Juhani "Juuso" Wahlsten (1938-) on Suomen Jääkiekkomuseon Jääkiekkoleijona numero 43, Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) Hall of Fameen valittu entinen jääkiekkoilija, valmentaja, opettaja ja yrittäjä. Hänen pelipaitansa numero kahdeksan on jäädytetty TPS:n toimesta ja nostettu Turkuhallin kattoon. Juuson molemmista pojista, Jali (1963-) ja Sami (1967-) Wahlstenista tuli myös isänsä esimerkin avustamina ammattilaisjääkiekkoilijoita.
Juhani Wahlstenin ura ja elämä ovat kuljettaneet tätä monen alan pioneeria ympäri maailmaa. Jääkiekko on vaatinut Juusolta paljon, mutta myös vienyt paikkoihin, jotka olisivat ilman kiekkoa jääneet hänen osaltaan kokematta. Alussa tekemisestä paistoi nuoren miehen seikkailunhalu.
— Amerikkaan pääseminen oli aluksi se tärkein juttu. Eikä edes haitannut, vaikka vuoden 1960 Squaw Valleyn olympialaisiin mentiin sitä vaikeinta ja raskainta reittiä Islannin kautta, Wahlsten kertoo.
Ensikosketus kiekkoon Kuopiossa
Syntyjään helsinkiläinen, mutta lapsena Kuopioon muuttanut Wahlsten tutustui jääkiekkoon ensimmäistä kertaa Savon seudulla Suomen A-maajoukkueen olympiavalmistautumisleirin yhteydessä vuonna 1947.
— Myöhemmin arkkitehdiksi valmistunut Tampereen Ilveksen Eero Saari (1928 –) jäi olympialeiriläisistä erikoisesti mieleen. Ensimmäiset KuPS:n joukkuetaktiset opit saatiin puolestaan niin ikään tamperelaiselta Henry Kvistiltä (1920–1999), joka opetti minulle myös vetolaukauksen. Maajoukkuehan koostui tuolloin pitkälti Ilveksen pelaajista. Pelaajien lisäksi paikalla oli myös toisen alan erikoismies, Pertti "Spede" Pasanen (1930–2001).
— Kuopiossa ei oltu pelattu jääkiekkoa sitä ennen. Uusi laji viehätti monia, myös minua ja luokkatoveriani Lauri Heleniä muun muassa Kuopion Palloseuran (KuPS) jääpallomiesten vastustuksesta huolimatta. Intoa lisäsi se, että jääkiekkokenttä oli kaiken lisäksi kotini lähellä. Jalkapallo pysyi kuitenkin ykköslajinani vielä pitkään.
Muutamassa vuodessa kupsilaisten vastustus laimeni ja Wahlsten pääsi aloittamaan jääkiekkouransa seurassa 1950-luvun alkupuolella. Uusi laji ei kuitenkaan kerännyt sotien jälkeisenä aikana suurta kannatusta ja KuPS poistikin jääkiekon pian lajilistaltaan. Tämän seurauksena Wahlsten siirtyi koko muun jääkiekkojoukkueen mukana KalPaan vuonna 1956.
— Varsinkin 1950-luvulla pelaaminen oli haastavaa. Kerran esimerkiksi KuPS:n kanssa Kuusankoskella oli puoli metriä lunta kaukalossa kentälle mentäessä. Siinä pelaajat saivat lapioida kentän puhtaaksi ennen ottelua... Oli ammattilaisajat kaukana.
Helsingin kautta Tampereelle
KalPassa Juuso pelasi kolme kautta, minkä jälkeen opiskelut veivät maajoukkueeseen nousseen Wahlstenin Helsinkiin. Pääkaupunkiin muuton motiivina oli kuitenkin koulutuksen hankkiminen. "Jumpalle" suunnanneen Juuson tähtäimessä oli liikunnanopettajan pätevyys.
Wahlsten pelasi uransa aikana, jolloin jääkiekko oli ennen kaikkea harrastus ja elanto piti hankkia muualta. Pelaajat kuitenkin ottivat harrastuksensa tosissaan. Esimerkiksi Wahlstenin omistautumista kuvaa hyvin Juuson lajille uhraamat lukemattomat tunnit sekä kilometrit.
