Pitkän ja ansiokkaan uran Liigassa pelannut Jani Tuppurainen pohti jo oman pelaajauransa loppuvaiheilla, minkä ammatillisen askeleen ottaisi luistinten naulaan ripustamisen jälkeen. Kaksi SM-kultaa uransa aikana voittanut vauhtihyökkääjä suoritti opintoja Helsingin Haaga-Heliassa SJRY:n tukemana. Opintojen ohella Tuppurainen mietti myös ihan konkreettisesti, mitä haluaisi tehdä työkseen.
Mahdollisuus toimia pelaaja-agenttina tuli kuin tilauksesta.
– Olen kiinnostunut yksilöiden kehittämisestä. En itse pelannut aikoinaan A-junioreiden tai B-junioreiden SM-sarjaa. Sen sijaan nousin Liigaan pitkälti aikuisten alemmilta sarjatasoilta. Tämä johtui osaltaan siitä, että olin nuorempana fyysisesti keskivertopelaajaa heikompi.
– Ehkä osaltaan juuri se on innoittanut siihen, että haluan nyt auttaa nimenomaan yksittäisiä pelaajia.
Tuppurainen tekee pelaaja-agentuuria yhteistyössä Octagon Hockeyn ja Petteri Lehdon kanssa. Tämä yhteistyö korostuu erityisesti niiden pelaajien kohdalla, jotka suuntaavat jossain kohti uraansa Pohjois-Amerikkaan.
Tuppuraisen asiakaskunta koostuu noin kolmestakymmenestä eri pelaajasta. Joukossa on niin nuoria kuin myös kokeneempia pelaajia.
– Monen nuoren pelaajan tavoite on ammattilaisuudessa. Työni on mentoroida heitä ja kertoa, mitä se loppupeleissä vaatii. Autan heitä väistelemään sudenkuoppia.
En itse pelannut aikoinaan A-junioreiden tai B-junioreiden SM-sarjaa.
Tuppuraisen äänenpaino kuulostaa virkistyneeltä hänen kuvaillessaan nykyistä työnkuvaansa sekä niitä keinoja, joilla hän kokee auttavansa nuoria pelaajia.
Ei ole kirkossa kuulutettua, että pelaajauran jälkeiseen aikaan löytyy uutta ja mielekästä ammatillista tekemistä. Tuppuraisen tapauksessa näin on käynyt.
– Viihdyn kovasti tässä hommassa.
Liian nuorena aikuisten peleihin ei ole hyvä polku
Liigaa on jo vuosien ajan kutsuttu kasvattajasarjaksi. Tämä osaltaan siitä johtuen, että 20-vuotiaiden SM-sarja ei ole kilpailullisesti tarpeeksi kovatasoinen. Sieltä käsin ponnistaminen esimerkiksi kansainvälisiin ympyröihin on haastavaa. Toki myöskään liian aikainen Liiga-taival ei palvele pelaajan kehittymistä sekään.
Kaksi SM-kultaa urallaan voittanut ja keväällä 2012 pudotuspelien parhaana pelaajana palkittu Tuppurainen pitää juurikin tärkeänä, etteivät nuoret pelaajat lähde liian aikaisin miesten sarjatasolle.
Ei ole hyvä asia, mikäli alempia juniori-ikäluokkia nostetaan niin sanotusti täytemiehiksi vanhempien sarjoihin.
– Tietysti on lähtökohtaisesti hyvä asia, mikäli he pääsevät miesten peleihin ja saavat siten pelaamiseen ja harjoittelemiseen vastetta. Pelaajan oman kehityksen kannalta on kuitenkin oleellista nähdä ja havaita se, missä ympäristössä hänellä on paras mahdollisuus juuri sillä hetkellä kehittää omaa pelaajaidentiteettiään.
– Vaikka monet A-juniori-ikäiset pelaajat pelaavat jo nyt Liigassa, olen miettinyt, onko se kuitenkaan kaikille järkevin mahdollinen vaihtoehto. Tulisiko joidenkin kenties edetä rauhassa 20-vuotiaiden SM-sarjassa itseään kehittäen?
Puhuttaessa suomikiekon mahdollisuuksista kehittää pelaajia Tuppurainen muistuttaa, että pitkälti kaikki parhaat suomalaiset pelaavat tällä hetkellä ulkomailla.
