Jatkoerä 3/22: Leijonakuninkaan saaga alkaa

Jääkiekkokevät tuntuu lähes uudenlaiselta kokemukselta. Pitkän koronakurimuksen unohduttua melko kirjaimellisesti katsomot ovat alkaneet täyttyä ja kotimaan kaukaloiden pudotuspelien myötä tunnelma on vähitellen kivunnut hurmoksellisiin lukemiin.

Toki nyt onkin tarjolla aidosti tuoreita kevätkiimaa kirittäviä tekijöitä. Tampereen mittavassa huippuareenassa kytee todellisen hämäläisen kiekkobuumin aineksia. Jukureiden ja KooKoon värikäs vääntö muistutti, että huippukiekkoa voidaan pelata muuallakin kuin valtakunnan isoimmissa jäähalleissa. Tätä viestiä kantaa myös Mestiksen puolella vaikkapa RoKin elähdyttävä tarina.

Samalla etenkin Liigan pudotuspelimyllytys muistuttaa tutusta asiantilasta. Jääkiekko on suomalaisessa urheilussa aivan omassa ulottuvuudessaan.

Vaikka toisinaan kiekkokansalla riittää kovasti mutistavaa siitä, miten paljon tyhjiä penkkiä yhdessä tai toisessa areenassa vielä on pelien panoksesta huolimatta, tosiasiaksi jää se, että Liigan yleisöluvut ovat aivan eri luokkaa kuin muilla palloilusarjoilla.

Yksittäiset urheilutapahtumat, kuten jalkapallomaaottelut, tai vaikkapa somevaikuttajien viihdekiekottelu, keräävät komeita lukemia. Liiga kuitenkin kerää illasta ja viikosta toiseen kasvavia lukuja, jonka kaltaisia on muiden lajien arjesta turha etsiä.

Yksinkertaisesti Liiga ja kotimainen jääkiekko liikuttaa ihmismassoja, jotka ovat edelleen täysin omilla lukemillaan suomalaisessa urheilussa. Vaikka Mestiksen alakulo kiekkoihmisiä kenkuttaakin, Liiga on silti ylhäisessä yksinäisyydessään valtakunnan ainoa aito ammattilaissarja.

Kiekkokansalla riittää monesti naristavaa, ja välillä kova kritiikki on aiheellistakin. Muuhun kotimaiseen urheiluun peilaten on kuitenkin hyvä muistaa, miltä pohjalta moitteet usein kumpuavat: lätkäväen rima on aivan eri korkeudella kuin muualla.

Suita ei tarvitse sulkea, mutta muistetaanpa nyt kevään korvilla myös nauttia siitä ainutlaatuisesta hurmoksesta, mitä kiekkosarjojen pudotuspelit tarjoilevat. Juuri mitään vastaavaa ei kotikulmilla ole penkkiurheilijan tarjottimella.

Veljellisen rakkauden kaupungista Philadelphiasta kajahti jatkosopimusuutinen, joka varmasti herätti suurta ihmetystä niin Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa.

Vaikka Rasmus Ristolaiselle löytyy vahvat tukijansa, viiden vuoden ja reilun 25 miljoonan dollarin sopimuksen reipasta ylihintaisuutta ei tuskin kukaan kiistä. Ristolainen on saanut todistaa tasonsa NHL:ssä jo liki kymmenen vuoden ajan, eikä merkittävää kehitystä ole missään vaiheessa tapahtunut.

Perspektiiviä Ristolaisen sopimuksen ylihintaisuuteen tuo se, että likimain samalla palkkakattoon vaikuttavalla summalla operoivat ensi kaudella Vegas Golden Knightsin Shea Theodore ja Carolina Hurricanesin Jaccob Slavin.

On ilman muuta selvää, ettei Ristolainen ole pelilliseltä tasoltaan lähelläkään Theodorea tai Slavinia. Puhtaasti pelillisiä asioita tuijottamalla jatkosopimuksen pituus olisi luultavasti ollut yksi tai kaksi vuotta ja kausipalkaltaan noin kahden miljoonan dollarin tuntumassa.

Sekä rahaa että vuosia on siis huomattavan paljon, minkä takia uudella sopimuksella on huomattava riski tulla ulosostetuksi ennen sen päättymistä. Jos Ristolainen ei ole läheskään sopimuksensa tasoinen pelaaja, mikä sai Flyersin päätymään tähän ratkaisuun?

Flyers selvästi maksaa Ristolaisen uudessa sopimuksessa nostalgiasta.

Ei ole sattumaa, että juuri Flyers antoi ison sopimuksen kovista taklauksistaan tunnetulle pelaajalle, joka sopii muutenkin olemukseltaan seuran brändiin. Flyersin seurakulttuuri rakentuu vahvasti 1970-luvun Broad Street Bullies -aikakauteen sekä Philadelphian kaupungin "meille ei vittuilla" -imagoon.

Ristolainen istuu erinomaisesti tällaiseen muottiin – muistuttaahan hän jossain määrin melko paljon seuran suosittua maskottia Grittyä.

Flyersia seuraava The Athleticin toimittaja Charlie O'Connor tiivisti twiitissään hyvin, kuinka Flyersin seurajohto on pitänyt paljon Ristolaisesta ja hänet nähdään edustavan erinomaisesti seuran imagoa.

The key people in the front office obviously liked Ristolainen from the start. But my understanding of part of why they wanted to re-sign him so badly is because they felt like his physical style was needed for the Flyers. That whole "Flyers should be hard to play against" thing.

— Charlie O'Connor (@charlieo_conn) March 10, 2022

Flyers selvästi maksaa Ristolaisen uudessa sopimuksessa nostalgiasta, millä ei tietenkään ole tekemistä menestymisen kanssa 2020-luvun NHL:ssä. Luultavasti Ristolaisen halutaan olevan jonkinlainen vetonaula, jonka ansiosta ihmisillä olisi syy lähteä Flyersin otteluihin mahdollisesta rämpimisestä huolimatta.

No, tällä kaudella Flyers on rämpinyt toden teolla ja katsojaluvut ovat olleet kehnoja intohimoisessa NHL-kaupungissa. Se siitä.

Seurakulttuurin ohella Ristolaisen sopimuksessa näkyy se, että NHL:ssä kovaotteisten ja isokokoisten puolustajien arvostus on yhä varsin korkealla, vaikka pelipaikan evoluutiossa ovat viime vuosina korostuneet kiekollisuus ja kontaktipelaamisen väheneminen. 

Ristolaiselle itselleen uusi sopimus on toki varsinainen lottovoitto, mutta sen ei pidä hämärtää kokonaiskuvaa hänen tasostaan. Selvä parannus tähänastisen NHL-uran esityksistä on epätodennäköistä, koska mahdollisuuksia on ollut todistaa enemmän kuin tarpeeksi.

Flyers maksoi jo kovan hinnan saadakseen Ristolaisen riveihinsä, ja nyt se yrittää väkisin vääntää kehnosta kohupelaajasta itselleen kultakimpaletta. 

Team Kuortaneen 18-vuotias puolustaja Oona Koukkula nousi tällä kaudella aikuisten maajoukkueeseen ennen olympialaisia pelatuissa harjoitusotteluissa Kanadaa vastaan. Hän esiintyi tappiollisista tuloksista huolimatta varsin hyvin.

− Olihan se sillä tavalla jännittävää! Ensimmäiset naisten maajoukkuepelit heti Kanadaa vastaan. Oli tosi siistiä päästä pelaamaan maailman parhaimpia vastaan ja omasta mielestäni selviydyinkin siellä ihan hyvin. Ei ollut ihan totaališokki, Koukkula muistelee.

Naisten Liigassa pelataan tällä hetkellä alkusarjan jälkeisiä jatkosarjoja. Team Kuortane pelaa ylemmässä jatkosarjassa.

− Pelaaminen on tuntunut hyvältä. Se on tuonut vähän vaikeuksia, että olemme niin nuori joukkue ja ylemmässä jatkosarjassa on muuten niin kokeneita joukkueita. Paljon olemme pyörineet puolustuspäässä.

Koukkula on omiin otteisiinsakin varsin tyytyväinen.

− Kauden mittaan peli on ollut nousujohteista ja olen kehittynyt siten, että pystyn nyt pelaamaan näitä kokeneempia porukoita vastaan paljon paremmin, Koukkula toteaa.

Oona Koukkula hoitaa puolustuspään hommat hienosti.

Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Nuori puolustaja kertoo, että Team Kuortaneen tavoite oli yltää nimenomaan ylempään jatkosarjaan. Viime kaudella kohtalona oli valahtaminen alempaan jatkosarjaan, mutta tällä kaudella kuortanelaiset ovat haastaneet kärkeä hyvin.

− Meillä on myös mitalitavoite, eikä sitä tiedä vaikka tulisikin pronssia – yritämme pelata niin hyvin kuin pystymme ja katsotaan, mihin se sitten vie.

Koukkula on vakiinnuttanut paikkansa Naisten Liigassa laadukkaana pelaajana ja nyt hän on ottanut ensiaskeleensa myös Naisleijonissa.

Askelia kohti Naisleijonia

Koukkulan tavoin muun muassa Sanni Rantala, Krista Parkkonen ja Sofianna Sundelin pääsivät nuorina pelaajina mukaan ryhmään, joka kohtasi Kanadan loppuvuodesta 2021. Tuolloin Suomi valmistautui Pekingin olympiaturnaukseen. Rantala ja Sundelin pääsivät lopulliseen naisleijonajoukkueeseenkin.

Koukkula kokee, että nuorten pelaajien esiinmarssi aikuisten arvokisoihin antaa itseluottamusta myös muille, vielä vuoroaan odottaville nuorille.

− Nopeampaa peliä pitää pystyä pelaamaan. Naisten Liigassa on joukkueita, joita vastaan on enemmän aikaa ja ehtii miettiä, mihin pistää kiekon. Täytyy kehittyä nopeammassa eteenpäin pelaamisessa.

Naisleijonat on noussut Koukkulan mieleen vasta viime vuosien aikana, mutta nyt kun portti on raollaan pyrkii hän siitä määrätietoisesti sisään.

− Nyt, kun viimeisenä vuonna U18-kisat vedettiin alta, niin sen jälkeen olen tehnyt sitä kohti töitä. Se ei ole ehkä ollut ihan päätavoite viime kaudella tai tämän kauden alussakaan. Olen vain yrittänyt pelata todella hyvin. Nyt leirien myötä se on ensi kautta silmällä pitäen tavoite.

