Suomen A-maajoukkueen nykyinen GM, entinen Dallas Starsin tähtipelaaja Jere Lehtinen matkasi Pohjois-Amerikkaan menestyksen miellyttävä maku suussaan ja teki rapakon takana uran, josta moni junnupelaaja voi vain unelmoida.
Lehtinen taivalsi TPS:ssä voitetun suomenmestaruuden ja Leijonien matkassa saavutetun maailmanmestaruuden jälkeen NHL:ään Dallas Starsin riveihin, jossa mies pelasi koko NHL-uransa.
– Tein sopimuksen MM-turnauksen jälkeen heti, kun se oli mahdollista. Olisiko ollut joskus heinäkuussa, milloin sopimuksen sai allekirjoittaa. Lähdin heti sopimuksen tekemisen jälkeen käymään Dallasissa pienessä tarkastuksessa MM-kisoissa tulleen alavatsavamman takia, muistelee Lehtinen.
Lehtinen oli ollut lähellä NHL-sopimuksen solmimista jo kesällä 1994, mutta päätti jäädä Suomeen vielä yhdeksi kaudeksi. Lehtinen toteaa nyt sen olleen hyvä päätös.
– Ihan hyvin siinä kuitenkin kävi, kun en lähtenyt vuotta aiemmin. Voitettiin sekä suomenmestaruus että maailmanmestaruus, ja sain kehittyä vielä vuoden "Jursin" [Vladimir Jurzinovin] koulussa Turussa valmiimmaksi pelaajaksi NHL:ää varten, naurahtaa Lehtinen.
Lehtisen varannut Minnesota North Stars joutui talousvaikeuksien keskelle, ja lopulta Starsin uudeksi kodiksi valikoitui Dallas. Lehtiselle ei kertomansa mukaan olisi ollut väliä kummassa kaupungissa olisi uransa aloittanut.
– En usko, että sillä olisi ollut mitään väliä kumpaan osoitteeseen olisi tullut lähtö. NHL:ssä pelaamisen unelma kuitenkin toteutui, niin ei sijainnilla ollut silloin niin suurta merkitystä.
Lehtinen katsoo, ettei suomenmestaruuden tai maailmanmestaruuden voittamisella ollut tuolloin sen suurempaa painoarvoa NHL:n näkövinkkelistä.
– Ei se maailmanmestaruuden voittaminen hirveästi kyllä painanut seurojen vaakakupissa. Pelaajatarkkailijat seurasivat kyllä kisoja, että sitä kautta varmaan organisaatioissa sitten nähtiin, kenellä on potentiaalia enemmän ja kenellä vähemmän.
– Pelipaikka täytyi joka tapauksessa ansaita jäällä, Lehtinen summaa.
Unelmasta totta
Lehtisen unelma kävi toteen, kun hän puki ensimmäistä kertaa viralliseen NHL-otteluun 10. lokakuuta vuonna 1995. Dallas Starsia isännöi tuossa ottelussa Winnipeg Jets. Kotijoukkueen puolella pelasivat muiden muassa herrat nimeltä Teemu Selänne sekä Teppo Numminen. Lehtisellä on hyviä muistoja uran alkuajoilta.
– Oli hienoa päästä pelaamaan debyytti sellaisessa paikassa kuin Winnipeg. Oli hienoa pelata debyytti nimenomaan Teemua ja Teppoa vastaan, jotka olivat kuitenkin jo silloin suomalaisten kärkeä NHL:ssä.
Lehtisen tulokaskausi oli monelle ensikertalaiselle varsin tyypillinen: peliaika heitteli suuresti, välillä hypittiin kokoonpanon rajamailla ja rooli vaihteli runsaasti.
– NHL näytti kyllä karuutensa. Välillä pääsi pelaamaan ja välillä ei. Peliaikakin vaihteli pelien välillä hyvin paljon. Kun välillä joutui kokoonpanon ulkopuolelle, niin kyllähän se otti päähän ja harmitti, mutta ei se vaikutus niin valtava ollut, kun kuitenkin sitä halusi vain päästä pelaamaan NHL:ssä.
