Hyvästä suorituksesta tulee normaalitaso, mihin pitääkin pystyä. En halua satuttaa itseäni mahdollisella epäonnistumisella.
Nämä ajatukset kuvastavat erinomaisesti, kuinka Liigan vuoden tulokas ja pistepörssin voittaja Perttu Lindgren jätti NHL-kortin katsomatta ja on kärsinyt masennuksesta, vaikka palkintokaapissa on Sveitsin mestaruus ja sarjan arvokkaimman pelaajan palkinto – vieläpä eri kausilta.
Kaudella 2005–06 Ilveksen liigajoukkueeseen noussut keskushyökkääjä on kokenut urallaan paljon, ja koska 34-vuotias Davosiin asettunut Lindgren on tällä hetkellä ilman sopimusta ja keskittyy aivotärähdyskuntoutukseen, puhuttavaa riittää alppikodin kahvipöydässä, minne Lindgren on toimittajan ja kuvaajan kutsunut.
Lindgren varattiin Dallas Starsiin kolmannella kierroksella vuonna 2005, ja kaksi Ilves-kautta myöhemmin taitava keskushyökkääjä lähti 20-vuotiaana kokeilemaan siipiään Pohjois-Amerikassa.
– Eka vuosi Pohjois-Amerikassa oli kaikin puolin opettelemista, kunnon kulttuurishokki. Siihen aikaan Euroopassa oltiin harjoittelussa, vaatimustasossa ja yleisesti pelissä reipppaasti jäljessä. Itse olin pärjännyt puhtaasti lahjakkuudella enkä osannutkaan vaatia enempää.
15 vuodessa maailma on muuttunut: NHL:n seuraaminen Suomesta käsin on helppoa, ja suomalaiseen pelaajakehitykseen on panostettu enemmän. Kulttuurierot ovat kuitenkin ennallaan.
– Englanti taittui aika huonosti, ja ihan perusasioista piti parikymppisenä aloittaa. Muistan, kun menin Des Moinesiin, niin hotellihuoneen pöydällä oli viesti, että huone on maksettu neljäksi päiväksi ja sen jälkeen pitää hankkia oma kämppä.
Lindgren alkoi kysellä joukkuekavereilta asuntoa, mutta vaativa tehtävä se oli heti alkuun uudessa, englanninkielisessä suurkaupungissa ilman autoa.
– Ihan neljässä päivässä en kämppää saanut, mutta aika nopeasti se lopulta onnistui. Suomessa ja samoin täällä ulkomaalaispelaajat haetaan lentokentältä ja järjestetään perusasiat kuntoon. Itsekin sain puhelimen ja liittymän heti kun tulin. NHL:ssä opetetaan itsenäisyyttä ja omillaan pärjäämistä.
Uuteen kulttuuriin totuttelun ja asumisen kaltaisten käytännön asioiden hoitamisen ohessa piti myös harjoitella ja pelata jääkiekkoa AHL-tasolla. 69 ottelua tuotti 34 tehopistettä – samanikäinen James Neal pelasi seitsemän peliä vähemmän, teki kolme pistettä enemmän ja pelasi seuraavalla kaudella NHL:ssä.
"Pelipaita jäi muistoksi ainoasta NHL-pelistä"
Lindgren kuitenkin palasi Suomeen ja tällä kertaa Lukkoon. Raumalle hankittiin Lindgrenin lisäksi muun muassa Tapparassa edellisenä keväänä pronssia voittanut päävalmentaja Rauli Urama ja yhteensä yli 600 NHL-ottelun verran kokemusta puolustaja Jeff Jillsonin ja hyökkääjä Antti Laaksosen muodossa.
Lukko päätyi kuitenkin runkosarjassa sijalle 11, eikä Lindgrenin pistesaldo 5+19 täyttänyt odotuksia. Edessä oli Lindgrenin toinen yritys kohti NHL:ää.
– Toisella kertaa oli paljon helpompi mennä, kun tiesi, mikä oli homman nimi ja oli helpompi hoitaa asioita.
