TPS sijoittui runkosarjassa toiseksi. Joukkue sai vastaansa HIFK:n, joka osoittautui lopulta ylitsepääsemättömäksi haasteeksi. Helsinkiläiset etenivät TPS:n nenän edestä välieriin voitoin 4−2.
Päävalmentajana Turussa toisen kautensa toimineen Ari-Pekka Selinin projekti käsitti lopulta kaksi puolivälieräpettymystä. TPS palasi luotsin johdolla pudotuspelijoukkueeksi pitkän kaamoksen jälkeen, mutta mitalipeleihin saakka TPS ei Selinin opeilla päässyt.
TPS siirtyy ensi kaudella uuteen aikaan, kun Palloseura saa uuden valmennusjohdon. Jatkoajan TPS-toimituksen Aleksi Ristimäki, Jere Sanaksenaho ja Vinski Virtanen käyvät läpi kolme syytä, miksi TPS ei yltänyt Selinin ajanjakson toisella kaudella neljän joukkoon hyvästä runkosarjasta huolimatta.
1) Kriittiset loukkaantumiset ratkaisupelien alla
Virtanen: TPS selvisi kuin ihmeen kaupalla lähes koko runkosarjan isommitta vammoitta. Jesse Dudas ja Tadas Kumeliauskas loukkaantuivat jo ennen kauden alkua, mutta Palloseura tappeli kärkisijoista käytännössä parhaalla ryhmällään koko sesongin.
On tosin harvinaista, että 60 pelin sarjassa mikään joukkue selviäisi ilman takaiskuja. TPS ei ollut poikkeustapaus, vaan vammat runtelivat turkulaisten iskukykyä kevään kriittisimmillä hetkillä. Voimahyökkääjä Ilkka Pikkaraisen putoaminen vahvuudesta oli iso kolaus, ja siirtorajalla hankittu paikkaaja Curtis Hamilton ei pelannut edes kahta kokonaista peliä oman loukkaantumisensa takia.
Puolustuksesta peruspakki Jani Forsström pääsi jäälle vasta viimeiseen HIFK-otteluun. TPS:n auton kumeista ilmat puhalsi kuitenkin lopullisesti Dave Spinan ylävartalovamma. Juonikas ja vikkeläkinttuinen jenkkihyökkääjä olisi ollut elementissään stadilaisten aavistuksen kankeaa puolustusta vastaan. Spina oli koko Liigan runkosarjan rikotuin pelaaja, ja olisi aiheuttanut puolivälierissä Antti Törmäsen ryhmälle kosolti päänvaivaa.
Mustavalkoisilta puuttui siis puolivälieräsarjassa ketjullisen verran huippupelaajia. Jos asiaa tarkastelisi hypoteettisesti, TPS:n alkuperäisissä suunnitelmissa terveet Pikkarainen, Kumeliauskas ja Spina olisivat muodostaneet kokonaisen ja väkevän tulosyksikön kahden muun tehoketjun rinnalle. TPS olisi päässyt HIFK:n kimppuun useammalla sylinterillä ja joukkueiden välinen materiaaliero olisi tasoittunut huomattavasti.
2) Kärkipelaajien ylipeluuttamisen ja kuluttavan pelitavan summa
Sanaksenaho: TPS pelasi itsensä puhki tahkoamalla koko kauden läpi samalla aktiivisella ja luisteluvoimaisella pelillä. Lopulta tuli auttamattoman selväksi, että joukkueen peli ei kehittynyt tarvittavan tehokkaaksi. Varsinkin kauden loppupuolella turkulaisjoukkue joutui pääsääntöisesti tekemään maaliensa eteen paljon enemmän töitä kuin vastustajansa.
Ainoa pelaaja, jonka otteissa ei näkynyt peliminuuttien kuorma, oli Henrik Tallinder.
Kipukohdiksi muodostuivat loukkaantumisten mukanaan tuoma maalinteon vaikeus sekä kuluttavan pelitavan mukanaan tuoma rasitus.
Kun joukkueen hyökkäyksestä putosi kevään mittaan roppakaupalla leveyttä, kokemusta ja tehokkuutta, niin TPS:n kärkihyökkääjien kuorma kasvoi lopulta liian suureksi. HIFK-sarjassa kärkipelaajien takaa ei sarjan ratkaisuhetkillä lopulta löytynytkään tarvittavaa tulivoimaa sarjan ratkaisemiseksi.
Tämä pakotti TPS-valmennuksen nostamaan kokeneiden kärkipelaajien kuormaa sillä seurauksella, että heidät peluutettiin lähes puhki. Helmikuusta asti tasaisesti nousseen rasituksen myötä konkareiden pohkeista ei raskaan ja kuluttavan kauden jäljiltä löytynyt enää potkua vastata huutoon pudotuspeleissä, vaan HIFK:n leveämpi materiaali oli lopulta raikkaampi ja ratkaisupelaajiensa osalta leveämpi.
Oikeastaan ainoa turkulaispelaaja, jonka otteissa ei näkynyt peliminuuttien kuorma, oli Henrik Tallinder. Ruotsalaispuolustajan paikkaillessa ajoittain haparoivaa TPS-puolustusta hänen peliaikansa nousi välillä yli 30 minuutin, mutta kuorma ei Tallinderin otteissa näkynyt.
3) Sentteriä ei koskaan hankittu
Ristimäki: Marraskuun lopulla varmistui, että keskushyökkääjä Tadas Kumeliauskasilta jää koko kausi väliin. Liettualainen olisi terveenä ollessaan ollut korkealla TPS-keskushyökkääjien hierarkiassa. Joulukuun 8. päivä päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi, että joukkueeseen yritetään löytää keskushyökkääjä.
Siirtotakarajalla TPS hankki laitahyökkääjä Curtis Hamiltonin ja puolustaja Per Savilahti-Naganderin SaiPasta. TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola esiintyi pelaajahankintojen jälkeen uhmakkaana Twitterissä.
#hctps Nyt kaikki negapetterit käymään kylmässä suihkussa. Me pelaamme mestaruudesta ja sitä tosiasiaa kannattaa tulla paikalle katsomaan.
— Mika Eskola (@MikaEskola) 15. helmikuuta 2017
Realistisen analyyttiset kannattajat epäilivät perustellusti, riittäisikö Tepsin sentteriosaston taso ja leveys pudotuspeleissä. Urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki vetosi markkinoiden kuivuuteen selittäessään, miksei keskushyökkääjää lopulta hankittu.
Éric Perrin kärsi loukkaantumisista, eikä 41-vuotiaan kanadalaisen jalkanopeus enää ollut ykkössentteritasoa. Monipuolinen Jerry Ahtola hoiti puolustusvelvoitteensa esimerkillisesti, mutta hyökkäyssuuntaan hänellä oli liian vähän annettavaa. Maalinteossa Ahtola onnistui runkosarjan aikana vain kuudesti. Monet odottivat Elias Karvoselta nousua uudelle tasolle, mutta 22-vuotiaan tehot (0+4) jäivät merkittävästi edelliskautta heikommiksi. Karvonen pärjää hyvin Mestiksessä, mutta ei Liigassa.
Palloseuran keskushyökkääjät olivat korostetun hukassa aloitusten kanssa HIFK:ta vastaan. TPS joutui täten toistuvasti kuluttamaan energiaa saadakseen kiekon haltuunsa aloitustappion jälkeen. Corey Elkinsin johdolla helsinkiläiset onnistuivat kuudessa puolivälieräpelissä voittamaan 221 aloitusta, turkulaiset 167.