20:13, 20:31, 20:42, 22:29, 22:43, 23:25.
Siinä aikoja, missä Tappara on iskenyt kiekkoa KalPan verkkoon. Kirvesrintojen maaleista lähes puolet on tehty heti toisen erän alkuun. Peräti kolmessa ottelussa neljästä Tappara on onnistunut heti toisen erän avausvaihdossa.
Tilanne saa KalPan päävalmentajan Sami Kapasen mietteliääksi, vaikka heikot toiset erät eivät olekaan joukkueelle uusi asia.
− Se on ollut meillä jo pidemmän aikaa. Se tuntuu yllättävälle, kun periaatteessa kakkoserä ja vaihtoaitioiden sijainti pitäisi meille käydä, päivitteli Kapanen ottelusarjan neljännen pelin jälkeen.
− Ollaan lähtökohtaisesti aloitettu aina pelit hyvin. En tiedä sitten tuleeko siihen erätauolla joku ulospuhallus tai oletusarvo, että kaikki tapahtuu automaationa.
Vahvaa Tapparaa vastaan KalPalla ei ole varaa antaa hitusenkaan tasoitusta. Jonkinlaista muutosta toisen erän alun pelaamiseen lienee joka tapauksessa luvassa, kun sarja jatkuu keskiviikkona Hakametsässä.
− En tiedä, pitää ehkä katsoa, miten toisen erän ensimmäinen vaihtokierros lähdetään pelaamaan. Lähdetäänkö eri rytmillä ja sitä kautta saataisiin parempi rytmi koko erään, Kapanen pyöritteli.
Tappara oli Kuopiossa vahva. Kärsivällisyyden perikuvana tunnettu Tappara ei hienouksia esittänyt, mutta oli tiiviissä viisikkopelissä selvästi KalPaa parempi – ja ennen kaikkea äärimmäisen tyly. Vastustajan otteet eivät ole olleet kuopiolaisille yllätys.
− Ollaan puhuttu ottelusarjaan lähtiessä, että meidän pitää pystyä vastaamaan Tapparan kärsivällisyyteen. Meidän pitää ottaa oppia, sillä nyt nähtiin aika kovalla kädellä, mikä seuraamus on, jos kärsivällisyys uupuu.
− Meidän pitää ymmärtää, että vaikka oma peli ei olekaan aivan rytmissä, niin pitää pystyä pelaamaan omaa peliä. Nyt otettiin itse itsemme pois siitä rytmistä, kärsivällisyys ei pysynyt toisen erän alun maalin jälkeen kasassa, eikä pelaaminen ollut täysin meidän omaa, Kapanen harmitteli.
Myös aiemmin tehokkaasti toiminut ylivoima jäi maanantaina tuhnuksi.
− Ylivoimasta puuttui nopeus. Liian aikaa ottavasti ja pohtien pelattiin, eivätkä ratkaisut tulleet selkäytimestä. Vastustaja muutti pikkuisen alivoimaa ja me käytiin sitä läpi, miten se puretaan, mutta ei vaan sitä toteutettu. Väkinäistä oli ja rentous puuttui.
Ottelusarjan viidenteen peliin Tampereelle KalPa lähtee kuitenkin luottavaisena. Kapanen painottaa toistuvasti oman pelin merkitystä.
− Tampereella ollaan pelattu koko ajan paremmin, enää puuttuu vain tulos.
Niin. Tulos tai ulos. Siinäpä KalPan vaihtoehdot keskiviikoksi.