Toisella AHL-kaudellaan Lindgren kokosi runkosarjassa jo 47 pistettä ja Calder Cupin finaaleihin asti kestäneissä pudotuspeleissä hän oli joukkueensa toiseksi paras pistemies – enemmän pisteitä Texas Starsissa sai aikaan vain Jamie Benn, joka oli runkosarjassa pelannut jo tulokaskautensa NHL:ssä.
Myös Lindgren pääsi kokemaan NHL:n, mutta vain yhden pelin ajan.
– Pelipaita jäi muistoksi ainoasta NHL-pelistä. Olin ylhäällä vain sen yhden pelin ajan. Mulle soitettiin, että ehkä nostetaan tänään ylös. GM soitti vähän myöhemmin ja käski pakata kamat ja ajaa Dallasiin. Kolmen tunnin ajomatka, hotelliin ja pelikamojen kanssa hallille.
– Nopeesti sisään, nopeesti ulos eli seuraavana aamuna lähdin takaisin farmiin, söin lounaan ja illalla oli kotipeli. Ei ehtinyt oikein tajuta, että pelasin NHL:ssä.
Uutta kutsua Lindgren ei hyvistä otteistaan huolimatta saanut. Farmijoukkueesta moni muukin pääsi lyhyelle NHL-vierailulle.
– Joukkueella oli hyvä kausi, päästiin finaaliin. Itselläkin sujui hyvin, niin tuli tunne, että tännekö pitää jäädä. Jatkosta käytiin keskustelua, mutta päätin palata Lukkoon. Ajattelin ehkä voivani palata, jos pelit sujuvat Euroopassa hyvin, mutta ajatus oli jo jäänyt, kun siirryin KHL:ään.
"Raha ei paljon lämmitä pankkitilillä, kun lätkän lisäksi ei ole mitään mielekästä"
Kaudella 2010–11 Lindgren voitti Lukossa Liigan pistepörssin ja pronssimitalin. Seuraava kausi ei ollut samanlaista ilotulitusta, mutta edelleen Lindgren oli Lukon paras pistemies, vaikka runkosarjasta jäi yli kymmenen peliä väliin. Kauden 2012–13 Lindgren pelasi taas uudessa ympäristössä, KHL:ssä.
– KHL:ssä oli vaikeaa pelin ulkopuolella: meillä oli kolme lasta, tytär oli juuri syntynyt, vaimo ja lapset kävi Moskovassa, mutta käytännössä olin yksin.
Lindgren aloitti kauden Atlant Mytištšissä, mutta siirtyi kesken kauden Amur Habarovskiin.
– Habarovskiin perhe tuli mukaan, ja siellä oli mukavampi olla. Silloin huomasin, että ei ole mun juttu olla yksin jossain ja perhe muualla. En pysty nauttimaan pelaamisesta ja elämästä, jos on kotona yksin. Raha ei paljoa lämmitä pankkitilillä, kun lätkän lisäksi ei ole mitään mielekästä.
Parempi psyykkinen vointi on nähtävissä myös Lindgrenin tehoista: Atlant Mytištšissä 19 ottelussa 3+2, Amur Habarovskissa 21 ottelussa 5+6. KHL:ssä peli oli Lindgrenin mukaan laadukasta ja fyysistä, mutta venäläiseen mentaliteettiin oli myös vaikea sopeutua.
– Ulkomaalaisiin kohdistuvat odotukset ja vaatimustason ymmärrän, eikä siinä ollut ongelmaa, mutta siellä oli koko ajan ulkopuolinen olo. Habarovskissa taisi olla neljä jätkää, jotka puhui englantia.
– Olis pitänyt asennoitua hoitamaan vain oma hommansa, mutta itselle on aina ollut tärkeää, että pystyn nauttimaan sekä pelaamisesta että elämästä lätkän ulkopuolella. Täällä on ollut hyvä olla ja sillä tämä reissu vähän venähtikin.
