NHL-sopimusta kärkkynyt pelaaja, jolle jo Rovaniemen paineet olivat liikaa, tai maalivahti, joka käytti kuuluisamman kaimansa meriittejä työnhaussaan. Mestis-historiaan mahtuu myös hankintoja, jotka eivät menneet nappiin.
Jatkoajan sivuilla on jo aiemmin muisteltu Mestiksen 20-vuotisen historian parhaita pelaajia. Nyt vuoronsa saavat pahimmat hutikudit.
Tämän artikkelin tarkoitus ei ole ilkkua tai mollata ketään. Epäonnistuneita hankintoja ja epäonnisia pelaajia nähdään joka vuosi kaikissa sarjoissa, mutta Mestiksessä riski on ehkä monia muita sarjoja suurempi.
Seurajohtajat saattavat joutua tekemään nopeita päätöksiä varsinaisen siivilityöpäivänsä kahvitauolla, luottaen agenttien mainoslauseisiin tai tutun tuttujen suosituksiin. Ulkomaalaispelaajia hankittaessa tihrustetaan suttuisia videokoosteita silmät ristissä. Toisinaan haaviin tarttuu helmiä, joskus taas tyhjä arpa.
Juuri tällainen sopivan kotoisa puuhasteluhenki on ainakin allekirjoittaneen mielestä myös yksi sellainen suola, joka tekee Mestiksen sen, mitä se on. Mielenkiintoisen, mutta ei liian ennalta-arvattavan tai ammattimaisen sarjan.
Tai kuten eräs valmentaja aikoinaan osuvasti vertasi: "Mestis on kuin vauvan pylly, koskaan ei voi tietää mitä sieltä tulee."
20. Mikko Vanninen, Hermes
Kun edelliskaudella 24 tehopistettä Mestiksen runkosarjassa nakuttanut hyökkääjä ei saa seuraavassa joukkueessaan edes kuparista rikottua, jotain on mennyt pieleen.
24-vuotias Mikko Vanninen oli pelannut useamman kauden tehokkaasti Suomi-sarjassa, ennen kuin pääsi Jokipoikien sarjanousun myötä debytoimaan Mestiksessä kaudella 2004–2005. Vanninen oli yksi vaikeasta kaudesta kärsineen joensuulaisryhmän harvoista valopilkuista.
Siirtymisen seuraavaksi kaudeksi isoon rooliin Kokkolaan piti olla selkeä steppi eteenpäin hänen urallaan, mutta toisin kävi. Hermekselle kausi 2005–2006 oli suorastaan katastrofaalinen ja päättyi seuran putoamiseen Mestiksestä.
Vanninen ei ollut kuitenkaan tätä enää todistamassa, sillä hänen Hermes-uransa oli jäänyt 28 pelin mittaiseksi ja kiikaritehoihin. Hyökkääjä pelasi kauden kevätpuoliskon Suomi-sarjaa SaPKossa, johon hänet hankittiin fanien talkootöillään keräämillä rahoilla.
Vanninen suunnitteli vaikean kauden jälkeen lyövänsä hokkarinsa naulaan ja keskittyvänsä opintoihin, mutta ura jatkui lopulta vielä yhden vuoden. Pelaajaura päättyi keväällä 2007 Itävallassa, mutta kaukalossa hänet nähtiin vielä pitkään raitapaidassa.
Tuomariurallaan Vanninen palkittiin kauden 2010–2011 Mestiksen parhaana päätuomarina, jonka jälkeen hän toimi useamman kauden ajan liigatuomarina.
19. Aki Kemppi, kolmesti
On vain ja ainoastaan hyvä asia, jos nuoren pelaajan ura ei tyssää ensimmäiseen epäonnistumiseen. Aki Kempin kohdalla on kuitenkin ihailtava hänen edustajansa puhemiehen taitoja. Jollain ilveellä maalivahti sai nimittäin mahdollisuutensa peräti kolmella kaudella ja kolmessa eri seurassa, vaikka näyttönsä olivat hyvin köykäiset.
Lupaavasti HPK:n junioreissa torjunut Kemppi aloitti Mestis-uransa FPS:ssa kaudella 2001–2002. Kausi oli forssalaisten paras Mestiksessä ja joukkue ylsi pudotuspeleihinkin – tosin ilman Kemppiä. Kiekot 88 prosentin varmuudella torjunut maalivahti oli saanut siirtyä Suomi-sarjaan jo kesken kauden.
Seuraavalla kaudella Kemppi sai uuden mahdollisuuden UJK:ssa. Umpisurkean kauden pelannut UJK oli sarjan heittopussi ja putosi Mestiksestä. Noin 86 prosenttia laukauksista torjuneet Kemppi ja seuratoverinsa Matias Valavuo jäivät koko sarjan tilastoissa hännille.
Jotain hyvää Kempin esityksissä oli onnistuttu näkemään, sillä hänen Mestis-uransa jatkui kaudella 2003–2004 Ahmoissa. Myös Hyvinkäällä kausi päättyi huonoimmalla mahdollisella tavalla, eli jumbosijaan ja putoamiseen karsinnoissa. Kemppi ja tämänkertainen aisaparinsa Kai Tillanen jäivät jälleen torjuntatilastoissa pahnan pohjimmaisiksi.
UJK:n ja Ahmojen peräkkäisten putoamisten jälkeen mikään Mestis-seura ei enää uskaltanut uhmata kohtaloa ja pestata Kemppiä, jonka ura päättyi jo 24-vuotiaana.
