Kookoo taipui HIFK:lle luvuin 3–0 loppuunmyydyn Helsingin jäähallin edessä. 24-vuotias yhdysvaltalaispuolustaja Luke Martin oli kauden ensimmäisen kotivoiton jälkeen luonnollisesti tyytyväinen.
– Upee, hyvä voitto, pelaaja kertoo suomeksi.
Martin herätti huomiota ennen kauden alkua haastattelullaan, jossa hän vastasi suomeksi kysymyksiin. Sanavarastoa onkin kertynyt jo kiitettävästi. Haastattelua ei hän ei kuitenkaan vielä halua suomeksi antaa.
– Englantia, kiitos, Martin naurahtaa, kun toimittaja kokeilee kysyä ottelun tunnelmista suomeksi.
Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta tahmea, mutta ote peliin löytyi erä erältä paremmin. Myös kouvolalaisjoukkeella oli vaikeuksia löytää otetta peliin, eikä se päässyt samalla tavoin parantamaan pelin edetessä.
– Oli hetkiä, jolloin vastustaja pyöritti pitkään alueellamme, mutta pysyimme muodossa ja kurinalaisina. Menemme kyllä eteenpäin ja pääsemme joukkueena koko ajan enemmän samalle sivulle. Tutustumme koko ajan enemmän toisiimme ja rakennamme yhteistä kemiaa. Tänään oli hyvä alku sille, Martin kuvailee kotiavausta.
Kolmeen ensimmäiseen Liiga-otatukseen puolustajan saldona on yksi maali ja kaksi syöttöpistettä. Kotivoitossa saatu syöttöpiste lämmittää, mutta vielä enemmän pelaaja nauttii voitosta.
– Hyvä. Voitto on aina hieno asia ja se, kun saa vähennettyä virheitä. Vaikea valittaa, kun ei anna vastustajalle maaleja. Kaikki hyvin ja katse kohti perjantaita.
Vaikka pisteitä on kertynyt yhtä monta kuin pelejä, kokee Martin omassa pelissään olevan vielä paljon petrattavaa. Pohjois-Amerikan peliin verrattuna suurin ero on ollut jää.
– Totun koko ajan enemmän pelin tempoon, isompaan jäähän ja muihin asioihin. Tuntuu varmemmalta peli peliltä. Täällä on enemmän luisteltavaa, ja siksi pitää opetella tarkemmin luistelun hyödyntämistä.
– Rauha, hän tiivistää suomeksi.
Päävalmentaja Ville Peltonen on ollut tyytyväinen Martinin otteisiin.
– Luke on todella upea persoona ja meille hyvä lisä. Hän on kasvanut St. Louisissa ja ollut hyvässä valmennuksessa pikkupojasta asti. Hän on ollut USAn maajoukkueohjelmassa, nuorisomaajoukkueessa ja Michiganin yliopistossa. Hänen edessään on pelannut Norris-palkinnon voittaneita puolustajia.
– Pidämme hänestä todella paljon, ja uskon hänen koko ajan tässä parantavan. Mielenkiintoista nähdä, mihin asti tämä meidän matkamme Luken kanssa menee.
Myös Peltonen on kiinnittänyt huomiota Martinin oivaan kielipäähän.
– Hän on iso osa joukkuetta ja puhuu kohta varmasti paremmin suomea kuin yksikään näistä meidän turkulaisista, Peltonen toteaa ilmekään värähtämättä.