Kuortane kasvatti urheilijaksi

Itseään vahvaksi luistelijaksi ja hyväksi puolustuspään pelaajaksi kuvaileva Koukkula on nauttinut vuosistaan Kuortaneella ja paikallisen urheiluopiston ympäristössä. Tällä kaudella hän on tehnyt puolustajan tontilta mainiot pisteetkin, 3+14=17 yhteensä 26 ottelussa.

− Täällä parasta on ollut se, että olen oppinut urheilijaelämää. Kaikki on täällä aika valmista. Ruokaakaan ei tarvitse itse tehdä. Olen oppinut elämään rutiinia, jossa menen koulusta treeneihin. Rytmi on hyvä, sillä iltaharjoituksetkin ovat olleet sen verran ajoissa, että niiden jälkeen ehtii tehdä vielä koulujuttuja.

Oona Koukkula kasvoi Kuortaneella urheilijaksi.

Kuva © Timo Savela

Jatkosuunnitelmiaan Koukkula ei vielä sano varmoiksi, mutta hän on pohtinut vaihtoehtoja niin koulutuksen kuin jääkiekonkin suhteen. Ulkomaat kiinnostavat, mutta ensi kausi kulunee vielä Suomessa. Kuortaneella vuodet tulevat joka tapauksessa täyteen ylioppilastutkinnon saavuttamisen myötä.

Vapaa-ajallaan Koukkula viihtyy kavereidensa kanssa. Urheiluopistomiljöössä eläminen on varsin tiivistä.

− Asumme neljän hengen soluasunnoissa. Tulee tehtyä kaikenlaista ja käytyä eri paikoissa. Jaksan kuitenkin katsella samoja naamoja vielä vapaallakin, Koukkula naurahtaa.

Olympiatavoitetta kohti

Vaikka Koukkula ei vielä Pekingin olympialaisiin päässytkään, on hän nuorena pelaajana vielä potentiaalinen valinta myös neljän vuoden päässä häämöttäviin seuraaviin viiden renkaan kisoihin. Puolustaja pitää niitä seuraavana isona unelmanaan.

Koukkula on saanut uransa varrella tukea perheeltään ja hän haluaakin kiittää heitä siitä. Hänen siskonsa Niina Koukkula, 24, on pelannut myös pitkään naisten pääsarjassa, viimeisimpänä HPK:n riveissä. Koukkulalla on isosiskonsa lisäksi toinenkin esikuva − Naisleijonien pitkäaikainen kapteeni Jenni Hiirikoski.

− Niina pelasi jääkiekkoa jonkin aikaa ja voi olla, että hän palaa vielä jäälle. Tietysti myös Hiirikoski on näin puolustajalle esikuva.

Vaikka vuodet Team Kuortaneen paidassa päättyvätkin, ei Koukkulalla ole jäänyt mitään hampaan koloon.

− Olen saavuttanut näiden vuosien aikana ne asiat, jotka ajattelinkin saavuttavani. Olen siinä pisteessä, missä halusinkin olla.

Italiassa, Etelä-Tirolin Bruneckissa kotiaan pitävän ICEHL-joukkue HC Pustertalin päävalmentaja Raimo Helminen ja joukkueessa pelaava Jasse Ikonen eivät ole ainoat suomalaiset, jotka tienaavat elantoaan paikallisen jääkiekon parissa.

HC Pustertalin U19-joukkueesta vastaa urallaan Italian kautta eteenpäin hamuava Jussi Tuores. Suomessa Vaasan Sportin nuorten kanssa toiminut Tuores kaipasi uusia haasteita ja päätti tarttua tuttujensa vinkkaamaan tilaisuuteen.

Nostetta ja uusia taitoja valmentajana ulkomailta

Suomessa Tuores luotsasi kolme vuotta Sportin B-nuoria. Tämän jälkeen toiveissa oli jotain uutta ja erilaista.

− Muutosta tarvitsin ja halusin ottaa erilaisen haasteen. Ulkomaille oli tavoite päästä ja sain tutuilta tippiä, että täällä haetaan, Tuores kertoo.

Hän kertoo saaneensa suomalaisilta tuttaviltaan tietoa Pustertalin U17-joukkueen GM:nä toimineesta Diego Scandellasta, joka oli aiemmin valmentanut Sveitsissä usean vuoden ajan. Yhteydenottojen perusteella Tuores vakuuttui, että pesti auttaisi häntä työssään eteenpäin, joten hän päätti kokeilla.

Yksi suurimmista syistä etsiä pääsyä eteenpäin nimenomaan ulkomailta oli se, että Suomessa valmentajamarkkinat ovat pienet. Suomessa on melko vaikeaa päästä suurempaan vastuuseen, Tuores arvioi.

− Päätoimiset paikat on aika kiven alla. Suurin osa seuroista pyrkii viemään omia valmentajiaan eteenpäin, mikä on ihan luonnollista ja mun mielestä aivan oikeinkin. Pitäisi pystyä Liigaan tai Mestikseen hyppäämään B-junnupestistä, ja se ei ole ihan helppo hyppy, hän kuvailee haasteita.

Muutosjohtaja Suomesta

Tuores työskentelee Italiassa nyt toista vuotta, eli uuden sopimuksensa ensimmäistä kautta. Kuinka juniorikiekkoilu eroaa suomalaisesta hänen kokemuksensa mukaan?

− Suurin erohan on se, että Suomessa kaikki ymmärtää jääkiekon ammattilaisuutena, mahdollisena hyväpalkkaisena ammattina. Täällä sitä ei nähdä ammattina vaan enemmän harrastuksena. Sitä harrastetaan tiettyyn pisteeseen asti ja sitten muut asiat menevät edelle, Tuores näkee.

Alueelta ja Italiasta puuttuu pelaajia, jotka olisivat lyöneet läpi suurempien kiekkomaiden sarjoissa. Tuores toivoo, että AlpsHL:stä ICEHL:ään siirtyneen edustusjoukkueen esimerkin kautta Bruneckissakin jääkiekkoilu nähtäisiin mahdollisuutena ammattilaisuuteen.

Suurimpina haasteina hän näkee arjen laadun ylläpitämisen ja kilpailun mukaan tuomisen.

− Ottelut täällä ei aina ole niin kilpailullisia. Ja kun ajatus on harrastepohjassa eikä ammattimaisuus ole tavoitteena, kulttuurin luominen on isoin haaste, hän kertoo.

Dolomiittien ja Alppien keskellä jääkiekon valikoituminen lajiksi ei ole itsestäänselvyys. Italiassa jalkapallo on selkeästi ykköslaji, mutta myös alppihiihto, tennis ja maastopyöräily ovat erittäin suosittuja.

− Suomessa saattaa olla tilanne, että jos ei homma toimi, niin siellä on viisi pelaajaa perässä, jotka pyrkii samaan joukkueeseen. Täällä ei ole samaa tilannetta.

Joona Ervingin kanssa kamppaileva Matthias Mantinger (#22) on yksi italialaista esimerkkiä ammattilaisuudesta Pustertaliin tuovista pelaajista.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

ICEHL parantaa myös juniorikiekon tavoitteellisuutta

Jääkiekolla on Italiassa pitkät perinteet, mutta varsinaista maailmanmahtia siitä ei ole toistaiseksi tullut. Etelä-Tirolin alue on vahvasti saksankielistä ja lähellä jo paremmin paikkaansa jääkiekkokartalla vakiinnuttaneita Itävaltaa ja etenkin Saksaa. Onko rajan ylittäminen kuitenkin liian suuri juttu italialaisille junioreille?

− Ei välttämättä, mutta Saksakin nähdään sellaisena, että sinne pyritään tosi nuorena lähtemään akatemioihin. Ei niin, että se nuoruusputki oltaisi Italiassa ja sen jälkeen otettaisi steppejä kohti Saksaa tai Itävaltaa tai miksei vaikka Sveitsiä, jos riittävän hyvä pelaaja on. Enemmän, että pitää lähteä 14−15-vuotiaana, Tuores kuvailee.

Mutta tähänkin vaasalaisvalmentaja uskoo muutosta olevan tulossa. ICEHL-projekti on muuttanut monia asioita jo konkreettisesti ja lisää on tulossa.

− Omaa junioripolkua ei vielä nähdä vievän ammattilaisuutta kohden. Se on iso haaste meille, mutta siihen on aika isoja summia rahaa kerätty, että pystytään siihen panostamaan.

− On ollut puhetta tämmöisistä akatemioista, mitä on Salzburgissa ja Münchenissä. Mutta kukaan ei tiedä, millä aikataululla niitä tulee tapahtumaan, hän toppuuttelee hieman.

Etelä-Tiroli lunasti odotukset

Tyytyväisyys työympäristöön ja kaupunkiin on ollut todella korkealla tasolla kaikilla seuran suomalaisilla, eikä Tuores tee tähän poikkeusta. Hän nostaa esiin näkökulman, jota ei välttämättä monesti osata ajatella.

− Kun suomalainen valmentaja tulee tänne asiantuntijatehtäviin, niin ei tarvitse kuunnella sitä hälinää ympärillä. Kun ei kieltäkään ymmärrä, Tuores nauraa.

Perään Tuores vakavoituu ja korostaa kielitaidon merkitystä uralla etenemisessä. Bruneckissa työkielenä on tällä hetkellä englanti ja sillä on hänelle iso merkitys. Vielä suurempiakin askelia on silti tavoitteena.

− Vaikka Italiassa ollaan, tämä on saksankielinen paikka. Sen kun saisi opittua, että saksa tulisi sujuvaksi, se taas avaisi ovia Saksan ja Itävallan puolelle. Englanti ei ole tavallaan haaste enää, mutta saksan kun oppisi, Tuores kertoo opiskelustaan.

Puhelias päävalmentaja on työympäristöstään selvästi mielissään.

− Työrauha on aika vahva, saa tehdä ja toteuttaa, siitä mä tykkään. Ja arki, mulle ainakin sopii tämmöinen keskieurooppalainen elämäntyyli. Tämä on ihan makeeta kun heräät aamulla ja aurinko paistaa, lähtee töihin ja vielä aurinko paistaa kun tulee kotiinkin, valmentaja summaa.

Suomessa Tuores työskenteli Vaasan Sportin nuorten kanssa.

Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Tulevaisuuden Liiga-siimat kireälle

Liigaan ja nuorten sarjoihin on saapunut pelaajia useista eri maista, esimerkiksi TUTOssa on kasvamassa seuraavia Suomen oppeja hakevia unkarilaispelaajia. Tuores uskoo, että Keski-Euroopan nuorista olisi mahdollista löytää lisää tulevia Liiga-pelaajia.

