Jokereiden 45-vuotisjuhlaottelu ei noussut otteluna kovin korkealle tasolle, mutta pelaajille tapahtuma oli kuitenkin mukava piristys tiukan ottelurupeaman keskellä. Myös jokerikonkari Tomi Mäki näki illan hienona tapahtumana.
– Vuosia kun tulee täyteen niin se on aina iso juttu niin joukkueelle kuin toki aina itsellekin. Pelipäivä on aina juhlapäivä, mutta kyllä tänään oli vielä vähän erityisempi fiilis. Varsinkin nyt pelin jälkeen fiilis on hyvä, kun saatiin kerättyä ”kirsikat juhlakakun päältä”.
Konkari ei kuitenkaan nähnyt, että ottelun erityislaatuisuus olisi näkynyt suuremmin otteluun valmistautumisessa.
– Vaikka vähän erivärisillä paidoilla pelattiin, niin ei pelin erityisyyttä muuten juurikaan aistinut. Meillä on erittäin kova viikko menossa, joten keskittyminen piti pitää ottelussa ja voittamisessa. Tiedettiin, että Ilves voitti eilen Turussa ja pilasi siellä isäntien juhlat, niin ei missään nimessä haluttu antaa heille samaa mahdollisuutta tänään.
Jokereille peli oli jo viikon kolmas. Tiukka tahti jatkuu heti huomenna, jolloin joukkue matkustaa Ruotsiin Färjestadin vieraaksi European Trophyn otteluun, joka pelataan sunnuntaina.
– Ainahan pelaaminen on se juttu, mutta kyllä meillä aika kova fyysinen kuorma on päällä. Toki nyt, kun voittoja on tullut mukavasti, on ilmapiiri myös kevyt. Tietyllä tavalla sitä koko ajan odottaa sitä seuraavaa peliä ja haluaa voittaa aina uudestaan. Sunnuntaina on erittäin kovat panokset, koska kyseessä on kuitenkin meille iso tavoite. Viime vuonna jäätiin vähän vajaaksi ja tänä vuonna halutaan ehdottomasti voittaa se turnaus.
Hyökkääjä oli loukkaantumisen vuoksi sivussa kauden alun ensimmäiset 13 ottelua. Vaikka loukkaantumisen jälkeen Mäki on päässyt mielestään ihan mukavasti pelirytmiin kiinni, hän myöntää, että paljon on vielä tekemistä, jotta mies olisi täydessä kunnossa.
– Kahdeksan viikkoa kuntoutettiin ja nyt ollaan päästy peleihin mukaan. Kyllä tässä töitä on vielä edessä paljon, vaikka ihan hyvin on alkuun homma lähtenyt käyntiin. Huomaa kyllä, että ihan terävimmillään ei olla, mutta kyllä se pelikunto sieltä alkaa tulemaan pikkuhiljaa. Toki tiukka ottelurytmi auttaa itseänikin, kun sitä parasta pelikuntoa hakee.
Loukkaantumisensa aikana peluri pääsi tutustumaan hieman itselleen vieraampaan elementtiin, eli toimimaan vaihto-aitiossa valmennuksen apuna. Mäki ei kuitenkaan ihan heti lähtisi vaihtamaan omaa rooliaan pysyvämmin penkin taakse.
– Olihan se aika erikoinen tilanne, en ole koskaan vastaavaa kokenut, enkä toivottavasti tule sellaista oman pelaajauran aikana enää kokemaankaan. Homma lähti siitä, että mietittiin että miten voisin parhaiten olla jätkien apuna, kun ei itse päässyt pelaamaan. Näin päädyttiin yhdessä tähän ratkaisuun. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Yritin myös ammentaa siitä parhaani mukaan ajatuksia oman pelin kehittämiseen.
Vaikka pelivuosia Mäellä on edessä vielä monia, ei hyökkääjä kuitenkaan täysin poissulje valmennushommia peliuran jälkeen.
– Kyllähän tuo ajatuksia herätti. Ei missään nimessä tullut sellaista fiilistä että ei koskaan. Aika kaukaiseltahan se ajatus tuntuu, mutta sanottaisiin näin, että ehkä pieni siemen on nyt asian suhteen kylvetty.
Jokerifanit olivat jälleen valmistelleet näyttävän tifon ottelun alkuun. Fanien antama tuki ja panostus lämmitti jokerikonkarin sydäntä toden teolla.
– Kyllä meillä on uskomattoman hienot fanit. On arkipeli tai viikonloppupeli niin fanit jaksaa laulaa 60-minuuttia. Se on uskomaton panostus minkä fanit laittavat tähän hommaan. Nyt kun oli loukkaantuneena ja joutui katsomosta seuraamaan pelejä, niin fanien panostuksen todella huomasi. Se tuo väkisinkin pienen lisäpotkun pelaamiseen, ja sen myötä kotona on hieno pelata. Ja fanit on jälleen tehnyt hienon tifon ottelun alkuun, joten ei voi muuta kuin lähettää kiitokset ja terveiset siihen suuntaan.