18. Dusan Halloun, Sport ja Ahmat
Suomessa riittää päteviä jääkiekkoilijoita ihan omasta takaa, joten ulkomaalaisen pitäisi olla joko:
a) selkeä vahvistus joukkueelleen
b) kehittyvä nuori, jolle Mestis toimii ponnahduslautana
c) tolkuttoman halpa
Toivottavasti Dusan Halloun pelasi vähintään puoli-ilmaiseksi, sillä vahvistukseksi hänestä ei ollut, eikä 28-vuotiasta tšekkihyökkääjää voinut enää minkäänlaisena lupauksenakaan pitää hänen tullessaan Vaasaan kaudeksi 2003–2004.
Kärkiseuran hankinnaksi Halloun vaikutti jo etukäteen hieman erikoiselta, sillä Mestikseen hankittiin harvemmin Saksan kolmostasolla ja Belgian pääsarjassa kunnostautuneita pelaajia. Vaan turha oli ulkopuolisten asiaa sen kummemmin ihmetellä; olihan mies selvästi säväyttänyt Sport-johdon harjoituskauden koejaksollaan ja ansainnut koko kauden sopimuksensa.
– Halloun löi meidät kaikki ällikällä Kuortaneen Urheiluopistolla testeissä. Melkein kaikissa testeissä pohjat. Dusan on fyysinen ihme, täyttä lihasta. Sen jälkeen treeneissä Dusan on ollut joukkueen parhaimmistoa, Sportin toimitusjohtaja Juha Saari hehkutti.
Fysiikkaihmeen teot kaukalossa jäivät kuitenkin vähäisiksi ja Hallounilla oli vaikeuksia mahtua kotkapaitojen kokoonpanoon. Hän pelasi Sportissa kymmenen ottelua, joissa teki yhden maalin, ennen kuin riippakiveksi muodostunut sopimus saatiin siirtorajalla kaupattua sarjajumbo Hyvinkään Ahmoihin.
Ahmoissa hyökkääjä sai enemmän vastuuta, mutta tehot jäivät yhtä vähiin. Ura Suomessa ei urjennut, mutta Halloun pelasi urallaan vielä pitkään: Englannissa, Australiassa ja Keski-Euroopan kaljaliigoissa.
17. Pasi Kangas, K-Vantaa
Pasi Kangas oli 1990-luvulla ykkösdivisioonan tehohyökkääjiä ja pelannut muutaman kohtuullisen kauden liigassakin. Edellisellä Mestis-kaudellaankin 2000–2001 Kangas oli ollut sarjan pistepörssissä neljäs.
Mestis-väki muisti siis Kankaan vielä syksyllä 2005 hyvin, vaikka hän olikin pelannut yli neljän vuoden ajan ulkomailla. Konkarin paluu Mestikseen jäi kuitenkin huomattavasti odotettua lussummaksi.
Ranskan alppimaisemissa kautensa aloittanut Kangas tuli Tikkurilaan marraskuussa 2005 ja solmi testijakson jälkeen loppukauden mittaisen sopimuksen. Seura toivoi kokeneen pelaajan nousevan joukkueen kärkipelaajien joukkoon, mutta toisin kävi.
Kangas keräsi runkosarjan 26 ottelustaan vaivaiset pisteet 3+1 ja päätti aktiiviuransa kevään tehottomiin playoff-otteluihin 32-vuotiaana.
16. Conny Strömberg, Sport
Voiko piste/peli-tahdilla tahkonnut pelaaja olla floppi? Ilmeisesti voi, sillä Conny Strömbergin Mestis-ura jäi viiden ottelun mittaiseksi.
Sport pestasi kauden 2007–2008 joukkueeseensa peräti kolme ruotsalaispelaajaa. Suurimmat odotukset kohdistuivat 31-vuotiaaseen Strömbergiin, joka oli urallaan pelannut huikean tehokkaasti monissa eri eurooppalaissarjoissa.
Urheilutoimenhoitaja Patrik Westerback nostatti vaasalaisten odotuksia entisestään
hehkuttamalla sentterihankintaa vuolaasti.
– Strömberg on todella kova pelimies. Nimihän ei pelkästään kerro samalla lailla kuin mitä joku Sergei Makarov kertoisi, mutta jo tilastoja katsomalla voi nähdä minkälaisesta pelimiehestä on kyse.
– (ex-joukkuekaveri) Aki (Tuominen) kehui meille vilpittömästi Strömbergiä ja muutenkin olemme tutkineet tarkkaan hänen taustansa. Hänellä on aineksia tehdä Mestiksessä todella paljon pisteitä. Hän on taitava pelaaja, joka pystyy pitämään kiekkoa. Juuri sellainen rakentava pelaaja, jota olemme etsineet ja jota tarvitsemme. Uskon, että hän nousee kannattajien suursuosikiksi.
Strömberg keräsi viidestä pelistään tehot 2+3, mutta sai sen jälkeen kerätä myös tavaransa. Verkkaisesti jäällä liikkunutta sentteriä luonnehdittiin Vaasan suunnalta muun muassa "puolikuntoiseksi taiteilijatyypiksi".
Epäonnistunut Mestis-visiitti jäi jonkinlaiseksi kummajaiseksi Strömbergin pitkällä uralla, sillä hän onnistui varsin hyvin seuraavassa asemapaikassaan Sloveniassa ja kruunattiin sen jälkeen kaksi kertaa peräkkäin Allsvenskanin pistekuninkaaksikin. Ikinuori 45-vuotias jatkaa edelleen kiekkouraansa.
Sportin muista kyseisen kauden ruotsalaishankinnoista Martin Ericson totesi jo ennen kauden alkua Mestiksen olevan hänelle liian kova sarjataso ja jatkoi matkaansa muualle. Ilman maanmiestensä seuraa Vaasaan jäänyt puolustaja Patrik Lindfors puolestaan pyyteli itse sopimuksensa purkamista jo syksyllä, mutta sai pelaajapulasta johtuen vapautuksen vasta joulutauolla ja siirtyi Tanskaan.
