Normaalisti jääkiekkokauden alussa on kysytty, kuka voittaa pokaalin kauden päätteeksi.

Tällä kaudella kysytään, saadaanko kautta ylipäätään pelattua.

Maajoukkueturnauksista useita on peruttu tai julistettu pelattavan tyhjille katsomoille. NHL sai vasta äsken viime kauden Stanley Cupin jaettua, eikä seuraavan kauden ajankohdasta ole tietoa. Koti-Suomessa liigajoukkueiden keskinäinen paremmuus on valmistauduttu ratkaisemaan pistekeskiarvolla siltä varalta, että kausi joudutaan jälleen keskeyttämään.

Jos kausi epäonnistuu, kärsijöinä ovat kaikki: seurat, pelaajat, harrastelijat, toimittajat, kaupalliset sidosryhmät sekä kannattajat.

Mutta entä sitten? Kyse on jääkiekosta, pelkästä urheilusta. Ei elämästä eikä kuolemasta.

On päivänselvää, että jääkiekon suurin arvo on viihteellinen. Ja siksi sitä on helppo väheksyä. Nyt, kun lätkää pelataan lohkottujen katsomoiden edessä, karanteeni- ja konkurssipelkojen varjossa, näemme ehkä selkeämmin, kuinka suuri tuo arvo, viihteellinenkin, lopulta on.

Jääkiekkoa kokoonnutaan katsomaan ja siitä nauttimaan, heittäytymään yhteisten tunteiden vietäväksi. Urheilu on nykymaailman harvoja aiheita, joiden parissa alkukantaisetkin tunteet on sallittu.

Kymmenen ihmistä rymistelee kypärät päässä kaukalossa – hyvä, kiva juttu, mikäs siinä. Mutta tuhannet ihmiset katsomossa tai kotisohvilla, viettämässä iltaa yhdessä, solmimassa ja syventämässä ystävyys- ja perhesuhteitaan – se on mittaamattoman arvokasta.

Alkava kausi tulee korostamaan jääkiekon arkista merkitystä: Tärkeintä ei ole, kuka voittaa.

Tärkeintä on, että pelataan.

Tämä on ensimmäinen Jatkoajan puheenaiheiden kuukausikooste. Tervetuloa nauttimaan parhaista jutuistamme.

Dominik Hrachovina oli tärkeä palanen Tapparan mestaruusjoukkuetta ennen lähtöään ulkomaille. Kahden kauden aikana hän edusti KHL:n Barys Astanaa (nyk. Barys Nur-Sultan), Sveitsin pääsarjan Ambri-Piottaa ja Tšekin liigan Libereciä.

Tšekkiläinen, mutta nykyisin sujuvasti suomeksi ja jopa tampereen murteella operoiva maalivahti on tyytyväinen paluustaan Tapparaan.

− Mukava olla täällä! Joukkueessa on muutamia tuttuja jätkiä, mutta ovathan asiat kahdessa vuodessa hieman muuttuneet. Joka tapauksessa jokainen kausi tuo omat haasteensa, Hrachovina virkkoo.

Tappara on pelannut harjoituskaudella pääasiassa Pitsiturnauksessa sekä kolmella kolmea vastaan miteltävässä Super Seriesissä. Kuluneista mittelöistä Hrachovinalla on selvä näkemys.

Hrachovina odottaa oikeita jääkiekkopelejä.

Kuva © Samuli Huikuri

− Ne ovat olleet katsojille ja varmasti myös taitaville pelaajille mukava kokemus, mutta mielestäni emme ole vielä pelanneet kunnon jääkiekkoa. Kolmella kolmea vastaan tuli paljon tilanteita ja se olisi voinut mennä omalta osaltani paremmin, mutta toisaalta myös huonommin.

Vuodet ulkomailla ja rohkeat ulostulot

Tšekki pelasi kaksi rikkonaista kautta ulkomailla. KHL:ssä pestin sotkivat loukkaantumiset, jonka jälkeen oli vuorossa pätkäsopimus Sveitsiin. Vasta kotimaansa sarjassa Hrachovina tunsi päässeensä elementtiinsä.

− KHL:ssä minä eikä seura oltu tyytyväisiä loukkaantumisiini. Teiden erkaannuttua menin Sveitsiin, jossa ei tullut juurikaan peliaikaa eikä voittoja. Liberecissä oli mukavaa, kun sain pelata paljon ja pääsin kotiin pitkästä aikaa. Moni asia olisi voinut mennä ulkomailla myös toisin.

Hrachovina on vuoden 2020 aikana ilmaissut mielipiteensä sosiaalisessa mediassa moniin yhteiskunnallisiin asioihin. Hän on ottanut kantaa koronaviruspandemiaan Plandemic-teemalla viitaten salaliittoteorioihin viruksen takana, sekä maailmanpolitiikkaan muun muassa positiivissävytteisellä julkaisulla Unkarin oikeistolaispääministeri Viktor Orbánia kohtaan.

Myös Tuukka Raskin laajalti huomiota herättäneeseen hattuvalintaan Hrachovinalla oli mielipide "boss" eli "päällikkö"-huudahduksen kera.

− Ihmisilllä on kaikenlaisia mielipiteitä. Jotkut asiat maailmassa ovat väärin ja jotkut oikein, mutta minulla on mielipiteeni ja näkökulmani. Jos tässä maailmassa lausuu tietynlaisen mielipiteen tietystä asiasta, saa automaattisesti aika rajua vastarintaa.

Vaikka Hrachovinalla on monia valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä, hän toteaa keskustelevansa asioista mielellään. Sanoipa hän aikoinaan Jatkoajan haastattelussa haluavansa olla poliitikko, ellei pelaisi jääkiekkoa.

− En halua miellyttämisen takia jättää asioita sanomatta. Minulle ei ole väliä, mitä muut ihmiset ovat mieltä asioista. Jos emme ole jonkun kanssa samaa mieltä, niin ei siinä mitään.

− Vaikka maailma menisi suuntaan, johon en halua sen menevän, ei se silti tarkoita eri mieltä olevien ihmisten olevan tyhmiä. Myöskään eri näkökulmat eivät tee ihmisistä toisiaan huonompia, Hrachovina painottaa.

Liiga pitäisi saada alkamaan

Itsekin KHL:ää pelanneella Hrachovinalla ei ollut vahvaa mielipidettä Jokerien tuoreeseen päätökseen jättää menemättä runkosarjan avausotteluun Valko-Venäjälle vahvan kuohunnan keskelle.

− Valko-Venäjällä tilanne on mikä on. Se on pelaajien oma valinta mennä tai olla menemättä. En tiedä asiasta yhtään mitään, niin minun on vaikea ottaa siihen mitään kantaa. Ei pidä lähteä laukomaan mitään, jos ei ole itsellä tietoa asiasta, Hrachovina päättelee.

