TPS:n kausi on ollut monivivahteinen.
Alkukausi oli täyttä sekasortoa niin kaukalon kuin myös seuran toimiston puolella. Urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki irtisanoutui lokakuussa, kun koki, ettei hän pystynyt tekemään työtään kunnolla. Muutamaa viikkoa myöhemmin päävalmentajana toiminut Kalle Kaskinen sai potkut vain kaksi tuntia ennen JYP-ottelun alkua.
Kaskisen tilalle tuolloin tuli Marko Virtanen. Virtanen joutui suuren savotan eteen, sillä TPS oli kyntänyt oikein urakalla ja sarjasijoitus oli tukevasti sarjan jumbosijalla. Moni piti TPS:n kautta tässä vaiheessa jo taputeltuna.
Marraskuun alussa puikkoihin astunut Virtanen on kuitenkin onnistunut nostamaan turkulaisseuran taistelemaan tosissaan pudotuspeleihin pääsystä. Osittain syynä on ollut tällä hetkellä sarjassa alempana olevien joukkueiden konttaaminen, mutta oma osa parantuneesta sijoituksesta on varmastikin Virtasella ja pelaajilla.
Perjantain HIFK-voiton jälkeen TPS on sijalla 11 ja matkaa kymmenentenä olevaan Porin Ässiin on vain kolme pistettä.
− Aika pitkään oli lukko päällä ja sitten, kun raavimme muutaman taisteluvoiton alkuun, se vähän helpotti meidän pelaamista. Alkoi löytyä enemmän itseluottamusta, ja hyvin pitkälti tämä juttu on korvien välissä. Ei ole yhtä tiettyä salaisuutta, pikku hiljaa olemme lähteneet parantamaan, TPS:n kapteeni Lauri Korpikoski kertoi ja jatkoi:
"Meillä oli aika sekaisin paketti jossakin kohtaa"
− Joukkuepeli on parantunut, meillä oli aika sekaisin paketti jossakin kohtaa. Ja sitten se meni voiton pakottamiseksi, mutta nyt kun olemme saaneet vähän voittoja, pelaaminen on rentoutunut.
TPS on myös käynyt paljon läpi henkisen puolen asioita, jotta joukkue sietäisi paremmin ottelun sisällä heikompia jaksoja.
− Koko ajan yritämme pitää pelimme arvot erittäin korkella. Ja sitä kautta, kun tulee heikompia jaksoja, pystymme ottamaan jostakin aina kiinni. Jotta se kuoppa jää mahdollisimman lyhyeksi, Virtanen kuvaili.
Virtasen mielestä TPS:n puolustuspelaaminen on mennyt kauden edetessä eteenpäin. Hän myös nostaa esiin joukkueen kyvyn roikkua peleissä mukana.
− Niiden (vaikeiden hetkien) sietäminen, niiden voittaminen, sitä kautta odottaa kärsivällisesti ja kun tulee se oma hetki, niin pystyy iskemään niihin. Se on sellainen asia, jossa olemme viime aikoina menneet eniten eteenpäin, Virtanen totesi.
Korpikosken mukaan Virtanen on tuonut selkeyttä kommunikaatioon. Se puolestaan on tuonut rauhaa joukkueen tekemiseen.
− Käymme selkeästi peliä läpi, mitä pelissä on tapahtunut. Kaivetaan faktoja sieltä ja tulee selvästi esiin tietyt osa-alueet, mitä pitää parantaa ja mitkä ovat olleet hyviä asioita. Ei jää epäselvyyksiä, mistä sakkaa milloinkin ja mitä olemme tehneet hyvin.
− Perusjutuista olemme aloittaneet ja siitä olemme alkaneet rakentaa. Joka päivä tietää, mitä on tulossa ja on sillä tavalla myös rauhoittava tekijä meidän joukkueessamme, kun käydään selkeästi läpi, mitä on tapahtunut, oli sitten hyvä tai huono peli, Korpikoski jatkoi.
Hyökkäyspelaaminen kehityskohteena
TPS:n viisikkopelaamisen ytimessä on tiivis puolustuspelaaminen, jonka kautta turkulaiset myös yrittävät hyökätä laadukkaasti.
Kiekollisessa pelissä pyrkimyksenä on rytmittää peliä, eikä puskea sitä, jos väylät ovat tukossa.
