Alku näyttää lupaavalta, kunnes..
Vielä kauden alussa kaikki näytti menevän ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan. Kokematon Petolauma pysytteli vielä lokakuun puoliväliin asti piste per peli -tahdissa. Mikä tärkeintä, nuori joukkue oli kohottanut roimasti kasvojaan verrattuna viime kauden haluttomaan surffailuun. Ajoittaisista tappioista huolimatta se pelasi viihdyttävää kiekkoa, johon kuuluivat taklaukset, taistelu ja kova yritys. Yleisö Helsingin Jäähallissa viihtyi ja oli ylpeä joukkueestaan, jossa pelasi pitkästä aikaa suuri määrä "omia poikia".
Pian joukkue kuitenkin kohtasi harmaan arjen. Jonkinlaiseen vuoristorataan oli moni IFK-kannattaja ennen kautta varmasti osannut varautua, mutta pimeimpään syksyyn ajoittunut, lähes historiallisen pitkä kuiva kausi yllätti luultavasti kaikki. Tulosten valossa synkin ajanjakso ajoittui lokakuun puolivälistä marraskuun puolivälin paikkeille. IFK onnistui tuolloin pelaamastaan kymmenestä ottelusta saalistamaan ainoastaan yhden vaivaisen tasapelipisteen vieraissa JYP:iltä. IFK joutui pirulliseen tappioiden, turhautumisten ja jäähyjen noidankehään, josta ei ollut yksinkertaista ulospääsyä. Runsaat jäähymäärät ja liigan toiseksi heikoin alivoimapeli eivät olleet mikään ruusuinen yhdistelmä - ei ainakaan jos voitosta aiottiin tosissaan kilvoitella. Runsaan jäähyilyn lisäksi valmennusjohdolle aiheutti tuskaa loukkaantumisten suma; pahimmillaan eivät pelikieltojen ja loukkaantumisten takia poissaolleiden listan laskemiseen riittäneet kahdenkaan käden sormet. Paineet kasvoivat, epäonnistumisten pelko lisääntyi, pelaajat alkoivat puristaa mailoja, ja syöksykierre oli valmis.
Konkarit unessa
Pelkän turhautumisen ja loukkaantumissuman piikkiin ei syyskauden luokattomia esityksiä kuitenkaan voida pistää. Kylmä totuus on se, että joukkueen konkariosasto on pettänyt pahasti. Esimerkiksi joukkueen kapteeni Kimmo Kuhta on surffailut koko syksyn täysin kuutamolla. Kuhdan kanssa samaan näkymättömien pelaajien kategoriaan kuului alkukaudesta myös Mika Kortelainen, mutta onneksi vanhan IFK-jermun Jukka Sepon paluun jälkeen Kortelainen on näyttänyt selviä piristymisen merkkejä. Kuvaavaa on myös se, että täksi kaudeksi hankituista pelaajista kaksi (Jonas Junkka ja Andrej Podkonicky) ovat saaneet etsiä itselleen uuden työpaikan kesken kauden, eikä Jan Kobezdastakaan ole ollut vahvistukseksi; mies kun aloitti kauden vuokralla Ilveksessä ja siirtyi sitten kotimaahansa parantelemaan vaivojaan. Rauman Lukosta hankittu voimalaituri Jonni Vauhkonen on myös ollut täysin näkymätön mies, jollei ajoittaisia lentopallomailatalkoita lasketa pelillisiksi ansioiksi. Näillä näkymin mies ainoastaan vie yhden pelipaikan omalta juniorilta. Voimakategorian pelaajista myös Toni Mäkiahon syksy on ollut samanlaista kolaamista, näkyvimpänä saavutuksena voidaan pitää miehen pääsyä MTV3:n HockeyNight -lähetykseen tulikuuman IFK-TPS -pelin jälkipyykeissä.
Ykkössentteriksi kaavailtu Aigars Cipruss ei hänkään ilmeisesti ole onnistunut hähelle kaavaillussa ykköspelintekijän tehtävässään; etenkin aloitusten kanssa mies on ollut koko kauden hätää kärsimässä. Ennen kauden alkua tätä osattiinkin pelätä, eikä asia varmasti yllättänytään muita kuin Pentti Matikaisen. Kakkos-kolmosketjujen kahden suunnan pelaajaksi hänestä kyllä on, mutta ykkössentteriä Aigarsista ei saa oikein millään, ellei otteissa tapahdu kevään aikana radikaaleja muutoksia.Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että joukkueenjohdon odotukset miehen suhteen olivat aivan liian suuret. Samat sanat pätevät pitkälti myös Andrej Podkonickyyn, joka saikin joulukuussa pakata kassinsa ja matkata Sveitsiin, Ambri Piottaan. Saman kohtalon koki jo aiemmin Jonas Junkka, jolle löytyi lopulta työnantaja Ruotsin Elitserienistä.