Opiskeluaikoinaan Wahlsten matkusti junalla kaksi kertaa viikossa Helsingistä Tampereelle harjoittelemaan Aarne "Dynamo" Honkavaaran (1924-) valmennuksessa maamme ensimmäisellä, vuonna 1956 valmistuneella Koulukadun tekojääradalla. Välipäivinä hän harjoitteli itsekseen Helsingin luonnonjäillä.
— Honkku houkutteli mut vuoden 1959 MM-kisoissa Ilvekseen pelaamaan. Se hommasi mulle myös työpaikan opiskelujen oheen Harjun yhteiskoulusta. Mä lähdin aina lauantaiaamuisin junalla Helsingistä Tampereelle ja Harjun koulussa toimin Honkavaaran apuopettajana. Tuntien jälkeen treenattiin Koulukadun tekojääradalla. Halusin tehdä tätä, koska Tampereella oli parhaat olosuhteet ja paras valmennus.
— Ilves oli yksinkertaisesti paras organisaatio. Minulla oli kova halu kehittyä ennen kaikkea pelaajana.
Ilveksessä Wahlsten voitti myös uransa ainoan Suomen mestaruuden vuonna 1960.
DDR ja "harjoitusjuomat"
Ilves-aikoihin liittyy myös Wahlstenin kokemus toisenlaisista valmennustavoista. Kesällä 1959 joukkue teki pelimatkan Italiaan ja Itä-Saksaan.
— Pelit menivät ihan ok. Niiden jälkeen paikalliset esittelivät meille urheiluopistossaan DDR:n urheilijoiden 'harjoitusjuomia', joiden sisältö jäi vähintään epäselväksi. Sosialististen valtioiden doping-historian tuntien kaikenlaisten metodien käyttö myös jääkiekon puolella ei olisi ollut yllätys – lähinnä päinvastoin.
Suomessa Wahlsten siirtyi Ilveksestä HJK:hon syksyllä 1961. Jääkiekko ei kuitenkaan ollut Helsingissä suuressa suosiossa vastavalmistuneesta tekojääradasta huolimatta.
— Mun opiskeluaikoina jääkiekolla oli kyllä Helsingissä vahvat perinteet ja monissa seuroissa pelattiin lajia. Harjoitusolosuhteet olivat kuitenkin puutteelliset, eikä jääkiekkoa katukuvassa juuri huomannut.
HJK-seikkailu jäikin vain yhden kauden mittaiseksi. Merkittävimmän osan SM-sarjaurastaan Juuso teki seuraavassa kotikaupungissaan Turussa, jonka ylpeyden TPS:n väreissä hän pelasi kaudet 1962-69. Pelaajaura loppui Ilveksessä keväällä 1971 ja yhteensä Wahlsten pelasi SM-sarjassa tasan 200 ottelua tehden 137+82=219 tehopistettä.
Olympialaisia ja legendoja
A-maajoukkueessa Wahlsten pelasi viidet MM-kisat ja kolmet olympialaiset, yhteensä 115 ottelua tehopistein 33+29=62. Juuso oli myös voittamassa Suomen ensimmäistä arvokisamitalia, EM-hopeaa vuoden 1962 MM-kisojen yhteydessä. Itse hän ei saavutustaan kovin korkealle arvosta, vaan pitää sitä lähinnä "tietokilpailukysymyksen veroisena asiana."
Maajoukkueuran kohokohta sijoittui sen sijaan vuoden 1967 MM-kisoihin, joissa Wahlsten voitti Suomen pistepörssin ja iski kaksi maalia Leijonien kaataessa ensimmäistä kertaa Tšekkoslovakian lukemin 3-1.
Suomen voittoa oli avittamassa penkin takana tšekkiläinen Gustav Bubnik (1928-), joka teki myös muita ennätyksiä: hänen alaisuudessaan Leijonat voitti ensimmäistä kertaa enemmän otteluita kuin hävisi.
— Bubnik oli todella hyvä valmentaja. Varsinainen taktinen velho.
SM-sarjan lisäksi Wahlsten pelasi myös ulkomailla ja lähti ensimmäisten suomalaisten joukossa kiekkoilemaan Keski-Eurooppaan kaudella 1969–70. AC Klagenfurtin väreissä vietetyn vuoden jälkeen kotiintuomisina oli Itävallan jääkiekkomestaruus.
Pelaajauran päättymisen jälkeen Wahlsten asettui jälleen Turkuun ja siirtyi valmentamaan tuttua TPS:ää. Kuitenkin vain yhden kauden jälkeen Juusolle tarjottiin jälleen eksoottista mahdollisuutta: muuttoa Espanjaan ja tilaisuutta olla käynnistämässä FC Barcelonan sekä koko maan jääkiekkotoimintaa.
Wahlsten tarttui mahdollisuuteen ja valmensi Katalonian legendaarista urheiluseuraa vuosina 1972–74. Myöhemmin valmennusurallaan Juuso palasi takaisin TPS:ään kausiksi 1980–1983 vain siirtyäkseen uudestaan ulkomaille. Niin Saksan EV Füssen kuin Sveitsin HC Davos saivat nauttia Wahlstenin ohjauksesta.
Bowman yritti värvätä Wahlstenia NHL:ään
Kaukana ei myöskään ollut, että Juusosta olisi tullut ensimmäinen eurooppalainen valmentaja NHL:ssä. Pohjois-Amerikan ammattilaissarjan menestynein päävalmentaja Scotty Bowman (1933-) yritti kahdesti värvätä Wahlstenia uudelle mantereelle. Ajoitus meni kuitenkin molemmilla kerroilla pieleen, mikä esti historiaa tapahtumasta.
— (Vuonna 1985) Agenttini Bob Beale soitti mulle ollessamme Saksassa. Beale kertoi, että Scotty Bowman halusi mut Buffalo Sabresiin hänen apuvalmentajakseen. Allekirjoitin asiasta 'agreementin', mutta Sabresin johtoportaan vaihduttua homma kuihtui kasaan.
Mittavasta ja menestyksekkäästä urastaan huolimatta Wahlstenille lajin tärkeimmät asiat ovat liittyneet opettamiseen, kasvattamiseen ja nuorisotyöhön. "Juuson teesit", lukuisat valmennusoppaat ja – ohjeet ovat ajankohtaisia vielä tänäkin päivänä.
Ison päivätyön juniorijääkiekon eteen tehnyt Wahlsten toimikin urallaan ammattilaisurheilun lisäksi myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana sekä Jääkiekkoliiton Länsirannikon aluevalmentajana. Eikä pidä unohtaa kahden pojan huipulle auttamisen ja kasvattamisen vaatimaa panosta. Wahlstenille myönnettiinkin intohimoonsa liittyen Pro urheilu –palkinto vuonna 2010.
Tulevaisuuteen kiekkolegenda katsoo mietteliäästi.
— Kysymykseen siitä, onko jääkiekko nykyään Suomen kansallislaji, kierrän diplomaattisesti toteamalla, että palloilu on yleisesti maamme kansallislaji. Jääkiekkoväen ei kuitenkaan tule tyydyttyä tilanteeseen, sillä muuttuva maailma vaikuttaa myös jääkiekon suosioon.
— Lajin kalleus on nykyään suuri ongelma. Lisäksi maahanmuuttajien on paljon helpompi integroitua Suomeen esimerkiksi jalkapallon kautta. Se on totta kai yhteiskunnan kannalta hyvä asia, mutta haaste jääkiekolle... Paras vaihtoehto SM-liigan piristämiseksi olisi kansallinen sarja, jossa pelaisi mahdollisimman vähän ulkomaalaisia pelaajia. Täten taattaisiin omien junioreiden kehittyminen.
Ammattilaisurheilun puolen ongelmat ovat kenties helpommin ratkaistavissa, sillä Juuson näkökulmasta lajiin liittyvät haasteet johtuvat pitkälti lisääntyneestä viihteellisyydestä.
— Vanhaa miestä jäähallien kovaääninen musiikki ärsyttää kovasti. Esimerkiksi halleissa ei voi ollenkaan jutella vieressä istuvan kanssa, Wahlsten toteaa.