Suomi taistelee finaalipaikasta lauantai-illan huippuottelussa Ruotsia vastaan. Ottelua ennakoivat koko turnauksen ajan Suomen otteita paikan päällä seuranneet toimittajat Miska Miettinen ja Lassi Seppä.
Leijonien puolustajat ovat kovia, mutta Tre Kronorin NHL-miehet ovat liian rautaisia
Seppä: Ruotsin puolustusosasto vastaa olympiatason nippua. MM-kisoihin Victor Hedmanin tähdittämä peräpää on niin ylivoimainen, ettei Suomen ihan hyvä puolustus riitä vastaamaan vastustajan tasoon.
Puolustusosastojen taistelu menee vitivarmasti Ruotsille, mutta Leijonien hyökkääjät voivat ovelilla ratkaisuillaan laittaa vastustajat ahtaalle. Puolustuksien kilpailuun ei kannata lähteä, sillä siinä tulee nenään.
Miettinen: Ruotsalaiset ovat kovia, mutta ei Leijonat kovin paljon heikompi ole. Suomi ei päästänyt puolivälierässä maaliakaan, Ruotsi sen sijaan pupelsi kiekon omiin. Karkea esimerkki, mutta tämä kertoo siitä, että kaikki on mahdollista.
Ruotsalaiset ovat ihan yhtä haavoittuvia kuin mikä muu maa hyvänsä, vaikka takalinjoilla onkin huikeita pelimiehiä.
Ruotsin ja Suomen puolustajat eivät ole onneksi vastakkain, vaan oman ruudun paremmin hoitavan joukkueen alakerta vie voiton. Pakit keskittyvät tylsästi sanottuna omaan peliin.
Harri Säteri sai sellaisen itseluottamuspiikin, ettei vaikeuksien jälkeen mikään kaada häntä
Miettinen: Vuoristoratamaisessa turnauksessa Säterillä on allaan paras mahdollinen koitos ennen välierää. Vaikea sanoa, kaataako Säteriä mikään, mutta se on varmaa, että itseluottamus on korkealla.
Vitjazissa seurajoukkuekaudella kiekkoja torjunut veskari torstaina vähät välitti haastavasta Kanada-pelistä, vaan pelasi unelmaottelun Yhdysvaltoja vastaan.
Puolivälierän panos kertoo siitä, että Säteri pystyy yksin nousemaan ja nostamaan joukkueensa kuilunpartaalta.
Seppä: Suomi löysi ykkösvahdin kreivin aikaan, mutta se ei välttämättä riitä Henrik Lundqvistin kaltaisen kuninkaan voittamiseen. Ottelusta tulee kahden kuuman maalivahdin taisto, jossa "King Henrik" vie pidemmän korren.
Kenttäpelaajien ratkaisut nousevat tässäkin kysymyksessä suurempaan rooliin kuin maalivahdit. Vähämaalisessa ottelussa yksikin liekehtivä pelaajasuoritus voi tuoda paikan MM-finaalissa.
William Nylander tuhoaa Leijonat Nicklas Bäckstömin avustuksella
Seppä: Willian Nylander tuli kisoihin yhtenä Ruotsin suurimpana tähtenä nuoresta iästään huolimatta. Washington Capitalsin pudottua NHL:n pudotuspeleistä Tre Kronor sai yhden koko maansa parhaista pelaajista mukaan, kun Nicklas Bäckström saapui Kölniin.
Nämä kaksi virtuoosia ovat MM-jäillä tuhoisa yhdistelmä, ja on erittäin mahdollista, että Nylander sekä Bäckström ovat merkittävässä roolissa leijonajahdissa.
Miettinen: Ihan yhtä lailla Sebastian Aho ja Valtteri Filppula voivat tuhota Ruotsin. Ennustaminen on vaikeaa etenkin tulevaisuuden suhteen, mutta uskallan väittää, että hyökkääjien kiekollinen peli ratkaisee sen, kumman yläkerran tulitus on tuhoisampaa.
Pienet asiat nousevat tapetille isosti, ja haluan edelleen painottaa sitä, että yksi oleellisimpia asioita on puolustaminen. Kumpi pystyy saamaan vastustajan kovimmat tutkaparit ja ylivoimat varjoon?