Maalivahti odottaa innolla Liigan runkosarjan alkua. Hänellä olikin viesti suomalaisille päättäjille.

− Mielestäni teatteri on mennyt hieman liian pitkälle. Toivottavasti päättäjät tekevät sellaisia päätöksiä, että kausi voitaisiin aloittaa. Tietysti meidän on muistettava suojella vanhuksia ja niitä, keillä on sairauksia. Terveiden pitäisi silti voida pystyä elämään normaalisti.

− Toivon, että saamme ihmiset katsomoihin ja aivan varmasti kaikki pelaajat odottavat innolla kauden alkua.

Syyskuun alussa Jääkiekkoliiton siirtolistalta löytyi yllätysnimi – kahdeksan kauden ajan HIFK:n vakiokasvoihin lukeutunut Thomas Nykopp on kesän aikana siirtynyt kolmosdivisioonan Karhu-Kissoihin. Se tarkoittaa miehen ammattilaisuran päättymistä.

Urheilijan tie huipulle on pitkä, raskas ja uhrauksia täynnä. Mutta kun joku haluaa lopettaa peliuransa ennen kolmekymppisiään, herää kysymyksiä. Miksi tehdä järjetön määrä töitä, lapsesta saakka, ja sitten jättää homma ikään kuin kesken?

Joku voisi pitää sitä hukattuna potentiaalina. Joku toinen voisi ottaa sen jopa henkilökohtaisesti, ajatella, että sinähän sait mahdollisuuden ja pärjäsit: miksi ihmeessä luovutit?

Lopulta valinta on yksin pelaajan. Suomessa ja NHL:ssä puolustanut Lee Sweatt lopetti uransa varhain, koska hän halusi rahoitusneuvojaksi; Siim Liivik taas aikoo aloittaa uuden aluevaltauksen radiossa ja televisiossa. Nyt entinen IFK-hyökkääjä Nykopp kertoo omat syynsä jättää huippukiekkoilu taakseen vain 27-vuotiaana.

"Kaikki ne on mennyt"

Thomas Nykoppin koko ammattilaisuraa värittivät loukkaantumiset, ja kuntoutusjaksot olivat miehen mukaan todella kuluttuvia.

Loukkaantumisesta toipuvan pelaajan päivä alkaa yleensä vasta, kun se muilta jo loppuu. Tulet yksin hallille, vaihdat urheiluvarusteet päälle ja käyt fysioterapeutin kanssa hajalla olevat paikat läpi samaan aikaan, kun toiset istuvat palaverissa ja yrittävät saada otetta tulevan vastustajan pelitavasta.

Sitten laitat pukuhuoneessa varusteet niskaan – yksin – ja jäälle mennessäsi kaikki muut apuvalmentajaa, yhtä maalivahtia ja paria A-junioria lukuun ottamatta tulevat kopin ovella vastaan.

Jäällä haetaan ensin vähän tuntumaa, mutta pian kiekot kerätään B-pisteelle ja aletaan hommiin. Tarkoitus on vähitellen nostaa kierroksia, sillä jossain kaukana tulevaisuudessa siintää seuraava ottelu, vaikka juuri nyt tuntuisi siltä, että päivät jumittavat paikallaan.

Valmentaja heittää kiekon kulmaan, luistelet perään ja heität pelivälineen (tai harjoitusvälineen) lasin kautta viivassa odottavalle pakille. Sen jälkeen maskiin täytyy ehtiä ja päästä ennen kuin lyöntilaukaus lähtee. Vedon jälkeen lyhyt kamppailu irtokiekosta ja takaisin lähtöpisteeseen.

Muutaman sekunnin tauko, sama uudestaan.

Tarkoitus ei tietenkään ole toistaa Miracle on Ice -elokuvan viivaluistelukohtausta, mutta siltä se välillä tuntuu. Tempo on kova ja oman keskenkuntoisuuden huomaa.

Se on kuitenkin vain jääkiekkoa, sekin. Runkosarjan pelitunnit vaativat yli tuhat tuntia oheistoimintaa, noin suurin piirtein. Ja kun ei pelaa, suhdeluku vain kasvaa.

Tekikö joskus noilla hetkillä mieli luovuttaa, Thomas Nykopp?

– Ei tullut sellaista fiilistä koskaan. Ei loukkaantumiset sinänsä haitanneet, pelityyli on aina ollut sellainen, että todennäköisyys kolhuille on ollut suuri. Siinä on aika hyvin seuranneet toisiaan toimintatavat ja seuraukset. Mutta kun tässä miettii päästä varpaisiin, niin kaikki ne on mennyt. Sormikin on ihan ässän muotoinen.

Nykopp esittelee keskisormeaan.

– Sakicin lapa.

Taustajoukkojen tuki on aina ollut Nykoppille tärkeää.

Kuva © Jarno Hietanen

Välillä ympäriltä puuttui inhimillisyys

Parhaalla liigakaudella 2014–2015 Nykoppille kertyi pelattuja runkosarjaotteluita 52, muina kausina pelimäärät jäivät tästä selvästi. Kaudella 2018–2019 Nykopp puki IFK:n paidan päälle vain 19 runkosarjaotteluun.

– Yksin oleminen siinä harmittaa eniten. Sen ydinryhmän ulkopuolelle jääminen, eristäytyminen muista. Siinä saattaa olla kahdeksan viikkoa yksin, tai jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole välttämättä ole jengissä ihan sun paras kaveri. Onhan se rankkaa, Nykopp pohtii.

Koko pitkän keskustelun ajan Nykopp puhuu hyvin rauhallisesti ja korostaa useaan otteeseen olevansa "todella vanhanaikainen". Hänen mukaansa se tarkoittaa sitä, että keskustellessa toista katsotaan silmiin, sisään mennessä hattu otetaan päästä ja kaikkia uusia tuttavuuksia tervehditään asianmukaisesti.

Hän kutsuu itseään sosiaaliseksi introvertiksi ja kertoo viettäneensä aikaa pukukopin ulkopuolella "kaikkien kahdeksan kauden aikana ehkä kolmen jengikaverin kanssa, ei kauhean hyvä osumisprosentti".

Hän sanoo myös, ettei ole koskaan ole pitänyt itseään "lätkäjätkänä". Pelatessaan Nykopp ei usein tiennyt, ketä vastaan seuraava ottelu oli tai missä kohtaa sarjataulukkoa oma joukkue mahtoi olla.

Päältä päin sitä on vaikea uskoa, sillä nimenomaan lätkäjätkältä Thomas Nykopp näyttää: käsivarret ovat täynnä tatuointeja, alarivistöstä puuttuu useita hampaita ja olemus on muutenkin vankka ja itsevarma. Mutta kun aletaan puhua koppikulttuurista, Nykopp vakavoituu ja kertoo kokevansa, että sillä puolella on vielä paljon kehitettävää.

– Kyllä sieltä välillä inhimillisyys puuttuu. Se on raju, karu, macho ympäristö vieläkin. Siinä mielessä se on muuttunut, että nykyään annetaan ulospäin ymmärtää, että asioita tehdään. Ja tehdäänkin, on näitä henkisiä valmentajia ja muuta, ja kerrotaan mediassa sitä ja tätä. Mutta se on vähän sellaista ongelmien ulkoistamista.

– Se on totta kai vaan mun mielipide, mutta enemmän olisi toivonut, että käytäisiin oikeasti kopissa juttuja läpi kundien kesken. Nythän se on niin, että lyödään käyntikortti käteen ja sanotaan, että käy tämän tyypin kanssa juttelemassa. Ei se apu tunnu silloin hirveän vilpittömältä, Nykopp toteaa.

Kilpailuetu junnuista, kasvu ulkomailla

Thomas Nykopp aloitti kiekkouransa neljävuotiaana Karhu-Kissoissa. D-ikäisenä hän vaihtoi Jokereihin, mutta muistelee, ettei siirto ollut missään nimessä helppo. Viimeinen ottelu viininpunaisissa oli tunteikas tapahtuma – kopissa väännettiin itkua, kun tiedettiin, että osa porukasta oli lähdössä kauden päätyttyä muualle.

B-juniorina Nykopp muutti Yhdysvaltoihin ja kertoo lähtönsä syyksi "täydellisen kyllästymisen Suomeen, aina niihin samoihin Pirkkoloihin ja Paloheiniin".

Perillä Ohiossa kulttuurishokki oli melkoinen, kun Nykopp päätyi kiekkoilun lisäksi konservatiiviseen katoliseen kouluun. Pukua ja kravattia oli pakko käyttää, aamuisin kunnioitettiin lippua ja lähes kaikkien tuntien aluksi rukoiltiin. Sanomista saattoi tulla milloin silmien kohdistamisesta väärään suuntaan, milloin eläytymisestä virsien laulamiseen liian tunteikkaasti.

– Mutta ne jenkkivuodet teki musta aikuisen. Ei pyykätty tai kokattu enää puolesta. Eri puolilta Amerikkaa tuli sinne junnuja, ja sen tajusi vasta jälkeenpäin, että se oli valtava kulttuuripläjäys. Huippuvuosia, erityisesti se eläminen siinä. Oppi aikuiseksi, mitä arjessa pitää tehdä. Ne vuodet on paljon vaikuttaneet siihen, millainen olen tänään. Ainoastaan se jäi harmittamaan, etten ikinä jatkanut siellä yliopistoon, kun tilaisuus oli aika lähellä.

Suomeen palattuaan Nykopp liittyi IFK:n A-junioreihin. Kutsu yläkertaan tuli varsin pian. IFK:ssa Nykoppista pidettiin heti alusta lähtien, ja tunne oli molemminpuolinen. Hän oli ihastunut seuraan jo lapsena.

Ensimmäisellä IFK-kaudella otteluita kertyi lopulta A-junnuissa, Mestiksessä, U20-maajoukkueessa sekä liigajoukkueessa.

Ennen Liigassa pelaamista pisteitä oli kaikissa ikäluokissa syntynyt vakuuttavalla tahdilla. Mutta IFK:ssa jotain tapahtui – Nykopp löysi itsensä uudelta pelipaikalta sentterin tontilta, samalla hän muutti pelityyliään rouheampaan suuntaan. Siltä se ainakin ulospäin näytti. Mieleen tulee Jarkko Ruutu, joka on kertonut viimeisten junnuvuosien aikana tiedostaneensa, ettei vastuuta tulosyksiköissä olisi enää aikuisten sarjoissa luvassa.

Nykopp itse ei koe vertausta Ruutuun mielekkäänä.

– En ikinä ajatellut, että mun pitäisi muuttua tai ajatella jotenkin toisin. Mun pelitapa ei muuttunut millään tapaa, se karvalakkimalli vaan toimi junnuissa. C:ssä riitti se, että pisti kaasun pohjaan ja tuli laidasta sisään ja teki maalin. Jossain vaiheessa vaan se kapasiteetti loppu. Mutta olen itse nähnyt jääkiekon aina niin kuin olen sen nähnyt, ja olen ollut sama tuote koko ajan.

Nykopp jakaa uransa huippuhetket kolmeen etappiin: junnuvuosiin, varhaiseen teini-ikään ja ammattilaisuuteen. Karhu-Kissoista tarttuivat mukaan yhteisöllisyyden tärkeys ja luistelutaito.

– Joka treeneissä luisteltiin. Vartti jotain pitkiä viivoja. Silloinhan niitä vihasi, mutta jälkeenpäin on osannut arvostaa, että tehtiin. Sieltä se ammattilaiseksi asti vienyt kilpailuetu oli lähtöisin. Ja sitten, olihan se perhe. Muistan kaikkien huoltajien ja toimihenkilöiden nimet ja jopa ammatit. Äitikin jäi aina suustaan kiinni muiden vanhempien kanssa, jonkun kiertoharjoitteen aikana näki pleksin läpi, että "aha, siellä se juttelee Sirpan kanssa, vaikka piti mennä kotiin käymään". Se oli vahva yhteisö.

Parhaat muistot liittyvät yhteisöön

C-junnuista jäivät nykyiset parhaat ystävät. Ja vaikka koko ammattilaisuran ajan mukana kulkivat loukkaantumiset, jäi siitä myös paljon hyvää mieleen. Yksittäisiksi kohokohdiksi Nykopp nostaa esiin muun muassa Olympiastadionilla pelatun ulkoilmaottelun, jonka voittamalla IFK jäi historian kirjoihin (pysyvästi) Stadin herraksi.

– Olen tosi ylpeä, että sain olla siinä pelissä mukana. Se oli kaikille valtavan tärkeä juttu.

Hyväksi muistoksi jää myös kausi 2015–2016, joka päättyi lopulta finaalitappioon Tapparalle. Silloin IFK oli niin tiukasti yhteen hitsautunut kuin on mahdollista. Nykoppin mukaan sen näkyy päälle päin kaikista joukkueista.

– Ihan jo, että tuuletetaanko maaleja sen takia, että niitä tehdään kimpassa vai sen takia, että se tulee selkärangasta nostaa kädet ylös.

Sen huomaa, kun maaleja tehdään aidosti kimpassa.

Kuva © Riku Laukkanen / https://www.facebook.com/R1kuExposures

Lisäksi Nykopp puhuu lämpimään sävyyn muutamista seuran taustalla vaikuttavista toimihenkilöistä. Hän ylistää joukkueen hieroja Mikko Elorantaa sekä Pirjo Kärkkäistä, yhtä IFK:n taloushallinnon työntekijöistä.

– "Guru" [Eloranta] on ihan kingi tyyppi. Se tuki mua myös henkisesti, pysty katsomaan sitä pelaaja-arkea "ulkopuolelta". Ja kiekosta puuttuu usein sitä ihmisyyttä, niin Pirjo oli siitä aina raikas muistutus. Kun meni vaikka toimistolle, sai aina semmosen ihanan kanssakäymisen. Se auttoi mua ihan kaikissa asioissa, Nykopp kiittelee.

Miksi Nykopp sitten on päättänyt lopettaa uransa? Hän vakuuttaa, ettei kyseessä ole hetken päätös eivätkä loukkaantumiset ole siihen vaikuttaneet.

– Loppuvaiheessa loukkaantumiset alkoi olemaan jo helpotus. Ei ne siis silloinkaan mitään kivoja olleet, mutta toi lopulta mielenrauhaa. Ei tarvinnut lähteä Lappeenrantaan ja sieltä jonnekin ja sieltä vielä viikonlopuksi Vaasaan. Pitkään mietin sitä, että korvaukset on tässä hommassa aika hyvät, mutta ei se yksin riittänyt, Nykopp taustoittaa.

– Halusin olla ihmisten kanssa, opiskella, enkä halunnut nähdä sitä, että olisin enää neljäkymppisenä siellä parikymppisten kanssa. Yksinkertaisesti halusin lähteä tekemään asioita, mitkä kiinnostaa, kun se ympäristö ei enää miellyttänyt. Onhan se sielunelämältään usein aika köyhää touhua.

Uuden alku ja paluu vanhaan

Nykyään Thomas Nykopp työskentelee projektipäällikkönä Mediaplanetilla, yli kymmenessä maassa toimivassa sisältömarkkinointifirmassa. Puhuessaan uudesta työympäristöstään ja uusista kollegoistaan Nykopp innostuu silmin nähden ja kertoo muuttuneesta arjestaan vauhdikkain sanankääntein.

– Ja se on pakko sanoa, että koskaan en ollut minkään treenien jälkeen yhtä väsynyt, kuin yhdenkin toimistopäivän jälkeen. Aivojumppa kuluttaa energiaa ihan helvetisti.

Vaikka Nykopp pelasi IFK:ssa lopulta kahdeksan kautta, ei seura ole noteerannut miehen lopettamispäätöstä millään tavalla. Nykopp kuitenkin vakuuttaa, ettei hänellä ole terveisiä myöskään toiseen suuntaan.

– Mulle tärkeät ihmiset on ottaneet yhteyttä ja kyselleet kuulumisia. Se riittää.

Eikä rakkaus jääkiekkoon ole mihinkään kadonnut. Karhu-Kissoissa odottavat vanhat kaverit, ja siellä Thomas pääsee jälleen näkemään lajista riisutun ja hauskan version, sellaisen katteettoman tuotteen kuin se on joskus aikaisemminkin ollut.

Pasi Nurminen. Pelaajaurallaan kovapäinen maalivahti, joka pääsi aina NHL- ja olympiakaukaloihin asti.  Mieheen on aina kiteytynyt jotain perin lahtelaista. Loppuun asti yrittäminen, kaikkensa antaminen ja tietynlainen hankala luonne. Kuuluisa "Lahti vs everybody" -asenne.

Sama yritteliäisyys on säilynyt miehellä mukana myös peliuran jälkeen. Ilman Nurmisen panosta keväällä 2005 yrityssaneeraukseen asti johtaneiden talousvaikeuksien aikana Pelicansia ei välttämättä nykyisellään olisi. Nurmisen noustua omistajaksi seura alkoi nousta jälleen jaloilleen.

Sittemmin miehen rooli seurassa on vaihdellut paljon. Omistajan lisäksi tutuksi ovat tulleet niin maalivahtivalmentajan, apuvalmentajan kuin tuoreeltaan toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan paikat. Rooli pysyi kuitenkin pitkään maltillisena aina viime kausiin asti. Välillä tie vei niin Venäjälle kuin A-maajoukkueenkin matkaan, mutta Lahti-kytkökset pysyivät taustalla.

Liipolan Hasekin rooli alkoi kasvaa, kun Petri Matikainen tuli lahtelaisseuran päävalmentajaksi kaudeksi 2015−2016. He muodostivat Nurmisen kanssa räiskyvän valmennuskaksikon ja tuloksetkin olivat kohtalaisia, vaikka joukkue ei puolivälieriä pidemmälle päässytkään. 

Ville Niemisen valmennusparina tulosta tuli todella vahvan runkosarjan muodossa, mutta pudotuspeleissä tulos jäi piippuun. Valmennus sai joukkueen lentoon, ja odotuksissa oli tasonnosto seuraavana vuonna.

Mutta taustalla kuohui.

Nieminen-Nurminen -duon yhteistyö ei ollutkaan luullun saumatonta. Nurminen vetäytyi jo alkusyksystä pois valmennustyöstä vedoten henkilökohtaisiin syihin ja palon loppumiseen. Mies kommentoi myöhemmin Ylen haastattelussa, että tuolloin iski työuupumus. Liikaa paineita, odotuksia ja unettomia öitä.

Hän ymmärsi itse ottaa aikalisän ja vetää happea, ennen kuin paineet kasvoivat liian suuriksi. Pisteet siitä.

Tämänhetkiset paineet ovat Nurmisen asemassa valtavat ja ne purkautuivat erittäin ikävällä tavalla.

Pikakelaus nykyhetkeen. Syyskuun alku 2020, Pelicans on talousvaikeuksissa. Nurminen toimii väliaikaisena toimitusjohtajana Tomi-Pekka Kolun poistuttua, sekä hallituksen puheenjohtajana Pentti Matikaisen paikalla. Nurmisen omistusosuus Pelicansista on yli kaksi kolmannesta. Toiset YT-neuvottelut ovat päällä, pelaajia on ollut lomautettuna läpi kesän.

Pelicansin konkurssi on realistinen skenaario tällä hetkellä, mikäli koronaa ei saada kuriin. Jos valmentajana vastuut alkoivat kasaantua, niin nyt sitä on moninkertaisesti. Nyt jos koskaan miehellä on paineita, kun tulessa on niin monta rautaa ja koko ahjo meinaa levitä käsiin.

Ja niinhän se levisikin. Julki tuli Nurmisen viikonloppuinen taksireissu, josta tilille tuli epäilyt rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä. Ilkeä tahra jo valmiiksi ryvettyneelle imagolle. Kaiken muun seurasta pyörivän negatiivisen uutisoinnin päälle tällaista kohua olisi vähiten kaivattu.

Miehellä on jo historiaa työpaineiden purkautumisesta väärällä tavalla. Tarinoita liikkuu Ruotsissa humalassa joukkuebussin rattiin hyppäämisestä ja seinään kolauttamisesta. Vuoden 2011 MM-kultajuhlien portaissa kaatuminen oli samantyyppinen tapaus, kun alkoholin käyttö oli mennyt hieman yli pitkän ja vaiheikkaan kauden paineiden purkautuessa.