Onnistuneitakin hankintoja toki on. Näistä esimerkkinä mm. pienikokoinen laituri Kimmo Salminen; lähes ainoa, joka on pystynyt pelaamaan läpi syksyn varmalla suoritustasolla. Monille Salmisen esitykset ovat olleet positiivinen yllätys. Nopea Salminen on pelannut runsaasti junnusentteri Toni Häppölän sekä nuorten MM-kisoihin matkaavan Kim Hirschovitsin kanssa, ja kolmikko onkin muodostanut yhden IFK:n toimivimmista kolmikoista. Puolustuspäähän hankittu tsekki Robert Kantor on tehnyt vaikutuksen varmalla peruspelillään, mojovilla taklauksillaan sekä raudanlujilla lyöntilaukauksillaan. Kantor on pelannut pääasiassa kakkosparissa Tuomas Eskelisen kanssa, sekä ylivoimassa viivamiehenä yleensä Marek Zidlickyn kanssa.
Tulokkaista on hyvin pelanneiden Häppölän ja Hirschovitsin lisäksi silloin tällöin väläytellyt Joonas Vihko. Pienikokoinen hyökkääjä on nopeudellaan ja aggressiivisuudellaan pelannut itsensä vakiokokoonpanoon. Ajoittaiset ylilyönnit voitaneen vielä pistää nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Myös Carlo Grünn pelaa pitkälti samantyylistä peliä kuin Vihko - ei tosin aivan yhtä fyysistä. Vikkelä Grünn aloitti kauden upeasti, mutta vaipui sitten valitettavasti samaan koomaan kuin joukkueen kokeneempikin kaarti. Tämän seurauksena mies mm. luovutti varakapteenin tittelinsä Toni Häppölälle. Nuorten pelaajien suhteen on oltava kärsivällisiä. Rutiini ei vielä monellakaan tahdo riittää läpi SM-liigan raskaiden ottelurupeamien, mutta he saavat koko ajan arvokasta kokemusta raskaasta ja vaativasta SM-liigasta. Harmi vain, ettei rutinoituneista pelaajista ole synkkinä ja raskaina hetkinä juurikaan ollut apua nuorille tulokkaille. Ei ainakaan kentällä.
Pelityyli - onko sitä?
IFK-fanien epätoivo on henkilöitynyt pitkälti uuteen toimitusjohtajaan, Pentti Matikaiseen, joka on monien mielestä pettänyt kannattajat lupailemalla liikoja. Matikainen on kauden mittaan saavuttanut fanien silmissä lähes anti-kristuksen aseman. Vaikka ajoittain on sorruttu suoranaisiin virheisiin ja selittelyyn, ei mies läheskään kaikkea sontaa niskoilleen olisi kuitenkaan ansainnut: myös pelaajat ja valmennus ovat alisuorittaneet pahasti.
Puolustus näyttää paperilla varsin kelvolliselta. Zidlickyn ympärille on varmasti helppo kasata tasapainoinen kokonaisuus. Pauli Levokari on ehjänä ollessaan - ja keskittyessään olennaiseen - kelpo mies ykköspariin Zidlickyn rinnalle tukemaan ja varmistamaan hyökkäyksiin hanakasti lähtevää Marekia. Muutkaan parit eivät juuri kalpene vertailuissa muihin liigajoukkueisiin; eivät etenkään nyt, kun joukkue vahvistui Tero Paappasella ja Riku-Petteri Lehtosella. Myös Aki Tuominen ehti väläytellä viimeisissä peleissä ennen joulutaukoa. Suurin ongelma onkin viisikkopuolustuksessa. Tai pikemminkin sen puutteessa. Hyvin usein merkkauspeli omassa päässä on pettänyt, ja peli on mennyt päättömäksi kiekon perässä säntäilyksi - usein tuhoisin seurauksin. Syytä tähän on vaikea löytää. Mieleen tulee ensimmäisenä kurittomuus ja turhautuminen. Puolustuksen pelisysteemiä - jos sellaista edes on - olisi koko viisikon aivan pakko noudattaa, jos mielitään otteluita voittaa. Myös avauspeli on pahimmillaan ollut tragikoomista katseltavaa. Yleisimmät variaatiot ovat olleet korkean lerppukiekon nostaminen karvaajien yli puna- ja siniviivojen välimaastoon, tai vaihtoehtoisesti yhden miehen riskaabeli kuljetus oman maalin takaa vastustajan puolustusalueelle asti. Harvassa ovat olleet onnistuneet avauskuviot.
Hyökkäys on ollut kautta linjan tehoton. Varsinainen syömähammas näyttäisi edelleen puuttuvan. Vahvan ykkösketjun varaan olisi helppo rakentaa hyökkäys, mutta kun sitä ei varsinaisesti ole, on pakko tyytyä kokeilemaan erilaisia variaatioita jo olemassaolevista kokoonpanoista. Hyökkäyspäähän on johdon mukaan vahvistuksia haettu jo pitemmän aikaa, mutta varsinaista profiilipelaajaa ei näytä millään löytyvän. Pelillisesti vanhalla IFK-ikoni Jukka Sepolla saattaa olla paljon annettavaa, kunhan hän on täysin toipunut olkapäävammastaan. Henkisellä puolella "Jukin" tulo näkyi positiivisesti Mika Kortelaisen parantuneissa otteissa. Try out -mies Jeff Scissons ei ole vielä vakuuttanut juuri millään osa-alueella, enkä pitäisi kovinkaan suurena yllätyksenä jos mies ei jatka kauden loppuun asti. Viimeisin hankinta Roman Vopat ei hänkään aiempien näyttöjen perusteella ole mikään varsinainen samettikäsi, päinvastoin. Asennepuoli sen sijaan tuntuisi olevan kohdallaan. Tosin hänelle - niin kuin koko muullekin joukkueelle - pitäisi terottaa sitä, että turhat jäähyt on aivan pakko karsia pois.
Maalivahtipuoli ei juurikaan ole pettänyt, ei tosin yllättänytkään. Kauden alkuun lähdettiin kaksikolla Lindfors - Strömberg. Kaksikko pelasi osapuilleen puolet peleistä, näppituntumalla Sakari Lindfors ehkä hieman enemmän, ja ilman suurempia romahduksia. Juuso Riksman nousi kuitenkin aivan viime peleissä havittelemaan ykkösvahdin viittaa Lindforsin harteilta, Strömbergin hakiessa vauhtia Mestiksestä. Tämä osa-alue tuskin tulee kauden aikana enää muuttumaan, etenkin jos Juuso Riksman lunastaa paikkansa ykkösvahtina - ja mielellään voittavana sellaisena.
No-one likes us - we don't care!
Helsingin IFK on jälleen saavuttamasssa vankkumattoman asemansa valtakunnan vihatuimpana jääkiekkojoukkueena. Osin tämä johtuu täysin joukkueen omista hölmöilyistä, osin median - esim. MTV:n kiekkolähetysten ja iltapäivälehtien - ansiokkaasta repostelusta, jota joskus jossain on journalismiksikin kutsuttu. Mehevin esimerkki tästä on se eräskin lehti, joka aloitti kampanjansa jo pääkaupungin toisen paikallispelin jälkeen. Katkerille IFK-kannattajille osoitettu vahingonilo ex-IFK Ville Peltosen onnistuneen paluun jälkeen oli kuitenkin vielä pientä verrattuna esim. Ässät-IFK ja IFK-HPK -otteluiden jälkipuinteihin, joissa lähes koko joukkue oltiin valmiita lähettämään teuraaksi. Samaiseen hutkintaan ovat toisinaan osallistuneet painetut mediat myös Turussa ja Helsingissä. Muun muassa turkulaislehti kertoili 15.11.2001 pelatun ottelun jälkimainingeissa, että "ihmeellisesti koottu joukkue on surkein vuosikymmeniin, eikä se taistele, luistele eikä taklaa".
Pelaajaruletti kiihtyy - todellisia vahvistuksia odotellaan edelleen
IFK:n pelaajaruljanssi on päässyt jälleen hyvään vauhtiin. Poistuneita pelaajia ovat mm. Podkonicky, Junkka, Kobezda, ja tulopuolella komeilevat mm. Jeff Scissons, Riku-Petteri Lehtonen, Jukka Seppo sekä Roman Vopat. Lisäksi nuorempia on kierrätetty Mestiksessä pelituntumaa hakemassa. Osa kesken kauden tehdyistä hankinnoista vaikuttaa loogisilta, osassa sen sijaan haiskahtaa "pakkohankkimisen" maku. Pakkohankkimisen syyksi en keksi oikein muuta kuin fanien lepyttelyn, koska haettuun rooliin ei löytynytkään halutunkaltaista pelaajaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa jäähyherkän voimalaituri Roman Vopatin hankinta, vaikka kaiken järjen mukaan huutava pula olisi ollut taitavakätiselle pelintekijälle tai maalintekijälle, kuten Jaroslav Bednarille. Mitään muuta en toivo, kuin että Vopat osoittaisi tuntemukseni vääriksi ja nakuttelisi kevätkaudella huikeat tehot. Aika näyttää.
Tuleeko kaudesta 2001-2002 Helsingin IFK:lle totaalinen välivuosi vai taisteleeko joukkue tosissaan pudotuspelipaikasta? Sen näyttävät lähiviikot ja -kuukaudet. Myös johdolla on sana sanottavana, kun se päättää siitä, tullaanko joukkuetta vielä vahvistamaan kesken kauden. Aikaa Matikaisella ja kumppaneilla on tammikuun lopulle saakka, jolloin SM-liigan siirtoraja umpeutuu. Hankittiin pelaajia tai ei, on täysin päivänselvää, että ilman kokeneimpien pelaajien - esim. Kortelainen, Kuhta, Mäkiaho, Cipruss - heräämistä on playoff-paikasta turha haaveilla. Viimeisistä pudotuspelipaikoista tultaneen joka tapauksessa taistelemaan aivan viimeisille kierroksille asti, joten jännitys tulee varmasti säilymään. Täydellisellä peliesityksillä sekä hitusella onnea pudotuspeleihin olisi varmasti vielä saumoja, potentiaalia joukkueessa kun kuitenkin on.
