Jatkoerä 4/2021 – Kun fanitus hävettää

Edesmennyt uruguaylainen kirjailija Eduardo Galeano (1940-2015) ei tiettävästi ollut jääkiekon seuraajia – hän eli jalkapallolle. Lajivalinnalla ei kuitenkaan ole merkitystä, kun tarkastellaan faniutta. Urheilulajit ja itse asiassa kaikki elämän osa-alueet ylittävät fanit jakavat saman DNA:n. Omistautuminen, mukana eläminen, tunteikkuus ja yhteenkuuluvuus ovat faneja yhdistäviä nimittäjiä. Sävyerot tulevat esiin fanikunnan, fandomin sisällä piilevissä ihmistyypeissä.

Galeano on tunnetuimmassa kirjassaan Jalkapallo valossa ja varjossa nostanut esiin kaksi huomionarvoista fanityyppiä: fani ja fanaatikko.

Fanin me ymmärrämme. He muodostavat yleisön ydinryhmän. Heitä parveilee otteluiden aikaan halleilla ja kentillä, monella on kausikortti ja rekvisiittaa – paitoja, huiveja, lippiksiä ja muitakin tekstiilejä. He herättävät tapahtumat henkiin, luovat tunnelman ja elävät tapahtumien sykkeessä. Voiton hetkillä riemuitaan – "taas me annettiin niille kunnolla turpaan" – tappion hetkillä surraan, esitetään kritiikkiä ja sadatellaan – "tuomari on nuija" – mutta joukkuetta ei jätetä.

Fanille ottelu merkitsee pakoa arjesta. Jääkiekossa monelle se on jopa kehkeytynyt osaksi arkirutiinia, kiitos erittäin taajan ottelutahdin. Televisio tai suoratoisto sekä somekanavat eivät korvaa ottelukokemusta ja yhteenkuuluvuutta paikan päällä. Fani kaipaa kaltaistensa joukkoon. Meidän porukka on yhtä läheinen kuin työpaikan tai harrastusten porukat – usein jopa tiiviimpi. Faniklubeja kutsutaan leikkimielisesti perheeksi, mikä ei loppujen lopuksi ole ihan kaukaa haettu vertaus.

Ottelun jälkeen fanikunta pysyttelee vielä hetken yhdessä veivaten sanallisesti juuri nähtyä spektaakkelia. Sitten on aika palata arkeen, ja me muuttuu minuksi. Parin päivän päästä nähdään taas. Seuraava otteluilta oikeuttaa väliin jääneet pari merkityksetöntä päivää.

"Fanaatikko on fani hullujenhuoneessa," kirjoittaa Galeano. "Todisteiden kieltämisen kiihko on upottanut kaiken, mikä vetoaa järkeen."

Fanaatikolle pelipaita on univormu, kasvoilla on sotamaalaus joukkueen väreissä. Ottelussa fanaatikon ensisijainen tavoite on aiheuttaa mahdollisimman paljon melua ja siten hämmentää vastustajan kannattajia ja parhaassa (pahimmassa) tapauksessa pelaajia ja valmentajia.

Fanaatikon elämä joukkueen ulkopuolella on valjua ja intohimotonta, vailla kutsumusta. Ottelupäivänä on paljon takaisinannettavaa.

Fanaatikko katsoo peliä, mutta ei näe sitä. Hänen ajatuksensa on syvemmällä kuin fanin, joka on tullut otteluun nauttiakseen siitä. Katsomo on fanaatikon valtakuntaa, kenttä taistelutanner. Pelaajat alhaalla kentällä ovat hänen alttiit soturinsa, joiden on ansaittava despootti-fanaatikon kiintymys joka ilta uudelleen.

Epäonnistujat tuomitaan armotta pölkylle, onnistujat nousevat jumaluuteen ainakin seuraavaan otteluun asti. Keskinkertaisuudet saavat pitää päänsä, jos eivät häpäise pelipaitaa virheillä.

Tämän takia fanaatikko ei voi koskaan olla onnellinen eikä iloita aidosti. Uhkia on kaikkialla. Uhka voi olla jopa oman joukkueen kausikortin haltija, joka saattaa sittenkin olla sitä mieltä, että vastustaja pelaa paremmin.

Keväällä 2020 Naisten Liiga jäi koronan vuoksi kesken. KalPa oli saavuttanut historiansa ensimmäisen finaalipaikan, mutta yhtäkään finaalipeliä ei pelattu. Myös pronssit jäivät jakamatta. Kun tämä kausi alkoi, pelaajien mielessä pyöri monenlaisia ajatuksia.

− Syksyllä tuli pohdittua saadaanko kautta vietyä loppuun. Kun joukkueeseemme osui marraskuussa pari karanteenia Naisleijonien leirin jäljiltä, mielessä kävi, miten kauan menee, ennen kuin itse päätyy karanteeniin, Tanja Koljonen kertoo.

Koljonen kuitenkin vältti altistukset tammikuun loppupuolelle asti. Silloin käytännössä koko KalPan joukkue joutui karanteeniin pelissä tulleen altistuksen vuoksi. Kun tämä karanteeni oli ohi, ei koittanut pitkällinen vapaus, vaan joukkue päätyi helmikuun puolivälissä uudelleen karanteeniin, syynä jälleen pelissä tapahtunut altistuminen.

"OLI HUIKEAA OLLA OSA JOUKKUETTA, JOKA HANKKI KALPAN ENSIMMÄISET HOPEAT."

KalPan peli kangerteli puolivälierissä ja välierien alkukin oli vaikea. Koljonen uskoo, että syynä olivat pitkät karanteenijaksot.

− Vapauduimme karanteenista neljä päivää ennen pudotuspelien alkua. Karanteeni päättyi lauantaina. Sunnuntaina meillä oli runkosarjan viimeinen peli. Ehdimme pitää vain yhdet joukkuetreenit ennen kuin pudotuspelit alkoivat.

− Olimme saaneet fysiikkavalmentajalta treeniohjeet ja pystyneet kyllä ihan mukavasti harjoittelemaan. Luistelemaan pääsimme, jos satuimme löytämään tyhjän ulkojään. Olin karanteeniajan Mikkelissä ja siellä pääsin melko hyvin jäälle.

− Kerran jouduin kääntymään kotiin tyhjin toimin, koska jäällä oli porukkaa, enkä tietenkään voinut karanteenissa ollessani mennä muiden ihmisten lähelle. Mutta vaikka omatoimiset treenit sujuivatkin, peleissä sitten näkyi, että joukkueena ei ollut yhdessä harjoiteltu.

Häviäminen finaaleissa ei tuntunut hyvältä, mutta mitali on alkanut jo kirkastua. Hopea on KalPan seurahistorian paras sijoitus.

Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

KalPa teki seurahistoriaa, vaikka tie finaaleihin meinasi katketa jo välierissä

Välierissä KalPa hävisi HIFK:lle kaksi ensimmäistä ottelua. Koska myös Kiekko-Espoo johti omaa sarjaansa, jääkiekkopiireissä odotettiin jo pääkaupunkiseudun paikallisfinaaleja. KalPalla oli kuitenkin vielä oma sanansa sanottavanaan.

− Kolmannen pelin alla joukkueenjohto ja valmentajat päättivät, että emme mene treeneissä jäälle, koska otteemme olivat olleet niin tahmeita. Sen sijaan lähdimme yhdessä laavulle miettimään tilannetta. Saimme oikeastaan voimaa siitä, että meihin ei enää uskottu. Päätimme näyttää mihin meistä on ja saimme sitkeydellämme käännettyä sarjan meille.

Finaaleissa Kiekko-Espoo oli parempi otteluvoitoin 3–1. KalPa teki silti seurahistoriaa, sillä se oli aiemmin ollut parhaimmillaan pronssisijalla.

− Oli huikeaa olla osa joukkuetta, joka hankki KalPan ensimmäiset hopeat. Mestaruuden ratkettua pettymys oli toki kova, mutta hopean arvo on kirkastunut tässä ajan kuluessa. Joukkueemme oli sitkeä, tiivis, yhtenäinen ja yhteen hiileen puhaltava. Jokainen saa olla ylpeä siitä, että on ollut mukana pelaamassa KalPalle tätä finaalipaikkaa ja hopeamitalia.

Koljosella alkoi nyt jääkiekon osalta kesäloma. Tulevasta hän ei vielä tiedä muuta kuin, että pelaaminen jatkuu.

− Hyvillä mielin jään nyt jääkiekosta tauolle. On hyvä saada vähän hengähtää pitkän kauden jälkeen. Ensi kaudella pelit jatkuvat, mutta sopimusta ei ole minnekään. Minulla on kuitenkin Mikkelissä työ rikostutkijana ja haluan pystyä myös luomaan uraa poliisina, joten mihinkään kauas en ole näillä näkymin lähdössä.

Vanha poliitikkovitsi on viime viikkojen koronakohujen myötä ansainnut päivityksen: Mistä tietää, että Tapparan organisaatiossa johtavassa asemassa oleva henkilö valehtelee?

Hän antaa haastattelun tai julkaisee tiedotteen.

Urheilujohtaja Jukka Rautakorpi, toimitusjohtaja Mika Aro, päävalmentaja Jussi Tapola ja puheenjohtaja Heikki Penttilä ovat kukin vuorollaan yrittäneet selittää mustaa valkoiseksi, mutta jokainen puheenvuoro on upottanut koko perinteikkään seuran julkisuuskuvan entistä syvemmälle valheiden suohon.

Koronapositiivisten U20-joukkueen pelaajien harjoittelun aiheuttama paskamyrsky kasteli vasta lahkeet, mutta sitä seurannut ylimielinen viestintä aiheutetun mielipahan pahoitteluineen ja Tappara-sydämisistä piikittelyineen sekä suoranainen valehtelu on nostanut kurat jo kainaloihin.

Ainoa, mihin Tapparan kohdalla on voinut luottaa koronarikkomusten tultua julki, on asian pahentaminen uudella lausunnolla.

”En tiedä, missä yhteydessä on puhuttu kahdesta pelaajasta. Me olemme koko ajan olleet johdonmukaisia sekä viranomaisille että Liigalle, että siellä on ollut enemmän kuin kaksi pelaajaa.”

Tuoreessa Iltalehden jutussa puheenjohtaja Penttilä hämmensi ristiriitaisella kommentillaan. Tapparan omassa tiedotteessa nimittäin puhutaan hyvin selvästi kahdesta pelaajasta.

Puheenjohtajan kannattaisi muutenkin perehtyä seuransa verkkosivuihin. Tapparalaiset arvot mainitaan monesti, mutta ei täsmennetä, mitä ne ovat.

Kumppanuus-osiossa kuitenkin kehdataan hehkuttaa omaa arvomaailmaa ja luotettavuutta: ” Tapparan arvomaailma kestää – Tappara on Luotettava kumppani, joka toimii vastuullisesti.”. Yksi Tapparan pääsponsoreista Terveystalo oli eri mieltä seuran arvojen kanssa ja purki yhteistyösopimuksen.

Ainoa, mihin Tapparan kohdalla on voinut luottaa koronarikkomusten tultua julki, on asian pahentaminen uudella lausunnolla.

Vastuullisuutta Penttilä puolestaan yritti Iltalehden haastattelussa korostaa mainitsemalla halusta suojella nuoria miehiä ja siksi julkisuuteen annettiin ristiriitaista tietoa pelaajien määrästä.

Jos pelaajia todella olisi haluttu suojella, heitä ei olisi komennettu harjoittelemaan koronapositiivisina – ja rikottu samalla räikeästi maailmanlaajuisen kulkutaudin hillitsemiseksi annettuja määräyksiä.

On vastuullista toimintaa ja on tekopyhää kilven kiillotusta.

Tilanteen absurdia luonnetta korostaa se, että samana päivänä, kun kokenut juristi Penttilä loruili koronapositiivisten harjoittelusta, skuupattiin Tapparan ensi kauden hankinnat.

