Kääntyykö Rangersien kurssi vihdoinkin?

NHL / Artikkeli
Viimeiset vuodet New York Rangers on vaeltanut NHL:n pohjakastissa huolimatta tähtien sävyttämästä kokoonpanosta. MSG:n saatua tarpeekseen Neil Smithistä ja John Mucklerista, tuotiin Edmontonista kultapoika Glen Sather kääntämään joukkueen kurssi. Sather on jo miehittänyt henkilökunnan osaksi vanhoilla tutuillaan, kuten valmentaja Ron Lowlla ja kokoonpano onkin muuttunut merkittävästi sitten Neil Smithin aikojen. Myös pelaajapolitiikka on uudella kurssilla. Enää Rangers ei ole haalinut NHL:n kovapalkkaisia eläkeläisiä vaan katseet on käännetty myös juniorimyllyyn. Kaikesta huolimatta viime kausi oli jälleen pettymys, eikä menestys alkavalla kaudellakaan ole vielä yhtään sen varmempaa.

Tuskien taival

Viime kausi oli New Yorkissa jälleen tuskien taivalta; jotain, johon Rangersin fanit ovat viime vuosien aikana jo miltei tottuneet. Glen Satherin astuttua peräsimeen uskottiin miehen kultaisen kosketuksen kääntävän NHL:n vanhainkodiksikin kutsutun joukkueen kurssin. Satherin hankinnoista Vladimir Malakhov aiheutti suurta kohua suurella sopimuksellaan ja vielä suurempaa mutinaa aiheutti miehen kauden päättänyt polvivamma jo syksyn toisessa ottelussa. Tästä alkoivat Rangersin viime kauden tuskien taival: loukkaantumiset.

Malakhovin jälkeen kauden aikana loukkaantuivat vakavasti niin Tim Taylor, Mike Richter kuin lupaava tsekkipuolustaja Tomas Kloucek. Maalivahtiosastolla Richterin paikkaajaa haettiin niin Kirk McLeanista, Guy Hebertistä, Johan Holmqvistista kuin Vitali Yeremejevistä, mutta kukaan ei pystynyt paikkaamaan suurta aukkoa maalinsuulla. Kun puolustuksen fyysisyys jäi miltei yksin sotaratsu Rich Pilonin harteille, ei ollut mikään ihme, että joukkue päästi viime kaudella eniten maaleja NHL:ssä. Playoffsit jäivät viimeistään haaveeksi, kun joukkueen tehokkain hyökkääjä Theo Fleury hakeutui keväällä vieroitushoitoon. Synkän kauden positiivisimmat yllätykset löytyivät tehokkaasta hyökkäyksestä. Radek Dvorak löi itsensä läpi ampumalla 30 maalia, ja ikuiseksi lupaukseksi leimattu Manny Malhotra löysi vihdoin paikkansa vasemmalla laidalla kapteeni Mark Messierin rinnalla.

Muutosten kesä

Kesälla kaikki odottivat Rangersin tekevän samat liikkeet kuin niin monena vuonna aikaisemminkin eli iskevän rahansa kalliisiin ja vanhoihin vapaisiin agentteihin. Tarjolla ollut houkutteleva trio Joe Sakic, Patrick Roy, Rob Blake päätti kuitenkin jäädä Coloradoon ja Glen Sather oli yllätetty ensimmäisen kerran. Harvemmin Satheria vedetään nenästä ja vielä harvemmin kahdesti peräkkäin. Näin kuitenkin kävi monen mielestä kesällä. Pittsburghin kaupatessa liian kalliiksi osoittautunutta Jaromir Jagria, luuli Sather olevansa ainoa kauppakumppani Craig Patrickin luurin toisessa päässä. Toisin kävi, ja kolmeen huippulupaukseen vaihdettu Jagr löysi itsensä Washingtonista, kun Sather puolestaan jäi nuolemaan näppejään New Yorkin median lietsoessa tulta ja tappuraa.

