Jatkoaika bongasi Malmön kisakatsomosta kaksi kovan luokan naiskiekkofania. Jaana Loponen ja Päivi Kojo ovat nähneet vuosien aikana Naisleijonien ylä- ja alamäet.
− Olen käynyt katsomassa yhdet olympialaiset ja nämä ovat nyt viidennet MM-kisani, Loponen kertoo.
− Nämä ovat kolmannet MM-kisat, mitä olemme yhdessä katsomassa. Olimme myös seuraamassa esiolympialaisia Vancouverissa syyskuussa 2009.
Pelitaustaakin naisilta löytyy, mutta ei aivan MM-tasolta.
− Olemme itsekin pelanneet jääkiekkoa. Tosin, alimmalla mahdollisella harrastesarjatasolla, he nauravat yhteen ääneen.
Mikä nämä naiset sitten saa aina lähtemään matkaan kohti eri maita ja turnauksia?
− Olen tykännyt seurata naisten jääkiekkoa jo pitkään. Naisten MM-kisoissa fanikulttuuri on hieman erilaista miehiin verrattuna ja pidän näiden kisojen tunnelmasta.
− Tähän on mukava aina yhdistää hieman kaupunkilomailua samalla. Rankkoja päiviähän nämä ovat, kun olemme aamusta iltaan ja jopa yöhön asti hallilla, mutta kyllä tästä vain tykkää, Loponen toteaa.
Kisaturistina reissatessa naiset ovat nähneet monia eri kulttuureja. Molempien mielestä kanadalaiset osaavat järjestää parhaat kinkerit.
− Euroopassa järjestettävissä kisoissa mahtuu kyllä aina hyvin katsomoon, mutta Kanadassa saa kyllä olla lippujen kanssa ajoissa liikenteessä.
− Kanadassa on kaikki niin erilaista. Siellä ovat katsomot aina aivan täynnä, vaikka kyseessä olisikin naisten ottelu, Kojo hehkuttaa.
Naisille tulee mieleen myös yksi hauska muisto. Se ei tosin liity kanadalaisiin, vaan Yhdysvaltoihin.
− Tutustuimme yhdellä kisareissulla näissäkin kisoissa Yhdysvaltojen paidassa pelaavan Meghan Dugganin isään. Opetimme hänet ja jenkkiseurueensa juomaan lonkeroa. He kysyivät ensin ihmeissään, että onko siinä alkoholia ja vastasin, että totta helvetissä on. Ja kyllä muuten tykkäsivät!
Suomen joukkueen peli-ilme on toistaiseksi miellyttänyt kokeneita suomalaisfaneja.
− Nykyään ei enää niin paljon kunnioiteta noita pohjoisamerikkalaisia joukkueita, ja anneta jo pukukopissa vastustajalle eteen paria maalia. Nykyään pelataan aika tasapäisesti ja kamppaillaan täysillä loppuun asti. Toiveissahan aina on, että Suomi lähtee mitalin kanssa kisoista kotiin.
Malmön reissun suunnitelma on naisilla selvä.
− Kyllä me täällä Malmössä seuraamme kisat alusta loppuun. Aivan tappiin asti, Loponen päättää.