15. Miikka Jouhkimainen, KooKoo
Jonkunlaisia tulosodotuksia on väkisinkin, kun Mestis-seura hankkii kärkikenttiensä hyökkääjäksi viisi kautta liigaa tahkonneen 25-vuotiaan vauhtikoneen, joka oli iskenyt SaiPassa kahdeksan maalia vajaaksi jääneellä kaudellaan. Myös Miikka Jouhkimaisella itsellään oli toiveissa hyvä Mestis-kausi ja sen jälkeen paluu takaisin liigaan.
– Tämä talvi panostetaan täysillä KooKoohon. En lähde edes miettimään mitään liigajuttuja tässä vaiheessa. Tiedän, että pystyn pelaamaan siellä. Vähän syytän noita loukkaantumisia kyllä, en pidä itseäni huonona pelaajana, koska en pelaakaan Liigassa, Jouhkimainen kertoi ennen kauden 2010–2011 alkua.
Kontakteja pelkäämätön laitahyökkääjä tiedettiin loukkaantumisalttiiksi pelaajaksi. Edelliskausi oli päättynyt lonkkavammaan jo lokakuussa, eikä ilman terveyshuolia selvitty Kouvolassakaan: polvi hajosi syksyllä 17 pelin jälkeen.
Jouhkimainen palasi vielä kaukaloon runkosarjan loppumetreillä. Pudotuspelit huomioiden hän pelasi KooKoossa 30 ottelua, joissa keräsi tililleen tehopisteet 0+6. Peliura jatkui seuraavalla kaudella vielä jonkin aikaa kakkosdivarissa, ennen kuin hän keskittyi kokonaan toiseen vielä vauhdikkaampaan jääurheilulajiinsa, alamäkiluisteluun.
14. Jere Myllyniemi, Ketterä
Kokeneen Jere Myllyniemen kiekkouran lopetus ei mennyt ollenkaan niin kuin toivottiin. 34-vuotias maalivahti siirtyi kesällä 2017 sarjanousija-Ketterän riveihin luottavaisin mielin, vaikka olikin edelliskaudella joutunut ravaamaan liigan ja Mestiksen väliä ja pelannut peräti kuudessa eri joukkueessa.
− Tämä on hyvä ponnahduslauta myös itselleni ja pääsen rakentamaan uutta nousua viime kauden jälkeen, Myllyniemi sanoi.
Viitisentoista kautta ammattilaisena pelanneesta Myllyniemestä ei kuitenkaan ollut imatralaisten ykkösvahdiksi. Aiemmin urallaan vain junioreissa sekä Suomi-sarjassa pelannut Santeri Lipiäinen torjui paljon varmemmin ja penkille pudonneen Myllyniemen pelaajasopimus purettiinkin kesken kauden.
Konkarin pitkän uran viimeisestä kaudesta aikakirjoihin merkittiin 17 ottelua ja sarjan huonoimpiin kuuluneet tilastolukemat.
13. Dusan Sidor, RoKi
Muistatteko Dusan Sidorin? Ei mikään ihme, jos ette, sillä Sidor ei pelannut Mestiksessä minuuttiakaan. Italian liigasta napapiirille naarattu slovakialaismaalivahti olisi voinut olla hyväkin vahvistus RoKille, mutta sitäpä me emme saaneet koskaan tietää.
Kokenut maalivahti loukkaantui yhteentörmäyksessä HPK-pelaajan kanssa jo ensimmäisessä harjoitusottelussa syksyllä 2015. Varsinaisesta flopista ei ehkä ole kyse, mutta vähintäänkin koko RoKin seurahistorian hyödyttömimmästä pelaajasopimuksesta.
Sidor jatkoi uraansa seuraavalla kaudella ja pelasi vielä muutaman vuoden eri puolilla Eurooppaa, muun muassa Norjassa ja Ranskassa.
Jos Sidorin loukkaantumisesta haluaa kuitenkin löytää jotain positiivista, se avasi Paavo Hölsälle näyttöpaikan. Hölsä kiitti vastuusta ja nousi rovaniemeläisten monivuotiseksi luottovahdiksi.
12. Rory Dynan, KooKoo
Kova itseluottamus on eduksi urheilijalle, joka tähtää huipulle. Toisinaan sen vastapainoksi kaivattaisiin kuitenkin realismia. Urheiluseurojen kesäringeissä saattaa pyöriä mukana jos jonkinlaista junioria, mutta kesken kauden joukkueisiin ei yleensä ihan kuka tahansa pääse. Paitsi että Mestiksessä melkein mikä tahansa oli ainakin ennen mahdollista.
KooKoon toimistolla pirisi puhelin joulukuussa 2005. Ruotsin kolmosdivarissa alkukauden pelannut jenkkihyökkääjä Rory Dynan oli sattunut saamaan jonkun kummin kaiman kautta kouvolalaisseuran yhteystiedot ja kyseli, voisiko tulla omalla kustannuksellaan antamaan näyttöjä joukkueeseen.
Ilmainen testimies kelpasi KooKoolle, vaikkei se varsinaisesta pelaajapulasta kärsinytkään. Dynan istutettiin parien treenien jälkeen suoraan ykköskenttään ja hän onnistui maalinteossakin heti debyytissään. Oli kuitenkin kaikkien nähtävissä, etteivät 23-vuotiaan laitahyökkääjän kyvyt millään riitä Mestis-tasolle.
Dynanin ura Suomessa jäi neljän ottelun mittaiseksi. Hän jatkoi kiekkoilua yliopistossa kotimaassaan. KooKoo ei tästä kokeilusta maksumieheksi joutunut, mutta sarjan imagoa tällaisten turistien peluuttamisella ei ainakaan onnistuttu nostamaan.