Parhaana mittatikkuna hän pitää Salzburgin akatemia- ja farmijoukkuetta RB Hockey Juniorsia, joka pelaa AlpsHL:ää, ICEHL:n "mestistä". Joukkue kulkee niin ikään suomalaiskomennossa, sillä päävalmentajana on jo lähes vuosikymmenen Salzburgissa hommia paiskinut Teemu Levijoki apuvalmentajanaan Kärpistä tuttu Antti Aarnio.

− Sieltä voisi jollakin aikavälillä tulla pelaajia. Ne on Alppiliigassa kärkikahinoissa ja ykkösjoukkue taas ICEHL:n kärkikahinoissa. Mutta kyllä Alpista on liian iso hyppy Liigaan, jos miettii että Mestiksestä tulee pelaajia isoon rooliin Alppiliigaan, Tuores näkee tämänhetkisen tilanteen.

Nuorten sarjoihin hän sen sijaan uskoo löytyvän kirittäjiä, jotka veisivät eteenpäin niin suomalaisia kuin italialaistakin kiekkokulttuuria. Osassa seuroista 16−17-vuotiaat saavat vyölleen aikuisten pelejä IHL- ja AlpsHL-sarjoissa.

Haasteena Tuores näkee sopeutumisen suomalaiseen pelinopeuteen, sillä Suomen U20-sarjaa hän pitää vauhdikkaampana kuin mistä italialaisnuorten kokemus on. Pelinopeuttakin suurempi asia on harjoittelukulttuuriin sopeutuminen. Etelätirolilaiset juniorit eivät ole tottuneet harjoitteluun, joka tähtää ammattilaisuuteen.

− Harjoittelumäärät on täällä paljon pienempiä. Me on nyt saatu tälle vuodelle harjoittelumäärä seitsemään, sitä ennen se oli kolme-neljä kertaa viikossa, hän taustoittaa eroavaisuuksia.

Tuores lähtee haastattelun jälkeen valmistautumaan joukkueensa kanssa illan otteluun. Sitä ennen hän lähettää vielä terveisiä Suomeen uransa suuntaa miettiville valmentajille.

− Jos valmentaminen kiinnostaa ja mahdollisuuksia tulee, kannustan ehdottomasti lähtemään ja katsomaan mitä muualla on.

Ensimmäiset Suomessa pelatut jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Tampereella vuonna 1965. Alun perin Helsingin oli tarkoitus isännöidä turnausta, mutta kisa-ajankohta tuli liian nopeasti eteen, eikä jäähallia olisi ehditty rakentaa ajoissa pääkaupunkiin. Helsingin jäähalli valmistui lopulta reilun vuoden arvoturnauksen jälkeen.

Tampereella päättäjät olivat hereillä, sillä heillä oli halu saada kisat järjestettäväksi. Lopulta päätös tehtiin nopealla tahdilla ja Hakametsän legendaarinen jäähalli näki päivänvalonsa. Ensimmäinen MM-ottelu pelattiin Hakametsässä vain 14 kuukautta rakennuttamispäätöksen jälkeen.

"Positiivisuus hallia kohtaan oli valtava."

Lasse Oksanen oli yksi turnauksessa mukana olleista pelaajista. Kotikisat olivat Oksasen uran ensimmäiset MM-kilpailut, mutta maajoukkuetta hän oli edustanut jo vuotta aiemmin olympiaturnauksessa. 

– Jäähallin rakennuttaminen oli hyvin oivallettu kaupungin herroilta, kun Helsingissä jahkailtiin. Päättäjät pitivät pikakokouksen ja kaupunginhallitus päätti, että Tampereelle rakennetaan jäähalli. Se oli tamperelaisille myös ilouutinen, etenkin nuoret ja urheiluihmiset olivat riemuissaan. Positiivisuus hallia kohtaan oli valtava, Oksanen muistelee.

Tampere koko Suomen kiintopisteenä

Tampereen seudulla oli merkittävä rooli jääkiekkoilun kehitykselle, sillä Tampere oli ensimmäisiä kaupunkeja Suomessa, jossa jääkiekkoa pelattiin. Kaupunkiin avattiin ensimmäisen jäähallin lisäksi myös koko Suomen ensimmäinen tekojäärata, joka veti harrastajia ja pelaajia kauempaakin.

Jäähallin rakennuttamiseen tarvittavia varoja kerättiin niin yrityksiltä kuin yksityishenkilöiltäkin, vaikka tällainen ei ensimmäisenä tulekaan mieleen.

– Myytiin tarroja ja merkkejä sekä julisteita, ja näin kerättiin rahaa. Kaupat ostelivat isoja julisteita oviinsa ja ikkunoihinsa ja ihmiset ostivat tarroja autoihinsa. Yksityishenkilöt antoivat jopa kympin tai kaksikymppiä samaan keräykseen ja oli mahdottoman suuri määrä ihmisiä, jotka halusivat auttaa ja tukea asiaa.

Verrattaessa vuoden 1964 markan arvoa vuoteen 2021, vastaa kymmenen markkaa noin 20 euroa ja vastaavasti 20 markkaa olisi nykyrahassa hieman alle 40 euroa. Kyse oli siis suhteellisen suurista rahasummista, sillä suomalaisten ostovoima ei ollut nykyisellä tasolla.

– Jäähalli oli tuohon aikaan Tampereen ja koko Suomen median ykkösaihe. Koko maan täytti suuri jääkiekkohenki, mikä näkyi etenkin Tampereella. Jääkiekkoilijat olivat ansainneet sen itse tekemällä työtä, ja jäähalli mahdollisti laadukkaamman työnteon, kun pelaajat saivat ensi kertaa kunnon olosuhteet harjoitteluun, Oksanen summaa.

Hakametsän jäähallin avausottelu pelattiin tammikuussa 1965.

Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Työpaikalta lumitöihin ja lopulta jäähalliin

Vuoden 1965 MM-kilpailuissa Suomi sijoittui seitsemänneksi, kun mestaruuden voitti Neuvostoliitto. Hopeaa sai Tšekkoslovakia ja Ruotsi oli kolmas. Media kertoili tuohon aikaan, että sijoitus oli odotuksiin nähden pettymys, vaikka tulos vastasi suhteellisen hyvin Suomen tasoa siihen aikaan.

Suomi voitti turnauksessa ainoastaan Norjan, joka jäi A-sarjan viimeiseksi. Suomi keräsi kolme pistettä ja iski 14 maalia, kun vastustaja iski isäntien verkkoon 27 maalia. Neuvostoliitto voitti Suomen 8–4 ja Kanada sekä Yhdysvallat 4–0. Oksanen itse iski ottelussa yhden maalin, kun hän iski Suomen toisen maalin Neuvostoliiton verkkoon.

Monissa maissa oli päästy harjoittelemaan jo useiden vuosien ajan jäähalleissa, kun suomalaiset olivat sään armoilla ulkona. Joskus talvi oli pitkä ja pelaajat pääsivät harjoittelemaan, mutta joinakin vuosina leudot talvet estivät säännöllisen harjoittelun.

− Kun ensin tehdään lapiolla lumityöt ja välillä kolataan kenttää, ei siinä ehdi edes pelaamaan. Eihän muiden tarvinnut sellaisesta murehtia, Oksanen muistelee.

"Tulos herätti meidät ja antoi henkeä siihen, että rappunen kerrallaan voidaan nousta ylöspäin."

Pelaajat kävivät pelaamisen ohella myös töissä, eikä jääkiekkoammattilaisuudesta ollut tietoakaan sen ajan Suomessa. Ensimmäiset kotikisat kuitenkin antoivat osviittaa siitä, että huipulle pääseminen oli mahdollista.

– Seitsemäs sija näytti meidän sen aikaisen tason ja se oli jopa hirveän hyvä tulos. Meillä oli mahdollisuus parempaankin, mutta loukkaantumisia sattui juuri ennen kisoja. Kun Lindströmin Seppo loukkaantui, ei meillä ollut yhtä vahvaa pelaajaa tilalle, sillä kovan tason miehiä oli harvakseltaan vielä silloin.

– Tulos herätti meidät ja antoi henkeä siihen, että rappunen kerrallaan voidaan nousta ylöspäin. Tulos näytti realiteetit kärjen kapeuden vuoksi, mutta pelaajat saivat valtavan innostuksen eteenpäin.

"Vähän kuin Red Bullia siihen aikaan"

Suurin yksittäinen saavutus hallin rakennuttamisen ja kisojen järjestämisen lisäksi oli 2–2-tasapeli Ruotsia vastaan. Ottelun lopputulos hullaannutti jo edesmenneen Matti Keinosenkin mukaan koko Tampereen. Keinonen iski itse ottelussa molemmat maalit ja Juhani Lahtinen pelasi unelmapelin Suomen maalilla.

– Ruotsi oli siihen aikaan voittanut maailmanmestaruuden, joten Ruotsi oli yksi suurista. Väkeä oli ottelussa niin suuri massa, että tuntui siltä kuin olisimme pelanneet yhdellä ylimääräisellä pelaajalla. Saatiin korvien kautta henkistä voimaa. Kovaa menoa oli yleisössäkin, kun yksi ihminen taisi jopa saada sydänkohtauksen.

– Jalat kulki siinä pelissä hyvin ja kaikki venyi henkisesti eteenpäin. Kerta kaikkiaan oli vähän kuin oikea huuma päässä, kun kaikki tsemppasivat. Jos Red Bull antaa siivet, niin kyllä tuo huuma oli vähän kuin Red Bullia siihen aikaan, Oksanen tunnelmoi täyden hallin edessä pelattua ottelua.

Oksanen mainitsee MM-edustuksen kokonaisuudessaan olleen ikimuistoinen kokemus, sillä harvat lopulta pääsevät pelaamaan kotikisoissa ja vielä omassa kotikaupungissaan. Unohtumattoman Ruotsi-ottelun ohella mukaan mahtui myös hauskoja muistoja, jotka palaavat mieleen vielä useammankin vuosikymmenen jälkeen.

– Lajia ajatellen ykkösasia oli kuitenkin se, että maailmanmestarimaata Ruotsia vastaan pelattiin tasan. Ollaan varmaan esi-isiltä peritty tällainen piirre, että ollaan mahdottoman sinnikkäitä jätkiä. On siinä jonkinlainen mottipää pitänyt olla, kun tänne korpeen on jäänyt. Sinnikkyys on kyllä koko kansana peritty.