Tämänhetkiset paineet ovat Nurmisen asemassa valtavat ja ne purkautuivat erittäin ikävällä tavalla. Hänet siirrettiinkin toistaiseksi syrjään seuran toiminnasta uutisten tullessa julki.

Jälkiviisasta sanoa, että Nurmisen olisi pitänyt ymmärtää rajansa jo ennen pelikaanin lentoa turbiiniin taksiselkkauksen muodossa. Vaikka Nurminen kuinka onkin "Mr. Pelicans", hänen pitäisi nyt ymmärtää itse ottaa jälleen etäisyyttä seuraan. Vaikka mies haluaa vain parasta seuralle, hänen toimistaan on tällä hetkellä  enemmän haittaa kuin hyötyä.

Toivottavasti lauantai-illan tapahtumat toimivat herätyskellona Nurmiselle.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee pikaisella aikataululla tartuntatautilain muutosesitystä, jonka tarkoitus on tarjota paikallisille ja alueellisille viranomaisille aiempaa järeämpiä keinoja koronavirustilanteen hallitsemiseen. Hallituksen esitys tulee eduskunnan käsittelyyn lokakuussa.

Sosiaali- ja terveyspalveluita koskevien tuntuvien muutosten lisäksi lakiesitykseen sisältyy kohta, jonka mukaan viranomaiset voisivat aiempaa helpommin puuttua myös esimerkiksi elinkeinonharjoittajien ja urheiluseurojen toimintaan sekä yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Alueellisen tautitilanteen niin vaatiessa kunta tai aluehallintovirasto voisi nopeasti velvoittaa erilaisia toimijoita lähikontakteja estäviin toimenpiteisiin.

Urheilutapahtumien kannalta painavin toimenpide olisi se, että koronavirusepidemian leviämisen pysäyttämiseksi kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea tietyn toiminnan määräajaksi osittain tai kokonaan. Kunta saisi siis valtuudet sulkea vaikkapa jäähallien ovet välittömästi.

Tällaisen päätöksen edellytyksenä olisi, että alueella todetaan tautiryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystytä luotettavasti jäljittämään, jolloin uusien tartuntojen leviämisen riski on merkittävä.

Lakiesitys on parhaillaan lausuntokierroksella, joka päättyy 27. syyskuuta. Lausuntoa on pyydetty myös lukuisilta urheilujärjestöiltä, kuten Suomen Jääkiekkoliitolta. Läpi mennessään tartuntatautilain muutokset olisivat voimassa määräaikaisesti tulevan vuoden kesäkuun loppuun asti.

Korona ei säästänyt Suomi-sarjaakaan mullistuksilta. Viime kevät katkesi kesken välierävaiheen. Neljälle välieräjoukkueelle tarjottiin mahdollisuutta anoa Mestis-lisenssiä. Tähän täkyyn tarttuivat odotetusti viime kausien Suomi-sarjamenestyjät K-Espoo ja FPS, jotka lähtivät pudotuspeleihin runkosarjan kärkipaikoilta.

Tulevan kauden Suomi-sarja pelataan 14 joukkueen voimin. Mielenkiintoa latistaa se, että nousukarsintoja Mestikseen ei tällä kaudella poikkeuksellisesti järjestetä. Sen sijaan finaalipelit palaavat ja Suomi-sarjan mestaruudesta päästään ottelemaan paras viidestä -järjestelmällä. Karsinnat alaspäin toimivat normaaliin tapaan.

Väriä sarjaan tuo useat mielenkiintoiset pelaaja- ja valmentajanimet. Kalajoella nähdään jääkaappipakastinyhdistelmän kokoinen brittipuolustaja, porilaisen Karhu HT:n takalinjoja värittää Iiro Vehmanen, oululaisjoukkue Laser HT:n maalilla torjuu japanilaismaalivahti Takayuki Ito. Ulkomaalaispelaajien kirjo on Suomi-sarjassa kokonaisuudessaan sangen laaja.

Karhu HT:n vaihtopenkin takana käskyjä jakelee puolestaan Liigan puolella nimeä hankkinut Mikael Kotkaniemi. Kansainvälisyyttä löytyy myös vaihtopenkin takaa. Laser HT:n peräsimessä nähdään amerikkalaisluotsi ja Muikin ohjaksissa ruotsalaisvalmentaja. 

Tämän päivän ammattikiekkoilu alkaa muistuttaa talouslehden sivujen pläräämiseltä, jossa menestystä mitataan talouden ja oheispuitteiden mittareilla, uutiset koskevat yt-neuvotteluja, pelaajien palkkoja, suljettuja sarjoja ja poliittisia epäkohtia.

Siinä missä tulokset ja menestys kaukalossa tuntuvat jääneen isommissa ympyröissä paitsioon, on urheilullisuus ja kilpailullisuus Suomi-sarjassa kaiken keskiössä tehden juuri siksi sarjasta mielenkiintoisen vuodesta toiseen. Ehkä se on juuri se syy, mikä saa monet Mestis-tason pelaajat jäämään sarjaan, vaikka taidoille löytyisi kysyntää ylempääkin.

Näissä peleissä voittajia ei ratkota rahasäkkejä mittaamalla ja kabinettisaunoja lämmittämällä, ainakaan nyt kun nousumahdollisuuksia Mestikseen ei ole.

1.Raahe-Kiekko – Ratsumiehet karauttaa kärkeen

Suomi-sarjakartalle vahvan paluun tehnyt Raahe-Kiekko on kasannut melkoisen vahvan kokoonpanon. Jo viime kausi oli raahelaisilta vahva ja joukkue pystyi piinaamaan Forssan Palloseuraa puolivälierissä.

Nyt joukkue on entistä vahvempi. Ykkösmaalivahti Patrik Koiviston menetys on tuntuva takaisku, mutta se jääkin ainoaksi takaiskuksi. Hyökkäyspäähän joukkue sai mm. ryövättyä lähinaapuri JHT:n maalitykki Jarno Palolan ja YJK:n II-divarijoukkueesta JHT-ikoni Tomi Gronoffin. 35-vuotias hyökkääjä Joni Suominen on kentällä joukkueen henkinen johtaja.

Kaikkiaan hyökkäys ja puolustuskaliiberi on vahva ja tasainen. Hyökkäyspäähän löytyy kokemusta, tulivoimaa ja kovuutta. Puolustuspäässä rivistöt ovat niin ikään tasaisen vahvat. Ulkolaispelureita nähdään Raahessa tälläkin kaudella. Puolustuksesta löytyy ruotsalainen ja kroatialainen pelaaja sekä slovakialainen hyökkääjä.

Maalivahti Koiviston jättämiä suuria kalosseja yrittää täyttää Jukureiden U20-joukkueesta saapunut 21-vuotias Valtteri Nousiainen.