− Nimenomaan, jotta siirtokiekot jäisivät mahdollisimman vähiin. Jotta tulisimme mahdollisimman paljon kolmelta kaistalta rintamassa ja saisimme sellaisen laukauksen aikaan, että pääsisimme heti joko kääntämään pelin uudestaan maalia kohti tai sitten paineistamaan uudestaan läheltä, Virtanen analysoi ja jatkoi:
"Pyrimme hyökkäämään mahdollisimman paljon kolmelta kaistalta rintamassa"
− Harvoin suorista hyökkäyksistä, vaikkakin niistäkin tehdään, mutta hyökkäysalueen riistoista ja niistä kääntämisistä tehdään maaleja eniten.
Kaksivaiheisuutta löytyy myös kiekottomasta pelistä. Esimerkiksi HIFK:ta vastaan ottelusuunnitelmana oli myös puolustaa korostuneesti keskialueen ohjauspelin eli tutummin trapin kautta.
− Muutimme sen ihan selkeästi, että mennään trapin kautta. Meillä oli paljon ketjumuutoksia ja uusia kavereita, joten pyrimme luomaan turvaa ja olisi selkeästi kaksi rytmiä, Virtanen kuvaili ja jatkoi:
− Sitten, kun on pakko, lyödään kovat paineet ja sitten jos ei ole, niin sitten keskusta kiinni ja ohjataan laidoille.
Yksi selvä kehityskohde tuleville viikoille on hyökkäyspelaaminen, sillä TPS:lta on viime aikoina uupunut tehoja siitä. Edellisissä neljässä ottelussa TPS on tehnyt yhteensä vain viisi osumaa.
HIFK:n verkkoon turkulaiset pystyivät tekemään neljä maalia, mutta siitä huolimatta TPS ei juurikaan hyökännyt, vaan puolusti kurinalaisesti.
− Teimme aika kovalla prosentilla maaleja, mutta pitkässä juoksussa meidän pitää luoda selkeästi enemmän maalipaikkoja. Jouduimme aika paljon puolustamaan, niin ei jäänyt hirveästi energiaa hyökkäykseen. Siinä on ensi viikolle parannuskohde, pitää luoda enemmän hyökkäysaikaa, Korpikoski totesi.
− Ehdottomasti, juuri näin. Se lähtee puolustuspelaamisesta ja kun teemme sitä hyvin, pääsemme hyökkäämään hyvällä rytmillä ja meillä on avut lähellä (kiekollista pelaajaa), Virtanen komppasi.
HIFK:sta iso voitto
Perjantai-iltainen 4−1-voitto HIFK:sta oli TPS:lle erittäin tärkeä. Turkulaiset nousivat aivan pudotuspeliviivan tuntumaan voittonsa ansiosta.
Ennen HIFK-ottelua TPS oli hävinnyt Kouvolassa KooKoolle 0−5-lukemin. Marko Virtasen mielestä suurin muutos HIFK-otteluun oli tapahtunut henkisellä puolella.
− Nyt rupesi oikeasti olemaan vastuunkantajia ja sitä kautta saimme onnistumisiakin. Se on ihan sama, minkälaisia käppyröitä taululle piirtelee, jos perusasiat eivät ole kunnossa. Nyt olimme oikealla tiellä, Virtanen kertoi.
TPS kaivoi kolme pistettä kovan puolustustaistelun kautta. Korpikoski oli erityisen tyytyväinen joukkueensa johtoasemassa pelaamiseen.
"Ei me varmaan myyty yhtään lippua"
− Ei me varmaan jääkiekon takia myyty yhtään lippua, Korpikoski pohti.
− Mielestäni johtoasemassa pelaaminen on ollut meillä viime aikoina hyvää. Se on ollut tosi iso asia meidän joukkueellemme, että teemme nopeasti ensimmäiset maalit, emmekä joudu jahtaamaan heti alussa, hän jatkoi.
TPS pääsee huilaamaan ja harjoittelemaan rauhassa lähes viikon verran, sillä turkulaiset pelaavat kahdesti Ässiä vastaan ensi viikon perjantaina ja lauantaina.
Molemmat ottelut ovat erittäin tärkeitä juurikin pudotuspeleihin pääsyn kannalta.
− On ilmiselvää, että ne on tärkeitä pelejä, mutta ei niiden takia kannata öitä valvoa. Sen jälkeenkin on vielä kautta jäljellä. Ei se kausi nyt siihen lopu, käy niissä sitten miten vaan, Korpikoski tyytyi toteamaan.
Kun TPS panosti keskialueen tiiviiseen trap-pelaamiseen HIFK:ta vastaan, onko tämä ase myös Ässiä vastaan tulevalla viikolla?
− Saa nähdä, saa nähdä, Virtanen heitti.