Viime kauden mestari Golden Knights aloitti kautensa väkevästi, mutta ailahtelun jälkeen runkosarjasta jäi valju maku. Nyt joukkue saa vastaansa suomalaistähdillä höystetyn Starsin, jolla riittää näytönhaluja.
Jatkoajan toimittajat Veeti Välimäki ja Joonas Sillanpää pohtivat, kumpi joukkueista etenee otteluparista jatkoon ja nostavat esille seurattavia yksilöitä.
Ykkösketjun heräämistä odotellaan
Välimäki: Dallas Stars lähtee uuteen pudotuspelikevääseen jälleen odotuksia täynnä. Viime vuonna matka tyssäsi konferenssifinaaleihin, mutta tänä vuonna Pete DeBoerin porukka lähtee hakemaan kirkkainta kruunua.
Stars lähtee pudotuspeleihin lännen mestarina vakuuttavan runkosarjan jälkeen. Joukkue vahvistui siirtorajan nurkilla vielä Chris Tanevilla, joten paperilla joukkue on aivan sarjan huippua.
Starsin menoa on helpottanut myös se, että kevätkaudella AHL:n puolelta nostettu Logan Stankoven on luonut eloa joukkueen nimelliseen kolmoskenttään, jota tähdittävät Stankovenin lisäksi Wyatt Johnston ja Jamie Benn. Joukkue on ollut ajoittain kevätkaudella joukkueen paras.
Kolmoskentän loistaessa on Starsin ykköskentällä ollut ajoittain isojakin haasteita pelaamisensa suhteen. Kenttä ei ole ollut viime kausien loistossaan varsinkaan tasaviisikoin pelatessa. Erityisesti joulun jälkeinen aika on ollut hankala Roope Hintzin johtamalle kentälle.
Golden Knights oli jälleen haukkana paikalla siirtotakarajalla
Sillanpää: Hallitseva Stanley Cup -voittaja Vegas Golden Knights aloitti kauden nälkäisenä ja osoitti, ettei maha tullut yhdestä kannusta täyteen. Vegas ei säkenöinyt kauden aikana, mutta räjähtävä alku antoi Vegasille mahdollisuuden tehdä kaudella oikeastaan vain tarvittavan, jotta joukkue eteni pudotuspeleihin. Joukkueen ei ole tarvinnut repiä koneestaan irti vielä kaikkea ja ritareiden voidaan odottaa laittavan uutta vaihdetta silmään pudotuspelien alkaessa.
Golden Knightsin maalivahtiosasto on sarjan kärkeä ja muille osastoille joukkue teki loistavia hankintoja siirtotakarajalla. Noah Hanifinin hankinta nosti puolustuskaluston koko sarjan kärkisijoille. Tomáš Hertl toi leveyttä ratkaisuosastolle ja mahdollistaa useamman tehokkaan ketjun muodostamisen.
Jack Eichel on pelannut tällä kaudella uransa parasta kiekkoa ja Jonathan Marchessaultin maalivire on ollut uskomaton. William Karlsson on noussut tehopisteissään huomattavasti viime kausia ylemmälle tasolle ja Shea Theodoren kausi on pitkää loukkaantumista lukuun ottamatta ollut erinomainen.
Loukkaantumiset ovatkin Vegasin isoin kysymysmerkki. Joukkueen ehkä tärkein johtava pelaaja, kapteeni Mark Stone on ollut runkosarjan lopun loukkaantuneena revenneen pernan vuoksi, mutta on valmis palaamaan askiin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Lisäksi Alex Pietrangelo on ollut sivussa sairastumisen vuoksi, mutta toipunee pudotuspelien alkuun.
Seuraa heitä
Sillanpää: Tomáš Hertl. Siirtojen takarajalla hankittu isokokoinen tšekki on täysin Golden Knightsin näköinen pelaaja. Hertl täydentää joukkueen kahta kärkiketjua loistavasti ja tulee onnistuessaan olemaan tärkeä palanen joukkueen menestystä.
Välimäki: Isoimmat silmät sarjassa kannattaa kiinnittää Starsin ykköskenttään. Kaiken napsuessa kohdalleen kenttä on pysäyttämätön, mutta huonona päivänä kenttä saattaa olla täysin pimennossa. Viime kevään pudotuspeleissä Hintz keikkui pudotuspelien pistepörssin kärkipäässä, mutta yltääkö vaisun kauden pelannut suomalainen samaan tällä kertaa?
Vaakakuppi voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa
Välimäki: Vaikka Golden Knights on hallitseva mestari, ei sen meno ole ollut enää yhtä vakuuttavaa kuin viime vuonna. Stars taas on osoittanut olevansa lännen paras joukkue. Dallas menee lopulta jatkoon kuudessa ottelussa.
Sillanpää: Tämä ottelupari on yksi ensimmäisen kierroksen kovimmista. Kummallakin joukkueella on mahdollisuudet mennä vaikka mestaruuteen saakka. Vegas menee kuitenkin tästä sarjasta jatkoon vakuuttavamman kokonaispaketin ansiosta.
Juttua muokattu 22.4. klo 7.35: Korjattu Stonen osallistuminen ensimmäiseen otteluun.