11. Andrew Jasicki, Titaanit
Rory Dynanin lisäksi toisena esimerkkinä omakustannereppureissaajista on mainittava kesken alkukauden 2007–2008 Titaaneihin tullut Andrew Jasicki. Myös hänen Mestis-uransa jäi neljän ottelun mittaiseksi.
27-vuotiaan amerikkalaisen urapolku Mestikseen lienee yksi sarjan historian erikoisimmista. Jasicki oli pitänyt yliopiston jälkeen taukoa kiekkoilusta useamman vuoden ajan, kunnes päätyi tekemään paluun kaukaloon Kalle Kaskisen tuolloin valmentaman FC Barcelonan riveissä! Espanjan ja Mestiksen välissä Jasicki oli pelannut myös Australiassa sekä Ruotsin kakkosdivarissa.
Sarjajumbo-Titaanit oli valmiina tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen, mutta eipä ollut Jasickistakaan kurssin kääntäjäksi, melkeinpä päinvastoin. Hyökkääjän otteita seuratessa tuli nimittäin mieleen lapsuuden pipolätkävuorot, joissa joku oli monesti mukana "kunhan kukaan ei vain syöttäisi minulle" –mentaliteetilla.
Titaanien tappioputki venyi venymistään Jasickin tryoutin aikana, eikä miehelle kertynyt tilastoihinsa yhden yhtäkään tehopistettä. Taso ei riittänyt myöskään Suomi-sarjaan, jossa hän kävi kokeella Titaanit-pestin kariuduttua.
Suomi-unelmansa hyvästeltyään Jasicki pelasi vielä usean vuoden ajan Ruotsin ja Norjan alemmilla sarjatasoilla, ja on sittemmin toiminut valmentajana Pohjois-Amerikassa.
10. TUTOn hyökkääjähankinnat 2018–2019
Epäonnelle ei voi oikein mitään, joten TUTO-hyökkääjien niputtaminen floppihankinnoiksi on vähän epäreilua, mutta ei näin kokonaisvaltaista epäonnistumista pysty sivuuttamaankaan. Turkuun lappasi kaudeksi 2018–2019 sen verran runsas katras nimimiehiä, että edellisvuoden hopean kirkastamisen ei olisi missään nimessä pitänyt jäädä kiinni ainakaan laatuhyökkääjistä kiinni.
Kärkihankintoja turkulaishyökkäykseen olivat esimerkiksi Lassi Kokkala, Topi Taavitsainen, Kurtis McLean sekä joukkueessa erilaisten käänteiden jälkeen jatkanut Matias Lehtonen.
Kokkala oli pelannut 2013–2014 kerrassaan huiman 57 pisteen kauden Mestiksessä. Jotain sellaista odoteltiin ehkä nytkin; olihan hän pelannut kelvollisen liigaurankin tällä välin. Kokkala petrasi nihkeän alkukauden jälkeen ja jakoi lopulta Niko Ahoniemen kanssa joukkueen sisäisen pistepörssin voiton, mutta 33 pisteellään hän ei mahtunut edes teksti-tv:n pistepörssisivulle.
Pari vuotta aiemmin TUTOn kärkipelaajiin kuuluneesta Taavitsaisesta povailtiin jopa sarjan maalipörssin voittajaa, kun hän palasi seuraan TPS:stä. Loukkaantumiset vaivasivat ja Taavitsainen pystyi pelaamaan runkosarjassa vain 29 peliä, joissa iski tehot 3+4. Pudotuspelit sujuivat puolestaan kiikaritehoin.
Sekä Taavitsainen että Kokkala lopettivat uransa tähän kauteen.
Takavuosien liigatähti McLean palasi Suomeen Itävallasta ja liittyi TUTOn riveihin syksyllä. Saldoksi jäi kymmenen peliä ja yksi maali ennen kuin matka jatkui Slovakiaan. Edelliskauden pistehai Lehtonen oli jo Tapparan merkitsemä mies, mutta aloitti kauden Turussa. Lehtosen hurjasta vireestä ei kuitenkaan saatu nauttia koko kautta, sillä teholaituri siirtyi pysyvästi Tapparaan.
Läpimurtoja sarjan ehdottomaan eliittiin oli puolestaan lupa odottaa muun muassa Eetu Elolta, Timi Lahtiselta ja Otto Mäkiseltä. Elo oli pelannut Peliitoissa kaksi noin 30 pisteen kautta. TUTO-uran alkua haittasivat kuitenkin vaivat, ja pudotuspelit mukaan lukien 41 pelissään Elo teki vain neljä maalia.
Aiemmin lainapesteillään TUTOssa lähes piste/peli-tahdilla pelanneen Lahtisen saldo runkosarjan 46 pelistä oli puolestaan laimeahko 10+8 ja myös pudotuspelit sujuivat vaisusti. Tappara-laina Mäkinen teki Tutossa 44 pelissään vain neljä maalia ja jäi valovuoden päähän niistä otteista, mitä oli aiemmin esittänyt LeKissä.
9. Sportin tähtihankinnat pudotuspeleissä
Mestiksen rahaseuraksikin kutsuttu Sport toteutti usein varsin simppeliä pelaajahankintapolitiikkaa ja pestasi riveihinsä muissa Mestis-seuroissa loistaneita pelimiehiä. Tähdet onnistuivat monesti myös Vaasassa – kunnes kevään koittaessa palkkapussi pullotti jo riittävästi ja runkosarjan pisterohmut katosivat kuvasta täydellisesti.
