- Minimitavoite oli puolivälierät, nyt meillä on vaan voitettavaa tässä. Ei olla kuitenkaan ylitetty vielä itseämme, pohdiskeli Venäjä-ottelun sankari Masi Marjamäki joukkueen tilaa.
- Mielenkiintoisessa vaiheessa ollaan, kovimmat jutut ovat vielä tavoitettavissa,
ei muuta kun jalat maassa ja eteenpäin, mietti Pikkuleijonien päävalmentaja Hannu Aravirta myöhään illalla voitokkaan Venäjä-ottelun jälkeen.
- Viisi kertaa pelattu heitä vastaan. Lake Placidissä hävittiin kahdesti ja
kahdesti voitettin rangaistuslaukauskilpailussa. Hämeenlinnassa voitto kolmella
ylivoimamaalilla. Kyllä meillä on mahdolisuus, enkä minä usko että tämä peli
sillä lailla painaa.
- Kun ollaan pelirytmissä, niin ollaan pelirytmissä, arvioi Aravirta.
Maajoukkueen kannalta varsin mieluisa asia oli se, että Suomen selvittyä jatkoon huominen otteluohjelma kääntyi ympäri ja Suomi pelaa vasta iltaottelussa alkaen kello 19.00. Tämä tuo joukkueeelle muutaman tunnin lisää aikaa palautua ja valmistautua uuteen koitokseen.
- Kyllä mä luulen, että se auttaa. Saadaan pieni aamujää siihen ja kunnon venyttelyt päälle. Sitten kaatamaan USA:ta, tuumi Marjamäki ottelujen siirrosta.
Suomi on esiintynyt kisoissa varsin paljon edukseen kovassa kontaktipelissä. Tämä on varmasti pieni yllätys ottaen huomioon jääkiekon nykymeininki Suomessa. USA-ottelu tulee olemaan varmasti varsin kova koettelemus myös fyysisesti.
- Onhan se kuluttavaa meille, mutta sitä (fyysisyys) tarvitsee vain tehdä, jos haluaa voittaa tälläisiä pelejä, tuumi Marjamäki.
- USA tulee varmasti kovaa alkuun, niin kuin ne aina tulee. Taklaa kovaa vähän sääntöjen rajamaillakin, analysoi Marjamäki tulevaa välierävastustajaa.
- Kanada pelaa ja taklaa todella paljon puhtaammin. USA tulee aina kolme-neljäkin sekuntia syötön jälkeen rymistelemään. Kanada on puhtaampi ja suoraviivaisempi joukkue.
- Selkeitä taitavia kavereita. Niillä on todella hyvät pakit mun mielestä. Mutta ei muuta kuin kovaa liikettä vaan. Nopeita kääntöjä omalla puolustusalueella, eiköhän sillä varmasti hyvä tule, jatkoi vielä Marjamäki.
Onko sillä minkäänlaista merkitystä, että Suomi pelasi ennen kisoja USA:ta vastaan? Suomi voitti huomenna vastaan asettuvan joukkueen jouluaattona lukemin 4-1.
- Tiedetään vähän minkälainen joukkue niillä on. Se ei tainnut olla ihan niiden paras peli. Huomenna ne tulee todella kovaa. Mutta näki vähän, että minkälaisia pelaajia niillä on. Tietää niiden pelityylin, miten ne karvaa ja muut tälläset hommat. Kyllä se hyvä juttu varmasti on, että pelattiin niitä vastaan, mutta tuskin se voitto siihen ratkeaa, analysoi Marjamäki.