“Täällä” tarkoittaa Davosissa, itäisessä Sveitsissä, missä Lindgren on perheineen viihtynyt jo kahdeksan vuotta.
– Venäjältä tultiin tänne, aluksi vuoden sopimuksella. Sitä on sitten jatkettu ja jatkettu taas lisää. Lasten kanssa tämä on ollut ihan mieletön paikka: koulut ihan vieressä, samoin harrastukset. Tätä ennen tuli reissattua, niin tänne oli hyvä asettua. Ja oma pelikin lähti kulkemaan, oli kiva pelata.
Mestaruusjuhlat tyhjässä kaupungissa
Heti toisella kaudellaan HC Davosissa Lindgren oli voittamassa Sveitsin mestaruutta. Fanikulttuuri on Sveitsissä Suomeen verrattuna aivan omaa luokkaansa ja Davos menestyksekkäimpiä seuroja, mutta mestaruusjuhlat kalpenevat suomalaiselle torijuhlinnalle.
– Voitettiin ratkaiseva peli Zürichissä ja tultiin Davosiin, niin kaupunki oli ihan tyhjä ja kaikki paikat kiinni. Vietiin hallille kamat, siellä oli pieni faniporukka, korkeintaan 30 henkeä. Parin ruotsalaisen kanssa istuttiin takahuoneessa ja katseltiin toisiamme, että pitäiskö lähteä kotiin. Mentiin sitten kotiin.
Mestaruus ratkesi Lindgrenin muistikuvien mukaan arkipäivänä ja laskettelukauden päätyttyä, joten 11 000 asukkaan kaupunki eli omaa rauhallista elämäänsä ilman turisteja.
– Viikko sen jälkeen oli iso paraati ja hevosajelut ympäri kylää, että silloin oli paljon porukkaa. Olihan se kiva juhlia viikkoa myöhemmin, mutta jotenkin se lässähti. Muistan, kuinka olin seuraavana päivänä kahden ruotsalaisen kanssa pitsalla, ja siinä vähän olutta tai viiniä juotiin.
– Zürichissä oli kyllä paljon faneja paikalla ja siellä oli kova meininki. Ja meillä on vakiopysähdyspaikka lähellä Zürichiä, siellä oli kans paljon faneja. Paikallisia faneja ei täällä olekaan ihan hirveästi, mutta muualta tulee paljon kannattajia.
Kahdeksan kauden aikana Lindgren on kohdannut HC Davosissa monia huippupelaajia, kuten maanmiehet Ville Koistisen ja Otso Rantakarin, NHL:ssäkin hyvällä tahdilla maaleja takoneen Devin Setoguchin sekä paikalliset seuraikonit Andres Ambühlin ja Enzo Corvin.
Viime kaudella HC Davos sai alkukaudeksi riveihinsä 24 NHL-kauden veteraanin, supertähti Joe Thorntonin, joka on pelannut Davosissa myös työsulkukausilla ja voittanut kaudella 2004–05 myös Sveitsin mestaruuden.
– Thornton on harjoitellut täällä joka kesä, vaimonsa on sveitsiläinen. Ihan hauska kaveri, mutta supertähti-status vähän näkyi. Mailan tuppi kun ei pysynyt kiinni, niin hän sanoi, ettei ole kymmeneen vuoteen itse laittanut mailojaan. Sanoin, että täällä joutuu tekemään.
"Kun tämä aivotärähdys tuli, ei ole enää samanlaista tavoitetta palata kaukaloon"
Pelkkää auvoa Davosissa vietetyt vuodet eivät kuitenkaan ole olleet. Kaudella 2018–19 Lindgren joutui HC Davosia yli 20 vuotta valmentaneen ja johtaneen Arno Del Curton silmätikuksi.
– Oltiin joukkueessa tyytymättömiä toimintatapoihin, kun hävittiin pelejä eikä mitään muutosta tapahdu. Jonkun piti sanoa jotain, mutta hän otti sen henkilökohtaisesti, ja asia kohdistui ulkomaalaisvahvistuksena muhun. Se homma meni aika rumaksi, ja mä olin ollut just vuoden pelaamatta ja koko ura oli vaakalaudalla. Oli raskas vuosi sekin.
