Leijonien olympiakauden avaus oli mainio. Pelillisesti joukkue näytti kypsältä, ja tulosta tuli Suomen EHT-turnauksessa kolmen voiton verran.
Leijonien pelitapaan on tuotu paljon uusia ulottuvuuksia. Erityisesti apuvalmentajan Mikko Mannerin kädenjälki näkyy pelissä. Hän on tuonut uutta pelillistä suuntausta Suomeen tällä kaudella valmentaessaan Oulun Kärppiä.
Mannerin pelilliset vaikutteet myöntää myös Leijonien paidassa EHT:lla pelannut Julius Junttila. Hän analysoi Jatkoajalle turnauksen aikana, että päävalmentajan Lauri Marjamäen kiekkokontrollia painottava ja Mannerin suoraviivaisempi pelitapa ovat sekoittuneet Leijonissa.
– Tunnen Laten tavat Kärppien ajoilta todella hyvin. Nyt meillä Kärpissä on Mannerin johdolla hieman muutettu pelaamista Laten ajoista. Näkisin, että maajoukkueessa on tällä hetkellä osin niitä Laten aikaisia juttuja ja sitten osin niitä juttuja, mitä Kärpissä tehdään tällä hetkellä, Junttila kertoo.
Jatkoaika analysoi kolme pelillistä yksityiskohtaa, jotka ovat leimallisia Leijonien uudessa pelitavassa.
Repivä hyökkääjä tuo uuden aallon
Nyt ei puhuta tiiviistä viisikosta. Ei rintamahyökkäyksistä tai kolmen kaistan hyödyntämisestä. Nyt puhutaan siitä, kuinka kiekonriiston jälkeen voidaan mahdollisimman nopeasti voittaa tilaa.
Aiemmin suomalaisessa pelitavassa oli tyypillistä se, että kiekonriiston hetkellä täytettiin koko kentän leveys. Se usein tarkoitti painottoman laidan hyökkääjälle sitä, että riiston jälkeen ensimmäiset luistelupotkut otettiin kohti omaa laitaa, jotta pelissä saatiin pidettyä leveys ja kaistat täyttyivät.
Suomen valmennuskolmikko, Marjamäki, Manner ja Jussi Tapola, ovat rikkoneet tämän monia vuosia vanhan kaavan. Nyt kiekonriiston hetkellä, tai jopa vähän aikaisemmin, yksi Suomen hyökkääjistä, useimmiten nimenomaan painottoman laidan hyökkääjä, ottaakin ensimmäiset luistelupotkut suoraan pystyyn.
Nyt puhutaan siitä, kuinka kiekonriiston jälkeen voidaan mahdollisimman nopeasti voittaa tilaa.
Repivä hyökkääjä siis tietoisesti karkaa muulta viisikolta keskialueelle.
Repivä hyökkääjä pyrkii tekemään tilaa muulle viisikolle ja aiheuttamaan hämmennystä vastustajan puolustajille. Vähimmäisvaatimuksena hänen täytyy pystyä voittamaan punaviiva ja pelata kiekko päätyyn. Hänen täytyy myös voittaa keskialueelle mahdollisesti ilmestyvä irtokiekko.
Herää kysymys: kuka paikkaa repivän hyökkääjän jättämä aukon laidalla, jotta kolmea kaistaa pystyttäisi edelleen hyödyntämään?
Leveyden pelissä pitää painottoman puolen puolustaja, joka lähtee kahden hyökkääjän kanssa muodostamaan repivän hyökkääjän taakse rintamaa.
Vaikka hyökkäystä viedään voimakkaasti pystyyn, siinä säilyy jouhevuus. Hyökkäyksessä on useita eri aaltoja, minkä vuoksi sitä on vaikea puolustaa. Repivä hyökkääjä tarjoaa ensimmäisen aallon, loput hyökkääjät toisen. Painoton puolustaja tuo kolmannen aallon hieman syvempää ja pelin puolen puolustaja tukee alapuolella.
Puolustajien nousut tuottavat maaleja
Puolustajien pelaaminen osana hyökkäystä on yksi näkyvimpiä asioita Leijonien pelitavassa. Välillä Suomi pelaa kuin sillä olisi jäällä neljä hyökkääjää. Pelirohkeus on kaiken ydin.