Kesän aikana Rangers-kannattajien leiri näytti jakautuvan kahtia. Toiset syyttivät Satheria hidastelusta ja tilaisuuksien menettämisestä Jagrin, Hasekin ja Coloradon kolmikon suhteen, toiset taas iloitsivat vilpittömästi siitä, että pinnan alla jälleenrakentaminen oli jo kovassa käynnissä. Heti kesän alussa Sather teki sopimuksia nuorten vapaiden agenttien kanssa, jotka eivät olleet päässeet sopimukseen omien seurojensa kanssa. Buffalon organisaatiosta siirtyivät lupaava laituri Barrett Heistein ja pieni, mutta taidokas puolustaja Matt Kinch. Kun vielä Ottawan varaama Layne Ulmer allekirjoitti sopimuksen Rangersin kanssa, oli organisaatioon saatu litrakaupalla tuoretta nuorta verta. Kuriositeettina mainittakoon, että Layne Ulmer tehtaili viime vuosina WHL:ssä pisteitä liukuhihnalta, ja koko junioriliigassa oli vain yksi pelaaja, joka oli tehnyt maaleja Ulmeria enemmän. Tuon maalinsylkijän nimi löytyi niinikään Rangersin listalta: Pavel Brendl.

Pavel Brendl oli käynyt jo kahteen otteeseen Rangersin training campilla, mutta pelipaikkaa NHL:ssä ei ollut irronnut. Vilustumiset ja veteraanien suosiminen söivät Brendlin mahdollisuuksia ja puhuttiin myös miehen työmoraalista. Palattuaan juniorisarjoihin Brendl kuitenkin teki mitä parhaiten osasi: maaleja. Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa, ja kesällä Brendlin saavuttua rookie campille alkoivat pahat kielet taas kertoa ylipainosta, motivaatio-ongelmista ja kahnauksista valmennusjohdon kanssa. Brendlin piti olla yksi Rangersin jälleenrakentamisen kulmakivistä, mutta kuten moni muukin nuori lupaus, Brendl löysi syksyllä itsenä aivan muualta kuin Madison Square Gardenista.

Kesällä alkoivat liikkua vakuuttavat huhut kaupasta, jossa pitkään kaukaloista poissa ollut Eric Lindros siirtyisi Manhattanille. Moni uskoi Satherin olevan valtavan paineen alla, koska New Yorkissa pitäisi joukkueessa olla jotain tavallisesta poikkeavaa yleisön saamiseksi katsomoon. Elokuun lopulla kauppa vihdoin varmistui median uutisoitua asiasta jo reilua viikkoa aiemmin. Flyersiin matkasi kolme nuorta pelaajaa: puolustaja Kim Johnson, laitahyökkääjä Jan Hlavac ja kysymysmerkki Pavel Brendl. Vähintään yhtä suuri kysymysmerkki matkasi Broadwaylle, sillä Eric Lindrosin terveydentilasta ollaan montaa mieltä. Vain aika näyttää kestääkö Lindrosin terveys, ja vaikuttaako pelko uudesta aivotärähdyksestä miehen pelitapaan. Pavel Brendlin motivaatio on kyseenalaistettu pitkään, mutta sille päälle sattuessaan Brendl on miltei pysäyttämätön.
Syksyn harjoitusotteluissa Brendl on väläytellyt osaamista, joka kallistaa Lindros-kaupan vahvasti
Flyersin voitoksi, sillä Brendlillä näyttää olevan edessään monta lihavaa vuotta. Lindrosin on puolestaan vielä voitettava New Yorkin yleisö omakseen ja tuotava menestystä joukkueelle, joka on rämpinyt jo liian monta kautta ilman playoffseja.



