Edellisvuosien tapaan tämänkertaiset NHL:n tähdistöpelit koostuivat kolmesta ottelusta. Ensin läntisen konferenssin divisioonat kohtasivat toisensa, ja jälkimmäisessä välierässä itäisen konferenssin divisioonat selvittelivät välejään.
Läntisen konferenssin divisioonien välisessä väännössä voiton vei Tyynenmeren divisioona lukemin 5−2. Connor McDavid toimi joukkueensa päätähtenä syöttämällä neljä viidestä osumasta. Vegas Golden Knightsia edustava laitahyökkääjä James Neal teki ottelussa kaksi maalia.
Keskisen divisioonan molemmissa maaleissa oli mukana tulikuuma Colorado Avalanche keskushyökkääjä Nathan MacKinnon, joka vei ensimmäisessä erässä terävällä rannelaukauksella joukkueensa johtoon ja syötti kapteeni P.K. Subbanin 2−2-tasoitusmaalin toisessa erässä.
Pekka Rinne piti ensimmäisen erän aikana nollat maalillaan ja esitti muutamia huipputorjuntoja.
Itäisen konferenssin divisioonien välisessä kamppailussa nähtiin huomattavasti enemmän maaleja, kun Atlantin divisioona voitti pelin selkein lukemin 7−4. Jo ensimmäisessä kymmenen minuutin mittaisessa erässä taululle ladottiin viisi maalia.
Ottelun hahmo oli kotiyleisönsä edessä pelannut Tampa Bay Lightningin venäläistähti Nikita Kutšerov, joka mätti taululle kolme maalia, joista viimeinen oli aivan huikea näyte venäläisen taidoista.
Tähdistöpelien toinen suomalaisedustaja Aleksander Barkov syötti kaksi Jack Eichelin tekemää maalia. Florida Panthersia edustava Barkov piti ajoittain melkoista klinikkaa hyökkäysalueella yhdessä Eichelin ja Auston Matthewsin kanssa.
Ottelun erikoisin tilanne nähtiin 4−4-tilanteessa, kun Erik Karlssonin tekemä maali hylättiin valmentajan haaston myötä. Karlsson vei Atlantin divisioonan 5−4-johtoon, mutta alueelle tultaessa Eichel ei ollut kerennyt vielä vaihtoon ja hänen luistimensa oli hyökkäysalueella luoden paitsiotilanteen.
Pienen videoiden tutkimishetken jälkeen legendaarinen NHL-tuomari Wes McCauley pääsi kuuluttamaan dramaattisesti tilanteen olleen paitsio ja samalla hylkäämään maalin.
Loppuottelussa vihellettiin yksi rangaistus
Tähdistöpelien loppuottelussa kohtasivat Tyynenmeren divisioonan ja Atlantin divisioonan joukkueet. Voitto matkasi selkein 5−2-lukemin läntiseen konferenssiin. Voiton päätähtinä häärivät maalivahdit Marc-André Fleury ja Mike Smith.
Maalivahdeista Smith yritti ottelun lopussa kahdesti iskeä kiekon tyhjiin, mutta molemmat yritykset painuivat ohi maalin.
Loppuottelu oli kahden välierän tavoin mukavaa seurattavaa. Pelaajien intensiteetti nousi hieman, mikä näkyi esimerkiksi vahvassa puolustamisessa. Etenkin ottelun voittajiin kuulunut Brent Burns oli vaikea ohitettava.
Finaalin erikoisin tilanne nähtiin reilu minuutti ennen ensimmäisen erän loppua, kun jo edellä mainittu tuomari McCauley vihelsi kampitusjäähyn Tyynenmeren divisioonan Calgary Flamesiä edustavalle Johnny Gaudreaulle. Tähdistöpeleissä harvemmin jäähyjä vihelletään, joten kyseinen tuomio oli jokseenkin poikkeuksellinen.
Loppusilaukseksi tilanteessa rikottu Brad Marchand otti mahdollisuudesta kaiken ilon irti ja esitti yleisön huvitukseksi mallisuorituksen filmaamisesta onnistumatta kuitenkaan hankkimaan Gaudreaulle lisäminuutteja.