Hakametsän lehterit olivat hädin tuskin jäähtyneet perjantain tulikuuman paikallisottelun jäljiltä, kun Tappara sai lauantain kierroksella vastaansa Vaasan Sportin. Hieman lisäaikaa jäähdyttelyyn tarjosi Tappara-legenda Erkki Lehtosen paidanjäädytysseremonia, joka teknisten ongelmien vuoksi hieman venähti.
"Suurin kunnianosoitus, mitä jääkiekkoilija voi saada"
− Tietysti odottelu hieman vaikuttaa otteluun valmistautumiseen. Kyllähän siinä hieman ehtii jäähtyä, mutta se on sama tilanne molemmille joukkueille. En tiedä ketä pitäisi syyttää siitä, ettei jumbotroni toiminut, Tapparan ykkösparin puolustaja Valtteri Kemiläinen naureskeli ottelun jälkeen.
Kemiläinen piti kuitenkin tällaisia seremonioita hienoina tapahtumina ja kiitteli järjestelyjä.
− Tämä on suurin kunnianosoitus, mitä jääkiekkoilija voi saada.
Ottelu lähti tosiaan vähän tasapaksusti liikkeelle, eikä kumpikaan joukkue löytäny peliinsä parasta terää. Molemmilla oli takana peli edellisillalta, joka väistämättä painoi pohkeissa.
− Paljon piti tehdä hommia eilisen derbyn jälkeen, että päästiin mukaan tähän otteluun. Alku oli meiltä tahmeaa, mutta toisessa erässä pääsimme jo laukomaan paljon, vaikka ihan huippupaikkoja ei ollutkaan. Pelin edetessä saimme hommasta paremmin kiinni ja siitä hatunnosto joukkueelle, Kemiläinen ylisti omiaan.
Vaikean alun jälkeen Tappara on palannut voittojen tielle
Tapparalle voitto oli jo neljäs peräkkäinen. Kankean alkukauden jälkeen joukkue on vihdoin herännyt pelaamaan. Kemiläisen mukaan joukkueen sisällä on puhuttu, että jokaisesta ottelusta on tarjolla yhtä paljon pisteitä, oli kyseessä sitten paikallispeli Ilvestä vastaan tai ottelu vaikkapa Sportia vastaan. Tämä auttaa joukkuetta taistelemaan pisteistä illasta toiseen.
− Saimme kelkan käännettyä pitkälti sen takia, että ensinnäkin pääsimme pelissä samalle sivulle joukkueen kanssa. Iso tekijä on ollut myös karvauspeli. Alussa peli meni meillä tarkkailuksi, mutta pyrimme nopeuttamaan sitä ja karvaajia rohkaistiin pelaamaan aggressiivisemmin. Ykköskarvaaja saa mennä täysillä päälle ja kakkonenkin vähän rohkeammin. Siinä on avain parantuneeseen peliin, Kemiläinen pohti.
"Ykköskarvaaja saa mennä täysillä päälle ja kakkonenkin vähän rohkeammin"
Kemiläisen vastuu on tällä kaudella kasvanut ja hänet on nostettu peliaikakuningas Veli-Matti Vittasmäen vierelle ykköspakkipariin. Tapparan hankintojen myötä puolustuksessa on tunkua, eikä peliaika ole itsestäänselvyys. Tänään huilivuorossa olivat Aleksi Elorinne ja Juho Rautanen.
− Kilpailu on kovaa ja koko ajan pitää olla hereillä, ettei putoa pois kokoonpanosta. Hyä, positiivinen tilanne meillä tällä hetkellä, Kemiläinen totesi.
Kemiläinen on noussut esitystensä myötä myös tärkeäksi pistemieheksi kirvesrinnoissa. Puolustajien pistepörssissä kolmantena tehoilla 5+4 majaileva Kemiläinen nauttii pelaamisesta.
− Vastuu näkyy itseluottamuksena. Onnistumiset ruokkivat itseään ja sitä kautta on syntynyt positiivinen kierre. Hauska on pelata tällä hetkellä.