– USA:n porukalta kuultiin, että kisaravintolassa oli tanssia. Portsarit olivat sen verran fiksuja, kun he pitivät huolen siitä, että urheilumiehet pääsivät ja mahtuivat vapaapäivinä tanssimaan, vaikka porukkaa oli paljon. USA:n pelurit olivat kiertäneet Eurooppaa ja tulleet sitten Suomeen ja he sitten huusivat, kuinka Voima oli Euroopan paras yökerho, Oksanen naurahtaa ja muistelee itsekin käyneensä yökerhossa.

Järjestelyt suuren maailman jalanjäljissä

Suomi onnistui järjestelyissä hyvin ja kehuja satoi niin pelaajilta kuin joukkueiden johtohenkilöiltäkin. Suurena positiivisena ja helpottavana tekijänä turnausta järjestettäessä olivat urheilijoiden majoituspaikat, jotka sijaitsivat aivan Hakametsän jäähallin vieressä.

"Kokonaisuutena kaikki meni nappiin ja siitä voidaan olla Suomessa ja Tampereella ylpeitä."

– Tampereella matkat ovat mahdottoman lyhyitä, kun muualla on istuttu puolesta tunnista tuntiin bussissa, jotta päästään jäähallille. Tampereella rakennettiin asuntoja eläkeläisille aivan Hakametsän viereen. Ennen kuin eläkeläiset tulivat, jääkiekkoilijat saivat asua rakennuksissa, jolloin ei bussia tarvittu mihinkään, Oksanen kuvailee oloja Tampereella.

– Autoliikkeet antoivat joukkueenjohtajille myös autoja ja kuskeja käyttöön. Tällainen malli oli muualla käytössä ja Suomessa kopioitiin sitten muilta. Kokonaisuutena kaikki meni nappiin ja siitä voidaan olla Suomessa ja Tampereella ylpeitä.

Onnistuneet järjestelyt, suuret yleisömassat ja pelaajien kehittyminen antoivat hyvän alkusysäyksen jääkiekon kasvamiselle Suomessa ja seuraavat kotikisatkin päästiin järjestämään alle kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1974.

Harjoittelumäärät kasvoivat jäähallin myötä, ja ennen kaikkea sisäjää paransi harjoittelun laatua. Urheilutapahtuma oli suurin Suomessa järjestetty sitten vuoden 1952 olympialaisten. Olosuhteiden parantumisen lisäksi ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja tunnelmaa saattoi aistia pitkään.

– Tunnelma jäi jotenkin leijumaan. Tällainen jääkiekon menestyminen oli Tampereella suuri puheenaihe. Kaikkien kanssa tuli tutuiksi ja ihmiset uskalsivat tulla kaduilla puhumaan, kun he olivat nähneet pelejä. Ihmiset saattoivat kutsua kahville ja siellä sitten heitettiin tarinaa kahvikupin ääressä, Oksanen kertoo yleisestä tunnelmasta.

Nokia Arena tarjoaa kevään kotikisoille näyttävät puitteet.

Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

Nyt Suomi on kokenut arvokisaturnausten isäntämaa, ja upouusi Nokia Arena tarjoaa tasokkaan turnauskokemuksen toukokuussa niin pelaajille kuin katsojillekin. Turnausjärjestelyt ovat aikataulussa, vaikka toisen lohkon pelipaikka on vielä epäselvä.

Oksanen pääsi jälleen ensimmäisten joukossa kokeilemaan Suomen moderneimman jäähallin jäätä, ja kokenut kiekkomies odottaa malttamattomana keväällä järjestettäviä kotikisoja.

– Kai ne laittoivat minut sinne katsomaan, että onko jäässä railoja. Olin siis ylimmäinen railontarkastaja, Oksanen heittää takaisin liittyen kysymykseen ainutkertaisesta tilaisuudesta päästä kokeilemaan jäätä ennen yhtäkään Liiga-ottelua.

– Mutta kyllä on hirveä hyvän olon tunne siitä, että kisat on saatu taas Tampereelle. Nykyään ollaan maailman huipulla, kyllä nämä pelaajat ovat tämänkin areenan tänne työllään ansainneet kuten mekin aikoinaan. Kaiken maailman puitteet ovat täysin kunnossa enkä ole keksinyt, mitä enempää voisi enää vaatia, Oksanen kuvailee tuntemuksiaan.

Ensi sunnuntaina tarinoita kulissien takaa kertoo vuoden 1974 kotikisoissa pelannut Veli-Pekka Ketola, joka toimi turnauksessa Suomen joukkueen kapteenina. Sijoitus parani verrattuna vuoteen 1965, mutta ilmassa leijui muutakin kuin onnistumisen tunteita.

Tilaisuuden juontajana toiminut TV-selostaja Anthony LaPanta aloitti illan sankarin esittelyn.

− Numeron 9 tarina alkoi kesällä 2001, jolloin Minnesota Wildin fanit kuulivat ensimmäisen kerran nimen Mikko Koivu.

Koivun juhla aloitettiin videolla, jossa pelaajasta kertoivat Marcus Foligno, Darby Hendrickson, Mats Zuccarello ja nykyinen Wild-kapteeni Jared Spurgeon.

Tämän jälkeen alkoi vieraiden esittely. Paikalla olivat Mikon vanhemmat Tuire ja Jukka, kolme lasta ja veli Saku tyttärensä Ilonan kanssa. Vanhoja seuratovereita edustivat Niklas Bäckström ja Kyle Brodziak sekä seuraorganisaatiota GM Bill Guerin ja omistaja Craig Leipold. Tässä vaiheessa oli myös juhlakalun aika tulla pukukopista jäälle − tällä kertaa puku päällä.

Leipold oli ensimmäinen puhuja:

− Tämä on inspiroiva tilaisuus. Tiedoksi sinulle, olet aina tervetullut toiseen kotikaupunkiisi.

− Ennen kuin nimesimme hänet vakituiseksi kapteeniksi, Wildissa kapteeni vaihtui joka kuukausi. Päävalmentaja Jacques Lemaire ilmoitti sen aina kuukauden ensimmäisessä harjoituksessa. Kerran sain ilmoittaa sen, ja kerroin kapteenin olevan Mikko. Hän sai suosionosoitukset joukkuetovereiltaan, ja kaikesta näki, kuinka ylpeä olit siitä hetkestä, Leipold totesi.

Leipoldin puheen jälkeen Koivu sai organisaatiolta lahjat. Guerin lahjoitti Koivulle Rolex-kellon, minkä jälkeen Bäckström ja Brodziak paljastivat taulun, jolla kunnioitettiin uraa. Nykyinen kapteenisto puolestaan jakoi Koivulle golfmailasetin.

Sen jälkeen oli Koivun oman puheen aika. Hetken tunteikkuus paistoi läpi koko puheen ajan.

− On hienoa olla takaisin täällä kaikkien teidän kanssanne, Koivu aloitti.

− Minulla on niin paljon hienoja muistoja täältä, ja se on kaikkien teidän ansiota. Kaikki sanovat, että juuri heidän faninsa ovat parhaita. Mutta on vain yksi "State of Hockey", ja te olette todellakin parhaita faneja.

− Minulla oli toiveita päästä Sakun kanssa Montrealiin. Mutta sitten tuli Wildin vuoro, eikä minulla ollut aavistustakaan, että he olisivat kiinnostuneita. Vaihdoin muutaman sanan isäni kanssa, ja tunne alkoi nousta, että nyt on aika. Sitten kuulin nimeni.

Koivulla riitti henkilöitä, joita hän halusi tuoda esiin kiitospuheessaan. Hän aloitti valmentajista:

− Haluan kiittää kaikkia valmentajiani, mutta erityisesti Jacques Lemairea. Opetit minua olemaan ammattilainen joka päivä, ja mitä joukkueen eteen pelaaminen tarkoittaa.

− Otin kapteenin roolin vakavasti, ehkä jopa liiankin vakavasti. Mutta arvostin sitä joka päivä. Haluan kiittää myös Jarmo Kekäläistä ja Columbus Blue Jacketsia vielä yhdestä mahdollisuudesta. Kiitän myös agenttiani Don Baizleya, joka ei ole enää keskuudessamme. Hänen läheisiään on kuitenkin paikalla.

Seuraavaksi Koivu toi esiin Kalervo Kummolan, ja kertoi siitä, kuinka arvostaa suomalaisuuttaan. Koivu kiitteli myös joukkueen huoltajia.

− En ollut helpoin pelaaja varusteiden kanssa, mutta olitte aina palvelemassa minua, Koivu myönsi.

Seuraavana oli kanssapelaajien ja perheen vuoro:

− Mietin sitä, kuinka kaipaan joukkuekaverien kanssa tekemistä joka päivä. Pelipäivän aterioita, hetkiä pukukopissa. Haluan kiittää kaikkia teitä, ja mainita kaksi nimeä: Pavol Demitra ja Derek Boogaard. Kaipaamme teitä, Koivu viittasi edesmenneisiin kiekkosankareihin.

− Vanhemmat opettivat minulle oikean asenteen elämään. Kiitos, rakastan teitä, Koivu totesi suomeksi.

Mikko kiitti myös veljeään Sakua, joka oli esikuva hänelle niin jääkiekossa kuin elämässä. Koivu kiitti myös lapsiaan Sofieta, Kasperia ja Oskaria omine erityispiirteineen.

Koivu perheineen siirtyi sen jälkeen lakanan eteen, ja he pääsivät seuraamaan sen nousemista kohti Xcel Energy Centerin kattoa. Mikko Koivun pelinumero oli ensimmäinen Wildin jäädyttämä pelaajan pelinumero. Joukkueen aloittaessa NHL:ssä oli jäädytetty myös numero 1 joukkueen faneille.

SaiPan ja Sportin välinen tiistai-illan liigaottelu päättyi lappeenrantalaisryhmän 4−1-voittoon. Sportille tappio tiesi sitä, että sen teoreettinenkin mahdollisuus pudotuspelipaikkaan kuihtui. SaiPan osalta pudotuspelimahdollisuudet olivat menneet jo aiemmin. Lappeenrannan Kisapuistoon oli tiistain kamppailua seuraamaan saapunut 756 katsojaa.

Sportin hyökkääjä Jonne Virtanen otti pelin jälkeisessä CMoren haastattelussa voimakkaasti kantaa Liigan nykytilaan. Tuloksellisesti merkityksettömien pelien lisäksi pelaajauransa tähän kauteen päättävä Virtanen kyseenalaisti puheenvuorossaan osan liigaseurojen toiminnan tavoitteellisuuden.