Urheilullisesti Tappara on edelleen huippuorganisaatio ja kuuluu ensi kaudellakin ennakkosuosikkeihin. Profiilipelaajan levittämä disinformaatio ja johtohenkilöiden marttyyriasenne yhdistettynä piittaamattomuuteen omien pelaajien sekä ympäristön turvallisuudesta mustamaalaavat kuitenkin tehokkaasti Tapparan maineen.

Päävalmentaja Tapolan kaipaamia oikeita Tappara-sydämiä voi olla tulevaisuudessa vaikeampi löytää.

Ensimmäinen suomalainen tämän vuoden takarajalla NHL-organisaatiota vaihtanut pelaaja oli HIFK:ssa tämän kauden pelannut hyökkääjä Henrik Borgström, jonka NHL-oikeudet siirtyivät kaupassa hänet varanneelta Florida Panthersilta Chicago Blackhawksiin kaupassa, jossa siirtyivät myös neljä muuta pelaajaa.

Joskus NHL-pelaajat kuulevat pelaajakaupoistaan vasta TV:stä tai sosiaalisesta mediasta, mutta Borgströmin kohdalla ei tällä kertaa mennyt näin, vaan agentti Markus Lehto ehti kertoa uutisen ensimmäisenä.

− Kuulin kaupasta agentilta vajaata tuntia ennen kun treidi meni läpi. Yllätti, kuinka nopeasti kaikki eteni tämän päivän aikana, Borgström kertaa uutisten kulkua.

Joskus kauppa muualle on pelaajalle ikävä uutinen. Helsinkiläishyökkääjälle asia on juuri päinvastoin.

− Jännittynyt ja innostunut fiilis, vastaa Borgström kysymykseen tunnelmista.

Kaupan varmistuttua puhelin soi Borgströmillä pariinkin otteeseen. Ensimmäisenä langan päässä oli kolminkertainen Stanley Cup -voittaja ja Chicagon GM-legenda Stan Bowman.

− Stan Bowman soitti heti treidin jälkeen ja toivotti tervetulleeksi organisaatioon. [Chicagon Euroopan pelaajatarkkailun päällikkö] Mats Hallin soitti sitten vähän sen jälkeen.

Kaksi kautta yliopistossa ja kaksi Panthersissa ovat tuoneet Borgströmille runsaasti tuttuja pohjoisamerikkalaisesta kiekkoympäristöstä. Blackhawksissa ei heistä kovin montaa ole.

− Ian Mitchellin kanssa pelasin yliopistossa, muita en tunne henkilökohtaisesti.

Ennen HIFK:n kauteen pakkotauon aiheuttanutta koronatartuntarypästä IFK:n ja Borgströmin peli kulki. Viimeiseen kahteentoista peliin yhtä monta tehopistettä tehnyt sentteri ei ole pelannut melkein kuukauteen, mutta perjantai-iltana on edessä viimein hyppy tositoimiin.

− Hyvä fiilis tietenkin on, kun pääsee takaisin kaukaloon. Vähän kondis mietityttää, mutta muuten innokkaana mennään. Breikki tuli itselleni vähän pahaan kohtaan, mutta pyrin jatkamaan siitä mihin jäin.

Ensimmäisenä hallitus avaa ravintolat. Siis ne paikat, joissa läpi koronapandemian on globaalisti todettu olevan erittäin suuri riski tartuntojen syntymiselle. Jo kesäkuussa aiotaan poistaa ravintoloilta myös asiakasmäärä- ja aukioloaikarajoitukset.

Kaikkien yleisötilaisuuksien viimeisetkin rajoitukset poistuvat heinäkuussa. Tulevalla kaudella siis jo Pitsiturnauksen avauspeliin saisi ottaa hallin täyteen viimeistä paikkaa myöden. Tämähän kuulostaa hyvältä?

Hallitus palvoo kuningas endorfiinin sijaan kuningas alkoholia

Ei urheilevan nuoren kannalta. Samaan aikaan kun nämä kaikki korkeimman tartuntariskin tapahtumat sallitaan täysin rajoituksitta, eivät 12-19-vuotiaat nuoret pääse vielä edes harrastamaan, harjoittelemaan tai kilpailemaan.

Hallituksen linja on, että sisätiloissa tapahtuva ryhmäharrastustoiminta voi alkaa aikaisintaan elokuun alussa. Nuorten liikuntaharrastukset eivät ole siis prioriteetti hallitukselle, vaan jonon hännille lykätty merkityksettömyys.

Jo nyt pandemia on aiheuttanut sen, että monissa urheiluseuroissa on nähty nuorten katoavan toiminnasta jatkuvana virtana. Harjoittelu yksin kotona ei harrastamisen intoa kanna.

Juniorijääkiekossa niin pelit kuin harjoituksetkin ovat jääneet tällä kaudella kesken suurelta määrältä joukkueita. Kun halleihin ja kaukaloon ei päästä takaisin kuin aikaisintaan elokuussa, tämä vaikuttaa merkittävällä tavalla haitallisesti myös tulevaankin kiekkokauteen.

Seurassa urheileminen on keskeytynyt tuhansilta nuorilta. Lajiliittojen kyselyiden perusteella huolestuttavaa on, että aivan liian moni ei aio palata takaisin lajinsa pariin. Heistä jokainen pitäisi saada takaisin urheilemaan ja liikkumaan.

Tämän pitäisi tapahtua nyt. Ei ensi kuussa, ei kesällä, ei varsinkaan viimeisenä rajoitettavana toimintana. Nyt, tänään.

Tiedämme, että lasten ja nuorten rooli viruksen leviämisessä on hyvin vähäinen. Sisäliikunta on järjestettävissä vielä turvallisuutta maksimoiden valmentajien suunnittelemin turvatoimin ja välttämällä ahtaisiin pukukoppeihin kerääntymistä.

Hallituksen esittämän kaltainen suunnitelma olisi voinut olla hyväksyttävissä huhtikuussa 2020, kun tieto viruksesta ja sen leviämisestä eri ympäristöissä oli vielä niukkaa. Nyt kun tiedämme jo paljon enemmän, tämä on anteeksiantamatonta − etenkin kun hallitus kerta toisensa jälkeen korostaa haluavansa lapsille ja nuorille mahdollisimman vähän negatiivisia vaikutuksia.

Jäähalli saa täyttyä aikuisista katsojista, mutta nuoret eivät pääse sinne harjoittelemaan. Eikä järjetön epäsuhta koske vain sisäliikuntaa ja -urheilua. Ulkotiloissakaan lasten ja nuorten kilpailutoiminta ei saa alkaa ennen kuin aikaisintaan kesäkuussa.

Rajoituksia lähdetään purkamaan täysin väärästä päästä. Tartunnat leviävät eniten nuorten aikuisten kesken ja heidän sosiaalisissa kontakteissaan, joista erilaiset kaveriporukoiden tapaamiset, etenkin baareissa ja ravintoloissa, ovat ylikorostuneet koko ajan.

Tämä hallitus pettää lupauksensa yhteiskunnan lapsille ja nuorille. Se palvoo kuningas endorfiinin sijaan kuningas alkoholia.

Jarmo Kekäläinen astui Columbus Blue Jacketsin GM:n paikalle yli kahdeksan vuotta sitten 21. helmikuuta 2013. Kekäläinen korvasi tehtävässä Scott Howsonin ja samalla hänestä tuli NHL-historian ensimmäinen eurooppalainen GM.

Blue Jackets pelasi ensimmäisen kautensa NHL:ssä vuosituhannen vaihtumisen jälkeen kaudella 2000−2001. Ennen Kekäläistä Blue Jackets oli yltänyt vain kerran pudotuspeleihin − Kekäläisen aikakaudella se on päässyt pudotuspeleihin viidesti. Nyt Blue Jackets on päässyt pudotuspeleihin neljä kertaa perättäin.

Kuitenkin aina vuodesta 2000 lähtien seura on seilannut ilman menestystä. Kohtaamiset Pittsburgh Penguinsin ja Washington Capitalsin kanssa sekä Tampa Bay Lightningin kukistaminen voitoin 4−0 keväällä 2019 ovat valopilkkuja muuten suhteellisen harmaassa seurahistoriassa.

Kekäläinen on saanut toimia tehtävässään pitkään taustallaan seurajohdon vankka luotto. Tulosta pitäisi kuitenkin tulla ja jatkuvuutta vaalia − etenkin, kun takana on muutama merkittävä vaihtokauppa, jolla ohjata seuran suuntaa.

Jatkoajan NHL-toimituksen toimituspäälliköt Markus Suhonen ja Riku Isokoski perkaavat Kekäläisen aikakauden aikana tapahtuneet merkittävimmät pelaajakaupat. Lauantaina tehtyä David Savardin myyntiä ei ole käsitelty tässä artikkelissa.

3. huhtikuuta 2013:

Blue Jackets: Marián Gáborík, Blake Parlett ja Steven Delisle
New York Rangers: Derick Brassard, Derek Dorsett, John Moore ja 6. kierroksen varausvuoro (2014)

Markus Suhonen: Ensimmäistä merkittävää pelaajakauppaansa varten Kekäläinen raivasi tilaa 2,9 miljoonan dollarin edestä kauppaamalla monivuotisen Blue Jackets -vahdin Steve Masonin. Pelaajakaupan hetkellä 31-vuotias Gáborík oli tehnyt Minnesota Wildissa ja New York Rangersissa 333 maalia ja 666 tehopistettä, joten Kekäläinen sai riveihinsä tulivoimaisen johtotähden.

Gáborík tienasi kaudessa keskimäärin 7,5 miljoonaa dollaria, joten Blue Jackets sai kannettavakseen tuntuvan summan. 25-vuotias Brassard tienasi keskimäärin 3,2 miljoonaa dollaria kaudessa. Dorsettin ja Mooren palkat tasapainottivat dollareiden osalta kauppaa.

Parlett ja Delisle olivat kaupassa vain täytteinä eikä kumpikaan tuonut Blue Jackets -organisaatioon lisäarvoa. Täytepelaajien osalta Rangers vei voiton, mutta kaupan hetkellä se oli Kekäläiseltä veto Gáboríkin puolesta. Brassard oli tehnyt aiemmin Blue Jacketsissa tasaisen hyvää tulosta ja maltilla Kekäläinen olisi saanut Brassardista keskikaistan luotto- ja tulosyksikön pelaajan. Brassardin myyminen oli kuitenkin perusteltu yritys tavoitella pikavoittoa.

5. maaliskuuta 2014:

Blue Jackets: Matt Frattin, 2. kierroksen varausvuoro (2015) ja 3. kierroksen varausvuoro (2014)
Los Angeles Kings: Marián Gáborík

Riku Isokoski: Slovakkitähti Gáboríkin visiitti Blue Jacketsiin jäi lopulta varsin tyngäksi (34 otteluun tehot 9+13=22) ja Kekäläinen kauppasi edellisvuoden nimekkään vahvistuksensa Los Angeles Kingsiin.

Jälkeenpäin ajateltuna tämä kauppa osoittautui Kekäläiseltä tappiolliseksi, sillä Gáborík onnistui nousemaan vielä Kingsissä huipputasolle ja oli yksi lopulta Stanley Cupin voittaneen joukkueen tärkeimmistä pelaajista. 

Vaihdossa tullut täytehyökkääjä Frattin pelasi Blue Jacketsissa lopulta vain neljä ottelua ja varausvuoroista 2. kierroksen vuoro kaupattiin eteenpäin Toronto Maple Leafsille (varasi Travis Dermottin) 3. kierroksen vuoro Detroit Red Wingsille (valitsi Dominic Turgeonin).

