Harri Säteri päästi kaksi maalia miesten MM-kisojen alkulohkon päätöskamppailussa Yhdysvaltoja vastaan. Toisaalta maalivahti oli joukkueensa kantava voima useilla huipputorjunnoillaan.
Mies pääsi seuraamaan aitiopaikalta, kun vastustajat kapteeninsa Patrick Kanen johdolla turhautuivat.
− Sellaisia tilanteita oli, joissa näki, että pääsimme ihon alle. Se kuuluu tähän peliin.
Sebastian Aho teki suomalaisten yksien MM-kisojen piste-ennätyksen ja jaetun maaliennätysten. Säteri onnitteli taitavaa joukkuekaveria, ja kehaisi tätä ovelaksi pelaaksi. Omasta pelistään veskari oli varsin tyytyväinen.
− Kokonaisuutena oli ihan hyvä peli. Äijät pelasivat todella hyvin, ja jaksoimme painaa 60 minuuttia. Emme passivoituneet lopussa, vaan puolustimme keskustaa todella hyvin.
Lauri Marjamäki on kierrättänyt maalivahteja tähän mennessä vuorovedoin. Tämän periaatteen mukaan Ville Husson tulisi pelata puolivälierä. Näin tuskin kuitenkaan on. Säteri ei vielä suostunut kuuluttamaan pelivuoroaan kirkossa.
− Katsotaan, kuka seuraavaksi maalille menee. Late kertoo sen teille (medialle ja yleisölle) myöhemmin, virnisti Säteri.
Osa leijonaveskarin taidonnäytteistä muistutti takavuosien huippumaalivahti Dominik Hasekin edesottamuksia. Nämä akrobaattiset tuotokset syntyivät kuitenkin omien virheiden seurauksena.
− Pari sellaista tilannetta siellä oli, että jouduin vähän paikkailemaan omia lipsauttelujani. Välillä pitää taistella.
Yhdysvaltalaiset työllistivät suomalaista 15 torjunnan edestä jo avauserässä.
− Tulee tuolla hiki ilman kutejakin, mutta ihan mukava alku oli pelille. Mielestäni illan paras torjuntani tuli heti alussa, kun Johnny Gaudreau'lla oli paikka hanskapuolelle. Siitä lähti peli rullaamaan.
− He alkoivat matsin lopussa saada enemmän liikennettä maalille, mutta tarvitsee katsoa videolta tarkemmin, että mitä siellä lopulta tapahtui.