Onko Jere Karalahti poikkeuksellinen urheilija, retkahdusvaiheessa oleva päihdeongelmainen, viihdeilmiö vai arkiseen elämään pyrkivä tavallinen ihminen? Entä oliko hän enemmän syyllinen vai uhri peliuransa vaikeuksissa?
Tällaisia ajatuksia pyöri mielessäni, kun poistuin ”Karalahti”-dokumentin ennakkonäytöksestä. Koska taustalla oli huono kokemus Karalahdesta kirjoitetusta kirjasta, voi elokuvan synnyttämiä pohdintoja pitää positiivisena yllätyksenä.
Kaksituntinen dokumentti on mukaansatempaava ja viihdyttävä ja herättää monenlaisia tunteita. Ääneen pääsevät päähenkilön vanhemmat ja muu henkilökohtainen lähipiiri sekä kiekkoväki laajalla kirjolla. Haastateltujen joukossa on yllättäviäkin nimiä.
Elokuvan ongelmat ovat kuitenkin samat kuin kirjassakin: Karalahtea kuvataan minimaalisesti omana itsenään, keskittyminen on joko urheilusuorituksissa tai riippuvuussairaudessa ja sen aiheuttamissa lieveilmiössä. ”Karalahti”-dokumentin ylivoimaisesti parasta antia ovat Jeren isän Arto Karalahden lyhytsanaiset, mutta paljon puhuvat kommentit, jotka tuovat ikään kuin vastakkaisen näkemyksen kohdehenkilön kerrontaan.
Kaksijakoista kuvakerrontaa
On tavallaan epäreilua verrata itsenäistä elokuvaa samasta henkilöstä kirjoitettuun kirjaan, mutta ”Jere” oli ilmestymisvuonnaan 2017 Suomen myydyin tietokirja, jota on myyty jo yli satatuhatta kappaletta. Karalahden tarina on siis tuttu, joten on perusteltua arvioida elokuvan kirjasta eroavaa antia.
”Karalahti” hyödyntää kuvaa ja ääntä erinomaisesti. Vanhoja uutisotsikoita, oikeuden pöytäkirjoja ja lääkärinlausuntoja vyöryy valkokankaalle sellaisella nopeudella, ettei kaikkea ehdi havainnoida − eikä ole tarpeenkaan. Esimerkiksi HIFK-vaikuttajat Frank Moberg ja Pentti Matikainen taustoittavat Jeren tekemisiä ja omia ratkaisujaan perusteellisesti.
Jeren molemmat vanhemmat näyttävät haastatteluissa tunteitaan, ja erityisesti isä-Arton osuudet on leikattu loistavalla draaman tajulla − naseva, usein poikaa kritisoiva lause ja perään parin sekunnin hiljainen tuijotus. Asia jää takuulla resonoimaan katsojan mieleen.
Myös Karalahden peliuralta eri seuroista ja sarjoista on kiitettävästi videomateriaalia. Urheilullista osaamista ei käy kiistäminen, vaikka mukaan on otettu sääntöjen vastaisiakin temppuja.
Suuri osa video- ja kuvamateriaalista liittyy kuitenkin Karalahden yksityiselämään ja on sävyltään vähintään päihdekeskeistä, ellei jopa päihdemyönteistä. Osa kuvastosta on siinä määrin raadollista ja potentiaalisesti ahdistavaa, että K12-ikäraja tuntuu jopa alimitoitetulta.
Elokuvallisessa kerronnassa ”Karalahti” kuitenkin kiistatta onnistuu. Dokumentti kertaa tiiviisti ja sujuvasti peliuran ja elämän vaiheet sekä onnistuu myös tarjoamaan laajemman näkökulman kirjaan verrattuna.
Uhri vai syyllinen?
Minulla on vuosien työkokemus päihdepsykiatrisesta hoitotyöstä ja ajoittain oli vaikea hahmottaa, katsoinko elokuvaa ammattiurheilijasta vai päihdepotilaasta. Dokumentissa käytetään paljon päihteitä ja puhutaan päihteidenkäytöstä avoimesti. Karalahti jättää itsestään päihdemyönteisen kuvan, vaikka lausuu kertaalleen elokuvan aikana, ettei suosittele päihteitä kenellekään.
Ansiokasta oli kuitenkin ottaa dokumenttiin mukaan lääketieteellisiä asiantuntijoita, mikä lisäsi riippuvuustematiikan käsittelyn uskottavuutta merkittävästi. Oli nimittäin vaivaannuttavaa katsella, kun median ammattilaiset ottivat jyrkin sanoin kantaa Karalahden päihdeongelmaan, kehottivat ryhdistäytymään ja paheksuivat NHL-tilaisuuden menettämistä.
Jotain myötähäpeän ja hämmennyksen välimaastosta herätti puolestaan Karalahden suojelu ilmeisestä päihdeongelmasta huolimatta. Haastateltujen näkemyksissä oli ristiriitaisuutta, ja esimerkiksi Karalahden positiivinen vaikutus lipputuloihin ja fanituotemyyntiin myönnettiin useassa kohtaa.
Valmiita vastauksia dokumentti ei anna, mutta herättää ajatuksia, olisiko Karalahden urakulku ollut toisenlainen, jos ongelmiin olisi puututtu aiemmin tai tehokkaammin.
Näköispatsas jääkiekkoilijasta
Kaipasin ”Jere”-kirjaan ihmisläheisempää näkökulmaa ja jäin kaipaamaan samaa ”Karalahti”-elokuvaan. Myönnetään, että aivan kaikki uran kiemurat eivät olleet enää kirkkaasti muistissa, ja haastateltujen suuri määrä laajensi aiempaa näkökulmaa.
Edelleen kuitenkin Karalahti esiintyi valtaosan dokumentista urheilijana tai korkeintaan päihdeongelmaisena. Toki hän on ollut merkittävän osan elämästään ammattiurheilija ja suuri osa urheilu-urasta oli päihdekäytön värittämää.
Tunnetasolle Karalahti pääsee itsestään kertovassa dokumentissa vain muutamassa välähdyksessä − hänen läheisensä sen sijaan onnistuvat lataamaan yksittäisiin lauseisiin mielettömän tunnesisällön, liittyen sekä itseensä että Jereen.
Elokuvan lopputuloksesta jää jopa vaikutelma, ettei Karalahdelle ole haluttu antaa edes mahdollisuutta esiintyä omana persoonanaan − ulkopuoliset saavat paukuttaa naulojaan jo ristiinnaulitun tähden ranteisiin, eikä Karalahti saa riittäviä työkaluja puolustautumiseen. Joukkuekaverin selittelyt sen sijaan herättävät lähinnä myötähäpeää ja hämmennystä.
Elokuva ei muuta aiempien lähteiden Jere Karalahdesta synnyttämää kuvaa sympaattisemmaksi. Jotenkin eri tavalla silti näen ristiriitaisen hahmon elokuvan nähtyäni. Tavoitteessaan avata uusia tulkintamahdollisuuksia ja näkökulmia ”Karalahti”-dokumentti siis onnistuu ongelmistaan huolimatta mainiosti.
Solar Filmsin elokuva ”Karalahti” tuli usean peruutuksen jälkeen ensi-iltaan 14.5.2021.
Juttua muokattu 28.1.2021 klo 18.54: Ensi-iltatietoa päivitetty.
Juttua muokattu 14.5.2021 klo 23.25: Ensi-iltatieto päivitetty.