23. kesäkuuta 2014:

Blue Jackets: Scott Hartnell
Philadelphia Flyers: R.J. Umberger ja 4. kierroksen varausvuoro (2015)

Suhonen: Omaperäisestä hiustyylistään ja kovasta pelaamisestaan tunnettu Hartnell monipuolisti Blue Jacketsin hyökkäystä välittömästi. Tuolloin 32-vuotias Hartnell tienasi kaupan hetkellä keskimäärin 4,75 miljoonaa dollaria kaudessa ja saman ikäinen Umberger 4,6 miljoonaa dollaria. Umberger oli tehnyt hyvää tulosta ohiolaisjoukkueessa, mutta Hartnell toi kaiken sen, mitä Umberger − ja vielä enemmän.

Kauppa oli tasapäinen, mutta Kekäläinen sai Hartnellin huokealla hinnalla eikä luopunut juuri mistään merkittävästä. Hartnell vahvisti Blue Jacketsin laitahyökkääjäosastoa ja teki kahdella ensimmäisellä kaudella yhteensä 51 maalia ja 109 tehopistettä. Kauppa on Kekäläiseltä onnistunut, vaikka Hartnellin ja organisaation tie päättyi lopulta sopimuksen ulosostoon.

Kulttipelaaja Scott Hartnell toi johtajuutta Blue Jacketsin pukukoppiin.

Kuva © Getty Images

26. helmikuuta 2015:

Blue Jackets: David Clarkson
Toronto Maple Leafs: Nathan Horton

Isokoski: Tämä oli kauppa, joka muistetaan kahden roimasti ylipalkatun uransa loppumetreillä olleen voimahyökkääjän vaihtona päikseen.

Kaupan aikaan 30-vuotias Clarkson oli saanut vajaat kaksi vuotta aiemmin Maple Leafsilta lähes järjettömän 36 miljoonan dollarin sopimuksen, eikä Clarkson pystynyt alusta alkaen olemaan palkkansa arvoinen. Clarkson pelasi Blue Jacketsissa uransa viimeiset 26 ottelua ja Kekäläinen kauppasi käytännössä uransa päättäneen pelaajan pois kesällä 2017.

Horton oli puolestaan yksi Kekäläisen ensimmäisiä isoja kiinnityksiä Blue Jacketsissa, kun kanadalainen teki seuran kanssa kesällä 2013 seitsemän vuoden sopimuksen. Hortonin uran kohtaloksi koitui kuitenkin jo aiemmin alkanut aivovammakierre ja hänen uransa katkesi jo ensimmäisen Blue Jackets -kauden aikana. Tässä kaupassa Maple Leafs käytännössä otti kontolleen Hortonin palkan, jolla ei ollut enää vaikutusta palkkakattoon.

2. maaliskuuta 2015:

Blue Jackets: Rene Bourque, William Karlsson ja 2. kierroksen varausvuoro (2015)
Anaheim Ducks: James Wisniewski ja 3. kierroksen varausvuoro (2015)

Suhonen: Kekäläinen kauppasi Wisniewskin kesken kauden 2014−15, kun tämä ei yltänyt enää edellisen kauden tasolle hyökkäyspelaamisessaan. Puolustajan arvo oli korkeimmillaan tehokkaan 51 tehopisteen kauden jälkeen, mutta kaupan aikaan Wisniewskistä Kekäläinen ei saanut enää merkittävää palautusta.

Bourque pelasi joukkueessa yhteensä 57 ottelua tehoin 7+5, joten hyökkääjä ei jättänyt joukkueeseen merkittävää jälkeä. Karlsson pelasi Blue Jacketsissa kahden kauden ajan tehden kummallakin kaudella yli 20 pistettä. Laajennusvaraustilaisuudessa Blue Jackets menetti Karlssonin Vegas Golden Knightsille, jonka riveissä ruotsalainen puhkesi kukkaan latomalla vakuuttavia tehopistelukemia.

Toisen kierroksen varausvuorolla Blue Jackets varasi hyökkääjä Kevin Stenlundin, joka on pelannut joukkueessa toistaiseksi yhteensä 63 NHL-runkosarjaottelua tehoin 11+9. Tällä kaudella Stenlund on pelannut lähinnä kolmosketjun keskushyökkääjänä.

Karlssonin yllättävä tasonnousu Golden Knightsissa ei ollut ennustettavissa, joten ruotsalaisen menettämisestä ei voida pitää yksiselitteisesti epäonnistumisena. Kokonaisuus huomioiden 31-vuotiaasta Wisniewskistä saatu palautus oli kohtuullisen hyvä, sillä hän ei sen jälkeen pelannut enää NHL:ssä kokonaista kautta. Kekäläinen ei onnekseen kaupannut puolustajaa liian myöhään.

30. kesäkuuta 2015: 

Blue Jackets: Brandon Saad, Alex Broadhurst ja Michael Paliotta
Chicago Blackhawks: Artjom Anisimov, Marko Dano, Jeremy Morin, Corey Tropp ja 4. kierroksen varausvuoro (2016)

Isokoski: Kaupan pääpalaset olivat hyökkääjät Saad ja Anisimov, joista kumpikin onnistui sittemmin uudessa seurassaan varsin hyvin. Toisaalta jälkikäteen ajateltuna tuolloin kakkosketjun sentterin tasolla pelanneesta Anisimovista olisi pitänyt saada Saadin oheen hieman paremmat vastineet kuin kaksi farmitasolle jämähtänyttä pelaajaa.

Sen sijaan hyökkääjä Danosta luopuminen oli Kekäläiseltä fiksu liike. Kekäläisen oma ykköskierroksen varaus oli pelannut varsin lupaavan debyyttikauden Blue Jacketsissa, mutta vajosi tämän kaupan jälkeen NHL:n ja AHL:n välimaaston pelaajaksi. Kaupan muut palaset olivat tusinatavaraa ja saamansa varausvuoron Blackhawks myi eteenpäin.

6. tammikuuta 2016:

Blue Jackets: Seth Jones
Nashville Predators: Ryan Johansen

Suhonen: 21-vuotiaan isokokoisen ja hyvin liikkuvan puolustajalupauksen saaminen ailahtelevaa Johansenia vastaan oli Kekäläiseltä nappisuoritus. Johansen teki Blue Jacketsissa tulosta, mutta hänestä ei ollut hyökkäyspelaamisen johtajaksi.

Sen sijaan Kekäläinen sai kaupassa alakerran johtohahmon, jonka ympärille rakentaa tasapainoista puolustusta. Predators ei saanut 23-vuotiaasta Johansenista tasokasta ykkössentteriä. Jälkikateen katsottuna Blue Jackets voitti kaupan, mutta kaupan aikaan se oli tasaväkinen − ainoana erotuksena se, että kumpikin osapuoli halusi vahvistusta eri pelipaikalle.

Jones on ollut Blue Jacketsille tärkeä pelaaja, mutta viime vuosina yhdysvaltalaisen taso on pudonnut niin, että jättisopimuksen tekeminen olisi Kekäläiseltä riskialtista. Johansenin kanssa seurajohto repisi edelleen hiuksiaan päästä, joten Jonesin nykytason voidaan ajatella olevan pienempi paha. Johansen nimittäin tienaa nykyään keskimäärin kahdeksan miljoonaa dollaria kaudessa.

Seth Jonesin hankinta oli erinomainen suoritus Kekäläiseltä.

Kuva © Getty Images

23. kesäkuuta 2017:

Blue Jackets: Artemi Panarin, Tyler Motte ja 6. kierroksen varausvuoro (2017)
Chicago Blackhawks: Brandon Saad, Anton Forsberg ja 5. kierroksen varausvuoro (2018)

Isokoski: Yksi Kekäläisen Blue Jackets -uran parhaimmista kaupoista. Panarin oli osoittanut olevansa jo kahden Blackhawks-kautensa aikana tähtipelaaja ja venäläisestä luopuminen oli Blackhawks-GM Stan Bowmanilta ehdottomasti virhe, vaikka seuralla olikin tuohon aikaan ongelmia palkkakattonsa kanssa.

Blue Jacketsissa Panarin paransi entisestään teholukemiaan ja nousi sarjan kirkkaimpien tähtien joukkoon. Kekäläisen harmiksi Panarinin visiitti Ohioon jäi vain kahden kauden mittaiseksi, kun New York Rangers nappasi hänet kesän 2019 vapailta markkinoilta hurjalla yli 80 miljoonan dollarin sopimuksella.

Panariniin nähden Kekäläisen antama vastine Blackhawksille oli hyvin maltillinen, vaikka Saad olikin ja on edelleen laadukas NHL-hyökkääjä. Panarinin mukana Blue Jacketsiin siirtynyt Motte kaupattiin seuraavana talvena Vancouver Canucksiin vaihdossa Jussi Jokiseen.

22. helmikuuta 2019:

Blue Jackets: Matt Duchene ja Julius Bergman
Ottawa Senators: Vitali Abramov, Jonathan Davidsson, ehdollinen 1. kierroksen varausvuoro (2019) ja ehdollinen 1. kierroksen varausvuoro (2020)*
*Ehto ei toteutunut.

Suhonen: Kekäläinen panosti kevättalvella 2019 menestykseen hankkimalla Duchenen kärkiketjuihin. Runkosarjan lopulla Duchene ei säväyttänyt, mutta pudotuspeleissä hän oli yksi joukkueen tehokkaimmista pelaajista ja toi Kekäläiselle kaupasta lisäarvoa. Blue Jacketsin tie katkesi konferenssin välierissä, joten Duchene ei pelannut joukkueessa kuin 33 ottelua.

Kahdesta nuoresta pelaajasta ja korkeasta varausvuorosta luopuminen oli kärkipelaajan "vuokraamisesta" perusteltu hinta. Jälkimmäinen ehdollisista varausvuoroista ei lopulta siirtynyt Senatorsille, mutta saamallaan vuorolla Senators varasi Lassi Thomsonin. Davidssonista Senators ei saa merkittävää pelaajaa, mutta Abramov voi nousta aikanaan kokoonpanoon.

Blue Jacketsille ei lopulta jäänyt kaupasta mitään käteen, mutta NHL-joukkueen GM:nä Kekäläisen on yritettävä vahvistaa joukkuetta pudotuspelejä ajatellen. Kekäläistä ei voi tämän kaupan osalta syyttää tekemättömyydestä.

6. lokakuuta 2020:

Blue Jackets: Max Domi ja 3. kierroksen varausvuoro (2020)
Montreal Canadiens: Josh Anderson

Isokoski: Tästä kaupasta on ehkä vielä hieman ennenaikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta se näyttää kuitenkin kääntyvän Canadiensin suuntaan. Kekäläisen harmiksi raamikas Anderson näyttää löytäneen selvästi uuden tason Kanadan puolella ja kiusallisemman tilanteesta tekee vielä se, että Andersonin kaltaiselle pelaajatyypille Blue Jackets vaikutti mitä parhaimmalle joukkueelle, mutta näin ei ollutkaan.

Domi puolestaan ylsi Canadiensissa kertaalleen jopa yli 70 pisteeseen runkosarjassa, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Tämän kauden perusteella Blue Jackets ei näytä olevan Domille sellainen ympäristö, missä hänen vahvuutensa pääsisivät parhaiten esiin.

Patrik Laineen hankinta ei ole tämän kauden osalta mennyt Kekäläiseltä nappiin.

Kuva © Getty Images

23. tammikuuta 2021:

Blue Jackets: Patrik Laine* ja Jack Roslovic
Winnipeg Jets: Pierre-Luc Dubois ja 3. kierroksen varausvuoro (2022)
*Jets pidätti Laineen keskimääräisestä kausiansiosta 26 prosenttia.

Suhonen: Kekäläinen täräytti vuoden alussa kaupan, jossa Blue Jackets sai Ohioon kyllästyneestä Dubois'ta vaihdossa tähtistatuksella pelaavan Laineen. Kauppa on vielä tuore, mutta yleisesti on arvioitu, että Jets vei siinä pidemmän korren. Dubois'lle on pedattu paikka Jetsissä ja hänen pelaamisensa taso on Lainetta korkeampi ja johdonmukaisempi.