Esimerkkiä tästä oli tosin näyttänyt jo oman kylän poikakin. Markus Jämsä iski kaudella 2000–2001 runkosarjan 40 pelissään komeat 30 kassia, voitti sarjan maalipörssin ja tienasi itselleen sopimuksen liigaan. Pudotuspeleissä maalit jäivät yhteen osumaan ja Sport neljännelle sijalle. Jämsä ei tosin ollut komealla Mestis-urallaan oikeastaan koskaan muulloinkaan "kevään pelaaja".
Kaudella 2003–2004 vaasalaisten ykköstykki oli huimat 35 maalia runkosarjassa tykittänyt Teemu Kuusisto. Piste- ja maalipörssin voittanut hyökkääjä osui puolivälierissä KooKoota vastaan kuitenkin vain kerran ja Sportin kesäloma alkoi odotettua nopeammin.
Jämsä ja Juho-Tuomas Appel sijoittuivat kaudella 2007–2008 runkosarjassa pistepörssin kolmanneksi ja neljänneksi. Puolivälierissä heistä ei ollut kuitenkaan kantamaan joukkuetta: kaksikon yhteissaldoksi jäi vain yksi maali ja Jukurit meni tiukasta sarjasta jatkoon.
Kenties kaikkien dominoivimman Sportissa koskaan nähdyn kaksikon muodostivat KooKoosta kaapattu maalikuningas Lou Dickenson sekä hänelle tutkapariksi hankittu Bryan McGregor. Kanadalaiset pyörittelivät kaudella 2009–2010 vastustajia nurin liki kahdestaan ja ottivat kaksoisvoiton pistepörssissä. Puolivälierissä joukkueella meni sormi suuhun, kun tulosvastuuta kantaneet tehomiehet jäivät tyystin maaleitta, ja Sport koki nöyryyttävän putoamisen D-Teamille.
Ykköstykit pettivät myös Sportin viimeisinä Mestis-kausina. Piste- ja maalipörssin voittanut Tomi Pekkala sai kevään 2013 puolivälierissä vain yhden maalin aikaiseksi ja Jokipojat marssi jatkoon otteluvoitoin 4–1.
Vaasalaisten kausi päättyi puolivälieriin myös seuraavana vuonna, vaikka se johtikin ottelusarjaa Jukureita vastaan jo 3–1. Yhdeksi syntipukiksi löydettiin runkosarjassa hurjat 38 maalia tehnyt ja ylivoimaisesti maalipörssin voittanut Samuli Kivimäki, joka osui Jukureita vastaan vain kertaalleen.
8. Mike McKenna ja Kiekko-Vantaan muu kanadalaislottoilu
Kiekko-Vantaan kanadalaisruletti kaudelta 2008–2009 tarjoaa hyvän esimerkin siitä, kuinka omituiselta Mestis-seurojen pelaajapolitiikka saattoi ainakin ulkopuolisen silmissä näyttää.
Ruotsin alasarjoissa useamman kauden pelanneen Henry Acresin piti olla yksi vantaalaispuolustuksen kulmakivistä. 33-vuotias nikkari aloittikin kelvollisesti, mutta kun pelit päättyivät polvivammaan jo alkukaudesta, pistettiin Vantaalla haku päälle.
Acresin korvaajaksi värvättiin 28-vuotias Mike McKenna. Edelliskaudella Allsvenskania pelanneen kanadalaisen odotettiin olevan hyvä vahvistus joukkueeseen ja hänelle sorvattiin saman tien koko kauden mittainen sopimuskin.
– Saadaan sata kiloa lisää miehisyyttä. Pitäisi olla johtajatyyppi, jollaista haettiin. Kiitos siitä konttorille, että semmoinen saatiin, päävalmentaja Harri Ahola iloitsi.
Lähes yhdeksän kuukautta pelaamatta ollut McKenna iskettiin saman tien tositoimiin. Huonostihan siinä kävi: McKenna joutui vilttiin jo toisessa ottelussaan, jonka jälkeen sopimus purettiin.
Kun pakkia kuitenkin edelleen tarvittiin, seuraavaksi kokelaaksi värvättiin 25-vuotias Jamie Dowhayko ECHL:stä. Ei ollut hänkään mikään varsinainen vahvistus, mutta täytti kuitenkin peruspakin roolin sikäli kelvollisesti, että kelpasi myös vantaalaisten seuraavan kauden joukkueeseen – tosin tämä jatkopestikin jäi sitten lopulta vain parin kuukauden pituiseksi.
Vantaalaisten onnistumisprosentti kanadalaisten kanssa on ollut muutenkin aika lähellä nollaa – ainakin jos jo aiemmin KooKoossa näyttönsä antaneet George Nistas ja Mike Clarke jätetään pois laskuista.
Brock Boucher kävi vantaalaisten testissä vuodenvaihteessa 2003–2004. Koko syksyn pelaamatta olleen hyökkääjän saldoksi jäi neljä tehopisteittä pelattua ottelua. Boucher löi epäonnistuneen testin jälkeen hokkarinsa naulaan jo 24-vuotiaana.
Marraskuussa 2007 tryoutille tullut Chris Di Ubaldo oli puolestaan pelannut alkukauden Saksan kolmostasolla, mutta Mestikseen taso ei riittänyt. Kuudessa ottelussa yhden maalin tehnyt 25-vuotias hyökkääjä siirtyi loppukaudeksi ECHL:ään ja pelasi sen jälkeen vielä vuoden CHL:ssä ennen kuin lopetti uransa.
Näiden kokemusten myötä lieneekin jopa ymmärrettävää, ettei lohipaidassa ole nähty kanadalaisia yli kymmeneen vuoteen. Muunmaalaisia ulkomaalaisia kylläkin, joista yhteistyökuvioiden johdosta kaudella 2013–2014 pelanneet eteläkorealaiset olisivatkin jo ihan oma lukunsa.