Lehtinen lähetettiin tulokaskaudellaan kertaalleen Starsin silloisen farmijoukkueen, IHL-liigaa pelanneen Michigan K-wingsin riveihin – tuo kokemus oli kuitenkin Lehtiselle opettavainen, vaikka vierailu farmissa jäikin vain yhden ottelun mittaiseksi.
– IHL:ssä käynti oli hyvä kokemus, vaikka pelasin siellä vain yhden ottelun – siinä pelissä peliaikaa tuli. Minun piti alun perin pelata siellä kolme ottelua. En tiedä, mitä siinä sitten tapahtui, kun niin nopeasti kutsuttiin takaisin ylös. Siellä ollessa tajusin, ettei tämä ole se paikka, missä haluan pelata. Tiesin, että taidot ja halu riittävät NHL:ään.
Tulokaskausi kuitenkin päättyi Lehtisen mukaan positiivisissa merkeissä. Peli kulki paremmin ja rooli NHL:n puolella alkoi vakiintua.
– Farmista palaamisen jälkeen peli kulki ihan hyvin. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia, ja aloin saada itseluottamustani takaisin.
"NHL osoitti karuutensa"
Eräs tarina Lehtisellä on yhä kirkkaana mielessä tulokaskaudestaan.
– Se oli aika karua, kun oltiin lähdössä pelireissulle ja istuttiin lentokoneessa, kun yhtäkkiä kahta pelaajaa tultiin hakemaan pois koneesta. Mietin, että mikähän juttu tämä on, niin kaverit oli kaupattu toiseen joukkueeseen. Kamat pois koneesta, ja he jäivät lentokentälle. Siinäkin tuli aika hyvin esiin NHL:n raadollisuus, muistelee Lehtinen harmitellen tuota tilannetta.
Kysyttäessä tulokkaisiin kohdistuneista piloista ja perinteistä, Lehtinen kuvailee päässeensä helpolla.
– Aika miedolla mentiin. Perinteinen rookie-dinner oli tietysti ensimmäisenä – se järjestettiin Denverissä, ja meitä oli kolme tulokasta laskua jakamassa: minä, Jamie Langenbrunner ja Grant Marshall. Taisin samaisessa tilaisuudessa jotakin Suomen henkistä laulaakin, naurahtaa Lehtinen.
Teksasilaiset levy-yhtiöt pitivät kuitenkin näppinsä erossa suomalaistulokkaasta, ja nuorukainen sai jatkaa uraansa jääkiekon parissa.
Kun Lehtinen aloitti toisen kautensa Dallasissa, seurassa puhalsivat uudet ja raikkaat tuulet. Edelliskaudella seurajohto oli tehnyt pelaajakauppoja ja hankkinut joukkueeseen vahvistuksia. Myös päävalmentaja oli vaihtunut, kun Ken Hitchcock oli ottanut joukkueen komennukseensa. Lehtinen koki, että Stars oli tosissaan kannujahdissa.
– Kauden aikana joukkueessa tehtiin paljon kauppoja, eivätkä ne huonoja olleet, kun katsoo, ketä joukkueeseen silloin liittyi, toteaa Lehtinen.
Joukkueeseen liittyivät muun muassa puolustaja Darryl Sydor sekä keskushyökkääjä Benoit Hogue.
– Kausi 1996–97 lähti liikkeelle samalla tavoin, miten edellinen kausi päättyi. Peli lähti heti kulkemaan, ja se oli hyvää jatkumoa edelliskauden lopusta, Lehtinen pohtii.
Lehtinen ja Stars etenivät pudotuspeleihin jo suomalaisnuorukaisen toisella NHL-kaudella. Joukkue lähti kevään peleihin hyvistä asetelmista Starsin sijoituttua Läntisessä konferenssissa toiselle sijalle. Tähtipaidat taipuivat kuitenkin jo avauskierroksella, kun altavastaaja Edmonton Oilers oli parempi seitsemään peliin venyneessä sarjassa. Lehtistä sapettavat vieläkin muistot tuosta sarjasta.
– Tappio Edmontonille oli kyllä aika katkera. Oltiin kuitenkin ennakkosuosikkeja, ja tuntui, että meidän olisi pitänyt voittaa se sarja, mutta saatiinkin tyytyä ensimmäisen kierroksen tappioon, niin kyllähän se harmitti, muistelee Lehtinen.
