Buffalo Sabres solmi Jack Eichelin kanssa kahdeksanvuotisen ja kokonaisarvoltaan 80 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen. Ensi kesänä voimaan astuva sopimus nostaa nuoren amerikkalaishyökkääjän joukkueensa palkkakärkeen.
Jatkoajan NHL-toimitus analysoi uuden sopimuksen tuoreeltaan.
Millainen historia Eichelilla on Sabresissa ja NHL:ssä?
Eichel on Sabresin ensimmäisen kierroksen varaus kesältä 2015. Amerikkalaishyökkääjä "kilvoitteli" edeltävän kauden mediassa ja fanien veikkauksissa koko liigan ykkösvarauksen paikasta Connor McDavidin kanssa.
Oilers voitti lopulta arvonnassa ykkösvuoron, ja McDavid päätyi Edmonton Oilersiin Sabresin poimiessa omalla, toisella vuorollaan Eichelin.
Eichel on pelannut Sabres-paidassa kaksi kautta. Tulokaskauden saldo oli 56 tehopistettä 81 ottelussa. Eichel sijoittui tuolloin tulokkaiden pistepörssissä toiseksi, toki yli 20 pistettä pörssikärki Artemi Panarinin takana.
Viime kaudella Eichel kärsi loukkaantumisesta ja joutui olemaan sivussa paristakymmenestä runkosarjaottelusta. Nuorukainen rikkoi lopulta tulokaskautensa pistesaldon yhdellä pisteellä. Loukkaantumisestaan huolimatta Eichel nousi toisella kaudellaan joukkueensa pörssikärjeksi.
Miten tämä sopimus asettuu seuran sopimusrakenteeseen ja palkkakattoon? Mitä tärkeitä sopimuksia Sabresilla on solmittavana lähitulevaisuudessa?
Eichelin megasopimus kuormittaa Sabresin palkkakattoa huomattavasti, kuten myös pitkät ja kalliit Ryan O'Reillyn, Kyle Okposon ja Zach Bogosianin sopimukset.
Loukkaantumisestaan huolimatta nuori amerikkalaissentteri nousi toisella kaudellaan joukkueensa pörssikärjeksi.
Toisaalta niin hyökkääjä Evander Kanen, puolustaja Josh Gorgesin sekä molempien maalivahtien Robin Lehnerin ja Chad Johnsonin sopimukset päättyvät ensi kesänä ja on epätodennäköistä, että koko nelikolle sorvattaisiin rahakkaat jatkot.
Sam Reinhartin tulokassopimus umpeutuu ensi kesänä ja nuorta kanadalaishyökkääjää odottaa kohtalainen palkankorotus kahden reilun 40 pisteen kauden jälkeen.
Miten vertaisit sopimusta vastaavien pelaajien sopimuksiin?
Uusi sopimus sinkauttaa Eichelin kertaheitolla palkkapussivertailussa tähtien luokkaan. McDavidin uuden sopimuksen lukemista amerikkalainen jää parisen miljoonaa, mutta tienaa noin miljoonan verran Oilersin Leon Draisaitlia enemmän.
Eichelia vuoden vanhempi saksalaishyökkääjä pelasi vahvan viime kauden ja nakutti uransa ennätyspisteet (29+48=77).
Toinen verrokkisopimus on Washington Capitalsin venäläishyökkääjä Jevgeni Kuznetsovin kesällä solmima jatkosopimus. Eichelia muutaman vuoden vanhempi Kuznetsov keräsi viime kaudella varsin samansuuruisen tehopistepotin ja kaksikon uusien sopimusten vuosipalkat ovat niin ikään samansuuruiset.
Mitä mieltä olet tämän sopimuksen onnistumisesta pelaajan ja seuran kannalta?
Eichel on varmasti organisaation tulevaisuuden kulmapalanen, niin sanottu franchise-pelaaja, mutta kahden kokonaisuutena varsin keskinkertaisen kauden jälkeen ansaittu kymmenen miljoonan taalan jättisopimus vaikuttaa kyllä vähän hätävarjelun liioittelulta Sabres-johdon suunnalta.
Sabres ottaa kovan riskin maksaessaan Eichelille vielä lunastamattomasta potentiaalista. Sabresin lähivuosien menestys joukkueena määrittelee pitkälti myös Eichelin sopimuksen arvon. Mikäli joukkue jatkaa tarpomistaan liigan peräpäässä, on erittäin helppoa kyseenalaistaa myös Eichelille maksettavat miljoonat.
Toisaalta Eichelin sopimus viitoittaa suuntaa myös tulevien vuosien sopimusneuvotteluille. Patrik Laine ei tyytyne enää Draisaitlin ja Eichelin sopimusten jälkeen muuhun kuin kymmenen miljoonan sopimukseen, kun tamperelaisen jatkosopimusneuvottelujen aika koittaa.