Muut kesällä joukkueeseen liittyneet merkittävät uudet pelaajat: LW Zdeno Ciger (vapaa agentti), LW/C Andreas Johansson (vapaa agentti), D Dave Karpa (vapaa agentti), D Igor Ulanov (vapaa agentti), RW Steve McKenna (vapaa agentti), D Darren VanImpe (waiver-lista), PJ Stock (vapaa agentti)

Richter palaa maalinsuulle, kuka on kakkonen

Kevään varaustilaisuudessa Glen Sather yllätti monet huutamalla Dan Blackburnin numerolla 10. Huippumaalivahdiksi povattua Blackburnia ei moni osannut odottaa Rangersiin, sillä organisaatiossa oli jo ennestään useita lupaavia maalivahteja kuten Johan Holmqvist, Vitali Yeremejev ja Jason Labarbera. Kaksi ensin mainittua kokeili siipiään viime kaudella New Yorkissa Richterin loukkaannuttua, mutta tulokset jäivät vähemmän mairitteleviksi. Blackburn puolestaan yllätti harjoitusleirillä monet kypsyydellään ja uskomattomalla viileydellään. Vahvat näytöt
harjoitusotteluissa tekevät Satherin maalivahtivalinnan Blackburnin suhteen vaikeaksi, sillä nuorukaista ei voi lähettää farmiin, eikä juniorisarjoissa ole enää suuria haasteita nopeasti kehittyneelle maalivahdille. Richterin takana backup-paikasta kamppailevat Blackburnin kanssa ruotsalainen Johan Holmqvist ja try-out -sopimuksella leirillä ollut Peter Skudra, joista molemmat ovat varteenotettavia kakkosvahteja jos Blackburn kuitenkin palautetaan juniorisarjoihin.

Mike Richter on osoittautunut todelliseksi superatleetiksi toivuttuaan ennätysvauhdilla toisesta vakavasta polvivammasta ja leikkauksesta. Alunperin Richterin piti olla sivussa kauden aloituksesta, mutta mies on luistellut joukkueen mukana jo harjoitusleirin alusta saakka. Jos Rangers mielii pudotuspeleihin, on Richterin venyttävä jälleen maalinsa suulla mestarillisiin otteisiin. Paikka USA:n joukkueessa Salt Lake Cityn olympialaisiin on vahvasti Richterin mielessä, joten motivaatiota kyllä löytyy. Harjoitusotteluissa Richter on taas ollut oma uskomaton itsensä pysäyttäen mm. Jan Hlavacin rangaistuslaukauksen ottelussa Philadelphiaa vastaan.

Muutosten kourissa

Vladimir Malakhov palaa pitkän toipilaskauden jälkeen tositoimiin. Brian Leetchin jälkeen Rangersin puolustuksesta ei Kim Johnssonin jälkeen löytynyt muita kiekollisia pakkeja, joten Malakhovin paluu on enemmän kuin tervetullut. Jos venäläisen terveys ja asenne kestävät koko kauden, saa Rangers vihdoin ylivoimalle pelottavan viivakaksikon.

Puolustuksen fyysisyyttä lisäämään tuotiin kaksi kokenutta sotaratsua, jotka molemmat antavat peleissä kaikkensa eivätkä epäröi uhrata omaa kehoaan joukkueen eteen. Dave Karpa ja Igor Ulanov tekevät vastustajan hyökkääjien olon Rangersin maalilla vaikeaksi, toisin kuin edelliskausilla, jolloin maalin edessä on saanut oleilla ilman pelkoa puolustajien iskuista. Ulanovin pelipaikka tuntuu jo varmalta, mutta Karpa saattaa joutua istumaan osan otteluista, sillä tämän nelikon lisäksi Rangersin puolustukseen on tunkua enemmänkin. Kovaa taklaava Tomas Kloucek palaa polvivammansa takia pelaavaan kokoonpanoon vasta joulukuussa, mutta sitä ennen Darren VanImpe, Mike Mottau, Petr Smrek, Dale Purinton ja SaiPastakin tuttu Martin Richter saavat taistella viimeisistä pelipaikoista puolustuksessa. Veteraanipuolustaja Sylvain Lefevbreä odottaa lähtö muihin maisemiin kunhan mies toipuu olkapäävammastaan. Sather olisi ostanut miehen sopimuksen ulos jo kesällä, mutta olkapääleikkaus esti ulososton.