Kaudella 1997–98 Dallasissa vaikutti onnistuvan kaikki: joukkue marssi voitosta voittoon, ja voitti lopulta koko NHL:n runkosarjan. Edelliskauden pudotuspelipettymys oli unohdettu, ja joukkue eteni aina konferenssifinaaleihin asti, jossa matka kuitenkin tyssäsi Detroit Red Wingsin käsittelyssä.
– Meidän olisi pitänyt edetä päätyyn asti ja taistella Stanley Cupista. Vuoden 1997 ja 1998 pudotuspelien katkerat tappiot antoivat kyllä seuraavalle vuodelle aika kovan boostin, Lehtinen toteaa.
Stanley Cup 1999 – lopultakin
Näin toden totta kävi. Kaudella 1998–99 joukkue voitti toisen kerran peräkkäin runkosarjan ja eteni aina Stanley Cup -mestaruuteen saakka.
– Vaikka koko runkosarja pelattiin hyvin, niin kyllä meidän tähtäin oli koko ajan keväässä ja pudotuspeleissä. Runkosarjasta muistuu mieleen todella kova vaatimustaso joukkueen ja organisaation sisällä. Vaikka oltiin runkosarjan piikkipaikalla, niin jonkun tappion jälkeen meidän GM kävi pelin jälkeen pukukopissa ravistelemassa porukkaa.
– Pudotuspeleissä oltiin Coloradoa vastaan sarjassa 3–2-tappiolla ja onnistuttiin voittamaan kuudes peli Denverissä. Sitten tuli luottavainen tunne siitä, että kyllä me tämä homma hoidetaan kotiin. Voitettiin sitten seitsemäs peli kotona ja päästiin finaaleihin. Ei meillä muistaakseni ollut siinä ratkaisevassa konferenssifinaalissa missään kohdin mitään hätää, nostalgioi Lehtinen.
Finaalisarjasta Buffalo Sabresia vastaan Lehtinen muistaa erityisesti ratkaisevan kuudennen finaalin, joka venyi peräti kolmanteen jatkoerään. Lehtinen myöntää toivoneensa ottelun päättymistä useaan kertaan. Kun maali syntyi, Stars-riveissä toki riemuittiin, mutta pitkän taiston rasitukset näkyivät juhlinnassa.
– Kyllä se oli sellainen taisto, että useasti ajattelin, että päättyisipä tämä peli jo. Kun se ratkaisumaali syntyi, riemu oli tietysti ylimmillään, mutta juhliminen oli aika maltillisen näköistä. Peli oli kuitenkin kestänyt noin kuusi ja puoli tuntia ajallisesti, niin kyllä siinä kaverit oli aika finaalissa, Lehtinen naurahtaa.
– Tietenkin maalin tarkastaminen videolta toi lisää jännitystä ja odotusta hetkeksi. Ensimmäinen tunne tilanteen rauhoittumisen jälkeen oli varmaankin helpotus. Takana oli pitkä kausi, pitkät pudotuspelit ja pitkä jatkoaika.
Paidan jäädytys ja kolmen Selken Lehtinen
Myös Lehtisen henkilökohtaiset saavutukset ja tilastot Stanley Cup -mestaruuteen päättyneellä kaudella ovat komeaa luettavaa: Lehtinen voitti parhaalle puolustavalle hyökkääjälle luovutettavan Selke Trophyn ja iski uransa parhaat tehopisteet niin runkosarjassa (20+32) kuin pudotuspeleissäkin (10+3).
– Olihan se hieno tunne, kun arvostettiin noin hienolla palkinnolla. Tärkeintä minulle oli kuitenkin se, että Selke Trophy -tasoisella pelaamisella pystyin auttamaan joukkuetta menestykseen, joka tietenkin huipentui Stanley Cupiin.
Lehtinen voitti parhaan puolustavan hyökkääjän tittelin 14 kautta pitkällä NHL-urallaan yhteensä peräti kolme kertaa. Henkilökohtaisten palkintojen miettiminen ei kuitenkaan ollut osana Stars-legendan arkipäiväistä tekemistä.