Blue Jacketsille Roslovic on ollut mieluisa lisäys, sillä hän on tehnyt 35 ottelussa lähes 30 tehopistettä. John Tortorella on peluuttanut Roslovicia useissa eri ketjuissa, mutta Laine ei ole sopeutunut kokoonpanoon yhtä hyvin. Kekäläisen seuraava haaste onkin tasapainotella tulevaisuuden rakentamisen ja alisuorittavan tähtipelaajan tilanteen vakauttamisen välillä. 

Suomalaisen sopimus päättyy tähän kauteen eikä jatko Blue Jacketsissa ole varma. Dubois täydentää Jetsin kärkiketjuja ja jatkosopimus näyttää Lainetta todennäköisemmältä. Kekäläinen teki kaupan pakkoraossa ja Laineen maalinteko-ominaisuudet ovat houkuttelevat kenelle tahansa GM:lle, mutta tällä hetkellä Laineen vaikea tilanne asettaa kysymysmerkkejä Kekäläisen ylle.

Yhteenveto

Kekäläisen merkittävimmät pelaajasiirrot paljastavat sen, ettei organisaatio ole suomalaisen johdolla onnistunut luomaan pelaajahankinnoillaan jatkuvuutta ja tasavahvuutta. Joukossa on nappisuorituksia, mutta vastapainona lymyävät lunastamattomat lupaukset.

Blue Jacketsia vaivaa pienen markkina-alueen syndrooma. Joukkueen on hankala houkutella riveihinsä supertähtiluokan pelaajia − sitouttaminenkin on onnistunut huonolla menestyksellä. Toisaalta Kekäläisen ja seurajohdon sokeana pisteenä on ollut valmennus, joka ei ole saanut kokoonpanosta johdonmukaisesti kaikkea irti.

Organisaatiolla ei ole yhtä paljon pelimerkkejä kuin NHL:n kärkijoukkueilla, mutta taisteluun ja sitkeyteen perustuva toimintatavallinen perusta vain ylläpitävät seuran asemaa piskuisena, ajoittain isompiaan kiusaavana haastajana. John Tortorellan valmennusfilosofia vain alleviivaa sitä ja tähän filosofiaan Kekäläinen on luottanut lähes kuusi vuotta kahdeksasta GM-vuodestaan.

Pelaajasiirtoja leimaa tarkan suunnitelmallisuuden puute ja haparoiva ote kokoonpanoa rakentaessa. Sergei Bobrovski toimi aiemmin joukkueen maalilla henkireikänä, mutta hyökkäys oli kokonaisuudessaan liian tehoton. Joukkueen alakerran kärkiosaaminen on viime vuodet ollut laadukasta, mutta hyökkäyksen kärkiketjuissa taso ei ole riittänyt eikä tulivoimaa ole tullut alaketjuista tarpeeksi.

Joukkueen rakentamista ovat käytännössä heikentäneet tasavahvuuden ja kärkipelaajien laajuuden puute, vaikka Kekäläisellä on ollut kova yritys vahvistaa joukkuetta. Kokoonpanossa on ollut vuotavia reikiä, joihin Kekäläisen pelaajakaupat eivät ole tuoneet kestävästi ratkaisua.

Tiistaina päättyi kaksi pitkää jääkiekkouraa, kun JYPin Mikko Kalteva ja Ossi Louhivaara pelasivat kumpikin viimeisen ottelunsa ammattilaisena liigakauden runkosarjan päätöskierroksella. 

Kummankin pelaajan lopettaminen oli tiedossa jo hyvissä ajoin ennen JYPin kauden viimeistä ottelua, mutta luonnollisesti pitkän elämänvaiheen päättyminen herätti tuntemuksia.

– Monenlainen kirjo tunteita tuli käytyä läpi päivän aikana. Lisäksi oli varmaan yksi urani vaikeimmista otteluista pelata, henkisellä puolella joutui tekemään todella paljon töitä pitkin ottelua, Louhivaara kertoi.

Myös puolustaja Kalteva oli samoilla linjoilla.

"Pari kertaa joutui nieleskelemään, kun tulin alkulämmittelyihin"

– Paljon on tullut viestejä joka puolelta ja sitä kautta se tunne on tullut enemmän pintaan. Pari kertaa joutui nieleskelemään, kun tulin alkulämmittelyihin, mutta peli kuitenkin vei mukanaan. Nyt on tyhjä mutta kuitenkin tyytyväinen olo.

– Haikeus varmaan tulee aikanaan, mutta onneksi itselläni on suunnitelmat valmiina jo lähitulevaisuudelle, Kalteva summasi viitaten pian alkaviin töihin parveke- ja terassilasituksen myynnin parissa.

Tuskien taival

JYPin synkissä merkeissä sujunut kausi päättyi niin ikään synkästi, kun seura jäi KooKoolle kärsityn kotitappion myötä ensimmäistä kertaa liigahistoriassaan runkosarjan viimeiselle sijalle. 

– Olihan tämä todella raskasta taivaltamista. Välillä mietittiin, pysyykö edes seura pystyssä ja kaikenlaiset vaihtoehdot kävi mielessä ja keskittyminen tekemiseen herpaantui, Kalteva kertasi uransa viimeistä kautta.

Neljän seuraikonin viimeistä ottelua JYPissä juhlistettiin näyttävästi.

Kuva © Vesa Pöppönen

Kaltevan ja Louhivaaran urien päättymisten lisäksi seuran menestysvuosien runkopelaajista Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen pelasivat tiistaina viimeistä kertaa hurrikaaninutussa. Neljän seuraikonin poistuminen osaltaan symboloi JYPin astumista uuteen aikakauteen.

– Nyt JYPille tulee iso uudistuminen ja tavallaan mentiin niin alas, että nyt on hyvä ponnistaa ylös. Seuralle tämä on ison askeleen paikka, että uskottavuus ja menestys palautuisi, Louhivaara arvioi.

– Yhden aikakauden loppu luo paljon uutta ja nyt on tärkeää löytää oikea suunta, Kalteva säesti.

Hersyviä muistoja parkkipaikoilta

Lopulta hymyssä suin kaukalot jättäneiltä pelaajilta löytyi muutama hauska tarina kaukalon ulkopuolelta. Kaltevan parhaiten mieleen jäänyt kommellus tapahtui miehen ensimmäisellä JYP-kaudella kahdeksan vuotta sitten.

– Silloin oli aika usein autoja väärin pysäköitynä ja jollain erätauolla kuulin, että se onkin oma rekkari ja vaimo siis parkkeerannut väärin. Luistellessa sitten näytin katsomoon rattimerkkejä vaimolle, että mene siirtämään se toiseen paikkaan, Kalteva naurahti.

Myös Louhivaaralla oli jaettavanaan mieleen painunut muisto pysäköinnin parista, jossa oman auton käsijarrun laittaminen unohtuminen meinasi maksaa tylyä hintaa.

"näytin katsomoon rattimerkkejä vaimolle, että mene siirtämään se toiseen paikkaan!"

– Kerran tuli marketissa joku kaveri kysymään, että onko sinulla sellainen musta auto? Vastasin, että on ja kaveri jatkoi, että oliko siinä JYPin logo?

– Vastasin, että on ja kaveri vastasi, että se meni juuri äsken tuossa pihalla puuta päin. Siitä sitten äkkiä tyttö kainaloon ja sellaiset 50 metriähän se oli valunut. Onneksi takana ei ollut muita autoja ja jos ei olisi ollut puuta välissä, se olisi valunut keskelle risteystä, Louhivaara muisteli.

Sekä Kalteva että Louhivaara pelasivat yli 700 ottelua Liigan runkosarjassa ja voittivat useita SM-mitaleja. Lisäksi kumpikin pelasi kaksi kautta ammattilaisena ulkomailla, Kalteva Ruotsissa ja Louhivaara Sveitsissä.

Maajoukkueleiriltä Tanskasta tavoitettu Nicklas Jensen valmistautuu parhaillaan touko-kesäkuun vaihteessa Latviassa pelattaviin MM-otteluihin.

– Tämä on ensimmäinen leiriviikko maajoukkueen kanssa. On mahtavaa vihdoin nähdä tuttuja pelaajia. Kokoonnumme vasta nyt ensimmäistä kertaa koko joukkueena tällä kaudella, koska rajoitusten vuoksi leirejä ei ole voinut järjestää. Aika erilaistahan tämä on näissä poikkeusolosuhteissa, kun harjoituspelitkin pelaamme ilmeisesti pelkästään omaa U20-maajoukkuetta vastaan.

Jensen pelaa maajoukkuepaidassa numerolla 17, joka on ollut hänellä käytössä jo juniorivuosista. Jokereissa numerona on 71.

– Valitsin numeron 17 alkujaan Ilja Kovaltšukin mukaan, joka oli lapsuudessa suosikkipelaajani. Kun tulin Jokereihin, minun piti vaihtaa numerot toisinpäin, koska Jari Kurrin paita oli jo nostettu kattoon sillä numerolla, Jensen taustoittaa.

– On muuten ollut aika siistiä päästä pelaamaan Kovaltšukia vastaan, naurahtaa Jensen.

Ailahteleva kausi ja pudotuspelipettymys

Iloisista maajoukkuetunnelmista haastattelussa palattiin vielä muistelemaan Jokereiden kautta, joka päättyi karusti pudotuspelitappioihin jo maaliskuussa. Jokerit hävisi kaikki neljä pudotuspeliotteluaan selvin lukemin Lokomotiv Jaroslavlia vastaan tehden neljään otteluun vain kolme maalia, kun Jaroslavlilta maaleja syntyi yhteensä 13.

– En osaa sanoa, miksi kävi niin kuin kävi. Tappiot ottivat koville. Olin itse tosi pettynyt, samoin koko joukkue. Minusta Jokereiden kausi meni kokonaisuutena ihan hyvin, mutta pudotuspeleissä emme onnistuneet, Jensen tuskailee.

Vaikka ammattiurheilija on tottunut siihen, että aina ei voi voittaa, tappioiden muisteleminen ei tunnu hyvältä. Jensen ei ollut tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Tämä kausi oli vaikea. Omalta osaltani siihen kuului liian paljon ylä- ja alamäkiä ja sellainen tasaisuus puuttui. On vaikea sanoa mitään yhtä syytä, mutta jatkossa tuota tasaisuutta on saatava lisää.

Jensen pelaa tunteella ja sydän palaen, ja toisinaan tiukoissa paikoissa turhautuminen ja ärtymys näkyvät jäältä katsomoihin asti. Jensen selittää sen kuuluvan jääkiekkoilijan työhön, että aidosti välittää siitä, miten pelit sujuvat. Hän väittää, että intohimo jääkiekkoa kohtaan näkyy myös hyvinä tuloksina.

– Sitten jos pelaamisesta katoaisi intohimo, kannattaisi miettiä jotain muita hommia, Jensen sanoo vakavana.

Välinpitämätön suhtautuminen ei ole hänelle vaihtoehto.

– Vihaan häviämistä, Jensen puuskahtaa.

Eteenpäin synkkinä hetkinä on vienyt se, ettei asioiden kanssa tarvitse jäädä yksin.

– Kaikki pelaajat käyvät läpi vaikeita aikoja. Silloin on tosi tärkeää, ettei tarvitse olla yksin. Joukkueessa minulla on 25 kaveria, jotka ovat aina valmiina auttamaan. Jokerit on minulle kuin perhe. Meillä on todella hyvä keskinäinen kemia, ja tuntuu aina hyvältä kokoontua hallille ja tehdä töitä yhdessä. Siksi tämä joukkue on minulle niin tärkeä. Olen ylpeä siitä, että saan olla osa tätä joukkuetta

– Tässä kaudessa oli hyvääkin. Oli tosi hienoa, että runkosarja saatiin kuitenkin pelattua. Ja itse sain olla terveenä eikä mitään isompia loukkaantumisia tullut, Jensen summaa positiivisia puolia.

Jensen ja Grant pitävät välipalaveria

Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Ei tullut jääkiekkoperheen kasvatista jalkapalloilijaa

Tanska ei ole jääkiekon suurmaita, ja läheltä piti, ettei Jensenistäkin tullut jalkapalloilijaa.

– Pelasin jalkapalloa 14-vuotiaaksi, eli aika pitkään jääkiekon rinnalla. Tanskassa kaikki pelaavat jalkapalloa! Oli varmaan hieman onnenkauppaa, että minusta tuli jääkiekkoilija. Jos perheessäni jääkiekko ei olisi ollut niin iso juttu, tai jos olisin syntynyt johonkin toiseen kaupunkiin kuin Herningiin, asiat voisivat olla toisin, Jensen pohdiskelee.

– Taisin vain huomata olevani parempi jääkiekossa kuin jalkapallossa, joten jalkapalloura päättyi siihen, Jensen nauraa.

Pientä kotipaikkakuntaansa Herningiä Jensen kuvailee eräänlaisena Tanskan jääkiekkopääkaupunkina. Jensenin isä Daniel Jensen pelasi aikanaan jääkiekkoa 35-vuotiaaksi ja valmentaa nyt Tanskan pääsarjassa Herning Blue Foxin joukkuetta, jossa pikkuveli Markus Jensen pelaa hyökkääjänä. Jensenin veljekset kävivät katsomassa isänsä otteluita pienestä pitäen, ja kotona televisiosta katsottiin aina vain jääkiekkoa. Luistelemaan pojat vietiin heti kun he vain pysyivät suinkin pystyssä.

– Jääkiekko on ollut meidän perhettämme yhdistävä asia.

Kaikki Jensenin perheen miehet ovat edustaneet maajoukkueissa useammassa ikäluokassa, joten Tanskassa heidän jääkiekkoperheensä tunnetaan hyvin.

Alkujaan Jensen innostui jääkiekosta juuri siksi, että se oli rajua ja vauhdikasta, erilaista kuin muut urheilulajit. Maalien tekeminen saa hänet edelleenkin riemun valtaan. Uran varrelle on osunut varsin näyttäviä maaleja, joita Jensen innostuu muistelemaan. Ensimmäinen NHL-maali lienee muistoista lämpimin, mutta mieleen ovat jäänet myös Latvian maalivahdin yllättänyt yhden käden livautus maajoukkueottelun voittomaalikilpailussa vuodelta 2016 ja vallaton pujottelu koko Sibir Novosibirskin miehistön läpi vuodelta 2018.

Uran uljain kihautus on kuitenkin vielä tulossa, arvelee Jensen pilkettä silmäkulmassa.

Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Ensi kaudelle Jensen lupaa parasta pöytään jokerifaneille

– Meillä on kova joukkue ja minulla on tunne, että ensi kaudella pystymme laittamaan pöytään jotain ihan erityistä. Se on ihan omissa käsissämme, millä tasolla pelaamme, sanoo Jensen päättäväisesti.

– Toivon että ensi kausi alkaa normaaleissa merkeissä, koska haluamme fanit hallille joukkueen tueksi.

Omaan tulevaisuuteensa pelaajana Jensen suhtautuu luottavaisesti, ilman turhan tarkkoja suunnitelmia. Uran varrella 28-vuotias tanskalainen on kerännyt kokemusta Jokereiden KHL-kausien ja lukuisten Tanskan maajoukkue-edustusten lisäksi Atlantin toiselta puolelta niin AHL:stä, OHL:stä kuin NHL:stäkin. Myös Tanskan ja Ruotsin pääsarjoista on kertynyt otteluita. Mitä vielä on saavuttamatta?

– Pelaan kausi kerrallaan, niin kauan kuin kroppa kestää. Tämä on loistoikä pelata, kun tuntee itsensä vielä nuoreksi, vaikka toisaalta on jo aika kokenut pelaaja, Jensen arvioi.

Helsinkiin kotiutunut Jensen kertoo iän tuoneen mukanaan varsin rauhallisia vapaa-ajanviettotapoja.

– Kun kauden aikana reissaa niin paljon, on mukava vain olla kotona ja perheen ja läheisten kanssa. Pelaamme padelia ja tennistä.

– Nyt olemme ulkoilleet tyttöystäväni ja yhteisen koiranpentumme kanssa tosi paljon. Etsimme uusia kivoja paikkoja vesistöjen äärellä. Helsingin seudulla on tosi paljon upeita ulkoilumaastoja, se on yksi suosikkiasioitani täällä.

Jensen on onnellinen jatkosopimuksesta, joka pitää hänet Jokereissa vielä kaksi seuraavaa kautta.

– Taisin rakastua Helsinkiin ensimmäisestä päivästä alkaen!

Hyväntuulinen Jensen vakuuttaa rakastavansa myös Jokereiden joukkuetta ja Jokereiden faneja, joten tanskalaiseen ei jäyhä suomalainen mentaliteetti ole ilmeisesti vielä neljässä jokerivuodessa alkuunkaan tarttunut, ja hyvä näin.

San Jose Sharksin hyökkääjästä Patrick Marleausta tuli ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan NHL-historian eniten runkosarjaotteluita pelannut pelaaja. 1 768. ottelunsa pelaava Marleau jättää ottelutilastossa taakseen Gordie Howen, joka piti ennätystä hallussaan lähes 60 vuoden ajan.

Howe ohitti tilastossa Ted Lindsayn syksyllä 1961 ja hänestä tuli myös tuolloin kaikkien aikojen ensimmäinen tuhannen ottelun rajan rikkonut NHL-pelaaja. Uransa viimeisen NHL-ottelun Howe pelasi 52-vuotiaana keväällä 1980. 

41-vuotias Marleau debytoi NHL:ssä syksyllä 1997 ja on ollut uransa aikana sivussa vain 35 runkosarjaottelusta, mikäli mukaan ei lasketa työsulkujen ja koronapandemian perumia otteluita. Tuhannen ottelun rajan Marleau rikkoi jo yli kymmenen vuotta sitten alkuvuodesta 2011.

Marleau on edustanut lähes koko uransa Sharksia, mutta viime vuosina konkarihyökkääjä käväisi jahtaamassa menestystä myös Toronto Maple Leafsissa ja Pittsburgh Penguinsissa.

Runkosarjassa Marleau on urallaan tehnyt 1 196 tehopistettä. Huimasta ottelumäärästään huolimatta Marleau ei ole voittanut Stanley Cupia, kuten ei myöskään henkilökohtaista palkintoa. Kanadalaisen suurimmat saavutukset ovat vuosien 2010 ja 2014 olympiakullat.

Pudotuspeliotteluita Marleau on uransa aikana pelannut 195, mikä on 22. eniten NHL:n historiassa.

Suomalaishyökkääjä Arttu Ruotsalainen on saanut viime päivinä mahdollisuutensa näyttää osaamistaan NHL:ssä vahvojen AHL-esitysten jälkeen. Myös otteet kirkkaissa valoissa Buffalo Sabresin paidassa ovat lähteneet lupaavasti liikkeelle.

Ruotsalaisen NHL-uran avausosuma syntyi komealla tavalla voitokkaassa Flyers-ottelussa ja Sabres-kannattajat saivat toistamiseen nauttia suomalaishyökkääjän viimeistelystä viime sunnuntain Penguins-kotiottelussa.

– Molemmat maalit tulivat suorasta hyökkäyksestä, johon ketjukaverit tekivät hyvän esityön ja itse tarvitsi vain ampua maalia kohti, Ruotsalainen kertasi ensimmäisiä NHL-maalejaan.

Ruotsalaisen onnistumisista huolimatta viime viikonloppuna varmistui, että jälleen murheellisen kauden pelanneen Sabresin tie tyssää jo kymmenettä kertaa perättäin runkosarjaan.

"tarvitsi vain ampua maalia kohti"

Onnistunut AHL-komennus

Ruotsalainen joutui raivaamaan tiensä NHL-kokoonpanoon farmiseura Rochester Americansin kautta, jossa hän teki 13 ottelussa tehot 5+8. Ensiaskeleet pienen kaukalon peliin AHL:ssä jättivät Ruotsalaiselle positiivisen vaikutelman.

– AHL:stä jäi hyvä fiilis. Meillä on siellä hyvä porukka ja hyviä jätkiä. Hieno juttu myös, että pari suomalaistakin (Ukko-Pekka Luukkonen ja Oskari Laaksonen) oli myös siellä.

Kaukalon puolelta Ruotsalaisella jäi AHL:stä mieleen ennen kaikkea vauhti.

– Täällä peli on niin erilaista kuin Suomessa, varsinkin AHL:ssä. Siellä mennään tuhatta ja sataa koko ajan eikä siellä ole niin paljoa pelitaktiikoita kuin mihin olen Suomessa tottunut, Ruotsalainen arvioi Liigan ja Pohjois-Amerikan pelien eroa.

"Pikkupojan unelma tuli toteen"

Palkinto hyvistä AHL-esityksistä seurasi noin puolitoista viikkoa sitten, kun Ruotsalainen pääsi tekemään NHL-debyyttinsä.

– Hieno fiilis oli kyllä, pikkupojan unelma tuli toteen. Hetki, jonka muistaa aina. Täytyy myöntää, että ensimmäinen peli vähän jännitti, Ruotsalainen muisteli NHL-debyyttinsä tunnelmia.

Ruotsalaiselle lisähaastetta NHL:ssä aiheuttaa hänen melko pieni kokonsa. Onko se kuitenkaan aiheuttanut ongelmia?

– Ei ole ainakaan omasta mielestäni aiheuttanut. Pitää yrittää kääntää se hyödyksi, esimerkiksi olemalla nopeampi ja liukkaampi kuin muut, Ruotsalainen arvioi lopuksi.

Liiga-kauden aikana joukkueet pelaavat yhteensä 424 ottelua. Runkosarjan otteluissa vihellettiin tällä kaudella 3573 rangaistusta. Tilaston eniten rikotuista pelaajista pystyi koostamaan vain katsomalla tallenteilta jokaisen ottelun kaikki rangaistuksen tuottaneet rikkeet. Lopputuloksena on lista joukkueiden ja koko Liigan eniten rikotuista pelaajista. 

Kauden kärkikymmeniköstä julkaistiin artikkeli jo aikaisemmin viikolla: mikäli vain kirkkain kärki kiinnostaa, kyseisen artikkelin löydät täältä. Viime kaudella vastaava tilasto julkaistiin jo helmikuun aikana. 

Rangaistuksien kohdalla kauden ehdottomasti suurin teema oli kypäriin liitetty kokomaski, akvaario. Ne toisaalta vähensivät arpomista korkeiden mailojen kohdalla, mutta vastaavasti pelin intensiteetti laski, mikä näkyi vähentyneiden väkivaltaisuusjäähyjen määrässä. 

HIFK

YV% 22,34, YV-kertoja 197, YV-maalit 44

HIFK:lta jäi runkosarjassa kymmenen ottelua pelaamatta koronaviruksen vuoksi. Osittain sen vuoksi helsinkiläisten lukemat jäävät roppakaupalla koko Liigan korkeimmista, mitä tulee jäähyjen määriin sekä yksilö- että joukkuetasolla. 

Yksilötasolla parhaassa tahdissa oli Anton Lundell, jonka tahti täydellä kaudella olisi johtanut kärkikymmenikköön. Nuori sentteri pystyi kuitenkin pelaamaan alle puolet otteluista erilaisten maajoukkue-edustuksien ja karanteenien vuoksi. 

Helsinkiläisten ylivoima oli Liigassa toiseksi tehokkainta Pelicansin jälkeen. Yksilötasolla tehokkaimpia pelaajia olivat 28 pisteestään peräti 19 ylivoimalla nakutellut Mikko Kousa. 