7. Jason Platt, Titaanit
"Mestis-seura hankkii alle kolmikymppisen, NHL-varatun, toistasataa AHL-matsia pelanneen raamikkaan jenkkipakin" – olisiko kova uutinen tänä päivänä?
Aikoinaan ei edes suuremmin ihmetyttänyt ketään, kun nipin napin sarjapaikkansa Mestiksessä säilyttänyt Titaanit tiedotti tehneensä sopimuksen Jason Plattin kanssa.
Edelliskaudella ECHL:ssä pelanneen Plattin odotettiin olevan Titaanien alakerran liideri kaudella 2008–2009. Peliaikaa raskasjalkaiselle puolustajalle kyllä riitti, mutta meriittien mukaiseksi vahvistukseksi hänestä ei missään nimessä ollut.
Platt keräsi 43 runkosarjaottelusta tilastoihinsa pisteet 2+1 sekä koko sarjan selvästi huonoimman teholukeman –36. Kaiken lisäksi amerikkalainen vielä loukkaantui aivan runkosarjan loppumetreillä, eikä pystynyt auttamaan Titaaneita karsinnoissa, jotka päätyivät seuran putoamiseen Mestiksestä.
Titaanit jäi Plattin uran viimeiseksi joukkueeksi.
6. Scott Easton-Meyer, Hokki
Rajattomin itseluottamus ja eksoottisin pelaajatausta –palkinnot pokkaa itselleen kanadalaisvahti Scott Easton-Meyer. Aiemmin urallaan muun muassa Englannissa, Hollannissa ja Saksan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelannut maalivahti sai kesällä rukkaset Suomi-sarjassa pelaavalta SaPKolta, mutta se ei miehen suuria suunnitelmia lannistanut.
– Neuvottelin Oulun Kärppien kanssa, ja päädyin heidän ja Hokin yhteistyön kautta Kajaaniin, Easton-Meyer kertoi kainuulaisten testiin päästyään syksyllä 2005.
Persoonallisella tyylillä torjunut Easton-Meyer onnistui torjumaan voiton debyytissään, mutta toisessa pelissään hän päästi selkänsä taakse kaksi neljästä vedosta, ja jo kertaalleen vaihtoon otettu Joni Myllykoski jouduttiin laittamaan takaisin kaukaloon. Kanadalaisen ura Mestiksessä jäi siis noin 69 peliminuutin mittaiseksi.
Hokille olisi voinut käydä tämän miehen kanssa huomattavasti hassumminkin, sillä vuotta myöhemmin selvisi, millainen velikulta kyseessä oli. Easton-Meyer yritti nimittäin jatkaa peliuraansa Sveitsissä ja pääsikin näyttämään osaamistaan maan B-liigassa. Näyttöpaikka ei mennyt aivan nappiin, sillä hän päästi neljästä ensimmäisestä laukauksestaan kolme selkänsä taakse ja joutui penkille saman tien.
Vähän tämän jälkeen selvisi, että Easton-Meyer oli tekeytynyt muutamaa vuotta aiemmin AHL:ssä pelanneeksi jenkkikaimakseen Scott Meyeriksi ja tarjonnut itseään useampaankin sveitsiläisseuraan. Sveitsin poliisi aloitti tutkinnat asiakirjaväärennöksistä ja identiteettivarkaudesta.
5. Antti Karhula, KooKoo, Sport ja Jukurit
Useammankin seuran fanit rakastivat taitavaa ja taiteilijamaista Antti Karhulaa, mutta hyökkääjän Mestis-uran loppu himmensi sädekehää. Kärppäkasvatti oli ihastuttanut aiemmilla visiiteillään sekä Mikkelissä että Kouvolassa, joten KooKoo-kannattajat olivat ilosta soikeina, kun Karhulan paluu joukkueen ykkössentteriksi julkaistiin.
Kaudesta 2003–2004 tuli kuitenkin Karhulalle melkoinen pannukakku. Ranskasta Mestikseen palannut hyökkääjä ei saanut peliään kulkemaan KooKoossa lainkaan ja sopimus purettiin jo marraskuussa. Pian seurasi yllättävä siirto Vaasaan.
Sportissa Karhulan peli kulki vaivoista huolimatta ainakin jonkun verran paremmin kuin KooKoossa, mutta kausi päättyi tylyäkin tylymmällä tavalla. Karhula antoi ratkaisevassa puolivälieräottelussa harhasyötön suoraan Reino Soijärven lapaan ja KooKoo meni tällä maalilla välieriin.
Irvileuat käänsivät vielä veistä haavassa ja veistelivät, kuinka Karhula sai viimein kauden ensimmäisen syöttönsä perille KooKoo-ketjukaverilleen.
– Se viimeinen peli oli kova pala ja tavallaan kruunasi koko kauden. Seuraavana päivä ei tehnyt mieli lukea keskustelupalstoja. Tosin en ollut edes lukukunnossa, Karhula muisteli.
Myös Karhulan viimeinen visiitti Mikkeliin jäi epäonnistuneeksi. Kaudeksi 2004–2005 tehty sopimus purettiin jo kahden ottelun jälkeen, kun hyökkääjä oli siirretty vilttiketjulaiseksi kesken kummankin pelin. Karhula siirtyi seuraavaksi Italiaan ja pelasi seuraavat vuodet Saksassa.
Peliuransa jälkeen hän on toiminut päävalmentajana sekä Mestiksessä että Unkarissa.