– Onhan se upeaa katsoa jälkeenpäin, että on voittanut kyseisen tittelin kolme kertaa. Minulle ehkä kovempi juttu on kuitenkin oleminen kuusi kertaa ehdolla palkinnon saajaksi kuin kolmesti sen voittaminen. Tuntuu, että jotakin on tehty oikein, kun niin useasti on arvostettu ehdolle kyseiseen titteliin.
– Ei sitä kuitenkaan koskaan miettinyt pelatessa noita henkilökohtaisia palkintoja. Joukkueen eteen aina tehtiin töitä ja henkilökohtaiset palkinnot tulivat sivussa, jos tulivat. Olen tyytyväinen, että pystyin auttamaan joukkuetta, toppuuttelee Lehtinen.
Dallas Stars osoitti organisaationa suurinta mahdollista kunniaa seuralegendalleen jäädyttämällä Lehtisen pelinumeron 26 vuonna 2017. Lehtisen paita nousi American Airlines Centerin kattoon Mike Modanon (#9), Bill Mastertonin (#19), Bill Goldsworthyn (#8) sekä Neal Broten (#7) rinnalle. Kun Lehtinen sai kuulla hänen paitansa nousevan Starsin kotiareenan kattoon, kuvailee hän joutuneensa shokkiin.
– Varmaan upein asia, mitä voit seuralta saada. Varsinkin kun ottaa huomioon, millainen urheilukulttuuri Amerikassa on. Kun seuran omistajalta ja toimitusjohtajalta kuulin päätöksestä, meinasin tipahtaa tuolilta.
– En olisi koskaan voinut kuvitella, että jotakin tällaista voi tapahtua. Kun katsoo keiden kaikkien urheilijoiden paitoja on jäädytetty eri lajeissa amerikkalaisessa urheilukulttuurissa, niin ei sitä olisi koskaan olettanut pääsevänsä osaksi niin arvostettua joukkoa, Lehtinen toteaa yhä äimistellen.
Elinikäisiä ystäviä
Lehtinen kokee olleensa onnekas saatuaan pelata aina hyvissä joukkueissa ja ennen kaikkea loistavien pelaajien kanssa. Uransa aikana Lehtisen joukkuetovereita olivat muun muassa joukkueen Stanley Cupiin torjunut Ed Belfour, venäläinen taitopuolustaja Sergei Zubov, Lehtisen kanssa yhtä aikaa tulokkaana aloittanut Jamie Langenbrunner sekä yksi kaikkien aikojen amerikkalaisjääkiekkoilijoista, Lehtisen pitkäaikainen keskushyökkääjä Mike Modano.
– Sain pelata niin monien uskomattomien pelaajien kanssa ja seurata eri henkilöiden tekemistä jäällä ja sen ulkopuolella, että voisin listata vaikka kolmisenkymmentä nimeä.
– Langenbrunnerin kanssa meillä oli läheinen suhde, kun tultiin Dallasiin samaan aikaan, oltiin molemmat nuoria, ja kun vielä kätisyys oli sama niin jonkinlainen linkki meidän välille muodostui.
"YHTEISPELIÄ MODANON KANSSA ON VAIKEA SELITTÄÄ, SE TULI LUONNOSTAAN."
– Modanon kanssa pelattiin muutamaa kautta lukuun ottamatta lähes koko ura yhdessä. Meidän ei tarvinnut juurikaan sopia asioista, vaan kaikki sujui kuin luonnostaan – sitä on vaikea selittää, miten se yhteispeli toimi niin hyvin. Hän on eittämättä yksi kaikkien aikojen amerikkalaisista jääkiekkoilijoista ja oli tähtipelaaja jo saapuessaan NHL:ään.
– Belfour oli oikea maalivahdin ruumiillistuma. Se työmäärä, mitä hän toi näytille aina harjoituksissa, peliin valmistautumisessa ja kaikessa arkipäiväisessä tekemisessä oli upeaa katsottavaa. Hän eli työlleen ja tälle lajille.
– Olen todella kiitollinen, että olen päässyt oppimaan niin monelta hienolta ihmiseltä ja päässyt pelaamaan heidän kanssaan, ylistää Lehtinen vanhoja joukkuekavereitaan.
