Suomen aloittava maalivahti vaihtui kolmanteen alkulohkon otteluun ja maalilla aloitti Meeri Räisänen. Ensimmäistä kertaa turnauksessa torjunut Räisänen sai viettää enemmän aikaa omissa ajatuksissaan kuin torjuntatöissä.
Japani onnistui laukomaan Räisästä kohti 20 kertaa, ja kudeista kolme livahti maalivahdin selän taakse. Laukaukset tulivat kuitenkin harvakseltaan ja aina muutaman laukauksen ryppäinä, joten ottelu oli haasteellinen maalivahdille. Pelituntuman ylläpitämiseksi piti vähän keksiä omia juttuja.
– Yritän pitää aina peli-ilon ja keskittymisen mukana tällaisissakin peleissä, mutta kyllä siinä täytyy välillä vähän keksiä omia temppuja. Täytyy jotenkin pitää kroppa ja mieli hereillä, kun peli on kuitenkin kesken.
Räisäsellä oli maalillaan aikaa seurata myös joukkueen otteita. Pääosin peli näytti hyvältä, mutta parantamisen varaa löytyy Sveitsi-otteluun.
– Hyökkäyspeli näytti tosi hyvältä, mutta omaan päähän olisi pitänyt polkea vähän paremmin puolustamaan.
Suomella on nyt kolmesta ottelusta kaksi tappiota pohjoisamerikkalaisia vastaan sekä päivän 9–3-voitto Japanista. Räisäsen mielestä turnauksen kaava on kuitenkin edennyt odotetusti.
– Fakta on se, että olemme altavastaajia pohjoisamerikkalaisia vastaan. Japania vastaan odotukset olivat mitä olivat ja toistaiseksi kaikki on mennyt kaavan mukaan. Huomenna lähdetään voittamaan Sveitsiä.
Suomi kohtaa Sveitsin tiistaina 30. elokuuta kello 17.