4. Teemu Seppänen, Jukurit
Epäonnistumisriski pelaajahankinnan kanssa kasvaa usein suoraan verrannollisesti sen suhteen, kuinka vähän pelaajasta tiedetään etukäteen. Vaan eipä kaikki mene aina putkeen edes läpikotaisin tuttujen pelaajien kanssa. Karhulan lisäksi toinen hyvä esimerkki on Teemu Seppäsen siirtyminen Mikkeliin 2010.
Kestomenestyjä-Jukurit oli jäänyt kahtena edelliskautena ulos mitalipeleistä. Paluuta takaisin kärkikahinoihin lähdettiin rakentamaan kovien pelaajahankintojen myötä. Ja luotettava ykkösvahtihan on yksi tärkeimmistä rakennuspalikoista missä tahansa joukkueessa.
Hokissa erinomaisesti pelanneen Seppäsen piti olla pomminvarma valinta. Pikkumies oli ollut Mestiksen paras maalivahti jo parin kauden ajan, ja Jukurit solmikin hänen kanssaan kaksivuotisen sopimuksen.
Homma lähti kuitenkin väärille raiteille heti alusta alkaen. Jukureiden peli kulki ja pisteitä kertyi, mutta Seppänen ei tuntunut sopeutuvan joukkueen pelityyliin ja menetti lopulta valmennuksenkin luottamuksen. Suomi-sarjasta luukunavaajaksi palkattu Kai Tillanen nousi kevään aikana joukkueen selväksi ykkösvahdiksi ja torjui mikkeliläiset hopealle.
Seuraavana syksynä Seppäsen pelit sujuivat jo paremmin, mutta lähtölaskenta Mikkelistä oli jo alkanut. Kun seura sitten naarasi vuodenvaihteessa Tommi Nikkilän riveihinsä, sai Seppänen väistyä ja siirtyä SaPKoon.
Mikkelin visiitti ei kuitenkaan onnistunut tuhoamaan Seppäsen uraa. Hän pelasi seuraavaksi pari vahvaa kautta Kajaanissa ja siirtyi sen jälkeen ammattilaiseksi ulkomaille. Seppäsen aktiiviura päättyi Hokissa Mestis-kauteen 2019–2020.
3. Ryan Toomey, KooKoo
Agentin korupuheet ja huutava tarve ykkössentterille sumensivat KooKoo-johdon arvostelukyvyn pahemman kerran tammikuussa 2009. ECHL:stä hankitulle Ryan Toomeylle rustattiin suorilta käsin koko loppukauden mittainen suora sopimus, vaikka pelimiehen taustoissa olikin huolestuttavia piirteitä.
Toomey pääsi ykköskentän keskelle heti debyytissään, mutta esiintyi umpisurkeasti. Otteet eivät näyttäneet paremmilta seuraavissakaan peleissä, jotka nekin KooKoo hävisi rumin lukemin. 25-vuotias kanadalainen putosi jo muutaman ottelun jälkeen istumaan penkin päähän, ennen kuin osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen sopimuksen purkamisesta.
Kouvolan Sanomien haastattelussa NHL-tavoitteistaan kertoneen ja pukukopissa pikkaisen muita parempana elvistelleen hyökkääjän tilastoihin jäi Mestis-visiitiltä kuusi puettua ottelua ja pisteet 0+0. Oman osuutensa tasaviisikoin hän hävisi puhtaasti 0–6.
Ovet paukkuen Pohjois-Amerikasta Kouvolaan lähtenyt Toomey palasi ECHL:ään, jossa hänet oli treidattu jo uuteen joukkueeseen. Sieltäkin matka jatkui eteenpäin heti parin pelin jälkeen. Toomeyn peliura loppui seuraavalla kaudella Saksassa, mutta hän on jatkanut jääkiekon parissa valmentajana ja pyörittää edelleen omaa kiekkokouluaan.
2. Sean Collins, Justin Aikins ja Josh Prudden, Sport
Sportin kausi 2008–2009 oli suorastaan huikea. Juhani Tammisen suojatit voittivat Mestiksen mestaruuden ja pistivät liigakarsinnoissa Ässät niin tiukoille kuin vaan mahdollista. Onkin ehkä vähän epäreilua kaivella floppilistalle nimiä tällaisesta joukkueesta, mutta vaasalaisten ulkomaalaisvärväykset olivat seuralle niin kallis paukku, ettei tätä kolmikkoa yksinkertaisesti voi jättää huomioimatta.
Toden teolla liiganousuun satsannut Sport kasasi kovan nipun, jonka keihäänkärjiksi Vaasaan hankittiin pohjoisamerikkalaiset Sean Collins ja Justin Aikins. Odotukset olivat kovat: molemmat olivat NHL-varattuja, pelanneet jokusen pelin AHL:ssä ja tehoilleet ECHL:ssä.
Mestiksen tähdiksi kaksikosta ei kuitenkaan ollut ja se kävi ilmi heti kauden käynnistyttyä. Sopimusten purkamisesta ei kuitenkaan ollut tulossa helppoa saati sitten halpaa hommaa. Huhujen mukaan palkat olivat Mestiksen ennätystasoa ja kaiken lisäksi 1+1 -mallisissa sopimuksissa jatko-optio oli yksipuolisesti pelaajilla.
Ykkössentteriksi kaavaillun Collinsin kanssa päästiin joka tapauksessa melko pian yhteisymmärrykseen ja hänen pelinsä Mestiksessä jäivät neljään ilman tehopisteitä pelattuun otteluun. Välillä katsomon puoleltakin pelejä seuranneesta Aikinsista Sport sen sijaan pääsi eroon vasta kauden jälkeen.
Loppusyksystä Sport täydensi joukkuetta jenkkisentteri Josh Pruddenilla, jolla oli tilillään 250 matsia AHL:stä.