– Jälkikäteen ajatellen nämäkin kokemukset ovat opettaneet, mutta se on urheilussa raadollista, ettei ole mahdollisuutta ottaa itselleen aikaa ja pysähtyä vaan täytyy puskea eteenpäin.
Lindgrenin lonkka leikattiin kauden 2016–17 jälkeen keväällä, ja hän pääsi syyskuun lopulla joukkueen mukaan.
– Toisessa pelissä lonkka oli niin kipeä, etten pystynyt menemään aloitukseen. Neljä peliä yhteensä kärvistelin, mutta lonkka oli paljon kipeempi kuin koskaan aiemmin. Helmikuussa tehtiin korjausleikkaus, ja siihen mennessä olin joutunut todella paljon prosessoimaan, että oliko ura tässä.
– Silloin en olisi ollut valmis lopettamaan pelaamista, oli vielä kova halu päästä takaisin. Sitten kun joutui valmentajan kanssa taistelemaan, ajattelin että ei vittu. Onneksi sen jälkeen pystyin vielä hyvän kauden pelaamaan, mikä oli tavoite. Nyt kun tämä aivotärähdys tuli, ei ole enää samanlaista tavoitetta palata kaukaloon.
Vielä suurempia vaikeuksia Lindgrenillä oli HC Davosin nykyisen valmentajan Christian Wohlwendin kanssa.
– Ongelma oli, että hän ei puhunut jääkiekosta. Se oli käynyt jossain Perussa juomassa ayahuascaa ja puhui vaan rakkaudesta.
Lindgrenin mukaan joukkueessa kävi myös saksalainen mentaalivalmentaja puhumassa vedestä ja kuinka mikroskooppikuvassa näkyy, kun vesi helmeilee, jos soitetaan klassista musiikkia, ja kuinka vesi väreilee eri tavalla, kun soitetaan raskaampaa kamaa.
– Oli kiva, että valmentaja vaihtui, koska vanha valmentaja oli ihan sekopää. Mutta tämäkin touhu alkoi kypsyttää, ja koko joukkuetta, vaikka en muiden suulla voikaan puhua. Mulle Wohlwend sanoi, että koska mä en hymyile aamulla kun tuun hallille, hän näkee, etten ole onnellinen täällä.
– Yritin selittää, etten ole sellainen tyyppi. Että vaikka en hymyile, se ei tarkoita, että asiat olisi huonosti. Sitten hän neuvoi feikkaamaan hymyä, niin jonain päivänä se tulee automaattisesti. Ja tämä oli jokapäiväistä: se oli hallilla peukut pystyssä ja leveä virne naamalla.
Lindgren kertoo tuolloin muutenkin kamppailleensa mentaalipuolen haasteiden kanssa, mitä tällainen käytös vain pahensi, eikä suomalainen pystynyt katsomaan valmentajaa edes silmiin.
– Jälkikäteen olen miettinyt, että se oli psykologista kiusantekoa: se haki musta murtumispistettä. Olin vähintään kerran viikossa sen toimistossa juttelemassa tai lähinnä hän kertoi, miten mun pitäisi elää elämääni.
– Välillä se oli pelipalavereihin googlettanut mietelauseita tyyliin “do your best” tai jotain leffasitaatteja ja se pistää jätkiä lukemaan näitä sitaatteja. Ihminen, jolta tällainen tulee, niin pitää mun mielestä olla sellainen, johon itse uskoo.
"Seuraavaksi se alkoi valittaa kuinka mä oon itsekäs ihminen ja joukkueen syöpä"
Viimeinen niitti tapahtui Lindgrenin mukaan, kun Wohlwendillä oli syntymäpäivä tammikuun neljäs päivä.
