TPS-maalivahti Lassi Lehtinen ilmestyy pipo päässä Turkuhallin pukukoppikäytävälle. Itse toimittaja on Liigan yleisten mediakäytäntöjen aikatauluista kevyesti myöhässä, mutta Lehtinen suostuu vaihtamaan muutaman sanan käytävällä.
Lehtinen on ollut yksi sarjan parhaista maalivahdeista. 23-vuotias veräjänvartija on pysäyttänyt 92,35 prosenttia kohti tulleista laukauksista sekä päästänyt vain 1,75 maalia ottelua kohden.
Hänen sopimuksensa päättyy tämän kauden jälkeen. Häntä ei varattu koskaan NHL:ään, mutta Pohjois-Amerikan jääkiekko on silti tavoitteena.
− Yhteydenottoja ei ole tullut, mutta Pohjois-Amerikkaan tavoittelen. En tiedä vielä ensi kaudesta, mutta sinne tavoittelen. Korkeammalle ovat tavoitteet itsellä ja sinne pyrin. Saa nähdä mitä tapahtuu.
Liigan runkosarja alkaa olla lopuillaan, ja Lehtinen on luottavainen sen suhteen, että Turun rautatieaseman laiturilla puksuttava pudotuspelijuna voi muuttua mestaruusjunaksi.
− Meillä on sellainen joukkue, että kun peli kulkee niin kenen vain on vaikea meitä vastaan pelata. Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet, mutta tiukkaa tulee olemaan.
− Itseltäni odotan illasta toiseen tasavarmaa suorittamista ja pyrin sitä kautta auttamaan joukkuetta voittoon. Peli kulkee niin tuntuu hyvältä pelata koko ajan, Lehtinen tuumasi.
Sarja auki
Liigan formaatin muutokset, kuten sarjan avaaminen ja joukkuemäärän muuttaminen ovat aiheuttaneet paljon puhetta viime aikoina. Lehtisen mielipide muutoksiin on selkeä.
− Nyt kysyit pahan. Lähdetään liikkeelle siitä, että sarja avattaisiin. Joukkueita pitäisi olla parillinen määrä, 12 tai 14 olisi aika hyvä. Sarjassa pitäisi olla karsinnat, mutta nykyinen pudotuspeliformaatti on mielestäni ihan hyvä.
Kevään suurimpiin kiekkotapahtumiin kuuluu jälleen kerran Tampereella järjestettävät MM-kisat. Lehtinen on pelannut tällä kaudella yhden EHT-ottelun Leijonien paidassa ja on potentiaalinen kisakävijä.
− Kai sinne on jonkinlaiset saumat, jos täällä peli kulkee. En ole niitä sillä tavalla miettinyt.
Saavuttaakseen tietyn identiteetin, joukkueilla täytyy olla siihen sopivia pelaajia. Tästä esimerkkinä toimii Ässät ja Jesse Joensuu. Lehtinen nimeää TPS:n pukuhuoneen näköishenkilöiksi sekä yhden pelaajan että kaksi taustatiimin jäsentä.
− Siellä on yksi (osoittaa koppikäytävän päädyssä kävelevää Aki Bergiä) ja (Ville) Vahalahti on kanssa yksi, jos tepsiläisiä mietitään. Korpi (Lauri Korpikoski) on myös aika hyvä.
TPS-legendat Berg ja Vahalahti toimivat nykyisin joukkueen huoltajina.
Myös rentoutuminen on arjessa tärkeää. Turusta uuden kodin löytäneellä Lehtisellä on yksi selkeä vaihtoehto illanviettoon.
− Ravintola Hook on aika hyvä, siellä on tullut syötyä joskus lauantaisin pelien jälkeen.