Tungosta keskellä, tilaa laidoilla

Eric Lindros lienee sanomattakin Rangersin ykkössentteri. Takana riittää kuitenkin tungosta, sillä keskushyökkääjän tontille mielivät tsekkitaituri Petr Nedved, New Yorkin elävä legenda Mark Messier, energiapakkaus Mike York ja huippulupaus Jamie Lundmark. Lindros tulee saamaan paljon peliaikaa eikä Messier mielellään karsi omaa peliaikaansa.
Nedvedin nimi on jo jonkin aikaa liitetty muihin seuroihin, mutta kaupan lisäksi Satherilla on mahdollisuus asettaa tsekkitaituri vasempaan laitaan, jossa Nedved takoi tukun pisteitä Pittsburghin aikoinaan. Jamie Lundmarkin kehittyminen edellyttää runsasta peliaikaa ja vastuuta, joten nuorukaisen kausi alkanee Hartfordissa. Kukaan yllämainituista tuskin kokee nelosketjun sentterinä toimimisen omana roolinaan, joten muutoksia lienee luvassa. Myös Mike Yorkin peluuttaminen
laidassa on mahdollista.

Oikealla laidalla Theo Fleury jatkaa siitä mihin viime kausi keskeytyi ja takoo pisteitä mitä ilmeisimmin ykkösketjussa yhdessä Eric Lindrosin kanssa. Tulitukea antaa kakkosketjussa räjähtävä Radek Dvorak, jolta on lupa odottaa toista 30 maalin kautta. Kolmannessa ketjussa oikealla laidalla nähdään mitä ilmeisimmin yksi viime kauden positiivisimmista yllättäjistä, Sandy McCarthy. Aikaisemmin lähinnä tappelijana tunnettu laituri löysi yhteisen sävelen Theo Fleuryn
ja Mike Yorkin kanssa ja heilutti maaliverkkoja totuttua useammin. Molempia laitoja pelaava ailahteleva Michal Grosek etsii vielä omaa tasoaan, mutta harjoituspeleissä mies on yllättänyt monet motivaatiollaan. Kesällä joukkueeseen tullut Steve McKenna on NHL:n pisin pelaaja ja puhdas tappelija. Maaleja on turha odottaa montaakaan, mutta nyrkit heiluvat varmasti kun McKenna on kehissä, mikäli paikka joukkueessa aukeaa. Ruotsalaislaituri Mikael Samuelsson on oikean laidan musta hevonen. Mies tuli New Yorkiin Adam Gravesin kaupassa San Joseen ja voi parhaimmillaan yllättää monet ensi kaudella. Toisaalta tie Hartfordiinkaan ei ole pitkä.

Vasemmalla laidalla Rangers on ohentunut kun alisuorittaja Valeri Kamenskyn sopimus ostettiin ulos, ja Jan Hlavac lähti Lindros-kaupassa. Paluumuuttaja Andreas Johansson on väläytellyt Eric Lindrosin rinnalla harjoituspeleissä, mutta tuskin pelaa kauden alkaessa ykkösketjussa. Toinen paluumuuttaja Zdeno Ciger on hämmästyttänyt monet fanit harjoituspeleissä iskemällä pisteitä ja hoitamalla myös puolustustehtäviä. Paikka kahdessa ylimmässä ketjussa lienee jo varma. Nuori Barrett Heisten on mukana viime metreille saakka, mutta aloittanee Jamie Lundmarkin rinnalla farmissa, Hartfordin ykkösketjussa. Manny Malhotra jatkanee viime kauden tapaan Mark Messierin vasemmalla laidalla, mutta Malhotralle voi myös langeta paikka nelosketjun sentterinä. Adam Gravesin jättämä aukko on suuri, joten hankintoja lienee vielä luvassa.