Kousa lukeutuu joukkueen eniten rikottuihin pelaajiin, mutta puolustaja otti myös HIFK:sta eniten rangaistuksia. 12 hankitun ylivoiman vastapainona oli 17 pikkukakkosta Kousalle itselleen.

Mitä rikottuihin pelaajiin tulee, yhtä lailla oleellista listan nimien kanssa ovat sieltä puuttuvat pelaajat. Kesken kauden pelikuntoon päässyt Henrik Borgström ehti pelaamaan 30 ottelua, mutta häntä rikottiin rangaistuksen arvoisesti vain neljästi. 

HPK

YV% 21,70, YV-kertoja 212, YV-maalit 46

Hämeenlinnan Pallokerhon Jere Innala oli koko Liigan eniten rikottu pelaaja. Kaikkiaan Innalaa kohdeltiin kaltoin 32 kertaa, mikä on viisi rikettä enemmän kuin listalla lähimmillä uhkaajilla, TPS:n Josh Kestnerillä ja Markus Nurmella. 

Innala oli kärkipaikalla myös yksittäisissä otteluissa vihelletyissä rangaistuksissa, kun 30. lokakuuta HIFK:ta vastaan pelatussa ottelussa vuorollaan vuorollaan Miro Väänänen, Joonas Lyytinen, Rony Ahonen ja Anton Lundell kohtelivat hyökkääjää kaltoin. 

Vikkeläliikkeinen hyökkääjä pääsi myös itse nauttimaan työnsä hedelmistä, sillä viimeisteli joukkueestaan eniten maaleja ylivoimalla ja oli Petri Kontiolan ja Elmeri Erosen jälkeen HPK:n tehokkain ylivoimapelaaja. 

Joukkueen sisäisessä tilastossa kakkospaikalle ylsi Tommi Tikka. Tikan kohdalla ero hankittujen ja otettujen rangaistuksien välillä oli kuitenkin pienempi. Siinä missä Innala otti itse vain 16 pikkukakkosta, Tikan saldo oli 22. Listan yllättävimpänä nimenä voi pitää Kristjan Kombea, joka rajallisella vastuulla ehti moneen mukaan. 

Ilves

YV% 22,34, YV-kertoja 197, YV-maalit 44

Ilveksen sisäisen tilaston kärkikaksikko ei yllätä, vaikka Arttu Ruotsalainen ei pelannutkaan kuin vajaan kolmasosan koko runkosarjasta. Ottelumäärään suhteutettuna nykyään Buffalo Sabresissa pelaava Ruotsalainen keikkui koko listan kärjessä. Eemeli Suomi puolestaan mahtui koko Liigan kärkikymmenikköön.

Sen sijaan yllättävämpinä niminä voi pitää listan seuraavia nimiä. Tuomas Salmela ei ole tehnyt itsestään isoa numeroa, mutta tästä näkymättömästä tilastosta torniolaislähtöisen puolustajan arvon ymmärtää. Valtaosa 25-vuotiaan Salmelan aiheuttamista jäähyistä on seurausta rohkeasta kiekollisesta pelaamisesta omalla puolustusalueella. Ennen nimimiehiä listalle mahtuvat vielä Santeri Hatakka sekä Miro Nalli.

Jos vertailee hankittujen ja otettujen rangaistusten suhdetta, negatiivisesti esiin nousee Jarkko Parikan nimi. Maajoukkuerinkiin kuuluva puolustaja on ottanut itse 16 kahden minuutin rangaistusta, kun häntä on rikottu vain kertaalleen.

Ylivoiman pistepörssin kärkinimiksi nousevat samat nimet kuin rikottujen listan kaksi piikkipaikkaa. Suomen 19 tehopistettä riittää hyviin sijoituksii jo koko Liigan mittapuulla, mutta suhteessa ottelumäärään Ruotsalaisen 19 ottelussa keräämät 9+6=15 on vieläkin hurjempi tahti ja kovin lukema Pelicansin Ryan Laschin jälkeen.

Jukurit

YV% 14,57, YV-kertoja 199, YV-maalit 29

Jukurien erikoistilannepelaaminen jätti sekä määrällisesti että laadullisesti rutkasti toivomisen varaa. Jukurit sai Liigan neljänneksi vähiten ylivoimamahdollisuuksia ja onnistumisprosentti oli vaivainen 14,57. Noiden kahden lukeman yhtälönä Jukurit viimeisteli vain 29 maalia ylivoimalla, mikä oli Liigassa vähiten yhdessä SaiPan ja Sportin kanssa.

Heikot lukemat näkyvät myös yksilöiden kohdalla. Ylivoimien pistepörssissä Jukurien paras pelaaja oli 41. sijalle jäänyt Aleksandr Jakovenko, jonka saldo oli kaksi maalia ja yhteensä kaksitoista tehopistettä. Jakovenko oli myös joukkueen ainoa pelaaja, joka pystyi rikkomaan kymmenen pisteen rajapyykin.

Eniten ylivoima-aikaa joukkueelleen hankkineiden pelaajien listalla ei ole varsinaisia yllätyksiä. Ville Leskinen oli koko kauden mitalla ykkösnimi, mutta Henri Nikkasen nousujohteinen kausi näkyi myös tässä tilastossa, sillä valtaosa hänen merkinnöistään tuli kevätkauden puolella. Nikkasella myös otettujen ja hankittujen rangaistusten suhdeluku oli vahvasti positiivinen, sillä sentteri itse istui vain kuusi kaksiminuuttista.

Jos Nikkanen oli listalla positiivisin nimi, samaa ei voi sanoa Santeri Salmelasta, joka miehitti rangaistujen aitiota 19 kertaa, kun pelaajaan itseensä kohdistettiin vain neljä rikettä.

JYP

YV% 15,57, YV-kertoja 212, YV-maalit 33

JYPin kausi oli alusta loppuun tuskaista taivallusta, eikä erikoistilannepelaamisen merkitystä sovi väheksyä kokonaisuudessa. JYPin ylivoima oli Liigan toiseksi huonointa, joten hyöty neljänneksi suurimmasta ylivoimien määrästä jäi käyttämättä.

Jyväskyläläisteen rikotuimman pelaajan tittelistä kilpailivat Jani Tuppurainen sekä Jerry Turkulainen. Molemmat pelasivat JYPissä suuressa roolissa, mutta jäähyjen kohdalla oli selvä ero. Siinä missä Turkulainen pakotti vastustajat rikkomaan nopeilla suunnanmuutoksillaan, Tuppurainen kokeneena konkarina altisti itsensä tilanteisiin, joissa vastustajien rikkeiden todennäköisyys kasvoi suuremmaksi.

Ylivoimalla paras pistemies oli hirmuvireeseen äitynyt Robert Rooba, joka mätti 30 maalistaan kolmetoista ylivoimalla. Rooba ei kunnostautunut rikotuimpien pelaajien joukossa, mutta visiitin rangaistusaitioon virolaishyökkääjä teki 17 kertaa.

Ylivoimapörssissä Rooban lähimmät haastajat olivat juurikin Turkulainen ja Tuppurainen. Tehokkain puolustaja oli Anttoni Honka.

KalPa

YV% 14,29, YV-kertoja 224, YV-maalit 32

KalPan nousua runkosarjan kärkikuusikkoon voi pitää jopa pienoisena yllätyksenä, sillä joukkueen ylivoimapeli yskähteli kauden aikana valtavasti. Koko kauden onnistumisprosentti oli vain 15,57, kun toiseksi huonoimmalla kärkikuusikkoon yltäneellä joukkueella (TPS) vastaava lukema oli 20,35%. Kauden loppu sujui paremmin, mutta tilastollisesti vain joitain prosenttiyksikköjä.

KalPa oli yksi joukkueista, joissa eniten ylivoima-aikaa joukkueelleen raataneet pelaajat eivät päässeet nauttimaan ensimmäisten joukossa työnsä tuloksista ylivoima-ajan muodossa. Juuso Könönen pelasi ylivoimalla rapiat 76 minuuttia, kun kärkimiehet pelasivat lähemmäs 200 minuuttia. Toki Könöseltä jäivät myös parhaat tilaisuudet käyttämättä, sillä 76 minuutin saldo oli vain kaksi osumaa.

Kuopiolaisten tehokkaimpia ylivoimapelaajia olivat samat tehot 3+9 keränneet Balasz Sebok sekä Miikka Pitkänen. Sebok oli myös kuopiolaisten toiseksi rikotuin pelaaja. Varsinaisia yllätyksiä KalPan listalta ei löydy, ellei laske sellaiseksi esimerkiksi Alexander Ruutun kolmen rikkeen määrää.

KooKoo

YV% 18,06, YV-kertoja 216, YV-maalit 39

Jos sijoittuu sekä ylivoiman tehokkuudessa että ylivoimakerroissa sijoille kuusi ja kahdeksan, voi erikoistilannepelaamista luonnehtia keskinkertaiseksi. 

KooKoon terävimpiä syömähampaita olivat tehopelaajat Ahti Oksanen (ylivoimalla 5+13=18) sekä Kyle Platzer (3+14=17) sekä viivalla aivan uuteen kukoistukseen noussut Arttu Pelli (3+9=12). Trio ei kuitenkaan ollut keskeisessä asemassa ylivoimien hankkijoina, sillä kolmikkoa rikottiin yhteensä vain 21 kertaa. 

Yhtä monta kertaa vastustajille jäähyjä aiheutti HIFK:sta siirtynyt Teemu Engberg, joka ei puolestaan päässyt nauttimaan muille tarjoilemistaan hedelmistä. Lähes täyden runkosarjan pelannut nuori hyökkääjä pääsi pelaamaan ylivoimalla vain reilut kuusi minuuttia. 

Kärpät

YV% 16,13, YV-kertoja 186, YV-maalit 30

Kukapa olisi ennen kauden alkua uskonut, että Kärpät tekee vain 30 ylivoimamaalia, kun koko Liigan pienin saldo oli 29. Suurimmat ongelmat eivät olleet itse ylivoimatehokkuudessa, vaan niiden määrässä. Oululaiset pääsivät pelaamaan ylivoimalla 186 kertaa, luku oli sarjan pienin. 

Oululaisten ylivoimaisesti rikotuin pelaaja oli Jari Sailio, mutta hänen kohdallaan kääntöpuolella oli lukuisat yhtäaikaiset jäähyt ja määrä, jonka kokenut ärsyttäjä otti itse rangaistuksia. Jos Sailiota rikottiin kaikkiaan 23 kertaa, hän itse vietti 22 hetkeä pikkukakkosen äärellä. 

Alkukauden Kärpissä pelanneen Jesse Puljujärven keräämä saldo oli kiitettävä, sillä nykyisin Edmonton Oilersissa viilettävä hyökkääjä mahtui oululaisten listan kärkinelikkoon, vaikka pelasi vain 16 ottelua. 

Kärppien tehokkaimmat ylivoimapelaajat olivat Cody Kunyk, Jussi Jokinen sekä Ludwig Byström. 

Lukko

YV% 21,89, YV-kertoja 233, YV-maalit 51

Runkosarjan voittoon kirmannut Lukko oli mallioppilas myös erikoistilannepelaamisessa. Joukkue ei ollut tehokkain viimeistelijä, mutta ylivoimakertoja se keräsi enemmän kuin kukaan muu. 

Ei ole siis suuri yllätys, että raumalaisten riveissä pelasi myös Liigan toiseksi tehokkain ylivoimapelaaja ja tehokkain puolustaja. Daniel Audette tehtaili puolet kauden 50 pisteestään ylivoimalla. Robin Press jäi Audettesta vain kahden pisteen päähän. 

Lukon rikotuimpia pelaajia olivat Sebastian Repo sekä Aleksi Saarela. Repo oli tilastossa edellä, mutta suhteessa ottelumäärään Saarela oli edellä. Jälkimmäistä rikottiin kauden aikana kahdesti myös rangaistuslaukauksen arvoisesti. 