− Siinä voi Liigan officessa ihmiset miettiä onko tämä se tuote, mitä halutaan tarjota. Merkityksetön peli 700 katsojan edessä. SaiPalla kolme ketjua A-junnuja, mutta ei heiltä mitään pois. Heillä on pidempi suunnitelma ja se on hyvä, koska kaikilla seuroillahan täällä ei ole edes mitään suunnitelmaa, vaan ovat mukana vain mukana olemisen ilosta, Virtanen tylytti.

− Olen pelannut tässä vastustajajoukkueen paidassa sellaisia pelejä runkosarjan jälkeen, että niissä sai jännittää, kun oli playoutit ja muut. Korostan, ettei mitään SaiPalta pois. He käyttävät järjestelmää järkevästi hyväksi ja panostavat tulevaisuuteen. On kuitenkin myös seuroja, joilla ei ole mitään suunnitelmaa. 

Sport varmisti tiistain pelissä sijoittuvansa sijalle 12. Kaksi sijaa alempana olevalla SaiPalla pelaamatta on vielä kolme ottelua.

NHL:n siirtotakarajalla ja sitä edeltäneellä viikolla moni joukkue pyrki vahvistamaan rivejään pudotuspelejä ajatellen. Jatkoajan NHL-toimituspäälliköt Markus Suhonen ja Riku Isokoski perkaavat, mitkä joukkueet onnistuivat liikkeissään parhaiten ja mitkä joukkueet puolestaan jäivät rannalle luu kädessään.

Voittajat

Anaheim Ducks

Markus Suhonen: Ducks luopui runkopelaajistaan Rickard Rakellista, Hampus Lindholmista ja Josh Mansonista heikentäen rivejään tilapäisesti. Ducks ei silti epäröinyt neuvotella pelaajistaan hakien itselleen parasta mahdollista arvoa tulevaisuuden vuoksi. Saldona ensimmäisen kierroksen varausvuoro, kolmannen kierroksen varausvuoro ja kasa kakkoskierroksen varausvuoroja.

Päälle kolme nuorta pelaajaa, puolustajat Drew Helleson ja Urho Vaakanainen ja maalivahti Calle Clang. Zach Aston-Reese on alaketjujen runkopelaaja. Ducks sai luotettavista pelaajistaan loistopalautuksen menettämättä merkittävästi hyökkäyksensä ja puolustuksensa terävyyttä.

Riku Isokoski: Ducks oli Bob Murrayn GM-aikana seura, joka hyvin harvoin teki merkittäviä peliliikkeitä siirtotakarajalla. Nyt Murray on poistunut, ja uusi tirehtööri Pat Verbeek on heti alkanut ruuvaamaan seuraa näköisekseen. Niin Rakell, Lindholm kuin Manson alkoivat olla nähtyjä Ducksin palapelissä, joten heistä oli nyt päästettävä irti.

Huomionarvoista on kaupoista saatujen varausvuorojen määrä, joita oli yhteensä seitsemän. Lisäksi nämä kaikki olivat vähintään kolmannen kierroksen vuoroja – toisen kierroksen vuoroja tuli peräti viisi. Jopa rotaatiohyökkääjä Nicolas Deslauriersista Verbeek onnistui puristamaan kolmannen kierroksen varausvuoron.

Colorado Avalanche

Isokoski: Viime kesänä Avalanche joutui katsomaan vierestä, kun joukkueen syvyydestä vietiin merkittävä siivu pois. Nyt GM Joe Sakic kuitenkin vastasi samalla mitalla takaisin ja teki erinomaisia liikkeitä. Artturi Lehkonen on mainio hankinta kolmosketjuun, ja Josh Manson parantaa puolustusta kärjen takana. Ennen kaikkea hankitut palaset tuovat kaivattua monipuolisuutta joukkueen kokonaisuuteen.

Suhonen: Konkari Andrew Coglianon haalimista voisi kuitenkin hieman kyseenalaistaa: riittääkö liike ja taso? Kokonaisuudessaan Avalanche teki siirtonsa harkiten ja hätiköimättä. Lehkonen on nappiosuma taitavan ja liikkuvan hyökkäyksen tueksi. Pääty- ja karvauspelaamisessa joukkue on nyt pelottavan vahva.

Artturi Lehkonen täytti Avalanchen toiveet. Vieressä kamppailee tuore Jets-vahvistus Zach Sanford.

Kuva © Getty Images

Florida Panthers

Suhonen: Claude Giroux, Ben Chiarot, Robert Hägg. Panthers tuli hieromaan kauppoja eikä jättänyt ketään kylmäksi. Se keskittyy vain tähän hetkeen ja se on tulivoimaiselta, mutta pudotuspeleissä kokemattomalta joukkueelta oikea veto. Chiarot-hankinta painaa kokonaisuutta hieman alaspäin, koska ensimmäisen kierroksen varausvuoro on aivan liikaa miinusmerkkisestä pelaajasta. Tosin, jos ykkösketjussa on tutkapari Giroux−Aleksander Barkov ja kevät on pitkä, voiko sitä hirveästi surkutella?

Isokoski: Panthersin oli nyt lyötävä pelimerkit keskelle, vaikka hinnasta muodostui suhteellisen kirpeä. Nostan Panthersin voittajien joukkueen hyvin pitkälti Giroux'n saamisen ansiosta, koska kyseessä oli kuitenkin siirtotakarajan tavoitelluin pelaaja. Chiarotia voi pitää parempana pelaajana kuin tämä kausi Canadiensissa on antanut ymmärtää, mutta Häggin hankintaa hieman kummaksun. Joka tapauksessa Panthers teki mestariehdokkaan arvoisia liikkeitä.

Seattle Kraken

Isokoski: Kraken teki nyt niitä liikkeitä, joita sen olisi pitänyt tehdä jo viime kesänä. Ron Francis luopui peräti kuudesta viimeisen sopimuskauden pelaajasta, joista vastineeksi tuli hulppeat kymmenen varausvuoroa ja vielä kehityskelpoinen hyökkääjä Daniel Sprong. Näin runsailla varausmäärillä Kraken todennäköisesti pystyy löytämään useamman tulevaisuuden runkopelaajan.

Suhonen: Vihdoin! Kraken istui pitkään käsiensä päällä, mutta antoi nyt palaa. Seuran liikkeitä ei voi kritisoida. Victor Rask tuli puoli-ilmaisena täyttämään syvyyspelaajien varastoa. Calle Järnkrokin, Mason Appletonin ja Marcus Johanssonin lähdöt saavat Krakenin näyttämään vielä surkeammalta, mutta seuran tähtäin tulisikin olla seuraavassa 3−5 vuodessa. Yhtä nopeaa lähtöä telineistä se ei saa kuin Golden Knights.

Kunniamaininnat: New York Rangers ja Minnesota Wild

Rangers vahvisti hyvin isoa puutettaan eli kokoonpanon syvyyttä. Justin Braun oli mainion jämäkkä lisä puolustukseen ja hyökkääjistä Andrew Copp on täsmähaku. Kuinka paljon syvyyden vahvistaminen kuitenkaan lopulta parantaa Rangersin todennäköisyyksiä kovassa Itäisessä konferenssissa? Kukaan neljästä uudesta nimestä ei ole yksittäisenä merkittävä lisäys.

Wild puolestaan keräsi hypeä puolelleen hankkimalla Marc-André Fleuryn, mutta torjujalegendan tämän kauden taso herättää kysymyksiä. Tärkeintä oli kuitenkin se, että Fleury nostaa Wildin menestysmahdollisuuksia tänä keväänä. Jacob Middletonista ja Deslauriersista Wild puolestaan maksoi selvää ylihintaa.

Häviäjät

Nashville Predators

Suhonen: Hajuttomuus. Se kuvaa Predatorsin otteita siirtotakarajalla. Seura haali riveihinsä syvyyspuolustaja Jérémy Lauzonin, joka kykenee pelaamaan kärkipareissakin. Muuta merkittävää Predators ei tehnytkään, vaikka joukkue on kiinni pudotuspelipaikassa. Filip Forsberg ei liikkunut, joten seura piti ruotsalaisen osalta hevoset tallissa. Laidoille joukkue olisi kuitenkin kaivannut täydennystä. Oliko Predators floppi vai käänteisesti viisas, kun ei lähtenytkään hutiloimaan?

Isokoski: Predatorsilta olisi kaivannut aktiivisempaa otetta, koska nykyisellä materiaalilla mahdollisuudet pudotuspeleissä ovat hyvin pienet varsinkin, jos se putoaa runkosarjassa pois divisioonansa kolmen parhaan joukosta. Erityisesti joukkueen hyökkäys olisi kaivannut lisää tulivoimaa, mutta sillä saralla ei tapahtunut yhtään mitään. Wild ja Blues voivat kiittää David Poilen reagoimattomuudesta.

Vegas Golden Knights

Isokoski: Golden Knights tuntuu kadottaneen lentokelinsä niin kaukalossa kuin toimiston puolella. Tietysti liikkeitä rajoitti vahvasti tiukka palkkakattotilanne, mutta siitä huolimatta etenkin tämän kauden menestymisen kannalta homma levisi pahasti käsiin. Maalivahtiosastolle ei löytynyt ketään paikkaamaan Robin Lehneriä, mikä voi hyvinkin maksaa pudotuspelipaikan tällä kaudella. Myöskään tulevaisuus ei näytä tällä hetkellä kalliiden sopimusten myötä lupaavalta.

Suhonen: Joukkueen loukkaantumislista on karua luettavaa ja pudotuspelit alkavat lipsua ulottuvilta. Hankinnoista Ryan Kesler on jääkiekkoilija enää paperilla ja John Moore pääosin AHL:ssä. Liikkeiden vähyys on sikäli ymmärrettävää, mutta häviäjäksi joukkueen tekee se, että se heikentyi entisestään Jevgeni Dadonovin kauppaamisen myötä, jos kyseinen kauppa lopulta toteutuu.

Robin Lehnerin loukkaantuminen piirsi Las Vegasin ylle vielä synkempiä pilviä.

Kuva © Getty Images

Washington Capitals

Suhonen: Todennäköinen pudotuspelijoukkue ei ole näyttänyt aiempien vuosien tapaan tasaisen vahvalta, vaikka nimilista on vahva. PR-kriisissäkin Team Putinin perustajan Aleksandr Ovetškinin takia oleva joukkue on ollut ongelmissa etenkin maalivahtipelaamisensa kanssa. Johan Larsson ja Marcus Johansson ovat täydentäviä palasia, mutteivät todennäköisesti pelillisesti merkittäviä. Capitalsin liikkeet jäivät vaillinaisiksi.

