Ottelut KooKoon ja Jokipoikien välillä ovat usein kuumia kamppailuja. Syksyllä Kouvolassa pelatussa ottelussa maalivahti Daniel Spence poltti kääminsä pahemman kerran, ja tuloksena oli isot rangaistusminuutit. Kanukkivahdin mukaan pudotuspelit tuovat kamppailuihin lisää tunnetta.
− Nämä ovat samoja pelejä, kun runkosarjassa, mutta pudotuspelit tuovat tietenkin lisää tunnetta mukaan. KooKoota vastaan on aina mukava pelata.
Spencellä on KooKoon ja Jokipoikien välisissä kamppailuissa ollut usein asiaa KooKoon kapteeni Jari Kauppilalle. Mitä Kauppilalle kuului tänään?
− Hän on "sweetheart"! Uskoisin, että Kauppilalle kuului hyvää, totesi Spence leveä hymy kasvoillaan.
Onko vaikeaa palautua, kun ottelutahti on näin kova?
− Ehkä hieman. Ottelutahti on kuitenkin kaikille sama, joten se ei vaikuta peliin.
Kanadalaismaalivahti pääsi jo 16-vuotiaana juniorisarja WHL:ään, viime vuodet hän on pelannut Kanadan yliopistosarja CIS:ää. Täksi kaudeksi räväkkä kanadalainen siirtyi kuitenkin Mestikseen ja Joensuuhun. Maalivahdin mielestä muuttaminen rapakon toiselle puolelle todellakin kannatti.
− Ehdottomasti. Suomella on parhaat maalivahdit NHL:ssä, joten tämä on hyvä paikka kehittyä. Olen pitänyt Suomessa pelaamisesta.
Voisitko kuvitella pelaavasi toisenkin kauden Suomessa?
− Miksipä ei. Vaihtoehdoista keskustellaan, mutta mitään ei ole vielä päätetty.
NHL:n työsulun jälkeen Oulun Kärpissä pelannut Kyle Turris jakoi tiukkoja mielipiteitään muun muassa suomalaisesta ruuasta ja matkustamisesta. Spencen näkemys Suomen antimista on kuitenkin täysin erilainen.
− Rakastan suomalaista ruokaa! En tiedä miksi jotkut eivät pidä siitä, minun mielestäni Suomessa on mukavaa.
Mutta osaako Joensuuhun muuttanut kanadalainen sanaakaan suomea? Spencen mukaan uuden kotimaan kieli on jokseenkin hallussa.
− Kyllä, osaan noin kolmekymmentä sanaa. Osaan tilata pizzan suomeksi.
− "Minulle kuuluu hyvää", lisäsi maalivahti itsevarmasti.