Ilves nappasi kotonaan elintärkeän voiton KalPasta puolivälierien kolmannessa kohtaamisessa. Kahden ensimmäisen ottelun tavoin jatkoerään edennyt koitos tarjosi keltavihreille takaportin takaisin mukaan sarjaan, mutta edes jatkoerään selviäminen ei ollut päätöserässä kiveen hakattua.
KalPan siirryttyä johtoon erän alussa Ilves ajoi kuopiolaisia takaa, kunnes Santeri Virtanen lapioi isännät tasoihin kymmenen minuuttia ennen loppua. Eemeli Suomen jatkoaikamaali ratkoi voiton tupsukorville, ja sarja suuntaa keskiviikoksi Kuopioon KalPan 2–1-johdossa.
Ensimmäisen ottelunsa 23 päivään pelannut Virtanen puhkui onnellisuutta tärkeän voiton jälkeen.
− Hyvältä kyllä tuntui pelata. Olen viime ajat katsellut pelejä tuolta katsomon yläriviltä ja se on ollut tuskaista. Sain hyvää vinkkiä peliä ja silmälläpidettävää KalPan pelistä, Virtanen iloitsi.
Virtasella on takanaan tuskainen loukkaantumis- ja sairasteluhistoria. Siitäkin syystä hänen tärkeä maalinsa kolmannessa erässä oli sydäntälämmittävä. Hyökkääjä itse myöntää kauden olleen vaikea.
− Minulla on ollut kyllä vaikea kausi. Lokakuuhun asti pelini kulki ihan mukavasti, mutta sitten tuli ylävartalovamma ja parin kuukauden tauko. Loukkaantumisen jälkeen pelit eivät sujuneet toivotusti, ja sitten loukkaannuin uudestaan tammikuussa Tapparaa vastaan. Olin jälleen kaksi viikkoa sivussa, ja sen tauon jälkeen olen pelannut kahteen kuukauteen vain kolme peliä.
Loukkaantumisten lisäksi hänen mahdollisuuksiaan on syönyt Ilveksen kokoonpanoon syvyys.
− Meillä on 15 hyvää hyökkääjää ja moni on pelannut hyvän kauden, joten ei ole ihme, että olen joutunut keväällä olemaan katsomossa paljon. Sinällään se on ollut minulle ihan uusi asia olla poissa kokoonpanosta.
KalPaa vastaan Virtanen pelasi Ilveksen nelosketjussa yhdessä kanadalaisten Jérémy Grégoiren ja Mike O'Learyn kanssa. Kanadalaiset ovat pelanneet Virtasen mukaan jo pitkään hyvin, joten hyppy heidän ketjuunsa oli helppo toteuttaa.
− Kanadalaiset ovat pelanneet hyvin, ja he puolustivat minua vahvasti jos maalinedustalla syntyi nokkapokkaa. Sovimme, että pidämme pelin hyvin yksinkertaisena.
Omasta 2−2-maalistaan Virtanen kertoi pilke silmäkulmassa.
− Minun maalinikin syntyi sovitusti, kun menin maalille vääntämään. Tarkoitukseni oli kyllä nostaa kiekko maaliin, mutta rystynosto vaihtui längistä ujuttamiseen.
Vaikka voitto helpotti tupsukorvia huomattavasti, on KalPa yhä kuskin paikalla ottelusarjassa. Voitto Nokia-areenalla tarjosi kuitenkin selviä kehityskohtia, joita hioa ennen keskiviikon neljättä ottelua. Ottelu tarjoaa myös Virtaselle oivan paikan nousta tärkeään rooliin.
− Meidän täytyy olla vieläkin fyysisempiä ja ilkeämpiä, sillä me olemme kuitenkin vähän kookkaampi joukkue.
Ottelu tarjoaa myös Virtaselle oivan paikan nousta tärkeään rooliin. Avain KalPan kaatoon piilee hyökkääjän mukaan fyysisyydessä.
− KalPa on pelannut oikein hyvin, mutta mielestäni meidän fyysinen pelimme on myrkkyä heille. Tiedostan, että meidänkin ketjun täytyy tuoda taklauksilla fyysisyyttä ja energiaa koko joukkueelle, Virtanen päättää.