Isokoski: Kuten edellä Golden Knightsin kohdalla myös Capitals näyttää sulattavan tämän kauden mahdollisuutensa tärkeimmän pelipaikan ongelmiin. Vitek Vaněček ei vaikuta tähtitason torjujalta, ja Ilja Samsonovin kehityksen tai pikemmin sen puutteen takia meinaa kärsivällisyys loppua.

Olisin odottanut Capitalsilta suurempia satsauksia tähän kevääseen, sillä joukkueen runkopelaajat ovat pitkälti jo yli 30-vuotiaita. Hiekka tiimalasissa kuluu siis kovaa vauhtia loppuun, enkä löisi tämän joukkueen puolesta vetoa menestymisen suhteen.

Winnipeg Jets

Isokoski: Jets oli yksi siirtotakarajan aktiivisimmista seuroista, mutta tehdyistä liikkeistä on todella vaikea löytää punaista lankaa. Ulospäin toiminta näytti siltä, ettei GM Kevin Cheveldayoff tiedä alkuunkaan seuransa tulevaisuuden visiota. Oliko esimerkiksi Andrew Coppista luopuminen välttämätöntä, kun kerta sisään tuotiin Zach Sanford ja Mason Appleton? Uudelleenrakennuskaan ei näytä olevan vaihtoehto, kun parhaat pelaajat ovat parhaassa peli-iässään.

Suhonen: Toisaalta Sanford ja Appleton korvaavat Coppin jättämää aukkoa kaksin verroin. Copp on silti tasoltaan ja tehokkuudeltaan parempi kuin kumpikaan heistä, vaikka hän on ollut tasakentällisin hyökkäyspanoksessaan hieman ailahtelevainen. Uskon kuitenkin, että Coppin jatkosopimukselle olisi voinut raivata tilaa − se ei olisi ollut ongelma.

Yksi Jetsin todellisista ongelmista on monivuotinen kapteeni Blake Wheeler. Pisteitä on toki tullut, mutta 35-vuotias konkari ei ole enää entisellä tasollaan. Wheeler tuottaa tällä hetkellä joukkueelleen negatiivista arvoa: sekä WAR- että GAR-lukema on miinuksella ja joukkueen surkein. Ne kuvaavat pelaajan tuottamaa arvoa voitoissa (WAR) ja maaleissa (GAR).

"Kunniamaininnat": Carolina Hurricanes ja Edmonton Oilers

Miksi mestaruutta tavoittelevan Hurricanesin piti mennä sekoittamaan toimivaa ryhmäänsä hankkimalla Max Domin Columbus Blue Jacketsista? Pelata Domi toki osaa, mutta hänen on vaikea nähdä tuovan merkittävää lisäarvoa Hurricanesille. Tehtiinkö tämä hankinta vain sen takia, että joku piti hankkia?

Oilersilta tuskin kukaan on odottanut järkeviä liikkeitä enää moneen vuoteen, mutta silti tämän seuran ratkaisut jaksavat ihmetyttää. Hyvä puoli on toki se, ettei Oilers ole huonompi joukkue kuin ennen Brett Kulakin ja Derick Brassardin hankkimista, mutta...

Liigan pudotuspelien ensimmäinen kierros käydään viime vuoden tapaan poikkeusjärjestelyin. Osasyynä ovat runkosarjan mittaan koronan vuoksi tehdyt ottelusiirrot, osansa on puolestaan areenoiden varaustilanteella sekä toukokuussa Helsingissä ja Tampereella pelattavilla MM-kisoilla. 

Kahden ottelun sarjan formaattia on muokattu viime kaudesta hieman. Jääkiekon SM-liiga oy:n kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä perustelee muutosta muun muassa pudotuspelien hengen vaalimisella.

− Jos tulee tällainen niin sanotusti vähän läpipeli maalivahdille tai jollekulle muulle, että tulee joku sattuma [ja peli] menee 3−0 tai 4−0, niin sitten on aika karmea tilanne lähteä pelaamaan sitä seuraavaa peliä. Playoffin henkihän on se tilanne, että aina pitäisi lähteä 0−0:sta, että uusi peli. Tehtiin nyt niin, että todettiin, − − että tällainen yhteismaalisääntö on sellainen CHL- tai jalkapallomallinen, niin nyt kokeillaan tällaista mallia, Järvelä sanoo.

Siinä missä viime keväänä jatkoonmenijän määrittivät kahden osaottelun yhteismaalit, nyt ratkaisevat otteluvoitot. Tämän myötä avausosa voi päättyä tasapeliin. Jos otteluvoitot ovat kahden osaottelun jälkeen tasan 0−0 tai 1−1, pelataan kahdenkymmenen minuutin mittaisia eriä viidellä viittä vastaan, kunnes jompikumpi tekee maalin. Liiga on lanseerannut mallin "jatko-otteluna".

Mistä syystä haluatte puhua näistä käytännön jatkoeristä omana ottelunaan?

− Sen takia, kun se on oma ottelu sinänsä. Jos esimerkiksi meille tulee kahden minuutin jäähy, niin se kumoutuu siihen jatko-otteluun, mutta jos me pelataan jatkoeriä normaalin playoffin mallissa, niin ne jäähyt jatkuvat sinne jatkoerään. Siinä on olennainen ero tässä.

Kyse kuitenkin on Liigan viestinnän mukaan erillisistä otteluista: mistä syystä kaikkia rangaistuksia ei kumota? Pelirangaistuksethan jäävät voimaan.

− Pelirangaistukset tietenkin, kun ne ovat henkilökohtaisia rangaistuksia, niin ne henkilökohtaiset rangaistukset säilyvät voimassa.

Vaikka se on erillinen ottelunsa?

− Joo joo, mutta se on nyt sitten poistettu, että jos joku lentää suihkuun, niin hän nyt jatkaisi sitä, kun ei me ehditä käsittelemään pelikieltoasiaa siinä välissä, niin eihän me silloin voida antaa jatkaa sitä.

"Nyt kokeillaan tällaista mallia."

− Jos 5+PRK-tilanne menisi kurinpitokäsittelyyn, niin me 15 minuutissa päättäisimme siinä erätauolla, että onko se pelikielto vai ei: emme me sellaiseen voi lähteä. Sen takia se täytyy sitten olla niin, että kun se pelaaja on poistettu, se rangaistus kumoutuu, mutta se pelaaja poistuu siitä pelistä.

Kurinpidon käsittelyyn otetaan säännöllisesti myös tilanteita, joita ottelun tuomaristo ei ole pelitilanteessa katsonut pelirangaistuksen arvoisiksi. Näistä tilanteista on myös kuluvan kauden aikana määrätty pelikieltoja.

Kokoonpano säilyy, jäähyt mitätöityvät

Merkitäänkö jatko-ottelu pelaajille omaksi, erilliseksi pelatuksi ottelukseen; erilleen toisesta osaottelusta?

− Sitä nyt en pysty tähän vastaamaan, miten se meidän statistiikassa menee. Periaatteessahan alkaa jatko-ottelu, eli sitten olisi pelattu kolmea playoff-peliä kyllä. Jos sellainen tulee. Mutta minä en nyt osaa statistiikkaa sanoa, koska tuo on meidän järjestelmä, joka ohjaa sitä.

Et siis sinä?

− En minä, en osaa sanoa sitä. Mutta se, että periaatteessa se alkaa jatko-otteluna, se on meillä tilastollisesti jatko-ottelua, sen kyllä pitäisi olla eri ottelu.

Kuluttaako jatko-ottelu pelikieltoa, jos sellainen sattuu olemaan voimassa?

− No silloin, kun se on ottelu.

Eli on ottelu ja kuittaa pelikieltoa?

− Kyllä kyllä, silloin kun se alkaa, niin silloinhan se on yksi ottelu.

Vaikka se kestäisi vain vaikkapa 15 sekuntia?

− Kyllä.

Saako aikalisän käyttänyt tai sen menettänyt joukkue jatko-otteluun uuden aikalisän?

"Ilman ottelua ei voi olla voittajaa."

− Jatko-ottelussa on uusi aikalisä, kyllä. Se lähtee 0−0:sta se peli.

Onko jatko-ottelussa voimassa sääntö, jonka mukaan maalitilanne tarkastetaan automaattisesti maalivahdin häirinnän osalta, eli valmentajan haasto ei voisi tulla kyseeseen?

− Joo, siinä on kahden viimeisen minuutin sääntö, kun se on äkkikuolemaperiaatteella. 

Saako joukkue nimetä uuteen otteluun uuden kokoonpanon?

− Ei, se on se kokoonpano mikä siinä on. Se ei mene sillä lailla, pelataan sillä kokoonpanolla se jatko-ottelu mikä siinä on sitten.

Esimerkiksi ulos ajettua pelaajaa ei siis saa korvata jatko-ottelussa rotaatiopelaajalla?

− Siinä on ihan tällaisia käytännön juttuja, jotka tekevät sen, että siinä olisi montakin tekijää. En rupea käymään niitä skenaarioita läpi, joita se tarkoittaisi.

Voitko vähän avata kuitenkin? Tämä jää nyt todella epäselväksi.

− En halua tarkoittaa, että ketään vahingoitettaisi tai jotain muuta, mutta jokin järjestetty tappelu: toinenhan voi siitä hyötyä, kun se on suunnitellut, ja siellä on pelaajat siellä valmiina. Muun muassa tällainen asia, joka on tässä CHL:n järjestelmässä ihan samalla tavalla, jossa lasketaan yhteistulokset: sielläkään ei jatkoerissä saa pelaajia vaihtaa.

Pidätkö tätä skenaariota erityisen todennäköisenä?

− En, se on vain ollut tuolla maailmalla, kun näitä erilaisia versioita on seurattu ja selvitetty, niin siellä tällainen skenaario, miksi se tehdään näin, niin tämä on yksi niistä skenaarioista. Esimerkiksi vain.

Paras kolmesta ei onnistu

Kaukalon tason käytännöiltään kyseessä on siis hybridi tavanomaisesta jatkoerästä ja uudesta ottelusta. Kysymys mallin nimeämisen logiikasta vetää Järvelän filosofiseksi.

