Team Kuortane on saavuttanut voittoja Naisten Liigan alkukaudella ja joukkue on hyvissä asemissa sarjataulukon kannalta. Hyökkääjä Heidi Kokora, 17, näkee alkaneen kauden rakentuvan viime sesongin päälle.
− Kausi on lähtenyt hyvin liikenteeseen. Viime kausi päättyi katkerasti pudotuspeleissä ja tällä kaudella olemme saaneet suoraan kiinni siitä, mihin silloin jäimme. Uudetkin pelaajat ovat päässeet hyvin mukaan joukkueen toimintaan.
Kuortaneella naisten liigajoukkue on hieman erilainen muihin verrattuna. Pelaajat opiskelevat pelaamisen ohella ja ovat kaikki iältään täysi-ikäisyyden kynnyksen molemmin puolin.
− Asumme joukkuelaisten kanssa yhdessä ja olemme koko ajan tekemisissä. Meillä on tosi hyvä joukkuehenki ja se onkin yksi elinehto pelaamisessamme. Läheisyys yhdistää joukkueen, Kokora tuumaa.
Jatkuva yhteinen arki saattaa joskus olla kuormittavaakin. Kokoran mukaan rakkauteen ei ole vielä tullut ryppyjä.
− Ei ainakaan vielä ole tullut sellaisia hetkiä, ettemme tulisi toimeen. Kaikki tapahtuu yhteisesti, niin hieman väkisinkin siinä oppii tulemaan toimeen.
Kokora pelaa Kuortaneella toista Naisten Liigan kauttaan. Tällä kaudella hän on toistaiseksi tehnyt yhden maalin. Hän voitti Tyttöleijonissa MM-pronssia edellisissä N18-ikäluokan kisoissa kesäkuussa.
Fysiikasta on etua myös naiskiekossa
Naiset ovat luonnollisesti kooltaan pienempiä kuin vaikkapa mieskiekkoilijat. Kokora on kuitenkin 183-senttinen ja 78-kiloinen, joten hänellä on naisten pääsarjaan poikkeukselliset fyysiset ominaisuudet.
Hän on Naisten Liigan kolmanneksi pisin pelaaja TPS:n 186-senttisen Ellie Wallacen ja HPK:n 185-senttisen Noora Oksasen jälkeen.
− Olen isokokoinen pelaaja ja minulta löytyy ulottuvuutta sekä fyysisyyttä. Usein isot pelaajat kuvitellaan kömpelöiksi ja hitaiksi, mutta sitä se ei ole. Minulta löytyy vauhtia yllättävän paljon, Kokora muistuttaa.
Vaikka Naisten Liigassa taklaaminen onkin kiellettyä, pystyy Kokora kropallaan pitämään vastustajat loitolla.
− Suojaustilanteissa saa vietyä kiekon pitkälle, kun on pitkät raajat. Kiekkoa ei tulla myöskään kovin helposti ottamaan pois. Kiilauksia tulee myös tosi paljon. Vaikka ei taklaamalla taklaa, niin fyysisyys näkyy kamppailupelaamisessa.
Ruotsin naisten pääsarja SDHL salli täksi kaudeksi taklaamisen otteluissaan. Kokoran mielestä taklaukset saisivat rantautua Pohjanlahden itäpuolellekin.
− Se on ihan hyvä kokeilu ja taklaaminen voisi toimia myös Suomessa. Voitaisiin välttyä sellaisilta tilanteilta, joissa tulee kaatuminen vähän heppoisesti. Varsinkin, jos taklaaja on isompi pelaaja niin se voi näyttää pahemmalta kuin onkaan. Säästyttäisiin turhilta jäähyiltä. Keskialueen pommit pitäisi jättää tietysti kokonaan pois.
"Taklaaminen voisi toimia myös Suomessa. Voitaisiin välttyä sellaisilta tilanteilta, joissa tulee kaatuminen vähän heppoisesti."
Kunhan opiskelu Kuortaneella on taputeltu, haluaa Kokora suunnata ulkomaille.
− Tavoitteeni on pelata Yhdysvalloissa yliopistosarjaa ja tietysti tehdä jonkinlainen naisten maajoukkuedebyyttikin jossain vaiheessa. Haluan pelata ehjiä kausia ilman isompia loukkaantumisia.
Vaikka Kokora on kaukalossa vahva ilmestys, on hän tyyppinä sympaattinen ja taiteellinen.
Vahvan pelaajan toinen puoli
Yhteen hiileen puhaltavassa Kuortaneen joukkueessa Kokora on löytänyt paikkansa hyvin. Kanssapelurit tietävät hänen luonteensa.
− Olen iloinen persoona ja otan kaikki mukaan. Välillä saatan kuulemma möksähtääkin, mutta ne unohtuvat myös aika nopeasti.
Kaukalossa Kokora saattaa välillä siirtää vastustajat tylysti sivuun kokonsa ansiosta, mutta vapaa-ajallaan hän nauttii hyvin erilaisista jutuista. Vaikka Kokora autteleekin vanhempiensa maitotilalla monesti fyysisissäkin hommissa, on hänellä myös taiteellinen puolensa. Hän tykkää nimittäin piirtää ja maalata.
− Välillä tulee tuherrettua turhempia piirustuksia, mutta välillä teen myös ihan ajatuksella. Se on tapa, jolla irtaudun arjesta ja saan ajatuksia muualle kuin jääkiekkoon tai opiskeluun.
Kokora hallitsee monenlaiset kuvataiteen muodot ja pitää itsensä virkeänä vaihtelemalla tyylejä.
− Olen tykännyt maalata akryyli- ja vesiväreillä. Nyt on tullut tusseilla piirreltyä mustia piirroksia. Olen toisinaan antanut piirustuksen muodossa lahjoja läheisille, mutten ole jakanut töitäni sen kummemmin, Kokora sanoo.
Iloisesti jutusteleva nuori kiekkoilija tuntuukin taitavan värittelyn niin pukukopissa kuin jääkiekon ulkopuolellakin.
Kiuruveden kuningatar
Kokora on ensimmäinen naiskiekkoilija, joka ponnistaa Kiuruvedeltä Naisten Liigaan. Noin 8 000 asukkaan pohjoissavolainen kaupunki ei ole järin tunnettu jääkiekostaan, mutta on sieltäkin noustu isompiin seuroihin.
− Pojista Veeti Falck pelaa HPK:n U20-joukkueessa ja Roope Tossavainen KalPassa, Kokora taustoittaa.
Myös IPK:ssa pelaava Henri Knuutinen on Kiuruveden Kiekon kasvatteja.
Kiuruveden Kiekko, tuttavallisemmin KK-81, on Kokoran kasvattajaseura. Hän suhtautuu omaan pioneerityöhönsä rennoin mielin.
− Onhan se vähän outoa jääkiekon puolelta, mutta jalkapallostahan on noussut moniakin korkeammalle tasolle. KK-81:n jääkiekon seurajoukkueessakaan ei ole ollut hirveämmin tyttöjä.
Kiuruvetinen jääkiekko on 17-vuotiaan hyökkääjän mukaan kuitenkin nousussa. Kenties kiitos hänen itsensä.
− Nyt kuitenkin pienet tytöt ovat kiinnostuneet pelaamaan jääkiekkoa Kiuruvedellä. Leijonaliigassakin oli jossain vaiheessa yli puolet tyttöjä, Kokora ihastelee.