Pitkään Liigan väriläiskiin lukeutunut Jonne Virtanen ilmoitti kesken kauden päättävänsä kuluvaan kauteen mittavan pelaajauransa. Tieto saattoi yllättää monet, mutta Sport-konkari itse oli työstänyt päätöstä jo pidempään.
Syyt lopettamispäätöksen taustalla ovat luonnollisia, kirjaimellisesti. Pitkän uran jälkeen Virtanen sanoo kehonsa olevan ammattilaisurheilijalle riittämättömässä kunnossa.
− Kropan rikkinäisyys johtuu monesta asiasta. Ei sillä tavalla, että joku tietty paikka vaatii leikkausta, vaan se lahoaa tasaisin väliajoin jostain, on se sitten selkä, lonkka, nivuset, tai olkapää. Mutta se ei pysy kasassa. Loppupeleissä se on henkinen väsymys, mikä siitä tulee,
− Ennen viime kautta vedin hemmetinmoisen treenikuurin ja löysin oikeita keinoja, miten harjoitella. Sitten paikat hajoaa, sitten laitat ne kuntoon. Sitten tiedät, mitä pitäisi tehdä, mutta et vain pysty tekemään sitä. Se järkyttävä työmäärä, että pystyt pelaamaan alempien ketjujen pelaajana. Siihen on loppu.
Osa lopullista väsymystä onkin sitä, että kilpaluistelu nuorempien kanssa on käynyt vuosi vuodelta raskaammaksi.
− Omalla tasollani se ei riitä, että vaikka pelaisit kuinka hyvin, meillä on silti parempia pelaajia, Virtanen hymähtää.
Ura luotu vaikeamman kautta
Virtanen avaa myös, minkälaisessa hullunmyräkässä ammattijääkiekkoilija on kauden päätyttyäkin. Alati vaativammaksi käyvän jokavuotisen urakoinnin sijaan hän on alkanut kaivata kliseisesti uusia haasteita.
− Ensi kesä on jo tuloillaan, pitäisi taas laittaa paikat kuntoon, mikä syö sitä treeniaikaa ja on taas vaikeampaa. Porukka ei ymmärrä, paljonko vaatii henkiseltä puolelta, että kykenet pelaamaan Liigassa. Sen verran kunnianhimoinen olen, etten halua tapella vaan mukana olemisesta. Sitten etsin jotain muuta, missä minulla on mahdollisuuksia ja on uusia haasteita.
Jonne Virtasen ammattilaisvuosiin mahtuu monenlaisia käänteitä ja kommelluksia niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Kasvattajaseuran luoton puute, tappelijan maine, loukkaantumisia, potkuja, alkoholiongelmaa.
Yli kolmekymppisen kiekkoilijan ura on ollut kaikkea muuta kuin marssia voitosta toiseen. Vastoinkäymiset ovat kuitenkin lannistamisen sijaan ajaneet Virtasta eteenpäin jääkiekossa.
− Lehkosen Ismolle oli joskus sanottu, että tuommoisesta tyypistä ei tule ikinä jääkiekkoilijaa. Ne aina unohtaa sen, että tämä on myös luonnepeliä, varsinkin niinä aikoina. Silloin tämä oli henkistä sotaa. Jääkiekko on niin paljon muuttunut niistä ajoista, Virtanen pohtii.
Lounais-Suomessa vietetyn juniorivuosien jälkeen Virtanen pääsi kokeilemaan pääsarjatasolla SaiPan väreissä. Kolmen kauden jälkeen matka jatkui kohti Jyväskylää, jossa hyökkääjän tavoitteet tulivat selkeäksi.
"Jos NYT tulisin silloisena 17-vuotiaana Liigaan, en tiedä pääsisinkö edes kokeilemaan."
− Jyväskylässä tuli Suomen mestaruus ja halusin vakiinnuttaa itseni Liiga-pelaajaksi, Raumalla sama ja ajattelin, että nyt näytän JYPille. Sitten kotikaupunkiin Turkuun, ja sehän olisi ollut uran kohokohta; voittaa suomenmestaruus kotikaupungissa.
− Nyt ollaan Vaasassa ja paikat rupeavat hajoamaan. Nuoremmat hyppii ja pomppii minkä kerkeää, ja itse vaan toivoo, että pääsisi ehjänä pelin alkuun.
Nuori Jonne Virtanen ei ollut pelaajana luonnonlahjakkuus eikä suurlupaus. Mutta yksi pitkälle kantanut vahvuus TPS-juniorilla oli: jääkiekko oli ainoa tavoite 17-vuotiaalle Virtaselle.
− Minulla ei ikinä ollut mitään suunnitelma B:tä. Porukka sanoi minua hulluksi, kun en mahtunut TPS:n junnuihin, mutta tiesin, että jollain tapaa kaivan tieni ylös. Nykyään kaikilla semmoinen suunnitelma on ja se on ihan kiva, mutta jos sitä ei ole, kaikki panokset on siinä yhdessä asiassa. Olin silloin valmis tekemään ihan mitä vaan.