Leijonat latoi puolustajien nousuilla useita maaleja Suomen EHT:lla. Joukkue teki turnauksessa tasaviisikoin kahdeksan maalia, joista kolme syntyi puolustajan lavasta. Huomionarvoista on se, että kaikki puolustajien viimeistelemät osumat syntyivät maalin välittömästä läheisyydestä, ei siniviivalaukauksesta.
Puolustajat tukevat suoria hyökkäyksiä ja vastaiskuja. He ajavat maalille siinä missä hyökkääjätkin. Kiekollisena puolustajien on pystyttävä voittamaan keskialueella tilaa.
Lisäksi puolustajat ovat äärimmäisen vahvasti mukana hyökkäysalueen hyökkäyspelissä. He eivät tönötä siniviivan tuntumassa vaan osallistuvat kulmapelin pyörittämiseen ympäri hyökkäysaluetta. Ei ole mitenkään tavatonta, että Leijonien puolustaja on vastustajan maalin takana tai sen edessä maskissa.
puolustajien viimeistelemät osumat syntyivät maalin välittömästä läheisyydestä.
Pelissä on tiettyä pelipaikattomuutta. Kun puolustaja nousee, hyökkääjä paikkaa ja varmistelee.
Puolustajien välinen yhteistyö toimi heti Suomen EHT-turnauksessa. Molemmat puolustajat eivät nousseet samaan aikaan, vaan toinen oli aina siniviivalla. Pelipaikattomuus vaatii puolustajilta äärimmäisen hyvää pelinlukutaitoa ja ennakointia.
Kun hyökkäysalueella pelataan tiuhaan paikanvaihtopeliä, se nostaa riskikertoimia. Hieman myöhästynyt paikkaus, ei-toivottu kiekonmenetys ja vastustaja vyöryy ylivoimahyökkäyksellä.
Yksi iso riski pelipaikattomuudessa on se, että se asettaa myös hyökkääjät kovaan paikkaan. Leijonien alimpana pelaajana saattaa nimittäin olla hyökkääjä, kun vastustaja kääntää vastahyökkäykseen.
Kuinka laadukkaasti hyökkääjät selviytyvät puolustustilanteissa yhdellä yhtä tai kahdella kahta vastaan?
Trap ei varmistele vaan pyrkii riistoon
Viime keväänä MM-kisoissa nousi esiin Suomen vetäytyvä ja riskitön keskialueen pelaaminen. Nyt puhaltavat uudet tuulet.
Leijonien trap asettuu 1-2-2-muodostelmaan mahdollisimman lähelle vastustajan maalia. Vetäytyvämpää keskialueen sumppua käytetään harvakseltaan.
Kun vastustaja pysähtyy oman maalinsa taakse, Suomi ei lähtökohtaisesti vetäydy keskialueelle, kuten suomalaisessa jääkiekossa on totuttu viime vuosina. Sen sijaan viisikko asetetaan tolppa-trapiin, jossa kolme kärkipelaajaa ovat hyökkäysalueella. Ylin hyökkääjä ikään kuin vartioi vastustajan maalin tolppaa.
Puolustajat asettuvat siniviivojen väliin hieman riippuen siitä, miten vastustaja kulloinkin peliä avaa. Jos vastustajalla asettaa keskialueelle repiviä hyökkääjiä, puolustajat joutuvat tiputtamaan.
Tolppa-trap on oikein mainio joukkueita vastaan, jotka avaavat lyhyellä avauksella. Esimerkiksi Kanada yritti sunnuntain ottelussa Suomea vastaan avata peliään maalin takaa lyhyellä syötöllä oman alueen kulmaan toiselle puolustajalle.
Suomen tolppa-trap nautti, riisti kiekon ja teki maalin. Korkealle sijoitettu viisikko mahdollistaa aggressiivisen riistopelaamisen lähellä vastustajan maalia.
Lauantain ottelussa Ruotsi avasi viivelähtönsä pitkillä syötöillä. Länsinaapuri roikotti siniviivojen välissä yhtä tai kahta pelaajaa, jotka repivät Leijonien viisikon pystysuunnassa levälleen. Näin Suomen hyökkääjien ja puolustajien väliin aukesi isoja tiloja, joihin Ruotsi pyrki pelaamaan hyökkääjille liikkeeseen.
Tolppa-trap on haavoittuvainen, sillä etäisyydet saattavat kasvaa varsin suuriksi. Joukkueet, jotka pystyvät tilat hyödyntämään, voivat luoda suoria hyökkäyksiä Suomen organisoitua puolustusta vastaan.