Toki on myös poikkeuksia, kuten esimerkiksi IFK:n Jori Lehterä ja Iiro Pakarinen.
Viisasten kiveä on vaikea löytää haasteeseen, joka jalkautuu moneen eri kerrokseen.
– En osaa sanoa sitä, pitäisikö Liigassa tai A-junioreiden sarjassa olla vähemmän joukkueita. Lähtisin kuitenkin siitä, että ei ole hyvä asia, mikäli alempia juniori-ikäluokkia nostetaan niin sanotusti täytemiehiksi vanhempien sarjoihin. Se ei palvele heidän kehittymistään.
JYPin jälkeen epäonnistuneen visiitin Mikkelissä tehnyt ja sittemmin Ranskassa uransa lopettanut Tuppurainen täsmentää, että myös eri ikäluokkien huippuyksilöille on löydettävä paikka, jossa kehittyä. Näiden pelaajien osalta seurojen tulee miettiä tarkkaan, mikä on juuri heille oikea paikka pelata.
Liikkumisen tulisi olla jääkiekkoa monipuolisempaa
Kerran urallaan miesten MM-turnauksessa Suomea edustanut Tuppurainen ei osta suoralta kädeltä suomalaisiin nuoriin kohdistettua kritiikkiä liikunnan ja fyysisen kunnon vähyydestä. Hän muistuttaa, ettei Suomi ole mitenkään irrallinen saareke esimerkiksi nuoria usein koukuttavista ja liikuntaa vähentävistä älylaitteista tai vastaavista viihdykkeistä.
Tuppurainen laittaa ennemmin keskiöön sen, että juniorit saisivat kirjaimellisesti liikkua enemmän ja monipuolisemmin harjoituksissa.
– Kun itse harrastin nuorena jääkiekkoa, pelasimme myös esimerkiksi koripalloa, jalkapalloa, sählyä ja monia muita lajeja. Emme olleet pelkästään jäällä tai tehneet ainoastaan fysiikkatreenejä tai käyneet lenkillä. Päinvastoin, liikunta oli monipuolista. Tänä päivänä on toisin. Osa A-junioritason pelaajista ei osaa välttämättä edes heittää tai pomputtaa palloa.
– Kuinka monessa seurassa harjoitetaan esimerkiksi painia tai voimistelua? Miksei tällaisia lajeja voisi sisällyttää osaksi fysiikkatreeniä? Niistä saaduilla kokemuksilla on siirrännäinen vaikutus myös jääkiekon harjoittelemiseen.
Paras tilanne on silloin, jos pelaaja on oppinut jo nuoremmista juniori-ikäluokista lähtien sen, miten hän käytännössä ottaa vastuuta omasta tekemisestään.
Viime viikkoina myös Jatkoajassa on käyty keskustelua suomalaisten pelaajien omatoimisesta kesäharjoittelusta.
Tuppuraisen kanta tähän on selkeä. Hän peräänkuuluttaa sitä, että seuroilla on yhdeksän kuukautta aikaa opastaa pelaajat toiveiden mukaiseen fysiikkaharjoitteluun. Sen pitäisi riittää.
– Omatoiminen harjoitteleminen on myös aikaa, jolloin yksittäiset pelaajat pystyvät edes jotenkin keskittymään nimenomaan itselle hyödyllisimpään harjoitteluun.
– Yksittäisenä esimerkkinä vaikka se, että suurikokoisille pelaajille ryhmässä harjoitteleminen voi olla hankalaa. Heitä ei usein osata valmentaa heille optimaalisella tavalla, vaan laitetaan juoksemaan yhdessä sovittuja kilometrimääriä, vaikka omat raajatkaan eivät ole vielä tuttuja.
– Tästä muodostuu helposti pelaajalle itselle vastenmielistä toimintaa.
Tuppurainen ymmärtää, että kyse on pitkälti resursseista. Hän peräänkuuluttaa silti seurojen panostusta junioreiden toimintaan.
– Paras tilanne on silloin, jos pelaaja on oppinut jo nuoremmista juniori-ikäluokista lähtien sen, miten hän käytännössä ottaa vastuuta omasta tekemisestään.