Ajatteleva tekijä
Motivaatio kaiken tekemiseen näkyi myös kaukalossa. Se toi hänelle pitkään säilyneen leiman.
− En ole perusluonteeltani riehuja tai rähisijä. Nuorena kuitenkin huomasin, että jos valmentaja tykkää siitä, niin se tehdään. Olen ollut hyvä siinä, että näen mitä pitää parantaa ja mitä tarvitaan. Tämä koutsi haluaa, että tappelet näiden kanssa, tätä tarvitaan tuolloin ja tässä. Olen tehnyt paljon ajatustyötä tämän kanssa,
− Jos nyt tulisin silloisena 17-vuotiaana Liigaan, en tiedä pääsisinkö edes kokeilemaan, Virtanen lisää lajin muuttumisen näkökulmaan.
Yksi mies vaihtopenkin takana on vaikuttanut huomattavasti Virtasen uraan Liiga-kiekkoilijana: häntä nykyisinkin valmentava Risto Dufva. Kaksikon polut ovat osuneet yksiin moneen kertaan. Tämä ei ole sattumaa.
Yhteisinä vuosina myös Virtasen aiempi maine nyrkkisankarina on monipuolistunut.
− Dufva on merkittävin jääkiekkoihmisistä. Vanhemmat tottakai kaikista ihmisistä eniten, mutta jääkiekkomaailmassa RD:llä on ollut eniten vaikutusta ja merkitystä uraani. Hän minut Jyväskylään otti ja opetti mentorina, mitä menestys vaatii ja miten sinne päästään.
Kahden värikkään persoonan ja vahvan luonteen yhteiselo ei aina ole ollut pelkkää syvää yhteisymmärrystä.
− Kyllä minä hänet olen alimpaan helvettiin manannut miljoona kertaa, mutta on hänestä ollut eniten hyötyäkin. Dufva osasi painaa oikeita nappeja ja olen arvostanut häntä. Meillä ei ole ollut ongelmaa, koska homma on ollut selkeää ja rehellistä. Hoidetaan hommat ja sillä sipuli. Minkä värisillä lenkkareilla jalkojansa heiluttelee, niin se on sivuseikka, Virtanen sanailee mentorinsa tapaan.
Monsterimonnin nousu ja uho
Virtasen ura jatkui Jyväskylän ja Rauman kautta kotikaupunkiin Turkuun. Unelmapesti hänet kerran hylänneessä kasvattajaseurassa päättyi rumaan sopimusriitaan, mutta Virtanen muistaa TPS-vuosiaan lämmöllä.
− Aika Turussa oli nuorelle turkulaiselle oli aivan kulta-aikaa. Olen niin turkulainen kuin ihminen vaan voi olla. Oltaisiin ehkä voitu menestyä paremmin, mutta jumankauta remmissä oli hauskoja jätkiä. Ennen kaikkea oli hauskaa aikaa, välillä oli ehkä liiankin hauskaa.
− Sellaisia persoonia oli, että varsinkin jälkikäteen muistelee lämmöllä. Oskari Setänen, Martin Berger, Topi Taavitsainen, Timi Lahtinen, Patrik Virta, Rasmus Tirronen, Elmeri Eronen, Lauri Pajuniemi, joku nyt jäi sanomatta, mutta niin paljon hyviä tyyppejä ja saman henkisiä. Vaikka ei kirkkainta menestystä tullut, ei se niin huonostikaan mennyt.
"MINKÄ VÄRISILLÄ LENKKAREILLA JALKOJANSA HEILUTTELEE, NIIN SE ON SIVUSEIKKA."
Viimeistään TPS:ssä vietettyjen kausien aikana Virtasesta kuoriutui myös sosiaalisessa mediassa värikäs hahmo. Hänestä tehtiin myös osin tietoisesti joukkueen yhdenlaista keulakuvaa, jopa markkinointikasvoksi kelpaavaa persoonaa.
− Turun aika ehkä vaan osui siihen kohdalle, kun sai hieman nimeä luotua itselleen. Mutta kaikki somejutut on kyllä aivan itse luotua. Ei ollut mitään muuta somesuunnitelmaa kuin, että ole oma itsesi. Sosiaalinen media on kuitenkin vähän feikkiä, Virtanen kuvailee.
Virtasen aika Turussa ei tuottanut kirkkainta palkintoa, mutta TPS onnistui vakiinnuttamaan paikkansa kahdeksan parhaan joukossa. Viimeinen kausi TPS−nutussa päättyi yllättäen heti alkuunsa ja Virtanen haki uutta vauhtia TUTOn riveistä, sekä toteutti unelmaa ulkomailla pelaamisesta Herning Blue Foxin riveissä Tanskassa.
