Olen pettynyt Jere Karalahdesta kirjoitettuun kirjaan. Dokumenttielokuva otti pari askelta parempaan suuntaan, mutta jäi kuitenkin pettymyssektoriin. Neliosainen dokumenttisarja puolestaan ei juuri syventänyt elokuvan luomaa kuvaa, vaan tukehtui viihteellisyyteensä.
Monen pettymyksen jälkeenkin uskalsin vielä antaa mahdollisuuden Karalahden omalle Wicked game -podcastille – ja ihastuin kovempaa kuin aikuisiälläni aiemmin mihinkään.
Taustatietona tähän vielä, että olen voimakkaasti vierastanut podcastia formaattina. Olen kuunnellut vain muutaman yksittäisen kiekkoaiheisen jakson – lähinnä jonkin tietyn vieraan tai aiheen vuoksi ja puhtaasti tiedonhankintamielessä – tuolloinkin keskittyminen on ollut vaikeaa.
Wicked gamet sen sijaan olen ahminut ja sisäistänyt käsitellyt asiat kertakuulemalla. Uuden jakson odottaminenkin on tuntunut vieroitusoireelta.
vanhana pieruna uusista asioista innostuminen on harvinaista, mutta Wicked game iski kuin miljoona volttia ja vei mielen mennessään.
Toistaiseksi Karalahden vieraana on ollut valmentaja Petri Matikainen, toimittaja Petteri Sihvonen ja entiset pelikaverit Jarkko Ruutu sekä Hannes Hyvönen. Kaikki olivat mukana myös Karalahti-dokumentissa, mutta podcastin tunnelma ja sisältö on aivan erilainen.
Karalahdella on viisi vakiokysymystä – lapsuusmuistot, uran pohjakosketus, uran huippuhetki, elämän pohjakosketus ja elämän huippuhetki – jotka hän kaikilta vierailtaan kysyy, mutta haastatteluksi podcastia ei voi kuvailla. Tässä on myös sarjan vahvuus.
Ensinnäkään ammattitoimittaja ei välttämättä saa yhtä avointa vastausta kuin tuttu ihminen, jonka kanssa on jo muodostunut luottamussuhde. Toiseksi Karalahti luo rennon ja välittömän tunnelman, jossa sekä isäntä että vieras uskaltavat olla rehellisiä ja avoimia. Tämä on vielä suurempi vahvuus.
Wicked game on raikkaampi ilmestys kuin panelialainen alasarjojen kiekkoseura, ja Karalahden into ja heittäytyminen saa vieraat avautumaan niin hyvistä kuin huonoista vaiheista elämän ja uran varrella.
Erityisen pysäyttävää oli kuulla Matikaisen kokemus valmentamisesta heti isänsä kuoltua tai Hyvösen ajatus itsestään pelillisesti huippuna mutta henkisesti riittämättömänä.
Tuttujen tyyppien kanssa Karalahti kuitenkin pitää tilanteen leppoisana eli pelkästään syvissä vesissä ei uida. Merkittävin ero aiempiin Karalahti-teoksiin taas on se, että omassa podcastissaan hän sanelee tahdin ja sisällön eli moni esimerkiksi dokumentissa vajaan tuntuiseksi jäänyt kommentti avautuu – ja näin syntyy "pahasta pojasta" paljon syvempi ja kokonaisvaltaisempi kuva.
Karalahti luo rennon tunnelman, jossa sekä isäntä että vieras uskaltavat olla avoimia − Tässä on podcastin vahvuus.
Uskoisin hc-fanienkin löytävän jaksoista uusia tiedonmuruja. Vieraat ja heidän elämänsä käydään noin tunnin aikana tiivistetysti mutta kattavasti läpi eli Wicked game ei ole pelkästään lätkäfaneille, vaikka isäntä ja vieraat tuntevatkin toisensa kiekkokontekstista.
Esimerkiksi perhe-elämä, terveyshaasteet ja kuolema koskettavat aiheina kuta kuinkin ketä tahansa, ja sekä Karalahden että vieraidensa kokemukset tarjoavat vertaistukea.
Pian nelikymppisenä vanhana pieruna uusista asioista innostuminen on harvinaista, mutta Wicked game iski kuin miljoona volttia ja vei mielen mennessään. Avausjaksoa kuunnellessani toivoin työmatkani olleen pidempi, ettei kuuntelua olisi tarvinnut keskeyttää. Kolmivuorotyötä tekevänä viikonpäivillä on yleensä lähes mitätön merkitys, mutta tästä lähin sunnuntai on Wicked game -päivä.
Neljän jakson perusteella en vielä ole muuttanut kauemmas työpaikalta, mutta sitäkin täytyy harkita, jos tykitys jatkuu yhtä vahvana. Podcastin keskeyttäminen on nimittäin harmittanut monin verroin enemmän kuin edessä oleva työvuoro.
Wicked game on niin hyvä!
Juttua muokattu 18.8.2021 klo 10.19: Lisätty linkki podcastiin.