Raumalaisten riveissä tehtiin ennätyksiä myös otettujen jäähyjen osalta, sillä Miska Kukkosen jäähy yhdeksässä peräkkäisessä ottelussa oli kauden pisin putki. Kaikkiaan Kukkonen istui kauden aikana 23 rangaistusta, mikä oli sarjan kolmanneksi eniten. 

Pelicans

YV% 23,14, YV-kertoja 229, YV-maalit 53

Pelicans oli kauden mallioppilas ylivoiman saralla. Ilman 23,14 prosentin varmuudella viimeistellyttä ylivoimaa lahtelaiset tuskin olisivat yltäneet runkosarjassa kärkikuusikkoon.

Ylivoiman priimusmoottorina toimi Ryan Lasch, joka sijoittui Liigan ylivoimapörssin kolmannelle sijalle, vaikka pelasi vain 26 ottelua. Kaikkiaan Lasch teki 37 pisteestään 24 ylivoimalla. Jenkkihyökkääjän lisäksi alkukauden Pelicansissa pelannut Oskari Laaksonen kunnostautui ylivoimalla tehden niiden aikana 75 prosenttia pisteistään.

Tehokkuuden lisäksi Pelicans pääsi pelaamaan myös runsaasti ylivoimaa. Mahdollisuuksia joukkueelle siunaantui 229, mikä oli Lukon ja TPS:n jälkeen kolmanneksi eniten. Ylivoimamaaleja Pelicans teki siis kaikista joukkueista eniten.

Joukkueen eniten rikottuina pelaajina kunnostautuivat myös joukkueen tähtipelaajat. Varsinkin ottelumäärään suhteutettuna Lasch, Hannes Björninen ja Iikka Kangasniemi esiintyivät edukseen. Vastuuseen nähden yllättävinä niminä voi pitää Aleks Haatasen ja Juuso Jämsenin sijoituksia joukkueen sisäisen listauksen kärkikymmenikössä.

SaiPa 

YV% 13,55, YV-kertoja 214, YV-maalit 29

Jos edellä mainittu Pelicans oli lähes kaikilla mittareilla Liigan paras ylivoimajoukkue, SaiPa edustaa toista ääripäätä. Tilaisuuksia joukkue sai kohtalaisesti, mutta tehot jäivät piippuun ja lopputuloksena SaiPa jakoi vähiten ylivoimamaaleja tehneen joukkueen synkkää varjoa yhdessä Sportin ja Jukurien kanssa.

Joukkueen tehokkain oli Tomas Zaborsky 19 pisteellään, mutta slovakkihyökkääjän taustalle jäi ammottava aukko. Kovin odotuksin Lappeenrantaan palannut Jarno Koskiranta pelasi yli 210 minuuttia ylivoimaa, mutta pistesarake karttui vain 12 pisteellä.

Koskirannan kanssa saman verran pisteitä tehtaili yllätysnimi Veikko Loimaranta, joka sai vastuuta puolet konkarisentteriä vähemmän. Loimaranta oli myös Sputnikien rikotuin pelaaja. EVU-kasvatti nousi jo viime kaudella pienestä vastuusta huolimatta joukkueen kärkikymmenikköön ja nyt rohkea kiekollinen pelaaminen ja ahtaisiin rakoihin ajaminen palkittiin listan kärkipaikalla.

Puolustaja Mario Grman sijoittui Liigan puolustajien listalla hyville sijoille, mutta vastapainona hän oli myös pelaaja, jolle vihellettiin kauden aikana eniten kahden minuutin rangaistuksia.

Sport

YV% 15,43, YV-kertoja 188, YV-maalit 29

Sportia ei voi kehua vakaaksi erikoistilannejoukkueeksi, sillä vaasalaisilla oli pudotuspeleihin yltäneistä joukkueista huonoin ylivoimaprosentti. Kun myös ylivoimatilaisuuksia herui Kärppien jälkeen vähiten, yhtälö vähiten ylivoimamaaleja tehneenä joukkueena ei ole yllättävä.

Ylivoiman kärkinimi oli hieman yllättäen Turo Asplund, ennen Jesse Paukkua ja Sebastian Stålbergia. Asplund oli kuitenkin joukkueesta ainoa, joka mahtui ylivoimapörssissä viidenkymmenen parhaan joukkoon.

Paukku ja Stålberg olivat myös vaasalaisten eniten rikotut pelaajat. Kaksikon takana Roope Talaja miehitti kolmatta sijaa, mutta hänen perässään tulee pienemmän profiilin pelaajia, kuten Aaro Vidgren.

Kärkikymmenikköön eivät puolestaan mahtuneet Janne Keräsen tai Mika Partasen kaltaiset nimet. Vaikka kaksikko pelasi vajaan kauden, heidän kohdallaan olisi ollut lupa odottaa myös suurempia lukemia, sillä molemmat ovat kiekollisena vahvoja pelaajia ja tykkäävät haastaa vastustajien puolustajia.

Tappara 

YV% 21,82, YV-kertoja 220, YV-maalit 48

Kauden alussa Tapparallan ylivoima ei herättänyt huomiota, mutta runkosarjan viimeisen kolmanneksen aikana kirvesrinnat olivat kuuminta kastia.

Kristian Kuusela voitti joukkueen sisäisen ylivoimapörssin selvällä marginaalilla. Kaikkiaan Kuusela keräsi 21 pistettä, kun lähimmäksi uhkaajaksi nousseen Anton Levtchin sarake jäi lukemiin 12.

Rikottujen pelaajien kohdalla ylhäisessä yksinäisyydessään oli koko Liigan mittapuullakin kymmenen kärkeen kammennut Kristian Tanus, jota rikottiin kymmenen kertaa enemmän kuin listan toisella ja kolmannella sijalla olleita Patrik Virtaa ja Jiří Smejkalia.

Virran kohdalla jaettua kakkospaikkaa himmentää miehen itsensä ottama rangaistusten määrä. 13 aiheutetun rangaistuksen ohella hyökkääjä ehti itse kuluttaa jäähyaition penkkiä peräti 21 kertaa, mikä oli koko Liigan hyökkääjistä neljänneksi eniten.

TPS 

YV% 20,35, YV-kertoja 231, YV-maalit 47

Kauden aikana eniten ylivoimalla pelannut joukkue oli TPS. Ei siis ole yllättävää, että myös rikotuimpien pelaajien listalla on suuria lukemia.

Koko Liigan kärkikymmenikköön mahtui kolme turkulaispeluria, kun Markus Nurmi, Josh Kestner ja Ruslan Ishakov kiilasivat kaikki listalle. Heidän perässään myös Lauri Pajuniemi rikkoi 20 aiheutetun rangaistuksen rajapyykin.

Kvartetin taustalla määrät eivät olleet enää huomiota herättäviä, mutta nimet sitäkin yllättävämpiä. Topias Haapanen tai Eemil Viro eivät ole sarjan tunnetuimpia pelaajia, mutta sitäkin tärkeämpiä palasia turkulaisryhmässä.

Joukkueen tehokkain ylivoimapelaaja oli Kestner. Jenkkihyökkääjä sijoittui Liigan ylivoimapörssissä viidenneksi. Hänen perässään Juuso Pärssinen nappasi toisen sijan joukkueen sisällä.

Ässät

YV% 20,35, YV-kertoja 231, YV-maalit 47

Ässien ylivoimapeli oli koko kauden mitalla keskinkertaista ja porilaiset tehtailivat yhdeksänneksi eniten ylivoimaaleja, joita syntyi kaikkiaan 37.

Ilman Sebastian Wännströmiä tilasto olisi ollut vieläkin synkempi, sillä maalipörssin voittanut ruotsalaishyökkääjäviimeisteli kaikkiaan 13 osumaa, mikä sekin oli Liigan kärkilukemat.

Wännström osallistui talkoisiin juuri maalien muodossa, sillä hankittujen ylivoimien listauksessa hän ei yltänyt kärkipaikoille viidellä tikillään. Sen sijaan Nicolai Meyer kunnostautui juuri tällä osastolla. Koko sarjan kärkikymmenikköön mahtunut tanskalainen keikkui syyskaudella jopa eniten rikottuna pelaajana, mutta kevätkaudella rikkeitä vihellettiin vähemmän.

Listan kärkiviisikkoon kivunnut Roni Hirvonen keräsi kiitettävän määrän rikkeitä, mutta toisaalta nuori hyökkääjä oli myös koko Liigan eniten kahden minuutin rangaistuksia jäähyaitiossa päivystänyt hyökkääjä.

Kauden 2012–2013 jälkeen kotimainen jääkiekkoliiga suljettiin toistaiseksi viimeistä kertaa. Sarjasta ei voi enää tippua, eikä sinne voi pelaamalla nousta. Tuon jälkeen Liigaan on toki nostettu Mestiksestä Sport, KooKoo ja Jukurit, mutta erilaisten sopeuttamismenettelyjen kautta ja ilman karsintoja. Ainoastaan Blues on pudonnut konkurssiin mentyään.

Alkuviikosta julki tulivat suunnitelmat jalkapallon eurooppalaisten suurseurojen muodostaman Superliigan perustamisesta. Suunnitelmat saivat välittömästi rajua kritiikkiä ja suoranaisen täystyrmäyksen eri tahoilta: faneilta, muilta seuroilta, jopa joukkueiden pelaajilta ja valmentajilta. Avasipa Britannian pääministeri Boris Johnsonkin sanaisen arkkunsa.

Myös Suomen suljettua kiekkoliigaa on kritisoitu vuosien aikana, mutta varsinkin alku-uhman jälkeen melko näennäisesti. Kritiikki on kuitenkin perustunut käytännössä sanasta sanaan samoihin perusteluihin kuin jalkapallon mahtiliigan kohdalla.

Kritiikkiä sai se, että liigan on ollut tarkoitus olla suljettu eli siinä pelaisivat käytännössä samat suurseurat kaudesta toiseen, raportoi YLE uutisessaan aiheesta.

Niin, myös Liigassa pelaavat kaudesta toiseen samat seurat. Liigasta ei voi tippua, eikä sinne voi nousta. Tämä on johtanut siihen, että kauden loppua kohden yhä useampi joukkue pelaa merkityksettömiä pelejä, myy parhaat pelaajansa, eikä pärjää tiukassa kilpailussa katsojien rajallisesta vapaa-ajasta.

– Se ei ole urheilua, kun vaivalla ja palkinnolla ei ole suhdetta toisiinsa. Se ei ole urheilua, jos menestys on jo taattu. Se ei ole urheilua, jos tappiolla ei ole mitään väliä, kommentoi Pep Guardiola, Superliigasta juuri vetäytyneen Manchester Cityn manageri.

Uuden liigan on perusteltu tuhoavan pienempien seurojen mahdollisuudet menestykseen ja unelmiin, esimerkiksi paikoista rahakkailla eurokentillä. Käytännössä se toimisi niin, että rikkaat seurat rikastuisivat entisestään ja pienemmät jäisivät yhä suuremman kuilun taakse.

Valtava kritiikki sai jalkapallon tapauksessa seurat reagoimaan nopeasti, ja nyt koko suunnitelma onkin kaatumassa heti alkuunsa omaan mahdottomuuteensa. Miksi sama ei toimi jääkiekossa?

Huolestuttavinta on, että Guardiolan sanat ovat osoittautuneet täydeksi todeksi. Liigakiekkoilun kiinnostavuus laskee jatkuvasti, eikä pelkästään koronan taakse voida mennä. Tunne on poissa.

Kilpaurheilun päällimmäisen tarkoituksen pitäisi olla voittaminen, eikä työpaikkojen ja liiketoiminnan turvaaminen. Jälkimmäinenkään ei tällä menolla onnistu muutaman vuoden kuluessa enää edes suljetussa liigassa.