Pikaisen ulkomaan visiitin jälkeen Virtanen löysi seuraavan osoitteensa Vaasasta, jälleen Risto Dufvan luottomiehenä. Sport-paidassa "Monsterimonnin" mittava ura myös päättyy. Nyt hän myöntää jo hieman odottavansa urakoinnin päättymistä.
− Minun kaltaiselle pelaajalle, joka tekee kaiken täysillä ja oikein, mutta siltikään ei aina riitä, tämä on ollut unelma-ammatti, mutta välillä aivan pirun raskasta. Kun se päätös tulee tehtyä, että loppu häämöttää, niin se mitä odotan, on helpotus. Saa puhaltaa ulos ja todeta, että tein sen. Olen elänyt enemmän sitä maalia varten, ja mitä ikinä teenkin, ei ole unettomia öitä eikä ahdista, olenko kunnossa,
Juuri helpotuksen tunne on se, mitä Virtanen odottaa. Kun ammattilaiskiekkoilijan oravanpyörä pysähtyy, monenlaista kokenut perheenisä saa hengähtää. Sen jälkeen kolhitun miehen kolotuksetkin muuttuvat vaivattomammiksi.
− Minunkin kontolleni näihin viimeisiin kausiin on tullut pari koronatartuntaa, vaikka olen heti palannut joukkueeseen, niin silti on joutunut arvuuttelemaan, olenko täysin kunnossa. Luistin viilsi reisilihasta, ja tuli kuusi viikkoa sairauslomaa, sitten mietit, onko se kunnossa. Peukalo leikattiin, ja onkohan se kunnossa. Olet kiinni siinä arvuuttelussa.
− Ongelma ei ole ikinä ollut se loukkaantuminen, kipu on kipua. Ongelma on se henkinen puoli. Huolehdit, onko täysin kunnossa ja pystyykö pelaamaan. Tällä hetkellä pidän lopettamista helpotuksena, Virtanen kertoo tuntemuksistaan.
Jääkiekko pysyy elämässä
− Olen aina halunnut olla tärkeä, mutta en ole enää valmis taistelemaan vaan siksi, että saan olla mukana, Jonne Virtanen perustelee tuntojaan.
Virtasen lähes kahden vuosikymmenen mittainen ura on lyönyt epäilijöille jauhot suuhun jo kauan sitten: yli 600 Liiga-ottelua, 77 pudotuspeliottelua, menestystä ja ennen kaikkea fanien rakastama ikoninen hahmo.
− Kaiken näköistä on sattunut ja tapahtunut, ja ihmiset ovat niin dramaattisia. Olen nyt pelannut 17 vuotta jääkiekkoa ammatikseni. Olen voittanut suomenmestaruuden ja European Trophyn ja saanut pelata hyvissä joukkueissa ja tutustunut hyviin ihmisiin. Ja olen pystynyt siihen siten, mihin moni nuori ei millään pysty, Virtanen kertaa.
Tosissaan pelaamisen ohessa hän on ehtinyt touhuta monenlaista muutakin. Välillä muiden mielestä liikaakin. Virtasen mukaan hän on ennen kaikkea elänyt.
− Olen silti mennyt kavereideni kanssa, herännyt yöllä lasten kanssa. Se ei ole ollut ainoa asiani ja se on ollut tosi tärkeää. Normaalin elämän se on vienyt, kun tosi nuorena menee ammattilaiseksi. En kehuskele, mutta monella jää paljon kokematta ja näkemättä.
Pitkän uran ajalta ainoastaan pari asiaa on jäänyt toteuttamista vaille.
− Olisi pitänyt nauttia enemmän matkasta. Toisena olisi pitänyt lähteä nuorempana ulkomaille. Lisäksi olisin halunnut pelata IFK:ssa. Se on toinen legendaarinen seura, minkä TPS:n lisäksi olisin halunnut kokea.
Intohimo lajiin ei ole kuitenkaan kadonnut. Jonne Virtasen työura jatkunee jollain tapaa tutuissa kuvioissa, penkin takana.
− Ehdottomasti haluan työskennellä jääkiekon parissa. Varsinkin nuorten pelaajien kanssa haluaisin touhuta. Sen verran on tähän lajiin rakastunut. Kyselyjä on tullut apuvalmentajaksi, mutta se tarkoittaa hyppäämistä heti siihen samaan oravanpyörään. Haluan ottaa hetkeksi irti ja tehdä jotain muutakin, Virtanen kommentoi,
− Junioreiden kanssa on niin aitoa ja vapauttavaa. Ne vaan haluaa pelata. Vanhemmat välillä sekoilee, mutta se menee helposti siihen. Huomaan sen itsestänikin, summaa kiekkoisä-Virtanen.