− Sen täytyy olla otteluna, se on jatko-ottelu jatkoeräkäytännöllä. Ilman ottelua ei voi olla voittajaa. Tämä on sellainen fundamentaalinen asia: silloin kun tarvitaan erillinen ottelu ja se jatketaan toisen ottelun perään, täytyy käyttää tietyissä asioissa eri termejä. Se on kuitenkin ottelu, joka pelataan kuitenkin jatkoerämallilla. Erillinen uusi ottelu, joka pelataan jatkoerämallilla.

Liigan verkkosivuille on merkitty mahdollisen kolmannen osaottelun alkamisajaksi 20.45. Se on käytännössä varhaisin mahdollinen ajankohta, jolloin toinen osa voi päättyä. Suoraan toisen osan perään jatko-ottelu ei kuitenkaan ala.

− Siinä on 18 minuutin erätauko. Ei voi alkaa sitä ottelua, jos ei sillä ole jonkinnäköinen alkamis- ja päättymisaika. Tämä on tietotekniikkaa tämä asia aika paljon. 

Tauko on samanmittainen kuin arkipelien erätauot Liigassa yleisesti. Järvelä myös viittaa ottelujen väliseen taukoon erätaukona.

"Jonkunnäköinen urheilullinen mahdollisuus pitää olla niillä, jotka tuosta menevät eteenpäin." 

Järvelä kertoo, että Liigan tahtotila on järjestää pudotuspelien ensimmäinen kierros paras kolmesta -sarjana. Koska runkosarjaa venytettiin neljällä päivällä, se ei Järvelän mukaan ollut kuitenkaan tänäkään vuonna mahdollista − tai ainakaan pelikuorman näkökulmasta tasapuolista.

− Se tilanne, että [pelattaisiin] kolme peliä neljään päivään, on kova setti. Kyllä siinä täytyisi olla kaksi päivää vapaata sitten sen jälkeen. Yksi pelipäivä vaatii kaksi päivää lisää, Järvelä sanoo.

Idea malliin tuli seuroilta

Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon selviävät joukkueet saavat kaksi vapaapäivää ennen puolivälieräsarjansa alkua. Ilves ja Kärpät sekä TPS ja HIFK aloittavat omat sarjansa jo sunnuntaina, Tapparan ja Jukurien sarjat puolestaan käynnistyvät siis maanantaina. Syy porrastukselle on Järvelän mukaan ennen muuta urheilullinen.

− Kun miettii, että Lukko pelaa maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina, niin olisi ollut kohtuutonta laittaa heitä pelaamaan jo sunnuntaina, kuvaa Järvelä.

Seitsemän päivän jaksoja, joissa pelataan viisi ottelua, on luvassa pudotuspeleissä tänäkin keväänä. Historiassakaan ne eivät ole olleet tavattomia. Tässä tapauksessa lepoetu pääsisi kuitenkin korostumaan runsaasti.

− Jonkunnäköinen urheilullinen mahdollisuus pitää olla niillä, jotka tuosta menevät eteenpäin. Se on selvä asia. Yksi lepopäivä versus kaksi lepopäivää tässä otteluruuhkassa on ihan hirveän suuri ero, Järvelä sanoo.

Toive nykyisen kaltaisesta mallista tuli Järvelän mukaan seuroilta. Nykyisessä tilanteessa sitä puoltaa Järvelän mukaan sekin, että on alusta saakka tiedossa, montako päivää kierroksen läpivientiin tarvitaan.

− Seurat ovat tämän aloitteen takana. Tämä käytiin viime keväänä läpi, kun tuossa harjoiteltiin, niin silloin todettiin, että mieluummin tällainen versio tästä. Me olemme täällä vain operatiivisena toimijana: kyllä ne ehdotukset ja ajatukset tulevat seuroista.

Chris Kreiderin, 30, ensiesiintyminen NHL-kaukaloissa jätti pysyvät jäljet New York Rangersin kannattajien sydämiin. Elettiin pudotuspelikevättä 2012 ja tuolloin vasta 20-vuotias Kreider oli juuri jättänyt yliopistomaailman taakseen ja oli valmis ensimmäiseen NHL-otteluunsa.

Boston Collegen paidassa aiemmin pelannut Kreider oli heti tärkeä palanen Rangersin joukkuetta, kun manhattanilaisryhmä marssi tuona keväänä yllättäen aina Itäisen konferenssin finaaliin asti. Hyvällä luistelullaan hurmannut nuori hyökkääjä iski kevään 18 pudotuspeliottelussa viisi maalia ja keräsi yhteensä seitsemän tehopistettä.

Manhattanin länsipuolella sijaitsevassa Hudson-joessa on virrannut valtava määrä vettä tuon kevään jälkeen, ja Rangers on muuttunut organisaationa huomattavasti kaikkien näiden vuosien aikana. Kreider on kevään 2012 joukkueesta ainoa pelaaja, joka on edelleen osa organisaatiota.

Kreider tunnetaan erittäin nopeana luistelijana.

Kuva © Christian Petersen

Kesän 2009 varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella huudettu hyökkääjä on ollut viimeiset yhdeksän kautta yksi Rangersin tasaisimmista suorittajista. Seitsemän yli 20 maalin ja viisi yli 50 tehopisteen kautta kertovat Kreiderin kovasta perustasosta.

Boxfordista, Boston liepeiltä, kotoisin oleva voimahyökkääjä on jo useamman vuoden ajan hakenut lopullista läpimurtoa liigan kärkihyökkääjien joukkoon − ja tämä kausi näyttää olevan vihdoin se, jolloin Kreiderin nimi on aivan maalipörssin kärjen tuntumassa, ellei jopa kärjessä.

Kausi lähti käyntiin tehokkaasti 

Kuluva kausi on ollut Kreiderin ilotulitusta käytännössä heti alusta alkaen. Hyökkääjä on tehnyt 65 ottelussa jo 44 maalia murskaten oman entisen kausikohtaisen ennätyksensä (28 osumaa). Osumista peräti 22 on syntynyt ylivoimalla, mikä on koko liigan kärkitulos.

Kreiderista tuli Rangersin seurahistorian 9. pelaaja, joka onnistuu tekemään yhden kauden aikana 44 maalia tai enemmän.

Kreider sai runkosarjaan loistavan lähdön, kun hyökkääjä onnistui maalinteossa kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Tahti on pysynyt tiiviinä kauden edetessä ja nyt mies on osunut maalitolppien väliin jo yhteensä 35 ottelussa. 

Kreiderin ilotulitus lähentelee jo historiallisia mittasuhteita, kun katsotaan Rangersin seurahistorian tilastoja. Kreiderista tuli tiistaina Rangersin seurahistorian 9. pelaaja, joka onnistuu tekemään yhden kauden aikana 44 maalia tai enemmän. 2010-luvulla 40 maalin rajapyykin Rangersissa ovat onnistuneet rikkomaan vain Marian Gaborik (41 ja 42 maalia), Rick Nash (42) ja Mika Zibanejad (41). 

Jos Kreider pystyy pitämään nykyisen maalitahtinsa huhtikuun loppuun asti, maalisarake näyttäisi 55 maalia. Tämä olisi historiallinen lukema, joka olisi uusi Rangersin seuraennätys. Jaromir Jagrin (54) nimissä olevan ennätyksen lisäksi 50 maalin rajapyykin ovat ylittäneet vain Adam Graves (52) ja Vic Hadfield (50). 

Tiistaina Devilsiä vastaan pelatussa ottelussa Kreider otti omiin nimiinsä Rangersin omien varausten yhden kauden maaliennätyksen. Ennätystä piti 47 vuoden ajan hallussa Steve Vickers, joka teki 41 maalia kaudella 1974−1975. Kesällä 1971 varattu Vickers pelasi koko uransa Rangers-paidassa. 

Koko liigan maalipörssissä Kreider on tällä hetkellä jaetulla sijalla kaksi yhdessä Edmonton Oilersin Leon Draisaitlin kanssa. Kärkipaikkaa pitää Toronto Maple Leafsin Auston Matthews, jolla on kasassa jo 46 täysosumaa. Runkosarjaa on jäljellä vielä noin viidesosa, joten Kreiderilla on todellinen mahdollisuus taistella jopa koko liigan maalipörssin voitosta. 

Kreider tekee maalinsa lähietäisyydeltä ja useimmiten ohjaamalla kiekon maaliin 

Kuluneiden kausien aikana Kreider on tullut NHL-kaukaloissa tunnetuksi nopeudellaan. Hän on erittäin hyvä luistelija, joka aiheuttaa luisteluvauhdillaan ongelmia vastustajien puolustajille. Tällä kaudella Kreider on kuitenkin noussut liigaan terävimpään eliittiin ylivoimalla, jossa hän on erittäin vaikeasti pidettävä pelaaja maalin edessä. 

Kuva © KUVA © ICYDATA

IcyData-sivuston mukaan Kreider on tehnyt lähes 50 prosenttia maaleistaan maalin välittömästä läheisyydestä. Näistä suuri osa on ylivoimaosumia, joita mies on iskenyt tällä kaudella jo yhteensä 22 kappaletta. Suorasta luistelusta syntyneitä osumia on tullut tällä kaudella aiempaa vähemmän. 

Kuva © KUVA © ICYDATA

Kreiderin vahvat esitykset ovat näkyneet myös miehen jääajassa. Aiemmilla kausilla reilut 17 minuuttia ottelua kohden luistellut hyökkääjä kerää nyt lähes 19 minuutin jääaikoja illasta toiseen. Maaleja on syntynyt tasaiseen tahtiin jo pidemmällä aikavälillä, sillä paljon ampuvan Kreiderin kahden edellisen kauden yhteenlaskettu onnistuneiden laukauksien prosentti on yli 20. 

Tämä on jättänyt Kreiderin usein vapaaksi maalin edustalle, mikä on kerta toisensa jälkeen kostautunut vastustajalle.

Rangersin kärkihyökkääjien tasosta kertoo se, että 42 maalin Kreider löytyy seuran sisäisestä pistepörssistä vasta sijalta neljä. Hyökkääjien Artemi Panarinin ja Mika Zibanejadin lisäksi Kreiderin eteen mahtuu vielä loistokautta pelaava puolustaja Adam Fox. 

Kreiderin huippukausi on tehnyt varsinkin Rangersin ykkösylivoimasta kovan valttikortin. Vaarallisia pelimiehiä löytyy nyt jokaiselle pelipaikalle. Zibanejad ja Panarin pystyvät ohittamaan liigan kärkivahdit tarkoilla laukauksillaan ja Fox liikuttaa kiekkoa siniviivalla erittäin kovalla itseluottamuksella.