Lehtinen pääsi nauttimaan Dallasissa myös maanmiestensä seurasta. Lehtisen kanssa tähtipaidassa ovat viilettäneet samanaikaisesti muun muassa Sami Helenius, Juha Lind, Antti Miettinen, Niko Kapanen sekä Jussi Jokinen. Suomalaisseura oli tervetullutta.
– Olihan se mukavaa, kun oli muitakin suomalaisia joukkueessa, ei sitä käy kieltäminen. Lind ja Helenius olivat ensimmäisiä ja myöhemmin uralla tuli sitten monia muitakin. Kaikki olivat hyviä pelimiehiä ja kaikista tuli minulle hyviä ystäviä.
– Olisiko ollut Lindin Juhan ensimmäisiä pelejä NHL:ssä, kun pelattiin samassa kentässä, ja kenttä nimettiin Finnish Sandwichiksi, kun minä ja "Lindi" oltiin laidoilla ja Modano keskellä, Lehtinen myhäilee.
Lehtinen kertoo olevansa vaihtelevasti tekemisissä vanhojen pelitovereidensa kanssa. Monien siviilielämän kiireet kuitenkin rajoittavat yhteydenpitoa.
– Kyllä sitä jonkin verran pidetään yhteyttä vanhojen ystävien kanssa. Itsekin vierailen Dallasissa pari kertaa vuodessa, niin kyllä siellä aina johonkin vanhaan pelikaveriin törmää – kuten myös muilla paikkakunnilla. Kaikilla on kuitenkin omat kiireensä: jotkut ovat valmentajina tai pelaajatarkkailijoina ja niin edelleen.
Vuosienkaan vaitiolo ei Lehtisen mukaan ole ongelma vanhojen pelikavereiden kohdatessa.
– Vaikkei olla pidetty yhteyttä kymmeneen vuoteen, tavatessa tuntui kuin oltaisiin eilen vielä pelattu yhdessä. Henkilöt pysyvät kuitenkin entisellään, ja puhuttavaa aina riittää.
– Kaudella 2013–14 Modanon paidanjäädytysseremoniaan oli kutsuttu kaikki mestarijoukkueen pelaajat, ja kun vanhoja tuttuja näki siellä, niin tuntui kuin olisi edellisenä päivänä voitettu mestaruus. Ystävyyssuhteet ovat varmaankin hienoin asia, mikä jääkiekkouralta jäi käteen, Lehtinen nyökyttelee.
Lehtinen päätti ansiokkaan NHL-uransa kauden 2009–10 päätteeksi. Lehtisen päätös uran lopettamisesta ei syntynyt yhdessä yössä. Päätöksenteon vaa´alla painoivat runsaat loukkaantumiset.
– Kyllä sitä alkoi parin viimeisen kauden aikana jo tiedostamaan, ettei tämä varmaan loputtomiin jatku, eivätkä useat loukkaantumiset puoltaneet sitä ajattelua. Halusin pelata viimeisen pelini mahdollisimman terveenä ja tiedostaen tämän tosiaan olevan minun viimeinen pelini.
– Viimeisinä kausina olin melkein enemmän loukkaantuneena kuin pelaamassa. Kun et pysty antaa rakastamallesi lajille sitä panostusta, minkä oma vaatimustasosi edellyttää, alkavat vaihtoehdot käydä lopulta vähiin. Mietin puolisen vuotta kauden jälkeen vielä ja jätin oven paluulle raolleen, mutta lopulta päätökseni kypsyi ja olin valmis lopettamaan.
Kun Lehtinen katsoo uraansa taaksepäin, ei hän vaihtaisi päivääkään pois.
– Sain uraltani niin paljon, etten olisi koskaan voinut kuvitellakaan. Ei sitä pienenä junnuna olisi ajatellut, että silloisesta harrastuksesta tulisi myöhemmin elämässä työ, jota todella rakastaa. Matkan varrella kaikki vain tapahtui ja aina mentiin eteenpäin seuraavaan kauteen. Nyt kun ura on ohi, palaa aina takaisin muistelemaan niitä aikoja, että mitäs kaikkea silloin tuli eteen, päättää Lehtinen.