– Meitä oli neljä jätkää hallilla: minä, Aaron Palushaj, Marc Wieser ja Luca Hischier, joka lähti mun kanssa samaan aikaan Biel/Bienneen. Ensimmäisenä Wohlwend sanoo mulle, että tänään on mun syntymäpäivä, mikset sä onnittele. Vastasin, etten tiennyt ja onnittelin. Sitten hän ojensi kätensä ja vedettiin fistbumpit.
– Mutta seuraavaksi se alkoi valittaa mun palkasta ja kuinka mä oon itsekäs ihminen ja joukkueen syöpä. Täällä alennettiin koronan takia palkkoja, niin seura säästi 130 000 mun palkasta. Wohlwend syytti mua siitä, että Del Curto sai kenkää ja väitti Arnon sanoneen, että se haluaisi tappaa mut.
Lindgren muistaa olleensa shokissa ja vain tuijottaneensa valmentajan kierrosten noustessa. Muita pelaajia ei Lindgrenin mukaan tilanteessa ollut, mutta apuvalmentajat Waltteri Immonen ja Johan Lundskog olivat.
– Se veti ihan törkeet herneet, vaikka mä en edes sanonut mitään. Lopuksi olin jo ihan tuohtunut ja kysyin Wohlwendiltä, onko se hymyn feikkaaminen ainoa, mitä hän minulta haluaa. Se vastasi, että just sitä hän haluaa ja mä vaan vastasin, ettei tuu vittu tapahtuun.
Lindgren sai käskyn pakata kamat ja häipyä, ja hän ilmoitti toimistolle, että hoitavat siirron johonkin. Alunperin suomalaisen piti vielä istua valmentajan kanssa samaan pöytään, mutta Lindgrenin mentyä sovittuna aikana hallille valmentaja ja toimitusjohtaja poistuivatkin paikalta, ja seuran GM ilmoitti, ettei keskustelu toteudu.
– Mä olin niin helpottunut: olin monena aamuna istunut autossa hallin pihassa ja kelannut, etten pysty menemään sisälle sen äijän takia. Sovittiin myös, että näistä asioista ei puhuta, mutta ne ilmoittivatkin, että mä olen se ongelma ja mä en tullut toimeen valmentajan kanssa.
– Se tässä eniten ottaa päähän, että seurassa hyväksyttiin päävalmentajalta tällaiset puheet ja teot. Mulle olis ollut ihan ok, jos se olisi rehellisesti sanonut, että homma ei toimi ja olisi parasta, että etsitään mulle uus seura. Siitä äijästä riittäisi tarinoita, eikä tietysti kaikki valmentajat ole tällaisia, mutta näitä on lätkäkuplassa ja niiden annetaan jatkaa, kuten Mike Babcock. Ihan sairasta.
HC Davosin suomalaisvalmentaja Immonen saa Lindgreniltä positiivista palautetta.
– Immonen on ollut tosi hyvä tyyppi, ihmisläheinen ja tosi helppo jutella. Oli ihan loistavaa, että valmennusryhmässä oli nämä kaksi muuta, joiden kanssa pystyi puhumaan. Ei tarvinnut esittää mitään eikä olla sellainen, mitä ei ole, mikä oli iso ongelma Wohlwendin kanssa.
"Koin, että piti saada apua omien tunteiden ja epäonnistumisten käsittelyyn"
Tarkkaavainen lukija on voinut huomata, kuinka Lindgren on tuonut esiin henkisiä vaikeuksia ensimmäisellä AHL-kaudella, KHL:ssä ja myös Sveitsissä.
– Aivotärähdyksen myötä menin aika syviin vesiin, mutta nyt kun on ollut aikaa ajatella, olen huomannut, että orastavaa masennusta on ollut aiemminkin. Sitä on lätkämaailmassa vaikea huomata, kun on aina jokin maali, mihin tähdätään, niin tuntuu että on vaan pieniä pomppuja matkassa.
– Nyt kun meni kaikki pohja alta ja oli vielä päästä kyse, menin tosi nopeesti huonoon kuntoon. Varmasti myös nämä valmentajakonfliktit aiheutti, etten ollut psyykeltäni ihan parhaissa kantimissa.