Tämä on jättänyt Kreiderin usein vapaaksi maalin edustalle, mikä on kerta toisensa jälkeen kostautunut Rangersia vastaan pelaavalle joukkueelle. 

Otetaan loppuun vielä leikkimielinen ajatusleikki. Kreiderilla on kasassa nyt yhteensä 221 maalia Rangers-paidassa ja miehen nykyinen sopimus pitää hänet Manhattanilla vielä seuraavat viisi kautta. Jos Kreider pystyisi iskemään maaleja 20 maalin tahdilla kautta kohden, hänestä tulisi vasta kolmas yli 300 maalin Rangers-pelaaja. Ei mahdotonta, mutta verkon pitää heilua jatkossa myös tiuhaan tahtiin. 

Pieneltä ikuisuudelta tuntuneen koronakurimuksen jälkeen meillä on vihdoin ja viimein tarjolla Liigan pudotuspelit ennakkoon tasaisten joukkueiden kesken, yleisön edessä. Tämän lisäksi pudotuspelikaavio tarjosi katsojille heti muun muassa Ilveksen ja Kärppien kohtaamisen sekä 90-luvulla kanonisoidun pudotuspeliparin TPS–HIFK.

Tästä huolimatta katse kannattaa kääntää toisaalle, sillä Liiga-kevään aurinko nousee idästä.

Maanantain kierroksella nähtiin ensimmäinen ottelu Liigan pudotuspeleissä vielä kokemattomien Jukurien ja KooKoon välisestä puolivälieräsarjasta. Vaikka kumpikin joukkue on osoittanut pystyvänsä pelaamaan intensiivistä ja laadukasta jääkiekkoa, suuren yleisön huomio on väistämättä perinteikkäämpien Liiga-seurojen sarjoissa.

Se on virhe, sillä Jukurit ja KooKoo pelaavat kuin viimeistä päivää ja täynnä itseluottamusta. Sarjan avausottelu oli viihdyttävintä Liiga-kiekkoa miesmuistiin.

Kamppailupelaaminen on kiivasta, tunteet kiehahtavat spontaanisti ja mikä parasta: joukkueiden pelaamisessa korostuvat lisäksi yksilötaito, komeat suoritukset ja suurten tunteiden maalit. Ottelussa nähtiin myös erinomaisia torjuntoja sarjan kenties kahdelta parhaalta maalivahdilta sekä aaltoilevaa pelaamista läpiajoineen kaikkineen. Enempää ei voi kahdelta joukkueelta pyytää.

Maanantain ottelu oli tyystin eri maata kuin vaikkapa selkeästi suuremman huomion saava Turun sarja, jossa ensimmäisen osaottelun perusteella keskitytään enemmänkin tunteen ja pelitilanteiden kuristamiseen. Myös Ilveksen hyökkäysvoiman edessä sinnittelevä Kärpät nojaa taktisesti käytännössä pelkästään pelin tapahtumien minimoimiseen.

Taktinen ja pidättyväinen pelaaminen ei toki ole väärin – sillä voittaa monesti pudotuspelisarjoja ja ennen kaikkea mestaruuksia. Jukurit ja KooKoo sen sijaan voittavat pelaamisellaan sydämiä.

KooKoon särmikäs hyökkääjä Aleksi Ainali tiivisti C Moren hikihaastattelussa sarjan olennaisen: "Pirun nättiä!"

Kävi Liigan pudotuspeleissä lopulta miten tahansa, on tässä vaiheessa jo nähtävissä kaksi voittajaa itärajan tuntumasta. Tervetuloa Liigan sikarikerhoon, Jukurit ja KooKoo!

Keskiympyrä-podcastin Janne Kuikka, Heikki Mannonen ja Aki-Petteri Pulkkinen saivat vieraakseen pitkän linjan NHL-toimittaja Jouni Niemisen. Toimittajalegendalla on vuosikymmenten kokemus NHL-maailmasta, erityisesti Edmonton Oilersista.

Jaksossa keskusteltiin elämästä Albertan kauniissa provinssissa sekä Edmonton Oilersin ympärillä pyörivistä asioista ja ilmiöistä juuri ennen NHL:n pudotuspelien alkua. Onko joukkueen menestys täysin riippuvainen Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin otteista? 

Nieminen antoi lausuntonsa Oilersin kauden otteista, mutta myös monesta muusta. Käsittelemme kuulijakysymyksiä, Edmontonin jääkiekkomediaa, joukkueen kehitettäviä asioita ja seuran nuoria tulevia lupauksia. Nieminen kertoi monta mielenkiintoista tarinaa − yksi niistä koski esimerkiksi Brett Kulakia.

McDavidin ja Draisaitlin lisäksi pelaajista keskustelua herättävät erityisesti Evander Kane, Mikko Koskinen, Jesse Puljujärvi, Oscar Klefbom, Darnell Nurse ja juuri joukkueeseen liittynyt Derick Brassard. Jakson lopuksi Nieminen antoi arvionsa tämän kauden NHL:n Stanley Cupin voittajasta.

Tämän ja kaikki muut Jatkoajan podcastit löydät Soundcloudista, iTunesista, Spotifysta, Sticheristä – ja tietysti myös Jatkoajan verkkolehden sivuilta. Kun tilaat Jatkoajan podcastit käyttämälläsi podcast-ohjelmalla, saat helpoiten aina uusimmat jaksot kuunneltavaksi.

"Miksi pitäisi seurata jotain Liigaa, kun voi katsoa NHL:ää?"

Tällaiseen narratiiviin on saanut törmätä yhä useammin viime vuosien aikana, mikä kieltämättä heijastelee suomalaisen kiekkoyleisön kulutustottumusten muutosta.

Ei tarvitse olla erikoinen ekspertti huomatakseen NHL:n näkyvyyden kasvaneen selvästi, kun samalla Liiga on etenkin valtakunnallisen tason puheenaiheena jäänyt taka-alalle.

Syyt ovat toki selvät – NHL:ssä suuren kiinnostuksen ovat herättäneet nuoren polven suomalaiset supertähdet, ja Liigassa paikallisjännitteiden puuttuminen Helsingissä on heijastunut koko sarjan mielenkiintoon.

Nämä ovat toki vain tärkeimpiä syitä viime vuosien kehitykselle, sillä kokonaisuuteen vaikuttavat monet eri asiat. NHL on esimerkiksi iskenyt sinne, missä Liiga on nukkunut ruususen unta eli lasten ja nuorten suosimille sosiaalisen median alustoille, kuten TikTokiin ja Instagramiin.

Nykyajan urheilun mediakentässä korostuvat etenkin lyhyet videot erilaisista huippuhetkistä, mikä koukuttaa nuorta väkeä. Tätä peliä NHL dominoi, kun taas Liiga on hirttäytynyt liikkuvan kuvansa kanssa ihmeellisiin rajoituksiin. 

Toinen – jokseenkin epäsuora – esimerkki löytyy podcastien parista, jossa kuluttajakunta on yleensä nuorempiin ikäluokkiin painottuvaa. NHL:ää käsitteleviä suomenkielisiä podcasteja löytyy reilusti kahden käden sormille, mutta pääasiassa Liigaa yleisellä tasolla käsitteleviä podcasteja on vain muutama.

Sosiaalisessa mediassa NHL jyrää vahvasti Liigan yli.

Kuva © Getty Images

On tietysti hienoa, että maailman kiistatta paras jääkiekkosarja on kasvattanut huomiotaan Suomessa, missä se oli suurin piirtein 2010-luvun alkuun asti jossain määrin mystisen savuverhon takana.

Sen sijaan NHL:n seuranta on edelleen voimakkaasti suomalaisiin painottunutta, mikä saattaa antaa varsinkin satunnaisille seuraajille vinksahtaneen kokonaiskuvan sarjasta.

Tietysti on luonnollista, että NHL:stä uutisoidaan korostuneen vahvasti suomalaiskärjillä, koska kiinnostus muihin kuin suomalaisten tekemisiin on edelleen pääasiassa varsin pienen hard core -seuraajakunnan harteilla.

Kuinka vahvan korrelaation voi sitten vetää NHL:n ja Liigan suosion pidemmän aikavälin muutoksille?

Pidän selvänä, että monet aiemmin pääasiassa Liigaa seuranneet ovat siirtäneet painopisteensä NHL:ään. Lajin pariin tiensä löytävät nuoret puolestaan hyppäävät yhä useammin tarunhohtoisen sarjan syövereihin.

Eräs vahva selittävä tekijä voi olla myös se, että kuluttaja joutuu monesti valitsemaan Liigaa näyttävän C Moren tai NHL:ää näyttävän Viaplayn väliltä. Jos Liigassa ei ole tiettyä "omaa" joukkuetta, valinta taitaa kallistua yhä useammin NHL:n puolelle. Taloustieteessä puhutaan substituuteista eli toisensa korvaavista hyödykkeistä.

Sitä en puolestaan ymmärrä, että Liigaan tunnutaan jutun alussa olevan esimerkin tavoin suhtauduttavan alentavasti samalla NHL:ää hehkuttaen. Vaikka Liigassa onkin kiistattomat heikkoutensa, siinä on myös paljon asioita, joista suomalaisten kannattaisi olla ylpeitä.

Viivelähdöille on paikkansa, vaikka niille on kivaa lällätellä.

Liigassa esimerkiksi pelin taktisuus on monesti paremmalla tasolla kuin NHL:ssä, jossa pelataan edelleen monin paikoin varsin mielikuvituksetonta jääkiekkoa. Toki pelin vaatimustaso on NHL:ssä surkeassakin ottelussa Liigaa korkeammalla parempien pelaajien ansiosta.

Miksi kuitenkaan Liigan ja NHL:n pitäisi olla toistensa substituutteja?

Kiekkokulttuurin ja -tietämyksen syventämiseksi olisi tärkeää seurata lajia laaja-alaisesti ja arvostaa myös yksilötaidon lisäksi vähemmän mediaseksikkäitä asioita. Viivelähdöille on paikkansa, vaikka niille on kivaa lällätellä.

Ehkä joskus tulevaisuudessa asiat kääntyvät päälaelleen, kun Jokerit tekee paluun Liigaan ja nykyisen suomalaisen supertähtisukupolven taso hiljalleen tasaantuu ikääntymisen myötä.

Suomalaisen kiekkokulttuurin kannalta olisi kuitenkin toivottavaa, että pystyisimme nykyistä enemmän arvostamaan vahvuuksiamme ja seuraamaan hienoa lajia vähemmän sinivalkoiset lasit päässä.