– Meillä on (Toni) Sihvosen ja (Miro) Laitisen loukkaantumisen takia aukko täytettävänä, ja erityisesti ylivoimille tarvitaan kavereita jotka osaa panna kiekon reppuun, taustoitti Tamminen Pruddenin hankintaa.
Maalintekoon Pruddenista ei ollut apuja sen paremmin ylivoimilla kuin tasakentällisinkään. Kokenut hyökkääjä sai kiekon reppuun vain neljästi Sportissa pelaamissaan 42 ottelussa. Myöskään Aikins ei ollut läheskään sellainen pistehai kuin mitä miehestä oli oletettu: hän pelasi Sportissa kaikkiaan 61 ottelua, joissa ylsi yhteistehoihin 9+13.
Kauden edetessä Sportin joukkue kehittyi ja jokaiselle pelaajalle löytyi omat roolinsa. Esimerkiksi Prudden oli suorastaan erinomainen puolustavan sentterin roolissaan liigakarsinnoissa ja Aikins teki tärkeän maalin Ässien verkkoon. Hyvin todennäköisesti kyseessä olivat joka tapauksessa koko sarjahistorian kalleimmaksi tulleet kolmosketjulaiset.
Collins, 25, pelasi kauden loppuun Central Hockey Leaguessa ja lopetti sitten uransa. Aikinsin ura päättyi puolestaan 29-vuotiaana CHL-mestaruuteen keväällä 2011. Muutaman vuoden kaksikkoa vanhempi Prudden sen sijaan jatkoi kiekkoilua vielä lähes ikämieheksi asti: hänen tiensä vei ECHL:n, Pohjois-Irlannin ja Italian kautta Hollannin kaukaloihin.
1. Matt Maccarone, RoKi
Floppilistan valinnoista ja järjestyksistä voi olla montaa mieltä, mutta ykkössijasta on tuskin pienintäkään erimielisyyttä. Kaksimetrinen, muhkeaviiksinen Matt Maccarone muistetaan edelleen melkoisena kulttihahmona, vaikka miehen Mestis-ura jäikin vain neljän ottelun mittaiseksi
Sarjanousija RoKin pelit olivat sujuneet syksyllä 2009 sen verran mollivoittoisesti, että nousun synnyttämä kiekkobuumi oli sulamassa käsiin jo ennen talven tuloa. Seurajohto reagoi tilanteeseen ja pestasi kanadalaishyökkääjän vahvistuksekseen.
Pohjois-Amerikan koulu- ja alasarjoja pelannutta Maccaronea hehkutettiin vuolaasti ja hänen kerrottiin pudonneen viimeisten joukossa NHL-miehistöstä. Rovaniemellä odotettiin innolla uutta messiasta ja miehen ensimmäisiä harjoituksiakin oli seuraamassa satamäärin uteliaita kiekkojännäreitä.
– Ihan joka jätkää ei Rangersien training campille kutsuta, joten mieheltä on lupa odottaa paljon. Häntä varmasti seurataan rapakon takanakin tarkasti, joten näyttöhalut ovat takuulla kovat. Odotan Maccaronelta osaamisen lisäksi myös tietynlaista henkistä johtajuutta joukkueeseen, RoKin päävalmentaja Ari Kokkonen herkutteli hankintaa.
Alku olikin vähintään kohtalaisen lupaava. RoKi kylvetti Maccaronen debyyttiottelussa Hokkia kunnolla ja kanadalainenkin sai tililleen syöttöpisteen. Sen jälkeen olikin huomattavasti hiljaisempaa. RoKi otti seuraavissa otteluissaan rumasti turpiinsa ja pian valmentajankin luotto tehoitta jääneeseen Maccaroneen loppui.
– Ei olla missään tapauksessa tyytyväisiä. En tiedä miten hänet meille scoutattiin, mutta meriittien perusteella odotin johtavaa pelaajaa pukukoppiin. On ollut suuri pettymys. Eurooppalaiseen peliin ja suunnanmuutospeliin on suuria vaikeuksia tottua.
– Jos ulkomailta hankitaan vahvistus, niin sen pitäisi olla ykköskentän jätkä. Ei ole täyttänyt sitä paikkaa missään tapauksessa. Yksi iso kysymys on, paljonko tällaiselle Maccaronelle antaa peliaikaa. Meillä on helvetin paljon parempia pelaajia odottamassa pelipaikkaa, mietti Kokkonen, kun Tuto oli hakannut rovaniemeläiset luvuin 8–1 maanrakoon Maccaronen neljännessä ottelussa.
TUTO-ottelu jäi kanadalaisen viimeiseksi peliksi Euroopassa. RoKi käytti sopimuksessa olleen purkupykälän ja seuran lausunnon mukaan osapuolten tiet erosivat klassiseen tapaan "yhteisymmärryksessä". Tarinan toisen version mukaan Maccarone jätti lähtiessään hotellihuoneensa sängylle haisevat jäähyväisterveiset.
Seurajohdon selitykset epäonnistuneesta hankinnastaan olivat vähintäänkin hitusen huvittavia.
– Odotukset häntä kohtaan olivat erittäin kovat ja paineet yllättivät miehen itsensäkin. Vaikka hän tulee Kanadasta ja kovasta kiekkokulttuurista, ei hän ollut tottunut siihen, että omaa pelaamista seurataan niin tarkasti, RoKin toimitusjohtaja Teemu Kallioniemi
kommentoi.
Lienee sanomattakin selvää, että Maccarone ei edennyt urallaan NHL:ään, kun kerran Mestiksessäkin vastaan tulleet paineet olivat hänelle liikaa. Kanadalaisen aktiiviura päättyikin jo reilu vuosi RoKi-visiitin jälkeen kanadalaisessa puoliammattilaissarjassa, vain 25-vuotiaana.