Kun kannattajat, pelaajat ja muut tahot uhkasivat äänestää jaloillaan, ja lisäksi UEFA ja kansalliset liigat sulkea seurat sarjoista, oli jalkapallon puolella ryhdyttävä nopeisiin toimenpiteisiin.

Tällä kaudella keskustelu suljetun liigan tulevaisuudesta on ilahduttavasti elpynyt jälleen, mutta teot uupuvat yhä. Minkälainen barrikadeille nousu vaadittaisi suomalaiselta kiekkoväeltä, jotta muutoksia tapahtuisi? Vai onko jääkiekon merkitys yksinkertaisesti jo rapautunut niin paljon, ettei kukaan enää välitä tarpeeksi?

Liiga ja sen osakkeenomistat, eli seurat ovat olleet jo pitkään niin isossa valta-asemassa lajin sisällä, että sille on saatettu jo sokeutua ja mukavoitua. Samalla on unohtunut, että valta tuo mukanaan myös vastuuta koko lajin elivoimaisuudesta Suomessa. Oman pankkitilin saldon priorisointi voi olla lyhyellä tähtäimellä toimivaa, mutta isommassa kuvassa siitä kärsivät kaikki, niin laji kuin liigaseuratkin.

Naisleijonia ei nähdä tänäkään keväänä MM-kisoissa. Ihan vain siksi, että IIHF ei ollut ajatellut sitä faktaa, että paikalliset hallitukset saattavat rajoitustoiminnoillaan estää joukkueiden saapumisen maahan ja aiheuttaa kisojen perumisen.

Suomen ja muiden eurooppalaisten joukkueiden matkalaukut olivat jo pakattuina odottamassa lähtöä. Uutisen jälkeen täyden matkalaukun tuijottaminen tuntuu entistäkin pahemmalta, sehän täytyy nyt purkaa.

Joukkueiden matkustuspäivät ovat aivan varmasti olleet tiedossa myös Kanadan päässä jo hieman pidempään. Mikä saa Nova Scotian provinssin hallituksen tekemään päätöksen päivää ennen kuin joukkueiden on tarkoitus saapua maahan?

Hallitus teki päätöksen vedoten koronavirukseen liittyviin turvallisuusriskeihin. Alueella uusia tartuntoja on kirjattu 20. huhtikuuta vain yhdeksän. Toki jokainen hallitus tarkastelee koronaviruksen kehittymistä omalla alueellaan ja tekee päätökset sen mukaisesti. En usko, että tilanne on ollut yhtään sen huonompi tai parempi pari viikkoa aiemmin.

Edes Nova Scotian koventuneet koronarajoitukset eivät saa minua ymmälleni enempää kuin IIHF:n toiminta. Näin ison organisaation olisi pitänyt oppia tekemään vuodessa varasuunnitelma. Miten ei osattu varautua siihen, että kisapaikkakunta saattaa tilanteen vaatiessa pystyttää muurit?

U20-kisat saatiin järjestettyä kuplassa onnistuneesti, mutta naisten kisojen suunnittelu meni niin pieleen, että turnaus jouduttiin perumaan. Kaiken varalta olisi voinut suunnitella kisoille korvaavan paikan. Logistisesti ei välttämättä helpoin tapaus, mutta ei se silti olisi ollut mahdotonta. Kunhan vain varasuunnitelma olisi tehty valmiiksi.

IIHF ilmaisi kyllä etsivänsä uutta ajankohtaa kisoille, tarkoituksena olisi kai järjestää kesäkisat. Kaikki liikkuu kuitenkin veitsen terällä. Mitään ei ole vielä tiedossa ja vaikka uusi aika ja paikka löytyisi, miten varmistetaan, että kisat oikeasti toteutuvat?

Pelaajille tämä käy henkisesti jo hyvin raskaaksi. Ensiksi kisat näyttävät toteutuvan, eikä ole viitteitä siitä, että peruminen olisi edes kovin todennäköistä. Sitten lähtöä edeltävänä päivänä pommi räjähtää. Uudesta ajankohdasta ei ole tietoa.

Yritä siinä sitten henkisesti kasata ensin itsesi ja sen jälkeen aloittaa valmistautuminen uudestaan MM-kisoihin, jotka järjestetään tai sitten ei.

Toivon todella, että IIHF ottaa tästä kopin ja tekee valmiiksi varasuunnitelman esimerkiksi miesten kisoihin. Naisleijonien osalta se juna meni jo, mutta ainakin naisten kisat toimivat eräänlaisena esimerkkinä siitä, kuinka nopeasti homma voi mennä reisille, jos hommat jätetään puolitiehen.

Kisojen valmisteluun on käytetty lukuisia työtunteja niin järjestäjien kuin pelaajienkin puolesta. Kaikki kisoihin pistetty energia, raha ja ennen kaikkea tunne saatiin vetää viemäristä alas. Pelaajat ovat suunnitelleet elämänsä karanteenien ja kisojen ympärille, vaikka suurin osa ei tee tätä edes ammatikseen. Jokainen pelaaja oli kuitenkin valmis epämukaviin olosuhteisiin, sillä kaikki tekevät tätä sydämellään. 

Vaikka seurat eivät ole virallisesti näitä liikkeitä vahvistaneet, on käytännössä selvää, että HIFK siirtyy ensi kaudella pelaajaikoni Ville Peltosen komentoon, samalla kun TPS:n penkin taakse tulee KooKoossa loistotyötä tehnyt Jussi Ahokas. Samalla Jarno Pikkarainen ja Raimo Helminen ovat jääneet ilman työpaikkaa valmentajaruletissa.

Päätös korvata hänet oli tehty jo hyvän aikaa ennen kuin Pikkaraisella oli mahdollisuus viedä edes yksi kokonainen kausi maaliin asti.

Pikkarainen aloitti HIFK:n päävalmentajana tammikuussa 2019 ja valmensi joukkueen välieriin, vaikka joutuikin lähtemään puolivälierään vieraskaukalosta. Ensimmäinen kokonainen kausi päättyi ennenaikaisesti HIFK:n keikkuessa kuudentena sarjassa. Päätös korvata hänet oli tehty jo hyvän aikaa ennen kuin Pikkaraisella oli mahdollisuus viedä edes yksi kokonainen kausi maaliin asti.

Tällä kaudella HIFK esittikin parasta runkosarjapeliään viiteen vuoteen. Vaikka koronavirus iskikin kaikista liigajoukkueista pahimmin juuri helsinkiläisiin, toipuminen oli sen verran hyvää, että Kärpät kaatui välierissä suoraan kolmessa pelissä.

Helminen puolestaan tuli TPS:ään vuoden sopimuksella, mikä antoi omalla tavallaan jo merkkejä siitä, että vuoden päähän haetaan kovempaa nimeä, ja valmennusmeriittien perusteella Ahokasta voi sellaisena pitää. Yksi Suomen kaikkien aikojen kiekkoilijoista onkin iskenyt valmennusuransa toistaiseksi kovimmat näytöt tiskiin tällä kaudella, kun TPS sijoittui runkosarjan kolmanneksi.

Pudotuspeleissä turkulaisjoukkue pelasi tiukan sarjan Pelicansia vastaan, mutta lopulta henkinen kantti oli TPS:llä kovempi, ja näin viiden ottelun väännön jälkeen Helmisen johtama TPS eteni välieriin HIFK:ta vastaan.

Kun valmentajasopimuksia tehdään ajoissa, niin Pikkaraisen ja Helmisen näytöt tulivat auttamatta liian myöhään. Suomessa kulttuuriin ei kuulu alkuunkaan se, että voitaisiin tehdä päätöksiä jatkosta kauden jälkeen. Se on tällä kertaa näkynyt siinä, että Pikkarainen ja Helminen ovat jäämässä työttömiksi tämän kauden jälkeen, vaikka toinen heistä onkin luotsannut joukkueensa SM-finaaliin.

Se, miten paikkoja avautuu ulkomailta onkin sitten toinen asia. Näihin Pikkaraisella tai Helmisellä on mahdollista tarttua. Toinen vaihtoehto onkin sitten odottaa, missä liigajoukkueessa on kriisi ensi syksynä. Mikäli mietitään valmentajan vaihtoa, Pikkaraisen ja Helmisen pitäisi olla kärkipäässä, kun korvaavia valmentajaehdokkaita mietitään.

Mestis-kauden alku oli Hermekselle haasteellinen. Joukkue pääsi rimaa hipoen pudotuspeleihin, ja villi kortti -kierros Tutoa vastaan oli vaikea. Nyt joukkue kuitenkin on selvittänyt tiensä finaaliin. Hermes on kirjoittanut tälle keväälle huiman kasvutarinan.

– Taustalla on pitkiä asioita. Meillä oli nuori joukkue, ja kauden alku ei ollut paras mahdollinen, päävalmentaja Jere Härkälä muistelee.

– Vasta marraskuussa kahden ja puolen viikon tauon jälkeen alkoi tulla voittoja ja peli kulkemaan. Pelitahti oli tiivis, tuli lomautuksia ja pelaajia vaihtui kauden aikana paljon, mutta saatiin myös uusia vahvistuksia, joiden avulla päästiin eteenpäin.

Syksyn vahvistuksiin kuuluvat muun muassa maalivahti Joel Blomqvist sekä sentteri Arttu Lausniemi.

TUTO-sarja päättyi Zdeněk Sedlák ikimuistoiseen jatkoaikamaaliin. Osuma vei altavastaaja Hermeksen puolivälieriin.

Kuva © Timo Savela

- Pudotuspelien alkaessa oli selvitty vaikeuksista, ja joukkue oli jo kasvanut yhteen. Tuto-sarja alkoi vaikeasti, mutta sen aikana joukkue sai lisää itseluottamusta. Samalla myös peli parani koko ajan.

"Kolmas Tuto-peli oli käännekohta"

Mestiskauden rikkoi pitkä sarjakatko vuodenvaihteessa, minkä lisäksi kokkolalaiset joutuivat jo marraskuussa kahden ja puolen viikon mittaiseen karanteeniin.

– Silloin ei voitu harjoitella lainkaan. Meillä oli 60-70 harjoitusta vähemmän normaaliin kauteen verrattuna.

– Me harjoiteltiin käytännössä peleissä ja videoilta. Tehtiin havaintoja ja keskityttiin juuri oikeisiin asioihin.

Hermes osoitti sekä pelillisen että henkisen voimansa kampeamalla Tutoa vastaan villi kortti -kierroksen kolmannessa ottelussa 3–0-tappioasemasta 3–4-jatkoaikavoittoon. Puolivälieräsarjassa kukistui Kiekko-Espoo – tällä kertaa kahdella perättäisellä jatkoerävoitolla.

– Se kolmas Tuto-peli oli käännekohta. Se toi uskoa ja luottamusta siihen, että meillä on mahdollisuus mennä pitkälle. Kiekko-Espoo -ottelut olivat vielä suurempi sysäys. Päästiin pelin päälle, ja pelin laatu oli parantunut. Pienet marginaalit kääntyi meidän puolelle.

Vaikeuksien voittaminen on ollut Hermeksen huikean kevään tärkein henkinen voimavara. Henkistä vahvuutta joukkue on osoittanut vauhtiin päästyään: välierissä Joensuun Kiekko-pojat kaatui espoolaisten tavoin suoraan kahdella voitolla, finaalisarjassa ennakkosuosikki Ketterä on joutunut paljon ennakkoarvioita tiukemmalle. Mestaruus ratkeaa torstaina viidennessä finaalissa Imatralla.

– Finaalisarjaan on lähdetty sillä ajatuksella, että vaikeudet on selätetty, ja nyt on aika nauttia. Meille pelkästään pudotuspeleihin pääsy oli suuri saavutus, kun se oli ollut niin pienestä kiinni.

– Haasteet ja vastoinkäymiset on voitettu, tappioista ja voitoista on opittu ja niistä on ammennettu joukkueen yhteishenki ja voima tähän sarjaan, Jere Härkälä summaa.