Suurin kysymys on siinä, kuinka ennakkosuosikin raskas viitta pysyy valmentaja Joni Hannukselan luotsaaman ratsuryhmän harteilla.

2. Karhu HT – Kotkaniemellä käsissään hyökkäysvoimainen arsenaali

Porilainen Karhu on tullut tunnetuksi kaupassa myytävien ohrapirtelötötteröiden lisäksi ansiokkaasta menestyksestään Suomen Cupin peleissä. Suomi-sarjassa menestys on jäänyt laihanlaiseksi kärkipelaajien karattua muualle.

Nyt Porissa ollaan kasaamassa sarjaan kovatasoista revohkaa. Etenkin hyökkäys on tulivoimainen, josta löytyy mm. Tuomas Huhtasen, Jesse Huhtalan ja Henri Keskilohkon kaltaista taitoa.

Puolustuksessa temmeltävä Iiro Vehmanen on joukkueen ja kenties koko sarjan värikkäin persoona.

Joukkueen puikkoihin hyppäsi Mikael Kotkaniemi, joten menestystä on odotettavissa. Ainoaksi kysymysmerkiksi jää, saako joukkue täyden kokoonpanon kaikkiin vieraspeleihin jalkeille?

Reissupelit kun eivät ole olleet porilaisten keskuudessa mitenkään suuressa huudossa viime kausina. Kotkaniemen olettaisi olevan sen tason motivaattori, joka sitouttaa kaikki mukaan myös reissupeleihin.

3. D-Kiekko, Jyväskylä – Jatko-osa viime kauteen

Jyväskylän kakkosjoukkue on hilautunut Suomi-sarjan kärkiryhmiin. Viime kaudella joukkue oli voiton päässä Mestis-karsinnoista, kunnes korona vesitti aikeet. Mestikseen anomuksella noussut FPS oli jyväskyläläisten kanssa hätää kärsimässä D-Kiekon johtaessa ottelusarjaa 2–0.

Maalivahtikaksikko Manu Lähteenmäki ja Antti Makkonen on kenties yksi sarjan parhaita parivaljakoita. Puolustusta johtaa Juho Häyrinen ja Juho Nyman jatkaa hyökkäyksen kapellimestarina. Jari Tapperin valmentama ryhmä lähtee sarjaan leveällä miehityksellä. Kärkipelaajien kirjo on laaja ja tasainen.

Odotettavissa on jälleen pitkä kevät. Tällä kertaa kaikki mahdollisuudet edetä jopa finaaliin.

4. Junkkarit Hockey Team, Kalajoki – Nuori, reipas ja raikas

JHT on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa sarjan kärkipäässä, vaikka vaihtuvuutta on ollut melkoisestikin. Nyt joukkue lähtee kauteen Giantsia aiemmin valmentaneen Jesper Jalosen opein.

Jukka Jalosen pojalla on käsissään nuori, mutta kyvykäs joukkue. Jarno Palolan ja Eetu Tervalan menetykset, sekä seuraikoni Tomi Gronoffin houkuttelu  naapurikaupunkiin kostettiin tekemällä yhteistyösopimus Raahen kakkosjoukkue TeKin kanssa.

Isojen menetysten tilalle löytyy isoja tulijoita, kuten lähes parimetrinen ja yli satakiloinen brittipuolustaja Joshua Tetlow, jolta löytyy saarivaltion EIHL-liigan lisäksi kokemusta myös CHL-peleistä. Hyökkäys vahvistui Kajaanista saapuneilla Klemetin veljeksillä, Heikillä ja Tommilla.

Jos nuorten maajoukkueessa esiintynyt Tšekki-hyökkääjä Milan Davidek alkaa takoa pisteitä, taistellaan Kalajoella vahvasti pääsystä neljän sakkiin.

5. Hunters, Porvoo – Hieman heikentynyt, mutta edelleen vahva

Runebergin kotikonnuilla taistellaan tulevanakin keväänä kirkkaimmista mitaleista. Vaihtuvuus joukkueessa on pysynyt viime vuosina varsin vähäisenä. Nyt Mikko Juutilaisen ohjastama joukkue joutui kuitenkin kokemaan joitakin isompia menetyksiä, kuten Teemu Mielonen, Patrik Mallenius ja Reno Goodwin.

Tilalle on saatu tuttuun tapaan nuoria ja nälkäisiä pelureita, jotka istuvat hyvin joukkueeseen sisään. Puolustukseen viime kevään välierävastustaja K-Espoosta värvätylle Jami Jokelalle on pedattu iso ruutu. Puolustus on kokonaisuudessaan vahva.

Joukkueen kulmakiviä on luottohyökkääjä Miika Runsala. Tasaisen hyökkäyksen osalta tehoja odotellaan etenkin Joakim Kukkoselta ja Teemu Väisäseltä.

Maalivahtikaksikko Niko Tammen ja Lari Kukkohovin onnistuessa voidaan Porvoossa taistella finaalipaikasta.

6. Pyry, Nokia – Suosikista haastajaksi

Takavuosien vakionimi voittajasuosikkien joukossa, mutta vajunut viime kausien aikana haastajan asemaan. Nokialla tehdään laadukasta työtä kaudesta toiseen. Vielä se ei ole kevään sarjataulukossa näkynyt.

Runko on säilynyt jokseenkin hyvin. Maalilla Santeri Metsänen on nyt yhtä kautta kokeneempi. Hyökkäyksestä löytyy tutut ratkaisijat. Waltteri Selimgerei on pystynyt parantamaan kausi kaudelta ja tulee olemaan saman kehityskäyrän jatkuessa sarjan pistepörssissä korkealla. Joukkueessa on sopiva mikstuura nuoruutta ja kokemusta.

Puolustaja Juha Korkeamäelle alkava kausi on kymmenes peräkkäinen Pyryn riveissä.

Niko Raiskion valmentamalla tasaisen vahvalla joukkueella on eväät haastaa sarjan kärki, mutta riittääkö paukut tälläkään kertaa finaaleihin asti?

7. S-Kiekko, Seinäjoki – Kehitystä on tapahtunut

Pasi Määttänen pääsee jatkamaan tutun rungon työstämistä. Nuori joukkue on taas vuoden kokeneempi. Viime kausi oli harppaus eteenpäin ja nyt on odotettavissa parannusta edelliseen. Luottovahti Juho Niku on joukkueen tuki ja turva. Kaikkiaan materiaali on sangen tasainen ja laaja.

Joukkue on edelleen melko nuori ikänestorin tittelin langetessa 27-vuotiaille hyökkääjille Petri Viitamäelle ja Tomi Poikoselle.

Hyvät mahdollisuudet yltää runkosarjassa kahdeksan parhaan sakkiin ja hakea sitä kautta pohjaa menestykselle tulevina kausina.

