Suomella on lauantaina edessään historiansa 17. välieräpeli MM-tasolla. Historian valossa Suomen mahdollisuudet voittoon ovat varsin hyvät, sillä Leijonat on edennyt välieristä finaaliin kymmenen kertaa 16 yrityksestä.
Leijonat ehti pelata viidet välierät kolmen eri valmentajan − Pentti Matikaisen, Curt Lindströmin ja Hannu Aravirran − alaisuudessa ennen ensimmäistä tappiota keväällä 2000 Slovakialle.
Vuosina 1998-2002 Suomi oli peräti viidesti peräkkäin välierissä ja pääsi kolmesti finaaliin. Mitaleitta Suomi jäi kyseisellä ajanjaksolla vain keväällä 2002. Slovakian lisäksi Leijonat on hävinnyt välierissä Venäjälle kolmesti sekä kerran Ruotsille ja Tsekille.
Kuluvalla vuosikymmenellä Leijonat on päässyt välieriin viitenä keväänä. Saldona on yksi mestaruus, kaksi hopeaa ja kaksi hävittyä pronssiottelua.
Ruotsi harvinainen vastus
Suomi on useimmin pelannut välierissä Venäjää vastaan, yhteensä kuudesti. Ruotsin Leijonat on kohdannut välierissä vain kahdesti, vuosina 1999 ja 2013.
Vuonna 1999 pelattiin kaksiosaiset välierät, joissa Suomi voitti ensimmäisen osaottelun varsinaisella peliajalla ja Ruotsi toisen. Jälkimmäisen ottelun jatkoerässä Marko Tuomainen ratkaisi voiton Leijonille.
Vuonna 2013 Ruotsi ei kotikentällään antanut Leijonille armoa, vaan eteni finaaliin selvin 3−0-numeroin ja voitti lopulta mestaruuden.
Alkusarjan peleillä ei enää merkitystä
Leijonien vahva saldo mitalipeleistä viestii kovasta voitontahdosta ja venymiskyvystä. 16 kertaa välierissä 25 vuoden aikana on kova suoritus, kuten on kymmenen finaalipaikkaa 16 yrityksestäkin.
Suomi on onnistunut tämän vuoden tapaan monissa kisoissa venymään parhaaseen suoritukseensa ratkaisupeleissä. Alkulohkon kompuroinnit menettävät merkityksensä, jos jatkopeleistä irtoaa voittoja.
Esimerkiksi vuonna 2014 Leijonat hävisi alkulohkossa Latvialle ja voitti Sveitsin vasta voittomaalikilpailussa. Pudotuspeleissä kaatuivat kuitenkin sekä Kanada että Tšekki, ja tuloksena oli hopea. Myös mestaruuskeväänä 2011 Suomella oli vaikeuksia sekä alkulohkossa että välisarjassa, mutta tärkeimmissä otteluissa peli sujui.
Vastaavaa tasonnostamista Leijonilta odotetaan tänäkin keväänä.