Ron Lowlla paljon työtä penkin takana

Ron Low teki vaikuttavaa työtä Edmontonissa, mutta New Yorkin tähtien täyttämä joukkue on osoittautunut vaikeaksi. Viime kaudella erityisesti puolustus tuotti ongelmia, ja joukkue päästi eniten maaleja liigassa. Koska Sather keskitti kesän hankintansa lähinnä hyökkäyspäähän, on Lown saatava joukkueensa pelaamaan puolustuspeliään paljon tarkemmin kuin viime kaudella. Dave Karpa ja Igor Ulanov auttavat, mutta muidenkin panosta tarvitaan. Toinen kysymysmerkki Lown kohdalla on kuinka mies saa aisoihin Eric Lindrosin ja kuinka Mark Messierin ikääntyvälle keholle saadaan tarpeeksi lepoa ilman, että "Messiaan" motivaatio kärsii peliajan pudotessa. Mielenkiintoinen on myös Ron Lown ratkaisu peluuttaa Vladimir Malakhovia Brian Leetchin parina puolustuksessa. Näyttäisi siltä, että Low aikoo tosissaan jatkaa hyökkäyspeliä suosivalla linjalla puolustamisen kustannuksella.

Erikoistilanteet

Ylivoimaketjuna Nedved-Lindros-Fleury tukenaan Leetch ja Malakhov viivalla saavat kyllä vastustajat karttamaan jäähyjä. Tehokas viisikko pystynee ratkaisemaan monia otteluita ylivoimalla niin halutessaan. Kakkosylivoimassa pelaavat todennäköisimmin Ciger, Messier ja Dvorak, ja Leetchin parina viivalla nähtäneen joku nuorista puolustajista Richter, Smrek tai Mottau.

Alivoimalla energiakaksikko York-Fleury jatkanee siitä mihin viime kaudella jäi. Kaksikko on tehokas jäähyntappajana, mutta myös erittäin vaarallinen vastahyökkäyksissä. Toiseen alivoimaan Rangersilla on heittää Andreas Johansson, Radek Dvorak tai Petr Nedved. Puolustuksessa hääräävät Leetchin ja Malakhovin lisäksi todennäköisesti uudet tulokkaat Karpa ja Ulanov.

Menestymisarvio

Playoffseihin päästäkseen Rangersit tarvitsevat loistoesityksiä Mike Richteriltä, onnistuneen kokonaisen kauden Eric Lindrosilta ja vahvaa puolustamista jokaiselta hyökkääjältä. Tulivoimaa kokoonpanosta löytyy maalitehtailuun, mutta pudotuspelipaikkaa varten omaa maalia on opittava suojelemaan paremmin kuin viime kausilla. Parhaimmillaan Rangers saattaa yltää idässä kahdelle viimeiselle pudotuspelipaikalle, huonoimmillaan kausi voi olla todellinen katastrofi, jonka jälkeen Satherin palli heiluu vahvasti.

Farmijoukkue

Rangersin uudelleenrakentaminen näkyy ehkä parhaiten Hartford Wolfpackin riveissä. Vanhoja farmijyriä on siirtynyt Eurooppaan ja muualle, ja paikat on täytetty nuorilla lupauksilla. AHL:n maalitehtailija Brad Smyth jatkaa Wolfpackin riveissä, ja mahdollinen ykkösketju Heistein-Lundmark-Smyth saattaa repiä kauden mittaan maaliverkkoja puhki.
Valmentaja John Paddock leipoo junioreista tulevia NHL-pelaajia kiitettävään tahtiin ja tulevalta kaudelta on syytä odottaa suuria Hartfordissa.

Watch him

Eric Lindros tulee olemaan valokeilassa New Yorkissa, ja kaikki odottavat nähdäkseen kuinka Iso-Eric pärjää Broadwayllä. Erityisesti ottelut New Jerseytä ja Philadelphiaa vastaan tulevat olemaan koettelemuksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle