ei juurikaan ollut, mutta nuoresta turkulaisesta oli kasvanut NHL-tason pelaaja − aiempaa kypsempi ja kokonaisvaltaisempi.

Kolmas kausi toden sanoo?

Rangers pelasi tämän kauden ensimmäisen ottelunsa Washingtonissa. Kakko istutettiin toiseen hyökkäysvitjaan yhdessä Ryan Stromen ja tähtihyökkääjä Artemi Panarinin kanssa. Kakon pelissä silmiinpistävää oli se, että hyökkääjä oli kesän aikana saanut selvästi lisää potkua jalkoihinsa ja vauhti kentällä oli lupauksia antavaa.

Uusi päävalmentaja Gerard Gallant antoi Kakolle peliaikaa hieman päälle 17 minuuttia, josta hän pelasi ylivoimaa yli kaksi minuuttia. Kakko pääsi pelissä neljä kertaa vaaralliselle maalintekopaikalle, mutta pistetili ei karttunut Rangersin hävitessä ottelun.

Toisessa ottelussa peliaikaa siunaantui yli 18 minuuttia, ja sen mukana kolme vaarallista maalintekopaikkaa, mutta tehot jäivät jälleen piippuun. Kakon kasvoilta pystyi jo silloin havaitsemaan turhautuneen ilmeen, ja katse suuntautui kohti hallin kattoa. Kolmannessa pelissä Kakko loukkaantui ja oli peleistä pois viikon verran. Eihän tämän näin pitänyt mennä?

Palatessaan kaukaloon näytti siltä, että tuo kesän aikana hankittu luisteluvauhti oli tipotiessään ja Kakon pelistä puuttui rentous. Kauden ensimmäisissä otteluissa havaittu ratkaisuhalukkuus ja rohkea vastustajan haastaminen olivat myös poissa, ja hyökkääjä tyytyi antamaan helppoja syöttöjä pelikavereilleen. Ketjun kemia ei toiminut ja pitkät syöttöketjut loistivat poissaolollaan.

Kauden ensimmäiset kymmenen peliä eivät tuottaneet Kakolle lainkaan tehopisteitä. Kakon prosenttiluku maaliodottamaa tasaviisikoin laskevassa tilastossa (xGF%) oli myös surkea 36,10. Pelaajan itseluottamus oli matalalla ja eleistä paistoi turhautuneisuus. Päävalmentaja Gallant uskoi kuitenkin hyökkääjäänsä ja piti Kakkoa sinnikkäästi samojen ketjukaverien vierellä.

Tämä kannatti, sillä viimeiset seitsemän peliä ovat tuottaneet kolme täysosumaa ja yhteensä kuusi tehopistettä. Kakko uskaltaa jälleen tehdä kiekon kanssa rohkeita ratkaisuja ja hakee ahneesti vapaata paikkaa itselleen maalinedustalta.

Turkulaisen ja koko ketjun maalinodottamatilastoista tasaviisikoin voidaan myös havaita selkeä muutos parempaan päin. Kakon ensimmäisten kymmenen pelin maaliodottamasuhde oli noussut 36,10 prosentista 62,3 prosenttiin, ja kentällisen luku 46,5 oli kohonnut 66,6:een. Laskuista on jätetty pois ottelu, jossa Kakko loukkaantui. Kolmikko on ollut edellisissä otteluissa Rangersin vaarallisin ketjusommitelma.

Yhteispeli tähtihyökkääjä Artemi Panarinin kanssa alkoi vihdoin tuottaa tulosta.

Kuva © Getty Images

New York Islandersia vastaan Kakko istutettiin kuitenkin Chris Kreiderin ja Mika Zibanejadin vierelle. Gallant toivoi varmasti, että vaihdoksen myötä ketjun peliä saataisiin tehokkaamaksi, sillä kumpikin edellä mainituista hyökkääjistä oli tehnyt suurimman osan pisteistään ylivoimalla. Jokainen ketjun pelaajista pääsikin heti ensimmäisessä ottelussaan pisteille pelattuaan yhdessä.

Panarin ja Strome ovat sen sijaan osoittaneet jo aikaisemmillakin kausilla, että he kykenevät hyvään pistetehtailuun myös ilman kärkiketjujen rooliin sommiteltua pelaajaa. Onkin mielenkiintoista nähdä, onko ketjumuutos pysyvä.

Kaapo Kakon tie NHL-kaukaloissa on ollut vuoristoratamainen. Kahdella ensimmäisellä kaudellaan hyökkääjää pompoteltiin paljon kentästä toiseen – usein rangaistuksena henkilökohtaisista virheistään. Gallantin aikana turkulaisen ketju vaihtui, koska hän on nyt yksi joukkueen kuumimmista pelaajista. Pelaajan identiteetti jääkiekkokaukaloissa on ollut koetuksella, mutta hän on vaikeista ajanjaksoista huolimatta noussut aina takaisin pinnalle.

Viime aikojen otteet herättävät tällä hetkellä toiveita pidempiaikaisesta hyvästä jaksosta, mutta otanta on toki vielä pieni. Kakon työmoraali ja henkilökohtainen taitotaso tulevat kuitenkin ajan saatossa muodostamaan laitahyökkääjästä tehokkaan, kokonaisvaltaisen ja pitkäaikaisen kärkiketjujen pelaajan.

Lue myös: Kaapo suuren kaupungin valoissa

Tilastolähteet: Natural Stat Trick