Brahen kenttä Kalliossa täyttyi sunnuntai-iltana innokkaista luistelijoista. Paikallisten pelaajien joukosta erottui värikäs neljän hengen ryhmä. Kanadan maajoukkuepaita, Vancouver Canucksin pipo ja Toronto Blue Jaysin lippalakki - Kanada oli vahvasti edustettuna.
Canadian Beardos on neljän kaverin muodostama ryhmä Vancouverista, joka syntyi vuonna 2014 yhteisellä matkalla Malmöhön, nuorten MM-kisoihin. Nimen takana on parrankasvatushaaste, joka toimii kuulemma hyvänä pitkän aikavälin haasteena. Partojen lisäksi kaverit ovat tuunanneet vanhoista Kanadan pelipaidoista itselleen tyylikkäät farkkutakit.
Miehiä yhdistää yllättäen jääkiekko.
− Kolme meistä on pelannut ja valmentanut yhdessä, yksi meistä on jääkiekkoisä. Meillä on liput kaikkiin Kanadan otteluihin ja sen lisäksi Suomi-Slovakia-otteluun... ja tietysti kaikkiin mitaliotteluihin!
Miehet tekivät ennen matkaansa paljon taustatyötä ja totesivat, että omien luistimien ja hanskojen mukaanotto on pakollista.
− Halusimme ehdottomasti päästä pelaamaan ulkojäille paikallisten kanssa. Tämän lisäksi tiesimme teidän rakastavan Stiga-peliä, joten toimme yhden mukanamme. Se oli eilisessä [lauantaisessa] USA-ottelussa aika kova juttu!
Haastajia riittää
On vakavampien kysymysten aika: miltä Kanadan tämänvuotinen joukkue näyttää ja onko joukkueella mahdollisuutta uusia viime vuoden mestaruuttaan?
− Joukkue ei ole viime vuoden veroinen. Mielestämme kaikkien aikojen kovin joukkue meillä oli vuonna 2004 NHL:n työsulun takia ja epäilen ettei vastaavaa kokoonpanoa saada enää jalkeille. Tämän vuoden joukkueessa on paljon mielenkiintoisia nimiä ja muutama Brittiläisestä Kolumbiasta kotoisin olevaa pelaaja, kuten Jake Virtanen ja Mathew Barzal. Heidän pelaamistaan on ilo seurata.
− Olemme täällä ensisijaisesti Kanadan joukkueen takia, mutta mielestämme nuorten MM-kisat tarjoavat samalla myös koko vuoden laadukkainta kiekkoa.
Kanada taipui avausottelussaan Yhdysvalloille lukemin 4-2, mutta "Beardos" antoi kunniaa vastustajalleen, ja oli samalla hiukan pettynyt joukkueiden otteluohjelmaan.
− Ymmärrämme, että USA-peli oli katsojalukujen takia heti ensimmäisenä päivänä, mutta se olisi sopinut myös lohkon päätösotteluksi. Olemme sitä mieltä, että juuri tämä ottelu on vuoden paras ottelu.
Puhuttaessa Kanadan haastajista tuttu nimi nousee keskusteluun.
− Emme ole tehneet valtavasti taustatöitä muista joukkueista, mutta Yhdysvallat Auston Matthewsin kera on erittäin kova joukkue. Ruotsilla on paljon hyviä pelaajia, eikä Suomen joukkuetta voi myöskään unohtaa. Näimme kaksi vuotta sitten Malmössä upean Suomi-Ruotsi-finaalin. Jos koemme jotain samanlaista täällä, se olisi upeaa.
Nuorten kisat kiinnostavat ympäri maailmaa
Moni eurooppalainen ihmettelee, miksi nuorten MM-kisoilla on niin vahva paikka kanadalaisessa urheilukulttuurissa. Kysymykseen tulee useita vastauksia.
− MM-kisat ovat monen pelaajan tähänastisen uran huippuhetki, he ovat uhranneet koko elämänsä tätä hetkeä varten ja me haluamme uhrata omaa aikaamme heidän panostukselleen.
− Turnaus on täynnä laadukkaita otteluita ja taitavia nuoria pelaajia. Kisoilla on tärkeä asema Pohjois-Amerikassa, mutta kisojen suosio kasvaa Euroopassa joka vuosi - tänäkin vuonna kaikki Suomen ottelut on loppuunmyyty.
Eurooppaan tulolle on myös taloudellisia syitä. Miehet kertovat, että Euroopan matkan kustannukset vastaavat pelkkien lippujen hintoja Pohjois-Amerikassa.
− Tutustumme mielummin uusiin kulttuureihin ja ihmisiin, ja säästämme samalla rahaa. Maksoimme täällä hyvistä paikoista vain 30 euroa, Torontossa lippujen hinnat alkoivat sadasta dollarista.
Suomalainen ulkojää on nyt koettu, seuraavaksi miesten listalla on perinteinen suomalainen sauna. Tähän mennessä suomalaiset ovat antaneet itsestään vieraanvaraisen kuvan.
− Tapaamamme ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä ja auttavaisia. Saimme yhdeltä mieheltä kyydin ulkojäälle ja hän antoi meille jopa kiekon. Ihmiset ovat myös kiinnostuneita ja pysähtyvät juttelemaan kanssamme. Stiga-otteluissa tunteet kävivät sopivan kuumina!
Kaverusten seikkailua Suomessa voi seurata ryhmän Twitter-tilin kautta @CBeardos.