8. Riemu, Jyväskylä – Iso arvoitus

Sarjan ilopilleri solmi yhteistyösopimuksen Mestis-joukkue KeuPan kanssa, joka voi tuoda pientä kilpailuetua sarjaan. Joukkueesta löytyy tukku kokeneita pelimiehiä, jotka nousevat Suomi-sarjassa arvoonsa.

Hyökkäyspään ykköspyssy lienee tälläkin kaudella Ari Närhi. Mielenkiintoinen vahvistus on puolestaan Viron maajoukkuehyökkääjä Riho Embrich.

Tuttuun tapaan Riemun todellinen iskukyky on arvoitus. Suurin riemu repeää kuitenkin taas, jos paikallisvastus D-Kiekko kaatuu Jyväskylän hegemoniaotteluissa.

9. HC Indians Kaarina – Inkkarit sotajalalla?

Kaarinan tiipiissä on kesä pohdittu, mikä viime kaudella meni mönkään. Alempaan loppusarjaan jääminen oli iso pettymys. Joukkue ei ole itsestään liikoja toreilla huudellut. Muutamia mielenkiintoisia uusia hankintoja riveistä löytyy.

Mestikseen nousseesta Forssasta Kaarinaan siirtyi tehohyökkääjä Kristian Tikka ja laatupuolustaja Eetu Salmela. Eetu Vento on myös kova vahvistus takalinjoille, joka kelpaisi mille tahansa muullekin Suomi-sarjajoukkueelle. Ruotsalaishyökkääjä Mathias Kerwien siirtyi Indiansin leiriin IFK Marienhamnista.

Heikon viime kauden vuoksi odotusarvot joukkueen kohdalla ovat matalahkot, mutta jos uudet vahvistukset saadaan sopimaan pelisapluunaan, on mahdollisuudet nousta sarjassa korkeallekin.

10. Titaanit, Kotka – Säästöliekillä

Kotkassa ei olla tyytyväisiä kahteen viime kauteen. Viime kaudella villi kortti -kierros oli jo muutaman pisteen päässä, mikä oli merkki paremmasta. Tämän kauden Titaanien iskukyky on vielä pieni arvoitus.

Resurssit eivät tulevaan kauteen ole kummoisat ja joukkueen urheilumanageri Juho Hannukainen onkin saanut käyttää verbaalisia lahjojaan houkutellessaan pelaajia Kotkaan.

Titaanit menetti joitakin kärkipelaajiaan, joita on paikkailtu nuorilla tulokkailla. Kokonaisuudessaan Titaaneilla on varsin nuori joukkue kasassa. Valmentaja Mika Iltola pystyy repimään pelaajista kaiken irti ja pitämään huolen, että työmoraali etenkin kotiotteluissa pysyy korkealla.

Maalivahti Niilo Pussinen on joukkueelle kultaakin kalliimpi. Hyökkäyksessä johtajuutta henkii Panu Laitinen, jolta Santeri Salmisen tavoin odotetaan tehopisteitä.

Harjoituspeleissä Titaanit pelasi hyvin, mutta kuinka puhti tulee sarjapeleissä riittämään?

11. Haukat, Järvenpää – Räpyttelyä vai nousuliitoa?

Jarmo Räihän kaitsema Haukat on harjoituspeleissä väläytellyt hyökkäyspään osaamisellaan. Merkit ovat olleet suht lupaavahkoja, mutta todellinen iskukyky nähdään vasta sarjapeleissä. Puolustuspään osaaminen lienee joukkueen heikoin lenkki.

Suurin muutos on ollut päävalmentaja Sami Heleniuksen väistyminen Räihän tieltä. Muutos voi toimia joukkueelle jonkinlaisena piristysruiskeena. Joukkueessa pelaa peräti neljä virolaista, joista kaksi on hyökkääjiä ja kaksi puolustajaa. Japanin ja USA:n passit omaava Shuma Kinebuchi jatkaa siipiveikkojen puolustuksessa.

Haukoilla ei ole edelleenkään mitään asiaa kärkipään kahinoihin. Menestyksen avain on voittaa samoilla sijoilla olevia joukkueita keskinäisissä peleissä. Kymmenen parhaan joukkoon kampeaminen olisi hyvä saavutus.

12. HC Giants, Hollola – Aika Jalosen jälkeen

Jätit pääsivät viime kaudella yllättämään monet. Hyvähenkinen ja tiivis ryhmä pystyi venymään kahdeksan parhaan joukkoon. Villi kortti -kierroksella vastaan asettui rivejään kevättä kohden vahvistanut Karhu HT, joka pudotti hollolalaiset ulos puolivälieristä.

Tälle kaudelle ehdottomasti suurin menetys oli päävalmentaja Jesper Jalosen siirtyminen Kalajoen hiekkasärkille, jonne lähti myös maalivahti Ville Viskari. Päävalmentajaksi siirtyvä Arto Remes on kuitenkin mies paikallaan.

Kansallisuuksien kirjo on Hollolassakin sangen runsas. Riveistä löytyy kanadalainen maalivahti, italian passit omistavat Ulessin veljekset, ukrainalainen, tanskalainen ja unkarilainen hyökkääjä.

Tehoista vastaavat kuitenkin Juho Veneskarin lisäksi pääosin heinolalaisen kiekkokoulun kasvatit Tomi Stylman ja Jesse Peltonen. Parivaljakko on iso osa koko joukkueen sielua.

Hyökkäys Giantsilla on kunnossa, mutta mikä on puolustuksen ja maalivahtipelin taso? Näiden osa-alueiden toimiessa on kaikki edellytykset nousta keskikastin tuntumaan.

13. Laser HT, Oulu – Jenkkiluotsin opeilla

Suurin tavoittein kauteen lähtenyt Laser HT joutui viime keväänä pettymään raskaasti. Kausi meni täysin penkin alle, vaikka potentiaalia olisi nimilistan perusteella ollut paljonkin korkeammalle.

Tuuletusikkuna on ollut reilusti raollaan ja sitä kautta joukkue on nuorentunut rajusti. Pelaajalistan sijaan mielenkiinto kohdistuu sarjan ensimmäiseen amerikkalaiseen päävalmentajaan John Biercheniin.

Belgiassa seurajoukkuetta ja Luxemburgin maajoukkuetta aiemmin valmentanut Bierchen saa käsiinsä varsin kansainvälisen ryhmän, johon kuuluu suomalaispelaajien lisäksi japanilainen maalivahti, virolainen ja latvialainen puolustaja sekä kaksi Tšekki-hyökkääjää.

Tällä kertaa Oulussa tuskin rämmitään ainakaan asenteen puolesta viime kauden tavoin, ellei sitten ulkomainen valmentajavalinta mene täysin vihkoon. Löytyykö nuoremmasta kaartista riittävästi kokeneiden lähtijöiden paikkaajia. Olisiko Eepi Ihmeestä, Konsta Härkösestä tai Eetu Määtästä johtaviksi vastuunkantajiksi?

14. Muik, Uusikaarlepyy – Paikka varattu kannen alta

Jos Suomi-sarja olisi laiva, olisi munsalalaisten hytti halvimmalla paikalla autokannen alla. Jälleen kerran joukkue selvisi pälkähästä ja vältti putoamisen II-divisioonaan. Vaikka materiaali jälleen muille joukkueille kalpeneekin, on sympaattiselle pikkuseuralle paikkansa Suomi-sarjassa.

Innostus kotipeleissä on suurta ja joukkueen runko koostuu pitkälti paikallisista pelaajista. Joukkue on yritteliäs ja antaa jäällä aina kaikkensa. Ilmaiseksi Muik ei ole tullut pisteitä jakamaan, sen sai huomata Raahe-Kiekkokin, joka harjoituspelissä jäi kotikentällään Muikin jalkoihin 3–6.

Joukkueen ulkolaiskaartiin kohdistuu kovat odotukset. Viron juonikas maajoukkuehyökkääjä Artom Gornostajev aiheuttaa harmaita hiuksia kärkijoukkueidenkin puolustajille. USPH Elite-sarjaa pelannut 18-vuotias latvialaishyökkääjä Aleksis Burkits ja Slovakian nuorten maajoukkuerinkiin kuulunut Jakub Nespala ovat lähtökohtaisesti kelpo vahvistuksia.

Joukkuetta valmentaa ruotsalainen Niklas Svensson.

Maalilla Mathias Biskop tekee kaiken voitavansa, mutta mikään ei näytä nostavan joukkuetta edelleenkään pois pohjilta. Voittoja ja pisteitä on eväät napsia aiempia kausi enemmän. Päätähtäin on sarjapaikan säilyttämisessä.

Lausetta "elinvoimainen Mestis on Suomi-kiekolle elintärkeä" on toisteltu viime kausina eri yhteyksissä useampia kertoja. Lause on kuitenkin jäänyt sanahelinäksi, Mestis jatkaa näivettymistään ja pian voidaan jopa kyseenalaistaa, onko se edes enää sitä.

Tänä kesänä nähtiin joukkopako, kun lähes 40 viime kauden Mestis-pelaajaa siirtyi ulkomaiden sarjoihin. Tie ei ole vienyt perinteisiä väyliä Ruotsin alemmille tasoille, kuten esimerkiksi viime kaudella, kun ulkomaille siirtyjiä oli kolmisenkymmentä, tai esimerkiksi Norjan pääsarjaan, vaan entistä enemmän Keski- ja Itä-Eurooppaan.

Aiemmin Mestis oli lähes kaikille liigaan pyrkiville nuorille pakollinen väliporras nuortensarjojen ja pääsarjan välillä. Aivan viime vuosiin asti Mestis on tarjonnut ponnahduslaudan jo juniori-iän ohittaneille, mutta hiukan vanhemmalla iällä läpimurtonsa tehneille kiekkoilijoille.

Miksi Mestis-pelaajien sopimuksiin vaaditaan nykyään liigapykälän lisäksi ulkomaanpykälä? Miksi esimerkiksi Hokkiin jo sopimuksen tehnyt Janne Kettunen päätti lähteä ulkomaille tarjouksen tultua? Miksi Mestis-pelaajat näkevät Slovakian tai Ranskan kotimaan kakkossarjaa parempana paikkana pelata?

Syitä on iso kirjo. Euroopan sarjoissa tarjotaan ylläpidon lisäksi parempaa palkkaa, peleissä on panosta, mikä näkyy myös katsomossa, ja tästä seuraa vahva merkityksen tunne. Onhan vuosi ulkomailla varmasti äärettömän hieno kokemus monessakin mielessä.

Sitten seuraa syy-seuraussuhteiden noidankehä: Mestiksestä on yhä vaikeampi ponnistaa liigaan. Pelaajat siirtyvät ulkomaan sarjoihin, jolloin sarjan taso laskee entisestaan ja kuilu sarjojen välillä kasvaa lisää. Mestiksen ei enää koeta auttavan pelaajia uralla eteenpäin.

Hyvä vastakkainen esimerkki nähdään heti rajan takaa Ruotsista. Paikalliselle kakkostasolle Allsvenskaniin ei Mestis-miehillä ole nykyisin mitään asiaa, kun taso on niin paljon kovempi. Sen sijaan monet liigatason runkopelaajat löytävät paikkansa Ruotsista kakkostasolta, kun vastaavasti SHL on Liigaa niin paljon edellä.

Mestistä tahkoavat enää pian vain liigaseurojen juniorien ylijämäpelaajat. Tämä johtaa väistämättä siihen, että myös Liigan ja sitä kautta suomalaisen jääkiekon taso tippuu pelaajamateriaalin heiketessä. Niitä arvokkaita miesten pelejä ei riittävän kovalla tasolla enää saada mistään Liigan kynnyksellä oleville nuorille.

Koronapandemia vieläpä hillitsi tänä kesänä omalta osaltaan siirtoja ulkomaille, hirvittää vain ajatellakin, miltä siirtolista näyttäisi normaalioloissa.

Mestis satsasi isosti markkinointiinsa ja nosti muutenkin viime kaudella profiiliaan yleisön silmissä. Tämä ei kuitenkaan riitä millään yksin, koska yleisöä kiinnostaa aito kilpailu aidoista panoksista. Yleisö tuo sponsoreita ja TV-näkyvyyttä, jotka tuovat rahaa. Raha tekee sarjasta houkuttavamman paikan kehittymiselle, jolloin taso nousee kovempien pelaajien myötä.

Mestis-seuraajille on ollut jo pitkään selvää, että sarjassa pelataan hyvää, vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoa nuorten tulevaisuuden toivojen tähdittämänä, glamourin ulkopuolella. Sarjan tilanteesta on voitu olla montaa mieltä, mutta ainakin itse peli on ollut kunnossa. Nyt myös tuo päätuote on aidosti vaarassa.

Levy toistaa itseään, mutta volyymi kovenee, kun mitään ei tapahdu: Avatkaa liiga, palauttakaa karsinnat ja pelastakaa Mestis. Pian se on liian myöhäistä.

Syksyn koittaminen on tarkoittanut jälleen tuttua ilmiötä: suomalainen jääkiekkokausi alkaa. Koronapandemiasta huolimatta kaikki sarjat on saatu aloitettua ja sitä kautta näihin on tarjottu myös suuret ennakkopaketit.

Ennakkopaketit ovat työllistäneet Jatkoajan tekijöitä niin Naisten Liigan, Mestiksen kuin Liigankin saralla. Kaikista sarjoista ja sarjojen joukkueista on nostettu esiin niin ennakkoasetelmat kuin polttavimmat puheenaiheet.

Liigan ennakkopakettiin pääset tästä.

Mestiksen ennakkopakettiin pääset tästä. 

Naisten Liigan ennakkopakettiin pääset tästä.