Reilun kuukauden päästä 22-vuotta täyttävä Joni Suutari on SaiPan oma kasvatti, joka on osoittanut tällä kaudella ennakkoluulottomalla pelillään olevan yksi SaiPan tulevien vuosien pelaajista. Yksi kokemus on kuitenkin nuorukaiselta jäänyt täysin kokematta. Pudotuspelit ja sen tuoma huuma.
− Joo, junnuissakaan ei koskaan päästy pudotuspeleihin. Aika heikosti silloin pärjättiin, vaikka muutaman kerran lähellä oltiinkin paikkaa.
Uransa kaksi ensimmäistä liigamaalia tällä kaudella tehnyt Suutari, ei ainakaan suoralta kädeltä myönnä perhosten kutittelevan vatsanpohjassa.
− Ei ainakaan vielä kutittele, ehkä sitten pelipäivänä vähän enemmän.
SaiPa on onnistunut tälläkaudella kaatamaan jyväskyläläiset kolmesti. Suutari tietää täsmälleen, millainen vastustaja puolivälierissä vastaan asettuu.
− JYP on kokenut joukkue, joka on monena vuonna pärjännyt hyvin. Joukkue on rutinoitunut, mutta JYP sopii meille hyvin vastustajana. Kovaa lähdemme haastamaan JYPiä ottelusarjassa.
Suutarin ura on viime vuosina ollut kovin rikkonainen. Takana on kolme kautta, jolloin miehen olkapäitä korjailtiin usealla leikkauksella. Tällä kaudella Suutari on tehnyt niinsanotun hat trickin pelaamalla uran ensimmäisen liigaottelun, tekemällä uran ensimmäisen liigamaalin ja nyt aloittamalla uransa ensimmäisissä pudotuspeleissä.
− Kaksi-kolme viimeistä kautta meni suoraan sanottuna ihan vituralleen olkapäiden kanssa. Niitä on nyt leikelty kolme kertaa viimeiseen kolmeen vuoteen. Nyt se on hyvin kestänyt, eikä mitään ongelmia ole tähän saakka ollut se kanssa. Se on mukavaa kun on saanut paljon pelejä alle ja päässyt liigavauhtiin mukaan.
Useampi päivä ennen haastattelua toimittaja kuunteli sivukorvalla keskustelua, jossa keskusteltiin SaiPan tulevaisuudesta ja tulevaisuuden pelaajista. Haastateltava Suutari mainittiin keskustelussa ja vertailupohjana käytettiin hänen omaa joukkuetoveriaan Markku Flinckiä. Suutari sai vertauskuvakseen "Nuorempi versio Markku Flinckistä." Kuulostaako tämä Suutarin korvaan yhtään tutulta?
− Kyllä se vähän kuulostaa. Pienestä asti olen tykännyt pelata fyysistä peliä ja kyllähän tuo on ihan mukavan kuuloinen vertaus.