JYPin onnistujiin ottelussa kuului vasta 20-vuotias Roni Jokinen. Jokisen 1–4-osuman jälkeen JYP onnistui lyhyen ajan sisään vielä kolme kertaa maalinteossa ja nousi tasoihin. Miten puolustaja itse summasi pelin?
– Aika harmittava tappio. Sentään käteen jäi yksi piste kovan comebackin jälkeen, Jokinen linjasi.
Jyväskyläläisten kova kiri käynnistyi Jokisen Liiga-uran avausmaalilla. Hänellä oli tilanteessa toisenlaiset ajatukset, mutta lopputuloksena oli itse tehty maali.
– Sain kiekon viivaan ja katsoin, että Puti (Juuso Puustinen) on menossa maalille ja lähdin hakemaan ohjuria, mutta tällä kertaa meni suoraan sisään.
Vähäisestä Liiga-kokemuksestaan huolimatta Jokinen on noussut JYPissä suureen rooliin. Hän kellotti tänään 20 minuuttia ja 13 sekuntia jääaikaa pelaten JYPin puolustajista kolmanneksi eniten. Vastuu ei kuitenkaan nuoren pakin harteilla paina.
– Tietenkin tosi hieno juttu, että pääsee pelaamaan. Vastuu kasvattaa vain itseluottamusta, eikä se mitenkään paina.
Ronin isä Jyrki Jokinen pelasi JYPissä aikanaan seitsemän kauden ajan, nousten jopa tietynlaiseen kulttimaineeseen. Nuorena poikaansa valmentanut Jyrki on kuitenkin pitänyt pelilliset vinkit itsellään.
– Enää ei tule niin paljon vinkkejä. Kyllä me jääkiekosta puhumme paljon keskenämme, mutta ei enää pelillisistä asioista.