Tappara hävisi eilen keskiviikkona KalPalle puolivälieräsarjan viidennen ottelun kolmannessa erässä tulleiden takaiskujen takia. Tappio oli kirvesrinnoille raskas, mutta Kristian Kuuselan mukaan nousu seuraavan päivän pelin voittoon ei ollut mitään uutta hallitsevan Suomen mestarin Auringon alla.
− Meidän joukkue on sellainen, että ei tarvinnut hirveästi puhua. Nollasimme eilisen nopeasti. Tiesimme, mitä teemme, ja se näkyi kentällä. Emme lähteneet vain katselemaan, mitä kaveri tekee.
Vaikka KalPa-sarja oli varmasti henkiselläkin puolella kuluttava, oli kokenut hyökkääjä erittäin itsevarma Tapparan korvien välin kestävyydestä.
− Henkinen tila on todella hyvä. Ja vielä on mahdollisuuksia kaivaa lisää voimavaroja, totesi Kuusela ponnekkaasti.
Henkilökohtaisesti Kuusela pelasi varsin tehokkaan sarjan. Joukkueensa kärkihyökkääjiin kuuluva pelimies teki kuudessa ottelussa tehot 1+2.
Ihan hyvä sarja. Pari huonompaakin peliä oli, mutta melko tasaista suorittamista. Semmoinen "kasin sarja".
Kuusela viimeisteli Kuopiossa ottelun, ja Tapparan toisen maalin aivan avauserän alkuhetkillä. Osuma nosti 35-vuotiaan Liigan jaetulle ykköstilalle pudotuspelien tehtyjen maalien määrässä.
− Onhan niitä tuossa tullut. Nyt saa aikaa nousta ykköseksi, virnisti Kuusela todeten samalla, että välieriä ei mietitä ennen kuin tuleva vastustaja selviää. Tämä ilta menee puolivälieräsarjan voittoa juhliessa.