Ajankohtaisesti Lindgren kokee mielialansa paljon paremmaksi. Aivotärähdyksestä palautuminen on hieman edistynyt – lisäksi Lindgren on jo kahdeksan vuoden ajan tehnyt yhteistyötä urheilupsykologi Tuomas Grönmanin kanssa.
– Se alkoi mentaalivalmennuksena, mutta on vuosien mittaan muuttunut syvällisemmäksi. Viime aikoina Tuomaksen kanssa on mietitty perimmäisiä syitä mun käyttäytymismalleille. Jääkiekko ympäristönä asettaa vaatimuksia, ja oma vaatimustaso on aina ollut korkea eli en ole pelannut loistopeliä, vaan on ollut hyviä pelejä tai huonoja pelejä.
– Tuomas antoi tehtävän laittaa aikajanalle uran saavutukset, ja sitä kun teki, tajusin etten ollut missään vaiheessa pysähtynyt edes miettimään saavutuksia, vaan ne olivat vain välietappeja.
Lindgren otti Grönmaniin yhteyttä henkisesti vaikean KHL-kauden jälkeen.
– Jaakolan Topin kanssa tuli asia puheeksi, ja hän tunsi “Oskun”. Koin, että piti saada apua omien tunteiden ja epäonnistumisten käsittelyyn. Grönman on sanonut jossain haastattelussa, että olisi hyvä, jos pelaajat ottaisivat yhteyttä ennen kuin asiat ovat jo huonosti.
– Grönmanin kohdalla tärkeää oli, että hänellä on taustalla oma kiekkoura ja loukkaantumiset eli hän tietää, mistä puhun. Olen käynyt täällä vakuutusyhtiön kautta psykologilla, mutta se on ihan erilaista, kun toisella ei ole kokemusta lätkäkuplasta.
Oltuaan lähes vuoden pelaamatta Lindgrenillä on ollut aikaa itsetutkiskeluun, ja punnittuja oivalluksia tipahtelee asioista jutellessa.
– Kun lätkässä kilpaillaan, on riski, että alkaa arvottaa itseään pelisuoritusten ja tilastojen kautta, eikä ole eroa työminän ja siviiliminän välillä. Nyt ymmärrän, että iso syy, miksi KHL:ssä oli vaikeaa, oli kun ei ollut jääkiekon lisäksi muuta elämää. Siihen peliin jää niin helposti vellomaan. Lisäksi mulla on ollut vaikeaa ihan hetkessä elämisessä.
– Aikanaan en ajatellut Pohjois-Amerikan-reissuja epäonnistumisina, mutta nyt viime aikoina kun olen oivaltanut omaa epäonnistumisen pelkoani. Jos olisin käsitellyt tunteitani ja ajatuksiani aiemmin, olisin ehkä osannut toimia silloin eri tavalla. Lopputulos olisi silti voinut olla sama, mutta tuolloin halusin suojella itseäni ja lähteä ennen kuin käsketään lähteä.
Lindgren pitää ehdottoman hyvänä, että myös psyykkisistä ongelmista puhutaan tänä päivänä.
– Kun tulin asian kanssa julki, sain todella paljon viestejä, kuinka yksi ja toinen on käynyt samaa läpi. Itse luin koripalloilija Kevin Loven tarinan Players’ Tribunesta ja tuntui kuin joku olisi kirjoittanut mun tarinan auki. Otin sen jälkeen yhteyttä tuttuun toimittajan ja ehdotin haastattelua.
Lindgren tunnistaa kokeneensa masennukseen liittyen myös häpeää.
– Muistan täyttäneeni mielialakyselyä ja aikoneeni kaunistella vastauksia, “ei mulla nyt noin huonosti mene”. Tiedän, etten ole ainoa pelaaja, joka on ollut masentunut, mutta silloin kun on niissä paskoissa fiiliksissä, niin ajattelee, ettei kukaan muu voi tuntea samoin.