RoKin sankari Dominika Malicka tuntee karsintasarjan paineet ja rasituksen, mutta on luottavainen viimeisen ottelun suhteen

Auroraliiga, Muut Sarjat / Haastattelu
Dominika Malicka teki RoKille kallisarvoisen maalin. Arkistokuva.
Dominika Malicka iski Lukon verkkoon RoKin kannalta kallisarvoisen osuman, jonka turvin rovaniemeläiset venyttivät karsinnan Auroraliigan paikasta viidenteen ja ratkaisevaan otteluun. Hyökkääjä myöntää, ettei pääsarja-aseman puolustaminen ole lasten leikkiä, mutta uskoo ryhmänsä hoitavan homman.

RoKille neljännessä karsintaottelussa kallisarvoisen ratkaisuosuman jatkoerässä iskenyt Dominika Malicka kertoi tuoreeltaan olevansa todella onnellinen voitosta. Hyökkääjä uskoi, että joukkue ehtii hieman juhlia pääsarjahaaveet elossa pitänyttä voittoa pitkän Eurajoen ja Rovaniemen välisen bussimatkan aikana.

Lukko ahdisti RoKin tiukkaan paikkaan, kun se voitti kaksi ensimmäistä ottelua paras viidestä systeemillä pelattavasta karsintasarjasta. Rovaniemeläiset punnersivat kuitenkin sarjan tasoihin haettuaan kaksi vieraskiinnitystä viikonlopulta.

− Minusta olemme olleet Lukkoa parempi joukkue − myös kahdessa ensimmäisessä pelissä, jotka hävisimme. He ovat hankala vastustaja, koska he pelaavat niin fyysistä kiekkoa. Kunhan taistelemme joukkueena loppuun asti, niin pärjäämme.

Lukko kampesi neljännen karsintaottelun lopussa tasoihin ja pakotti vieraansa hakemaan ratkaisua jatkoerästä. Tšekkiläinen kertasi tunnelmia RoKin pukukopista kolmannen erän jälkeen.

− Olimme todella väsyneitä, ja peli oli tosi haastava. Emme kuitenkaan luopuneet uskosta tähän joukkueeseen. Saimme lopulta voiton, jonka ansaitsimme.

Malicka itse sai kunnian siivota kiekon ratkaisevasti vastustajan verkkoon. Hyökkääjä ei kuitenkaan suostunut ottamaan kunniaa yksin. Myös syöttöpisteet voittomaaliin metsästäneet Moona Keskisarja ja Anna Kalová saivat tunnustusta.

− Ei ole väliä, kuka ne maalit tekee. Oli kuitenkin mukavaa onnistua. Meidän ketjumme pelasi tänään hyvin, joten oli oikeastaan vain ajan kysymys, milloin teemme maalin.

Ensimmäistä kauttaan Suomessa pelaava Malicka myönsi, ettei Auroraliigan paikasta karsiminen ole psyykkisesti helppoa.

− Karsintasarja on stressaavaa aikaa. Näitä otteluita on erilaista pelata, kun on jatkuvan paineen alla. Haluamme pysyä pääsarjassa, joten totta kai mukana on paineita. Teemme parhaamme.

RoKilla sekä Lukolla on vielä yksi mahdollisuus tehdä parhaansa, kun karsintasarja ratkeaa ensi viikon lauantaina Rovaniemellä.

− Se on joka tapauksessa kauden viimeinen peli. Teemme jokainen parhaamme viimeistä pelaajaa myöten. Joukkueessamme on hyvä ilmapiiri kaikkien kesken. Nyt lepäämme hetken ja valmistaudumme siten, että voitamme lauantaina, Malicka päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle