Miesten olympiaturnauksen A-lohkon kärkikamppailu Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä kallistui lopulta tähtipaitojen voitoksi lukemin 4–2.
Yhdysvaltoja edustava Jokerien hyökkääjä Brian O'Neill koki, ettei turnauksen avannut Kiina-ottelu ollut tarpeeksi hyvä testi, minkä takia Kanadaa vastaan alku oli kankea.
– Kanadan alun aikainen maali oli hyvä herätys meille. Meidän toisen maalin jälkeen oli vahva tunne, että saimme pelin hallintaamme.
Yhdysvallat piti johtoasemassa pelin tiukasti näpeissään ja maalivahti Strauss Mann pelasi loistavasti. Voitto pohjoisesta rajanaapurista merkitsi luonnollisesti paljon.
– Yhdysvaltojen ja Kanadan välisissä otteluissa on aina ainutlaatuinen intensiteetti. Kanadan voittaminen on aina erityinen asia yhdysvaltalaisessa jääkiekossa, O'Neill kommentoi.
Miracle on Icen hengessä
Yhdysvaltojen joukkueessa on mukana peräti 15 yliopistopelaajaa. Asetelma tuo väistämättä mieleen vuoden 1980 olympiaturnauksen, jolloin Yhdysvallat voitti yllättäen kultaa kokonaan yliopistopelaajista koostuneella joukkueella.
Voitosta muodostunut käsite Miracle on Ice on jäänyt elämään legendaarisena Yhdysvaltojen urheiluhistoriassa, ja O'Neillin mukaan Pekingissä pelaavassa ryhmässä on samanlaista henkeä kuin 42 vuotta sitten.
– Mielestäni joukkueemme on rakennettu Miracle on Ice -mentaliteetin ympärille. Luistellaan kovasti, taistellaan kiekoista ja ollaan inhottava vastustaja muille.
O'Neill kuuluu Yhdysvaltojen joukkueessa vanhempien pelaajien ryhmään, jotka pelaavat ammattilaisina. 33-vuotias hyökkääjä uskoo yliopistopelaajien yltävän tulevaisuudessa paljon korkeammalle kuin hän itse.
– Uskon, että useimmilla heistä tulee olemaan parempi ammattilaisura kuin itselläni! Odotan erittäin innolla heidän ammattilaisuriensa näkemistä.
Olympiaturnaus luokin hienon mahdollisuuden nuorille lupauksille näyttää osaamisensa.
– Heillä on koko ura edessään, ja siksi tämä turnaus on niin erityinen heidän kannaltaan, O'Neill totesi hymyillen.