Kädet tärisivät ja hikoilivat ahdistuksesta, mieli oli niin sumussa, että pelivälinettä oli vaikea havaita eikä koko pelaaminen enää kiinnostanut. Muun muassa näin Tapparaan siirtynyt Jori Lehterä kuvasi St. Louis Bluesissa pelatessaan kokemiaan masennus-, ahdistus- ja paniikkihäiriöoireitaan Esko Seppäsen Urheilucast-ohjelmassa.
Lehterä kertoi alkaneensa tuntea ahdistusta ja paniikkia ensimmäisen NHL-kautensa puolivälissä, vaikka pistetahti oli vakuuttava. Tätä ennen suomalaishyökkääjä oli omien sanojensa mukaan harjoitellut erittäin intensiivisesti ja tavoitellut NHL-paikan vakiinnuttamista.
Tavoitteen täyttymisestä tuli kuitenkin Lehterän uralle vaikein jakso.
Jokaisen pelin jälkeen Lehterä koki helpotusta, että pelattavana oli taas yksi ottelu vähemmän. Omilla tehopisteillä tai muulla suoritustasolla ei ollut mitään merkitystä, kun koko jääkiekko tuntui merkityksettömältä.
Absurdeinta oli, että Lehterän kärsiessä mielenterveysongelmista seura tarjosi kolmen vuoden jatkosopimusta ja yhteensä yli 14 miljoonan dollarin tienestejä. Lehterä ei vain nauranut matkalla pankkiin, vaan hän koki ryöstäneensä pankin.
Lehterä kuvasi masennuksensa taustatekijäksi liiallisen harjoittelun aiheuttaman ylirasitustilan, mutta tilanteessa on nähtävissä myös huijarisyndrooman piirteitä.
Lehterä oli ollut tähtipelaaja sekä Liigassa että KHL:ssä ja hänet oli valittu KHL:stä myös toistaiseksi viimeisiin NHL-olympialaisiin. Podcastissa Lehterä sanoitti itsekin, kuinka erilainen tilanne oli NHL:ssä, kun hän ei enää ollutkaan joukkueen taattu ykkössentteri.
Lisäksi Lehterä mainitsi sivulausessa joutuneensa ennen psyykkisiä oireitaan laitataklauksen kohteeksi ja etsineensä sen jälkeen vaihtoaitiota. Se saattaa viitata aivotärähdykseen, joka tutkitusti aiheuttaa masennusoireita.
Syiden spekulointi on sinänsä tarpeetonta, koska fyysisistä oireista poiketen psyykkisten vaivojen syitä ei usein pystytä todentamaan. Oleellisinta Lehterän tapauksessa – ja mielenterveysongelmissa ylipäänsä – oli se, että hän haki ongelmiinsa sekä ammattiapua että vertaistukea.
Nopeaa ihmeparantumista tarinaan ei kuulu, kuten ei psykiatriaan muutenkaan, vaan Lehterän oireilu jatkui koko kolmen vuoden ajan St. Louisissa. Kun suomalainen kaupattiin Philadelphia Flyersiin kesällä 2017, hän koki jo voivansa paremmin.
Ympäristönvaihdos itsessään saattoi jo kääntää tilannetta parempaan suuntaan. Lehterä itse koki siinä vaiheessa oppineensa käsittelemään asiaa ja ennen kaikkea nauttimaan jääkiekon ulkopuolisista asioista, kuten perhe-elämästä.
Harjoittelu oli ollut pitkään pakonomaista, Lehterän omin sanoin “pään seinään puskemista”, joten pelaamisestakin oli epäilemättä vaikea nauttia. Psykologin ja vertaistuen avulla Lehterä vakuuttaa oppineensa käsittelemään tunteitaan ja vastoinkäymisiään, kuten oikeudenkäyntiprosessia huumeiden käyttörikoksesta, ja nauttii jälleen pelaamisesta.
Lehterän halu hakea nopeasti apua on tärkein oppi ja viesti koko jääkiekkoyhteisölle – sekä kaikille meistä. Ansiokasta on myös julkinen puhe mielenterveyden haasteista ja varoittavan esimerkin antaminen huumekokeiluista.
Opittavaa on kuitenkin edelleen.
En tiedä tilanteesta enempää, mitä Lehterä kertoi Urheilucastissa, mutta toivoisin lajikulttuurilta vastuullisempaa otetta aivovammojen tutkimiseen ja hoitamiseen.
Puhtaasti mielenterveysongelman hoitamisesta olen Lehterän kanssa ehdottomasti samaa mieltä siitä, että ilman apua ongelmat olisivat kestäneet pidempään. Toisaalta ongelma olisi mahdollisesti hoitunut nopeammin, jos Lehterä olisi muun hoidon ohella korjannut oireitaan aiheuttaneita olosuhteita eli ollut akuuteimman vaiheen sairauslomalla.
Jääkiekon kilpailukulttuuri ei suoranaisesti suosi omaehtoista kokoonpanon ulkopuolelle jättäytymistä, mutta tämänkaltaisissa tilanteissa irtiotto hyödyttäisi sekä pelaajaa että joukkuetta.
Lehterän kuvaus itsestään huokaisemassa helpotuksesta pelatun pelin jälkeen tai huippupalkkaisena mutta sumeanäköisenä pelaamassa NHL-jäillä ovat selviä merkkejä siitä, että pelaaminen on haitallista pelaajalle. Joukkuekaan ei tämänkuntoisesta pelaajasta hyödy.
Vaikka kaikesta voi löytää parannettavaa, on tässä tapauksessa ensisijaisesti syytä nostaa hattua Lehterän ratkaisuille: hän haki apua ja tuli lopulta asian kanssa julkisuuteen.
Ensimmäinen ratkaisu oli hyväksi yksilölle, jälkimmäinen yksilön lisäksi yhteisölle.
Kirjoittaja on mielenterveys- ja päihdetyön ammattilainen.
